Perustelut
Hallituksen esitys on ensimmäinen osa perhehoitolainsäädännön
kokonaisuudistusta, ja se perustuu sosiaali- ja terveysministeriön
perhehoidon lainsäädännön kehittämistyöryhmän
ehdotuksiin. Esityksen tavoitteena on siirtää lasten sijaishuollon
painopistettä laitoshoidosta perhehoitoon sekä lisätä perhehoidon
saatavuutta parantamalla perhehoitajien asemaa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että lasten sijaishuoltoa lainsäädännöllä näin
ohjataan selkeästi perhehoitoa suosivaan suuntaan.
Perhehoitolainsäädännön
kehittäminen
Valiokunta pitää hyvin tarpeellisina lastensuojelu-
ja perhehoitajalakiin nyt esitettyjä muutoksia, joilla
kuntia velvoitetaan sijaishuollon rakenteen muuttamiseen laitoshuollosta
perhehoitoon. Valiokunta kiirehtii samalla perhehoitoa koskevan
lainsäädännön kokonaisuudistusta sekä perhehoidon
valtakunnallisen toimintaohjelman laatimista. Valtakunnallisilla
toimenpiteillä tulisi varmistaa perhehoidon kokonaisvaltainen
ja systemaattinen kehittäminen.
Nyt ehdotetut perhehoitajalain muutokset eli perhehoitajan vähimmäispalkkion
korotus, pakollinen ennakkovalmennus, vastuuhenkilön nimeäminen
perhehoidon tukitoimien järjestämiseen sekä sijaisjärjestelmän
kehittäminen, ovat omiaan parantamaan perhehoitajien asemaa
sekä perhehoidon laatua. Pakollisella ennakkovalmennuksella
varmistetaan, että perhehoitajalla on häneltä edellytettävät
valmiudet ja henkilökohtainen sopivuus tehtävään.
Valiokunta katsoo, että käytössä olevan
Pride-valmennuksen laatu ja tarjonta valtakunnallisesti tulee jatkossakin
turvata. Ennakkovalmennuksen lisäksi myös työnohjauksen
ja täydennyskoulutuksen järjestäminen
on tarpeellista perhehoitajille, kuten muillekin lastensuojelutyössä työskenteleville.
Lisäksi sijaisperheen muiden lasten mahdollisesti tarvitsema
tuki tulee valiokunnan näkemyksen mukaan riittävästi
huomioida.
Perhehoitajien saama tuki lapsen hoidolle ja kasvatukselle on
yleisesti koettu puutteelliseksi. Tämä koskee
sekä lastensuojelun että kehitysvammahuollon perhehoitoa.
Hallituksen esityksellä pyritään nyt
vastaamaan tähän tarpeeseen. Ehdotuksen mukaan
perhehoitajalle olisi nimettävä jokaista hoidettavaa
kohden vastuutyöntekijä perhehoidon aikana tarvittavan
tuen järjestämiseksi. Lastensuojelussa vastuutyöntekijänä olisi
pääsääntöisesti tarkoitus
olla lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.
Esityksen mukaan perhehoitajan vapaan ja muun tilapäisen
poissaolon ajaksi kunta voisi järjestää sijaishoidon
perhehoitajan kotona tekemällä toimeksiantosopimuksen
perhehoitajaa sijaistavan henkilön kanssa. Vapaan aikainen
hoito olisi edelleen mahdollista järjestää myös muulla
tavoin. Toimeksiantosopimuksiin perustuvan tilapäishoidon
järjestämismahdollisuutta ovat asiantuntijakuulemisessa
toivoneet myös ammatilliset perhekodit sekä laitosyksiköt.
Valiokunnan näkemyksen mukaan toimeksiantosopimuksella
järjestettävän tilapäishoidon
laajentamismahdollisuuksia on tarpeen jatkossa selvittää.
