Yleisperustelut
Esityksen tavoitteet
Hallituksen esityksellä toteutetaan hallitusohjelmaan
kirjattua perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen
madaltamista ja yhteistyön lisäämistä yhdistämällä säännöksiä kansanterveyslaista
ja erikoissairaanhoitolaista uuteen terveydenhuoltolakiin. Lainmuutosten
tarkoituksena on vahvistaa perusterveydenhuollon ja terveyskeskustyön
asemaa ja osaltaan varmistaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen
tavoitteiden toteutumista.
Lainsäädännöllä on
varmistettava palvelujen saatavuus asuinpaikasta tai
sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Esityksen
tavoitteena on tukea erityisesti terveyden edistämistä,
terveyserojen kaventamista sekä toiminta- ja työkyvyn
vahvistamista. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteisiin
asiakasryhmiin (esim. vanhukset, päihde- ja moniongelmaiset, vammaiset, lapset
ja nuoret) kohdistuvien palveluiden tutkimusta ja kehittämistyötä tarvitaan
nykyistä enemmän ja sitä voidaan vahvistaa
esityksen mukaisella tietojen keräämisellä.
Parhaiten väestön terveyttä edistetään
ottamalla eri hallinnonaloilla kaikessa päätöksenteossa
huomioon sosiaali- ja terveysvaikutukset.
Esityksen perusteluissa korostetaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja toiminnan
kehittämistä erityisesti perusterveydenhuollossa, sosiaalityössä,
mielenterveyspalveluissa ja päihdetyössä.
Perusterveydenhuollon toimintaedellytysten vahvistamiseen pyritään
saattamalla perusterveydenhuolto erikoissairaanhoidon perustason
ja sosiaalihuollon kanssa lähelle toisiaan esimerkiksi
vahvoissa terveyskeskuksissa tai pienissä sairaalayksiköissä (s.
73). Palvelujen käyttäjien oikeuksia vahvistetaan
muun muassa lisäämällä oikeutta
hakeutua hoitoon toiseen kuntaan. Valiokunta pitää lakiehdotusten
tavoitteita tärkeinä ja puoltaa lakiehdotusten
hyväksymistä muutettuina.
Esityksen puutteena on yleisesti pidetty sitä, ettei
samassa yhteydessä ole annettu esitystä terveydenhuollon
järjestämisen rakenteisiin ja rahoitukseen liittyvistä muutoksista.
Lainsäädännön ei myöskään
voi katsoa selkeytyvän tilanteessa, jossa kahden lain yhdistämisen
sijasta säädetään uusi laki
vanhojen jäädessä osittain voimaan. Valiokunta
pitää muutosten jatkovalmistelua välttämättömänä ja
toteaa, että samassa yhteydessä on syytä edelleen
arvioida erityisesti mahdollisuuksia terveyden edistämisen, ehkäisevän
työn ja perusterveydenhuollon vahvistamiseen.
Järjestämissuunnitelma
Terveydenhuoltolain 34 §:n mukaan terveydenhuollon
järjestämissuunnitelman laativat samaan sairaanhoitopiiriin
kuuluvat kunnat kuntayhtymän kanssa neuvoteltuaan ja sairaanhoitopiirin
kuntayhtymä hyväksyy suunnitelman. Hyväksymisen
edellytyksenä on, että 2/3 jäsenkunnista
kannattaa sitä ja että niiden asukasluku on vähintään
puolet jäsenkuntien asukasluvusta.
Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen,
ettei järjestämissuunnitelman oikeusvaikutuksista
ehdoteta säädettävän laissa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että järjestämissuunnitelma
ei hallituksen esityksen ja saadun selvityksen perusteella ole jäsenkuntia
oikeudellisesti velvoittava. Valiokunnan käsityksen mukaan
kuntiin, jotka eivät sitoudu suunnitelman noudattamiseen,
ei voi pelkästään tämän
perusteella kohdistaa erityisiä sanktioita, elleivät
ne samalla laiminlyö lakisääteisiä palvelujen
järjestämisvelvollisuuksiaan.
Järjestämissuunnitelman laatimisen tarkoituksena
on valmistella palvelujen järjestäminen kuntalähtöisesti
kuitenkin yksittäistä kuntaa laajemman kokonaisuuden,
alueellisen yhteistyön ja työnjaon huomioon ottavalla
tavalla. Yhteistoiminnalla voidaan parantaa toiminnan tuottavuutta,
lisätä palvelukokonaisuuksien asiakaslähtöisyyttä ja
tehostaa tietoteknologian hyödyntämistä.
