Harmaa talous nakertaa lähes kaikkien läntisten markkinatalousmaiden
julkisen talouden rahoituspohjaa; yksityiset henkilöt ja
yhtiöt jättävät demokraattisesti
päätetyt verot ja maksut maksamatta. Ilmiön
merkityksestä yksittäisen kansantalouden kannalta
saa jonkinlaisen kuvan toteamalla, että harmaan talouden
osuus bruttokansantuotteesta voi ylittää 20 prosenttia.
Tietomme Suomen harmaan talouden ilmiön laajuudesta
ja sen tuottamista julkisen vallan tulonmenetyksistä ovat
täsmentyneet viime vuosien aikana. Menetykset ovat yli
kahden miljardin euron luokkaa vuodessa. Minkä tahansa
mittapuun mukaan tämä on paljon rahaa. Sitä tarvittaisiin
kipeästi valtion menotalouden katteeksi ja sen velkojen
lyhennyksiin. Hyvinvointivaltion säilyttäminen
kaipaa sitä kipeästi. Tästä odottaisi
olleen seurauksena, että harmaan talouden lopettamiseksi
olisi tehty ja tehtäisiin sekä tutkinnallisesti
että lainsäädäntöä kehittämällä kaikki mahdollinen.
Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole asianlaita.
Kuten todettua, harmaa talous ei ole yksinomaan suomalainen
ilmiö. Siitä kärsivät lähes kaikki
markkinatalousmaat, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tulopohjastaan
huolestuneet valtiot ovat ryhtyneet aktiivisiin toimiin harmaan
talouden saattamiseksi kuriin. Pontimena on ollut tulojen lisäämisen
ohella rehellisen yritystoiminnan suojeleminen harmaan talouden
tuottamilta kilpailun vääristymiltä.
Suomi on tässä veneessä muiden markkinatalousmaiden
kanssa. Täälläkin joudutaan tekemään
valinta kahden välillä, rehellisten yrittäjien
ja koijareiden.
Harmaata taloutta ei voida pitää kurissa
yksinomaan viranomaisten toimin. Tuoreimpien selvitysten mukaan
ylityöllistettyjen poliisin, veroviranomaisten ja ulosottomiesten
kapasiteetti puuttua edes tiedossaan olevaan harmaaseen talouteen
ja talousrikollisuuteen on huolestuttavasti laskenut. Harmaan talouden
käyttämää laajaa toiminta-arsenaalia
vastaan tulisikin iskeä rakenteellisilla toimenpiteillä.
Otamme muutaman valaisevan esimerkin.
Rakennustoiminta on yksi merkittävistä harmaan
talouden toimintakentistä. Tiedossa on, että siirtymällä rakennustyömailla
pakolliseen sähköiseen kulkulupajärjestelmään
ja ns. käännetyn arvonlisäverojärjestelmän
käyttöön tämän toimialan
harmaan talouden toimijoiden operointimahdollisuus kaventuu ratkaisevasti.
Vaikka edellinen käytäntö on jo otettu
vapaaehtoisesti käyttöön monilla työmailla,
valtioneuvostolta ei ole saatu toistaiseksi tukea järjestelmän
tekemiseksi pakolliseksi. Riippumatta Euroopan yhteisöjen
kuudennesta arvonlisäverodirektiivistä (77/388/ETY)
useat EU-maat, kuten Belgia ja Hollanti, ovat saaneet EU:n hyväksynnän
käännetyn arvonlisäverojärjestelmän
käyttöönottoon. Kokemukset näissä maissa
ovat olleet hyviä. Arvonlisäveromenetykset ovat
vähentyneet tuottamatta hallinnollisia ongelmia. On käsittämätöntä,
että Suomessa ei voida menetellä samoin kuin esimerkiksi
Hollannissa ja Belgiassa.
Ulkomaiset sijoitukset suomalaisiin arvopapereihin olivat reilu
vuosi sitten Suomen Pankin maksutasetilaston mukaan 1 078
miljardia markkaa, josta sijoitukset osakkeisiin olivat 781 miljardia
markkaa. Suomalaisen sijoittajan ulkomaalaisena esiintyminen johtaa
pääomatulojen verotuksen kannalta pääsääntöisesti
edullisempaan lopputulokseen kuin se verotus, jonka kohteeksi suomalainen
sijoittaja rehellisenä suomalaisena joutuu. Nykyisin hallintarekisteröityihin osakkeisiin
tai joukkovelkakirjalainoihin sijoittavan ulkomaalaisuus on viranomaisten
kannalta uskon asia. Sekä hallinnollisesti että periaatteellisesti
täysin toteuttamiskelpoinen olisi ratkaisu, jossa hallintarekisteriä hoitava
tai joukkovelkakirjalainan korkoja maksava pankki joutuisi vaatimaan
asiakkaansa ulkomaalaisuudesta jonkin konkreettisen todistuksen.
Sellaisten pitäisi olla tietenkin Suomen verohallinnon
pistokokein tarkistettavissa. Ei ainakaan kansainvälisillä suursijoittajilla
luulisi olevan mitään syytä pelätä sijoitustensa
viranomaisjulkisuutta Suomessa. Tämänkään
pyrkimyksen toteuttamiseen ei valtioneuvostolta ole toistaiseksi
riittänyt minkäänlaista aktiivisuutta.
Esitellyt ja useat muut aiemmin eri yhteyksissä esiin
tuodut vastaavat epäkohdat, jotka ovat tukeneet harmaan
talouden toimijoiden pyrkimyksiä, ovat pääsääntöisesti
saaneet valtioneuvoston taholta lähinnä tukea.
Tällaista käyttäytymistä on
ollut vaikea ymmärtää hyvinvointivaltion
säilymistä tukevaksi toiminnaksi.