Perustelut
Lisäpöytäkirjan hyväksyminen
ja voimaansaattaminen sekä yleissopimuksen varauman peruuttaminen
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi
vuonna 2003 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen
yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja lahjontaa
koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen
tehdyn lainkäyttövaltaa yksityisen sektorin lahjontarikoksissa
koskevan varauman peruuttamisen.
Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n 1 momentin
mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset
velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat
muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat
perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Lahjontaa koskeva Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen
(korruptiosopimus) lisäpöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan
kuuluvia määräyksiä, joista
on esityksen perusteluissa tehty asianmukaisesti ja yksityiskohtaisesti
selkoa. Eduskunnan suostumus on tarpeen lisäpöytäkirjan
hyväksymiselle.
Lisäpöytäkirjan määräykset
eivät koske perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa
ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Lisäpöytäkirjan hyväksymisestä voidaan
siten päättää äänten
enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta
hyväksyisi korruptiosopimuksen 17 artiklan 1 kappaleen
b kohdan varauman peruuttamisen. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on
lähdetty siitä, että eduskunta antaa
nimenomaisella päätöksellä suostumuksen
sellaisten sopimusmääräyksiä koskevien
varaumien, selitysten ja julistusten tekemiseen, jotka vaikuttavat
eduskunnan hyväksymistä vaativien sopimusmääräysten
sisältöön tai laajuuteen itse sopimukseen
verrattuna (ks. PeVL 16/2005 vp, s.
2/II ja siinä mainitut valiokunnan lausunnot).
Eduskunnan suostumus tarvitaan lisäksi sellaisen varauman
tai vastaavan peruuttamiseen, jonka eduskunta on hyväksynyt
tai jonka hyväksymisestä eduskunnan olisi nykyisin
vallitsevan perustuslaintulkinnan mukaan pitänyt päättää (PeVL 9/2003
vp, s. 2/II, PeVL 61/2001 vp,
s. 2/I).
Eduskunta on hyväksyessään korruptiosopimuksen
samalla hyväksynyt tehtäväksi varaumat
sopimuksen 12 ja 17 artiklaan. Perustuslakivaliokunta katsoi tuolloisesta
esityksestä antamassaan lausunnossa varaumien koskevan
lainsäädännön alaan kuuluvia
asioita, minkä vuoksi eduskunnan suostumus oli tarpeen
niiden tekemiseen (PeVL 29/2001 vp,
s. 2/I). Eduskunta on myöhemmin antanut perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
suostumuksen siihen, että Suomi pitää mainitut
varaumat voimassa toistaiseksi (PeVL 4/2006 vp).
Eduskunnan suostumuksesta esityksessä tarkoitetun varauman
tekemiseen on aikanaan päätetty äänten
enemmistöllä perustuslakivaliokunnan annettua
asiasta lausunnon (PeVL 29/2001 vp).
Suostumuksesta varauman peruuttamiseen päätetään
niin ikään äänten enemmistöllä.
Rikoslain muuttaminen
Kansanedustajaan liittyvät lahjusrikokset
Arvioinnin lähtökohdat
Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO on antanut
Suomelle vuonna 2007 suosituksen tarkistaa muun muassa kansanedustajien
aktiivista ja passiivista lahjomista koskevat rikoslain säännökset
vastaamaan korruptiosopimuksen 4 artiklan säännöksiä.
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa GRECOn antama suositus. Esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi rikoslain säännöksiä lahjuksen
antamisesta kansanedustajalle ja lahjuksen ottamisesta kansanedustajana.
Lisäksi rikoslakiin ehdotetaan lisättäväksi
uudet rangaistussäännökset näiden
rikosten törkeistä tekomuodoista.
Rikoslain nykyiset kansanedustajaan liittyvät lahjontasäännökset
säädettiin vuonna 2002, kun Suomi liittyi korruptiosopimukseen.
Esityksestä antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta
nosti esille kansanedustajan tehtävän erityispiirteitä.
Tehtävälle on ominaista muun muassa yhteiskunnan
eri alojen toimijoiden kanssa käytävät
keskustelut, joissa pyritään myös vaikuttamaan
edustajan käsityksiin ja toimintaan. Valiokunta piti tärkeänä,
että kansanedustajan tehtävään
kuuluvassa päivittäisessä toiminnassa
voidaan riittävällä tarkkuudella ennakoida,
onko jokin menettely rangaistavaa. Kansanedustaja on tehtävässään
myös jatkuvan julkisen tarkastelun kohteena. Henkilövaaliin
perustuvassa järjestelmässä pelkkä väite
edustajaan tai edustajaehdokkaaseen mahdollisesti kohdistuvasta
rikosepäilystä voi olla vaalin
tuloksen kannalta ratkaiseva. Vaalin tulokseen nähden ei
tällöin ole merkitystä sillä,
johtaako epäily syytteen nostamiseen ja rangaistuksen tuomitsemiseen vai
todetaanko väite perättömäksi.
