Yleisperustelut

Yleistä

Sivistysvaliokunta korostaa, että ehdotettu liikuntalaki tavoitteineen luo julkiselle vallalle keskeisen tahtotilan ja periaatteet edistää ja tukea liikuntaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtiolla ja kunnilla on pääasiallinen vastuu huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Julkiset liikuntapalvelut ovatkin keskeisin tekijä liikunnan tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen näkökulmasta. Lakiuudistuksen toivotaan omalta osaltaan vahvistavan eri väestö- ja ikäryhmien mahdollisuuksia liikuntaan.

Sivistysvaliokunnan mielestä lakiesitystä voidaan kokonaisuudessaan pitää oikeansuuntaisena ja kannatettavana. Puitelain säätäminen ei kuitenkaan vielä tuo käytännön ratkaisua liikuntakulttuurin ja järjestäytyneen liikunnan merkittäville ajankohtaiskysymyksille eikä myöskään tuo muutosta kansalaisten terveyden kannalta huolestuttavimpaan ongelmaan eli yksilökohtaiseen liikkumattomuuteen. Ne edellyttävät valiokunnan arvion mukaan liikunnan toimialaa johtavalta ministeriöltä toimenpiteitä mm. järjestöjen avustuspolitiikan uudistamiseksi ja muiden hallinnonalojen kannustamiseksi liikunnan edistämiseen sekä liikuntatoimen määrärahojen kohdentamista liikuntalain tavoite huomioiden.

Sivistysvaliokunta pitää erittäin myönteisenä, että ehdotetussa liikuntalaissa korostuu terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan asema. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon mukaan suomalaisten terveys on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitysten mukaan kehittynyt myönteiseen suuntaan viimeisten kymmenen vuoden aikana (Suomalaisten hyvinvointi 2014). Sosioekonomisen aseman mukaiset terveyserot ovat kuitenkin edelleen suuria. Fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen ovat olennaisen tärkeitä terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta.

Sivistysvaliokunta pitää työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin lakiehdotuksen kirjauksia tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta erittäin tärkeinä ja hyvinä. Valiokunta korostaa vähemmistöjen ja erityisryhmien, kuten vammaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien, maahanmuuttajataustaisten ja vähemmistössä olevaan sukupuoleen kuuluvien, yhdenvertaisuuden edistämistä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi vammaishuippu-urheilu toimii nykypäivänä osana Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköä ja maamme vammaishuippu-urheilu on selkeästi osa maamme huippu-urheilua.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lain soveltamisessa korostetaan syrjinnän ehkäisemistä kaikin tavoin järjestöissä ja liikuntapaikoilla sekä kattavasti koulu- ja opiskelijaliikunnassa korkeakoulut mukaan lukien. Esimerkiksi liikuntapaikkojen tulee olla paitsi maantieteellisesti ja fyysisesti helposti saavutettavissa myös muutoin kaikille avoimia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja, joissa liikkumista ja lajeja voi harrastaa myös omatoimisesti. Tällä tavalla luodaan osaltaan edellytykset aktivoida nykyistä laajemmin se väestönosa, joka harrastaa liikuntaa vain vähän tai ei ollenkaan.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana seuraavin huomautuksin.

Työnjako liikunnan edistämiseksi

Hallituksen esityksen valmistelun keskeisenä lähtökohtana oli liikkumattomuuden tunnistaminen yhdeksi keskeiseksi yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi. Liikunnan edistäminen on koko valtioneuvoston yhteinen tehtävä. Sivistysvaliokunta painottaa, että liikuntalaki on luonteeltaan puitelaki, joka ei mahdollista tehtävien sitovaa määrittämistä muille hallinnonaloille liikunnan edistämiseen liittyen. Lisäksi liikunnan asema yhteiskunnallisessa päätöksenteossa riippuu osaltaan kuntarakennetta ja valtioneuvoston toimintaa koskevista parhaillaan käynnissä olevista uudistuksista.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on päävastuu maan liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä sekä liikunnan yleisten edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Sen tulee toimillaan aktiivisesti ottaa entistä vahvempi vetovastuu liikunnan kokonaisvaltaisesta edistämisestä osana yhteiskunnallista päätöksentekoa. Tämän roolin selkeä tunnistaminen yhdessä valtion liikuntaneuvoston arviointitehtävän vahvistamisen kanssa tulee valiokunnan arvion mukaan edistämään liikunnan aseman vahvistumista koko valtionhallinnossa.

Valtion liikuntaneuvoston tehtävän painottuminen laajempiin yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin ja valtionhallinnon toimenpiteiden arviointiin on myös kannatettava linjaus. Valtion liikuntaneuvosto kykenee jatkossa ottamaan strategisen roolin kokonaisuuden arvioinnissa ja kehityslinjojen määrittämisessä.

