Perustelut
Yhdistymisvapaus
Jäsenyys julkisoikeudellisessa yhdistyksessä.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys on 1. lakiehdotuksen 6 §:n
mukaan vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen valtakunnallisena
yhteistyöjärjestönä toimiva
julkisoikeudellinen yhdistys. Sen jäseneksi voidaan 8 §:n
perusteella hyväksyä sellaisia valtakunnallisia
yhdistyksiä, joiden toimialaan tai tehtäviin maanpuolustuksen
edistäminen kuuluu tai läheisesti liittyy. Maanpuolustuskoulutusyhdistys
jatkaa 45 §:ään sisältyvien
siirtymäsäännösten perusteella
nykyisen Maanpuolustuskoulutus ry:n toimintaa. Sen jäseninä nykyisin
olevat yhdistykset voivat ilman eri hakemusta siirtyä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen
jäseniksi.
Perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvattu yhdistymisvapaus
koskee sen esitöiden mukaan ensisijaisesti niin sanottuja
aatteellisia yhdistyksiä. Säännös
ei kuitenkaan estä perustamasta lainsäädäntöteitse
julkisoikeudellisia yhdistyksiä julkista tehtävää varten.
Jäsenyydestä tällaisessa yhdistyksessä voidaan
niin ikään säätää laissa.
Yhdistymisvapautta turvaava perustuslain säännös
toisaalta puoltaa tällöinkin pidättyvää suhtautumista
pakkojäsenyyteen (HE 309/1993 vp,
s. 60/I).
Sääntelyssä on kysymys nykyisen kattojärjestön
jäsenyhdistysten mahdollisuudesta siirtyä lailla
perustettavaan uuteen julkisoikeudelliseen yhdistykseen kevennetyssä menettelyssä.
Siirtyminen uuden kattojärjestön jäseneksi
edellyttää jäsenyhdistyksen nimenomaista
toimenpidettä. Kysymys ei siten ole pakko- tai automaattijäsenyydestä yhdistyksessä
(vrt. PeVL
39/2004 vp, s. 2—3) eikä sääntely
näiltä osin vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Yhdistyksen itsemääräämisoikeus.
Perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden yhtenä perustana
on yhdistysten sisäinen itsemääräämisoikeus
ja toimintavapaus. Niihin kuuluu muun ohella yhdistysten oikeus
vapaasti hyväksyä haluamansa säännöt
(HE 309/1993 vp, s. 60/I).
Perustuslakivaliokunta on käytännössään lähtenyt
kuitenkin siitä, ettei lainsäädäntötoimin
järjestettyjen yhdistysten tarvitse nauttia samanlaista
itsemääräämisoikeutta kuin tavallisten
yhdistyslailla säänneltävien yhdistysten. Toisaalta
lailla järjestettyjen yhdistysten autonomiaa ei valiokunnan
aiempien kannanottojen mukaan ole asiallista rajoittaa
enempää kuin on niiden lakisääteisten
tehtävien kannalta välttämätöntä (PeVL
39/2004 vp, s. 3/II, PeVL 1/1998 vp,
s. 4/II).
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtävät liittyvät
1. lakiehdotuksen 7 §:n perusteella vapaaehtoiseen
maanpuolustukseen ja siihen liittyvään sotilaalliseen
koulutukseen. Yhdistyksen toimintamenoja katetaan 11 §:n
mukaisesti valtion talousarvioon vuosittain otettavalla määrärahalla.
Nämä seikat ja ennen muuta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen
hallintotehtävien erityinen luonne huomioon ottaen lailla
voidaan valiokunnan mielestä säätää verraten
pitkällekin menevistä yhdistyksen autonomiaan
puuttuvista rajoituksista. Ehdotetut säännökset
valtioneuvoston toimivallasta antaa säännöksiä yhdistyksen
muista kuin laissa säädetyistä toimielimistä ja
määrätä enemmistö yhdistyksen
hallituksen jäsenistä (9 §) samoin kuin
säännökset yhdistyksen taloudenpidon
valvonnasta (16 §) ja sotilaallista koulutustoimintaa koskevasta
ilmoitusvelvollisuudesta (22 §) eivät tämän
vuoksi ole valiokunnan mielestä perustuslain
kannalta ongelmallisia.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan 1. lakiehdotuksen
14 §:n nojalla säätää asioista, joista
yhdistyslain mukaan määrätään
yhdistyksen säännöissä. Avoin
asetuksenantovaltuus ei ole käsillä olevassakaan
sääntely-yhteydessä yhdistysautonomian
näkökulmasta aivan ongelmaton. Avoimuudessaan
valtuus ei sovi hyvin yhteen myöskään
perustuslain 13 §:n 3 momentissa olevan sen nimenomaisen
lakivarauksen kanssa, jonka mukaan tarkemmat säännökset yhdistymisvapauden
käyttämisestä annetaan lailla. Asetuksenantovaltuutta
tulee siksi rajata. Asianmukaisinta on kuitenkin poistaa valtuus 14 §:stä ja
sisällyttää sen nojalla annettaviksi mahdollisesti
suunnitellut Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnan ohjaamiseksi
tarpeelliset säännökset ehdotettuun lakiin.
