Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen
ohjelmassa todetaan: ’Hallituksen talouspolitiikan tärkein
tavoite on työllisyyden lisääminen vähintään
100 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä.’
Työministeri Tarja Filatov arvioi elokuun alussa, että hallituksen
työllisyyslupaus ’on niin äärimmilleen
mitoitettu, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei pystytä tekemään
riittävän isoja ratkaisuja’ tavoitteen
saavuttamiseksi.
Ministeri Filatov ei haastattelussaan kuitenkaan tarkemmin määritellyt,
miksi työllisyyttä parantaviin merkittäviin
ratkaisuihin ei olla valmiita ja kuka näitä merkittäviä ratkaisuja
oikein vastustaa. Toisaalta Filatov ei myöskään
kertonut, mitä nämä merkittävät
ratkaisut voisivat olla ja miksi hän ei edes esitä niitä hallitukselle.
Myös kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
on julkisestikin epäillyt hallituksen työllisyyspolitiikkaa.
Turun Sanomissa (17.8.2004) ministeri Pekkarinen totesi, että ’hallitus
on keskittynyt enemmän työttömyyden kuin työllisyyden
hoitoon.’
Mikäli hallitusohjelman mukaisia tavoitteita lisätä työllisten
määrää vähintään
100 000:lla tämän vaalikauden loppuun mennessä sekä nostaa työllisyysaste
seuraavan vaalikauden loppuun mennessä 75 %:iin
ei saavuteta, on kyseenalaista, onko Suomi enää jatkossa
hyvinvointiyhteiskunta. Hyvinvointipalveluiden, kuten perusopetuksen
ja muun koulutuksen, sosiaalihuollon, lasten päivähoidon,
vanhusten kotipalveluiden sekä terveydenhuollon, rahoitus
vaarantuu vakavasti siinä tilanteessa.
Eläkeikäisen väestön määrä kasvaa
jatkossa merkittävästi. Jo vuoteen 2010 mennessä eläkeläisten
lukumäärän arvioidaan nousevan neljännesmiljoonalla.
Kun tällä hetkellä yli 65-vuotiaita on
770 000, vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan lähes
1,4 miljoonaa.
Eläkeikäisen väestön hyvinvointipalveluiden turvaaminen
on — ja sen tulee jatkossakin olla — suomalaisen
yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä.
Tämän vuoksi ikärakenteen muutos lisää merkittävästi
toimeentuloturvan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden
kustannuksia. Valtiovarainministeriön tämän
vuoden alussa julkaiseman arvion mukaan ikärakenteen muutos
merkitsee lähes 10 miljardin euron menojen lisäystä vuodessa.
Tulevista kustannuksista voidaan selvitä vain, jos
työssäkäyvien osuus on riittävä.
Tärkein tapa estää hyvinvointipalveluiden
heikentyminen ja päinvastoin mahdollistaa niiden kehittäminen
on työllisten määrän voimakas
lisääminen. Jokaiselle työikäiselle
ja työkykyiselle henkilölle on luotava mahdollisuus
tehdä työtä.
Vaikka suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle
vapautuu suuri määrä työpaikkoja,
ei tämä välttämättä oleellisesti
vähennä työttömyyttä. Pitkään
työttöminä olevilla on jatkossakin vaikeuksia
työllistyä, mikäli hallitus ei oleellisesti
tehosta toimenpiteitä työllisyyden edistämiseksi. Vaarana
on pysyvän rakennetyöttömyyden syntyminen.
Joudumme tilanteeseen, jossa samanaikaisesti Suomessa on verrattain
korkea työttömyys ja työvoimapula.
Hyvinvointipalveluiden rahoituksen kannalta tulevien vuosikymmenien
merkittävin haaste on hidastaa työelämän
ulkopuolella olevien määrän kasvua suhteessa
työssä oleviin eli estää elatussuhteen
heikentyminen. Kun vielä vuonna 1990 jokaista työllistä kohden
oli yksi työelämän ulkopuolella, niin
vuonna 2010 elatussuhde kääntyy selvästi
epäedullisemmaksi. Vuonna 2030 kahta työllistä kohti
on kolme työelämän ulkopuolella.
Tämä merkitsee huomattavaa painetta kiristää palkansaajien
ja yritysten verotusta sekä nostaa työnantajamaksuja.
Tämä taas johtaisi kannattavan yritystoiminnan
kiihtyvään siirtymiseen maamme rajojen ulkopuolelle,
mikä edelleen vähentäisi työpaikkojen
määrää ja huonontaisi elatussuhdetta.
Suomi ajautuisi hyvin hankalaan kielteiseen kierteeseen.
Työllisyysasteen nostamisen tärkeyden täytyy
olla nykyhallituksen tiedossa. Myönteisen työllisyyskehityksen
välttämättömyydestä suomalaisten
hyvinvoinnille on oltu jo pitkään yksimielisiä.
Vuonna 2002 julkaistiin sosiaalimenojen kehitystä ja
sosiaaliturvan rahoituksen turvaamista selvittäneen toimikunnan
mietintö. Toimikunnassa olivat valtiovallan lisäksi
edustettuina työmarkkinajärjestöt ja
kuntasektori. Toimikunta teki laajat selvitykset ikärakenteen
ja elatussuhteen kehityksestä.
