Perustelut
Sivistysvaliokunta käsittelee tässä lausunnossa koulutuksen
mitoitusta, yrittäjyyskasvatusta ja taiteilijoiden sosiaaliturvaa,
verotusta ja työllisyyttä selvittäneen
työryhmän (TAISTO II) esittämien ehdotusten
toteutumista.
Koulutustarpeen ennakointi ja koulutuksen mitoitus
Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnilla pyritään
tuottamaan tietoa siitä, millaista osaamista työelämä tulevaisuudessa
tarvitsee ja miten tähän tarpeeseen voidaan koulutuksen
avulla vastata. Tavoitteena on, että työmarkkinoilla
olisi saatavilla riittävästi oikeanlaista osaamista. Koulutustarpeiden
määrällistä ennakointia kehitetään
laajana yhteistyönä viranomaisten, alueellisten
organisaatioiden ja koulutuksen järjestäjien
kesken. Valtioneuvoston ennakointiverkosto muun muassa koordinoi
ennakointia ja kehittää ennakointitaitoja sekä parantaa
eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
Valtioneuvosto hyväksyi 4.12.2003 koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelman vuosille 2003—2008 ja päätti
siinä yhteydessä vuoden 2008 koulutustarjonnan
tavoitteista sektoreittain ja koulutusaloittain sekä kieliryhmittäin.
Samalla valtioneuvosto päätti, että asetettuja
koulutustarjonnan tavoitteita arvioidaan vuosien 2004—2005
yhteiskunta-, talous- ja työvoimakehityksen perusteella
ja tavoitteita tarkistetaan tarvittaessa kehittämissuunnitelmaa
muuttamalla. Tässä keskeisenä lähtökohtana
oli työministeriön asettaman Työvoima
2025 -projektin väliarviointi. Tehtyjen uusien laskelmien mukaan
laskennallinen aloittajatarve on aikaisempaa pienempi erityisesti
luonnonvara-alan ja tekniikan sekä liikenteen ammatillisessa
peruskoulutuksessa ja aikaisempaa suurempi erityisesti hallinnon
ja kaupan yliopistokoulutuksessa, sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksessa
ja kaikilla sektoreilla humanistisella ja opetusalalla. Tarkastelussa
kuitenkin arvioitiin, että viime vuosien työvoimakehityksen
ennustettavuuteen pitkällä aikavälillä sisältyy
monia epävarmuustekijöitä, joita olisi
tarpeen huolellisemmin selvittää valmisteltaessa
koulutustarjonnan tavoitteita vuodelle 2012. Tällaisia
ovat muun muassa julkisen sektorin tuottavuustavoitteet ja niihin liittyvät
henkilöstövaikutukset sekä valmisteilla oleva
kunta- ja palvelurakenteen uudistus. Arvioinnin johtopäätöksenä oli,
ettei sen perusteella ole aihetta kehittämissuunnitelmassa
asetettujen vuoden 2008 aloittajatavoitteiden muuttamiseen.
Koulutus ja osaaminen ovat oleellisia tekijöitä tuottavuuden
ja talouden kehityksessä ja siten koko yhteiskunnan kyvyssä tuottaa
hyvinvoinnin edellytykset. Kilpailukyvyn ylläpitäminen, kansainvälistyminen,
vapaa-ajan lisääntyminen ja erityisesti väestön
ikääntyminen ovat koulutustarpeisiin merkittävästi
vaikuttavia tekijöitä, ja niiden vaikutuksia tulee
arvioida koulutustarpeiden kannalta. Koulutuksen tulee antaa opiskelijoille
ns. substanssitietojen ja taitojen lisäksi valmiuksia vieraiden
kielten ja kulttuurien ymmärtämiseen ja monimutkaistuvien
kokonaisuuksien sekä vuorovaikutustilanteiden hallitsemiseen.
Kansainvälisillä koulutusohjelmilla puolestaan
tuetaan myös ulkomaisen työvoiman hankintaa Suomeen.
Valiokunta pyysi koulutuksen mitoitusta käsitellessään
lausunnot kaikilta maakuntien liitoilta. Selkeää on,
että maakuntien kilpailukyvyn perusta on vahvassa osaamisessa.
Vaikeaksi koulutustarpeen ennakoinnin ja mitoituksen tekee se, että Suomen
väestö- ja työpaikkarakenteiden ja niiden
kehityksen vuoksi tarpeet eri maakunnissa ovat hyvinkin erilaisia.