Hallituksen esityksessä tavoiteltua toimialarajat ylittävää yhteistyötä liikunnan edistämiseksi toteutetaan esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisesti asettamassa terveyttä edistävän liikunnan ohjausryhmässä, johon kuuluu eri ministeriöiden edustajia. Valiokunta korostaakin, että uusien hallinnollisten rakenteiden luomisen sijaan olennaista on vahvistaa jo olemassa olevien toimintaa liikunnan edistämiseksi.

Liikunnan aluehallinnon tehtävistä vastaavat aluehallintovirastot, jotka toimivat läheisessä yhteistyössä kuntien kanssa. Aluehallintovirastot toteuttavat valtion liikuntapolitiikkaa toimialueillaan. Tehtävistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Lakiehdotuksen 4 §:ssä painotetaan, että valtion tulee tehtävää hoitaessaan olla tarpeen mukaan yhteistyössä kuntien, kansalaisjärjestöjen ja muiden liikunta-alan toimijoiden kanssa. Liikunta-alan toimijoiksi katsottaisiin muun muassa liikuntapalveluita tuottavat järjestöt, yritykset ja muut yhteisöt. Säännöksellä on tarkoitus vahvistaa perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvaa kuulemisperiaatetta. Toimivaltaisen valtion viranomaisen tulee harkita yhteistyön muoto ja toteutus käsiteltävänä olevan asian mukaisesti.

Sivistysvaliokunta pitää edellä todettua yleistä yhteistyövelvoitetta erittäin tärkeänä, ja sen tulee jatkossa näkyä yhä konkreettisemmin valtion ja liikuntakentän tiivistyvänä yhteistyönä. Valiokunta korostaa, että poikkihallinnolliset ja rakenteelliset uudistukset varhaiskasvatuksen, koulun, terveydenhuollon palveluiden ja yhdyskuntasuunnittelun parissa ovat välttämättömiä, jotta liikunnallisen elämäntavan perusta saadaan luotua nykyistä laajemmalle osalle väestöä ja väestön kokonaisaktiivisuutta saadaan olennaisesti kasvatettua.

Lakiehdotuksen 7 §:ssä säädettäisiin aluehallintoon muodostettavasta alueellisesta liikuntaneuvostosta, jonka asettaisi maakunnan liitto. Sivistysvaliokunta pitää kannatettavana, että maakunnan liitto alueensa asiantuntijana asettaa alueellisen liikuntaneuvoston. Sivistysvaliokunta korostaa, että maakunnallisessakin päätöksenteossa tulee tukea poikkihallinnollisen yhteistyön kehittymistä ja raja-aitojen poistamista liikuntatoimen järjestämisessä ja liikuntarakentamisessa. Esimerkkinä merkittävästä yhteistyötahosta valiokunta mainitsee puolustushallinnon, jonka varuskuntasuunnitelmiin sisältyvät liikuntapaikkahankkeet tulisi voida sujuvasti koordinoida kunnan hankkeiden kanssa. Samaten Metsähallitus luontoliikuntakohteineen muodostaa valiokunnan arvion mukaan merkittävän potentiaalisen yhteistyökumppanin kuntien liikuntatoimelle. Valiokunta korostaa jatkossa kaikkien liikuntapaikkahankkeiden suunnittelussa laajaa kuulemismenettelyä yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseksi.

Kuntien vastuu

Asiantuntijaselvitysten mukaan päävastuun liikunnan julkisesta rahoituksesta kantavat kunnat. Kunnat edistävät liikuntaa esimerkiksi käyttämällä liikuntaan noin 750 miljoonaa euroa vuodessa, josta käyttötalouden osuus on noin 600 miljoonaa euroa ja investointien osuus on noin 150 miljoonaa euroa. Kuntien liikuntatoimen valtionosuudet kattavat keskimäärin noin 3—4 % kuntien liikuntatoimen käyttömenoista.

Suomessa on yli 33 000 liikuntapaikkaa, jotka ovat pääosin (75 %) kuntien omistamia, ylläpitämiä ja hoitamia. Valtion teknillinen tutkimuskeskus on arvioinut liikuntapaikkojen korjausvelan määrää. Arvion mukaan suomalaisten liikuntapaikkojen yhteenlaskettu uushankinta-arvo on 13—14 miljardia euroa. Hallituksen esityksessä esitetään jälleenhankinta-arvoksi jopa 14,5 miljardia euroa. Kun liikuntapaikkojen peruskorjaustarpeen arvioidaan vuositasolla olevan noin 2,5 %, merkitsee tämä, että vuosittain noin 325—350 miljoonaa euroa tulisi käyttää liikuntapaikkojen peruskorjaukseen.