Järjestämissuunnitelmaa koskevassa säännöksessä ei
kuvata tarkemmin kuntien ja sairaanhoitopiriin sopimusmenettelyä ja
suunnitelman täytäntöönpanoa.
Järjestämissuunnitelmissa on tarpeen tunnistaa
myös sosiaalipalvelujen tarve, joka vaikuttaa esimerkiksi
terveys- ja muiden hyvinvointierojen kehitykseen. Valiokunta korostaa, että lain
täytäntöönpanossa on
estettävä uusia, ylimääräisiä kustannuksia
aiheuttavan hallinnon ja sen raja-aitojen syntyminen.
Hoitoon pääsy
Hoitoon pääsyä koskevat säännökset
sisällytetään terveydenhuoltolakiin täsmentäen
määräaikojen laskemista nykyisestä.
Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon
pääsyn määräajat säilyvät
pääosin ennallaan. Erikoissairaanhoidon tarpeen
arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa lähetteen
saapumisesta ja, jos tarvitaan erikoislääkärin
arviointia tai erityisiä kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia,
on ne toteutettava kolmen kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta
(52 §). Säännöksen
perusteluissa todetaan lisäksi, ettei hoidon tarpeen arvioinnin aloittamiseksi
katsota pelkkää ilmoitusta lähetteen
saapumisesta, vaan arvioinnin aloittamiseen kuuluu tutkimusta tai
hoitoa koskevan suunnitelman tekeminen. Valiokunta pitää täsmennyksiä tarpeellisina
säännösten yhtenäisen soveltamisen
kannalta.
Lasten ja nuorten mielenterveyshoitoon pääsyä koskeva
säännös on ehdotettu terveydenhuoltolain
53 §:ään. Myös tämä säännös
täsmentyy nykyiseen verrattuna siten, että tarvittava erikoislääkärin
arviointi ja mahdolliset kuvantamis- tai laboratoriotutkimukset
on tehtävä kuuden viikon kuluessa lähetteen
saapumisesta. Tarpeellinen psykiatrinen erikoissairaanhoito on pääsääntöisesti
järjestettävä alle 23-vuotiaalle potilaalle
kolmen kuukauden kuluessa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että nuorisopsykiatrisen hoidon säännösten
soveltaminen lakiehdotuksen mukaisesti yhtenäistetään,
koska ikärajat ovat vaihdelleet eri alueilla. Lisäksi
on tärkeää, että hoitotakuun
muita lyhyempiä määräaikoja sovelletaan
myös nuoriin aikuisiin, jotta varhaisella hoitoon pääsyllä voidaan
ehkäistä mielenterveysongelmien pahenemista.
Valiokunta toistaa tässä yhteydessä aiemmin esittämänsä kannan
siitä, että oikein ajoitetuilla perheen tukitoimilla
voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä myöhempien
palvelujen kustannuksissa (StVM 37/2010 vp).
Hoitopaikan valintaoikeus
Julkisen sektorin terveyspalvelujen hoitopaikan valinnanmahdollisuuksia
ehdotetaan lisättäväksi asteittain siten,
että ensimmäisessä vaiheessa voi valita
oman kunnan alueella perusterveydenhuollon terveysaseman. Valintaoikeuttaan
käyttävän on tehtävä vapaamuotoinen
kirjallinen ilmoitus sekä nykyiselle että valitulle
terveysasemalle. Uuden valinnan voi tehdä vuoden kuluttua
edellisestä valinnasta. Erikoissairaanhoidon yksikön
voi valita erityisvastuualueella, jossa kotikunta sijaitsee. Kielellisten
oikeuksien perusteella voi valita muunkin erityisvastuualueen hoitoyksikön. Valintaoikeus
oman kunnan alueella
(ja erityisvastuualueella) tulee voimaan 1.5.2011. Valintaoikeus
laajenee 48 §:n mukaisesti koko maata koskevaksi
vuoden 2014 alusta lukien. Valiokunta katsoo, että valintaoikeus
lisää palvelujen saatavuuden joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä.