Lausunnoissa nähtiin muun muassa, että opetusministeriön
kaavailut aloituspaikkojen siirtämiseksi painotetusti väestökatomaakuntiin
niiden koulutustarjontaa monipuolistamaan johtavat kasvumaakuntien
kohdalla kestämättömään
tilanteeseen. Aloituspaikkojen vaje etenkin ammatillisessa koulutuksessa
pahenisi entisestään ja yhä useampi nuori
jättäytyisi kokonaan vaille koulutusta. Toisaalta
niin sanotuissa väestökatomaakunnissa on välttämätöntä järjestää tiettyjen
alojen koulutusta, jotta näiden alojen työvoiman saanti
voidaan turvata. Esimerkiksi opettajankoulutusta on välttämätöntä järjestää näillä
alueilla,
jotta opettajien rekrytointi ylipäänsä onnistuu.
Valiokunta yhtyy joissain lausunnoissa esitettyyn siitä,
että koulutuksen mitoituksessa korostuu jatkossa alueellisten
tarkastelujen merkitys. Kasvava vaihtuvuus työelämässä ja
merkittävät rakenteelliset muutokset kohdentavat
ennakoinnin ja koulutuksen määrällisen
mitoituksen entistä vahvemmin alueille. Koulutustarjonnan osuvuus
on selkeä alueellinen kilpailukykytekijä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhteistyö eri
osapuolten kesken koulutustarpeen kartoittamiseksi onnistuu joillain
alueilla hyvin. Yleiseksi käsitykseksi kuitenkin valiokunnalle asiantuntijakuulemisesta
jäi, että yhteistyötä pitää vielä kaiken
kaikkiaan lisätä, tiivistää ja
syventää. Maakunnan ja aluetalouden kehityksen kannalta
eri tahojen vuoropuhelussa eivät riittävän
syvällisesti ole tulleet huomioiduiksi maakuntien erilaiset
kasvukehitykset, toimialarakenteet ja niiden muutokset tai maakunnalliset tavoiteasetannat.
Opetusministeriön ja valtakunnallisen päätöksenteon
tehtävänä puolestaan on yhteensovittaa
ikärakenteesta ja valtakunnallisista tekijöistä johtuvat
koulutustarpeet ja niiden mitoitus. Koulutustarjonnan määrällisen
mitoituksen tulisi olla myös joustavaa niin, että voitaisiin
turvata koulutusmahdollisuudet muuttuvissa tilanteissa. Nykyisessä,
varsin hajanaisessa koulutuksen ylläpitäjäverkossa
muutosten aikaansaaminen on kovin hankalaa. Kyseessä ei saa
olla yksittäisen koulutuksenjärjestäjän
oma edunvalvonta, vaan ennakoinnissa on välttämätöntä tarkastella
koko alueen kehittämistä kaikkien tahojen, kuten
koulutusosaajien, työelämän edustajien
ja julkisen sektorin yhteistyönä.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty myös siihen, että nuorten
toisen asteen koulutuksen mitoituksessa tulisi ottaa huomioon sekä ammatillinen
että lukiokoulutus. Etenkin koulutuspalvelujen monipuolisuuden
turvaamiseksi yhteistyömahdollisuuksia tulee edelleenkin
tehostaa ja lisätä. Merkittävää tässäkin
on alueen koulutustarpeet. Näyttötutkintoon valmistavan
koulutuksen osuutta tulee nostaa, ja oppisopimuskoulutus on myös
nuorisoasteella osalle nuoria sopivaa koulutusta. Vaikka tietyillä alueilla
nuorisoasteen koulutustarve vähenee, niin aikuiskoulutustarve
kasvaa työelämän uudelleenkoulutus- ja täydennyskoulutustarpeiden
vuoksi.
Valiokunnalle on myös esitetty, että yliopistokoulutuksen
mitoituksen perusteena ei tulisi tarkastella aloittajamääriä suhteutettuna
niin sanottuun korkeakoulutusalueen omaan nuorisoikäluokkaan.
Nykyinen opetusministeriön tapa tarkastella yliopistojen
aloituspaikkoja korkeakoulualueisiin suhteutettuna saattaa antaa
vääristetyn kuvan koulutustarjonnasta ja alueen nuorten
mahdollisuudesta päästä yliopistokoulutukseen,
sillä koulutustarjonta ja hakeutuminen ovat valtakunnallisia.
Valiokunnalle on myös esitetty, että koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan 2007—2012
tulisi ottaa mukaan maakunnalliset koulutuksen sektori- ja koulutusalakohtaiset aloittajapaikkatavoitteet.
Alueellisten tavoitteiden mukaanottoa pidetään
perusteltuna muun muassa siksi, että näin oppilaitokset
voivat tehokkaammin suunnitella koulutustaan ja aloittajatavoitteet
ovat oppilasmäärien perusteella toimintaansa suunnitteleville
oppilaitoksille tehokas signaali koulutuksen suuntaamiseksi.
