Perustelut

Ehdotettu lainmuutos merkitsee, ettei harkinnanvaraisen kuntoutuksen määrärahoja voi enää myöntää Kansaneläkelaitoksen yhteistoimintasäätiöiden piiriin kuuluvien kuntoutuslaitosten tai Kansaneläkelaitoksen avustamien kuntoutuslaitosten perusparannusmenoihin ja käyttöavustuksiin. Ehdotus vastaa käytäntöä, jota on noudatettu vuodesta 2006 lähtien.

Ehdotettu muutos ei kilpailulainsäädännön näkökulmasta ole välttämätön, mutta se yksinkertaistaa hankintamenettelyä Kansaneläkelaitoksen hankkiessa kuntoutuspalveluja. Jos avustuksia myönnettäisiin, kilpailutuksessa olisi tarjouksia vertailtaessa otettava huomioon laitoksen palvelujen hankkijalta saama taloudellinen tuki. Valiokunta pitää ehdotusta kannatettavana, koska se selkeyttää lainsäädäntöä ja lisää varojen käytön läpinäkyvyyttä.

Ehdotus ei vähennä harkinnanvaraisen kuntoutuksen määrärahoja. Määrärahoja voidaan kuntoutuksen lisäksi edelleen käyttää myös sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Lakiehdotuksen voimaantulosäännöksen mukaan perusparannus- tai käyttömenoihin myönnetty avustus voidaan kokonaan tai osaksi periä takaisin, jos kuntoutuslaitos siirtyy toiselle omistajalle, lopettaa toimintansa tai muuttaa toimintaansa oleellisesti. Vastaava palautusvelvollisuus on aiemmin sisältynyt avustuspäätöksen ehtoihin. Jatkossa Kansaneläkelaitoksen sijasta takaisinperinnästä päättää sosiaali- ja terveysministeriö.

Palautusvelvollisuutta sovelletaan luovutuksiin tai toiminnan muutoksiin, jotka tapahtuvat lain voimaantulon jälkeen. Avustuksen palautusvelvollisuus ei koske niitä tilanteita, joissa palautusperuste syntyy yli 15 vuotta avustuksen myöntämisen jälkeen. Perustelujen mukaan palautusvelvollisuus ei pääsääntöisesti voi tulla kyseeseen kuntoutuslaitoksen omistajan vaihtumisen tai toiminnan muuttamisen jälkeen, jos toiminta kuitenkin jatkuu säätiön alkuperäisissä säännöissä kuvatun toiminnan kaltaisena. Esimerkiksi toiminnan muuttaminen yhtiömuotoiseksi ei vaikuta palautusvelvollisuuteen, koska ratkaisevaa on toiminnan luonne.

Takaisin perittävät avustukset tuloutetaan sairausvakuutusrahastoon ja käytetään harkinnanvaraisen kuntoutuksen muihin menoihin. Valiokunta pitää palautusvelvollisuuden kirjaamista voimaantulosäännökseen perusteltuna, mutta tähdentää, että takaisinperintään ryhtyminen on aina harkinnanvaraista. Valiokunta korostaa, että kun takaisinperinnästä päätetään, on palautettavaa avustuksen määrää harkittaessa syytä ottaa huomioon erityisesti avustuksen saamisesta kulunut aika ja sen käyttötarkoitus.

Julkisista varoista myönnettyjen avustusten vähentymisellä on viime vuosina ollut suora vaikutus kuntoutuslaitosten toimintaedellytyksiin ja niiden tulevaisuuden näkymiin. Sosiaali- ja terveysministeriössä on tehty kuntoutuslaitosten toimintaedellytyksistä selvitys (STM:n selvityksiä 2009:61), jossa on kartoitettu maassa toimivien kuntoutuslaitosten tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Selvityksessä todetaan muun muassa, että kuntoutus tulisi integroida nykyistä kiinteämmin terveydenhuollon toimintaan ja eri osapuolten vastuita kuntoutusprosessissa ja kuntoutuksen järjestämisessä tulisi selkeyttää. Valiokunta pitää johtopäätöstä oikeana, koska jatkossakin on tärkeää turvata laadukkaat, vahvaan osaamiseen perustuvat kuntoutuspalvelut niitä tarvitseville, myös harvinaisten sairauksien erityisryhmille. Tästä syystä julkisen rahoituksen piirissä olevan kuntoutustoiminnan yhtenäiset linjaukset ja eri toimijoiden selkeät vastuunjaot olisivat tarpeen.