Perustelut
Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa rakennusperinnön
säilyttämistä koskevat säännökset
ajan tasalle ja selkiyttää rakennusperinnön omistajalle
suoritettavan korvauksen perusteita ja suojelupäätöksestä aiheutuvia
rajoituksia. Esityksen mukaan voimassa olevan rakennussuojelulain
arvoperusta säilytetään ja kohteitten määrittelyä selkeytetään.
Asiantuntija-arviointia pyritään yhdenmukaistamaan
ja määrämuotoistamaan niin, että suojelun
edellytykset olisivat kaikkien osallisten tiedossa ja keskusteltavissa.
Rakennetun kulttuuriympäristön ja suojelutarpeiden
tunnistaminen perustuu kohteiden kulttuurihistorialliseen arvottamiseen,
jotta voidaan harkita, millaisia ympäristömme
osia tai erityisiä piirteitä halutaan säilyttää.
Museovirastoa koskevan lainsäädännön
mukaan Museovirasto kulttuuriperinnön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena
arvottaa valtakunnallisesti arvokkaat rakennukset ja rakennetut
ympäristöt.
Hallituksen esityksen mukaan arvottaminen tarkoittaa kohteiden
kulttuurihistoriallisen ominaisluonteen analysointia ja suhteuttamista
laajempaan, esimerkiksi alueelliseen kokonaisuuteen, rakennustyypin
historiaan tai historialliseen ilmiöön, näin
tunnistettavien merkitysten arviointia sekä kohteen erityispiirteisiin
ja arvoihin perustuvien vaalimis- tai suojelutavoitteiden määrittelyä.
Arvottaminen on kohteiden kulttuurihistoriallisen arvon määrittelyä riippumatta
kohteiden käyttö- tai välinearvoista
jonkin muun hyvän saavuttamisessa. Muiden arvojen vaikutus
ja merkitys punnitaan suojelupäätöksen
valmistelun kautta sekä suojelun turvaamiseen liittyen
kohteiden suunnittelu-, korjaus- ja kehittämishankkeissa.
Arvottaminen on sidoksissa kohteessa olevan ja kohteesta saatavan tiedon
määrään ja laatuun. Tietoa tarvitaan
rakennusperinnöstä ja laajemmin rakentamisesta, kulttuuriympäristöstä ja
historiasta sekä maankäytön suunnittelusta.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä Suomen kulttuurihistoriallisesti
arvokkaan rakennuskannan säilyttämistä.
Sen vuoksi suojelun toimeenpanon edellytyksiin tulee kiinnittää huomiota. Jotta
lakia käytettäisiin, on välttämätöntä,
että annetaan riittävää tiedollista
ja taidollista tukea rakennusperinnön suojeluun. Valtion
tulee toimia vastuullisesti myös oman tai valtion aikanaan
tuottaman rakennusperinnön vaalimisessa.
Valiokunta pitää avoimuuden lisäämistä tärkeänä.
Asianosaisten kuulemista lisätään nykyisestä
hyvän hallinnon vaatimusten mukaisesti. Erityisesti vaativammissa
suojeluprosesseissa osallisten saattaminen yhteen arvioimaan suojelun
edellytyksiä ja kohdentumista on tarpeellista. Suojelun
edellytysten yksilöity määrittely lakiehdotuksen
8 §:ssä lisää osaltaan asianosaisten
vuorovaikutusta ja keskustelua, suojeluprosessin avoimuutta ja suojelun
ymmärrettävyyttä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kunnat
ovat usein tilanteessa, jossa rakennusten tai rakennusryhmien suojelua
pidetään tarpeellisena mutta kaavoituksen voimavarat
tai aikataulut eivät mahdollista riittävän
nopeata reagointia. Sen vuoksi mahdollisuus rakennusperinnön suojelusta
annettavan lain käyttöön asemakaava-alueella
kaavoitustilanteen vuoksi on myönteistä. Tämä voi
myös ehkäistä tilanteita, joissa rakennuksen
kunnon on annettu huonontua kaavoituksen viipyessä ja lopulta
suojelu on katsottu epätarkoituksenmukaiseksi juuri rakennuksen
kunnon vuoksi.
Korvauksia koskevan 13 §:n mukaan, jos suojelusta
tai vaarantamiskiellosta aiheutuu rakennuksen omistajalle merkityksellistä vahinkoa
tai haittaa, hänellä on oikeus saada siitä valtiolta
täysi korvaus. Verrattuna voimassa olevaan lakiin, säännöksestä puuttuu
tavanomaisen tai kohtuullista hyötyä tuottavan
käytön kriteeri. Myös muilta osin sanamuotoja
on väljennetty niin, että säännöksen
tulkinta voi johtaa korvausperusteiden muuttumiseen. Hallituksen
esityksen perustelujen mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttaa
korvauskäytäntöä nykyisestä.
Sivistysvaliokunta esittää, että säännöksen
sanamuotoa tarkistetaan niin, että nykyiset korvausperusteet
säilytetään.
Museovirasto on voinut myöntää kuluvana vuonna
hieman yli kaksi miljoonaa euroa entistämisavustuksia.
Tämä on ollut osin mahdollista ensimmäisessä lisätalousarviossa
myönnettyjen määrärahojen avulla.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että vuosittaiset määrärahat
entistämisavustuksiin ovat olleet riittämättömät.
Riittävän määrärahatason
varmistaminen on olennaista suojelun turvaamisessa. Avustusten määrä vaikuttaa
suojeluhalukkuuteen sekä valtion uskottavuuteen rakennusperinnön vaalijana
ja tukijana. Avustuksilla on sysäysvaikutus niiden tukiessa
ammattitaitoa vaativan, usein pitkälle erikoistuneen korjausrakentamisen
kysyntää etenkin maakunta- ja paikallistasoilla.
Valiokunta tukee sitä linjausta, että entistämisavustuksia
suunnataan erityisesti restauroiviin ja konservoiviin töihin
sekä toimenpiteisiin, joilla tuetaan perinteisten ja käsityövaltaisten
rakennustapojen säilymistä. Nämä ovat
tyypillisesti rakennussuojelua koskevan lainsäädännön
tarkoittamia kohteita.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä,
että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan
suojelemiseksi muu toiminta tällaisten kohteiden läheisyydessä,
esimerkiksi liikennejärjestelyt, hoidetaan niin, ettei
rakennusten säilyminen vaarannu. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan tätä ei ole kaikissa tapauksissa kuntien
päätöksenteossa huomioitu vaan jopa raskaan
liikenteen kulku on sallittu tällaisten rakennusten välittömässä läheisyydessä.
Liikenteen tuomat haitat aiheuttavat vaaraa muun muassa rakennusten
perustuksille ja vaativat merkittävästi lisätyötä ja
kustannuksia rakennusten kunnossapitämiseksi.