Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarve on ilmeinen
laajentuvassa EU:ssa. Unionin yhteiset kannanotot ovat tarpeen myös
maailmanpolitiikassa. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvät
kysymykset ovat kuitenkin saaneet EU:n perustuslaillisen sopimuksen
valmistelussa kohtuuttoman suuren painon. Sopimusluonnoksessa unionille
kaavaillun yhteisen puolustuksen tarve on jäänyt
perustelematta. Vaikuttaa siltä, että taustalla
on halu kehittää EU:sta sotilaallinen mahti, uusi
imperiumi.
Kun puolustusvaliokunta käsitteli vuoden 2003 syksyllä valtioneuvoston
selontekoa EU:n perustuslaillista sopimusta valmistelleen konventin
tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten väliseen konferenssiin,
jätin valiokunnan lausuntoon eriävän
mielipiteen konventin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa
koskevasta osasta. Myöhemmin konventin tulokset kirjattiin
näiltä osin suurin piirtein sellaisinaan ehdotukseen
EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi.
Ehdotuksessa EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi todetaan,
että EU:n "jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain
parantamaan sotilaallisia voimavarojaan". Mielestäni tämänkaltaiseen
sitoumukseen ei ole syytä mennä. Vasemmistoliitto kannattikin
sen poistamista perutuslaillisesta sopimuksesta.
Samankaltaista sitoutumista ei EU:n perustuslaissa ehdoteta
esimerkiksi työllisyyden, sosiaaliturvan ja koulutuksen
parantamiseksi tai köyhyyden poistamiseksi. Myös
Suomen hallitus totesi selonteossaan, ettei sotilaallisten voimavarojen
lisäämistavoite sovi perustuslaillisen sopimuksen
luonteeseen. Hallitus oli siten aluksi samalla kannalla kuin vasemmistoliitto,
mutta muutti myöhemmin kantansa ja oli valmis hyväksymään
aikaisemmin arvostelemansa sitoumuksen.
EU:n perustuslaillisen sopimuksen valmistelu vauhditti myös
EU:n puolustusviraston perustamista. Sopimuksen mukaan Euroopan
puolustusvirasto "määrittää operatiiviset
tarpeet, edistää niiden täyttämiseen
tähtääviä toimia, myötävaikuttaa
puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan vahvistamiseksi
tarpeellisten toimenpiteiden määrittämiseen
ja tarvittaessa toteuttamiseen, osallistuu voimavaroja ja puolustusmateriaalia
koskevan eurooppalaisen politiikan määrittelyyn
sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten voimavarojen parantumisen
arvioinnissa".
Puolustusvirasto perustettiin Eurooppa-neuvoston päätöksellä käytännössä jo
vuonna 2004.
Totesin vuoden 2003 eriävässä mielipiteessäni,
ettei perustuslaillisessa sopimuksessa kaavaillulle EU:n puolustusvirastolle
ollut syytä antaa sotilaallisten voimavarojen arviointitehtäviä ja
että Suomen hallituksen olisi toimittava siten, ettei puolustusmateriaalivirastolle
hyväksyttäisi tämänkaltaisia
tehtäviä. Itse asiassa perustuslaillinen sopimus
määrittää viraston tehtävät
varsin laajaksi tavalla, joka voi tulevaisuudessa kaventaa sotilaallisesti
liittoutumattoman Suomen itsenäistä päätöksentekoa
puolustusmateriaalin kehittämisessä ja hankinnassa.
Pyrkimys EU:n muuttamiseen Yhdistyneistä kansakunnista
riippumattomaksi itsenäiseksi sotilaalliseksi toimijaksi
näkyy perustuslaillisen sopimuksen ehdotuksissa, jotka
koskevat ns. Petersbergin tehtävien täydentämistä.
Sopimusluonnos ei edellytä YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta
tulevissa EU:n kriisinhallintaoperaatioissa. EU voi tulevaisuudessa
tehdä sotilaallisia interventioita ja käyttää perustamiaan
taistelujoukkoja rauhaan pakottamisessa ilman YK:n asianmukaista
päätöstä. Käytännössä tämä voi johtaa
YK:n aseman ja vaikutusvallan heikentymiseen.
