Perustelut
Muutoksenhakukielto.
Vastaanottokeskuksen päätökseen
siirtää keskuksen asukasrekisteriin merkitty turvapaikanhakija
tai tilapäistä suojelua saava henkilö toiseen
vastaanottokeskukseen ei lakiehdotuksen 44 §:n 2 momentin
mukaan saa hakea muutosta valittamalla.
Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin perusteella
oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös
tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
ja hyvän hallinnon takeet, kuten oikeus hakea muutosta,
turvataan saman pykälän 2 momentin mukaan lailla.
Muutoksenhakuoikeus on siten perustuslain mukainen pääsääntö,
josta on toisaalta mahdollista säätää lailla
vähäisiä poikkeuksia (HE 309/1993
vp, s. 74/II, PeVL 19/2002 vp,
s. 3/II).
Turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien
henkilöiden vastaanotto järjestetään vastaanottokeskuksesssa.
Vastaanottoon sisältyy lakiehdotuksen 19 §:n 1
momentin pääsäännön
mukaan majoitus, toimeentulotuki, välttämättömät
sosiaali- ja terveyspalvelut, tulkkipalveluja ja muu välttämätön
perustarpeiden turvaaminen. Henkilöllä ei ole
oikeutta valita, missä vastaanottokeskuksessa hänen
vastaanottonsa järjestetään, eikä hänellä toisaalta
ole velvollisuutta majoittua mihinkään vastaanottokeskukseen.
Turvapaikanhakija ja tilapäistä suojelua saava
voi nimittäin 19 c §:n 3 momentin perusteella
järjestää majoituksensa itse. Tässä mielessä kysymys
on henkilön siirtämisen sijasta pikemminkin siitä,
että hänen majoituksensa ja muu vastaanottonsa
voidaan järjestää toisessa vastaanottokeskuksessa.
Kun lisäksi otetaan huomioon majoituksen ja muiden vastaanottopalveluiden
tilapäinen luonne, ei ehdotettu muutoksenhakukielto valiokunnan
mielestä merkitse perustuslain 21 §:n säännösten
kannalta ongelmallista rajoitusta henkilön oikeusturvaan.
Toimeentulotuki.
Turvapaikanhakijalle ja tilapäistä suojelua
saavalle ei 22 §:n 2 momentin mukaan myönnetä majoitusta
varten toimeentulotukea rahana, vaan majoitus järjestetään
vastaanottokeskuksessa tai ryhmäkodissa. Perustuslakivaliokunta
on aiemmin katsonut perustuslain 19 §:n 1 momentin näkökulmasta
mahdolliseksi huolehtia järjestelykeskuksissa olevien henkilöiden
välttämättömästä toimeentulosta
ja huolenpidosta muulla tavoin kuin rahamääräisellä toimeentulotuella
(PeVL 18/2001 vp, s. 4/I).
Sääntely vastaanottokeskuksessa luontoisetuna
järjestettävästä majoituksesta
ei valiokunnan tämä kanta ja ehdotetun säännöksen tarkkuus
huomioon ottaen muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi.
Muilta osin lakiehdotuksen 22 § vastaa keskeiseltä sisällöltään
perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädettyä nykyistä pykälää.
Maksut.
Majoituksesta ja vastaanottokeskuksessa järjestettävästä muusta
vastaanotosta voidaan 21 a §:n 1 momentin nojalla periä enintään niiden
järjestämisestä aiheutuneiden todellisten kustannusten
suuruinen, kohtuullinen maksu. Maksun määrästä säädetään
tarkemmin työministeriön asetuksella.
Ehdotuksessa on kysymys julkisen vallan palvelusta suoritettavasta
korvauksesta, jonka enimmäismäärä on
säännöksessä kytketty palvelun
tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Ehdotus ei ole ongelmallinen
perustuslakivaliokunnan käytännön kannalta
valtion ja kunnan maksuista ja veroista (ks. esim. PeVL
53/2002 vp, s. 2—3, PeVL 61/2002
vp, s. 5—7). Valiokunnalla ei ole perustuslain
näkökulmasta huomautettavaa myöskään
21 a §:n 2 momentin säännöksestä,
jonka perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käyttävältä on
mahdollista periä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
annetun lain mukainen maksu.
Maksuja voidaan esityksen perustelujen mukaan periä työllistyneiden
lisäksi sellaisilta muilta turvapaikanhakijoilta ja tilapäistä suojelua
saavilta, joilla on Suomessa käytettävissä tuloja
tai varallisuutta. Maksuvelvollisuuteen ja maksun kohtuullisuuteen
vaikuttavista tällaisista seikoista on valiokunnan mielestä aiheellista lisätä lakiin
säännökset.
Pätevyysvaatimukset.
Ryhmäkodin henkilöstön pätevyysvaatimuksista
voidaan 19 d §:n 1 momentin perusteella säätää tarkemmin
työministeriön asetuksella. Pätevyysvaatimukset
liittyvät perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaisiin oikeuksiin
työn ja ammatin valinnan vapaudesta, minkä vuoksi
sääntelyä ei ole asianmukaista jättää ehdotetun
kaltaisen avoimen valtuuden nojalla ministeriön asetuksen
varaan (ks. esim. PeVL 19/2002 vp, s.
5/II, PeVL 74/2002 vp, s. 6/II).
Esityksen perusteluissa todetaan tarkoituksena olevan, että pätevyysvaatimukset
pääsääntöisesti vastaisivat
erikseen annettuun hallituksen esitykseen (HE 226/2004
vp) sisältyvää ehdotusta laiksi sosiaalihuollon
ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista.
Ryhmäkodin työntekijöiksi olisi perustelujen
mukaan kuitenkin tarkoituksenmukaista saada myös sellaisia
maahanmuuttajia, jotka tuntevat lasten omaa kulttuuria ja osaavat
heidän puhumiaan kieliä. Tämä on
varsin ymmärrettävä ja perusoikeusjärjestelmän
näkökulmasta hyväksyttävä päämäärä. Lainsäädäntötekniikan
kannalta on asianmukaisinta, että tavoitteen saavuttamiseksi
tarvittavat säännökset mahdollisuudesta
myöntää erivapaus sosiaalihuollon
alalla yleisiksi tarkoitetuista pätevyysvaatimuksista sisällytetään
kyseistä yleislakia koskevan esityksen käsittelyn
yhteydessä joko yleislakiin taikka nyt käsiteltävänä olevaan
lakiehdotukseen tai sen pohjalta mahdollisesti jo hyväksyttyyn
ja voimaan tulleeseen lakiin. Ehdotettu 19 d §:n 1 momentin
avoin valtuus säätää pätevyysvaatimuksista
työministeriön asetuksella on näin
ollen aiheellista poistaa lakiehdotuksesta ja korvata se esimerkiksi
maininnalla, jonka mukaan ryhmäkodin henkilöstön pätevyysvaatimuksista
säädetään erikseen lailla.