Toimikunta totesi yksimielisesti, että sosiaaliturvan
rahoitus ehdottomasti edellyttää työllisyysasteen
nostamista. Nykyinen huono työllisyyskehitys vaarantaa
vakavasti suomalaisten tarvitsemien hyvinvointipalveluiden rahoituksen.
Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa lähdetään
siitä, että hyvinvointipalvelut voidaan turvata
75 %:n työllisyysasteella.
Selvityksiä keinoista nostaa työllisyysastetta on
tehty useita. Ne ovat kaikki nykyhallituksen tiedossa ja käytettävissä.
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtaman työllisyystyöryhmän
loppuraportti julkaistiin 31.3.2003.
Työryhmä esitti mm. tuloverotuksen keventämistä 4
prosenttiyksiköllä kaikilla tulotasoilla vaalikauden
aikana, kotitalousvähennyksen käyttömahdollisuuden
laajentamista, työttömyysturvan keston muuttamista
riippuvaiseksi työhistoriasta sekä työmarkkinatuen
muuttamista määräaikaiseksi.
Pääministerin entisen talouspoliittisen neuvonantajan
Olli Rehnin johdolla julkaistiin 22.6.2004 Suomi maailmantaloudessa
-selvityksen väliraportti.
Raportissa esitettiin mm. työn verotuksen keventämistä kaikilla
tulotasoilla sekä osaamisen kannustavuutta heikentävien
korkeiden rajaveroasteiden alentamista siten, että ylin
rajaveroaste on korkeintaan 50 %. Edelleen raportissa esitettiin
mm. tutkimus- ja kehitysmäärärahojen
lisäämistä, yliopistojen kilpailukyvyn
parantamista sekä työlupakäytäntöjen
lieventämistä.
Näiden selvitysten lisäksi julkaisi Pellervon taloudellinen
tutkimuslaitos syyskuussa 2002 selvityksen siitä, miten
työttömyyttä voidaan vähentää alentamalla
työnantajamaksuja porrastamalla ne palkkatason mukaan.
Pääministeri Vanhasen hallitusohjelmassa todetaan
tältä osin, että matalapalkkaiseen työhön kohdistuvaa
kysyntää pyritään lisäämään
kohdennetuin välillisten työvoimakustannusten
kevennyksin. Edelleen hallitusohjelmassa todetaan, että ’tavoitteena
on, että järjestelmä voitaisiin ottaa
käyttöön vuoden 2004 aikana’.
Vuosi sitten budjettiriihessä hallitus siirsi työnantajamaksujen
alentamisesta päättämisen tämän
vuoden maaliskuun kehysriiheen. Sielläkään
ei asiaa kyetty päättämään,
vaan päätös siirrettiin budjettiriiheen.
Elokuun budjettiriihessä kyettiin vain päättämään,
että asiasta päätetään ensi
vuoden alussa ja että järjestelmän käyttöönotto
siirretään vuoteen 2006.
Työllisyysasteen nostamisen tärkeydestä ollaan
Suomessa yksimielisiä. Selvityksiä tarvittavista
toimista on tehty riittävästi. Hallitus ei ole kyennyt
tekemään sellaisia uusia ratkaisuja, joilla työllisyysasteen
merkittävälle nousulle luotaisiin edellytyksiä.
Tehdyt tuloverotuksen kevennykset ovat tukeneet työllisyyttä,
mutta sellaisiin ratkaisuihin, joilla 100 000 uuden työpaikan
tavoite saati hyvinvointipalvelut turvaava 75 %:n työllisyysaste
olisivat saavutettavissa, ei nykyhallituksella riitä kykyä ja
rohkeutta. Hallitus pyrkii selviytymään vain tästä vaalikaudesta
ja sulkee silmänsä tiedossa olevilta tulevilta
ongelmilta. Nyt tarvitaan vaalikaudet ylittävää tulevaisuuspolitiikkaa.
Tilastokeskuksen tuoreen tilaston (24.8.) mukaan työllisiä oli
heinäkuussa 16 000 enemmän kuin vuotta
aiemmin. On kuitenkin huomattava, että samanaikaisesti
kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä vähentyi
15 000:lla. Epätyypillisissä työsuhteissa,
kuten osapäivätöissä, olevien
määrä kasvoi 22 000:lla. Saman
tilaston mukaan työttömien työnhakijoiden
määrä oli 2 000 suurempi kuin
edellisen vuoden heinäkuussa. Nykyinen kehitys heikentää palkansaajien
uskoa omaan toimeentuloonsa.
Hallituksen työllisyyslupauksen mukaisen 100 000
uuden työpaikan luominen edellyttää keskimäärin
25 000 uuden työpaikan luomista vuosittain. Nykyinen
hallituspohja on toiminut lähes puolitoista vuotta, joten
on selvää, että nykytahdilla ja nykykeinoilla
ei hallitus kykene lunastamaan työllisyyslupaustaan. Kausivaihtelusta
tasoitettu työllisyysaste oli heinäkuussa 67,2 %.