Yhdistyksen varat ja velat.
Maanpuolustuskoulutus ry:n varat ja velat samoin kuin sopimukset ja
sitoumukset sekä muut oikeudet ja velvoitteet siirtyvät
1. lakiehdotuksen 45 §:n 2 momentin perusteella Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle.
Muodollisesti ehdotus merkitsee olemassa olevan oikeushenkilön
varojen ja velkojen sekä ehdotuksessa tarkoitettujen muiden
oikeuksien ja velvollisuuksien pois ottamista ja siirtämistä toiselle
oikeushenkilölle. Asiallisesti sääntelyssä on
kuitenkin kaiken kaikkiaan kysymys vapaaehtoisen maanpuolustuksen
alalla toimivan nykyisen kattojärjestön muuntamisesta julkisoikeudelliseksi
yhdistykseksi ja toiminnan jatkamisesta muodollisesti uuden yhdistyksen
puitteissa. Lakiehdotuksen 45 §:n 2 momentin mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistys
jatkaa Maanpuolustuskoulutus ry:n toimintaa. Nykyisen
kattojärjestön jäsenyhdistykset voivat pykälän
1 momentin nojalla "siirtyä" uuden katto-organisaation
jäseniksi. Tämä viittaa esityksen perusteluista
ilmenevään tarkoitukseen Maanpuolustuskoulutus
ry:n lakkaamisesta ja muuntumisesta uudeksi yhdistykseksi. Myös Maanpuolustuskoulutus
ry:n palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy 45 §:n
3 momentin perusteella Maanpuolustusyhdistyksen henkilöstöksi entisin
etuuksin ja velvoittein. Säännös nykyisen
yhdistyksen varojen, velkojen ja vastaavien siirtymisestä uudelle
yhdistykselle ei tässä vapaaehtoisen
maanpuolustustoiminnan erityislaatuisessa sääntely-yhteydessä muodostu
valiokunnan mielestä ongelmalliseksi perustuslain 13 §:ssä turvatun
yhdistymisvapauden tai 15 §:ssä säädetyn
omaisuudensuojan kannalta eikä siten vaikuta lakiehdotuksen
käsittelyjärjestykseen.
Vapaaehtoisten sotilaallinen koulutus
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä on
esityksen 1. lakiehdotuksen 7 §:n perusteella muun ohella
järjestää vapaaehtoiseen maanpuolustukseen
kuuluvaa sotilaallista koulutusta.
Sääntelyä on arvioitava perustuslain
124 §:n kannalta. Sen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan
antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos
se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi
hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa
tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen
vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin
antaa vain viranomaiselle.
Sotilaallisella koulutuksella tarkoitetaan lakiehdotuksessa
sen 2 §:n mukaan puolustusvoimien kalustolla ja välineillä puolustusvoimien
itse järjestämää taikka sen
johtamana tai ohjauksessa tapahtuvaa sotilaallisten taitojen sekä joukon
yhteistoiminnan kehittämistä sodassa tai muissa
aseellisissa selkkauksissa toimimista varten. Sotilaallisessa koulutuksessa
on siten kysymys valmentautumisesta käyttämään puolustusvoimille
kuuluvaa sotavoimaa.
