SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2005 vp

StVM 8/2005 vp - HE 3/2005 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 8 päivänä helmikuuta 2005 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista (HE 3/2005 vp).

Eduskunta-aloitteet

Esityksen yhteydessä valiokunta on käsitellyt seuraavan aloitteen:

— lakialoitteen laiksi kuntoutusrahalain 8 §:n muuttamisesta (LA 24/2003 vp — Leena Rauhala /kd), joka on lähetetty valiokuntaan 4 päivänä kesäkuuta 2003.

Lausunto

Eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunta on antanut asiasta lausunnon (PeVL 13/2005 vp), joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

hallitusneuvos Anja Kairisalo, sosiaali- ja terveysministeriö

lainsäädäntöneuvos Arja Manner, oikeusministeriö

hallitusneuvos Kaija Suorsa-Aarnio, opetusministeriö

ylitarkastaja Pentti Lehmijoki, työministeriö

pääsihteeri Heidi Paatero, kuntoutusasiain neuvottelukunta

suunnittelija Anne-Mari Mäki, valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE

kehittämispäällikkö Tomi Ståhl ja asiantuntijalääkäri Paavo Rissanen, Kansaneläkelaitos

lakimies Anniina Alaluusua, Eläketurvakeskus

kehityspäällikkö Sirkka-Liisa Karhunen, Suomen Kuntaliitto

pääsihteeri Jouko Vasama, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry

sosiaalisihteeri Terttu Manelius, Vammaisfoorumi ry, edustaen myös Invalidiliitto ry:tä

OTK Johan Åström, Elinkeinoelämän keskusliitto ry

jaostopäällikkö Maire Lumiaho, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

sosiaalipoliittinen sihteeri Mirja Janérus, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

työmarkkina-asiamies Merja Berglund, Suomen Yrittäjät

neuvottelupäällikkö Jorma Skippari, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

yrittäjäsihteeri Riitta Hanski, Suomen Fysioterapeuttiliitto ry

toimitusjohtaja Veijo Notkola, Kuntoutussäätiö

dosentti, ylilääkäri Timo Pohjolainen, Orton

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITE

Hallituksen esitys

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista. Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta sekä kuntoutusrahaa koskeva lainsäädäntö uudistettaisiin kokonaisuudessaan. Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annettu laki ja kuntoutusrahalaki kumottaisiin.

Esitys on osa kokonaisuutta, jolla pyritään selkeyttämään toimeentuloturvaa koskevaa lainsäädäntöä. Kuntoutusrahan myöntämistä koskevat edellytykset ovat monin tavoin sidottuja Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen. Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta toimenpiteenä ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen ajalta maksamaa kuntoutusrahaa koskevat säännökset koottaisiin yhteen lakiin, jolloin etuuksista ja niihin liittyvistä kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista ja niiden perusteista säädettäisiin yhdessä laissa. Lainsäädännön rakenne uudistettaisiin, ja yksittäisten säännösten sanamuotoja täsmennettäisiin. Säännöksiä täsmennettäessä otettaisiin huomioon perustuslain asettamat vaatimukset säädöstasosta ja valtuutussäännöksistä sekä soveltamista ja toimeenpanoa ohjaava vakiintunut tulkintakäytäntö.

Kokonaisuudistusta koskeva esitys on luonteeltaan pääasiassa lakitekninen. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin tehtäviksi eräitä vakiintuneeseen soveltamis- ja oikeuskäytäntöön perustuvia muutoksia, joilla turvataan säännöksien yhdenmukainen soveltamiskäytäntö.

Omaisen laitoskuntoutusjaksolle osallistumisen ajalta maksettavaa kuntoutusrahaa koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi, samoin ehdotetaan tarkennuksia omaisen kuntoutukseen osallistumisen korvaamisen edellytyksiin. Säännöksiä, jotka koskevat kuntoutusrahalle asetettavaa omavastuuaikaa tilanteessa, jossa kuntoutusrahaan oikeutettu vanhempi osallistuu lapsensa kuntoutukseen, ehdotetaan muutettaviksi joustavammiksi. Odotus- ja väliajalta maksettavan kuntoutusrahan edellytyksiä ehdote-taan tarkistettaviksi vastaamaan alkuperäistä tarkoitusta. Lisäksi ehdotetaan, että nuoren kuntoutusrahaa koskeva säännös täsmennettäisiin vastaamaan tarkoitustaan ja vakiintunutta soveltamiskäytäntöä. Säännöksistä ilmenisi, että etuutta voidaan maksaa koko siltä ajalta, jonka tutkinnon suorittaminen kestää, jos koulutus on alkanut ennen kuin vakuutettu on täyttänyt 20 vuotta. Edelleen ehdotetaan, että vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen laitoshoitojaksoista poistettaisiin jakson kestoa koskeva vaatimus. Myös ammatillisen kuntoutuksen järjestämisen edellytyksenä olevaa työkyvyttömyyden uhkan käsitettä ehdotetaan täsmennettäväksi vastaamaan säännöksen alkuperäistä tarkoitusta ja työntekijäin eläkelaissa olevaa määritelmää.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2005.

