Yleisperustelut
Yleistä
Sivistysvaliokunta korostaa, että ehdotettu liikuntalaki
tavoitteineen luo julkiselle vallalle keskeisen tahtotilan ja periaatteet
edistää ja tukea liikuntaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtiolla
ja kunnilla on pääasiallinen vastuu huolehtia
kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta
liikuntaan. Julkiset liikuntapalvelut ovatkin keskeisin tekijä liikunnan
tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen näkökulmasta.
Lakiuudistuksen toivotaan omalta osaltaan vahvistavan eri väestö-
ja ikäryhmien mahdollisuuksia liikuntaan.
Sivistysvaliokunnan mielestä lakiesitystä voidaan
kokonaisuudessaan pitää oikeansuuntaisena ja kannatettavana.
Puitelain säätäminen ei kuitenkaan vielä tuo
käytännön ratkaisua liikuntakulttuurin
ja järjestäytyneen liikunnan merkittäville
ajankohtaiskysymyksille eikä myöskään tuo
muutosta kansalaisten terveyden kannalta huolestuttavimpaan ongelmaan
eli yksilökohtaiseen liikkumattomuuteen. Ne edellyttävät
valiokunnan arvion mukaan liikunnan toimialaa johtavalta ministeriöltä toimenpiteitä
mm.
järjestöjen avustuspolitiikan uudistamiseksi ja
muiden hallinnonalojen kannustamiseksi liikunnan edistämiseen
sekä liikuntatoimen määrärahojen
kohdentamista liikuntalain tavoite huomioiden.
Sivistysvaliokunta pitää erittäin
myönteisenä, että ehdotetussa liikuntalaissa
korostuu terveyttä ja hyvinvointia edistävän
liikunnan asema. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon mukaan
suomalaisten terveys on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitysten
mukaan kehittynyt myönteiseen suuntaan viimeisten kymmenen
vuoden aikana (Suomalaisten hyvinvointi 2014). Sosioekonomisen aseman
mukaiset terveyserot ovat kuitenkin edelleen suuria. Fyysinen aktiivisuus
ja liikunnan harrastaminen ovat olennaisen tärkeitä terveyden
edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta.
Sivistysvaliokunta pitää työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan tavoin lakiehdotuksen kirjauksia
tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta erittäin tärkeinä ja
hyvinä. Valiokunta korostaa vähemmistöjen
ja erityisryhmien, kuten vammaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön
kuuluvien, maahanmuuttajataustaisten ja vähemmistössä olevaan
sukupuoleen kuuluvien, yhdenvertaisuuden edistämistä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi vammaishuippu-urheilu
toimii nykypäivänä osana Olympiakomitean
Huippu-urheiluyksikköä ja maamme vammaishuippu-urheilu
on selkeästi osa maamme huippu-urheilua.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lain soveltamisessa korostetaan syrjinnän
ehkäisemistä kaikin tavoin järjestöissä ja
liikuntapaikoilla sekä kattavasti koulu- ja opiskelijaliikunnassa
korkeakoulut mukaan lukien. Esimerkiksi liikuntapaikkojen tulee
olla paitsi maantieteellisesti ja fyysisesti helposti saavutettavissa
myös muutoin kaikille avoimia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja,
joissa liikkumista ja lajeja voi harrastaa myös omatoimisesti.
Tällä tavalla luodaan osaltaan edellytykset aktivoida
nykyistä laajemmin se väestönosa, joka
harrastaa liikuntaa vain vähän tai ei ollenkaan.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana
seuraavin huomautuksin.
Työnjako liikunnan edistämiseksi
Hallituksen esityksen valmistelun keskeisenä lähtökohtana
oli liikkumattomuuden tunnistaminen yhdeksi keskeiseksi yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi.
Liikunnan edistäminen on koko valtioneuvoston yhteinen
tehtävä. Sivistysvaliokunta painottaa, että liikuntalaki
on luonteeltaan puitelaki, joka ei mahdollista tehtävien
sitovaa määrittämistä muille
hallinnonaloille liikunnan edistämiseen liittyen. Lisäksi
liikunnan asema yhteiskunnallisessa päätöksenteossa
riippuu osaltaan kuntarakennetta ja valtioneuvoston toimintaa koskevista
parhaillaan käynnissä olevista uudistuksista.
Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on päävastuu
maan liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta
ja kehittämisestä sekä liikunnan yleisten
edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Sen tulee toimillaan
aktiivisesti ottaa entistä vahvempi vetovastuu liikunnan
kokonaisvaltaisesta edistämisestä osana yhteiskunnallista
päätöksentekoa. Tämän
roolin selkeä tunnistaminen yhdessä valtion liikuntaneuvoston
arviointitehtävän vahvistamisen kanssa tulee valiokunnan
arvion mukaan edistämään liikunnan aseman
vahvistumista koko valtionhallinnossa.
Valtion liikuntaneuvoston tehtävän painottuminen
laajempiin yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin ja
valtionhallinnon toimenpiteiden arviointiin on myös kannatettava
linjaus. Valtion liikuntaneuvosto kykenee jatkossa ottamaan strategisen
roolin kokonaisuuden arvioinnissa ja kehityslinjojen määrittämisessä.
Hallituksen esityksessä tavoiteltua toimialarajat ylittävää yhteistyötä liikunnan
edistämiseksi toteutetaan esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön
ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisesti asettamassa
terveyttä edistävän liikunnan ohjausryhmässä,
johon kuuluu eri ministeriöiden edustajia. Valiokunta
korostaakin, että uusien hallinnollisten rakenteiden luomisen
sijaan olennaista on vahvistaa jo olemassa olevien toimintaa liikunnan
edistämiseksi.
Liikunnan aluehallinnon tehtävistä vastaavat aluehallintovirastot,
jotka toimivat läheisessä yhteistyössä kuntien
kanssa. Aluehallintovirastot toteuttavat valtion liikuntapolitiikkaa
toimialueillaan. Tehtävistä säädettäisiin
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Lakiehdotuksen 4 §:ssä painotetaan, että valtion
tulee tehtävää hoitaessaan olla tarpeen
mukaan yhteistyössä kuntien, kansalaisjärjestöjen ja
muiden liikunta-alan toimijoiden kanssa. Liikunta-alan toimijoiksi
katsottaisiin muun muassa liikuntapalveluita tuottavat järjestöt,
yritykset ja muut yhteisöt. Säännöksellä on
tarkoitus vahvistaa perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua
hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvaa kuulemisperiaatetta.
Toimivaltaisen valtion viranomaisen tulee harkita yhteistyön
muoto ja toteutus käsiteltävänä olevan
asian mukaisesti.
Sivistysvaliokunta pitää edellä todettua
yleistä yhteistyövelvoitetta erittäin
tärkeänä, ja sen tulee jatkossa näkyä yhä konkreettisemmin
valtion ja liikuntakentän tiivistyvänä yhteistyönä. Valiokunta
korostaa, että poikkihallinnolliset ja rakenteelliset uudistukset
varhaiskasvatuksen, koulun, terveydenhuollon palveluiden ja yhdyskuntasuunnittelun
parissa ovat välttämättömiä, jotta
liikunnallisen elämäntavan perusta saadaan luotua
nykyistä laajemmalle osalle väestöä ja
väestön kokonaisaktiivisuutta saadaan olennaisesti
kasvatettua.
Lakiehdotuksen 7 §:ssä säädettäisiin
aluehallintoon muodostettavasta alueellisesta liikuntaneuvostosta,
jonka asettaisi maakunnan liitto. Sivistysvaliokunta pitää kannatettavana,
että maakunnan liitto alueensa asiantuntijana asettaa alueellisen
liikuntaneuvoston. Sivistysvaliokunta korostaa, että maakunnallisessakin
päätöksenteossa tulee tukea poikkihallinnollisen
yhteistyön kehittymistä ja raja-aitojen poistamista
liikuntatoimen järjestämisessä ja liikuntarakentamisessa.
Esimerkkinä merkittävästä yhteistyötahosta
valiokunta mainitsee puolustushallinnon, jonka varuskuntasuunnitelmiin
sisältyvät liikuntapaikkahankkeet tulisi voida
sujuvasti koordinoida kunnan hankkeiden kanssa. Samaten Metsähallitus
luontoliikuntakohteineen muodostaa valiokunnan arvion mukaan merkittävän
potentiaalisen yhteistyökumppanin kuntien liikuntatoimelle.