Kunnan kannalta valintaoikeus voi johtaa joidenkin terveysasemien
vajaakäyttöön ja toisten ruuhkautumiseen
ainakin väliaikaisesti. Potilaiden siirtyminen voi edellyttää lisäinvestointeja tiloihin
niillä terveysasemilla, joille potilaita siirtyy. Terveysasemien
järjestelyissä on arvioitava siirtymien syitä ja
kehitettävä erityisesti sellaisten terveysasemien
palveluja, joista siirtymisen arvioidaan johtuvan laatutekijöistä tai palvelujen
ruuhkautumisesta.
Kotisairaanhoidossa olevien on käytännössä tarkoituksenmukaista
käyttää oman kunnan terveysaseman palveluja,
koska kunnalla ei jatkossakaan ole velvollisuutta järjestää kotisairaanhoidon
palveluja oman toimialueensa ulkopuolelle. Valintaoikeuden laajentaminen
edellyttää palveluja koskevan neuvonnan lisäämistä ja
sitä, että riittävät tiedot
hoidosta ja hoitovaihtoehdoista annetaan potilaslain mukaisesti
potilaan kannalta ymmärrettävällä tavalla.
Osalla kunnista on ollut vaikeuksia suun terveydenhuollon palvelujen
järjestämisessä hoitoonpääsystä säädetyissä aikarajoissa.
Valintaoikeuden käyttö voi tämän
vuoksi varsinkin sen laajentuessa koko maan kattavaksi kohdistua erityisesti
suun terveydenhuollon palveluihin. Kotikunnan 58 §:n
mukainen kustannusvastuu turvaa sen, että kunnat, joihin
potilaita siirtyy, saavat palvelujen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset
katetuksi. Myös suun terveydenhuollon palvelujen osalta
kunnat joutuvat arvioimaan palvelujen kehittämismahdollisuuksia.
Potilaan valintaoikeus voi ehdotuksen mukaisesti koskea vain
kunnallista terveydenhuoltoa. Kunnalliseksi erikoissairaanhoidon
toimintayksiköksi katsotaan valiokunnan saaman selvityksen
mukaan kunnallisen terveydenhuollon toimintayksikön vastuulääkärin
alaisuudessa toimiva erikoissairaanhoidon yksikkö. Esimerkiksi silloin,
kun kunta hankkii osan tai kaikki terveysasemapalvelut yksityiseltä palvelujen
tuottajalta, ovat nämä palvelut valittavissa,
kuten kunnan itse tuottamat palvelut, ja niihin sovelletaan asiakasmaksulain
mukaisia maksuja.
Valiokunta toteaa, että potilaan valintaoikeuden toteutumisen
kannalta on välttämätöntä,
että potilastietorekistereitä koskevat tietohallintoratkaisut
saadaan toimiviksi valintaoikeuden laajentuessa myöhemmin
koko maan kattavaksi. Valintaoikeuden laajentuminen edellyttää lisäksi
sairausvakuutuksen matkakorvaussäännösten muutostarpeiden
arviointia.
Terveyden edistäminen ja terveyserojen kaventaminen
Esityksessä on laajasti korostettu terveyden edistämisen
ja perusterveydenhuollon vahvistamista. Terveydenhuoltolaki edellyttää,
että kunnat keräävät tietoa
ja raportoivat asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin tilasta väestöryhmittäin
ja että ne käyttävät suunnittelussa
kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysindikaattoreita. Tiedon kerääminen
mahdollistaa ongelmien ehkäisemisen varhaisessa vaiheessa
ja tehostaa terveyttä edistävien toimien kohdentamista.
Valiokunta toteaa, että väestöryhmittäisen
tiedonkeruun lisäksi on tarpeen tehdä erillisselvityksiä esimerkiksi
erilaisten vammaisryhmien hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä.
Terveyden edistämistoimia tehostetaan laissa tarkoitetulla
terveysneuvonnalla ja terveystarkastuksilla. Erityisen tärkeää on,
että myös opiskelu- ja työterveyshuollon
ulkopuolelle jääville nuorille ja työikäisille
kohdistetaan neuvontapalveluja ja terveystarkastuksia. Työelämä-
ja tasa-arvovaliokunta on kiinnittänyt huomiota työttömien
muita heikompaan terveydentilaan ja terveydenhuoltopalvelujen puutteisiin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan näkemykseen siitä, että myös työttömille
tulee taata mahdollisuus kattaviin ja säännöllisiin
sekä ennalta ehkäiseviin työkykyä ylläpitäviin
terveydenhuoltopalveluihin (TyVL 13/2010 vp).