Lakialoite

Lakialoitteessa LA 24/2003 vp ehdotetaan, että kuntoutusraha maksettaisiin täysimääräisenä kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Yleisperustelut

Hallituksen esityksen tavoitteena on selkeyttää Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta ja kuntoutusrahaa koskevan lainsäädännön rakennetta. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Kuntoutuksen hakijan oikeudet ja velvollisuudet tulisivat säädetyiksi yhdessä laissa, mikä selkeyttää etuuksien suhdetta kuntoutustoimenpiteisiin. Kokonaisuudistuksen on katsottu olevan luonteeltaan pääasiassa lakitekninen. Asian käsittelyn yhteydessä valiokunnalle on kuitenkin eri järjestöjen taholta esitetty huoli siitä, että esityksen toteutuminen aiheuttaisi heikennyksiä nykyisiin etuuksiin. Lakiehdotuksella ei kuitenkaan supisteta tarjottavia kuntoutuspalveluita tai rajoiteta niihin oikeutettujen vakuutettujen joukkoa nykyisestä, vaan vakuutettujen oikeudesta kuntoutukseen säädetään sisällöllisesti nykylainsäädäntöä vastaavalla tavalla. Valiokunta toteaa, että lain täytäntöönpanossa tulee huolehtia siitä, että kuntoutujan yksilölliset tarpeet ja hänen työ- tai toimintakykynsä turvaaminen ja parantaminen säilyvät edelleen etuuksien ja palveluiden antamisen ja niiden riittävyyden arvioinnin perusteena.

Ammatillinen kuntoutus

Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien parantaminen tai säilyttäminen. Ammatillinen kuntoutus on ehdotetun 6 §:n mukaan järjestettävä siinä vaiheessa, kun asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma aiheuttaisi vakuutetulle todennäköisesti uhkan tulla työkyvyttömäksi. Kuntoutus tulee järjestää myös tilanteissa, joissa vakuutetun työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat jo olennaisesti heikentyneet. Lakiehdotuksen tarkoituksena on, että ammatillinen kuntoutus käynnistettäisiin työkyvyttömyyden uhkan vuoksi lähtökohtaisesti samoilla perusteilla työ- ja kansaneläkejärjestelmässä. Valiokunta korostaa, että ammatillisen kuntoutuksen oikea-aikaisella ja riittävän varhaisella aloittamisella voidaan vajaakuntoisen työssä pysymistä ja työhön palaamista tukea nykyistä paremmin. Valiokunta toteaa, että vakuutetun oikeudesta säätäminen asettaa Kansaneläkelaitokselle vastaavan velvollisuuden ammatillisen kuntoutuksen järjestämiseen.

Kansaneläkelaitoksen on lakiehdotuksen 8 §:n mukaan järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle tarpeelliset kalliit ja vaativat apuvälineet lainkohdassa säädettävissä tilanteissa. Valiokunta korostaa, että säännöksen tarkoittamaa vaikeavammaisuutta on arvioitava esityksen perustelujen mukaisesti tarkastelemalla sairauden, vian tai vamman aiheuttamaa haittaa opiskelussa tai työssä. Tällöin otetaan huomioon lääketieteellisten seikkojen ohella opiskelun tai työn laatu, vaatimukset ja olosuhteet. Vaikeavammaisuudelta ei siten tässä yhteydessä edellytetä samojen kriteerien täyttymistä kuin vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisessä.

Kuntoutussuunnitelman laatiminen

Ehdotetun 9 §:n 4 momentin mukaan kuntoutussuunnitelma laaditaan kuntoutujan hoidosta vastaavassa julkisen terveydenhuollon toimintayksikössä kuntoutujan taikka hänen omaisensa tai muun läheisensä kanssa. Kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain perusteella hoitovastuu on kunnilla. Hoitoon pääsyn turvaamista koskevan lainsäädännön muutosten osana lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista lisättiin 4 a § (857/2004), jonka perusteella terveyden- ja sairaanhoitoa toteutettaessa on laadittava tarvittaessa tutkimusta, hoitoa ja lääkinnällistä kuntoutusta koskeva tai muu vastaava suunnitelma. Kansaneläkelaitoksella on etuuspäätöksiä tehdessään velvollisuus huolehtia siitä, että tehdyt päätökset perustuvat lakiin ja ovat oikeudenmukaisia suhteessa muiden vastaavaa etuutta hakeneiden päätöksiin nähden. Valiokunta korostaa kuntoutussuunnitelman merkitystä ja toteaa, että kuntoutussuunnitelman laatiminen julkisen terveydenhuollon toimintayksikössä on tärkeää myös kuntoutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi järjestämisvastuun siirtyessä Kansaneläkelaitokselta kunnalliselle järjestelmälle.

Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut

Lakiehdotuksen 10 §:ssä säädetään Kansaneläkelaitoksen järjestämistä vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palveluista. Pykälässä korostetaan sitä, että kuntoutuspalveluiden tulee vastata hyvää kuntoutuskäytäntöä sekä perustua erityisasiantuntemukseen ja erityisosaamiseen. Lakiehdotuksen perusteluissa on todettu, että hyvällä kuntoutuskäytännöllä tarkoitetaan sitä kuntoutuskäytäntöä, jota Kansaneläkelaitoksen ja julkisen terveydenhuollon kuntoutuksessa yleisesti hyväksyttynä noudatetaan. Yleisesti hyväksytyksi kuntoutus katsotaan vakiintuneen ja kokemusperäisesti perustellun kuntoutuskäytännön tai tieteellisen vaikuttavuustiedon perusteella.

