Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi
terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon
saatavuuden turvaamiseksi. Muutoksia ehdotetaan tehtäväksi
kansanterveyslakiin, erikoissairaanhoitolakiin, potilaan asemasta
ja oikeuksista annettuun lakiin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
annettuun lakiin. Esityksen tarkoituksena on nykyistä täsmällisemmin
määritellä laissa, missä laajuudessa
terveyspalvelut toteutetaan ja miten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
työnjako järjestetään. Säädösmuutosten
tarkoituksena on edistää terveyspalvelujen saatavuutta
sekä osaltaan turvata niiden riittävyyttä.
Esitys perustuu valtioneuvoston vuonna 2002 hyväksymään
periaatepäätökseen terveydenhuollon tulevaisuuden
turvaamiseksi, jonka keskeisenä tavoitteena on turvata kaikille
lääketieteellisesti tarkoituksenmukainen hoito
kohtuuajassa hoidon tarvitsijan varallisuudesta tai asuinpaikasta
riippumatta. Valiokunta pitää hallituksen esitystä merkittävänä ja periaatteellisesti
tärkeänä uudistuksena sekä kansalaisten
että koko terveydenhuollon kannalta.
Julkisen vallan on perustuslain 19 §:n 3 momentin perusteella
turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,
jokaiselle riittävät terveyspalvelut ja edistettävä väestön
terveyttä. Sääntely hoitotarpeen arvioinnin ja hoidon järjestämisen
määräajoista koskee perustuslain 19 §:n
3 momentissa tarkoitettujen terveyspalvelujen saatavuutta. Kuten
perustuslakivaliokunta lausunnossaan (PeVL 20/2004 vp)
toteaa, sääntely täyttää näiltä osin
julkiseen valtaan ja lainsäätäjään
perustuslaissa kohdistettua toimeksiantoa. Perustuslakivaliokunnan
mukaan säännökset yhtenäisiin
lääke- tai hammaslääketieteellisiin
perusteisiin nojautuvasta hoidon tarpeen arvioinnista ja hoidon
järjestämisestä ovat sopusoinnussa perustuslain
6 §:n yhdenvertaisuussäännösten
kanssa. Perustuslain 19 §:n 1 momentin nojalla jokaisella,
joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän
edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon. Välttämättömällä huolenpidolla
säännöksessä tarkoitetaan muun
ohella palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset,
ja siihen sisältyy oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon.
Kiireelliseen hoitoon on ehdotuksen mukaan päästävä välittömästi.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt ehdotuksia ongelmattomina
myös perustuslain 19 §:n 1 momentin kannalta.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että toimintojen
sisällöllinen kehittäminen entistä asiakaslähtöisemmiksi
korostuu hallituksen esityksessä. Perusterveydenhuollon
ja erikoissairaanhoidon toimintojen yhteensovittaminen on suuri haaste
erityisesti potilaan näkökulmasta. Uudistuksen
toteuttamisessa on välttämätöntä kiinnittää erityistä huomiota
hoidon jatkuvuuteen ja tiedon kulkuun eri toimijoiden välillä.
Valiokunnan käsityksen mukaan hallituksen esitys on tärkeä osa
Kansallista terveysohjelmaa, jonka tavoitteena on saada terveydenhuolto
toimimaan ihmisten kannalta paremmin. Esitys myös tasoittaa
osaltaan niitä eroja, jota nykyisin on peruspalveluiden
saatavuudessa. Valiokunta korostaa, että peruspalveluiden
saatavuutta on edelleen tarkoitus kehittää myös
valtakunnallisen sosiaalialan kehittämishankkeen avulla.
Perustelujen mukaan esityksellä ei luoda potilaalle
subjektiivista oikeutta päästä hoitoon
eikä potilaalla olisi rajatonta oikeutta saada mitä tahansa
haluamaansa hoitoa, vaan hänen hoidon tarpeensa arvioisi
terveydenhuollon ammattihenkilö. Valiokunta korostaa kuitenkin,
että kunnalla on jo nykyisinkin velvollisuus järjestää asukkaansa
terveydentilan edellyttämä, yksilölliseen
tarvearviointiin perustuva sekä kiireellinen että ei-kiireellinen
hoito. Hallituksen esityksessä on kyse siitä,
miten ja missä ajassa ei-kiireellisen hoidon yksilöllinen
tarvearvio on tehtävä ja hoito järjestettävä.