Myös tämän vuoksi on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota ehdotetun
sääntelyn täsmällisyyteen (PeVL 29/2001
vp, s. 3/II).
Valiokunta arvosteli säännösehdotuksia
tulkinnanvaraisuudesta ja päätyi siihen, ettei
kansanedustajaan liittyviä lahjontasäännöksiä pidä säätää ja
että Suomen on aiheellista tehdä korruptiosopimuksen
4 artiklaa koskeva varauma (PeVL 29/2001 vp,
s. 3—4). Valiokunnan kannanotosta poiketen kansanedustajaan
liittyvät lahjontasäännökset
säädettiin eikä korruptiosopimuksen 4
artiklaan tehty varaumaa.
Perustuslakivaliokunta on aikaisemmassa käytännössään
katsonut kansanedustajan asemasta annettujen perustuslain säännösten
edellyttävän edustajan puhe- ja toimintavapauden turvaamista
kaikissa edustajantehtäviin kuuluvissa toimissa, kuitenkin
siten, että edustajaa ei ole perustuslain säännöksillä vapautettu
vastaamasta lailla rangaistaviksi säädetyistä teoista (ks. PeVM
54/1982 vp, s. 4/I). Valiokunta ei ole katsonut
perustuslaista johtuvan esteitä säätää edustajantoimen
hoitamisen kannalta moitittavia kansanedustajan tekoja rangaistaviksi,
jos sääntely muutoin täyttää perustuslaista
johtuvat vaatimukset eikä asiattomasti vaaranna kansanedustajan
tehtävien vapaata ja häiriötöntä hoitamista
(PeVL 29/2001 vp, s. 2—3).
Lainsäätäjän liikkumavaraa
kriminalisointien säätämisessä on
perustuslakivaliokunnan käytännössä pidetty
lähtökohtaisesti varsin väljänä, joskin
siihen on todettu johtuvan rajoituksia sekä perustuslaista
että Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista.
Perustuslain asettamat rajoitukset johtuvat keskeisimmin perusoikeuksista
(PeVL 23/1997 vp, s. 2—3).
Rikoslakiin ehdotettuja säännöksiä on
arvioitava perustuslain 8 §:ssä säädettyyn
rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän
täsmällisyysvaatimuksen kannalta. Sen mukaan kunkin rikoksen
tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten,
että säännöksen sanamuodon perusteella
on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti
rangaistavaa (ks. PeVL 22/2001 vp, s.
3/I).
Rikoslain 40 luvun 4 §:ssä säädetään
rangaistavaksi lahjuksen ottaminen kansanedustajana. Ehdotuksen
mukaan siihen syyllistyy kansanedustaja, joka itselleen tai toiselle
-
pyytää lahjan
tai muun edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka
-
ottaa vastaan tai hyväksyy muun kuin tavanomaiseksi
vieraanvaraisuudeksi katsottavan lahjan tai muun edun taikka hyväksyy
sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen
toimiakseen edun vuoksi edustajantoimessaan tietyllä tavalla
tai tietyn tavoitteen saavuttamiseksi taikka palkkiona sellaisesta
toiminnasta ja teko on omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta
edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen. Rikoslain 16 luvun
14 a §:n rangaistussäännöstä lahjuksen
antamisesta kansanedustajalle ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan
40 luvun 4 §:ään tehtäviä muutoksia.
Ehdotettujen rikossäännösten lisäksi
valiokunta on pitänyt tarpeellisena kiinnittää huomiota
myös säännösten perusteluissa
esitettyihin seikkoihin, siltä osin kuin ne ovat merkityksellisiä täsmällisyysvaatimuksen
kannalta.
Lahja ja muu etu
Rikoslakiehdotuksen mukaan lahjus on kansanedustajan pyytämä lahja
tai muu etu taikka hänen vastaanottamansa muu kuin tavanomaiseksi vieraanvaraisuudeksi
katsottava lahja tai muu etu. Toisin kuin nykyisissä säännöksissä edulta ei
ehdotuksessa edellytetä oikeudettomuutta. Tältä osin
ehdotus poikkeaa korruptiosopimuksesta ja muutoksen syyt ovat kansalliset.