Koulutuksen antaminen valtion sotavoiman käyttöön
on epäilemättä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettu
julkinen hallintotehtävä. Olennaisilta osiltaan
tällaisen koulutuksen tulee pysyä viranomaisten
käsissä. Koulutuksessa valmentaudutaan merkittävimmän
valtion käytettävissä olevan voiman ja
siinä mielessä julkisen vallan käyttöön,
vaikka itse koulutuksessa ei merkittävää julkista
valtaa käytettäisikään. Valiokunnan mielestä on
siten selvää, että perustuslaki estää esimerkiksi
varusmiespalveluksessa olevien sotilaskoulutuksen yksityistämisen.
Ehdotuksessa on kysymys viranomaisten valvonnassa ja ohjauksessa
järjestettävään vapaaehtoiseen
maanpuolustukseen liittyvän sotilaallisen koulutustoiminnan
sääntelystä. Perustuslain 124 §:ssä säädettyjen
vaatimusten kannalta on merkityksellistä, että Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä
ei
ole ehdotettujen säännösten perusteella
oikeutta järjestää kaikenlaista vapaaehtoiseen
maanpuolustukseen liittyvää sotilaallista koulutusta.
Joukkojen operaatioihin valmentaminen ja taisteluammuntojen järjestäminen
raskailla aseilla samoin kuin muu vastaava merkittävä sotilaallinen
koulutus kuuluu lakiehdotuksen 17 §:n 3 momentin
perusteella yksinomaan puolustusvoimille. Tärkeä rajaus
sisältyy myös 17 §:n 2 momenttiin.
Vapaaehtoisille annettavaa sellaista, ehdotuksessa varsinaiseksi kutsuttua
sotilaallista koulutusta, johon liittyy puolustusvoimien aseiden,
ampumatarvikkeiden ja räjähteiden käyttöä,
voidaan ehdotuksen mukaan järjestää ainoastaan
sotilasviranomaisten johdon alaisena (17 §:n 2 mom.) ja
puolustusvoimien ohjauksessa (20 §:n 2 mom.). Kun lisäksi
otetaan huomioon, että ehdotetussa sääntelyssä on
17 §:n 1 momentin ja 20 §:n 1 momentin perusteella
kysymys puolustusvoimien tilaamasta sotilaallisesta koulutuksesta
ja että näin tilattua koulutusta voi
järjestää vain lailla julkisoikeudelliseksi
yhdistykseksi muodostettava Maanpuolustuskoulutusyhdistys — mutta
eivät esimerkiksi yhdistyksen jäsenjärjestöt — ei sääntely
valiokunnan arvion mukaan merkitse perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua
merkittävän julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien antamista valtion viranomaiskoneiston
ulkopuolelle. Mahdollisuus järjestää vapaaehtoiseen maanpuolustukseen
liittyvää, ehdotetulla tavalla rajattua sotilaallista
koulutusta puolustusvoimien johdolla ja ohjauksessa ei valiokunnan mielestä muodostu
ongelmalliseksi myöskään perustuslain
124 §:ssä säädetyn tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen
näkökulmasta.
Lakiehdotuksen 12 ja 13 §:ssä ovat asianmukaiset
säännökset Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen
toiminnassa sovellettavista hallinnon yleislaeista samoin kuin yhdistyksen
henkilöstön vahingonkorvausvastuusta ja rikosoikeudellisesta
virkavastuusta.
Sotilaallisessa koulutuksessa on perustuslain kannalta kysymys
tosiasiallisesta toiminnasta. Perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän
hallinnon vaatimusten turvaamisesta voidaan tällaisessa
toiminnassa huolehtia yleensä sääntelyn yleisen
tarkkuuden ja muun asianmukaisuuden sekä asianomaisten
henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden avulla (ks.
esim. PeVL 10/2006 vp, s. 2/II).
Lakiehdotuksen 17 §:n 2 momentissa tarkoitetut aseiden
ja ampumatarvikkeiden käyttöharjoitukset järjestetään
esityksen perustelujen mukaan vastaisuudessakin puolustusvoimien käytössä olevilla
harjoitusalueilla. Tästä harjoitukseen osallistuvien
ja harjoituksen ulkopuolisten henkilökohtaisen turvallisuuden
kannalta tärkeästä seikasta on syytä lisätä lakiin
nimenomainen maininta siitä huolimatta, että harjoitusaluerajaus
ehkä tulkinnallisesti sisältyykin 17 §:n
2 momentissa olevaan vaatimukseen noudattaa voimassa olevia
ohjesääntöjä ja varomääräyksiä.