Taloudelliset vaikutukset
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että ehdotuksessa
ei ole kysymys kunnille annettavasta uudesta tehtävästä,
vaan kunnilla nykyisen lainsäädännön
perusteella olevien tehtävien hoitamistavasta. Sääntely
hoidon saatavuudesta lisää terveyspalvelujen järjestämisestä kunnille
aiheutuvia kustannuksia ainakin hankkeen alkuvaiheessa. Kustannukset
on otettu huomioon valtionosuuksien lisäämistarpeena.
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on lisätty
ja lisätään valtioneuvoston vuosien 2004—2007
kehyspäätöksen mukaan noin 400 miljoonalla
eurolla, josta terveydenhuollon osuus on 288 miljoonaa euroa. Vuonna
2005 sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuutta
lisätään määrärahakehysten
mukaisesti 75 miljoonalla eurolla. Hoidon saatavuuden turvaaminen
ja hoidon järjestäminen enimmäisajoissa
tähtää terveydenhuollon voimavarojen
tarkoituksenmukaiseen käyttöön ja mahdollistaa
siten taloudelliset säästöt hoidon odottamisesta
aiheutuvien kustannusten pienentyessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä,
että uudistuksen kustannusvaikutuksia kunnille on seurattava
ja arvioitava. Kokonaisuudessaan uudistus edellyttää toimintatapojen
uudistamista ja yhteistyön kehittämistä perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon välillä siten, että palvelujen
tarve ja tarjonta vastaavat nykyistä paremmin toisiaan.
Hoitoon pääsyn enimmäisajat
Ehdotuksen mukaan terveyskeskuksen tulee järjestää toimintansa
siten, että potilaalla on arkipäivisin virka-aikana
mahdollisuus saada välittömästi yhteys
terveyskeskukseen. Yhteydenotossa potilaan tulee saada tieto niistä toimista, joiden
katsotaan olevan hoidon tarpeen arvioinnin kannalta tarpeellisia.
Terveyskeskus voi järjestää palvelut
myös muulla tavoin kuin siten, että potilas käy
terveyskeskuksessa. Yhteydenotto voi tapahtua myös puhelimitse
tai varmennettua sähköistä asiointiyhteyttä käyttäen.
Muuna kuin virka-aikana yhteydenottomahdollisuuden järjestäminen
näyttää säännöksestä tehtävän
vastakohtaispäätelmän perusteella olevan terveyskeskuksen
vapaasti harkittavissa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa,
että kiireellisestä hoidosta säädetään
erikseen. Potilaan mahdollisuus ottaa yhteyttä terveyskeskukseen
tai 15 b §:n 3 momentissa tarkoitettuun muuhun palveluntuottajaan
päästäkseen välittömästi
kiireelliseen hoitoon on turvattava myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Kunnalla ja terveyskeskuksella on mahdollisuus järjestää yhteyden
saaminen muun muassa kehittämällä puhelinpäivystys-
ja neuvontapalveluja osana julkista terveyspalvelujärjestelmää. Valiokunta korostaa,
että puhelimitse tehtävä hoidon
tarpeen arviointi tulee erottaa yleisistä neuvontapalveluista.
Hoidon tarpeen arviointi puhelimitse edellyttää käytännössä sitä,
että terveydenhuollon ammattihenkilöllä on riittävän
koulutuksen ja osaamisen lisäksi asianmukainen yhteys hoitoa
antavaan toimintayksikköön ja tarvittaessa käytettävissään
potilasasiakirjat ja että tiedot yhteydenotosta kirjataan
potilastietojärjestelmään. Erilaisissa
järjestämistavoissa on otettava huomioon myös
potilaan tietosuojaan liittyvät asiat.
Kiireettömän hoidon tarpeen arviointiin terveyskeskukseen
olisi päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta,
jollei arvioita ole voitu tehdä ensimmäisen yhteydenoton
aikana. Lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti
tarpeelliseksi todettuun hoitoon olisi perusterveydenhuollossa päästävä kohtuullisessa
ajassa, viimeistään kolmen kuukauden kuluttua
siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen
kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun
terveydenhuollossa tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa
erikoissairaanhoidossa enintään kolmella kuukaudella,
jos hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan
terveydentilan vaarantumatta. Hoitoon pääsyn ajankohdasta
sopiminen tulisi tehdä yhteisymmärryksessä potilaan
kanssa ja ottamalla huomioon myös hänen toivomuksensa.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan hoitoon pääsyn
enimmäisajat koskisivat myös suun terveydenhuoltoa
ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa
hoitoa olisi järjestettävä viimeistään
kolmessa kuukaudessa, koska niistä on aikaisemmin säännelty
mielenterveysasetuksen 6 a §:ssä eikä tarkoitus
ole heikentää hoidon aloittamisen ajankohtaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että jos lasten
ja nuorten mielenterveyspalveluja järjestetään
perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa,
hoito olisi järjestettävä kolmen kuukauden
kuluessa. Valiokunta ehdottaa säännöksen
täsmentämistä tältä osin.
