Täysistunnon pöytäkirja 84/2004 vp

PTK 84/2004 vp

84. TIISTAINA 7. SYYSKUUTA 2004 kello 14

3) Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston kertomus yhtiön toiminnasta vuodelta 2003

Lähetekeskustelu

Kertomus  K 9/2004 vp

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Viime vuonna eli kertomusvuonna ilmestyi Jyväskylän yliopistossa Turo Uskalin väitöskirja nimeltään "’Älä kirjoita itseäsi ulos’. Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957—1975". Luen pari otetta tästä väitöskirjasta.

Ensinnäkin: "Ehkä suurin juttuaiheisiin liittyvä yksittäinen yllätys oli se, miten monipuolisesti Neuvostoliiton epäkohdista etenkin Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajat rohkenivat kertoa. Epäkohdista kerrottiin myös Kansan Uutisissa etenkin Erkki Kauppilan kirjeenvaihtajuusaikoina. Yleisradion juttunäytteissä Neuvostoliiton epäkohdista kertovat uutiset olivat harvinaisia poikkeustapauksia." (Ed. Laukkanen: Tämä on kertomus vuodelta 2003!) Ja edelleen: "Kansan Uutisten kirjeenvaihtajat karttoivat toisinajattelijoita selvästi Uuden Suomen kirjeenvaihtajia enemmän. Yleisradion kirjeenvaihtajien asenne toisinajattelijoihin oli sama kuin Kansan Uutisissa." Ja, arvoisat kollegat, sokerina pohjalla seuraava, vähän pitempi sitaatti: "Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajat olivat tärkeässä asemassa Neuvostoliitto-kuvan välittämisessä Suomeen vuodesta 1965 lähtien. Televisio oli samoihin aikoihin noussut tärkeimmäksi ulkomaanuutisten lähteeksi. Tämän takia Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajien vuosikymmeniä jatkunut lähes kritiikitön ja selvästi neuvostomyönteinen työ on mielestäni neuvostoliittolaisten propagandistien suurimpia saavutuksia Suomessa ja samalla suomalaisen journalismin suurimpia tappioita 1960- ja 1970-luvulla." (Ed. Gustafsson: Kertokaapa kokoomuksen rähmälläänolosta!)

Näin siis kertomusvuonna Turo Uskali väitöskirjassaan, jossa käsitteli suomalaisia Moskovan-kirjeenvaihtajia. Tiettävästi viime vuonna myös Yleisradion hallintoneuvostossa keskusteltiin tästä väitöskirjasta ja muun muassa sen edellä mainituista havainnoista. Käsitykseni mukaan Yleisradion piirissä on päädytty siihen, että minkäänlaisia johtopäätöksiä ei tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemmin, ole aihetta tuolta osin tehdä.

Herra puhemies! Mielestäni tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemminkin, johtopäätöksiä olisi syytä tehdä. Yleisradio ei kylmän sodan aikana lähettänyt kommunisteja kirjeenvaihtajiksi pelkästään Neuvostoliittoon valehtelemaan Suomen kansalle Neuvostoliiton asioista, vaikenemaan epäkohdista ja kaunistelemaan asioita; se lähetti eräisiin muihinkin sosialistisiin maihin kirjeenvaihtajia kertomaan satuja Suomen kansalle. Tunnettu on Tshekkoslovakian kirjeenvaihtaja Lieko Zachovalova, josta on tehty suuri sankari Suomessa sen vuoksi, että hän miehitysyön aamuna kiisteli puhelinkeskuksen kanssa, mutta siitä on vähemmän puhuttu, että vuosikymmeniä hän kertoi Suomen kansalle satuja siitä, mitä oli todellisuus Tshekkoslovakiassa sosialismin aikana. (Ed. Gustafsson: Ollaanpa sitä nyt viisaita, huh huh!)