Puolustusvoimat voi 17 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen
perusteella erityisestä syystä oikeuttaa palveluksessaan
olleen henkilön toimimaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen
järjestämien kouluammuntojen johtajana. Edellytyksenä on,
että henkilöllä on virassaan ollut pätevyys
ammuntojen johtamiseen. Esityksen 9. lakiehdotuksen perusteella
tällaiseen ammuntojen johtajaan sovelletaan sotilasrikoksista rikoslaissa
annettuja säännöksiä. Ehdotus
sinänsä ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 124 §:n
vaatimusten kannalta. Sääntelyn ei kuitenkaan
pidä tulkita merkitsevän sellaista poikkeusta lakiehdotuksen
17 §:n 2 momentissa mainittuun edellytykseen sotilaallisten
harjoitusten järjestämisestä sotilasviranomaisten
johdon alaisena, että ammunnat olisi mahdollista järjestää pelkästään
puheena olevan erityisluvan saaneen henkilön johdolla tai
toimesta.
Puolustusvoimat voi lakiehdotuksen 21 §:n 1 momentin
perusteella oikeuttaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämiin
tilaisuuksiin kouluttajiksi henkilöitä, joilla
on riittävä koulutus ja kokemus ammuntojen ja
vastaavien harjoitusten järjestämisestä ja
jotka katsotaan tehtävään muutoin sopiviksi.
Heihin sovelletaan 9. lakiehdotuksen perusteella sotilasrikoksista annettuja
rikoslain säännöksiä.
Tarkoitus lienee säätää siitä,
että tilaisuuksissa voivat kouluttajina toimia vain puolustusvoimien
henkilöstöön kuuluvat tai puolustusvoimien
kouluttajiksi hyväksymät henkilöt. Tämä ei
kuitenkaan käy ilmi puolustusvoimien hyväksymismahdollisuutta
koskevasta säännöksestä eikä muualtakaan
laista. Säännös on syytä täydentää sen
tarkoitusta vastaavaksi. Vaatimus koulutuksen ja kokemuksen "riittävyydestä"
on sääntely-yhteys huomioon ottaen varsin väljä. Säännöstä on
valiokunnan mielestä tältä osin aiheellista
täsmentää.
Kouluttajaksi hyväksytyille henkilöille voidaan
21 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen nojalla
myöntää lupa harjoituksissa tarvittavien puolustusvoimien
taisteluvälineiden käyttöön. Säännös
on syytä muotoilla niin, että lupa voi koskea
taisteluvälineiden käyttöä vain
puheena olevissa harjoituksissa. Kysymykseen tulevia taisteluvälineitä on
niin ikään syytä säännökseen
lisättävin esimerkein tai muulla tavoin rajata.
Virka-aputehtäviin osallistuminen
Puolustusvoimat voi 1. lakiehdotuksen 23 §:n perusteella
käyttää lakiehdotuksessa tarkoitetun sitoumuksen
antaneita vapaaehtoisia pykälässä mainittuihin
pelastus- ja virka-aputehtäviin. Virka-apuosaston johtajana
toimii puolustusvoimien sotilasvirassa palveleva henkilö.
Vapaaehtoisia ei kuitenkaan saa käyttää tehtävissä,
joihin sisältyy merkittävää julkisen
vallan käyttöä.
Virka-apuosastolla ei lakiehdotuksen perusteella ole erityisiä toimivaltuuksia.
Valtuudet voivat siten käytännössä perustua
vain ehdotetussa säännöksessä viitattuun
lakiin puolustusvoimien virka-avusta poliisille. Sen 4 §:n
mukaisia voimakeinoja saavat pykälän 5 momentin perusteella
käyttää vain momentissa tarkoitetut, puolustusvoimien
palveluksessa olevat henkilöt. Virka-apuosastoon kuuluvaan
vapaaehtoiseen tulevat näin ollen sovellettaviksi mainitun lain
6—8 §:n säännökset
henkilön kiinni ottamisesta ja hätävarjelusta
sekä voimakeinojen käytöstä poliisin
valtuutuksella. Tällaisissa toimivaltuuksissa ei valiokunnan
aiemman käytännön valossa ole kysymys
merkittävän julkisen vallan käyttämisestä (PeVL
20/2002 vp, s. 4—5, PeVL 21/2006
vp, s. 7). Ehdotus virka-apuosaston johdon kuulumisesta
sotilasvirassa olevalle henkilölle on tästä huolimatta
asianmukainen. Kun lisäksi otetaan huomioon, että sääntelyssä on
lähtökohtaisesti kysymys avun antamisesta pelastus-
tai poliisiviranomaisille ja että vapaaehtoisia voidaan
esityksen 5. lakiehdotuksen 3 §:n perusteella
käyttää virka-aputehtävissä vain
puolustusvoimien apuna, ei sääntely muodostu ongelmalliseksi
perustuslain 124 §:n kannalta (PeVL 24/2001
vp, s. 4, PeVL 11/2005 vp, s.