Valiokunta korostaa jatkossa kaikkien liikuntapaikkahankkeiden suunnittelussa
laajaa kuulemismenettelyä yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseksi.
Kuntien vastuu
Asiantuntijaselvitysten mukaan päävastuun
liikunnan julkisesta rahoituksesta kantavat kunnat. Kunnat edistävät
liikuntaa esimerkiksi käyttämällä liikuntaan
noin 750 miljoonaa euroa vuodessa, josta käyttötalouden
osuus on noin 600 miljoonaa euroa ja investointien osuus on noin
150 miljoonaa euroa. Kuntien liikuntatoimen valtionosuudet kattavat
keskimäärin noin 3—4 % kuntien
liikuntatoimen käyttömenoista.
Suomessa on yli 33 000 liikuntapaikkaa, jotka ovat pääosin
(75 %) kuntien omistamia, ylläpitämiä ja
hoitamia. Valtion teknillinen tutkimuskeskus on arvioinut liikuntapaikkojen
korjausvelan määrää.
Arvion mukaan suomalaisten liikuntapaikkojen yhteenlaskettu uushankinta-arvo
on 13—14 miljardia euroa. Hallituksen esityksessä esitetään
jälleenhankinta-arvoksi jopa 14,5 miljardia euroa. Kun
liikuntapaikkojen peruskorjaustarpeen arvioidaan vuositasolla olevan
noin 2,5 %, merkitsee tämä, että vuosittain noin
325—350 miljoonaa euroa tulisi käyttää liikuntapaikkojen
peruskorjaukseen.
Lakiehdotuksen 5 § määrittelee kunnan
tehtävät ja vastuut. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle
paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee
luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle järjestämällä liikuntapalveluja
sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa
eri kohderyhmät huomioon ottaen, tukemalla kansalaistoiminta
mukaan lukien seuratoimintaa, sekä rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.
Esityksen valmistelun lähtökohtana on ollut kunnan
tehtävien entistä selkeämpi määrittely
siten, ettei kunnan tehtäviä lisätä.
Valiokunta huomauttaa, ettei pykälässä oteta
kantaa siihen, miten kunta tehtävän suorittaa.
Kunta voi siten paikalliset olosuhteet huomioon ottaen järjestää palvelut
itse tai ostaa palvelut kokonaan tai osittain yksityiseltä palveluntarjoajalta.
Sivistysvaliokunta pitää liikuntalain 5 §:n
3 momenttiin lisättyjä viittauksia kuntalain
27 §:ään
koskien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä terveydenhuoltolain
12 §:ään
koskien liikunta-aktiivisuuden seurantaa erittäin hyvinä.
Ne nostavat liikunnan peruspalveluiden järjestämisen
tarpeen ja järjestämisen kuntakohtaiset periaatteet
uudella tavalla kuntapäättäjien tietoisuuteen
niissä kunnissa, joissa liikunnan merkitystä ei
ole vielä laaja-alaisesti tiedostettu. Kunnan tulee edistää liikuntaa
poikkihallinnollisesti kaikilla toimialoilla. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
on omassa lausunnossaan kannattanut näitä ehdotuksia
ja todennut, että vain noin puolet kunnista on nykyisin kuvannut
kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta hyvinvointikertomuksessa.
Sivistysvaliokunta korostaa työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan tavoin julkishallinnon vastuuta tarjota
hinnoittelultaan kohtuullisia liikuntapalveluita kaikille kansalaisille
siten, että myös pienituloisten perheiden lapsilla
on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ohjattuihin liikuntapalveluihin.
Liikunnan kasvavat kustannukset ovat keskeinen tasa-arvoon vaikuttava
tekijä. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävän
ja suositusten mukaisen fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa on
suuria väestö- ja ikäryhmäkohtaisia
eroja, ja sosioekonomiset erot liikunnan harrastamisessa ovat lisääntyneet.
Erityisesti tämä näkyy lasten ja nuorten
liikuntaharrastusten eroissa perheen sosioekonomisen aseman mukaan.
