Yleisperustelut

Yleistä

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Muutoksia ehdotetaan tehtäväksi kansanterveyslakiin, erikoissairaanhoitolakiin, potilaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Esityksen tarkoituksena on nykyistä täsmällisemmin määritellä laissa, missä laajuudessa terveyspalvelut toteutetaan ja miten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjako järjestetään. Säädösmuutosten tarkoituksena on edistää terveyspalvelujen saatavuutta sekä osaltaan turvata niiden riittävyyttä. Esitys perustuu valtioneuvoston vuonna 2002 hyväksymään periaatepäätökseen terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi, jonka keskeisenä tavoitteena on turvata kaikille lääketieteellisesti tarkoituksenmukainen hoito kohtuuajassa hoidon tarvitsijan varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Valiokunta pitää hallituksen esitystä merkittävänä ja periaatteellisesti tärkeänä uudistuksena sekä kansalaisten että koko terveydenhuollon kannalta.

Julkisen vallan on perustuslain 19 §:n 3 momentin perusteella turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Sääntely hoitotarpeen arvioinnin ja hoidon järjestämisen määräajoista koskee perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettujen terveyspalvelujen saatavuutta. Kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan (PeVL 20/2004 vp) toteaa, sääntely täyttää näiltä osin julkiseen valtaan ja lainsäätäjään perustuslaissa kohdistettua toimeksiantoa. Perustuslakivaliokunnan mukaan säännökset yhtenäisiin lääke- tai hammaslääketieteellisiin perusteisiin nojautuvasta hoidon tarpeen arvioinnista ja hoidon järjestämisestä ovat sopusoinnussa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännösten kanssa. Perustuslain 19 §:n 1 momentin nojalla jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Välttämättömällä huolenpidolla säännöksessä tarkoitetaan muun ohella palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset, ja siihen sisältyy oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon. Kiireelliseen hoitoon on ehdotuksen mukaan päästävä välittömästi. Perustuslakivaliokunta on pitänyt ehdotuksia ongelmattomina myös perustuslain 19 §:n 1 momentin kannalta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että toimintojen sisällöllinen kehittäminen entistä asiakaslähtöisemmiksi korostuu hallituksen esityksessä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimintojen yhteensovittaminen on suuri haaste erityisesti potilaan näkökulmasta. Uudistuksen toteuttamisessa on välttämätöntä kiinnittää erityistä huomiota hoidon jatkuvuuteen ja tiedon kulkuun eri toimijoiden välillä. Valiokunnan käsityksen mukaan hallituksen esitys on tärkeä osa Kansallista terveysohjelmaa, jonka tavoitteena on saada terveydenhuolto toimimaan ihmisten kannalta paremmin. Esitys myös tasoittaa osaltaan niitä eroja, jota nykyisin on peruspalveluiden saatavuudessa. Valiokunta korostaa, että peruspalveluiden saatavuutta on edelleen tarkoitus kehittää myös valtakunnallisen sosiaalialan kehittämishankkeen avulla.

Perustelujen mukaan esityksellä ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta päästä hoitoon eikä potilaalla olisi rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa, vaan hänen hoidon tarpeensa arvioisi terveydenhuollon ammattihenkilö. Valiokunta korostaa kuitenkin, että kunnalla on jo nykyisinkin velvollisuus järjestää asukkaansa terveydentilan edellyttämä, yksilölliseen tarvearviointiin perustuva sekä kiireellinen että ei-kiireellinen hoito. Hallituksen esityksessä on kyse siitä, miten ja missä ajassa ei-kiireellisen hoidon yksilöllinen tarvearvio on tehtävä ja hoito järjestettävä.

