Yleisperustelut

Lääkkeiden velvoitevarastoinnista annetun lain kokonaisuudistuksen tavoitteena on kohdentaa varastointivelvoitteeseen käytettävät voimavarat valmisteisiin, joilla turvataan elintärkeän lääkehoidon varassa olevien terapiaryhmien lääkitys sekä laaja yleiskirurginen ja tehohoidon toiminta poikkeuksellisissa tilanteissa. Valiokunta pitää vuonna 1984 voimaan tulleen velvoitevarastointilain kokonaisuudistusta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Varastointivelvoite ehdotetaan jaettavaksi kolmeen eri luokkaan, joista laajin varastointivelvollisuus koskee infuusionesteitä ja mikrobilääkkeitä. Näiden valmisteiden kulutus kasvaa kriisitilanteessa merkittävästi, ja niiden varastointivelvoite säilyy ehdotuksen mukaan nykyisenä eli kymmenen kuukauden tarvetta vastaavana, kun muiden valmisteiden varastointiaika lyhenee kuuteen tai kolmeen kuukauteen. Huoltovarmuuskeskus maksaa infuusionesteiden varastoinnista suuremman korvauksen kuin valmisteista, joiden varastointi ei vaadi yhtä paljon tilaa.

Varastointivelvoitteen muuttaminen on ehdotuksen mukaan mahdollista myös kesken vuotta, mikä yksinkertaistaa järjestelmää nykyisestä ja helpottaa velvoitevarastojen pitämistä täysimääräisinä. Varastojen suuruuden määräytymisajankohdan muutoksella voidaan ottaa huomioon esimerkiksi lääkevaihdosta aiheutuvat merkittävät muutokset lääkkeiden myynnissä.

Kunnallisen terveydenhuollon varastointivelvoite määräytyy ehdotuksen mukaan samojen lääkeryhmien perusteella kuin lääketehtaiden ja maahantuojien velvoitevarastointikin eikä enää sairaanhoitolaitosten niin kutsuttujen peruslääkevalikoimien perusteella. Kuntasektorin varastointiajat poikkeavat kuitenkin jossain määrin valmistajien ja maahantuojien velvoitteista. Valiokunta pitää perusteltuna, että myös kunnallisen terveydenhuollon varastointivelvoite vastaa nykyistä paremmin lääkkeiden todellista kulutusta. Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä, että sairaanhoitopiirien lääkehankinnat pyritään jaksottamaan siten, ettei varastointivelvoitteen äkillisistä muutoksista aiheudu kohtuuttomia menetyksiä hankintakilpailun hävinneille lääkkeiden valmistajille ja maahantuojille.

Valiokunta totesi valmiuslainsäädäntöä koskevasta esityksestä antamassaan lausunnossa, että kunnat hankkivat järjestämisvastuullaan olevia palveluita yhä enemmän yksityisiltä palveluntuottajilta, joilla ei kuitenkaan ole valmiuslain nojalla varautumisvelvollisuutta. Valiokunta korosti, että varautumiseen tulee kiinnittää huomiota tehtäessä sopimuksia palveluntuottajien kanssa (StVL 4/2008 vp). Valiokunta piti tarpeellisena jatkossa selvittää, onko myös sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien yksityisten palveluntuottajien varautumisesta tarpeen säätää alan erityislainsäädännössä.

Nyt käsiteltävässä lakiehdotuksessa lääkkeiden varastointivelvoite ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan myös sellaisia yksityisiä terveydenhuollon toimintayksiköitä, jotka myyvät palveluja kunnille. Yksityisen terveydenhuollon varastointivelvoite on tarpeen sen estämiseksi, ettei huoltovarmuus heikkene kuntien ja kuntayhtymien hankkiessa palveluja yksityisiltä palvelujentuottajilta. Pienten palveluhankintojen yhteydessä voi kuitenkin olla epätarkoituksenmukaista, että palveluntuottaja itse vastaa velvoitevarastoinnista. Valiokunta toteaa, että nämä tilanteet on syytä ottaa huomioon ostopalvelusopimusta tehtäessä tai hakemalla tarvittaessa Lääkelaitokselta vapautusta varastointivelvoitteesta.