Rauhanturvalain muuttaminen tavalla, joka sallii suomalaisten
sotilaiden osallistumisen EU:n kriisinhallintaoperaatioihin ilman
YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, toimii samansuuntaisesti
ja on osa Suomen lainsäädännön
muuttamista EU:n perustuslakia vastaavaksi.
Suomen on EU:n perustuslakia koskevissa jatkoneuvotteluissa
ehdotettava sopimuksen täydentämistä siten,
että EU:n kriisinhallintaoperaatioilla on aina oltava YK:n
turvallisuusneuvoston hyväksyntä.
Suomen ei myöskään pitäisi
hyväksyä perustuslailliseen sopimusluonnokseen
sisältyvää ns. rakenneyhteistyötä,
jolla käytännössä tavoitellaan
EU:n yhteisen puolustuksen vauhdittamista. EU ei tarvitse yhteistä puolustusta,
eikä sen siksi pidä sallia myöskään
yksittäisten maiden tai maaryhmien tätä koskevien
hankkeiden toteuttamista unionin rakenteiden puitteissa.
EU:n militarisointihanketta kuvastaa ehkä parhaiten
sopimusluonnokseen sisältyvä turvatakuulauseke,
joka voi muuttaa EU:n tulevaisuudessa sotilasliitoksi. Eräät
EU:n jäsenvaltiot ovat jo pitkään tavoitelleet
Pohjois-Atlantin sotilasliiton Naton ja Länsi-Euroopan
unionin WEU:n sotilaallisten turvatakuiden siirtämistä EU:n
perussopimuksiin. Käytännössä tämänkaltaiset
turvatakuut merkitsisivät tulevaisuudessa jäsenyyttä Natossa.
Turvatakuulauseke voi jatkossa muodostaa uhan Suomen sotilaalliselle liittoutumattomuudelle.
Sopimusluonnoksessa esitetään EU:lle myös uusia
tehtäviä ja välineitä terrorisminvastaisessa
taistelussa. Terrorismia, jota luonnoksessa ei tarkemmin määritellä,
pidetään sotilaallisena uhkana unionille. Kansainvälinen
yhteisö ei ole toistaiseksi kyennyt sopimaan yhteisesti
hyväksyttävästä terrorismin
määrittelystä. Sopimusluonnoksessa ehdotetaan,
että EU voisi tulevaisuudessa käyttää sotilaallista
voimaa terrorisminvastaiseen taisteluun sekä EU:n jäsenmaiden
alueella ja mahdollisesti myös kolmansissa maissa.
En pidä tarkoituksenmukaisena, että terrorisminvastainen
taistelu sisällytetään yhteisvastuulausekkeeseen.
Terrorisminvastaisessa taistelussa pitää sitä vastoin
käyttää nykyistä tehokkaammin
jo olemassa olevia välineitä, kuten poliisia ja
oikeuslaitosta. Sitä vastoin luonnonkatastrofien ja ihmisen
itsensä aiheuttamien suuronnettomuuksien tuhojen korjaamiseen
yhteisvastuulauseke sopii hyvin.
Totesin puolustusvaliokunnan lausuntoon vuonna 2003 jättämässäni
eriävässä mielipiteessä, että "EU:n
oma historia on paras todiste siitä, että yhteistyövaraiset
keinot — eivätkä sotilaalliset — ovat
ylivoimaisia rauhaa edistettäessä. Siksi yhteisen
ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava nimenomaisesti kaikkien
jäsenmaiden yhteistä politiikkaa. Jäsenmaiden
yhteisillä poliittisilla linjauksilla ja niiden unionin
käyttöön antamilla voimavaroilla EU voi
kehittyä rauhanpoliittiseksi voimaksi. EU:n militarisointi
on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa".
Tähän ei ole tänäänkään
mitään lisättävää.
Eduskunnan ei pidä hyväksyä EU:n
perustuslaillista sopimusta nykysisältöisenä.
Hallituksen pitäisikin tuoda sopimuksen ratifioinnin sijasta
eduskunnalle pikaisesti ehdotus jatkoneuvotteluissa esille otettavista,
Suomen etujen kannalta keskeisistä muutostarpeista.