Laitoskuntoutusjaksoilta ei säännösehdotuksen mukaan nykyisestä poiketen edellytetä vähintään 18 arkipäivän yhtäjaksoisuutta. Vaatimus ei perustelujen mukaan enää vastaa kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita, ja se on omiaan lisäämään kustannuksia, koska tavoite pystytään osalla kuntoutujista saavuttamaan yhdellä lyhyemmällä jaksolla tai jakamalla 18 arkipäivää useammaksi jaksoksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan monet vaikeavammaiset ovat olleet tyytymättömiä 18 vuorokauden kuntoutusjaksoon, johon on voinut sisältyä kolme viikonloppua, jolloin pääsääntöisesti kuntoutuslaitoksissa ei ole ollut sellaista toimintaa, johon vaikeavammaiset olisivat voineet ottaa osaa. Kuntoutusjakson pituutta koskevan vähimmäisvaatimuksen puuttuminen lainkohdasta on toisaalta aiheuttanut huolestuneisuutta vammaisjärjestöjen keskuudessa. Valiokunnalle on esitetty epäilyjä siitä, että minimimäärän puuttuminen laista aiheuttaa laitoshoitojaksojen epäasianmukaista lyhentämistä.

Valiokunta korostaa, että vaikeavammaisten tulee jatkossakin saada työ- ja toimintakykynsä turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeelliset ja hyvän kuntoutuskäytännön mukaiset kuntoutuspalvelut. Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentissa tämä Kansaneläkelaitoksen järjestämisvelvollisuus on selkeästi todettu. Valiokunnan käsityksen mukaan kuntoutusjakson pituus voi käytännössä olla nykyisin säädettyä lyhyempi vain silloin, kun kuntoutuksen tavoitteet voidaan kuntoutujan yksilölliset tarpeet huomioon ottaen saavuttaa yhdellä tai useammalla 18 arkipäivää lyhyemmällä tehostetulla kuntoutusjaksolla. Valiokunta pitää tarpeellisena sitä, että kuntoutusjakson nykyinen vähimmäismäärä edelleen todetaan lain 10 §:ssä.

Yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutus

Vaikeavammaisten kuntoutus on pääosin Kansaneläkelaitoksen järjestämisvelvollisuuden piirissä. Vaikeavammaisen oikeus Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen päättyy hänen täyttäessään 65 vuotta, jolloin vastuu kuntoutuksesta siirtyy kunnan terveystoimelle. Yli 65-vuotiaille vaikeavammaisille Kansaneläkelaitos myöntää lääkinnällistä kuntoutusta harkinnanvaraisena kuntoutuksena. Valiokunta on aiemmassa kannanotossaan edellyttänyt hallituksen selvittävän mahdollisuudet saattaa 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset Kansaneläkelaitoksen järjestämän lakisääteisen kuntoutuksen piiriin (StVM 8/2002 vp). Sosiaali- ja terveysministeriö on selvittänyt vuonna 2003 tehdyllä kyselyllä 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten kuntoutuksen toteutumista. Selvitys osoitti, että terveyskeskukset huolehtivat kuntoutuksesta käytettävissä olevien resurssien mukaan, mutta kuntoutussuunnitelma tarkistetaan ja kuntoutustarve arvioidaan usein uudelleen. Useimpien vaikeavammaisten kohdalla vastuun siirtyminen siis merkitsee joko kuntoutuksen määrän tai laadun laskua siitäkin huolimatta, että kunnallinen terveydenhuolto on Kansaneläkelaitokselle laatimassaan kuntoutussuunnitelmassa kartoittanut ja määritellyt vaikeavammaisen kuntoutustarpeen.

Kansaneläkelaitoksen järjestämisvelvoitteen laajentaminen merkitsisi sairausvakuutuksen menojen lisäystä ja vastaavasti taloudellisen rasituksen vähentymistä kunnalliselta terveystoimelta. Järjestämisvelvoitteen ikäraja on aikanaan asetettu 65 ikävuoteen, koska muun muassa on katsottu, että Kansaneläkelaitoksen rooliin sosiaalivakuutuslaitoksena kuuluu työiässä olevien kuntoutus. Vanhuuseläkeiässä olevien kuntoutus kuuluu julkisen terveydenhuollon tehtäviin. Kuluvan vuoden alussa voimaan tulleen eläkeuudistuksen jälkeen vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63—68 ikävuoden välillä. Näin ollen työiässä olevien määrittelyyn ei enää ole yhtä yksittäistä ikärajaa. Valiokunnan näkemyksen mukaan yhtenä vaihtoehtona tulisi tarkastella Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuun kasvattamista asteittain 68 vuoden ikään saakka.