Lakiehdotuksen 5 § määrittelee kunnan tehtävät ja vastuut. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen, tukemalla kansalaistoiminta mukaan lukien seuratoimintaa, sekä rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja. Esityksen valmistelun lähtökohtana on ollut kunnan tehtävien entistä selkeämpi määrittely siten, ettei kunnan tehtäviä lisätä. Valiokunta huomauttaa, ettei pykälässä oteta kantaa siihen, miten kunta tehtävän suorittaa. Kunta voi siten paikalliset olosuhteet huomioon ottaen järjestää palvelut itse tai ostaa palvelut kokonaan tai osittain yksityiseltä palveluntarjoajalta.

Sivistysvaliokunta pitää liikuntalain 5 §:n 3 momenttiin lisättyjä viittauksia kuntalain           27 §:ään koskien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä terveydenhuoltolain         12 §:ään koskien liikunta-aktiivisuuden seurantaa erittäin hyvinä. Ne nostavat liikunnan peruspalveluiden järjestämisen tarpeen ja järjestämisen kuntakohtaiset periaatteet uudella tavalla kuntapäättäjien tietoisuuteen niissä kunnissa, joissa liikunnan merkitystä ei ole vielä laaja-alaisesti tiedostettu. Kunnan tulee edistää liikuntaa poikkihallinnollisesti kaikilla toimialoilla. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on omassa lausunnossaan kannattanut näitä ehdotuksia ja todennut, että vain noin puolet kunnista on nykyisin kuvannut kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta hyvinvointikertomuksessa.

Sivistysvaliokunta korostaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin julkishallinnon vastuuta tarjota hinnoittelultaan kohtuullisia liikuntapalveluita kaikille kansalaisille siten, että myös pienituloisten perheiden lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ohjattuihin liikuntapalveluihin. Liikunnan kasvavat kustannukset ovat keskeinen tasa-arvoon vaikuttava tekijä. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävän ja suositusten mukaisen fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa on suuria väestö- ja ikäryhmäkohtaisia eroja, ja sosioekonomiset erot liikunnan harrastamisessa ovat lisääntyneet. Erityisesti tämä näkyy lasten ja nuorten liikuntaharrastusten eroissa perheen sosioekonomisen aseman mukaan.

Sivistysvaliokunta käsittelee yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin lakiehdotuksen     5 §:n 4 momenttia kunnan tehtävän mukaisten liikuntapalvelujen suhteesta kilpailutilanteeseen markkinoilla.

Tuettava järjestökenttä

Esitys sisältää muutosehdotuksia liikuntajärjestöjen avustuspolitiikkaan. Lakiehdotuksen         10 §:n mukaan valtionapukelpoiseksi voidaan hyväksyä sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on liikunnan edistäminen ja joka toimii ehdotetun lain tavoitteiden mukaisesti. Muotoilu pitää sisällään kaikki liikuntaa edistävät järjestöt, jotka pystyvät osoittamaan, että niiden tehtävänä on liikunnan edistäminen. Sivistysvaliokunta pitää tätä laajennusta erittäin tervetulleena, sillä se mahdollistaa avustusten kohdentamisen mahdollisimman laajoille käyttäjäryhmille ja myös uusille toimijoille.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtionapukelpoisuuden laajentaminen liikuntaa edistäviin järjestöihin edellyttää, että järjestön toiminta liikunnan edistämiseksi on todennettavissa. Selkeä vaihtoehto on, että liikunnan edistäminen käy ilmi järjestön sääntöjen tarkoituspykälästä. Hallituksen esityksen pykäläkohtaisissa perusteluissa on huomioitu, että liikunnan edistäminen voi ilmetä myös järjestön tehtävistä. Lähtökohtana tulee molemmissa tapauksissa olla, että avustettava toiminta tähtää liikunnan edistämiseen järjestön jäsenistön keskuudessa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan ehdottanut liikuntalain 10 §:n sanamuodon muuttamista siten, että säännös perustelujen mukaan kattaa järjestöt, joiden tarkoituksena tai tehtävänä on liikunnan edistäminen ja jotka toimivat lain 2 §:ssä säädetyn tavoitteen mukaisesti. Sivistysvaliokunnan arvion mukaan liikuntalain 10 §:n sanamuoto kattaa esitetyssä muodossa sekä sääntökirjauksen että tehtävän, eikä valiokunta näin ollen pidä sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdottamaa lisäystä tarpeellisena säännöksen tavoite huomioon ottaen.