Valiokunta ehdottaa 15 d §:n 1 momentin täsmentämistä siten, että perusterveydenhuollon
yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa hoidon
tarpeen arviointi olisi aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä,
kun lähete on saapunut toimintayksikköön.
Ehdotetun erikoissairaanhoitolain 31 §:n 3 momentin
mukaan hoidontarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa
siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin
sairaalaan. Tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä ja aloitettava
hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen
kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kuuden kuukauden kuluessa. Valiokunnan
saamissa selvityksissä on esitetty huoli siitä,
että tutkimusten aloittamisen jälkeen jatkotutkimukset
eivät edisty asianmukaisesti ja siten hoitoon pääsy
viivästyy. Valiokunta korostaa sitä, että terveydenhuollon
ammattihenkilöistä annettu laki edellyttää,
että terveydenhuollon ammattihenkilöt ammattitoiminnassaan ottavat
huo-mioon potilaalle hoidosta koituvan hyödyn ja soveltavat
yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja
menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. Tämän
vuoden alusta voimaan tulleessa hallintolaissa säädetyt
oikeusturvaperiaatteet ja palveluperiaatteet ovat myös
julkisissa terveyspalveluissa sovellettavia. Valiokunta painottaa,
että ammattihenkilölain ja hallintolain säännökset
sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikka
edellyttävät potilaan hoidon järjestämisen
lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla. Valiokunta katsoo kuitenkin,
että lakiehdotuksen käytännön
toteutumista on myös tältä osin tarkoin
seurattava ja arvioitava.
Hoitoperusteet
Lakiehdotuksen mukaan hoidontarpeen arviointi ja hoito järjestettäisiin
yhtenäisin lääketieteellisin tai hammaslääketieteellisin
perustein. Sairaanhoitopiirit vastaisivat näiden niin sanottujen
hoitoindikaatioiden määrittelystä. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan yhtenäisten hoidon perusteiden
olemassaolo on edellytyksenä hoitoon pääsyn
enimmäisaikojen toteutumiselle ja seurantajärjestelmän
kehittämiselle koko valtakunnan alueella. Sosiaali- ja
terveysministeriö asetti helmikuussa vuonna 2004 terveydenhuollossa
annettavan hoidon perusteiden laatimista ohjaavan johtoryhmän,
jonka tehtävänä on koordinoida sairaanhoitopiireissä ja
terveyskeskuksissa yhtenäisten hoidon perusteiden aikaan
saamiseksi tehtävää työtä.
Johtoryhmän tehtävänä on myös
arvioida erikoisaloittain hoidon perusteita koskevan työn
kattavuutta. Tärkeimmistä tauti- ja toimenpideryhmistä on
tarkoitus laatia hoitoon ottamisen perusteita koskevat suositukset.
Ei-kiireellistä hoitoa koskevat suositukset kattavat kunkin
erikoisalan ennakolta suunnitellusta hoidosta merkittävän
osan. Valiokunta korostaa, että hoitokriteerien ja niihin
liittyvien aikarajojen käyttöönottaminen
ei saa johtaa siihen, että järjestelmä parantaa
ainoastaan numeroilla ilmaistavia jonoja tuottavien, ennakolta suunniteltavien
toimenpiteiden saatavuutta. Valiokunta pitää ensisijaisena,
että perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän
terveydenhuollon riittävät voimavarat turvataan.Valiokunta
ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus). Uudistuksessa
on huolehdittava myös siitä, että perusterveydenhuollon,
psykiatrian ja konservatiivisten erikoisalojen sekä hoivapalvelujen
ja päihdehuollon asiakkaiden hoidon tarpeen arviointi ja
hoito toteutuu lain edellyttämällä tavalla.
Hoitoindikaatioita koskevat suositukset on pidettävä ajan
tasalla.
