Perustelut

Monimuotoisesti järjestetty perhehoito antaa paljon mahdollisuuksia sekä lastensuojelun, pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja kokoaikaista hoitoa ja hoivaa tarvitsevien vanhusten turvallisen ja inhimillisen hoidon järjestämiseksi.

Olemme pettyneitä siihen, että hallituksen perhehoitolakiesitys heikentää tavoitetta lisätä perhehoitoa Suomessa. Esitys ei mahdollista entisen sosiaalihuoltolain mukaista toimeksiantosuhteista perhehoitoa niin kutsutussa tavallisessa sijaisperheessä, jossa perhehoidosta vastaa kaksi perhehoitajaa, joista ainakin toisella on vaadittava kokemus ja soveltuva koulutus tehtävään. Hoidettavia on tähän saakka voinut tällaisessa sijaisperheessä olla maksimissaan seitsemän.

Hallituksen esityksen mukaan sijoitettavia lapsia ja nuoria voi sijaisperheessä olla enää maksimissaan neljä perheen alle kouluikäiset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan lukien. Tästä seuraa se, että sijaisperhettä (tavallinen perhe, ei ammatillinen perhekoti) tarvitsevat lapset eivät pääse sijaisperheeseen, koska yli neljän sijoitetun lapsen ja nuoren sijaisperheet eivät ole jatkossa käytettävissä. Niiden sijaisperheiden, joissa kumpikin sijaisvanhempi olisi halukas jäämään kotiin päätoimisiksi perhehoitajiksi ja lapsen edun mukaisesti vastaamaan sijoitetun lapsen tarpeisiin, toimiminen ei ole mahdollista, koska neljästä sijoitetusta lapsesta saatava hoitopalkkio ei riitä toimeentuloksi kahdelle päätoimiselle perhehoitajalle.

Ehdotamme, että mietintöön sisältyvän perhehoitolain 7 §:n muutetaan siten, että perhekodissa, joissa kumpikin sijaisvanhempi olisi päätoiminen perhehoitaja, voitaisiin hoitaa enintään kuutta lasta. Perhehoitajilla olisi vaadittava kokemus ja soveltuva koulutus. Tämä antaisi mahdollisuuden kunnille sijoittaa näihin perheisiin nykyiseen tapaan lapsia ja nuoria kunnan tekemän arvioinnin, hyväksynnän ja riittävän tarjottavan tuen mukaisesti. Hallituksen esityksessä lapsia saisi olla korkeintaan neljä.

On kuntia ja kaupunkeja, jotka eivät sijoita neljää enempää sijaisperheeseen, vaikka niillä on ollut siihen mahdollisuus entisen sosiaalihuoltolain mukaan. Mutta on myös niitä kaupunkeja ja kuntia, joilla on isompia sijaisperheitä. Kunta päättää siis itse, kuinka isoja/pieniä sijaisperheitä se käyttää. Vaikka lakiesityksen 7 § antaisi mahdollisuuden sijoittaa kuusi lasta tai nuorta yhteen sijaisperheeseen, kuntien ei edelleenkään tarvitse näin tehdä, vaan ne voivat rajata määrän esimerkiksi neljään.

Sijaisperhepaikkojen vähetessä kunnat joutuvat käyttämään sijaisperhehoidon tilalla ammatillista perhehoitoa tai laitoshoitoa, vaikka se ei olisi lapsen edun mukaista. Tästä seuraa kunnille huomattavasti lisää kustannuksia. Perhehoitolakiesityksen piti olla kustannusneutraali, mutta sitä se ei nyt todellakaan ole. Myös valtiovarainministeriön lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kiinnittää huomiota siihen, että toimeksiantosuhteisen perhehoidon korvaaminen muilla palveluilla nostaa kustannuksia.

