Perustelut
Yleistä
Kalastuslain (286/1982) muuttamisen keskeisenä tavoitteena
on uudistaa kalastuksenvalvonnassa käytettäviä menettelyjä ja
valvontaan oikeuttavaa toimivaltasäännöstöä.
Voimassa olevan lain mukaan vesialueen omistajalla, osakkaalla
tai kalastusoikeuden haltijalla on ns. talteenotto-oikeus, jos joku
tavataan kalastamassa vedessä, jossa hänellä ei
ole oikeutta harjoittamaansa pyyntiin, tai kalavedessä tavataan
pyydyksiä, jotka muu kuin kalastukseen oikeutettu on sinne
asettanut, taikka joku ilmeisesti ylittää hänelle
kuuluvan kalastusoikeuden, kalastaa kielletyssä paikassa
tai kiellettynä aikana tahi käyttää kiellettyä pyydystä tai
pyyntitapaa. Tällöin vesialueen omistajalla, osakkaalla
tai kalastusoikeuden haltijalla on oikeus verekseltä ottaa talteen
tällaisessa kalastuksessa käytetty pyydys sekä saatu
saalis samoin kuin vene tai muu kulkuväline, josta pyyntiä harjoitetaan.
Nämä oikeudet ehdotetaan nyt poistettavaksi
ja kalastuksenvalvonta keskitettäväksi kalastuksen
valvontaa suorittavalle viranomaiselle tai kalastuslaissa tarkoitetulle
kalastuksenvalvojalle.
Perustuslakivaliokunta pitää uudistusehdotusta
kalastuksenvalvonnan asianmukaisena sopeuttamisena
nykyaikaiseen yhteiskuntaan, jossa omistusoikeus ei sellaisenaan
voi luoda viranomaisvaltuuksiin verrattavia oikeuksia mutta jossa
uudentyyppisellä sääntelyllä kuitenkin riittävän
tehokkaasti turvataan vesialueen omistajan oikeudet. Tämän
toteutuminen käytännössä edellyttää kuitenkin,
että kalastusviranomaisen tai kalastuksenvalvojan apu on
ongelmatilanteissa saavutettavissa. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
myös siihen, että vesialueen omistaja voi suorittaa
kalastuksenvalvojalta vaadittavan koulutuksen.
Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin
viranomaiselle
Kalastuksenvalvonnasta vastaavat valvontaviranomaiset
ja kalastuksenvalvojat, kuten 1. lakiehdotuksen 96 §:stä käy
ilmi. Viimeksi mainitut ovat yksityishenkilöitä,
joten heidän asemaansa ja toimivaltuuksiansa on arvioitava
perustuslain 124 §:n kannalta. Sen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan
antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos
se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi
hoitamiseksi eikä vaaranna oikeusturvaa tai muita hyvän
hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen
vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin
antaa vain viranomaiselle. Tarkoituksenmukaisuusvaatimus perustuslain
124 §:ssä on oikeudellinen edellytys,
jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesti
arvioitavaksi. Tällöin on otettava huomioon muun
muassa hallintotehtävän luonne (Ks. esim. PeVL
57/2010 vp, s. 5/I ja PeVL
48/2010 vp, s. 4/I). Hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluissa
huomautetaan aiheellisesti, että Suomen vesialueet
ovat lukumäärältään
ja pinta-alaltaan suuret, joten tarve riittävän
kattavan kalastuksenvalvonnan järjestämiseksi
on olemassa.
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotukseen sisältyvät
myös riittävät säännökset
kalastuksenvalvojien kelpoisuusehdoista, koulutuksesta (vrt. esim. PeVL
28/2001 vp, s. 4) sekä heidän toimintansa
valvonnasta ja suhteellisuusperiaatteen täyttävät
säännökset hyväksymisen peruuttamisesta.
Näin ollen 1. lakiehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain
124 §:n kannalta.