Yleisradio ei tyytynyt pelkästään siihen, että se lähetti näitä kommunisteja kirjeenvaihtajiksi valehtelemaan Suomen kansalle, vaan se myös itse noina aikoina teki sosialistisista maista ohjelmia, joilla ei ollut mitään tekemistä journalismin kanssa, mutta sitäkin enemmän tekemistä propagandan kanssa. Muistan itse sellaiset ohjelmat kuin Näin naapurissa, Naapurineljännes ja kuuluisa Yleisradion myöhemmän pääjohtajan, nykyisen europarlamentaarikon Reino Paasilinnan kolhoosiohjelma, jossa onnellinen neuvostokansa kylvi peltojaan ja piti huolta viljelyksistään. (Naurua) Näitä ohjelmia eivät tehneet pelkästään kommunistitoimittajat, vaan hyvänä joukkona mukana olivat erilaiset opportunistit ja niin sanotut hyödylliset idiootit. (Ed. Gustafsson: Junnilalla vain on puhtaat paperit kokoomuksessa!) — Tässä joukossa oli kokoomuslaisiakin mukana, ed. Gustafsson.

Mitä sitten Yleisradio tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemmin, voisi ja mitä sen pitäisi tehdä? Tehtyä ei saa tietystikään tekemättömäksi, mutta — ja tämän sanon hyvin painokkaasti — Yleisradio on Suomen kansalle totuuden velkaa omasta roolistaan suomettuneessa Suomessa, omasta roolistaan suomettuneisuuden syventämisessä, ja näiden asioiden käsittelyä analyyttisesti journalistisin kriteerein Yleisradion ohjelmissa ei saisi estää se, että talossa edelleen, tänäkin päivänä, on töissä, tai ainakin palkkalistoilla, niitä samoja ihmisiä, jotka tuolloin, vuosikymmeniä aiemmin, ansioituivat näiden ohjelmien tekijöinä.

Se, mitä siis vaadin — ja toivon, että Yleisradion hallintoneuvosto ed. Laukkasen johdolla käy tästä myös keskustelua — on se, että Yleisradio tänä päivänä uuden sukupolven suomalaisille kertoisi ohjelmissaan, jotka on tehty journalistisin kriteerein, analyyttisesti ja totuudenmukaisesti omasta roolistaan tuohon suomettuneisuuden aikaan, omista kirjeenvaihtajistaan, omista ohjelmistaan, omista valheistaan Suomen kansalle. Kun puhun journalistisin perustein tehdyistä ohjelmista, en tarkoita pelkästään enkä ollenkaan sitä, että nämä vanhat stalinistit ja muut kirjeenvaihtajat itse saavat tänä päivänä tehdä ohjelmia, joissa itse selittäen ja kaunistellen kertovat omista ja työtovereittensa edesottamuksista.

Herra puhemies! On toinenkin asia, mitä Yleisradio tänä päivänä, nimenomaan radio, voisi tehdä. Pari vuotta sitten ilmestyi Eila Lahti-Argutinan kirja "Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun." Tässä kirjassa on noin 8 000:n Neuvostoliitossa vainon kohteeksi joutuneen suomalaisen lyhyet elämäntiedot. Jokaisesta ihmisestä kerrotaan nimi, syntymäaika ja syntymäpaikka, missä on asunut, milloin on siirtynyt Neuvostoliittoon, milloin on vangittu, milloin mahdollisesti on tuomittu, milloin on ammuttu, missä on ammuttu ja milloin on rehabilitoitu.