Toimeksiantosopimuksiin perustuvan sijaishoitajajärjestelmän
ulottaminen myös omaishoitoon tukee omaishoitajien jaksamista. Eräs
keskeisimmistä ongelmista omaishoidossa on tilapäishoidon
saamisen vaikeus ja toimimattomuus. Valiokunta korostaa, että sijaishoitajajärjestelmän
luominen ei poista tarvetta myös muun tilapäishoidon
kehittämiseen. Vapaavuorokausien toteuttamiseksi omaishoidossa
tulee olla mahdollisuus sijoittaa hoidettava myös tilapäishoitopaikalle
tai lyhytaikaiseen laitoshoitoon. Sijaishoito tulee järjestää asiakaslähtöisesti
ja joustavasti niin perhehoitajan kuin omaishoitajan vapaan ajaksi.
Perhehoidon lisääminen
Perhehoidon laajentamisen ja perhesijoitusten lisäämisen
merkittävin este on ollut pula perhehoitopaikoista ja sijaisperheistä.
Tästä syystä laitoshuollossa on paljon
lapsia, jotka hyötyisivät ensisijaisesti perhehoidosta.
Perhesijoitusten määrän suhteellinen
kasvattaminen esityksessä arvioidussa laajuudessa edellyttää selkeää lisäpanostusta
perhehoidon tukitoimiin sekä uusien sijaisperheiden rekrytointia
ja koulutusta. Kokemukset joissakin kunnissa jo toteutetusta perhehoidon
kehittämistyöstä osoittavat, että perhehoitopaikkoja
pystytään määrätietoisella työllä merkittävästikin
lisäämään.
Valiokunta katsoo, että valtakunnallisia sijaisperheiden
rekrytointikampanjoita tulee jatkossakin toteuttaa ja että niitä tulee
rahoittaa valtion varoista. Pyrkimyksenä tulee olla perhehoitoon
pääsyn turvaaminen tasavertaisesti maan eri osissa.
Nykyiset suuret alueelliset erot perhehoidon osuudessa selittyvät
ensisijaisesti sillä, kuinka tietoisesti alueella on panostettu perhehoidon
kehittämiseen, sekä sillä, minkälaiset
toimintaedellytykset perhehoidolle on voitu alueella turvata. Perhehoidon
organisoinnissa voitaisiin hyötyä alueellisen
organisoinnin mallista, myös nyt esitettyjen uudistusten
toimeenpanossa.
Perhehoitajalakiin ehdotetut muutokset osaltaan edesauttavat
esityksen tavoitetta perhehoidon osuuden kasvattamisesta lasten
sijaishuollossa. Samalla ne antavat nykyistä parempia mahdollisuuksia
perhehoidon lisäämiseen aikuisten hoitomuotona.
Kehitysvammaisia aikuisia, mielenterveyskuntoutujia ja vanhuksia
on pitkäkestoisessa perhehoidossa tällä hetkellä noin
1 600. Vanhusten perhehoidon laajentamiseksi on parhaillaan
käynnissä sosiaali- ja terveysministeriön
rahoittama, Kaste-ohjelmaan liittyvä kehittämishanke.
Perhehoidon lainsäädännön
kehittämiseen liittyy läheisesti ns. ammatillisten
perhekotien aseman määrittely. Osa nykyisin ammatillisena perhekotihoitona
toteutettavasta hoidosta vastaa käytännössä laitoshuoltoa,
kun taas osa vastaa toiminnallisesti perhehoitoa. Koska ammatillisen
perhekodin käsitettä ei ole määritelty
laissa, aluehallintovirastot ovat ammatillisten perhekotien lupia
myöntäessään noudattaneet toisistaan poikkeavia
periaatteita, ja näin osa ammatillisista perhekodeista
toimii perhekotiluvalla, osa laitosluvalla. Epäselvä sääntely
on hämmentävä sekä lapsen sijoituspaikkaa
harkitseville kunnille että lastensuojelupalveluja tarjoaville
yhteisöille, eikä lainsäädäntö myöskään
turvaa palveluntuottajien yhdenmukaista kohtelua. Valiokunta pitää välttämättömänä,
että perhehoidon käsitettä lainsäädännössä selkeytetään.