Yrittäjyyskasvatus
Hallitusohjelman mukaan yrittäjyyttä edistetään koulutuksen
eri asteilla, yrittäjyyden houkuttelevuutta uravaihtoehtona
lisätään, pk-yritysten tarpeet otetaan
huomioon koulutuspolitiikan hankkeissa, yrittäjyyskoulutuksessa
ja neuvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota
ensimmäisiä työntekijöitä palkkaavien
yrittäjien tukemiseen ja yrittäjien oppisopimuskoulutusmahdollisuuksia
parannetaan. Yrittäjyyden politiikkaohjelma koostuu viidestä osa-alueesta.
Ne ovat yrittäjyyskasvatus ja yritysneuvonta, yritysten perustaminen,
kasvu ja kansainvälistyminen, yritystoimintaan vaikuttavat
verot ja maksut, alueiden yrittäjyys sekä yrittäjiä koskevat
säädökset ja markkinoiden toiminta.
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2003—2008
mukaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelutason säilyttäminen
edellyttää uutta yrittäjyyttä.
Koko koulutusjärjestelmän läpäisevä yrittäjyyskasvatus
ja yrittäjyydelle myönteinen asenne luovat pohjaa
yrittäjyydelle. Yrittäjyyttä tuetaan
vahvistamalla koulutuksen ja työelämän
vuorovaikutusta, parantamalla opettajien ja opinto-ohjaajien tietoja
yrittäjyydestä sekä kehittämällä opetussisältöjä ja
-menetelmiä kaikissa koulutuksissa.
Opetusministeriön tavoitteena on valtakunnallisesti
ja alueellisesti myönteisen yrittäjyyskulttuurin
ja asenneilmapiirin kehittäminen, sisäisen ja
ulkoisen yrittäjyyden edistäminen sekä toimivien
yrittäjien ja heidän yritystensä kehittäminen
ja sukupolvenvaihdosten tukeminen.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tullut selkeästi
esille, että kouluissa yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus
ymmärretään yleisesti vielä niin
sanottuna ulkoisena yrittäjyytenä eikä sitä koeta
laajemmin aktiivisena toimintatapana koulutuksessa tai omien vahvuuksien
löytämisenä ja hyödyntämisenä,
mikä vastaisi tiiviimmin tulevaisuuden työpaikkojen
työntekijänä sekä mahdollisesti
yrittäjänä toimimisen haasteisiin eli kehittäisi
sisäistä yrittäjyyttä.
Yrittäjyyskasvatusta voidaan toteuttaa jo päivähoidosta
alkaen muun muassa omatoimisuutta ja vastuunottamista sekä itseohjautuvuutta
korostaen. Tämä liittyy kaikkeen koulutukseen
esi- ja perusopetuksesta ammattikorkeakouluun ja yliopistoon saakka.
Tärkeää on yrittäjyyskasvatuksen
opintojen sisältyminen opettajien peruskoulutukseen sekä opettajien
jatkuva täydennyskoulutus ja tietojen ajantasaistaminen.
Suomen Kuntaliitto on koordinoinut kansallista Yrittäjyys
ja kunnat -yrittäjyyskasvatushanketta (2000—2006),
joka päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hankkeen
aikana on kehitetty ja vahvistettu eri tavoin muun muassa opetussuunnitelmien
perusteiden yrittäjyysaihekokonaisuutta osana koulutyön
arkea, kouluyritysyhteistyön kehittämistä sekä yrittäjyys-käsitteen
avaamista ja sitä tukevien toimintatapojen konkretisoimista
koulutuksessa. Juuri valmistuneessa hankkeen arvioinnissa (kesäkuu
2006) kansallisen tason yrittäjyyttä tukevia toimenpiteitä arvioitiin
yleisesti ottaen melko hyviksi. Opetussuunnitelmien perusteiden
uudistus, yrittäjyyskasvatuksen täydennyskoulutus,
materiaalit sekä erilaiset hankkeet ja projektit tukevat
parhaimmillaan melko hyvin opettajien työtä. Yrittäjyyden
politiikkaohjelman merkitystä käytännön työhön
arvioitiin kohtalaiseksi. Kansallisen tason keskustelun lisääntyminen
yrittäjyydestä sekä yleisen ilmapiirin
muutos ovat edistäneet keskustelua myös koulutuksen
kentässä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kyselyn
mukaan opettajan työ on laajentunut oppilasta kannustavaan
ja itsenäisen työn tekemisen suuntaan, mikä on
johtanut kasvavaan kiinnostukseen ja asenteiden muutokseen yrittäjyyttä kohtaan.
Kyselyn mukaan kunnan johdon asennetta arvioitiin edelleen jonkin
verran kielteisenä, mikä on haasteena jatkossa.