Minun mielestäni Yleisradio, radio ennen kaikkea, voisi hyvin tänä päivänä eräänlaisena hyvityksenä omasta roolistaan tuohon suomettumisen aikaan ja historian opetuksena ja kertauksena suomalaisille ja kunniatekona näitä suomalaisia kohtaan — monet kommunisteja, kuten hyvin tiedämme, jotka menettivät henkensä Stalinin vainoissa — lukea joka päivä muutaman nimen tästä kirjasta ja ne perustiedot, jotka tässä kirjassa kerrotaan. Tämä idea ei ole omani, vaan julkisessa keskustelussa joku, jota en nyt muista, tämän esitti niihin aikoihin, kun kirja pari vuotta sitten ilmestyi. Jos tätä ideaa halutaan vielä edelleen kehittää, niin lukijoiksi sopisivat vallan hyvin ne Yleisradion toimittajat, jotka näitä kiiltokuvaohjelmia, valhepropagandaa, Naapurineljännestä, Näin naapurissa ja muita, tekivät. Siitä vaan, pakkaset, vuohelaiset, peltoset ja muut, lukemaan tätä kirjaa Yleisradion kautta eetteriin. (Ed. Gustafsson: Eikö kokoomus ole hallintoneuvostossa?) — Arvoisa herra puhemies ja ed. Gustafsson! Totesin jo, että hallintoneuvosto on näistä asioista käsittääkseni keskustellut. Haluan tällä puheenvuorollani kannustaa hallintoneuvostoa jatkamaan tätä keskustelua. Eikös tämän nyt eduskunnassa käytävän keskustelun tarkoitus ole myös välittää Yleisradion hallintoneuvostoon eduskunnassa ja kansanedustajien piirissä olevia käsityksiä? Ed. Gustafsson pääsee kohta esittämään omat näkökohtansa.

Arvoisa herra puhemies! Näinä aikoina, ihan, voi sanoa, näinä päivinä, mutta ennen kaikkea näinä kuukausina ja viikkoina, vuosina puhutaan muutenkin 70-luvusta Suomessa. Puhutaan ilmiöstä, jota kutsuttiin taistolaisuudeksi. Mitenkäs Yleisradio muun muassa kertomusvuonna on tätä asiaa käsitellyt? Kun eräs taistolainen, Pirkko Saisio, oli tehnyt kirjan, jossa muisteli näitä kokemuksiaan ja vaiheitaan, niin Yleisradiossa järjestettiin aiheesta keskusteluohjelma, jonne kutsuttiin pari vanhaa stalinistia, siis Saisio ja eräs toinen, sitten yksi tämän päivän nuori äärivasemmistolainen tyttö, ja nämä sitten kolmisin keskustelivat tästä taistolaisilmiöstä. En voisi kuvitella, että suomalaista natsismia, jota esiintyi valitettavasti varsinkin viime sotien aikaan Suomessa, käsiteltäisiin samalla tavalla: Kutsuttaisiin pari ikivanhaa natsia, jos heitä vielä on hengissä, studioon ja sitten joku skinhead tuolta Helsingin lähiöistä, ja nämä sitten keskenään muistelisivat sitä, minkäslaista se olikaan ja minkälaista se ei ollut.

Lopuksi totean, että kun tänä iltana televisiossa, tosin kilpailevassa yhtiössä Mainos-tv:ssä, alkaa paljon ennakkoon mainostettu "Me stallarit" -sarja, on korostettu, että se on hyvin kiltti, siinä ei ole pahaa sanaa sanottavana näiden ihmisten aatteesta. Siinä nämä ihmiset ovat ilmeisen hellyttäviä ja herttaisia. Siitä vaan, paapokaa edelleen. Mutta tässäkin, herra puhemies, rinnastus: En voisi ajatella, että meillä televisiossa alkaisi sarja "Me ruskeapaidat" tai "Me hakaristin seuraajat", jossa hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisellä huumorilla käsiteltäisiin tällaista suomalaista natsiperhettä, joka herttaisesti silloin joskus 41 tai 42 eli ja pohdiskeli elämäänsä.

Minä siis rinnastan stalinistisen kommunismin ja natsismin. Minulle sanotaan, että ei voi rinnastaa, eivät taistolaiset ole ketään tappaneet. Hyvät ystävät, eivät suomalaiset natsitkaan ole ketään tappaneet, mutta siellä, missä natsit saivat vallan, kuoli miljoonia, ja siellä, missä kommunistit saivat vallan, kuoli miljoonia. Rinnastus on täysin paikallaan.

Summa summarum: YLE valehteli ja vääristeli aikanaan kylmän sodan aikaan 70-luvulla sosialismin todellisuutta. YLE on Suomen kansalle velkaa totuuden näistä omista vaiheistaan. (Ed. Gustafsson: Joku voisi sanoa, että aika antikommunistista! — Ed. Zyskowicz: Onneksi nykyään semmoisia puheita saa pitää! — Ed. Gustafsson: Saa!)