Sivistysvaliokunta korostaa, että lakiehdotuksessa ei esitetä muutosta liikunnan rahoituspohjaan. Laissa tarkoitetut valtionosuudet ja -avustukset on tarkoitus suorittaa jatkossakin ensisijaisesti veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista. Asiantuntijaselvityksen mukaan lakiesitys voidaan toteuttaa kehyspäätöksessä liikunnalle osoitettujen määrärahojen puitteissa. Vuodelle 2014 on urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen osoitettu veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja 147,4 miljoonaa euroa. Sivistysvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että etenkin kansanterveysjärjestöjen osalta on varmistettava, ettei avustettava toiminta ole päällekkäistä sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman toiminnan kanssa.

Sivistysvaliokunta ottaa vielä yksityiskohtaisissa perusteluissa erikseen kantaa kysymykseen liikunnan aluejärjestöjen avustuskelpoisuudesta.

Liikunnan ja terveyden yhteys

Esityksen mukaan lain tavoitteena on edistää muun ohella eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista. Hallituksen esityksessä on todettu, että liikunnalla on muun muassa keskeinen rooli työ- ja toimintakykyä uhkaavien tai heikentävien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Ihminen tarvitsee liikuntaa ja fyysistä kuormitusta pysyäkseen terveenä. Laajemmin tarkasteltuna terveys on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten osatekijöiden summa.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa on esitetty, että lakiehdotuksen 2 §:n sanamuotoa muutettaisiin siten, että säännöksessä huomioidaan myös psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämisen ja parantamisen edistäminen. Sivistysvaliokunta arvioi kuitenkin, että psyykkinen hyvinvointi sisältyy käsitteellisesti 2 §:n 1 momentin 2 kohtaan, jossa on huomioitu väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Näin ollen sanamuodon muuttaminen ei ole tarpeellista.

Valiokunta korostaa aktiivisen vapaa-ajan liikunnan lisäksi myös työssä liikkumista ja työmatkaliikuntaa edistäviä toimia työterveyden ylläpitäjinä. Esityksessä on huomioitu hyvin omatoimisten lähiliikuntapaikkojen, kuten ulkoilureittien, metsien ja kevyen liikenteen väylien tärkeä merkitys kaikkien kansalaisten liikuntamahdollisuuksien perustekijänä. Näiden liikkumismahdollisuuksien parantaminen on riippuvaista kunnan kaavoituksesta ja muusta yhdyskuntasuunnittelusta. Työmatkaliikunnan houkuttelevuuden lisäämiseksi tulee kevyen liikenteen väylien käytettävyyteen ja turvallisuuteen kiinnittää erityistä huomiota.

Valiokunta korostaa työterveyshuollon merkitystä työssä käyvien terveyden ja liikunnan edistämisessä. Erityisen tärkeää on vähän liikkuvien fyysisen aktiivisuuden tukeminen esimerkiksi taukoliikunnalla, sallimalla käyttää osan työaikaa liikuntaan ja liikuntatilojen tarjoamisella työpaikalla. Suunnatut terveystarkastukset riskiryhmille ja työkykyä tukeva terveyssuunnitelma ovat tehokkaita työterveyttä edistävän liikunnan työkaluja.

Keskeinen toimija yksilötasolla liikuntaan ohjaamisessa on terveyskeskus ja laajemmin koko sosiaali- ja terveyssektori. Nyt uudistuvan liikuntalain ohella liikunnan lisääminen ja istumisen vähentäminen tulisikin saada keskeiseksi osaksi kansallista ja kunnallista terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa. Liikunta-aktiivisuuden lisäämisen tähtäävien kohderyhmäspesifisten toimenpiteiden ohella tarvitaan valiokunnan arvion mukaan yhteiskunnassa samanaikaisesti eri hallinnonaloilla läpäisyperiaatteella tehtäviä toimenpiteitä (esim. kaavoituksessa, koulutoimessa, työelämän kehittämisessä jne), jotta väestötasolla fyysistä aktiivisuutta saadaan lisää.

Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin myös ajatus Ruotsissa käytössä olevan FAR-mallin (Fysiska aktiviteten på resepten) ottamisesta käyttöön. Mallin perusajatuksena on, että elämäntapasairauksissa ennen lääkehoitoa tai osin sen rinnalla annetaan potilaalle lähete fysioterapiaan, josta potilas saa ohjeet liikuntaan ja terveelliseen ravintoon. Suomessa mallia on kokeiltu muun muassa Kolarin kunnassa. Valiokunta pitää FAR-toimintamallia erittäin kannatettavana ja kokeilemisen arvoisena Suomessa.