Samoin iäkkäiden neuvontapalvelujen täsmentäminen
lain tasolla lisää edellytyksiä ylläpitää toimintakykyä ja
tukea kotona asumista ja aktiivista osallisuutta yhteisössä.
Valiokunta katsoo, että neuvontapalvelujen ja 13 §:ssä säädettyjen
yleisten terveystarkastusten lisäksi kunnan on tarvittaessa
järjestettävä iäkkäille
suunnattuja terveyttä edistäviä terveystarkastuksia
ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä.
Lasten ja nuorten terveyspalvelut
Terveyden edistämisen ja terveyserojen kaventamisen
kannalta lapsiin ja nuoriin kohdistuvat palvelut ovat avainasemassa.
Terveydenhuoltolakiin on ehdotettu sisällölliset
säännökset neuvolatoiminnasta, kouluterveydenhuollosta
ja opiskeluterveydenhuollosta. Varsin yksityiskohtaisissa säännöksissä on
asianmukaisesti korostettu perusterveydenhuollon, varhaiskasvatuksen,
lastensuojelun ja muun sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon
yhteistyön merkitystä palvelujen järjestämisessä.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella useissa kunnissa
on supistettu erityisesti lastenneuvoloiden ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon
henkilöstömääriä. Valiokunta
pitää tällaisia säästötoimia äärimmäisen
lyhytnäköisinä ja myöhempiä kustannuksia
lisäävinä.
Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa sekä lasten
ja nuorten ehkäisevää terveydenhuoltoa
on äskettäin pyritty tehostamaan valtioneuvoston
asetuksella (380/2009). Määräaikaisia
terveystarkastuksia koskevat asetuksen säännökset
tulevat voimaan vuoden 2011 alusta. Valiokunta korostaa, että terveydenhuoltolain
ja mainitun asetuksen voimaantulosta on tarpeen tiedottaa riittävästi
täytäntöönpanon tehostamiseksi
ja huolehtia myös valvonnan voimavarojen riittävyydestä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskeluterveydenhuoltoa
tulee kehittää edelleen ja arvioida esimerkiksi
psykologipalvelujen sääntelyn tarvetta. Myös
ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden terveydenhuollon siirtämistä Ylioppilaiden
terveydenhoitosäätiön vastuulle selvitetään
parhaillaan.
Lääkinnällinen kuntoutus
Terveydenhuoltolain 29 §:n mukaan sairaanhoitoon
liittyvän lääkinnällisen kuntoutuksen
järjestäminen on kunnan tehtävänä.
Esityksen perustelujen mukaan kuntoutus on järjestettävä viivytyksettä ja
siten, että sillä on kuntoutujan toiminta- ja
työkyvyn kannalta vaikutusta. Kuntoutukseenkin sovellettavat
hoitoon pääsyn aikarajat eivät kaikissa
tapauksissa ole kuntoutuksen onnistumisen kannalta tarkoituksenmukaisia. Valiokunta
toteaa, että kuntoutus tulee järjestää yksilöllisen
tarpeen mukaisesti ja siten, ettei kuntoutuksen viivästyminen
aiheuta kuntoutujan tilan heikentymistä ja siten kustannusten kasvua.
Valiokunta toteaa, että lääkinnällisellä kuntoutuksella
on myös ennalta ehkäisevä rooli, ja korostaa
kuntoutuksen koordinaation ja eri tahojen välisen tiedonkulun
toimivuuden välttämättömyyttä.
Terveydenhuoltolailla ei muuteta lääkinnällisen
kuntoutuksen järjestämisvastuuta. Ehdotetun 29 §:n
5 momentin mukaan 1 momentissa kuntoutuksesta säädettyä ei
sovelleta muun muassa apuvälineiden hankkimisesta johtuviin kustannuksiin,
jos tarve perustuu esimerkiksi tapaturmavakuutuslain mukaiseen vahinkoon.
Valiokunta toteaa, että myös 5 momentissa tarkoitetuissa
tapauksissa vakuutusjärjestelmillä on vain kustannus-,
ei järjestämisvastuu lääkinnällisestä kuntoutuksesta.
Potilastiedot
Terveydenhuoltolain 9 §:n mukaan sairaanhoitopiirin
alueen kunnallisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
potilasasiakirjat muodostavat terveydenhuollon yhteisen potilastietorekisterin.
