Perustelut

Ehdotettu sääntely

Hallituksen esityksessä ehdotetaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) ja rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain (pohjoismainen luovuttamislaki) muutoksenhakusäännösten muuttamista siten, että luovuttamisesta päättävän Helsingin käräjäoikeuden ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Nykyisinkin muutoksenhaku tapahtuu hovioikeus ohittaen suoraan korkeimpaan oikeuteen, mutta muutoksenhakua ei ole sidottu valituslupaan.

Esityksessä ehdotetaan myös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamista siten, että luvattomasti asuinvaltiostaan poisviedyn lapsen palauttamista koskevissa asioissa hakemuksen ensi asteena ratkaisevan Helsingin hovioikeuden päätökseen voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valituslupamenettelyssä. Nykyisin muutosta haetaan korkeimmalta oikeudelta ilman valituslupaa.

Valituslupa ja muutoksenhaku

Arvioinnin lähtökohdat.

Ehdotettu muutoksenhakusääntely on merkityksellistä oikeusturvaa ja muutoksenhakuoikeutta koskevien perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 14 artiklan kannalta. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa ja oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta turvataan lailla. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa taataan jokaiselle oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Ehdotuksella ei rajoiteta oikeutta saada rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista tai lapsen palauttamista koskeva asia toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset täyttävässä tuomioistuinmenettelyssä. Esityksen valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa onkin kyse ennen kaikkea siitä, onko perustuslain 21 §:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin lukeutuvan muutoksenhakuoikeuden tai Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta asianmukaista, että ensimmäisen tuomioistuinasteen antamaan ratkaisuun nyt kyseessä olevissa asiaryhmissä voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta vain, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla myöntää valitusluvan. Tällaiset säännökset sisältyvät 1. lakiehdotuksen 37 §:ään, 2. lakiehdotuksen 34 §:ään ja 5. lakiehdotuksen 42 §:ään.

Arviointi ihmisoikeussopimuksen kannalta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale ei erikseen edellytä muutoksenhakuoikeuden turvaamista, mutta jos ensimmäisessä oikeusasteessa ratkaistu asia on sopimusvaltiossa mahdollista saada muutoksenhakutuomioistuimen käsiteltäväksi, tulee menettelyn myös toisessa tuomioistuinasteessa täyttää 6 artiklasta johtuvat vaatimukset. Artikla ei kuitenkaan edellytä muutoksenhakuprosessin olevan joka suhteessa samanlainen ensimmäisen asteen oikeudenkäynnin kanssa. Esimerkiksi valituslupamenettely tai pelkästään oikeuskysymysten ratkaisemista varten järjestetty menettely voi täyttää artiklan vaatimukset, vaikka valittajalle ei annettaisikaan mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi muutoksenhakutuomioistuimessa. Valituslupamenettelyyn perustuvan muutoksenhaun voidaan katsoa täyttävän Suomen kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista johtuvat vaatimukset (ks. PeVL 33/2012 vp, s. 3/I)

Rikosasiassa jokaisella rikoksesta tuomitulla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kappaleen mukaan oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Koska rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa päätöksessä ei käsitellä tai ratkaista näitä asioita, lisäpöytäkirjan takaama muutoksenhakuoikeus ei ole lakiehdotusten arvioinnissa merkityksellinen.

Arviointi perustuslain kannalta.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan muun muassa oikeus hakea muutosta. Perustuslain 21 §:n säännös ei kuitenkaan estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, kunhan tällaiset poikkeukset eivät muuta oikeusturvatakeiden asemaa pääsääntönä eivätkä vaaranna yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (ks. HE 309/1993 vp, s. 74 ja PeVL 59/2014 vp, s. 2 ja 4—5). Valitusluvan edellyttäminen rajoittaa oikeutta hakea muutosta. Nyt ehdotetun kaltaista järjestelyä aikaisemmin arvioidessaan perustuslakivaliokunta on huomauttanut, että muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen lupajärjestelmällä ensimmäisessä valitusasteessa on mahdollista vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa (ks. PeVL 21/2011 vp, s. 2, PeVL 35/2009 vp, s. 3).

