Hallitus maksattaa epäonnistuneen talous- ja työllisyyspolitiikkansa tavallisilla ihmisillä. Leikkaukset kohdistuvat kipeimmin lapsiperheisiin. Hallitusohjelmassaan hallitus väittää tavoitteekseen luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Nämä tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia. Hallituksen keinot pyrkiä kyseisiin tavoitteisiin herättävät kuitenkin ihmetystä: hallitusohjelmassa todetaan, että perhepolitiikan kolme ydintä ovat palvelut, tulonsiirrot sekä perheen ja työn yhteensovittaminen, mutta käytännössä hallitus tekee kerta toisensa jälkeen ratkaisuja, jotka vahvistamisen sijasta murentavat näitä kolmea ydintä.

Lapsilisä tuli Suomen lainsäädäntöön vuonna 1948 pohjoismaisen mallin mukaan. Se on alusta asti ollut universaali etuus, jolla halutaan tasata lasten huollosta perheille koituvia kustannuksia ja viestittää, että yhteiskunta kannustaa lasten hankintaan. Lapsilisiä on leikattu ainoastaan kerran aikaisemmin, Lipposen hallituksen toimesta 1990-luvun laman aikana. Päätös leikata lapsilisiä on nykyhallitukselta selkeä arvovalinta, joka kasvattaa inhimillistä hätää etenkin perheissä, joiden talous on tiukalla työttömyyden, sairauden tai muiden ongelmien vuoksi. Suurimpia kärsijöitä ovat näiden perheiden lapset.

Lapsilisien leikkauspäätös tuntuu erityisen vastuuttomalta, kun tiedetään, että lapsiperheiden köyhyys on kasvanut huolestuttavasti 1990-luvun laman jälkeen. Lapsuudessa koetun köyhyyden seuraukset ovat moninaiset, ja köyhyys myös periytyy sukupolvelta toiselle. Hallitus on luvannut lisätä lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa. Onko näin tehty lapsilisäleikkausten suhteen?

Lapsiperheissä on aina rahalle tarvetta: keskituloisillakin perheillä kulutukseen menevät helposti kaikki saatavat tulot. Kustannuksia muodostuu mm. asumisesta, ruoasta, päivähoitomaksuista, harrastuksista, kuljetuksista, vaatteista ja leluista. Lapsilisällä — jonka indeksitarkastukset hallitus on jo aiemmin jäädyttänyt — ei kateta edes murto-osaa näistä menoista, mutta kyseessä on kuitenkin yhteiskunnalta perheille suuntautuva tärkeä kädenojennus, joka pitää omalta osaltaan talouden rattaita pyörimässä.

Lapsilisiin kajoaminen ei ole ensimmäinen kerta, kun nykyinen hallitus käy lapsiperheiden kimppuun. Viime syksynä hallitus päätti osana rakennepoliittista ohjelmaansa puolittaa kotihoidon tuen vanhempien kesken. Päätöstä perusteltiin tasa-arvolla ja pyrkimyksellä nostaa työllisyysastetta, mutta tosiasiassa kyseessä oli raaka leikkaus, jolla kavennettiin vanhempien valinnanvapautta ja heikennettiin lasten asemaa. Ei ole yhteiskunnan asia sanella, hoitaako lapsia kotona isä vai äiti: jokainen perhe kyllä osaa itse ratkaista, millainen järjestely heidän kohdallaan parhaiten toimii ja mikä on taloudellisesti järkevää. Vanhempien valinnanvapauden kaventaminen ei myöskään palvele tavoitetta perheen ja työn yhteensovittamisen parantamisesta. Samalla hallitus lisää kuntien kustannuksia, kun lapsia tulee lisää päivähoitoon. Näistäkin päätöksistä uupuu todellisten kustannusvaikutusten arviointi, mikä kuvastaa hyvin hallituksen politiikan kestämättömyyttä.

Sen lisäksi, että hallitus on epäonnistunut perhepolitiikassaan ja kurjistanut lapsiperheiden elämää leikkaamalla tulonsiirtoja sekä vaikeuttamalla perheen ja työn yhteensovittamista, se ei ole myöskään onnistunut parantamaan perheiden palveluita, joilla parhaimmillaan olisi mahdollista ennaltaehkäistä monia vakavia ongelmia. Lapsiperheiden kotipalvelut ovat hyvä esimerkki inhimillisestä ja kustannustehokkaasta avusta, jolla voidaan tukea uupuneita tai muuten vaikeassa tilanteessa olevia perheitä raskaimpien aikojen yli. Kuntien valtionosuuksia leikkaamalla hallitus on varmistanut, että lapsiperheiden kipeästi tarvitsemat palvelut ovat heikentyneet tai ne on lopetettu kokonaan.

Kataisen hallitukselta on puuttunut perhepolitiikasta kokonaiskuva. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että hallituksen perhepolitiikka ei ole kestävää eikä lisää kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan. Pirstaleiset esitykset, kuten kotihoidon tuen kiintiöiminen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus, päivähoitomaksujen tuntiperustaisuus sekä joustavan hoitorahan luominen ovat vieneet pohjan laadukkaalta varhaiskasvatuslain uudistamiselta, jota on pidetty yhtenä hallituksen keskeisistä tavoitteista. Hallituksen perhepolitiikasta puuttuvat myös vaikuttavuusarvioinnit, mikä tekee kokonaisuudesta huonosti johdetun ja sekavan.