Potilasta hoitava terveydenhuollon toimintayksikkö saa
käyttää yhteisessä rekisterissä olevia
toisen toimintayksikön tietoja potilaan hoidon edellyttämässä laajuudessa.
Potilaalla olisi oikeus kieltää tietojen käyttö,
mutta lähtökohtaisesti käyttöön
ei edellytetä erillistä suostumusta.
Valiokunta pitää säännöstä potilaan
hyvän hoidon toteuttamista edistävänä ja
tarkoituksenmukaisena, vaikka sen täytäntöönpanossa
on epäilty syntyvän aikatauluongelmia ja lisäkustannuksia.
Säännösten perusteella ei edellytetä uusien
tietojärjestelmien hankkimista, ja saadun selvityksen mukaan
valmistelussa on otettu huomioon terveydenhuollon tietojärjestelmien
meneillään oleva kehittäminen.
Säännöksen mukaan hoitosuhde potilaan
ja tietojen pyytäjän välillä on
varmistettava tietoteknisesti. Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan
näkemykseen, jonka mukaan potilastietorekisterin kaltaisen
arkaluonteisia tietoja sisältävän hajautetun
rekisterin ollessa kyseessä on erityisen tärkeää varmistua
siitä, että väärinkäytön
estävät tietoturvajärjestelyt ovat toimivia
ja käytettävissä heti, kun järjestelmä otetaan
käyttöön.
Ensihoito
Kunnat voivat nykyisin järjestää ensihoidon
sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta
annetun lain 4 §:ssä säädetyillä eri
tavoilla. Terveydenhuoltolain 39 §:n mukaan ensihoito
kuuluu sairaanhoitopiirin tehtäviin. Uudistuksen tarkoituksena
on mahdollistaa ensihoitopalvelun järjestäminen
siten, että se muodostaa alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden
ja saumattoman palveluketjun sairaaloiden ja päivystyksen
kanssa. Sairaanhoitopiiri voi jatkossa järjestää ensihoitopalvelut
hoitamalla ne itse, yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai
sairaanhoitopiirin kanssa taikka hankkimalla palvelun muilta palvelun
tuottajilta.
Ensihoidon kehittäminen ja toteuttaminen esityksen
mukaisesti parantaa suunnittelua ja koordinointia näiden
palvelujen järjestämisessä. Uudistuksen
ongelmina on pidetty kuntien roolin vähenemistä ja
sairaankuljetusyritysten asemaan liittyvää epävarmuutta
uusissa järjestelyissä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
toteaa, ettei säännöksissä aseteta
erilaisia palvelujen järjestämistapoja etusijajärjestykseen
ja että kaikkien nykyisten palvelujen järjestämistapojen
jatkuminen on edelleen mahdollista. Valiokunta korostaa, että sairaanhoitopiirien
on turvattava ensihoitopalvelujen saatavuus yhdenvertaisesti alueellaan.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan lausunnossa
esitettyyn näkemykseen siitä, että päätettäessä ensihoitopalvelujen tuottajasta
sairaanhoitopiirin alueella tai sen osassa olennaisia perusteita
ovat palvelun saatavuus, laatu, sisältö ja luotettavuus
sekä taloudellisuus. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsityksen
mukaan yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä on
jatkossakin oltava mahdollisuudet menestyä tässä vertailussa
ja toimia edelleen ensihoitopalvelujen tuottajina.
Sekä perustuslakivaliokunta että hallintovaliokunta
kiinnittivät huomiota terveydenhuoltolain 79 §:ssä ehdotettuun
kuntien ja sairaankuljetusyritysten välisten sopimusten
päättymiseen viimeistään vuoden
2012 lopussa. Perustuslakivaliokunta totesi, että vaikka
sairaankuljetussopimukset päättyvät yli
kahden vuoden kuluttua nykyhetkestä, saattaa sääntely
ainakin yksittäisissä tapauksissa johtaa yritysten
kannalta ongelmallisiin tilanteisiin. Perustuslakivaliokunnan mukaan
on syytä joko poistaa sopimusten päättymistä koskeva
säännös tai edelleen pidentää siirtymäaikaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että monet kunnat
ovat jo varautuneet lainmuutosten voimaantuloon solmimalla määräaikaisen
sopimuksen tai irtisanomalla sopimuksen päättymään
ehdotettuna ajankohtana. Määräajan pidentäminen
johtaisi siihen, että monet kunnat joutuisivat neuvottelemaan
uuden lyhytaikaisen sopimuksen, minkä vuoksi valiokunta
ehdottaa sopimusten päättymisajankohdan poistamista 79 §:n
1 momentista. Sopimusten päättyminen jää tällöin
ratkaistavaksi yksittäistapauksittain kuntien ja yritysten
kesken, mikä mahdollistaa voimassaolevien sopimusten jatkumisen
sovitusti.
