Perustelut
Komission ehdotuksen pääasiallisena tarkoituksena
on saattaa Euroopan parlamentti tasa-arvoiseen asemaan neuvoston
kanssa komissiolle yhteispäätösmenettelyssä annetuilla
säädöksillä siirretyn täytäntöönpanovallan
käytön valvontajärjestelmässä.
Valvonta toteutetaan joko neuvoa-antavassa menettelyssä tai
uudessa, komission ehdottamalla tavalla tarkistetussa sääntelymenettelyssä.
Hallintomenettelyä ei ehdotuksen perusteella ole mahdollista
käyttää. Valvontamenettelyn valintakriteerit
olisivat nykyisestä poiketen oikeudellisesti sitovia. Ehdotus
ei puutu muiden kuin yhteispäätösmenettelyssä annettujen
säädösten täytäntöönpanon
valvontaan.
Ehdotuksessa on valiokunnan mielestä lähtökohtaisesti
kysymys sellaisesta Euroopan unionin sisäisen toiminnan
tavanomaisena pidettävästä kehittämisestä institutionaalisella
tasolla, joka ei yleensä muodostu merkitykselliseksi perustuslain
täysivaltaisuussäännösten kannalta (PeVL
38/2001 vp, s. 5/I). Unionin toimielinten institutionaalinen
tasapaino on toisaalta valtiosäännön
kannalta sinänsä merkittävä seikka, koska
Suomen voidaan katsoa perustamissopimukset hyväksyessään
sitoutuneen toimimaan niissä määritellyn
ja niiden perusteella vakiintuneen institutionaalisen järjestelmän
puitteissa. Tämä tulee valiokunnan aiemman kannan
mukaisesti ottaa huomioon komitologiamenettelyjä kehitettäessä (PeVL
49/1998 vp, s. 2/II).
Instituutioiden tasapainon näkökulmasta on merkityksellistä,
että Euroopan parlamentti saa ehdotuksen perusteella mahdollisuuden
ottaa kantaa komission toimenpide-ehdotuksen asiasisältöön.
Nykyisin parlamentti voi lausua kantansa vain siitä oikeudellisesta
kysymyksestä, ylittääkö toimenpide-ehdotus
komissiolle perussäädöksessä säädetyn
täytäntöönpanovallan. Parlamentin
aseman vahvistamisen vastapainoksi komissio ehdottaa, että se
voi hyväksyä valvonnan kohteena olevan toimenpide-ehdotuksensa
Euroopan parlamentin ja neuvoston vastustavista kannanotoista huolimatta.
Komission mahdollisuus sivuuttaa lainsäädäntötoimielinten
kannat on valiokunnan mielestä instituutioiden tasapainovaatimuksen
näkökulmasta pitkälle menevä toimivaltuus.
Komission aseman vahvistaminen suhteessa parlamenttiin ja neuvostoon
muodostuu sitä merkityksellisemmäksi, mitä enemmän
tai laajemmin komissiolle kulloisellakin perussäädöksellä siirrettävä täytäntöönpanovalta
sisältää lainsäädäntövallan
käytölle ominaista norminasettamisvaltaa. Komission
asemaa vahvistaa sekin, ettei valvontamenettely ole kulloisenkin
toimivaltasiirron yhteydessä erikseen harkittavissa, vaan ehdotuksessa
tarkoitettujen täytäntöönpanotoimien
valvonnassa on aina sovellettava uutta — komission vahvan
aseman turvaavaa — sääntelymenettelyä.
Ehdotus ei ole instituutioiden välisen tasapainon näkökulmasta
ongelmaton. Ehdotusta on näistä syistä valiokunnan
mielestä tärkeää tarkistaa esimerkiksi
niin, että velvollisuus soveltaa ehdotetun kaltaista menettelyä rajataan
komitologiapäätöksessä koskemaan
vain selvästi täytäntöönpanovallan
alaan kuuluvia komission toimenpiteitä (vrt. EY:n tuomioistuimen
tuomio yhdistetyissä asioissa C-154/04 ja C-155/04,
tuomion kohta 92).
Sääntelymenettelyn soveltamisalaa on tarpeen
rajata myös eduskunnan valvonta- ja ohjausvallan näkökulmasta,
vaikka keskeinen tältä kannalta onkin se vaihe,
jolloin neuvosto omalta osaltaan hyväksyy komissiolle täytäntöönpanovaltaa
siirtävän perussäädöksen.
Eduskunnalle on siksi vastaisuudessakin annettava riittävät mahdollisuudet
valvoa delegointipäätösten tekoa (PeVL 49/1998 vp,
s. 2/II). Tällöin on uuteen sääntelymenettelyyn
mahdollisesti sisältyvän komission poikkeuksellisen
toimivallan takia aiheellista kiinnittää erityistä huomiota
perussäädöksen olennaista sisältöä ja
täytäntöönpanotoimivallan delegointia
koskevien säännösten riittävään
täsmällisyyteen.