Omaisuudensuoja
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen
100 §:n mukaan kalastusviranomaisella ja kalastuksenvalvojalla
on oikeus ottaa talteen kalastuksessa käytetty pyydys,
kalastusväline ja saalis, jos kalastuksessa on rikottu
kalastuslakia pykälässä yksilöidyillä tavoilla.
Talteenotetusta pyydyksestä on lakiehdotuksen 102 §:n
mukaan ilmoitettava välittömästi poliisille,
ja se on luovutettava niin pian kuin mahdollista poliisin säilytettäväksi.
Jos talteen otetun pyydyksen tai kalastusvälineen omistajaa
ei kuuden kuukauden kuluessa talteenotosta tavoiteta, poliisin on
lakiehdotuksen 103 §:n mukaan myytävä pyydys tai
kalastusväline ja tilitettävä myynnistä kertyneet
varat valtiolle.
Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain
15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta. Perustuslakivaliokunta
on aiemmassa käytännössään
pitänyt selvänä, ettei perustuslain 15 §:n
1 momentin säännös anna suojaa henkilön
rikoksella hankkimalle tai hänen rikolliseen toimintaansa
välittömästi liittyvälle omaisuudelle
(ks. PeVL 33/2000 vp, s. 2 ja siinä viitatut
lausunnot). Vaikka nyt esillä olevassa tapauksessa on kysymys
suhteellisen lievästä lainrikkomisesta, valiokunnan
mielestä on otettava huomioon myös se,
että haltuun otettava omaisuuskaan ei ole kovin
arvokasta. Siksi omaisuuden haltuunotto on suhteellisuusperiaatteen
mukaista. Sille on myös hyväksyttävä yhteiskunnallinen
peruste, koska toimenpiteellä pyritään
estämään lain rikkomisen jatkaminen.
Lisäksi pyydys tai kalastusväline on lakiehdotuksen
102 §:n 3 momentin mukaan palautettava viivytyksettä pyydyksen
tai kalastusvälineen haltijalle, jos esitutkintaa ei aloiteta.
Tällaisessa sääntelykokonaisuudessa ehdotetut
haltuunottovaltuudet eivät muodostu omaisuudensuojan kannalta
ongelmallisiksi.
Kotirauha
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen
99 §:n mukaan kalastusviranomaisella on oikeus tarkastaa,
että vedessä, kalastukseen käytettävässä kulkuvälineessä tai
rannalla oleva pyydys ja saalis ovat säännösten
ja määräysten mukaisia. Mainituilla viranomaisilla
on myös oikeus tarkastaa kuljetus- ja varastotiloja,
joissa säilytetään kaloja tai rapuja.
Tarkastusta ei saa kuitenkaan ulottaa pysyväisluonteiseen
asumiseen käytettäviin tiloihin, ellei se ole
välttämätöntä tarkastuksen
kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltua
syytä epäillä jonkun syyllistyneen rikoslain
48 a luvun 2 §:ssä tai 4 §:ssä tarkoitettuun
rikokseen.
Myös kalastuksenvalvojalla on oikeus tarkastaa, että vedessä,
kalastukseen käytettävässä kulkuvälineessä tai
rannalla oleva pyydys ja saalis ovat säännösten
ja määräysten mukaisia, mutta hän
ei saa kuitenkaan ulottaa tarkastusta pysyväisluonteiseen
asumiseen käytettäviin tiloihin.
Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain
10 §:n 1 momentissa suojatun kotirauhan kannalta. Perustuslain
10 §:n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien
turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan
piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Valiokunta on vakiintuneesti
katsonut, että tarkastuksen kotirauhan piirissä saa
yksinään tehdä vain viranomainen (ks.
esim. PeVL 61/2010 vp, s. 4/II
ja PeVL 30/2010 vp, s. 10/I), koska
tällainen tarkastus on merkittävää julkisen
vallan käyttöä, joka perustuslain 124 §:n
mukaan kuuluu vain viranomaiselle. Ehdotettu sääntely
vastaa valiokunnan käytäntöä eikä näin ollen
ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen.