Hoitotarvikkeet
Kansanterveyslain vakiintuneen tulkintakäytännön
mukaan pitkäaikaissairauden hoitoon tarvittavien hoitotarvikkeiden
on katsottu kuuluvan kunnan järjestämisvelvollisuuden
piiriin. Lainsäädännön puuttumista
on pidetty ongelmana, koska sosiaali- ja terveysministeriön
suosituksen ja kuntien omien ohjeiden ei ole katsottu turvaavan
riittävästi kansalaisten yhdenvertaisuutta. Terveydenhuoltolaissa
on ollut tarkoitus täsmentää lainsäädäntöä,
mutta lakiehdotuksessa hoitotarvikkeet on sisällytetty
vain kotisairaanhoitoa koskevaan 25 §:ään.
Valiokunta ehdottaa, että hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaissairauden
hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet lisätään
myös sairaanhoitoa koskevaan 24 §:ään
ja että asiakasmaksulaissa säädetään hoitotarvikkeiden
maksuttomuudesta.
Hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden
jakelu terveyskeskuksesta perustuu hoitavan lääkärin
toteamaan potilaan yksilölliseen ja pitkäaikaiseen
tarpeeseen. Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 118) luetellaan
useita esimerkkejä säännöksessä tarkoitetuista
hoitotarvikkeista. On selvää, ettei luettelo voi
olla tyhjentävä. Valiokunta toteaa, että hoitotarvikkeiden
jakelukäytäntöä on jatkossakin seurattava
ja täydennettävä lainsäädäntöä tarvittaessa
alemman asteisilla säännöksillä.
Erityisvaltionosuudet
Terveydenhuoltolain 59 §:n perusteella sairaanhoitopiirille,
jossa on yliopistollinen sairaala, korvataan valtion varoista lääkärien
ja hammaslääkärien koulutuksesta aiheutuvia
kustannuksia. Tätä erityisvaltionosuutta (EVO)
ehdotetaan vuoden 2011 talousarviossa korotettavaksi 5 miljoonalla
eurolla. Valiokunta totesi talousarviolausunnossaan, ettei korvauksen
taso korotuksen jälkeenkään vastaa koulutuksesta
aiheutuvia todellisia kustannuksia. Korvauksen alimitoitus siirtää lääkärikoulutuksesta
aiheutuvia kustannuksia kuntien vastuulle. Valiokunnan näkemyksen
mukaan tavoitteena tulee olla, että valtion varoista suoritetaan
täysimääräinen korvaus lääketieteen
ja hammaslääketieteen opiskelijoiden koulutuksesta
samoin kuin yliopistotasoisesta tieteellisestä tutkimuksesta
aiheutuviin kustannuksiin (StVL 11/2010 vp).
Valiokunta toteaa jälleen, että EVO-korvausten
määrärahaa tulee edelleen korottaa.
Julkisen vallan käyttö
Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota terveydenhuoltolain
57 §:n 3 momenttiin, jonka tarkoituksena on turvata
virkalääkäripalvelujen olemassaolo myös
silloin, kun kunta on ulkoistanut tai ulkoistaa
osan terveydenhuollon palveluistaan. Perustuslakivaliokunta toteaa,
ettei ehdotettu säännös ratkaise niitä perustuslain
124 §:ään liittyviä ongelmia,
jotka käyvät ilmi apulaisoikeusasiamies Paunion
antamasta julkisen vallan käyttöä terveydenhuollossa
koskevasta päätöksestä (Dnro
711/09).
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perustuslakivaliokunnan
tavoin tärkeänä, että valtioneuvoston
piirissä ryhdytään toimenpiteisiin päätöksessä ilmaistujen
erityislainsäädännön puutteiden
korjaamiseksi. Valiokunta toteaa, että julkisen ja yksityisen
toiminnan rajanveto tulee toistuvasti esiin jouduttaessa ratkaisemaan
palvelujen uusien järjestämismuotojen ja terveydenhuollon
rahoituksen tulkintatilanteita.