Nykyistä tilannetta vaikeavammaisten lääkinnällisessä kuntoutuksessa 65 vuoden iän täyttyessä ei voida pitää tyydyttävänä. Kuntoutuksen päättyessä vamman vaikutukset saattavat kumuloitua, ja kuntoutuksessa säästäminen voi samalla merkitä laitoshoidon tarpeen kasvua. Valiokunta pitää tärkeänä, että kuntoutuksen järjestämisvastuun siirtyessä Kansaneläkelaitokselta kunnalle kuntoutus jatkuu vammaisen yksilökohtaisen tarpeen mukaisena. Tämän turvaamiseksi tulee selvittää, miten ohjeistuksella ja menettelytapojen uudistamisella vähennetään kuntoutuksesta vastuussa olevan tahon vaihtumisesta aiheutuvia epäkohtia. Valiokunta pitääkin tarpeellisena, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin yksiselitteisten menettelytapaohjeiden laatimiseksi lakiehdotuksen 54 §:ssä ja kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetussa laissa (497/2003) säädettyä yhteistoimintamenettelyä noudattaen. (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Kuntoutusraha odotus- ja väliajalta

Lakiehdotuksen 24 §:n mukaan kuntoutusrahaa voidaan ammatillisen kuntoutuksen etenemisen ja kuntoutujan toimeentulon turvaamiseksi maksaa myös odotus- ja väliajalta. Odotus- ja väliajan harkinnanvarainen kuntoutusraha on tarkoitettu ensisijassa turvaamaan kuntoutujan toimeentuloa silloin, kun se saattaisi muutoin vaarantua kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliin jäävältä ajanjaksolta tai kahden kuntoutusjakson väliseltä ajanjaksolta. Toimeentulon turvaaminen koko kuntoutusprosessin ajalta on usein kuntoutuksen onnistumisen edellytys.

Perustuslakivaliokunta on lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa viitannut perustuslain 19 §:n 2 momenttiin ja todennut, että lakiehdotuksen 24 §:n 1 momenttia on tarkistettava siten, että kuntoutujalla on sen perusteella oikeus kuntoutusrahaan, jos hän ei kuntoutuksen odotus- ja väliaikoina saa toimeentuloaan esimerkiksi työstä tai muusta perustoimeentuloa turvaavasta järjestelmästä. Tämä on todettu edellytykseksi sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslain edellyttämästä perustoimeentulon turvasta sairauden ja työkyvyttömyyden ajalta on säädetty sairausvakuutuslaissa ja eläkelaeissa. Sairastunut saattaa saada myös työttömyysturvalain mukaisia etuuksia. Lakiehdotuksen 22 §:n mukaan kuntoutusrahaetuuteen ei ole oikeutta, jos henkilö saa esimerkiksi täyttä vanhuuseläkettä tai hänellä on oikeus täyteen ansionmenetyskorvaukseen liikenne- tai tapaturmavakuutuksen perusteella. Kuntoutusraha on kuntoutuksen ajalta ensisijainen edellä mainittuihin toimeentuloturvaetuuksiin nähden. Voimassaolevan ja ehdotetun lain lähtökohtana on muiden toimeentuloturvamuotojen etusijaisuus odotus- ja väliaikana, eikä kuntoutuja jää lähtökohtaisesti näiden toimeentuloturvamuotojen ulkopuolelle. Harkinnanvaraisen etuuden myöntämismahdollisuus ei siis poista oikeutta edellä mainittuihin toimeentuloturvaetuuksiin. Sen varmistamiseksi, ettei turvajärjestelmään jää perustuslakivaliokunnan tarkoittamia väliinputoamistilanteita, sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa 24 §:n täsmentämistä.

Valituskielto

Harkinnanvaraista kuntoutusta koskevaan päätökseen ei 55 §:n 2 momentin mukaan saa hakea muutosta valittamalla. Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei valituskielto ole päätöksen harkinnanvaraisuuden takia sinänsä ongelmallinen perustuslain 21 §:n 1 momentin näkökulmasta. Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain saman pykälän 2 momentissa turvattu muutoksenhakuoikeus kuitenkin puoltaa näidenkin ratkaisujen saattamista valitusmahdollisuuden piiriin. Perustuslakivaliokunta on perustellut tätä sillä, että valitusmahdollisuus on tarpeen viranomaistoiminnan asianmukaisuuden ja muun tasapuolisuuden valvomiseksi sekä soveltamiskäytännön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Perustuslakivaliokunta katsoi, että on vakavasti harkittava valituskiellon poistamista.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan keskeinen syy kuntoutuksen epäämiseen on, että tähän tarkoitukseen varattu rahamäärä rajoittaa kuntoutuksen järjestämismahdollisuuksia. Harkinnanvaraiseen kuntoutukseen käytettävästä enimmäisrahamäärästä päättää eduskunta vuosittain valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä. Kansaneläkelaitoksen on vuosittain laadittava varojen käyttöä koskeva suunnitelma ja samoin vuosittain selvitys sosiaali- ja terveysministeriölle varojen käytöstä. Valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena säätää lailla sellaisia harkinnanvaraisen kuntoutuksen myöntämisen edellytyksiä, joita sovellettaisiin kulloinkin käytettävissä olevan rahamäärän mukaisesti. Valiokunta toteaa, että harkinnanvaraisen kuntoutuksen päätöksentekoa säätelevät ja ohjaavat hallintolaki ja hyvän hallinnon periaatteet. Viranomaistoiminnan asianmukaisuuden ja muun tasapuolisuuden valvomiseksi ovat käytettävissä myös hallintolainkäyttölaissa tarkoitetut ylimääräiset muutoksenhakukeinot. Lisäksi viranomaisen menettelystä on mahdollista tehdä hallintokantelu. Valiokunta korostaa, että ratkaisutoiminnan yhtenäisyydestä tulee huolehtia myös Kansaneläkelaitoksen oma-aloitteisella ohjauksella ja valvonnalla. Edellä olevan perusteella valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 55 §:n 2 momentin valituskiellon säilyttämistä hallituksen esityksen mukaisesti. Valiokunta katsoo, että sekä harkinnanvaraista kuntoutusta koskevien päätösten että vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta koskevien päätösten asianmukaisuutta ja tasapuolisuutta tulee seurata ja arvioida tämän perusteella mahdollinen säädösmuutosten tarve. (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Yksityiskohtaiset perustelut