Taloudelliset vaikutukset

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että ehdotuksessa ei ole kysymys kunnille annettavasta uudesta tehtävästä, vaan kunnilla nykyisen lainsäädännön perusteella olevien tehtävien hoitamistavasta. Sääntely hoidon saatavuudesta lisää terveyspalvelujen järjestämisestä kunnille aiheutuvia kustannuksia ainakin hankkeen alkuvaiheessa. Kustannukset on otettu huomioon valtionosuuksien lisäämistarpeena. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on lisätty ja lisätään valtioneuvoston vuosien 2004—2007 kehyspäätöksen mukaan noin 400 miljoonalla eurolla, josta terveydenhuollon osuus on 288 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuutta lisätään määrärahakehysten mukaisesti 75 miljoonalla eurolla. Hoidon saatavuuden turvaaminen ja hoidon järjestäminen enimmäisajoissa tähtää terveydenhuollon voimavarojen tarkoituksenmukaiseen käyttöön ja mahdollistaa siten taloudelliset säästöt hoidon odottamisesta aiheutuvien kustannusten pienentyessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että uudistuksen kustannusvaikutuksia kunnille on seurattava ja arvioitava. Kokonaisuudessaan uudistus edellyttää toimintatapojen uudistamista ja yhteistyön kehittämistä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä siten, että palvelujen tarve ja tarjonta vastaavat nykyistä paremmin toisiaan.

Hoitoon pääsyn enimmäisajat

Ehdotuksen mukaan terveyskeskuksen tulee järjestää toimintansa siten, että potilaalla on arkipäivisin virka-aikana mahdollisuus saada välittömästi yhteys terveyskeskukseen. Yhteydenotossa potilaan tulee saada tieto niistä toimista, joiden katsotaan olevan hoidon tarpeen arvioinnin kannalta tarpeellisia. Terveyskeskus voi järjestää palvelut myös muulla tavoin kuin siten, että potilas käy terveyskeskuksessa. Yhteydenotto voi tapahtua myös puhelimitse tai varmennettua sähköistä asiointiyhteyttä käyttäen. Muuna kuin virka-aikana yhteydenottomahdollisuuden järjestäminen näyttää säännöksestä tehtävän vastakohtaispäätelmän perusteella olevan terveyskeskuksen vapaasti harkittavissa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että kiireellisestä hoidosta säädetään erikseen. Potilaan mahdollisuus ottaa yhteyttä terveyskeskukseen tai 15 b §:n 3 momentissa tarkoitettuun muuhun palveluntuottajaan päästäkseen välittömästi kiireelliseen hoitoon on turvattava myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Kunnalla ja terveyskeskuksella on mahdollisuus järjestää yhteyden saaminen muun muassa kehittämällä puhelinpäivystys- ja neuvontapalveluja osana julkista terveyspalvelujärjestelmää. Valiokunta korostaa, että puhelimitse tehtävä hoidon tarpeen arviointi tulee erottaa yleisistä neuvontapalveluista. Hoidon tarpeen arviointi puhelimitse edellyttää käytännössä sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöllä on riittävän koulutuksen ja osaamisen lisäksi asianmukainen yhteys hoitoa antavaan toimintayksikköön ja tarvittaessa käytettävissään potilasasiakirjat ja että tiedot yhteydenotosta kirjataan potilastietojärjestelmään. Erilaisissa järjestämistavoissa on otettava huomioon myös potilaan tietosuojaan liittyvät asiat.

Kiireettömän hoidon tarpeen arviointiin terveyskeskukseen olisi päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta, jollei arvioita ole voitu tehdä ensimmäisen yhteydenoton aikana. Lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon olisi perusterveydenhuollossa päästävä kohtuullisessa ajassa, viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa enintään kolmella kuukaudella, jos hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta. Hoitoon pääsyn ajankohdasta sopiminen tulisi tehdä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa ja ottamalla huomioon myös hänen toivomuksensa.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan hoitoon pääsyn enimmäisajat koskisivat myös suun terveydenhuoltoa ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa hoitoa olisi järjestettävä viimeistään kolmessa kuukaudessa, koska niistä on aikaisemmin säännelty mielenterveysasetuksen 6 a §:ssä eikä tarkoitus ole heikentää hoidon aloittamisen ajankohtaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että jos lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja järjestetään perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa, hoito olisi järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa. Valiokunta ehdottaa säännöksen täsmentämistä tältä osin. Valiokunta ehdottaa 15 d §:n 1 momentin täsmentämistä siten, että perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi olisi aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut toimintayksikköön.