Valiokunta huomauttaa vielä pitävänsä itsestään
selvänä, että myös vapaa-ajan
asunnot nauttivat kotirauhan suojaa, vaikka niissä ei ympärivuotisesti
asuttaisikaan.
Henkilötietojen suoja
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen
104 d §:n mukaan kalastuksenvalvojan tulee laatia tietyistä,
säännöksessä luetelluista toimenpiteistä tapahtumailmoitus,
jotka hän vuosittain toimittaa toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle. Säännöksessä on
tyhjentävästi lueteltu tapahtumailmoitukseen merkittävät
tiedot. Niin ikään ehdotettu pykälä sisältää säännöksen
ilmoitusten hävittämisestä.
Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen
suojasta säädetään tarkemmin
lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön
(esim. PeVL 27/2006 vp, s.
2/I ja PeVL 14/2002 vp, s. 2)
mukaan lainsäätäjän liikkuma-alaa
rajoittaa kuitenkin se, että henkilötietojen suoja
osittain sisältyy samassa momentissa turvatun yksityiselämän
piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän
tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan
pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän
kokonaisuudessa. Lainsäätäjän
harkintaa sitoo se, että henkilötietojen suojan
kannalta tärkeitä sääntelykohteita rekisteröinnissä ovat
ainakin rekisteröinnin tavoite, rekisteröitävien
henkilötietojen sisältö, niiden sallitut
käyttötarkoitukset tietojen luovutettavuus mukaan
luettuna sekä tietojen säilytysaika henkilörekisterissä ja
rekisteröidyn oikeusturva, minkä lisäksi
näiden seikkojen sääntelyn lain tasolla
tulee olla kattavaa ja yksityiskohtaista (esim. PeVL 51/2002
vp, s. 2/I ja PeVL 35/2004
vp, s. 2/II). Valiokunta katsoo, että ehdotettu
sääntelykokonaisuus huomioon ottaen tapahtumailmoitusta
koskeva säännös ei ole valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmallinen.
Lakiehdotusten voimaantulo
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 26) mukaan molemmat lakiehdotukset
on tarkoitus saattaa voimaan 1 päivänä huhtikuuta
tänä vuonna. Perustuslakivaliokunnan mielestä tämä ei kuitenkaan
lainsäädännön selkeys huomioon ottaen ole
mahdollista, koska sekä 1. että 2. lakiehdotus
sisältävät ehdotuksen kalastuslain 108 §:n
muuttamisesta. Muutosten yhtaikainen voimaantulo johtaisi normatiivisesti
sekavaan tilanteeseen. Ehdotus johtuu perustelujen (s. 26) mukaan
siitä, että 2. lakiehdotus liittyy sakon ja rikesakon
määräämisestä annettuun
lakiin, joka tulee voimaan lailla erikseen säädettävänä ajankohtana.
Valiokunnan mielestä tilanne voidaan selkeyttää kolmella
eri tavalla. Ensinnäkin 2. lakiehdotus voidaan säätää tulemaan
voimaan lailla erikseen säädettävänä ajankohtana,
jolloin se voidaan sisällyttää mainittuun
sakkopaketin voimaantulolakiin. Toiseksi kyseinen lakiehdotuksen
voimaantuloajankohta voidaan jättää perustuslain
79 §:n 3 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella
säädettäväksi, koska lakiehdotus
liittyy suurempaan sääntelykokonaisuuteen (ks. HE
1/1998 vp, s. 130/II). Kolmanneksi lakiehdotus
voitaisiin tässä vaiheessa hylätä, koska
sakkopaketin voimaantulon yhteydessä joka tapauksessa joudutaan
suorittamaan vielä lainsäädäntötoimia.
Perustuslakivaliokunnan mielestä lainsäädännöllisesti
selkeintä olisi, jos maa- ja metsätalousvaliokunta
valitsisi viimeksi mainitun vaihtoehdon.