Suomalaisen eläkepolitiikan tavoite on 1990-luvun
loppupuolelta lähtien ollut eläkkeellesiirtymisiän
nostaminen pitkällä aikavälillä 2—3
vuodella. Viime hallituskaudella, vuonna 2005, tuli voimaan eläkeuudistus,
jossa pyrittiin työurien pidentämiseen uudella
eläkejärjestelmällä. Yleinen
vanhuuseläkkeen ikäraja laski 63 vuoteen, ja työssä voi
jatkaa aina 68-vuotiaaksi saakka. Työssäpysymiseen
kannustetaan siten, että 63 ja 68 ikävuoden välillä työskentelevälle
kertyy eläkettä enemmän.
Seuranta on osoittanut, että eläkkeellesiirtymisiän
pidentyminen on ollut sellaista kuin eläkeuudistusta tehtäessä ennakoitiin:
eläkkeellesiirtymisikä on noussut siten, että nykyisellä tahdilla
saavutetaan 2—3 vuoden pidennys eläkkeellesiirtymisikään.
Pääministeri Matti Vanhasen II hallitus ilmoitti
24.2.2009 nostavansa joustavan vanhuuseläkeiän
alarajaa asteittain kahdella vuodella 12 vuoden siirtymäajan
kuluessa vuodesta 2011 alkaen. Hallitus teki päätöksensä työmarkkinajärjestöjä sekä
muita
asiantuntijatahoja kuulematta.
Hallituksen päätös merkitsisi eläkkeiden
tason leikkausta. Se, että nykyisestä 63—68
ikävuoden joustavasta vanhuuseläkeiästä siirrytään 65
vuoden alaikärajaan ja mahdollisesti jopa 70 vuoden yläikärajaan,
vaikuttaisi todennäköisesti heikentävästi
eläkkeiden kertymään ja lopulliseen tasoon.
Tätä kautta uudistus huonontaisi vanhuuseläkkeitä.
Hallitus soveltaa siis "keppilinjaa" suhteessa työurien
pidentämistavoitteeseen.
Muutokselle asetettu pitkä siirtymäaika johtaisi
siihen, että nuorempien sukupolvien (vuonna 1959 ja sitä myöhemmin
syntyneet) vanhuuseläke alkaisi aikaisintaan 65-vuotiaina,
mutta vanhemmat pääsisivät vanhuuseläkkeelle
tätä aikaisemmin. Tämä siitä huolimatta,
että tiedetään, että nuoremmat
joutuvat maksamaan joka tapauksessa suurempia työeläkemaksuja.
Eläkkeet ovat palkan osa, joka realisoituu myöhemmin.
Käytännössä hallitus siis leikkaa palkkoja.
Työntekijät ovat valmiita jatkamaan työssä, kun
työolot ja johtaminen ovat ikääntyviä arvostavia.
Hallituksen esitykset työelämän laadun
ja työssä jaksamisen edistämiseksi kuitenkin
loistavat poissaolollaan. Hallitus ei ole ymmärtänyt huomioida
töiden ja työurien erilaisuutta, töiden vaihtelevaa
kuormitusta eikä työntekijöiden kesken
esiintyvää työssä jaksamisen
vaihtelua.
Opposition mielestä tärkeintä on
kehittää vastikään uudistettua
eläkejärjestelmää. Samalla tulee
parantaa työelämän laatua ja joustavuutta, jotta
ihmiset itse jaksaisivat jatkaa työssä pidempään.
Hallituksen päätös eläkeiän
nostamisesta ei helpota pahenevaa talouskurimusta. Laman varjolla
pyritään palkansaajan ja työeläkeläisen
aseman heikentämiseen.
Työeläkkeisiin liittyvien asioiden valmistelu on
aiemmin tehty työmarkkinajärjestöjen
sekä eläkealan asiantuntijoiden kanssa. Tämä on
ollut takeena hyvälle suomalaiselle eläkepolitiikalle. Asiantuntemusta
tarvitaan, sillä kyse on vanhuuden turvasta. Nykyhallitus
ei tästä ole piitannut, vaan on sanellut eläkeiän
nostopäätöksensä yksipuolisesti
ilman neuvotteluja työmarkkinajärjestöjen
kanssa. Työntekijöiden työeläkkeet
rahoitetaan yksityisellä sektorilla työnantajien
ja palkansaajien maksuilla. Hallitus on tehnyt yksipuolisia päätöksiä järjestelmästä,
jota valtio ei rahoita. Poukkoilevat muutokset ja heikennykset eläkejärjestelmään
johtavat kansalaisten kesken eriarvoisuuteen ja epäluottamukseen
koko järjestelmää kohtaan.
Hallitus on toimillaan vahingoittanut suomalaisen yhteiskunnan
ilmapiiriä. Luottamuksen ilmapiiriä tarvittaisiin
työmarkkinajärjestöjen kanssa käytävään
neuvotteluun välttämättömän työmarkkinaratkaisun
aikaansaamiseksi.
Hallitusohjelman mukaan palkansaajia ja työmarkkinoita
koskevat asiat valmistellaan hyvässä yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen
kanssa. Tällaista menettelyä edellyttää myös
Kansainvälisen työjärjestön
ILO:n perussopimus, jonka Suomi aikoinaan ratifioi ensimmäisten
joukossa.
Luottamusta hallituksen menettelyyn murentaa myös se,
että vasta noin kuukausi sitten työmarkkinajärjestöt
sopivat sosiaali- ja terveysministerin kehotuksesta ns. sosiaalituposta.
Sopimus koski esimerkiksi lisäpäivärahaoikeuden alaikärajan
sekä osa-aikaeläkkeen ikärajan nostamista
60 vuoteen ja vuorotteluvapaan vakinaistamista. Nyt tämän
sopimuksen toteutuminen on epävarmaa.