Sivistysvaliokunta käsittelee yksityiskohtaisissa perusteluissa
tarkemmin lakiehdotuksen
5 §:n 4 momenttia
kunnan tehtävän mukaisten liikuntapalvelujen suhteesta
kilpailutilanteeseen markkinoilla.
Tuettava järjestökenttä
Esitys sisältää muutosehdotuksia
liikuntajärjestöjen avustuspolitiikkaan. Lakiehdotuksen
10 §:n
mukaan valtionapukelpoiseksi voidaan hyväksyä sellainen
rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on liikunnan
edistäminen ja joka toimii ehdotetun lain tavoitteiden
mukaisesti. Muotoilu pitää sisällään
kaikki liikuntaa edistävät järjestöt,
jotka pystyvät osoittamaan, että niiden tehtävänä on
liikunnan edistäminen. Sivistysvaliokunta pitää tätä laajennusta
erittäin tervetulleena, sillä se mahdollistaa
avustusten kohdentamisen mahdollisimman laajoille käyttäjäryhmille
ja myös uusille toimijoille.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtionapukelpoisuuden
laajentaminen liikuntaa edistäviin järjestöihin
edellyttää, että järjestön toiminta
liikunnan edistämiseksi on todennettavissa. Selkeä vaihtoehto
on, että liikunnan edistäminen käy ilmi
järjestön sääntöjen
tarkoituspykälästä. Hallituksen esityksen
pykäläkohtaisissa perusteluissa on huomioitu,
että liikunnan edistäminen voi ilmetä myös
järjestön tehtävistä. Lähtökohtana
tulee molemmissa tapauksissa olla, että avustettava toiminta
tähtää liikunnan edistämiseen
järjestön jäsenistön keskuudessa.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan ehdottanut
liikuntalain 10 §:n sanamuodon muuttamista siten, että säännös
perustelujen mukaan kattaa järjestöt, joiden tarkoituksena
tai tehtävänä on liikunnan edistäminen ja
jotka toimivat lain 2 §:ssä säädetyn
tavoitteen mukaisesti. Sivistysvaliokunnan arvion mukaan liikuntalain
10 §:n sanamuoto kattaa esitetyssä muodossa sekä sääntökirjauksen
että tehtävän, eikä valiokunta
näin ollen pidä sosiaali- ja terveysvaliokunnan
ehdottamaa lisäystä tarpeellisena säännöksen
tavoite huomioon ottaen.
Sivistysvaliokunta korostaa, että lakiehdotuksessa
ei esitetä muutosta liikunnan rahoituspohjaan. Laissa tarkoitetut
valtionosuudet ja -avustukset on tarkoitus suorittaa jatkossakin
ensisijaisesti veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista. Asiantuntijaselvityksen
mukaan lakiesitys voidaan toteuttaa kehyspäätöksessä liikunnalle
osoitettujen määrärahojen puitteissa. Vuodelle
2014 on urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen osoitettu
veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja 147,4 miljoonaa euroa. Sivistysvaliokunta
kiinnittää huomiota siihen, että etenkin
kansanterveysjärjestöjen osalta on varmistettava,
ettei avustettava toiminta ole päällekkäistä sosiaali-
ja terveysministeriön alaisen Raha-automaattiyhdistyksen
rahoittaman toiminnan kanssa.
Sivistysvaliokunta ottaa vielä yksityiskohtaisissa
perusteluissa erikseen kantaa kysymykseen liikunnan aluejärjestöjen
avustuskelpoisuudesta.
Liikunnan ja terveyden yhteys
Esityksen mukaan lain tavoitteena on edistää muun
ohella eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua
ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja
terveyttä sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja
parantamista. Hallituksen esityksessä on todettu, että liikunnalla
on muun muassa keskeinen rooli työ- ja toimintakykyä uhkaavien
tai heikentävien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja
hoidossa. Ihminen tarvitsee liikuntaa ja fyysistä kuormitusta
pysyäkseen terveenä. Laajemmin tarkasteltuna terveys
on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten osatekijöiden
summa.