"Oikeudettomuutta" käytetään virkamiestä koskevissa lahjussäännöksissä,
ja perusteluiden mukaan tarkoituksena on välttää tilanne,
jossa samaa käsitettä olisi tulkittava eri tavoin
kansanedustajaa ja virkamiestä koskevissa säännöksissä.
Ehdotuksen lähtökohtana (s. 36) on, että lähes
minkä tahansa muun edun kuin tavanomaiseksi katsottavan
vieraanvaraisuuden vastaanottaminen voi tulla arvioitavaksi lahjuksena.
Tavanomainen vieraanvaraisuus on arvostuksenvarainen ilmaisu.
Sitä käytetään ehdokkaan vaalirahoituksesta
annetun lain 4 §:ssä, jossa säädetään
vaalirahoituksen rajoituksista. Käsite kattaa siinä yhteydessä esimerkiksi
kohtuullisen ruokatarjoilun samoin kuin vähäiset
muistolahjat (PeVM 3/2010 vp, s. 10/II).
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 42/II) tuodaan
esille lisää esimerkkejä tavanomaiseksi
katsottavasta vieraanvaraisuudesta, jota on muun muassa kansanedustajan
yhteydenpidosta eri tahoihin ja tilaisuuksiin tai kotimaisiin seminaareihin
osallistumisesta aiheutuvat kohtuulliset matka-, majoitus- ja ateriakustannukset.
Koska tunnusmerkistössä edellytetään,
että teko "on omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta
edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen", on lahjaa ja etua arvioitava
osana teon kokonaisuutta, jossa lahjan ja edun taloudellinen arvo
on yksi tekijä. Perustuslakivaliokunnan mielestä olisi
valtiosääntöoikeudellisesti parempi,
että lakivaliokunta sisällyttäisi tunnusmerkistöön
korruptiosopimuksen määräyksiin sisältyvän
etuutta luonnehtivan "oikeudeton" käsitteen. Sen poisjättäminen
johtaisi nykyistä suurempiin tulkintavaikeuksiin.
Toimiminen edustajantoimessa
Nykyisin kansanedustaja voi syyllistyä lahjusrikokseen,
kun hän lupaa toimia edun vuoksi tietyllä tavalla
edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan
tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi
tietyllä tavalla. Lupauksen antamista ja toimimisesta konkreettisessa
asiassa koskevista edellytyksistä ehdotetaan luovuttavaksi,
ja arvioinnin kohteena olisi toimiminen edustajantoimessa edun vuoksi
tietyllä tavalla tai tietyn tavoitteen saavuttamiseksi.
Säännösehdotus laajentaa rangaistavan
käyttäytymisen alaa. Rajanvetoa rangaistavan ja
rankaisemattoman käyttäytymisen välillä hämärtää perusteluiden
käsitys siitä, että "edun vastaanottaminen
voisi olla rangaistavaa silloinkin, kun se otetaan tarkoituksella
vaikuttaa edun ottaneen kansanedustajan yleispoliittiseen linjaan" (s. 43/II).
Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta säännöstä on
syytä täsmentää koskemaan konkreettisempaa
lahjalla tai edulla vaikuttamista kansanedustajan toimintaan edustajantoimessa.
Perustuslain 28 §:n 3 momentissa säädetään edustajantoimen
olennaisen ja toistuvan laiminlyömisen seuraamuksista.
Rikossäännöksen edustajantoimen käsitettä on
tarkoitus (s. 38/II) tulkita yhdenmukaisesti perustuslain
säännöksen kanssa. Kuitenkin edustajantoimeen
kuuluvaksi sisällytetään perusteluissa
myös eduskuntaryhmässä tapahtuva päätöksenteko
ja vaikuttaminen muiden kansanedustajien päätöksentekoon.
Näiltä osin perusteluita voidaan pitää perustuslain
28 §:n 3 momentin kannalta virheellisinä. Sinänsä on
mahdollista, että edustajantoimen käsitteellä on
erilainen sisältö perustuslaissa ja rikoslaissa.
Tämä tarkoittaa sitä, että rikoslaissa
edustajantoimessa toimimiseen voi kuulua myös eduskuntaryhmässä toimiminen.
Säännösehdotuksen "toimiakseen" ilmaisun on
tarkoitus kattaa tekojen lisäksi myös laiminlyönnit
(s. 37/I). Lakivaliokunnan on syytä korostaa tätä perusteluissaan,
ellei se katso aiheelliseksi säännösehdotuksen
muuttamista.
