Perustelut
Tarve työurien pidentämiseen on Suomessa yleisesti
tunnustettu. Keskeinen keino työurien pidentämiseen
on työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen
vähentäminen. Mahdollisimman varhainen puuttuminen
pitkittyviin työkyvyttömyyksiin vähentää todennäköisyyttä jäädä eläkkeelle ennen
lakisääteistä vanhuuseläkeikää.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esitystä kannatettavana,
koska se parantaa mahdollisuuksia puuttua nykyistä varhaisemmin
pitkittyviin työkyvyttömyyksiin. Se myös
parantaa työkyvyn arviointiprosessin toimivuutta työntekijän,
työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyönä ja
tehostaa toimenpiteitä, jotka vaikuttavat työkyvyn
palautumiseen ja helpottavat työntekijän paluuta
työhön sairauspoissaolon jälkeen.
Työkyvyttömyyden ehkäisyssä tärkeitä ovat ennalta
ehkäisevät ja työhyvinvointia tukevat työelämän
käytännöt sekä oikea-aikainen
hoito ja kuntoutus. Työpaikoilla tulisi olla toimintamallit,
jotka ehkäisevät työkyvyttömyyden
pitkittymistä ja helpottavat työhönpaluuta
sairausloman jälkeen. Vuoden 2011 alussa voimaan tulleella
lainmuutoksella (HE 67/2010 vp) lisättiin työterveyshuollon
vastuuta työkykyprosessin hoitamisessa ja parannettiin
työnantajan kannusteita järjestää ennalta
ehkäisevää työterveyshuoltoa.
Korkeamman korvaustason ehtona on, että työnantaja,
työntekijät ja työterveyshuolto yhteistyössä sopivat
työpaikalla ja työterveyshuollossa noudatettavista
käytännöistä, joilla työkyvyn
hallintaa, seurantaa ja varhaista tukea toteutetaan. Ehdotettu menettely,
jossa sairauspäivärahan maksaminen 90 sairauspäivärahapäivän
jälkeen edellyttää työterveyshuollon
lausuntoa työntekijän jäljellä olevasta
työkyvystä sekä työnantajan
yhdessä työntekijän ja työterveysterveyshuollon
kanssa laatimaa selvitystä työntekijän
mahdollisuudesta jatkaa työssä, on johdonmukaista
jatkoa edellä mainitulle uudistukselle ja tukee sen tavoitteita.
Työkyvyttömyyden ehkäisyssä ja
työhön paluun tukemisessa on keskeistä eri
osapuolten hyvä yhteistyö ja yhteinen näkemys
tavoitteista. Niille työpaikoille, joilla on aito halu
huolehtia työntekijöiden työkyvystä ja
joilla työkykyään menettäneen
työntekijän työhönpalaamiseen
on jo olemassa toimivat mallit, lakiesityksen vaikutus on vähäinen.
Lain merkitys onkin suurin niillä työpaikoilla,
joissa menettelytavoista ei ole sovittu. Laissa oleva ehdoton 90
päivän takaraja velvoittaa työnantajaa,
työntekijää ja työterveyshuoltoa
yhdessä pohtimaan työhönpaluun edellytyksiä ja
keinoja sen toteuttamiseksi.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että työpaikoilla ymmärretään
lain merkitys osana laajempaa kokonaisuutta, jolla pyritään
pidentämään työuria ehkäisemällä työkyvyttömyyttä ja
edistämällä työhönpaluuta.
Siksi myöskään 90 päivän
rajasta ei saa muodostua pääsääntöä lausunnon
antamiselle. Ottaen huomioon työntekijän työkyvyttömyyden
syy ja työpaikan mahdollisuudet järjestää työntekijän
työkykyä vastaavaa työtä työhön
palaamisen edellytykset olisikin selvitettävä työkyvyttömyyden
alkamisen jälkeen niin nopeasti kuin se kokonaistilanteen
kannalta on tarkoituksenmukaista. Lisäksi lausunnon tulisi
perustua todelliseen arvioon työntekijän jäljellä olevasta
työkyvystä ja mahdollisuuksista palata työhön,
koska lausunto itsessään on hyödytön, jos
se on tehty pelkästään lain velvoitteen
täyttämiseksi. Myös lausunnon antamisen
jälkeen on tärkeää, että työnantajan
ja työterveyshuollon yhteys sairauslomalla olevaan työntekijään
säilyy ja sen tavoitteena on hänen palaamisensa työhön.