Hoidon järjestämisvastuu
Kunnan on erikoissairaanhoitolain 3 §:n perusteella
huolehdittava siitä, että kunnan asukkaat saavat
laissa tarkoitetun tarpeellisen erikoissairaanhoidon. Kunta voi
hoitaa myös erikoissairaanhoidon alaan kuuluvat tehtävänsä kaikilla terveydenhuollon
suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:ssä mainituilla
vaihtoehtoisilla tavoilla. Erikoissairaanhoitolain 14 §:n
2 momentin mukaan kunta voi sopia palvelujen ostamisesta myös
sellaiselta sairaanhoitopiiriltä, johon se ei kuulu.
Uudistuksella selkeytettäisiin sairaanhoitopiirin vastuuta
erikoissairaanhoidossa. Sairaanhoitopiiri vastaisi erikoissairaanhoitoon
lähetetyn potilaan hoidon järjestämisestä.
Sairaanhoitopiirin vastuu erikoissairaanhoidossa merkitsee myös
sitä, että kaikille sairaanhoitopiirin jäsenkuntien
asukkaille tulee järjestää palvelut samojen
periaatteiden mukaisesti. Sairaanhoitopiirin vastuun selkiyttämisen
tavoitteena on lisätä alueellista yhdenvertaisuutta
ja estää niin sanottujen kuntakohtaisten jonojen
muodostuminen. Hoito tulisi myös järjestää samojen
periaatteiden mukaisesti riippumatta siitä, syntyykö hoidon
tarve alkuvuonna vai loppuvuonna. Eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt
tärkeänä, että sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien suhteista ja
niiden vastuusta potilaiden hoitamisessa olisi säädetty
nykyistä selkeämmin ja yksityiskohtaisemmin. Valiokunta
pitää ehdotettua muutosta perusteltuna ja katsoo
sen selkeyttävän sairaanhoitopiirin, kuntayhtymän ja
sen jäsenkuntien vastuuta potilaiden hoitamisessa.
Kunnanvaltuustot varaavat budjetteihinsa varat erikoissairaanhoidon
järjestämistä varten ja sairaanhoitopiirien
valtuustot hyväksyvät sairaanhoitopiirien budjetit.
Esityksen perusteella sairaanhoitopiirin hallitus on vastuussa siitä,
että erikoissairaanhoitoon lähetetyt potilaat
saavat tarvitsemansa hoidon määräajassa.
Koska kunnan ja sairaanhoitopiirin välinen taloudellinen vastuu
erikoissairaanhoidosta voi käytännössä olla
kiistanalainen, valiokunta korostaa, että kuntien ja sairaanhoitopiirin
kuntayhtymien on talousarvioissaan otettava huomioon esitetyt hoidon
saatavuutta parantavat säännökset.
Hoito ulkomailla
Ehdotetun 31 a §:n mukaan sairaanhoitopiirin on annettava
ennakkolupa hakeutua sairaanhoitopiirin kustannuksella ETA-maahan
tai Sveitsiin, jos hoitoa ei voida järjestää Suomessa.
Ennakkolupaa koskevaan päätökseen voidaan
hakea muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti.
Valiokunta toteaa, että lakiehdotus täsmentäisi
potilaan oikeutta saada ennakkolupa siten, että oikeus
syntyy laissa säädettyjen määräaikojen täytyttyä.
EU:n neuvoston asetuksen 1408/71 22 artiklassa ei ole määräyksiä hoitoon
pääsyä koskevista aikarajoista. Valiokunta
pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että potilaan
oikeutta hoitoon pääsyyn vahvistetaan nykyisestään
myös tällä säännöksellä.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjako
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain
22 §:n mukaan lääkäri tai hammaslääkäri päättää potilaan
lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja
siihen liittyvästä hoidosta. Esityksen perustelujen
mukaan ammattihenkilölaki ei estä tarkoituksenmukaista
työnjakoa, eikä ammattihenkilölakia ehdoteta
muutettavaksi. Esityksen perusteluissa todetaan, että hoidon
tarpeen arvioinnissa ei ole kyse lääketieteelliseen
tai hammaslääketieteelliseen tutkimukseen perustuvasta
taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
Valiokunta toteaa, että valtakunnallisesti yhtenäisten
hoidon perusteiden laatiminen tulee osaltaan tukemaan myös työnjaon
kehittämistä ja käytäntöjen
yhtenäistämistä.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjakoa
on viime vuosina kehitetty. Tehtäviä, joita aikaisemmin
ovat tehneet lääkärit tai hammaslääkärit,
on jo käytännössä siirretty
muille ammattihenkilöille. Muilla ammattihenkilöillä on käytännön
kokemuksen sekä tätä tukevan lisäkoulutuksen
ja perehdytyksen johdosta valmiudet näihin tehtäviin.