Julkisen vallan käyttöön liittyy
myös valiokuntakäsittelyn yhteydessä ensihoitohenkilöstölle
esitetty oikeus saada virka-apua poliisilta ja muilta viranomaisilta,
koska ensihoitohenkilöstöllä ei ole laissa
säädettyä mahdollisuutta päästä tarvittaessa
voimakeinoja käyttäen esimerkiksi asuntoon, jossa
henkilön on ilmoitettu olevan avun tarpeessa. Käytännössä näissä tilanteissa toimitaan
yleensä pakkotilasäännösten
nojalla. Valiokunta katsoo, että sääntelyn
tarve on myös tältä osin selvitettävä pikaisesti
esimerkiksi julkisen vallan käyttöä koskevan
selvitystyön yhteydessä.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Terveydenhuoltolaki
7 §. Yhtenäiset hoidon perusteet.
Valiokunta ehdottaa 1 momenttia muutettavaksi siten, että menettely
yhtenäisten hoidon perusteiden laatimisessa koskee sekä kiireellisen
että kiireettömän hoidon perusteita.
17 §. Opiskelijaterveydenhuolto.
Säännöksen ei ole tarkoitettu kattavan
esimerkiksi opiskelijoiden työharjoittelupaikkojen turvallisuutta,
josta säädetään erikseen muun
muassa työturvallisuuslaissa. Pykälän
2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi
siten, että 1 kohta koskee oppilaitoksen opiskeluympäristöä.
24 §. Sairaanhoito.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan 25 §:ään
ehdotettu hoitotarvikkeiden kuulumista kotisairaanhoitoon vastaava maininta
on jäänyt pois muuta sairaanhoitoa koskevasta
24 §:stä. Koska hallituksen esityksen
tarkoituksena ei ole ollut supistaa nykyistä hoitotarvikejakelua
vain kotisairaanhoitoa koskevaksi, ehdotetaan 1 momenttiin lisättävän kunnan
järjestämisvelvollisuuteen kuuluviksi myös
hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaissairauden hoitoon
tarvittavat hoitotarvikkeet.
Pykälän 4 momentin sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi,
koska potilaslain 4 a §:n mukaan hoito-
ja kuntoutussuunnitelma on edelleen laadittava vain tarvittaessa.
25 §. Kotisairaanhoito.
Hoitotarvikkeita koskeva säännös
ehdotetaan täsmennettäväksi esityksen
perustelujen mukaisesti koskemaan pitkäaikaisen sairauden
hoitoon tarvittavia hoitotarvikkeita.
31 §. Virka-apu.
Pykälään ehdotetaan selvyyden vuoksi
lisättävän rajavartiolaitoksen oikeus saada
virka-apua henkilön kliinisen tutkimuksen suorittamiseksi.
37 §. Terveyskeskusten kehittäminen, koulutus
ja tutkimus.
Velvollisuuden osallistua koulutuksen antamiseen on tarkoitus
koskea myös toimenhaltijoita. Lisäksi momenttiviittaus
ehdotetaan korjattavaksi.
40 §. Ensihoitopalvelun sisältö.
Ensihoitopalveluun ehdotetaan lisättäväksi
velvoite valmiuden ylläpitämiseen nykyistä kansanterveyslain 14 §:ää vastaavasti.
45 §. Erikoissairaanhoidon keskittäminen.
Kirjoitusvirhe ehdotetaan korjattavaksi.
50 §. Kiireellinen hoito.
Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että kiireellisen
hoidon perusteista on tällaisen sääntelyn
vahvan perusoikeuskytkennän vuoksi säädettävä laissa.
Valiokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättävän
kiireellisen hoidon määritelmän ja 2
momenttiin vaatimuksen riittävien voimavarojen ja osaamisen
turvaamisesta päivystystä toteuttavassa yksikössä.
Koska erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen
ei ole tarkoitus koskea vain vaativaa erikoissairaanhoitoa, ehdotetaan
2 momentti muutettavaksi tämän mukaisesti. Asetuksenantovaltuus
ehdotetaan täsmennettäväksi koskemaan tarkempia
säännöksiä.
56 §. Ennakkolupa hoitoon hakeutumiseen EU- ja ETA-alueella
tai Sveitsiin.
Valiokunta ehdottaa muutoksenhakusäännöksen
täsmentämistä.