Valiokunta pitää tärkeänä vahvistaa
opetusalalla työskentelevien työ- ja elinkeinoelämän tuntemusta
jatkossa yhä vahvemmin. Tämä edellyttää,
että päättäjät ja muut
vaikuttajat niin paikallisella kuin kansallisella tasolla tukevat
yrittäjyyden edistämistä ruohonjuuritasolla
tehtävässä työssä.
Tässä koulutuksen ja elinkeinoelämän
välisen yhteistyön tiivistäminen ja verkostoituminen
nousevat keskeiseen asemaan. Yrittäjyyskasvatus ja yrittäjyysoppiminen
tulee ymmärtää laajempana kokonaisuutena
ja osana koulutuksen arkea sekä toimintatapana, joka tukee
yhteiskunnan tulevaisuuden haasteisiin vastaamista.
Taiteilijoiden sosiaaliturvaa, verotusta ja työllisyyttä selvittäneen
työryhmän (TAISTO II) esittämien ehdotusten
toteutuminen
Taiteilijoiden sosiaalista ja taloudellista asemaa on viimeisten
10 vuoden aikana selvittänyt kolme työryhmää.
Nämä ns. TAISTO-toimikunnat ovat selvittäneet
ja tehneet lukuisia ehdotuksia, jotka liittyvät taiteilijoiden
sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamiseen ja muun muassa sosiaaliturvaan
ja verotukseen liittyvien kysymysten ratkaisemiseen. Ehdotuksia
on yleisesti pidetty hyvinä, mutta pääasiassa
rahoituksen niukkuuden vuoksi ehdotukset eivät ole tyydyttävästi
edenneet. Valmisteluja on hankaloittanut valiokunnan saaman tiedon
mukaan myös se, että monen ehdotuksen osalta tarvitaan
hallinnonalojen välistä yhteistyötä.
Osa ehdotuksista on sellaisia, joiden suhteen ei hallinnonalojen välillä löytynyt
yhteisymmärrystä esimerkiksi vastuutahosta tai
rahoittajasta.
TAISTO II -toimikunta pyrki löytämään
ratkaisumalleja, jotka olisivat yhteisiä useille taiteenaloille.
Sen vuoksi ehdotukset koskivat pääasiassa viranomaiskäytäntöihin
liittyvää ohjeistusta sekä lainsäädännön
tai sen soveltamisen muutoksia. Korostuneesti nousivat esille taiteilijoiden
työllisyyskysymykset, yrittäjyyteen liittyvät
kysymykset sekä eläke- ja työttömyysturva.
Yksi keskeinen asia TAISTO II -toimikunnan työssä oli
apurahan ja sosiaaliturvan suhde. Tämän johdosta
sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2003 apurahalla
työskentelevien sosiaaliturvaa selvittävän
työryhmän. Asia on vihdoin edennyt niin, että valiokunnan
saaman selvityksen mukaan hallituksen esitys annetaan eduskunnalle
siten, että lainsäädäntö voisi
tulla voimaan vuoden 2007 alusta.
Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä taiteilijoiden työoikeudellisen
aseman selkeyttämiseksi sekä työllistymisedellytyksiä ja
sosiaaliturvaa parantaviksi toimenpiteiksi niin, että ratkaisuilla
voidaan luoda taiteilijoille tasavertainen asema muihin ammattiryhmiin
verrattuna ja niin, että eri taiteentekijöiden
työn erityispiirteet huomioidaan. Apurahan saajien eläketurvaa
koskeviin ehdotuksiin valiokunta ottaa yksityiskohtaisesti kantaa
syysistuntokaudella 2006 asianomaisen hallituksen esityksen käsittelyn
yhteydessä.
Eduskunnan lausumat
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että seuraavien
lausumien johdosta suoritetut, kertomuksessa selostetut toimenpiteet ovat
riittäviä tai lausumat muutoin ovat käyneet tarpeettomiksi:
-
Tutkintojen tunnustaminen, HE 248/1996 vp (s. 168)
-
Vaikeasti kehitysvammaisten opetus, HE 159/1996
vp, 2. lausuma (s. 181)
-
Uusi koululainsäädäntö,
HE 86/1997 vp, 2., 4., 5. ja 7. lausuma, (s. 181—182)
-
Kunta- ja koulutason arviointityön tehostaminen,
Koulutuksen arviointineuvosto, ruotsinkielinen toiminta, HE
135/2002 vp, 2. lausuma, (s. 190)
-
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, HE
57/2003 vp, (s. 193)
-
Yliopistolain uudistaminen, HE 10/2004 vp,
kaikki lausumat, (s. 194)
-
Koulumatkatuki, HE 97/2004 vp, (s. 195).