Ehdotetun erikoissairaanhoitolain 31 §:n 3 momentin mukaan hoidontarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin sairaalaan. Tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä ja aloitettava hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kuuden kuukauden kuluessa. Valiokunnan saamissa selvityksissä on esitetty huoli siitä, että tutkimusten aloittamisen jälkeen jatkotutkimukset eivät edisty asianmukaisesti ja siten hoitoon pääsy viivästyy. Valiokunta korostaa sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki edellyttää, että terveydenhuollon ammattihenkilöt ammattitoiminnassaan ottavat huo-mioon potilaalle hoidosta koituvan hyödyn ja soveltavat yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. Tämän vuoden alusta voimaan tulleessa hallintolaissa säädetyt oikeusturvaperiaatteet ja palveluperiaatteet ovat myös julkisissa terveyspalveluissa sovellettavia. Valiokunta painottaa, että ammattihenkilölain ja hallintolain säännökset sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikka edellyttävät potilaan hoidon järjestämisen lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla. Valiokunta katsoo kuitenkin, että lakiehdotuksen käytännön toteutumista on myös tältä osin tarkoin seurattava ja arvioitava.

Hoitoperusteet

Lakiehdotuksen mukaan hoidontarpeen arviointi ja hoito järjestettäisiin yhtenäisin lääketieteellisin tai hammaslääketieteellisin perustein. Sairaanhoitopiirit vastaisivat näiden niin sanottujen hoitoindikaatioiden määrittelystä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhtenäisten hoidon perusteiden olemassaolo on edellytyksenä hoitoon pääsyn enimmäisaikojen toteutumiselle ja seurantajärjestelmän kehittämiselle koko valtakunnan alueella. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti helmikuussa vuonna 2004 terveydenhuollossa annettavan hoidon perusteiden laatimista ohjaavan johtoryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa yhtenäisten hoidon perusteiden aikaan saamiseksi tehtävää työtä. Johtoryhmän tehtävänä on myös arvioida erikoisaloittain hoidon perusteita koskevan työn kattavuutta. Tärkeimmistä tauti- ja toimenpideryhmistä on tarkoitus laatia hoitoon ottamisen perusteita koskevat suositukset. Ei-kiireellistä hoitoa koskevat suositukset kattavat kunkin erikoisalan ennakolta suunnitellusta hoidosta merkittävän osan. Valiokunta korostaa, että hoitokriteerien ja niihin liittyvien aikarajojen käyttöönottaminen ei saa johtaa siihen, että järjestelmä parantaa ainoastaan numeroilla ilmaistavia jonoja tuottavien, ennakolta suunniteltavien toimenpiteiden saatavuutta. Valiokunta pitää ensisijaisena, että perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän terveydenhuollon riittävät voimavarat turvataan.Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus). Uudistuksessa on huolehdittava myös siitä, että perusterveydenhuollon, psykiatrian ja konservatiivisten erikoisalojen sekä hoivapalvelujen ja päihdehuollon asiakkaiden hoidon tarpeen arviointi ja hoito toteutuu lain edellyttämällä tavalla. Hoitoindikaatioita koskevat suositukset on pidettävä ajan tasalla.

Hoidon järjestämisvastuu

Kunnan on erikoissairaanhoitolain 3 §:n perusteella huolehdittava siitä, että kunnan asukkaat saavat laissa tarkoitetun tarpeellisen erikoissairaanhoidon. Kunta voi hoitaa myös erikoissairaanhoidon alaan kuuluvat tehtävänsä kaikilla terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:ssä mainituilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Erikoissairaanhoitolain 14 §:n 2 momentin mukaan kunta voi sopia palvelujen ostamisesta myös sellaiselta sairaanhoitopiiriltä, johon se ei kuulu.