Kansanedustajaan liittyvien lahjusrikossäännösten
tarkoituksena on suojata eduskunnan mielipiteenmuodostusta sopimattomalta
ulkopuoliselta vaikuttamiselta ja turvata luottamusta kansanedustuslaitoksen
päätöksenteon asianmukaisuuteen (s. 40/I).
Rikossäännös on kirjoitettu nykyisestä poiketen
abstraktin vaarantamisrikoksen muotoon. Perustuslakivaliokunta arvosteli
ehdotettua kirjoittamistapaa, koska suojelukohdetta on tässä yhteydessä vaikea
konkretisoida (PeVL 29/2001 vp,
s. 4/I). Lakivaliokunta muuttikin lausunnon
perusteella tunnusmerkistön sen nykyiseen muotoon.
Ehdotuksen mukaan rangaistavuuden perusteena on teko, joka on
omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta edustajantoimen
hoitamisen riippumattomuuteen. Perusteluissa (s. 19, 29
ja 39) esitetään keskenään ristiriitaisia
ohjeita sen suhteen, onko arvioinnin kohteena edun vastaanottaneen
kansanedustajan edustajantoimen riippumattomuus vai yleisemmin sellainen
teko, joka voi tyypillisesti horjuttaa luottamusta edustajantoimen
riippumattomuuteen. Säännöksen tulkintaa
vaikeuttaa se, että esityksen perusteluissa lainataan tässä yhteydessä (s.
39—41) nykyiseen lainsäädäntöön
johtaneen hallituksen esityksen (HE 77/2001 vp)
perusteluita. Niissä esitetään arviota
siitä, millainen menettely on omiaan heikentämään
luottamusta eduskunnan päätöksentekoa
kohtaan. Näiden perusteluiden esittäminen tässä yhteydessä on
ristiriidassa sen kanssa, että käsiteltävässä ehdotuksessa
on tarkoitus nimenomaan luopua rangaistavuuden sitomisesta eduskunnan
päätöksentekoon. Lakivaliokunnan on syytä arvioida,
onko riittävän painavia perusteita muuttaa nykyinen
rikossäännös abstraktiksi vaarantamisrikokseksi.
Mikäli tällaisia syitä on, on arvioinnin
kohdetta ja perusteita aihetta täsmentää.
Kansanedustajalla on tehtävänsä vuoksi
yhteyksiä oman puolueensa lisäksi erilaisiin
intressitahoihin ja kansalaisjärjestöihin. Edustajantoimen
"riippumattomuutta" on arvioitava kansanedustajan toiminnan luonteesta,
tavoitteista ja toimintaympäristöstä lähtien.
Edustajantoimeen kuuluu yhteiskunnallisista, arvo- ja intressiväritteisistä asioista
päättäminen ja poliittisiin päämääriin
pyrkiminen.
Nykyisessä rangaistussäännöksessä edellytetään,
että kansanedustaja lupaa edun vuoksi toimia tietyllä tavalla
edustajantoimessaan. Hallituksen esityksessä ehdotetaan,
että rangaistavaa olisi lisäksi toimiminen tietyn
tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkkinä esitetään
perusteluissa (s. 36) "toimiminen tietyn poliittisen linjan mukaisesti
esimerkiksi sosiaalipolitiikassa". Ehdotus on tältä osin
liian epätäsmällinen ja rikosoikeudellisen
legaliteettiperiaatteen kannalta ongelmallinen. Valiokunta ehdottaa,
että "toimiminen tietyn tavoitteen saavuttamiseksi" poistetaan
säännösehdotuksesta. Valiokunta katsoo, että ehdotettu
muutos on myös tarpeeton, koska nykyinen rangaistussäännös
tältä osin täyttää korruptiosopimuksen
2 artiklan määräykset. Vastaava
muutos on johdonmukaisuuden vuoksi tehtävä myös
lakiehdotuksen 16 luvun 14 a §:n 1 momenttiin.
Rangaistussäännösten suhde ehdokkaan
vaalirahoitukseen
Ehdokkaan vaalirahoitusta koskeva lainsäädäntö on
uudistettu kokonaisuudessaan vuonna 2009. Viime vuonna rahoituksen
avoimuutta lisättiin edelleen samalla, kun kiellettiin
tuen vastaanottaminen eräiltä tahoilta ja rajoitettiin
samalta tukijalta vastaanotettavissa olevan tuen määrää.
Valiokunta katsoi tuolloin, että puutteet aikaisemmassa
lainsäädännössä mahdollistivat epäasianmukaiset
vaikuttamisyritykset samoin kuin epäasiallisten sidonnaisuuksien
syntymisen ehdokkaiden ja kampanjoiden rahoittajien välille
(PeVM 3/2010 vp, s. 8).