9/II). Asianmukaisinta sääntelyn täsmällisyyden
näkökulmasta kuitenkin on mainita laissa ne tehtävät,
joihin vapaaehtoisia ei voida käyttää (PeVL
11/2005 vp, s. 9/II).
Valituskiellot
Valittamalla ei 1. lakiehdotuksen 29 §:n 3 momentin
mukaan saa hakea muutosta viranomaisen päätökseen
pykälässä tarkoitetun sitoumuksen hyväksymisestä tai
hylkäämisestä. Lisäksi 30 §:n
3 momentissa on kielto hakea muutosta päätökseen
sitoumuksen hyväksymisen peruuttamisesta.
Valituskiellot ovat merkityksellisiä perustuslain 21 §:n
1 momentissa olevan sen säännöksen kannalta,
jonka mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan
koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen tutkittavaksi.
Sitoumuksen hyväksyminen tai hylkääminen on
29 §:n perusteella viranomaisen vapaasti harkittavissa.
Henkilöllä ei siten ole ns. subjektiivista oikeutta
saada hyväksytyksi sitoumustaan osallistua sotilaalliseen
koulutukseen ja olla käytettävissä lakiehdotuksessa
tarkoitettuihin puolustusvoimien tehtäviin. Laajan harkintavallan
jättäminen viranomaisille on kysymyksessä olevan
koulutuksen ja tehtävien luonteen vuoksi valiokunnan mielestä perusteltua.
Valituskielto 29 §:n 3 momentissa ei muodostu perustuslain kannalta
ongelmalliseksi.
Sitoumuksen hyväksymisen peruuttamisen edellytyksistä on
verraten tarkat säännökset 30 §:n
2 momentissa. Sitoumuksen hyväksyminen voidaan momentin
nojalla peruuttaa, jos asianomainen henkilö ei
ole täyttänyt hänelle kuuluvia velvollisuuksia
tai toimii olennaisesti vastoin niitä taikka häneltä havaitaan
puuttuvan toimintaan osallistumiseen vaadittavat keskeiset edellytykset.
Viranomaisen päätöksenteko on näiden
säännösten perusteella oikeusharkintaista.
Sääntely peruuttamisen edellytyksistä muodostaa
riittävän täsmällisen perustan
oikeutena pidettävän suhteen syntymiselle yksilön
ja julkisen vallan välille perustuslain 21 §:n
1 momentin tarkoittamassa mielessä (PeVL 18/2005 vp,
s. 2—3, PeVL 16/2000 vp, s.
4/II). Oikeusturvan kannalta on lisäksi tärkeää,
että henkilöllä on mahdollisuus saattaa
peruuttamispäätöksen edellytyksiin liittyvät
kysymykset esimerkiksi mahdollisista laiminlyönneistään
tai rikkomuksistaan tuomioistuimen tutkittaviksi. Valituskielto
on siten poistettava 30 §:n 3 momentista, jotta lakiehdotus
voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Muita seikkoja
Vapaaehtoisten palvelusalue.
Hyväksytyn sitoumuksen antaneiden vapaaehtoisten
palvelusvelvollisuus koskee 1. lakiehdotuksen 39 §:n 1 momentin
perusteella vain toimintaa Suomen alueella, jollei puolustusvoimien
virka-aputehtävä muuta edellytä.
Säännös on merkityksellinen perustuslain 9 §:n
3 momentin kannalta. Sen mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin
tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan.
Kansalaisen oikeutta pysyä kaikissa tapauksissa
omassa maassaan on perustuslakivaliokunnan käytännössä pidetty
varsin perustavanlaatuisena oikeutena (PeVM 25/1994
vp, s. 8/II, PeVL 45/2000 vp,
s. 6/I). Virka-aputehtävään
Suomen alueen ulkopuolelle ei siksi ole ehdotetun 39 §:n
perusteella mahdollista määrätä muita
kuin siihen nimenomaisen suostumuksen antaneita vapaaehtoisia.