Uudistuksella selkeytettäisiin sairaanhoitopiirin vastuuta erikoissairaanhoidossa. Sairaanhoitopiiri vastaisi erikoissairaanhoitoon lähetetyn potilaan hoidon järjestämisestä. Sairaanhoitopiirin vastuu erikoissairaanhoidossa merkitsee myös sitä, että kaikille sairaanhoitopiirin jäsenkuntien asukkaille tulee järjestää palvelut samojen periaatteiden mukaisesti. Sairaanhoitopiirin vastuun selkiyttämisen tavoitteena on lisätä alueellista yhdenvertaisuutta ja estää niin sanottujen kuntakohtaisten jonojen muodostuminen. Hoito tulisi myös järjestää samojen periaatteiden mukaisesti riippumatta siitä, syntyykö hoidon tarve alkuvuonna vai loppuvuonna. Eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt tärkeänä, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien suhteista ja niiden vastuusta potilaiden hoitamisessa olisi säädetty nykyistä selkeämmin ja yksityiskohtaisemmin. Valiokunta pitää ehdotettua muutosta perusteltuna ja katsoo sen selkeyttävän sairaanhoitopiirin, kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien vastuuta potilaiden hoitamisessa.

Kunnanvaltuustot varaavat budjetteihinsa varat erikoissairaanhoidon järjestämistä varten ja sairaanhoitopiirien valtuustot hyväksyvät sairaanhoitopiirien budjetit. Esityksen perusteella sairaanhoitopiirin hallitus on vastuussa siitä, että erikoissairaanhoitoon lähetetyt potilaat saavat tarvitsemansa hoidon määräajassa. Koska kunnan ja sairaanhoitopiirin välinen taloudellinen vastuu erikoissairaanhoidosta voi käytännössä olla kiistanalainen, valiokunta korostaa, että kuntien ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymien on talousarvioissaan otettava huomioon esitetyt hoidon saatavuutta parantavat säännökset.

Hoito ulkomailla

Ehdotetun 31 a §:n mukaan sairaanhoitopiirin on annettava ennakkolupa hakeutua sairaanhoitopiirin kustannuksella ETA-maahan tai Sveitsiin, jos hoitoa ei voida järjestää Suomessa. Ennakkolupaa koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti.

Valiokunta toteaa, että lakiehdotus täsmentäisi potilaan oikeutta saada ennakkolupa siten, että oikeus syntyy laissa säädettyjen määräaikojen täytyttyä. EU:n neuvoston asetuksen 1408/71 22 artiklassa ei ole määräyksiä hoitoon pääsyä koskevista aikarajoista. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että potilaan oikeutta hoitoon pääsyyn vahvistetaan nykyisestään myös tällä säännöksellä.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjako

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 §:n mukaan lääkäri tai hammaslääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Esityksen perustelujen mukaan ammattihenkilölaki ei estä tarkoituksenmukaista työnjakoa, eikä ammattihenkilölakia ehdoteta muutettavaksi. Esityksen perusteluissa todetaan, että hoidon tarpeen arvioinnissa ei ole kyse lääketieteelliseen tai hammaslääketieteelliseen tutkimukseen perustuvasta taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Valiokunta toteaa, että valtakunnallisesti yhtenäisten hoidon perusteiden laatiminen tulee osaltaan tukemaan myös työnjaon kehittämistä ja käytäntöjen yhtenäistämistä.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjakoa on viime vuosina kehitetty. Tehtäviä, joita aikaisemmin ovat tehneet lääkärit tai hammaslääkärit, on jo käytännössä siirretty muille ammattihenkilöille. Muilla ammattihenkilöillä on käytännön kokemuksen sekä tätä tukevan lisäkoulutuksen ja perehdytyksen johdosta valmiudet näihin tehtäviin. Käytännössä esimerkiksi äitiysneuvoloissa kätilöt ja terveydenhoitajat ovat jo nykyisin antaneet itsenäisesti lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Käytäntö on perustunut nykyisiin alueellisiin hoito-ohjelmiin ja työnjakoon.