57 §. Vastuu toimintayksikön terveyden- ja
sairaanhoidosta.
Virkasuhteisen henkilöstön tarve voi muodostua
ongelmaksi ostopalvelutilanteiden lisäksi silloin, kun
kunta tai kuntayhtymä palkkaa vain työsuhteista
henkilöstöä. Valiokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi
siten, että kunnassa ja kuntayhtymässä on
oltava tarpeen mukainen henkilöstö terveydenhuollon toimintayksikölle
kuuluvaa julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten.
Lisäksi edellytetään, että henkilö,
jonka tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttäminen,
on virkasuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään.
59 §. Valtion korvaus koulutuksesta yliopistolliselle
sairaalalle.
Säännöksessä ehdotetaan
mainittavan ne hallituksen esityksen perusteluissa todetut koulutukset,
joista maksetaan kuukausikorvaus eikä tutkintokorvausta.
66 §. Asetuksenantovaltuus.
Edellä 59 §:ään
ehdotetun muutoksen vuoksi 66 §:n 1 momentin asetuksenantovaltuutusta
ehdotetaan supistettavaksi.
67 §. Laitoshoidon määrittely.
Peruslakivaliokunnan lausunnon johdosta ehdotetaan 1 momentissa
säädettävän laitoshoidon määritelmästä ja
2 momentin asetuksenantovaltuuksien rajaamista tarkempien säännösten
antamiseen.
69 §. Lastensuojelulain mukaiset velvoitteet.
Valiokunta ehdottaa 2 momenttia täsmennettäväksi
siten, että se koskee kaikkia lastensuojelun asiakkaana
olevia perheitä eikä ainoastaan kotikuntansa ulkopuolelle
sijoitettuja lapsia tai nuoria.
75 §. Oikeuslääketieteellisten
ruumiinavausten edellyttämät tilat sekä oikeuslääkeopillisista
tutkimuksista maksettavat korvaukset ja palkkiot.
Säännöksessä ehdotetaan
mainittavan myös toiminnan edellyttämät
säilytystilat.
76 §. Tasausjärjestelmä.
Perustuslakivaliokunta katsoi, että poikkeuksellisen
suurten kustannusten tasausrajan määräytymisen
perusteista olisi säädettävä laissa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa asetuksenantovaltuuden poistamista
lakiehdotuksesta.
79 §. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella sairaankuljetussopimusten
päättymistä koskeva säännös
ehdotetaan poistettavaksi 1 momentista.
2. Laki kansanterveyslain muuttamisesta
Valiokunta ehdottaa esityksessä ehdotettujen säännösten
lisäksi 15 a, 17, 28 ja 40 §:n kumoamista
terveydenhuoltolain säätämisen vuoksi tarpeettomina.
Lisäksi ehdotetaan 13 c, 42, 43 ja 44 §:ään
lisättäväksi viittaukset terveydenhuoltolakiin. Lain
44 §:ään ehdotetaan lisättävän
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ja aluehallintovirastojen
tiedonsaantioikeutta koskeva säännös.
Säännöksen 1 momentin mahdollisuuden
huomautuksen antamiseen ehdotetaan koskevan myös toimenhaltijoita.
3. Laki erikoissairaanhoitolain muuttamisesta
Valiokunta ehdottaa esityksessä ehdotettujen säännösten
lisäksi 30 a, 42, 43, 43 a ja 43 b §:n kumoamista
terveydenhuoltolain säätämisen vuoksi
tarpeettomina.
Lisäksi ehdotetaan 51, 52 ja 53 §:ään
lisättäväksi viittaukset terveydenhuoltolakiin.
4. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
lain muuttamisesta
5 §. Maksuttomat terveyspalvelut.
Säännöksessä on tarpeen
ottaa huomioon 1. lakiehdotuksen 24 ja 25 §:ään
tehdyt muutokset. Lisäksi säännöksessä on
otettava huomioon 1 kohdan aiemmin hyväksytty muutos (343/2010).
8 §. Työterveyshuollon maksut.
Asetuksenantovaltuudet täsmennetään
valtioneuvoston asetuksiksi.
5.—28. lakiehdotus
Valiokunta ehdottaa muutoksia lakeihin, joissa on viitattu tässä esityksessä kumottaviin
säännöksiin ja joihin on tarpeen lisätä viittaus
terveydenhuoltolakiin.