Perustelut
Valtionosuusjärjestelmän perustarkoituksena
on tukea kuntien toimintakykyä suoriutua lakisääteisistä velvoitteista.
Vuosikymmenten aikana perustuslaista on johdettu ns. rahoitusvastuun periaate,
jolloin valtiovallan on kannettava vastuunsa kuntien järjestämisvastuulle
sälytettyjen tehtävien rahoituksesta.
Kuluvalla vaalikaudella valtionosuusjärjestelmän
perusperiaatteet ovat hämärtyneet. Hallituksen
kuntapalvelujen rahoitukseen kohdistamat säästöpäätökset
vuosille 2012—2017 ovat tällä hetkellä yhteensä 6,6
miljardia euroa. Ensi vuonna toimeenpannaan hallituksen vuosien 2012
ja 2013 kehysriihissään tekemät säästöpäätökset,
jotka leikkaavat kuntapalveluista yhteensä 362 miljoonaa
euroa. Vuoden 2011 tasoon nähden ensi vuonna leikataan
vuositasolla yhteensä 1 118 miljoonaa euroa, mikä kasvattaa kuntien
omavastuuosuutta 4,54 prosenttiyksiköllä verrattuna
tilanteeseen vaalikauden alussa. Kuntien omavastuuta peruspalvelujen
rahoituksessa kasvattavat myös opetus- ja kulttuuriministeriön
valtionosuuksien indeksikorotusten jäädytykset.
Peruspalvelujen valtionosuusmomentista on tullut hallituksen
harjoittaman leikkauspolitiikan pääasiallinen
kohde. Tähän mennessä jopa puolet hallituksen
tekemistä säästöpäätöksistä on
kohdistunut kuntien valtionosuuksiin eli lakisääteisten
kuntapalvelujen rahoitukseen. Kun muissa kohteissa hallitus on vetänyt
tekemiään säästöpäätöksiä takaisin,
kuntien kohdalla tilanne on huomattavasti karumpi. Jopa uusia leikkauslistoja
on väläytelty ensi kevääksi.
Ei voida puhua vastuunkannosta, vaan vastuuttomuudesta, kun asiaa
tarkastellaan järjestämisvastuussa olevien kuntien
sekä julkisia palveluja tarvitsevien kuntalaisten kannalta.
Kriisitietoisuuden puutetta kuvaa, että historiallisen
suurista valtionosuusleikkauksista huolimatta hallitus on määrännyt
kunnille joka vuosi uusia tai laajenevia velvoitteita. Vanhuspalvelulain
toimeenpanoa lukuun ottamatta valtionosuusprosentti uusille tehtäville
ei ole ensi vuodelle hallitusohjelman kirjausten mukainen eli vähintään
puolta laskennallisista kustannuksista.
Hallituksen kuntapalvelujen rahoitukseen kohdistamissa säästöpäätöksissä ei
ole huomioitu lainkaan sosiaali- ja terveydenhuollon lähivuosien
näkymiä eikä heikentyneestä työllisyydestä johtuvaa
kuntien hiipunutta verotulokasvua. Valtavat valtionosuusleikkaukset
pakottavat kunnat säästöihin, jotka viime
laman aikana kohdistuivat erityisesti ennalta
ehkäiseviin sosiaalipalveluihin. Se näkyy yhä ihmisten
pahoinvointina.
Vastapainoksi ylisuurille rahoitusleikkauksille ja avuksi kunnille
hallitus on tarjonnut epäselvinä vellovia kunta-
ja sote-uudistuksia sekä kuntien velvoitteiden karsimista
miljardilla eurolla. Onnistuessaankin tällä hetkellä sekasortoisina
etenevät uudistukset vaikuttavat vasta pitkällä aikavälillä,
aikaisintaan kuluvan vuosikymmenen lopulla. Kuntien ahdinko koskee
kuitenkin jo tätä hetkeä.
Kuntien kannalta tilanne on vaikeutumassa lähivuosina
jo kestämättömäksi. Valtion
ja kuntien yhteistyönä laatimassa peruspalveluohjelmassa vuosille
2014—2017 todetaan, että kuntien vastuulla olevien
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen menot kasvavat 1 054
miljoonalla eurolla pelkästään väestömäärän
ja ikärakenteen muutosten vuoksi. Samalla ajanjaksolla
hallitus leikkaa kunnilta valtionosuuksia yhteensä 1 982
miljoonaa euroa.
Valtionosuusrahoitukseen vuosittain kohdennetut miljardileikkaukset
merkitsevät jokaisessa Suomen kunnassa kasvavia paineita
kunnallisveron suuriin korotuksiin, lisävelan ottoon ja palvelujen
karsimisiin. Peruspalvelujen rahoituspohja on romahtamassa. Viime
kädessä tilanteesta kärsivät
kuntapalveluja tarvitsevat kuntalaiset. Sotku on jäämässä seuraavan
hallituksen siivottavaksi.
Hallitus on omalta osaltaan romuttamassa kuntien taloudellisia
edellytyksiä ihmisille tärkeiden peruspalveluiden
tuottamiseen. Yhdessä yleisen taloudellisen tilanteen heikentymisen kanssa
vaikeuksissa ovat kaupungit ja kunnat koosta tai sijainnista riippumatta.
Rakenteelliset uudistukset palvelujen tuottamis- ja rahoitustavoissa
ovat välttämättömiä. Talouden
ahdinko osaltaan lisää painetta uudistusten aikaansaamiseksi.
Hallituksen lyhytnäköinen kuntapolitiikka yhdistettynä päätöksentekokyvyttömyyteen
sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksessa vain vauhdittaa
peruspalvelujen rapautumista. Kunnat on saatettu epävarmuuden
tilaan, ja monilla alueilla täysin välttämätön
kehittämistyö on pysähtynyt. Asiantuntijoiden
varoituksille ei ole annettu eikä anneta arvoa tilanteessa,
jossa keskustan esittämällä kotikunta-maakuntamallilla
voitaisiin tehdä nopeastikin tarvittava suunnanmuutos.
Hallintovaliokunnan on mielestämme mietinnössään ehdotettava kuntien valtionosuuksiin
esitetyt heikennykset hylättäviksi.