Kansallisen terveyshankkeen osana selvitetään myös työnjaon kehittämistä ja arvioidaan mahdollisten lainmuutosten tarvetta. Valiokunta pitää tärkeänä terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksen ja tarkoituksenmukaisen työnjaon kehittämistä siten, että potilasturvallisuus otetaan tehtäviä siirrettäessä huomioon.

Henkilön ottaminen sairaalaan edellyttää ehdotetun 31 §:n 1 momentin perusteella muissa kuin kiireellisissä tilanteissa lääkärin tai hammaslääkärin tutkimukseen perustuvaa lähetettä, jollei valtioneuvoston asetuksella toisin säädetä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että valtuutussäännöstä tulisi täsmentää asetuksenantovallan käyttämistä rajaavin tai ohjaavin maininnoin esimerkiksi siitä, missä tarkoituksessa tai minkälaisia tilanteita silmälläpitäen asiasta voidaan säätää toisin asetuksella. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa asetuk-senantovaltuuden poistamista säännöksestä, koska saadun selvityksen mukaan sen selvittäminen, missä tilanteissa lääkärin tai hammaslääkärin lähetettä ei tarvittaisi, on sosiaali- ja terveysministeriössä vireillä. Valiokunta toteaa, että lain muuttamistarvetta on arvioitava selvityksen valmistuttua.

Matkakustannukset

Hallituksen esityksen mukaan sairaanhoitopiirin hankkiessa palvelun toisesta sairaanhoitopiiristä tai ulkomailta ei järjestely saa vaikuttaa potilaan asiakasmaksuihin. Valiokunta toteaa, että matkakustannukset voivat joissakin tapauksissa muodostaa asiakasmaksuja suuremman kustannuksen. Erikoissairaanhoitolain 36 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava toimintayksikkönsä potilaan kuljetuksesta toisessa toimintayksikössä tai terveyskeskuksessa annettavaa hoitoa tai suoritettavaa toimenpidettä varten. Nykyisten säännösten ja soveltamiskäytännön mukaan ulkomailla ja ulkomaille tehdyn matkan kustannuksia ei korvata sairausvakuutuslain nojalla. Vakuutetulla on oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen matkakustannusten korvaukseen silloin, kun hän on saanut maksusitoumuksen ostopalveluna järjestettävään tutkimukseen tai hoitoon. Säännökset matkakorvauksista ovat parhaillaan uudistettavina. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys sairausvakuutuslaiksi (HE 50/2004 vp), jonka yhteydessä tullaan ratkaisemaan vakuutetun oikeus matkakustannusten korvauksiin. Hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutoksia nykyiseen soveltamiskäytäntöön.

Kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain voimaantulo

Ehdotuksen mukaan uudet säännökset tulevat voimaan 1.3.2005, eikä hoitoon pääsyn aikarajojen suhteen ole esitetty siirtymäsäännöksiä. Lain voimaantullessa hoitojonoon asetettujen potilaiden määräajat lasketaan näin ollen lain voimaantulopäivästä alkaen. Kansanterveyslain mukaiseen hoitoon tulisi päästä viimeistään 31.5.2005 tai laissa mainituissa poikkeuksissa 31.8.2005 mennessä ja vastaavasti erikoissairaanhoitolain mukaiseen hoitoon 31.8.2005 mennessä.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki

Potilaslakiin ehdotetulla muutoksella turvattaisiin potilaan tiedonsaantimahdollisuutta siitä, milloin hän pääsee hoitoon. Näin estettäisiin myös se, että potilas laitettaisiin jonoon odottamaan hoitoa epämääräiseksi ajaksi. Ajankohdan ilmoittamisvelvollisuus tukee kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvelvollisuuden täyttämistä enimmäisajoissa siten, että jo hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä arvioidaan myös sitä, voidaanko hoito järjestää itse vai pitääkö se hankkia muualta.