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan
lausunnossa on esitetty, että lakiehdotuksen 2 §:n
sanamuotoa muutettaisiin siten, että säännöksessä huomioidaan
myös psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämisen
ja parantamisen edistäminen. Sivistysvaliokunta arvioi
kuitenkin, että psyykkinen hyvinvointi sisältyy
käsitteellisesti 2 §:n 1 momentin 2 kohtaan, jossa
on huomioitu väestön hyvinvoinnin ja terveyden
edistäminen. Näin ollen sanamuodon muuttaminen
ei ole tarpeellista.
Valiokunta korostaa aktiivisen vapaa-ajan liikunnan lisäksi
myös työssä liikkumista ja työmatkaliikuntaa
edistäviä toimia työterveyden ylläpitäjinä.
Esityksessä on huomioitu hyvin omatoimisten lähiliikuntapaikkojen,
kuten ulkoilureittien, metsien ja kevyen liikenteen väylien tärkeä merkitys
kaikkien kansalaisten liikuntamahdollisuuksien perustekijänä.
Näiden liikkumismahdollisuuksien parantaminen on riippuvaista
kunnan kaavoituksesta ja muusta yhdyskuntasuunnittelusta. Työmatkaliikunnan
houkuttelevuuden lisäämiseksi tulee kevyen liikenteen
väylien käytettävyyteen ja turvallisuuteen kiinnittää erityistä huomiota.
Valiokunta korostaa työterveyshuollon merkitystä työssä käyvien
terveyden ja liikunnan edistämisessä. Erityisen
tärkeää on vähän liikkuvien
fyysisen aktiivisuuden tukeminen esimerkiksi taukoliikunnalla, sallimalla
käyttää osan työaikaa liikuntaan
ja liikuntatilojen tarjoamisella työpaikalla. Suunnatut
terveystarkastukset riskiryhmille ja työkykyä tukeva
terveyssuunnitelma ovat tehokkaita työterveyttä edistävän
liikunnan työkaluja.
Keskeinen toimija yksilötasolla liikuntaan ohjaamisessa
on terveyskeskus ja laajemmin koko sosiaali- ja terveyssektori.
Nyt uudistuvan liikuntalain ohella liikunnan lisääminen
ja istumisen vähentäminen tulisikin saada keskeiseksi osaksi
kansallista ja kunnallista terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa. Liikunta-aktiivisuuden
lisäämisen tähtäävien
kohderyhmäspesifisten toimenpiteiden ohella tarvitaan valiokunnan
arvion mukaan yhteiskunnassa samanaikaisesti eri hallinnonaloilla
läpäisyperiaatteella tehtäviä toimenpiteitä (esim.
kaavoituksessa, koulutoimessa, työelämän
kehittämisessä jne), jotta väestötasolla
fyysistä aktiivisuutta saadaan lisää.
Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin
myös ajatus Ruotsissa käytössä olevan
FAR-mallin (Fysiska aktiviteten på resepten) ottamisesta
käyttöön. Mallin perusajatuksena on,
että elämäntapasairauksissa ennen lääkehoitoa
tai osin sen rinnalla annetaan potilaalle lähete fysioterapiaan,
josta potilas saa ohjeet liikuntaan ja terveelliseen ravintoon.
Suomessa mallia on kokeiltu muun muassa Kolarin kunnassa. Valiokunta
pitää FAR-toimintamallia erittäin kannatettavana
ja kokeilemisen arvoisena Suomessa.
Yksityiskohtaiset perustelut
5 §. Kunnan vastuu.
Yksityisten liikuntapalvelujen yleistyminen kunnissa on pyritty
huomioimaan esitetyn lain 5 §:n 4 momentissa, jonka mukaan
kunnan hoitaessa pykälän 1 momentissa tarkoitettuja
tehtäviä se ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla,
jos palveluita ei toteuteta liiketoiminnallisin tavoittein ja perustein.
Hallintovaliokunta pitää lausunnossaan lain yhtenäisen
soveltamisen kannalta ongelmallisena, että lainsäädäntöön
sisältyisi erilaisia määritelmiä siitä,
milloin kunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Valiokunta
katsoo, että sekä säännöksen
perustelujen että lakitekstin tulisi selkeämmin
vastata sitä, mitä hallintovaliokunta on kuntalain
yhteydessä todennut.