10 §.Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa 2 momentin 1 kohdan täsmentämistä siten, että laitoksissa toteutettavien kuntoutusjaksojen tulisi olla vähintään 18 arkipäivää kestäviä. Kuntoutukselle asetetun tavoitteen ja kuntoutujan yksilöllisen kuntoutustarpeen perusteella jaksot voivat olla myös lyhyempiä tai ne voidaan toteuttaa useammassa jaksossa. Valiokunta ei ehdota laitoskuntoutusjakson vähimmäispituuden säätämistä ehdottomana, koska kuntoutujan yksilölliset tarpeet ja hyvä kuntoutuskäytäntö määräävät ensisijaisesti jaksojen pituudet.

18 §. Kuntoutusraha lakisääteisen kuntoutuksen ajalta.

Perustuslakivaliokunta on huomauttanut, ettei päihdehuoltolaitoksen hyväksymisestä päättävä viranomainen käy ilmi säännösehdotuksesta. Perustuslakivaliokunta on myös katsonut, että lakiehdotusta on täydennettävä perusluonteisilla säännöksillä laitoksen hyväksymisedellytyksistä. Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi 4 momentin muuttamista siten, että kuntoutusrahan maksamisen edellytyksenä olisi kuntoutuksen antaminen Kansaneläkelaitoksen hyväksymässä laitoksessa. Momentin viittaukset asetuksiin ehdotetaan muutettavaksi viittauksiksi sosiaalihuoltolakiin ja päihdehuoltolakiin. Momenttiin ehdotetaan otettavaksi perussäännös siitä, että päihdehuollon kuntoutuslaitoksella tulee olla lupa joko yksityisten terveydenhuollon palveluiden antamiseen tai lupa ympärivuorokautiseen sosiaalihuollon palveluiden antamiseen. Lisäksi laitoksella tulee olla asiamukaiset tilat ja laitteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö. Valtioneuvosto voi asetuksella antaa tarkempia säännöksiä laitoksen hyväksymisedellytyksistä.

24 §. Kuntoutusraha odotus- ja väliajalta.

Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että säännöstä tarkistetaan perustuslain 19 §:n 2 momentin vastaisten väliinputoamistilanteiden estämiseksi. Valiokunta ehdottaa 1 momenttia tarkistettavaksi siten, että kuntoutujalla on aina oikeus kuntoutusrahaan odotus- ja väliajalta, jos hän ei tuolta ajalta saa toimeentuloa esimerkiksi työstä tai muista perustoimeentuloa turvaavista järjestelmistä kuten sairausvakuutus-, työttömyysturva- ja eläkejärjestelmistä.

35 §. Ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä.

Valiokunta ehdottaa säännöksessä mainitun kuntoutusrahan tason korjaamista vastaamaan lain ehdotetun voimaantuloajankohdan tasoa.

48 §. Maksaminen kunnan toimielimelle.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että maksun kunnalle suorittamisen edellytysten sitominen yleispiirteisesti henkilön elämäntapoihin ja asiallisesti siihen, mikä viranomaisen käsityksen mukaan vastaa kuntoutusrahan tarkoitusta, ei täytä perusoikeuskytkentäiseen sääntelyyn kohdistuvia täsmällisyyden vaatimuksia. Valiokunta ehdottaa säännöksen muuttamista siten, että kuntoutusraha voitaisiin maksaa kunnalle käytettäväksi vakuutetun, hänen perheensä ja hänen huollettavinaan olevien lasten elatukseen, jos kuntoutusrahan maksaminen vakuutetulle itselleen vaarantaisi vakuutetun, hänen perheensä tai hänen huollettavinaan olevien lasten toimeentulon.

55 §. Muutoksenhaku.

Pykälän 1 momentissa luetellaan päätökset, joihin vakuutettu, kuntoutuspalvelun tuottaja taikka vakuutetun omainen tai lähiomainen saa hakea valittamalla muutosta. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että ehdotuksen perusteella jää epäselväksi, voiko esimerkiksi vakuutettu hakea muutosta muiden kuin lainkohdassa lueteltujen säännösten perusteella annettuihin päätöksiin silloinkaan, kun päätös koskee hänen oikeuttaan tai velvollisuuttaan. Perustuslakivaliokunnan mielestä tällaiset luettelot eivät voi vaikuttaa eräänlaisina välillisinä muutoksenhakukieltoina, vaan henkilön oikeus hakea muutosta oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan koskevaan päätökseen perustuu viime kädessä suoraan perustuslain 21 §:n 1 momenttiin. Perustuslakivaliokunta on pitänyt ehdotettuja luetteloja asiallisesti tarpeettomina.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa 1 momentin muuttamista siten, ettei siinä erikseen mainita lainkohtia, joiden perusteella eri osapuolilla on oikeus hakea muutosta. Momentissa todettaisiin yleisellä tasolla muutoksenhakutiet Kansaneläkelaitoksen ja tarkastuslautakunnan päätöksiin.

70 §. Siirtymäsäännökset.

