Perustelut

Biolääketiedesopimus ja sen lisäpöytäkirjat ovat Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltion yhteistyönä syntyneitä sopimuksia, joiden valmistelu aloitettiin lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Pohjoismaista Islanti, Tanska ja Norja ovat ratifioineet sopimuksen, mutta esimerkiksi EU:n suurista jäsenmaista Iso-Britannia, Saksa ja Ranska eivät ole yleissopimusta allekirjoittaneet. Biolääketiedesopimus ja sen lisäpöytäkirjat asettavat sopimusvaltioille vähimmäisvelvoitteet, mutta kansallisella tasolla voidaan säätää sopimusvelvoitteita laajemmasta suojasta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että yleissopimuksessa otetaan tasapainoisella tavalla huomioon ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojelu biolääketieteessä ja siihen liittyvässä tutkimuksessa. Vastaavasti myös sääntelyn kehittämisessä tulee ottaa huomioon biolääketieteellisen tiedon lisääntyminen ja muuttuminen.

Biolääketiedettä koskevan yleissopimuksen tarkoitus on suojella ihmisyksilön oikeuksia tilanteessa, jossa biolääketieteellinen teknologia kehittyy nopeasti ja johon sisältyy myös mahdollisuus väärinkäytöksiin. Suomi on osallistunut aktiivisesti sopimusjärjestelmän valmisteluun Euroopan neuvostossa, ja biolääketieteeseen liittyvää kotimaista lainsäädäntöä on valmistelun aikana muutettu vastaamaan yleissopimuksen määräyksiä. Merkittävimmin yleissopimus on vaikuttanut lääketieteellisestä tutkimuksesta, ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä, hedelmöityshoidoista sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annettuihin lakeihin. Esimerkiksi ihmisen toisintamisen eli geneettisesti samanlaisten ihmisten luomisen (kloonaamisen) kieltävät säännökset on otettu tutkimuslakiin ja hedelmöityshoitolakiin. Rikoslakiin on hiljattain lisätty rangaistussäännökset muun muassa laittomasta alkioon tai perimään puuttumisesta (HE 156/2008 vp).

Hallituksen esityksen ja valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen lainsäädäntö on pääsääntöisesti sopusoinnussa yleissopimuksessa ja lisäpöytäkirjoissa asetettujen velvoitteiden kanssa ja yleissopimuksen voimaansaattaminen edellyttää ainoastaan perimän ja vammaisuuden lisäämistä rikoslakiin kielletyiksi syrjintäperusteiksi. Yleissopimukseen sisältyy kuitenkin joitakin määräyksiä, joista Suomessa ei ole erikseen kansallisesti säädetty ja jotka tulevat suoraan sovellettaviksi erillislainsäädännön puuttuessa. Esimerkiksi ennustavia geenitestejä saa yleissopimuksen perusteella jatkossa tehdä vain terveydellistä tarkoitusta tai terveyteen liittyvää tieteellistä tutkimusta varten. Valiokunta toteaa, että yleissopimusta täsmentävää kansallista lainsäädäntöä on tarvittaessa lisättävä.

Yleissopimuksen 11 artiklassa kielletään kaikenlainen henkilön syrjintä hänen perimänsä perusteella. Voimassa olevassa rikoslaissa kiellettynä syrjintäperusteena mainittu terveydentila ei kata sellaisia henkilön perimästä johtuvia ominaisuuksia, jotka eivät liity esimerkiksi tulevaan sairauteen tai sairausriskiin. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen sisältämän täsmällisyysvaatimuksen vuoksi rikoslain syrjintää ja työsyrjintää koskevia rangaistussäännöksiä on perusteltua muuttaa siten, että ne kattavat myös perimän ja vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän. Valiokunta muistuttaa myös siitä, että Suomi on allekirjoittanut vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen, joka edellyttää kansallisen lainsäädännön täsmentämistä, jotta vammaisyleissopimus voidaan ratifioida ilman varaumia (StVL 3/2007 vp).

Elinten ja kudosten siirtoa koskeva lisäpöytäkirja laajentaa ja täydentää yleissopimuksen soveltamisalaa määrittelemällä ja turvaamalla sekä luovuttajien että elinten ja kudosten saajien oikeudet. Keskeisenä periaatteena sekä yleissopimuksessa että Suomen lainsäädännössä on, ettei toiminnassa saa tavoitella taloudellista hyötyä. Lisäpöytäkirjassa todetaan, että siirtoelin- ja kudospulan huomioon ottaen tarvitaan toimia elin- ja kudosluovutusten lisäämiseksi. Lisäpöytäkirjan 19 artiklan mukaan sopimuspuolet ryhtyvät kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin edistääkseen elinten ja kudosten luovuttamista. Valiokunta toteaa, että myös Suomessa on tarpeen antaa yleisölle ja terveydenhoidon ammattilaisille lisää tietoa elin- ja kudossiirroista sekä arvioida elinsiirtojärjestelmän kehittämismahdollisuuksia elinten ja kudosten saatavuuden lisäämiseksi.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että esityksen hyväksymisponnen sanamuotoa on aiheellista tarkistaa niin, että siitä ilmenee eduskunnan hyväksyvän toisintamisen kieltämistä koskevan lisäpöytäkirjan kokonaisuudessaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hyväksymisponnen sanamuodon muuttamista perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa samoin perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti 2. lakiehdotuksen voimaantulosäännöksen muuttamista tavanomaiseen muotoon, jossa voimaantulopäivä jää vahvistamisvaiheessa täydennettäväksi.