Lakiin esitetään myös säännöstä tutkimus- ja hoitosuunnitelman tekemisestä. Se vahvistaisi erityisesti pitkäaikaissairaiden ja lääketieteellisessä kuntoutuksessa olevien potilaiden asemaa. Valiokunta pitää potilaslakiin ehdotettuja muutoksia tarkoituksenmukaisina.

Erikoismaksuluokan poistaminen

Ehdotuksen mukaan erikoismaksuluokkajärjestelmästä luovuttaisiin ja sen sijasta säädettäisiin mahdollisuudesta periä tavanomaisesta poikkeavia maksuja sairaanhoitopiirien ylläpitämästä erityispoliklinikkatoiminnasta. Erikoismaksuluokkajärjestelmällä on nähty olevan kaksi keskeistä tarkoitusta, antaa potilaalle mahdollisuus valita hoitava lääkäri ja tarjota lääkäreille taloudellinen kannustin. Erikoissairaanhoitolain 33 §:n mukaan potilaalle on toimintayksikön toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen sallimissa rajoissa pyrittävä varaamaan mahdollisuus valita häntä hoitava lääkäri asianomaisen toimintayksikön lääkäreistä. Vastaavasti potilaslain 6 §:n mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Valiokunta pitää potilaiden yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna sitä, että hoitavan lääkärin valintaa ei sidota potilaan hakeutumiseen erikoismaksuluokan potilaaksi. Järjestelmän tarjoamaa mahdollisuutta lääkäreille lisäansioihin on käyttänyt noin viidennes sairaalalääkäreistä. Erikoismaksuluokan laaja käyttö on kuitenkin rajautunut joillekin erikoisaloille. Järjestelmä ei myöskään tarjoa muulle sairaalahenkilökunnalle mahdollisuutta vastaaviin lisäansioihin, vaikka he osallistuisivat erikoismaksuluokkapotilaiden hoitoon. Valiokunta pitää erikoismaksuluokan poistamista perusteltuna.

Erityispoliklinikkatoiminta

Ehdotetussa erityispoliklinikkatoiminnassa sairaalan henkilöstö hoitaisi iltaisin ja viikonloppuisin virka-ajan jälkeen potilaita sairaalan tiloissa. Hoidosta suoritettavat maksut tulisivat kokonaan sairaalalle. Esityksen mukaan erityispoliklinikoilla potilailta perittävät palkkiot eivät kuuluisi maksujen enimmäismääristä annettujen maksuasetuksen säännösten tai maksukaton piiriin. Maksun määrää rajoittaisi kuitenkin asiakasmaksulain 2 §:n 1 momentti, jonka mukaan maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Sairaanhoitopiirit saisivat siis hinnoitella palvelut kattamaan enimmillään palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset kokonaisuudessaan. Maksua ei myöskään voida ehdotuksen mukaan alentaa tai jättää perimättä. Valiokunta toteaa, että esitetty malli on uusi eikä sen toimivuudesta ja käyttökelpoisuudesta ole aikaisempia kokemuksia. Myös erityispoliklinikkatoimintaa koskevat tarkemmat säännökset ovat vielä valmisteilla. Valiokunta korostaa, että potilaalla on aina halutessaan mahdollisuus saada sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle kuuluva erikoissairaanhoito tavanomaisen lähetekäytännön mukaisesti. Valiokunnan käsityksen mukaan erityispoliklinikkamallin toimivuutta on seurattava ja arvioitava huolellisesti ja siinä tulee kiinnittää huomiota erityisesti oikeudenmukaisuusnäkökohtiin ja mahdollisiin heijastusvaikutuksiin terveydenhuollon normaalin toiminnan kehittämiseen.