Valiokunta ehdottaa, että 1 momentissa mainitut etuudet muutetaan vastaamaan vuoden 2005 tasoa. Valiokunta ehdottaa säännökseen lisättäväksi uuden 9 momentin, jonka mukaan kansaneläkelaitoksen kuntoutuksesta annetun (kumottavan) lain nojalla annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus perusteista avohoidon ja laitoshoidon määrittelemiseksi jää edelleen voimaan.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muutettuna (Valiokunnan muutosehdotukset),

että lakialoite LA 24/2003 vp hylätään ja

että hyväksytään kaksi lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotukset).

Valiokunnan muutosehdotukset

Laki

Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1—5 §

(Kuten HE)

2 luku

Kuntoutus

6—9 §

(Kuten HE)

10 §

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut

(1 mom. kuten HE)

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen kuntoutusjaksojen tulee olla tehostettuja, yksilöllisesti suunniteltuja:

1) laitoksissa toteutettavia vähintään 18 arkipäivää kestäviä yhdestä tai useammasta jaksosta koostuvia useamman kuin yhden toimintamuodon kokonaisuuksia, joiden kesto voidaan kuitenkin kuntoutukselle asetettu tavoite ja kuntoutujan yksilöllinen tarve huomioon ottaen määrittää edellä mainittua lyhyemmäksi; tai

(2 kohta kuten HE)

(3 mom. kuten HE)

11—16 §

(Kuten HE)

3 luku

Kuntoutusrahaetuuden saamisen edellytykset

17 §

(Kuten HE)

18 §

Kuntoutusraha lakisääteisen kuntoutuksen ajalta

(1—3 mom. kuten HE)

Kuntoutusrahaa myönnetään päihdehuoltolain mukaisen muun kuin perhekuntoutuksen ajalta vain, jos kuntoutukseen on hakeuduttu työpaikan hoitoonohjausjärjestelmän tai työterveyshuollon kautta. Lisäksi edellytetään, että kuntoutus toteutetaan Kansaneläkelaitoksen hyväksymässä päihdehuollon kuntoutuslaitoksessa ja että kuntoutus perustuu sosiaalihuoltolain (710/1982) perusteella laadittuun huoltosuunnitelmaan tai päihdehuoltolain perusteella laadittuun kuntoutussuunnitelmaan. Päihdehuollon kuntoutuspalveluja antavalla kuntoutuslaitoksella tulee olla yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/1990) 4 §:ssä tarkoitettu lääninhallituksen lupa terveydenhuollon palvelujen antamiseen tai yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain (603/1996) 5 §:ssä tarkoitettu lääninhallituksen lupa ympärivuorokautiseen sosiaalipalvelujen antamiseen. Lisäksi kuntoutuslaitoksella tulee olla päihdekuntoutuksen kannalta asianmukaiset tilat ja laitteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä edellytyksistä, joiden on täytyttävä, jotta päihdehuollon kuntoutuslaitos voidaan hyväksyä tässä momentissa tarkoitetuksi kuntoutuslaitokseksi.

19—23 §

(Kuten HE)

24 §

Kuntoutusraha odotus- ja väliajalta

Ammatillisen kuntoutuksen etenemisen ja kuntoutujan toimeentulon turvaamiseksi kuntoutusrahaa voidaan maksaa myös kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta (odotusaika) sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta (väliaika). Kuntoutujalla on oikeus kuntoutusrahaan odotus- ja väliajalta, jos hän ei tuolta ajalta saa toimeentuloa esimerkiksi työstä tai perustoimeentuloa turvaavista muista järjestelmistä. Kuntoutusraha maksetaan odotus- ja väliajalta 20 prosentilla alennettuna ja enintään kolmelta kuukaudelta kalenterivuotta kohden kummankin syyn perusteella erikseen laskettuna, jollei sen maksaminen pidemmältä ajalta ole toimeentulon turvaamisen ja kuntoutuksen etenemisen kannalta erityisestä syystä perusteltua.

(2 mom. kuten HE)

25—31 §

(Kuten HE)

4 luku

Kuntoutusrahan määrä ja suhde muihin etuuksiin

32—34 §

(Kuten HE)

35 §

Ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä

Kuntoutuksen toteutumisen turvaamiseksi ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä päivää kohden on kahdeskymmenesviidesosa 410,45 eurosta, jollei kuntoutujalla muiden tämän lain säännösten nojalla ole oikeus määrältään tätä suurempaan kuntoutusrahaan.

36—40 §

(Kuten HE)

5 luku

Etuuksien hakeminen ja toimeenpano

41—47 §

(Kuten HE)

48 §

Maksaminen kunnan toimielimelle

(1 ja 2 mom. kuten HE)

Kuntoutusraha voidaan joko osittain tai kokonaan maksaa 1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle tämän pyynnöstä käytettäväksi vakuutetun, hänen perheensä ja hänen huollettavinaan olevien lasten elatukseen, jos kuntoutusrahan maksaminen sen saajalle itselleen vaarantaisi vakuutetun, hänen perheensä tai hänen huollettavinaan olevien lasten toimeentulon.

(4 mom. kuten HE)

49—54 §

(Kuten HE)

6 luku

Muutoksenhaku ja virheen korjaaminen

55 §

Muutoksenhaku

(Poist.) Kansaneläkelaitoksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla tarkastuslautakuntaan ja tarkastuslautakunnan päätökseen tyytymätön valittamalla vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Vakuutetun matkakustannusten korvaamista koskevaan päätökseen haetaan kuitenkin muutosta siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään.