Sijaisperhehoito maksaa 22 000 euroa/vuosi/lapsi, ammatillinen perhekotihoito 60 000 euroa/vuosi/lapsi ja laitoshoito 90 000 euroa/vuosi/lapsi. Mikäli sijaisperhepaikat vähenisivät 10 %:lla ja 660 lasta ja nuorta sijoitettaisiin ammatillisiin perhekoteihin sijaisperheen sijaan, kustannusten nousu kunnille olisi 25 milj. euroa. Mikäli heidät sijoitettaisiin laitoshoitoon sijaisperhehoidon sijaan, kustannusten nousu kunnille olisi lähes 45 milj. euroa. Lapsen ja nuoren sijaishuoltopaikka tulee aina valita lastensuojelulain 50 §:n mukaan lapsen tarpeiden perusteella. Mikäli sijaisperhepaikat vähenevät, tähän ei ole mahdollisuutta, jolloin ei voida toimia lastensuojelulain edellyttämällä lapsen edun mukaisella tavalla.

Perustelut

Perussuomalaiset pitävät esitettyä uudistusta pääosin hyvänä. Katsomme kuitenkin, että lain valmistelussa ei ole otettu kokonaiskuvaa riittävästi huomioon, ja on mahdollista, että esitetyllä lakimuutoksella paitsi edistetään ammatillisen perhekotitoiminnan lisääntymistä myös vahvistetaan suurten toimijoiden monopoliaseman luomista markkinoille. Tämä ei mielestämme ole toivottava kehityssuunta. Katsomme, että perhehoito tulee olla aina ensisijainen vaihtoehto tilanteissa, joissa sille on aito tarve. Perhehoito koskettaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevia väestöryhmiä: lapsia, nuoria, vammaisia ja vanhuksia. Heidän kohdallaan pidämme erityisen tärkeänä, että heille tarjottavat eri tukimuodot ovat aina lähtökohtaisesti inhimillisiä ja laadukkaita.

Perhehoito mielletään usein vain lastensuojelun yhdeksi tukimuodoksi. Sen käyttämisen ja tarpeen hoivan ja huolenpidon muotona myös monien muiden väestöryhmien kohdalla voidaan olettaa tulevaisuudessa lisääntyvän esimerkiksi väestön ikääntyessä.

Perhehoidon laadun varmistamisesta on huolehdittava. Lisäksi perhehoitajien riittävä osaaminen ja erikoistuminen on taattava yhtenäisillä kansallisilla kriteereillä ja koulutuksella.

Mielestämme hallituksen esityksessä esitetty hoidettavien lukumäärä, joskin lakiin on kirjattu epämääräisesti siitä poikkeamisen mahdollisuudet, ei ole kannatettava. On hyvin erilaisia perhehoitoyksiköitä, ja katsomme, että jatkossakin on huomioitava erilaiset tilanteet. Lain kirjaukset, joissa poikkeamia hyväksyttäisiin eivät ole mielestämme selkeitä. Lain tulee aina olla riittävän täsmällistä, jotta sen liiallinen tulkinnanvaraisuus jäisi pois.Kustannusvaikutuksia on pidetty neutraaleina. Katsomme kuitenkin, että tällaisenaan lailla on suuri riski johtaa kehitykseen, jossa kustannukset tulevat nousemaan. Lakiesityksen kustannusvaikutuksia tarkasteltaessa on otettava huomioon esimerkiksi kodin lastensuojelun sijoittamisen kustannukset, jotka vaihtelevat suuresti sen mukaan, mihin lapsi on ns. sijoitettuna. Lastensuojelussa toimeksiantosuhteisen perhehoidon kustannukset lasta kohti ovat 22 000 euroa/v, ammatillisessa perhe-kotihoidossa 60 000 euroa/v ja laitoshoidossa 90 000 euroa/v. On myös esitetty arvioita, että lakiesityksen mukaisesti toimittaessa tarvitaan asiantuntijoiden mukaan noin 210 uutta sijaisperhettä. Mikäli kunnat eivät saa rekrytoitua tarvittavia sijaisperheitä ja lapset sijoitetaan ammatillisiin perhekoteihin, nousevat kustannukset jopa noin 24 miljoonalla eurolla nykyisestä.