Valiokunta korostaa uudistusta koskevan tiedotuksen merkitystä.
Uudistukseen liittyy määräaikoja, joiden
noudattamatta jättäminen voi johtaa etuuden menetyksiin
tai niiden viivästymiseen. Sairauspäivärahan
hakuaikaa lyhennetään neljästä kuukaudesta
kahteen kuukauteen. Tämä on perusteltua lain tavoitteiden
kannalta, mutta muutoksesta tulee tiedottaa työnantajille ja
vakuutetuille niin laajasti, ettei etuuden menetyksiä synny.
Etenkin vakuutettujen kohdalla kohtuusharkinnassa tulisi ottaa huomioon
se, että lyhennetyllä hakuajalla pyritään
vaikuttamaan työterveyshuollon ja työnantajan
toimintaan. Jos vakuutettu ei ole työterveyshuollon piirissä,
hakuajalla ei ole vastaavaa merkitystä.
Esityksessä työntekijälle asetetaan
velvoite toimittaa työterveyshuollon lausunto viimeistään
silloin, kun sairauspäivärahaa on maksettu 90
päivältä. Koska määräajan
noudattamatta jättäminen johtaa päivärahan
maksamisen keskeytykseen, on tärkeää,
että työntekijät ovat tietoisia uudesta
velvollisuudesta ja että työnantaja on yhdessä työterveyshuollon
kanssa sopinut noudatettavista toimintamalleista. Kansaneläkelaitoksen
ohjeet ja tiedotus ovat tässä asiassa keskeisessä asemassa.
Valiokunta pitää perusteltuna, että aina
ennen sairauspäivärahan maksamisen keskeytystä vakuutetulle
varataan mahdollisuus antaa selvitys, miksi hän ei ole
toimittanut vaadittua työterveyshuollon lausuntoa. Näin voidaan
turvata sairauspäivärahan maksaminen keskeytyksettä niissä tilanteissa,
joissa lausunnon toimittamatta jättäminen ei johdu
työntekijästä.
Esityksen tavoitteiden toteutumisen kannalta on keskeistä,
että työterveyshuollolla on riittävät
voimavarat ja että palveluja on tuottamassa riittävästi
ammattitaitoista henkilökuntaa. Tämä edellyttää koulutusta,
jolla vahvistetaan työterveyshuollon henkilöstön
osaamista erityisesti kuntoutusasioissa. Työelämä-
ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen,
että osaavista ammattihenkilöistä on
jo nyt pulaa ja että henkilöstön saatavuudessa
on suuria alueellisia eroja. Osalla työntekijöitä ei edelleenkään
ole työterveyshuoltoa, vaikka sen järjestäminen
on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Nämä yhdessä vaikeuttavat lain toteuttamista
ja aiheuttavat työntekijöiden välistä eriarvoisuutta.
Työurien pidentäminen ja työkyvyttömyyden ehkäisy
vaativat pitkäaikaista ja johdonmukaista työtä,
jossa monilla eri keinoilla vaikutetaan siihen, että kaikilla on
mahdollisuus olla mukana työelämässä kykyjensä mukaan.
Osittain kysymys on asenteiden muuttamisesta, osaan asioista voidaan
vaikuttaa lainsäädännöllä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että viestinnässä aina ensimmäinen
vaihtoehto on työhön palaaminen sekä sen
tukemiseksi tarvittavat toimet. Viestinnän on aina tuettava
työhön paluuta. Työkyvyttömyyseläkkeen
tulee olla aina viimesijainen vaihtoehto.
Valiokunta katsoo myös, että työntekijöiden työhönpaluun
tukemiseksi ja työkyvyttömyyden pitkittymisen
ehkäisemiseksi tulisi selvittää mahdollisuudet
maksaa myös osa-aikatyöntekijöille osasairauspäivärahaa.