(2—4 mom. kuten HE)

56—58 §

(Kuten HE)

7 luku

Tietosuojaa koskevat säännökset

59—65 §

(Kuten HE)

8 luku

Erinäiset säännökset

66—69 §

(Kuten HE)

70 §

Siirtymäsäännökset

Lain 35 §:ssä säädetty rahamäärä vastaa vuodelle 2005 vahvistettua työntekijäin eläkelain 9 §:ssä tarkoitettua indeksilukua, ja tämän lain 37 §:n 1 momentissa säädetty rahamäärä samalle vuodelle vahvistettua kansaneläkeindeksistä annetussa laissa tarkoitettua indeksilukua.

(2—8 mom. kuten HE)

Tällä lailla kumotun kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetun lain 3 a §:n 4 momentin nojalla perusteista avohoidon ja laitoshoidon määrittelemiseksi annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus (1241/2002) jää edelleen voimaan. (Uusi)

(10 mom. kuten HE:n 9 mom.)

_______________

Valiokunnan lausumaehdotukset

1.

Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sellaisten yksiselitteisten menettelytapaohjeiden laatimiseksi, joiden perusteella turvataan myös 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen joustava jatkuminen yksilöllisen kuntoutustarpeen mukaisena lakiehdotuksen 54 §:ssä sekä kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetussa laissa säädettyä yhteistoimintaa noudattaen.

2.

Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja arvioi lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitettua harkinnanvaraista kuntoutusta koskevien päätösten ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta koskevien päätösten asianmukaisuutta ja tasapuolisuutta sekä valmistelee arvioinnin perusteella mahdollisesti tarvittavat säädösmuutokset.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2005

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Valto Koski /sd
  • vpj. Eero Akaan-Penttilä /kok
  • jäs. Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Riikka Moilanen-Savolainen /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Leena Rauhala /kd
  • Juha Rehula /kesk
  • Paula Risikko /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Tapani Tölli /kesk
  • Raija Vahasalo /kok
  • Erkki Virtanen /vas
  • Tuula Väätäinen /sd

Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet

valiokuntaneuvos   Eila  Mäkipää

valiokuntaneuvos  Harri  Sintonen

VASTALAUSE 1

Perustelut

Yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutus.

Ehdotin valiokunnan mietinnön kannaksi, että ne vaikeavammaiset, joiden kuntoutus Kansaneläkelaitoksen piirissä on alkanut ennen 65 vuoden iän saavuttamista, voisivat jatkaa Kelan kuntoutuksen piirissä. Nyt tilanne on se, kuten valiokuntakin toteaa, että vaikeavammaisen henkilön täyttäessä 65 vuotta hänen kuntoutuksensa kovin usein päättyy tai ainakin heikkenee, koska kunnat, joille kuntoutusvastuu siirtyy kuntoutettavan täytettyä 65 vuotta, eivät joko lainkaan järjestä vanhuuseläkkeellä oleville kuntoutusta tai kuntoutus on laadultaan heikompaa kuin Kansaneläkelaitoksen järjestämä. Tämä tilanne johtaa julkisen rahoituksen kannalta epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen, koska kuntoutuksen puuttuessa vaikeavammaiset joutuvat ennen pitkää kalliiseen laitoshoitoon ja menettävät mahdollisuuden selviytyä arjesta omin neuvoin tuettuna.

Valiokunta otti lausumaehdotuksessaan asiaan aivan oikean kannan, mutta pidin välttämättömänä, että asiasta tehdään pykälämuutos, joka varmistaa jokaisen vaikeavammaisen jo alkaneen kuntoutuksen jatkumisen myös hänen täytettyään 65 vuotta.

10 §. Vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus.

Ehdotin säännöstä muutettavaksi siten, että 18 arkipäivän kuntoutusjakson pilkkomiselle useampaan osaan ja/tai kokonaiskestoltaan lyhyemmäksi kuin 18 arkipäivää tulisi saada aina vaikeavammaisen tai hänen lähiomaisensa suostumus.

Valiokunnan hyväksymässä muodossa laitoskuntoutusjaksoilta ei 10 §:ssä nykyisestä poiketen edellytetä 18 arkipäivän yhdenjaksoisuutta. Tätä esitystä perustellaan sillä, että voimassa olevan lain vaatimus 18 arkipäivän yhdenjaksoisuudesta ei vastaa enää kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja on omiaan lisäämään kustannuksia. Tämä pitääkin paikkansa ja tältä osin muutos on perusteltu.

Sen sijaan valiokunnan kuulemat vammaisjärjestöt ovat esittäneet huolensa siitä, että joustavuuden nimissä tehty laitoskuntoutusjakson kokonaiskeston pilkkominen saattaisikin johtaa perusteettomiin säästöihin pyrkimisen myötä laitoskuntoutusjakson vähimmäismäärän laskuun kuntoutettavan oman tahdon vastaisesti. Huoli on perusteltu, eikä laki valiokunnan hyväksymässä muodossa kokonaan poista tätä uhkaa.

Uhka poistuu, kun vaikeavammaisen, tai jos vammainen ei itse pysty ilmaisemaan tahtoaan, hänen omaisensa näkemykselle annetaan ratkaiseva merkitys päätettäessä yhdenjaksoisen laitoskuntoutuksen pituudesta.