Perustuslakivaliokunta on vastikään lausunnossaan katsonut, että hovioikeuksia koskevan jatkokäsittelylupajärjestelmän hyväksyttävyyden arviointi liittyi valitusoikeuden määritelmään ja että kysymys oli siitä, tarkoittaako perustuslain 21 §:n 2 momentin mukainen oikeus hakea muutosta sitä, että asianosaisilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi nimenomaan täysimittaisessa oikeudenkäynnissä kahdessa oikeusasteessa (PeVL 59/2014 vp, s. 4). Nyt käsiteltävänä olevan esityksen arvioinnin lähtökohta on sama, mutta hovioikeuksia koskevan jatkokäsittelyjärjestelmän erot korkeimman oikeuden valituslupajärjestelmään ovat niin suuret, että edellä todetusta valiokunnan lausunnosta ei voi muilta osin tehdä päätelmiä nyt kyseessä olevan esityksen arviointiin (ks. myös PeVL 33/2012 vp, s. 4/I). Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n säännökset korkeimman oikeuden myöntämästä valitusluvasta asettavat luvan myöntämiselle selvästi korkeamman kynnyksen kuin oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 9 §:ssä säädetyt jatkovalitusluvan myöntämistä koskevat säännökset.

Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt yleisissä tuomioistuimissa sovellettavaa valituslupajärjestelmää sinänsä perustuslain vastaisena. Yleensä valiokunnan arvioinnin kohteena on kuitenkin ollut sääntely, jossa valituslupa kohdistuu hovioikeuden muutoksenhakutuomioistuimena antamaan päätökseen (ks. kootusti PeVL 59/2014 vp, s. 4/II). Valituslupavaatimuksen kohdistaminen ensimmäisen tuomioistuinasteen antamaan päätökseen on poikkeuksellinen muutoksenhakuoikeuden rajoitus, jolle tulee olla oikeusturvan ja muutoksenhaun kannalta painavat, yleisesti hyväksyttävät ja erityiset perusteet.

Arvioidessaan markkinaoikeuden teollis- ja tekijänoikeudellisissa riita- ja hakemusasioissa ensimmäisenä tuomioistuinasteena antamaan päätökseen kohdistuvaa valituslupavaatimusta perustuslakivaliokunta katsoi, että muutoksenhakuoikeuden sitominen korkeimman oikeuden myöntämään valituslupaan ei ratkaisutoiminnan keskittämisen, alan erityistuntemuksen takaamisen, tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoja ja jäsenten kelpoisuusehtoja koskevan sääntelyn, oikeudenkäynnin joutuisuuden ja valitusluvan myöntämisperusteena olevan muun painavan syyn vuoksi vaaranna asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä muodostu perustuslain 21 §:n 2 momentin vastaiseksi (PeVL 33/2012 vp, s. 4/I).

Nyt arvioitavan valituslupavaatimuksen kohteena ovat rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja lapsen palauttamista koskevat asiat. Kysymys on tarkoin rajatuista ja oikeudellisesti erityislaatuisista asiaryhmistä. Tällaisten asioiden käsittelyssä oikeusturvan takaaminen edellyttää erityistä oikeudellista asiantuntemusta kansainvälisen rikos- ja yksityisoikeuden alalla. Merkityksellistä on myös se, että molemmissa asiaryhmissä Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet edellyttävät asioiden käsittelyssä noudatettavan erityistä joutuisuutta. Muutoksenhakuoikeuteen kohdistuvien rajoitusten osalta on merkitystä myös sillä, että myös muu painava syy voisi olla valitusluvan myöntämisen perusteena, mikä mahdollistaa myös päätöksenteon oikeellisuuteen liittyvien seikkojen erityisen huomioon ottamisen. Muun painavan syyn käsillä olon arvioimiselle saattaa tällaisessa tilanteessa olla oikeusturvan takaamisen näkökulmasta korostettua tarvetta (ks. myös PeVL 33/2012 vp, s. 4/I). Huomionarvoista on myös se, että rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva päätös on menettelyllinen ja merkitsee ainoastaan sen kysymyksen ratkaisemista, luovutetaanko henkilö pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon syytetoimia tai rangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

Kun otetaan edellä todetun lisäksi huomioon ehdotettu asioiden käsittelyn keskittäminen ensimmäisessä asteessa ja sen myönteinen vaikutus oikeusturvan toteutumiseen, ei ensimmäisen asteen ratkaisua koskevan valitusoikeuden rajaaminen ehdotetulla tavalla rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja lapsen palauttamista koskevissa asiaryhmissä tällaisessa sääntely-yhteydessä valiokunnan mielestä vaaranna asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä muodostu perustuslain 21 §:n 2 momentin vastaiseksi.