Palvelualoilla on runsaasti työntekijöitä,
jotka työsuhteensa osa-aikaisuuden vuoksi eivät
ole oikeutettuja osasairauspäivärahaan, vaikka
se työhönpaluun tukemiseksi olisi tarkoituksenmukaista.
Hallitusohjelman mukaan tehostetaan terveydenhuollon, sosiaalivakuutuksen
ja kuntoutuksen eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja
raportointia niin, että muodostetaan asiakkaiden kannalta
tavoitteelliset ja toiminnalliset hoito- ja palveluketjut. Kelan,
työterveyshuollon, työnantajan, työntekijän,
muun terveydenhoidon sekä työvoimaviranomaisten
rooleja ja yhteistyötä on selkeytettävä.
Valiokunta pitää tätä välttämättömänä,
koska kuntoutuksen toteutuksessa on edelleen suuria puutteita. Lain
mukaan Kelan on selvitettävä vakuutetun kuntoutustarve
viimeistään silloin, kun sairauspäivärahaa
on maksettu 60 päivältä. Käytännössä lain
vaatimus ei kuitenkaan toteudu. Yleisesti ottaen kuntoutuksen toteutus
on pirstaleista ja sitä koskevat vastuut ovat epäselvät.
Oikea-aikainen ja tarkoituksenmukainen kuntoutus on kuitenkin
useassa tapauksessa välttämätön
edellytys työkyvyn palauttamisessa ja työhönpaluun
edellytysten luomisessa.
Esitys parantaa niiden työntekijöiden asemaa,
jotka ovat työterveyshuollon piirissä. Laki ei
siten koske niitä, jotka eivät ole työsuhteessa tai
jotka eivät ole järjestäneet itselleen
työterveyshuoltoa. Sen ulkopuolelle jäävät
esimerkiksi työttömät, opiskelijat ja
yrittäjät. Kela on käynnistämässä ensi
vuoden alussa KYKY-hanketta, jossa Kela tarjoaa työhönpaluuta
tukevaa asiakaspalvelua kuntoutusta tarvitseville asiakkailleen.
Palvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät ole työterveyshuollon
palvelujen piirissä. Lisäksi työvoimahallinto
on kehittämässä työttömille
suunnattuja palvelujaan. Hallitusohjelmassa on nostettu esille tarve
siitä, että työttömien työkyvyn
arviointiin ja tarvittavien palvelujen piiriin ohjaamiseen sekä ammatilliseen kuntoutukseen
on riittävästi resursseja. Valiokunta pitää tärkeänä,
että työkyvyn arviointi, työkyvyttömyyden
pitkittymisen ehkäisy ja kuntoutuksen järjestäminen
koskevat kattavasti koko väestöä.
Vuonna 2009 alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä 33,1
prosenttia myönnettiin mielenterveyden häiriöiden
vuoksi. Mielenterveyden häiriöihin perustuvat
eläkkeet myönnetään yleensä selvästi
nuoremmille kuin tuki- ja liikuntaelinten sairauksien perusteella
myönnettävät eläkkeet. Tästä syystä mielenterveyden
häiriöihin perustuvat eläkkeet ovat enemmistönä työeläkkeenä työkyvyttömyyseläkettä
saavien
kokonaismäärässä. Mielenterveyteen
liittyvän työkyvyttömyyden ehkäisy
edellyttää, että työterveyshuolto
tunnistaa nykyistä paremmin masennuksen jo varhaisessa
vaiheessa, jolloin myös sen hoitaminen on helpompaa. Mielenterveyden
häiriöiden vuoksi sairauslomalla olevan kuntoutusmahdollisuuksia
ja toimia työhönpaluun edistämiseksi tulee
edelleen kehittää. Työterveyshuollon
ja erikoissairaanhoidon nykyistä parempi yhteistyö on
tämän työn onnistumisessa tärkeää.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tarpeellisena,
että toteutettujen lainmuutosten vaikutuksia työterveyshuollon
toteuttamiseen työpaikoilla sekä sairauspoissaolojen
ja alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden
määrään seurataan tarkasti.