Käytännössä esimerkiksi äitiysneuvoloissa
kätilöt ja terveydenhoitajat ovat jo nykyisin
antaneet itsenäisesti lähetteitä erikoissairaanhoitoon.
Käytäntö on perustunut nykyisiin alueellisiin
hoito-ohjelmiin ja työnjakoon.
Kansallisen terveyshankkeen osana selvitetään
myös työnjaon kehittämistä ja
arvioidaan mahdollisten lainmuutosten tarvetta. Valiokunta pitää tärkeänä terveydenhuollon
ammattihenkilöiden koulutuksen ja tarkoituksenmukaisen työnjaon
kehittämistä siten, että potilasturvallisuus
otetaan tehtäviä siirrettäessä huomioon.
Henkilön ottaminen sairaalaan edellyttää ehdotetun
31 §:n 1 momentin perusteella muissa kuin kiireellisissä tilanteissa
lääkärin tai hammaslääkärin
tutkimukseen perustuvaa lähetettä, jollei valtioneuvoston
asetuksella toisin säädetä. Perustuslakivaliokunta
on lausunnossaan todennut, että valtuutussäännöstä tulisi
täsmentää asetuksenantovallan käyttämistä rajaavin
tai ohjaavin maininnoin esimerkiksi siitä, missä tarkoituksessa
tai minkälaisia tilanteita silmälläpitäen
asiasta voidaan säätää toisin
asetuksella. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa asetuk-senantovaltuuden
poistamista säännöksestä, koska
saadun selvityksen mukaan sen selvittäminen, missä tilanteissa
lääkärin tai hammaslääkärin
lähetettä ei tarvittaisi, on sosiaali- ja terveysministeriössä vireillä.
Valiokunta toteaa, että lain muuttamistarvetta on arvioitava
selvityksen valmistuttua.
Matkakustannukset
Hallituksen esityksen mukaan sairaanhoitopiirin hankkiessa palvelun
toisesta sairaanhoitopiiristä tai ulkomailta ei järjestely
saa vaikuttaa potilaan asiakasmaksuihin. Valiokunta toteaa, että matkakustannukset
voivat joissakin tapauksissa muodostaa asiakasmaksuja suuremman
kustannuksen. Erikoissairaanhoitolain 36 §:n mukaan sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän on huolehdittava toimintayksikkönsä potilaan
kuljetuksesta toisessa toimintayksikössä tai terveyskeskuksessa
annettavaa hoitoa tai suoritettavaa toimenpidettä varten.
Nykyisten säännösten ja soveltamiskäytännön
mukaan ulkomailla ja ulkomaille tehdyn matkan kustannuksia ei korvata
sairausvakuutuslain nojalla. Vakuutetulla on oikeus sairausvakuutuslain
mukaiseen matkakustannusten korvaukseen silloin, kun hän
on saanut maksusitoumuksen ostopalveluna järjestettävään
tutkimukseen tai hoitoon. Säännökset
matkakorvauksista ovat parhaillaan uudistettavina. Eduskunnalle
on annettu hallituksen esitys sairausvakuutuslaiksi (HE 50/2004
vp), jonka yhteydessä tullaan ratkaisemaan vakuutetun oikeus matkakustannusten
korvauksiin. Hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutoksia
nykyiseen soveltamiskäytäntöön.
Kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain voimaantulo
Ehdotuksen mukaan uudet säännökset
tulevat voimaan 1.3.2005, eikä hoitoon pääsyn
aikarajojen suhteen ole esitetty siirtymäsäännöksiä.
Lain voimaantullessa hoitojonoon asetettujen potilaiden määräajat
lasketaan näin ollen lain voimaantulopäivästä alkaen.