Lasten sijaishuolto
Voimassa olevassa lastensuojelulaissa ei sijaishuollon muotoja
ole asetettu etusijajärjestykseen. Lastensuojelun sijaishuollon
rakenne on pysynyt hyvin laitosvaltaisena, vaikka perhehoidolla
tutkimusten perusteella tiedetään olevan monia
etuja laitoshuoltoon verrattuna. Valiokunta pitääkin
perusteltuna lastensuojelulain 50 §:ään
ehdotettua muutosta, jonka mukaan lapsen sijaishuoltopaikan valinnassa
lähtökohtana olisi, että sijaishuolto
järjestetään muuna kuin laitoshuoltona.
Laitoshuoltona lasten sijaishuolto voitaisiin ehdotuksen mukaan
järjestää ainoastaan silloin, jos sijaishuollon
järjestäminen ei riittävien tukitoimien
avulla perhehoitona tai muulla tavoin olisi lapsen edun mukaista.
Muuna sijoituspaikkana voi olla esimerkiksi sukulaisperhe tai lastensuojelulain
49 §:n mukaisesti tukitoimien avulla oma koti
taikka esimerkiksi sairaalan osasto. Valiokunta tähdentää,
että lastensuojelulain 32 §:n mukaan
ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen
vanhemman, jonka luona lapsi ei asu, sekä sukulaisten tai
muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet
ottaa lapsi luokseen asumaan.
Lapsen edun näkökulmasta on tärkeää,
että sijaishuoltopaikan valinnalla pyritään
vähentämään turvattomuutta ja
epävarmuutta, koska pysyvien ihmissuhteiden merkitys on
sijaishuoltoon otettavalle lapselle erityisen suuri. Sijoitettavalla
lapsella on usein taustallaan epävakaat kasvuolosuhteet,
ja sijaishuoltopaikan valinnalla voidaan tukea myös olosuhteiden
ja kiintymyssuhteiden pysyvyyttä. Tämän
vuoksi riittävät tukitoimet ovat perhesijoituksissa
erityisen tärkeitä, koska perhehoidon lisääntyessä perheisiin
saattaa tulla aikaisempaa vaikeammin hoidettavia lapsia. Tukitoimien
puute voi johtaa lasten uudelleensijoitusten lisääntymiseen.
Valiokunta korostaa, että perhehoidon ensisijaisuudesta
huolimatta kunkin lapsen edun ja yksilöllisten tarpeiden
tulee kuitenkin jatkossakin olla aina määräävänä tekijänä valittaessa
sijaishuoltopaikkaa. Esityksen perusteluissakin on todettu, että vaikka
sijaishuolto olisi mahdollista toteuttaa tukitoimien avulla perhehoidossa,
ei sijoitusta perhehoitoon kuitenkaan tulisi tehdä, jos kokonaisarvion
perusteella huollon toteuttaminen laitoksessa vastaisi paremmin
lapsen etua. Valiokunta korostaa, että myös laitoshuoltoon sijoitettavalle
lapselle ja hänen perheelleen tulee sijaishuollon aikana
turvata heidän tarvitsemansa tukipalvelut.
Valiokunnan näkemyksen mukaan uudistuksen toimeenpanossa
on tärkeää välttää vastakkainasettelua
laitoshuollon ja perhehoidon välillä. Laitosten
toimintaa voidaan perhesijoitusten lisääntyessä uudistaa
esimerkiksi arviointi- ja resurssikeskusten suuntaan. Valiokunta
katsookin, että sijaishuollon kehittämisessä olisi
tärkeää löytää laitosten
ja perhehoidon välille yhdessä toimimisen malleja,
jolloin laitoksiin kertynyttä asiantuntemusta olisi mahdollista
käyttää lapsen tilanteen arviointiin
samoin kuin sijaisperheiden tukeen ja koulutukseen. Lisäksi laitoksilla
on jatkossakin tärkeä tehtävä erityistä ammatillista
osaamista vaativien lasten sijaishuollossa.