Säännöksen tarkoituksena on hallituksen
esityksen perustelujen mukaan huomioida kilpailuneutraliteettisääntely
myös liikunnan toimialalla. Sivistysvaliokunta korostaa,
että tarkoituksena ei ole ollut säätää asiasta
toisin kuin mitä kuntalain 2 a §:ssä ja
kilpailulain 30 b §:ssä on asiasta säädetty.
Kunnan liikuntalain perusteella tarjoamissa liikuntapalveluissa
ei siis tule jatkossa tulkita säännökseen
sisältyviä termejä "liiketoiminnallisin
tavoittein ja perustein" ja "kilpailutilanteessa
markkinoilla" eri tavalla kuin kunnan muiden toimialojen
tehtävissä tulkittaessa vastaavissa tilanteissa
kuntalakia ja kilpailulakia.
Hallituksen esityksen tavoitteena on ollut täsmentää kyseisten
säännösten tulkintaa liikuntapalveluiden
osalta, koska liikuntapalvelujen suhde niihin ei ole aivan selvä.
Sivistysvaliokunta korostaa sitä perusperiaatetta, että kuntien tulee
voida järjestää lakisääteisiä liikuntapalveluja
kuntalaisille julkisina palveluina ja hinnoitella liikuntapalvelut
siten, että kuntalaiset voivat niitä varallisuudesta
riippumatta käyttää.
Sivistysvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan toteamukseen, että lainsäädäntöön
sisältyvistä rajauksista ja poikkeussäännöksistä huolimatta
useita rajanvetoja jää tulkintakäytännön varaan.
Lain soveltamista ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston ratkaisukäytäntöä sekä näiden
vaikutuksia kuntasektoriin on sen vuoksi tarkkaan seurattava. Lisäksi
on huolehdittava siitä, että kunnat saavat riittävästi
tietoa ja ohjeistusta lainsäädännön
mukaisen toiminnan vaatimuksista.
Sivistysvaliokunta ei ehdota pykälän muuttamista.
10 §. Liikuntaa edistävän järjestön
valtionapukelpoisuus.
Valiokuntakäsittelyn yhteydessä on voimakkaasti
noussut esiin huoli etenkin alueellisten liikuntajärjestöjen
avustuskelpoisuudesta. Tämä huoli on otettu huomioon.
Tältä osin sivistysvaliokunta korostaa, että lakiehdotuksen
tarkoituksena on laajentaa valtionavustusten saamisen edellytyksiä eikä lakiehdotus
rajoita esimerkiksi alueellisten liikuntajärjestöjen
mahdollisuutta avustuksen saamiseen. Yhdenvertaisuusperiaatteen
mukaisesti mitään järjestöryhmää ei
ole mainittu laissa erikseen. Edellytykset ja arviointiperusteet
valtionavustuksen saamiseksi ovat näin ollen kaikille järjestöille
samat. Sivistysvaliokunta korostaa painokkaasti, että avustettava
järjestö voi edelleen olla valtakunnallinen järjestö tai
aluejärjestö. Toiminnan laajuus ei kuitenkaan
yksin ole ratkaiseva tekijä avustuskelpoisuutta harkittaessa,
vaan keskeistä on järjestön toiminta
liikunnan edistämiseksi. Liikunnan aluejärjestöt
ovat edelleen avustuskelpoisia liikuntaa edistäviä järjestöjä huolimatta
siitä, että avustuskelpoisuuden kriteeristöä lavennetaan.
Pykälän 4 momentin mukaan ministeriö voi peruuttaa
järjestön valtionapukelpoisuuden, jos sen toiminta
ei yhtäjaksoisesti kahtena vuonna täytä laissa
tai sen nojalla säädettyjä valtionavustuksen
saamisen edellytyksiä. Valiokunta painottaa, että lähtökohtaisesti
järjestöt kuitenkin säilyttävät
valtionavustuskelpoisuuden, ellei ministeriön arviosta
muuta johdu. Arvioinnista ehdotetaan säädettäväksi
tarkemmin siirtymäsäännöksiä koskevassa
19 §:ssä.
Valiokunta pitää pykälän
sanamuotoa selkeänä eikä ehdota pykälän
muuttamista.