Eräiden arvioiden mukaan lasten ja nuorten kodin ulkopuolisten sijoitusten taloudellinen kustannus on vuositasolla n. 700—800 miljoonaa euroa. On selvää, että niiden lasten ja nuorten kohdalla, jotka tarvitsevat aidosti kodin ulkopuolista sijoitusta tai muita tukitoimia, tulee kaikin tavoin paitsi pyrkiä siihen, että tukipalvelut ovat inhimillisiä, myös pyrkiä laskemaan kustannuksia. Katsomme, että tämä lakimuutos ei tule johtamaan toivottuun kehityssuuntaan vaan että se vaatii vielä jatkovalmistelua.Perussuomalaiset edellyttävätkin, että sijaisperhehoidon saatavuus lastensuojelussa turvataan myös lakimuutoksen jälkeen. Erityisesti on syytä huomata, että kaikki lapset ja nuoret eivät tarvitse ammatillista perhehoitoa. Sijaishoitopaikka tulee aina valita lapsen ja nuoren tarpeiden mukaan.

Perhehoidon asiakaskunnan laajentuessa nykyisestä ja asiakkaiden tarpeiden ja hoivan ollessa eri ryhmissä hyvinkin erilaisia edellyttää onnistunut hoitosuhde ammattitaidon ja koulutuksen vahvaa ja jatkuvaa kehittämistä. Lisäksi pidämme oleellisena, että perhehoitajien jaksamista tuetaan.

Sijoittajakunta on velvollinen paitsi valvomaan tekemiensä sijoitusten onnistumista+--+* myös varmistamaan, että hoidettava saa toimeksiantosopimuksen mukaista palvelua. Perhekoti puolestaan on velvollinen ilmoittamaan sijoittajakunnalle kaikista perhekodissa tehdyistä, asiakkaaseen mahdollisesti vaikuttavista muutoksista.

Perhehoidon toteutumista toimeksiantosopimuksen mukaisena valvoo ensisijaisesti hoidettavan sijoittajakunta. Sijoittajakunta varmistaa, että hoidettava saa lain mukaisen hoidon ja palvelut perhekodista myös silloin, kun perhekoti on toisessa, ns. sijoituskunnassa. Lakiehdotuksessa esitetään, että kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy voi sekä sijoittajakunnan että sijoituskunnan sosiaalihuollosta vastaava elin tarkastaa perhehoitopaikan laissa tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat. Tarkastus voidaan tehdä myös ennalta ilmoittamatta, ja tarkastaja on päästettävä kaikkiin perhehoitopaikan tiloihin. Tarkastuksen yhteydessä on pidettävä pöytäkirjaa ja sen yhteydessä saa myös ottaa valokuvia.Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että tarkastukselle tulee olla perusteltu syy. Sellaisena voidaan pitää perhehoidossa hoidettavan omaa pyyntöä tai muuta kunnalle tullutta ilmoitusta, jossa epäillään perhekodissa olevan tarkastusta vaativia epäkohtia. Ilman tällaista perusteltua syytä tehtävä valvontakäynti sovitaan ennalta perhehoitajan kanssa.

On ymmärrettävää, että perhehoitoyksikkö on ihmisten koti, ja sitä tulee kaikin tavoin kunnioittaa. Kuitenkin perussuomalaiset katsovat, että kun kyse on erityisen haavoittuvassa asemassa olevista henkilöistä, tulee heidän etunsa olla aina etusijalla. Valvovaa viranomaista voidaan pitää heidän edunvalvojinaan. On tilanteita, joissa etu vaatii yllättäen tehtäviä valvontakäyntejä, joista ei ilmoiteta etukäteen. Lisäksi on huomioitava, että kyseessä on myös verovaroin kustannettava hoivatyö, joka mielestämme vaatii erityistä ja tiukkaakin seurantaa. Tämä on kaikkien osapuolten oikeusturvankin kannalta merkittävää. Erityisesti korostamme hoidon ja hoivan laadun seurantaa niiden perhehoitoon sijoitettujen henkilöiden kohdalla, jotka eivät itse kykene pyytämään tarkastusta (esim. pienet lapset, muistisairaat vanhukset tai vammaiset henkilöt) tai joilla ei ole läheisiä sitä pyytämässä.