Lakiehdotusta on syytä täydentää tätä seikkaa
koskevalla maininnalla.
Maakuntajoukot.
Esityksen 2. lakiehdotuksen 4 ja 4 a §:ssä on
säännöksiä maakuntajoukoista. Perustuslakivaliokunta
on arvioinut vastaavan kaltaista sääntelyä lausunnossaan
hallituksen esityksestä puolustusvoimalaiksi ja eräiksi
siihen liittyviksi laeiksi (PeVL 51/2006 vp,
s. 5/II). Nyt käsiteltävänä oleva
2. lakiehdotus sisältää puolustusvoimalakiehdotuksesta
poiketen asianmukaisen säännöksen maakuntajoukkojen
kuulumisesta puolustusvoimiin. Muilta osin valiokunta viittaa mainittuun
lausuntoonsa ja pitää siinä esitetyistä syistä hyvin
tärkeänä sääntelyn selkeyttämistä niin,
että puolustusvoimien nykyisiin rakenteisiin
nähden aivan uusien maakuntajoukkojen pääasialliset
tehtävät samoin kuin joukkojen asema ja käskynalaisuussuhteet puolustusvoimien
organisaatiossa sekä toimivaltuuksien mahdolliset erityispiirteet
käyvät laista asianmukaisella tavalla ilmi.
Lainsäädäntöteknisiä huomautuksia.
Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset kaipaavat
paikoin vielä kielellistä ja muuta lainsäädäntöteknistä viimeistelyä.
Esimerkiksi 1. lakiehdotuksen 29 §:n 1 momentissa
on virheellinen viittaus 28 §:n 2 momenttiin.
Saman lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentissa oleva
maininta koulutuksen johtamisen sääntelystä 17 §:n
2 momentissa ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Esityksen
5. lakiehdotuksen 3 §:n 3 momentin maininta puolustusvoimien
mahdollisuudesta toimia saman pykälän "1 momentissa
mainitulla tavalla" ei ole kyseisen 1 momentin sisällön
takia mielekäs.
Sotilaallisen koulutuksen määritelmä 1. lakiehdotuksen
2 §:ssä on syytä muotoilla vastaamaan
esityksen perusteluista ilmenevää tarkoitusta
niin, että itse määritelmässä ei
käytetä määriteltävänä olevaa
"sotilaallisen koulutuksen" käsitettä.
Esityksen 1. lakiehdotuksen 45 §:n 1 momentissa oleva
säännös siinä tarkoitettujen
ilmoitusten tekemiselle asetettavasta määräajasta
on lain aineellinen säännös, jota ei
tule jättää ehdotetulla tavalla voimaantulosäännöksen
tapaan avoimeksi.
Esityksen 1. lakiehdotuksen 23 §:n 1 momentissa on
viittaus puolustusvoimista vuonna 1974 annettuun lakiin. Viittaussäännöksen
mahdollinen tarkistamistarve liittyy siihen, että eduskunnan
käsiteltävänä on nyt puheena
olevan puolustusvoimista annetun lain muutoslain kanssa samaan
aikaan voimaantulevaksi ehdotettu puolustusvoimalaki (HE
264/2006 vp), jolla on tarkoitus kumota 2. lakiehdotuksessa
muutettavaksi ehdotettu laki. Puolustusvaliokunnan on syytä ottaa
puolustusvoimalakiehdotus huomioon myös tehdessään
ehdotusta nyt käsiteltävänä olevan
esityksen 2. lakiehdotuksesta.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys on 1. lakiehdotuksen 16 §:n
3 momentin perusteella valtiontalouden tarkastusviraston lisäksi
valtiontilintarkastajien valvonnan ja tarkastuksen alainen. Perustuslakivaliokunta
kiinnittää tämän johdosta puolustusvaliokunnan
huomiota siihen, että eduskunta on vastikään
hyväksynyt lepäämään valtiontilintarkastajien
lakkauttamista ja tehtävien siirtämistä eduskunnan
tarkastusvaliokunnalle merkitsevän lain Suomen perustuslain 35 ja
90 §:n muuttamisesta sekä eräitä siihen
liittyviä muita lakeja (HE 71/2006 vp, EV
202/2006 vp).