Valiokunta toteaa vielä, että perhesijoitusten lisääntyessä ja
hoitovastuun siirtyessä yksityiskoteihin on tarpeellista
kiinnittää huomiota käytäntöihin,
jotka perustuvat lastensuojelulain 4 §:n tarkoittamiin
lastensuojelun keskeisiin periaatteisiin. Lapsen edun, perheen jälleenyhdistämistä
koskevan
tavoitteen tai lastensuojelulain 54 §:n tarkoittaman
lapsen yhteydenpidon turvaamisen vanhempiin, sisaruksiin ja muihin läheisiin
tulee koskea yhtäläisesti niin laitokseen kuin
perheeseenkin sijoitettuja lapsia. Näihin käytäntöihin
on kiinnitettävä erityistä huomiota,
jotta lapsen oikeudet toteutuisivat lastensuojelulaissa tarkoitetulla
tavalla sijaishuoltopaikan valinnasta riippumatta. Valiokunta katsoo,
että toiminnan valvonnan järjestämisessä tämä on
tärkeä huomioida ja turvata lasten asema ja kuuleminen
valvonnan toteuttamisessa.
Sijaishuollon tarpeen vähentäminen
Lasten sijaishuollon tarve on kahden viime vuosikymmenen aikana
tasaisesti kasvanut. Valiokunta pitää tässäkin
yhteydessä tarpeellisena korostaa lastensuojelun raskaimpien
toimien, kuten sijaishuollon, tarpeen ehkäisyä ennakolta. Vaikka
lastensuojelulaki edellyttää kunnilta mittavia
ennalta ehkäiseviä toimia, ei ehkäisevää työtä kunnissa
tällä hetkellä tehdä läheskään
tarvittavassa laajuudessa.
Kunnan velvollisuutta järjestää lapsi-
ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaille avohuollon tukitoimia
täsmennettiin vuoden 2011 alusta voimaan tulleella lailla.
Valiokunta korosti lakiehdotusta käsitellessään,
että oikein ajoitetuilla perheen tukipalveluilla voidaan
saavuttaa merkittäviä säästöjä myöhempien
palvelujen kustannuksissa (StVM 37/2010 vp).
Lastensuojelulain lähtökohta on, että raskaimmatkin
lastensuojelutoimet nähdään, mikäli
mahdollista, väliaikaisina toimina. Keskiössä on
lapsi ja hänen perheensä. Sijaishuoltoa toteutettaessa
on lapsen edun mukaisella tavalla otettava huomioon tavoite perheen
jälleenyhdistämisestä. Jotta perheen
kuntoutuminen voisi toteutua, tulee lapselle ja hänen perheelleen
järjestää heidän tarvitsemansa
tuki, joka voi olla neuvontaa ja ohjausta, taloudellista tukea tai
asumiseen ja muuhun elämiseen liittyvää tukea.
Valiokunta huomauttaa lopuksi, että nyt hyväksyttävä uudistus
edellyttää, että kuntien sosiaalitoimessa
on resursseja panostaa perhehoitajien tukeen samoin kuin sijoitettavien
lasten ja heidän perheidensä tukemiseen. Erityisen tärkeää on,
että kunnassa on päteviä sosiaalityöntekijöitä.
Valiokunta on jo aiemmassa mietinnössään
kiinnittänyt huomiota siihen, että selvityksen
mukaan sosiaalityöntekijöistä 43 prosenttia
vaihtoi työpaikkaa vuonna 2009. Sosiaalityöntekijöiden
puute ja suuri vaihtuvuus vaikeuttavat tarvittavan asiantuntemuksen
ja kokemuksen saamista erityisesti vaativaan lastensuojelutyöhön
(StVM 37/2010 vp). Valiokunta ilmaisee jälleen
huolensa siitä, että tämä voi
osaltaan lisätä huostaanottojen ja muiden korjaavien toimenpiteiden
tarpeen kasvamista, mikäli ehkäiseviä toimia
ei kyetä toteuttamaan oikea-aikaisesti.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että nyt hyväksyttävien lakimuutosten
vaikutuksia perhehoitoon ja lasten sijaishuoltoon seurataan ja että seurannan
perusteella arvioidaan säännösten toimivuutta
sekä esityksen tavoitteiden toteutumista.