Rikoslakiehdotuksen lähtökohtana on, että ehdokkaan
vaalirahoituslain mukainen tuki ei ole kansanedustajan lahjusrikoksena
rangaistavaa. Lähtökohta on oikea samoin kuin
se, että kansanedustajaan kohdistuva lahjusrikos on mahdollista
toteuttaa vaalikampanjaa varten annetulla tuella. Lakiehdotuksen
16 luvun 14 a §:n 2 momentin ja 40 luvun 4 §:n
2 momentin mukaan lahjuksen antamisena kansanedustajalle tai lahjuksen
ottamisena kansanedustajana ei pidetä ehdokkaan vaalirahoituksesta
annetun lain mukaista vaalirahoitusta, ellei sen tarkoituksena ole
1 momentin kiertäminen.
Säännösehdotusten ongelma on se,
että niiden perusteella on vaikea arvioida, milloin vaalirahoituksena
annetulla tuella on tarkoitus kiertää lahjusrikosta
koskevat rangaistussäännökset. Esimerkiksi
etujärjestöjen tai aatteellisten yhdistysten antama
vaalituki suunnataan tavanmukaisesti ehdokkaalle, jonka yhteiskunnalliset mielipiteet
ja poliittiset tavoitteet vastaavat tuen antajan tavoitteita ja
intressejä. Valiokunta on todennut vaalirahoituslainsäädännön
uudistamisen yhteydessä, että ehdokkaiden ja heidän
tukijoittensa yhteydenpidossa pyritään tyypillisesti vaikuttamaan
ehdokkaan yhteiskunnallisiin käsityksiin yleensä ja
erityisesti hänen toimintaansa siinä tapauksessa,
että hän tulee valituksi (PeVM 2/2009
vp, s. 3/II). Ehdotettujen rikoslainsäännösten
suhdetta ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain mukaiseen tukeen
tulee selventää esimerkiksi tekotapaa koskevin
täsmennyksin, jotta asianmukainen vaalirahoitus ja rangaistava
toiminta voidaan selkeästi erottaa toisistaan.
Kansanedustajan koskemattomuus ja syytteen nostaminen
Perustuslain 30 §:n 2 momentin mukaan kansanedustajaa
ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan
riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa
mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa
menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä,
jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on
kannattanut. Esityksen perusteluissa (s. 47) todetaan,
ettei lahjuksen ottaminen kansanedustajana juuri koskaan kuuluisi
rikoksiin, joissa syytteen nostamiseen tarvittaisiin eduskunnan
suostumus. Tämä on esityksen säätämisjärjestysperusteluiden
mukaan seurausta siitä, että "lahjuksen ottaminen
kansanedustajana ei kuitenkaan edellytä täyttyäkseen
toimimista edustajantoimessa, vaan rikos edellyttää ainoastaan
tarkoitusta toimia edustajantoimessa".
Perustuslain 30 §:n 2 momentin tarkoituksena on kansanedustajan
toimintavapauden turvaaminen, ja perusteluissa esitetty tulkinta
on tämän suhteen liian kategorinen. Rikosoikeudellisen
arvioinnin kohteena olisi todennäköisesti sellainen
toiminta, jossa jälkikäteen arvioidaan kansanedustajan
toimia eduskunnassa ja niiden mahdollisia epäasiallisia
kytkentöjä. Tällöin kyse on
tapauksista, jotka kuuluvat perustuslain 30 §:n 2 momentin
soveltamisalaan.
Lahjuksen ottaminen kansanedustajana on virallisen syytteen
alainen rikos. Yleisistä syyttäjistä annetun
lain 7 §:n 2 momentin mukaan valtionsyyttäjien
on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan
kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtakunnansyyttäjä voi
ylimpänä syyttäjänä ottaa
syyttäjäntehtävät myös
itse hoitaakseen. Lahjuksen ottaminen kansanedustajana on luonteeltaan
sellainen rikos, jonka syyteharkinta ja syytteen ajaminen on edellä mainitun
lain kohdan nojalla syytä ottaa hoidettavaksi Valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Vaikutusvallan väärinkäyttö
GRECO on suosittanut, että Suomi harkitsee vaikutusvallan
väärinkäytön kriminalisointia korruptiosopimuksen
mukaisesti ja poistaa sitä koskevan varauman tai on uusimatta
varaumaa. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta
esittää, että lakivaliokunta edellyttäisi
vaikutusvallan väärinkäyttöä koskevan
kriminalisoinnin valmistelua kiireellisesti korruption vastaisen
lainsäädännön täydentämiseksi.