Kansanterveyslain mukaiseen hoitoon tulisi päästä viimeistään
31.5.2005 tai laissa mainituissa poikkeuksissa 31.8.2005 mennessä ja
vastaavasti erikoissairaanhoitolain mukaiseen hoitoon 31.8.2005
mennessä.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki
Potilaslakiin ehdotetulla muutoksella turvattaisiin potilaan
tiedonsaantimahdollisuutta siitä, milloin hän
pääsee hoitoon. Näin estettäisiin myös
se, että potilas laitettaisiin jonoon odottamaan hoitoa
epämääräiseksi ajaksi. Ajankohdan ilmoittamisvelvollisuus
tukee kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvelvollisuuden
täyttämistä enimmäisajoissa
siten, että jo hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä arvioidaan
myös sitä, voidaanko hoito järjestää itse
vai pitääkö se hankkia muualta.
Lakiin esitetään myös säännöstä tutkimus-
ja hoitosuunnitelman tekemisestä. Se vahvistaisi erityisesti
pitkäaikaissairaiden ja lääketieteellisessä kuntoutuksessa
olevien potilaiden asemaa. Valiokunta pitää potilaslakiin
ehdotettuja muutoksia tarkoituksenmukaisina.
Erikoismaksuluokan poistaminen
Ehdotuksen mukaan erikoismaksuluokkajärjestelmästä luovuttaisiin
ja sen sijasta säädettäisiin mahdollisuudesta
periä tavanomaisesta poikkeavia maksuja sairaanhoitopiirien
ylläpitämästä erityispoliklinikkatoiminnasta.
Erikoismaksuluokkajärjestelmällä on nähty olevan
kaksi keskeistä tarkoitusta, antaa potilaalle mahdollisuus
valita hoitava lääkäri ja tarjota lääkäreille taloudellinen
kannustin. Erikoissairaanhoitolain 33 §:n mukaan potilaalle
on toimintayksikön toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen
sallimissa rajoissa pyrittävä varaamaan mahdollisuus
valita häntä hoitava lääkäri
asianomaisen toimintayksikön lääkäreistä.
Vastaavasti potilaslain 6 §:n mukaan potilasta on hoidettava
yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Valiokunta
pitää potilaiden yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna
sitä, että hoitavan lääkärin
valintaa ei sidota potilaan hakeutumiseen erikoismaksuluokan potilaaksi.
Järjestelmän tarjoamaa mahdollisuutta lääkäreille
lisäansioihin on käyttänyt noin viidennes
sairaalalääkäreistä. Erikoismaksuluokan
laaja käyttö on kuitenkin rajautunut joillekin
erikoisaloille. Järjestelmä ei myöskään
tarjoa muulle sairaalahenkilökunnalle mahdollisuutta vastaaviin
lisäansioihin, vaikka he osallistuisivat erikoismaksuluokkapotilaiden
hoitoon. Valiokunta pitää erikoismaksuluokan poistamista
perusteltuna.
Erityispoliklinikkatoiminta
Ehdotetussa erityispoliklinikkatoiminnassa sairaalan henkilöstö hoitaisi
iltaisin ja viikonloppuisin virka-ajan jälkeen potilaita
sairaalan tiloissa. Hoidosta suoritettavat maksut tulisivat kokonaan
sairaalalle. Esityksen mukaan erityispoliklinikoilla potilailta
perittävät palkkiot eivät kuuluisi maksujen
enimmäismääristä annettujen
maksuasetuksen säännösten tai maksukaton
piiriin. Maksun määrää rajoittaisi
kuitenkin asiakasmaksulain 2 §:n 1 momentti, jonka mukaan
maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia
kustannuksia. Sairaanhoitopiirit saisivat siis hinnoitella palvelut
kattamaan enimmillään palvelun tuottamisesta aiheutuvat
kustannukset kokonaisuudessaan. Maksua ei myöskään
voida ehdotuksen mukaan alentaa tai jättää perimättä.
Valiokunta toteaa, että esitetty malli on uusi eikä sen
toimivuudesta ja käyttökelpoisuudesta ole aikaisempia
kokemuksia. Myös erityispoliklinikkatoimintaa koskevat
tarkemmat säännökset ovat vielä valmisteilla.
Valiokunta korostaa, että potilaalla on aina halutessaan mahdollisuus
saada sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle
kuuluva erikoissairaanhoito tavanomaisen lähetekäytännön
mukaisesti. Valiokunnan käsityksen mukaan erityispoliklinikkamallin
toimivuutta on seurattava ja arvioitava huolellisesti ja siinä tulee
kiinnittää huomiota erityisesti oikeudenmukaisuusnäkökohtiin
ja mahdollisiin heijastusvaikutuksiin terveydenhuollon normaalin
toiminnan kehittämiseen.