55 §. Muutoksenhaku.

Ehdotin lakiehdotuksen 55 §:n 2 momenttiin sisältyvän harkinnanvaraista kuntoutusta koskevan valituskiellon poistamista. Ehdotukseni ei saanut kannatusta.

Valiokunnan ehdotuksessa lain 55 §:n 2 momentin mukaan lain 12 §:n 1 momentin nojalla annettuun harkinnanvaraista kuntoutusta koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Mainitun pykälän 3 momentin nojalla annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten, kuin siitä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 24 §:ssä säädetään.

Perustuslakivaliokunta totesi omassa lausunnossaan tästä esityksen kohdasta, että kysymyksessä olevan kuntoutuksen järjestäminen on sidoksissa 12 §:n 1 momentista ilmeneviin rahamääriin. Valituskielto ei päätöksen harkinnanvaraisuuden takia ole sinänsä ongelmallinen perustuslain 21 §:n 1 momentin näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että perustuslain saman pykälän 2 momentissa turvattu muutoksenhakuoikeus kuitenkin puoltaa näidenkin ratkaisujen saattamista valitusmahdollisuuden piiriin. Asiallisesti ottaen kysymys on esimerkiksi siitä, että valitusmahdollisuus on tarpeen viranomaistoiminnan asianmukaisuuden ja muun tasapuolisuuden valvomiseksi sekä soveltamiskäytännön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Perustuslakivaliokunta katsoo, että on vakavasti harkittava valituskiellon poistamista (PeVL 13/2005 vp).

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että lakiehdotus hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisena paitsi 9, 10 ja 55 § muutettuina seuraavasti:

Vastalauseen muutosehdotus:
9 §

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen

Vaikeavammaisella vakuutetulla, joka ei ole julkisessa laitoshoidossa, on oikeus saada työ- tai toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeellista lääkinnällistä kuntotutusta, jos hän saa:

(1 ja 2 kohta kuten StVM)

3) kansaneläkelain (347/1956) 30 a §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua hoitotukea alle 65-vuotiaana ja yli 65-vuotiaana, jos oikeus vastaavaan lääkinnälliseen kuntoutukseen on alkanut ennen 65 vuoden ikää; taikka

(4 kohta kuten StVM)

(2—4 mom. kuten StVM)

10 §

Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut

(1 mom. kuten StVM)

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen kuntoutusjaksojen tulee olla tehostettuja, yksilöllisesti suunniteltuja:

1) laitoksissa toteutettavia vähintään 18 arkipäivää kestäviä yhdestä tai useammasta jaksosta koostuvia useamman kuin yhden toimintamuodon kokonaisuuksia, joiden kesto voidaan kuitenkin kuntoutukselle asetettu tavoite ja kuntoutujan yksilöllinen tarve huomioon ottaen kuntoutettavan tai, mikäli kuntoutettava itse ei kykene ilmaisemaan tahtoaan, hänen lähiomaisensa suostumuksella määrittää edellä mainittua lyhyemmäksi; tai

(2 kohta kuten StVM)

(3 mom. kuten StVM)

55 §

Muutoksenhaku

(1 mom. kuten StVM)

2 mom. poist.

(2 ja 3 mom. kuten StVM:n 3 ja 4 mom.)

_______________

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2005

  • Erkki Virtanen /vas

VASTALAUSE 2

Perustelut

Hallituksen esityksessä kohdassa 4.2. esityksen vaikutuksista eri kansalaisryhmien asemaan ei ole huomioitu esityksen perusoikeudellista vaikutusta eri-ikäisiin Kansaneläkelaitoksen lääkinnällistä kuntoutusta saaviin vaikeavammaisiin eikä muihin julkisen terveydenhuollon kuntoutusta saaviin nähden. Perusoikeudellinen vaikutus syntyy ehdotetusta 9 §:stä, jonka perusteella pykälässä tarkoitettua kuntoutusta järjestettäisiin vain alle 65-vuotiaalle henkilölle, joka saa lapsen hoitotukea, vammaistukea tai eläkkeensaajien hoitotukea, jonka suuruus on kyseisen etuuden ylimmän tai keskimmäisen määrän suuruinen. Kuntoutusta järjestettäisiin sen kuukauden loppuun, jona vakuutettu täyttää 65 vuotta.

Käsitykseni mukaan kyseinen ehdoton ikäraja on ristiriidassa perustuslain 6 §:n 2 momentin kanssa, jossa säädetään, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa iän, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Ehdotukseen perustuva 65 ikävuoden rajaus asettaa iän perusteella yli 65-vuotiaat vaikeavammaiset perusteettomasti huonompaan asemaan kuin alle 65-vuotiaat Kansaneläkelaitoksen lääkinnällistä kuntoutusta saavat vaikeavammaiset. Hyväksyttävänä perusteena ei voida pitää vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen yhteismitallisuutta suhteessa Kansaneläkelaitoksen etuusjärjestelmiin, joissa kyseinen ikärajaus ilmenee. Syrjintäkiellon vastaisuus ilmenee myös yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten todellisesta tarpeesta saada lääkinnällistä kuntoutusta suhteessa muihin yli 65-vuotiaisiin suomalaisiin nähden. Näiltä osin vammaisuus aiheuttaa välillisen syrjinnän elementtejä, jos vaikeavammainen iän perusteella ei saa kuntoutuspalveluja tai saa suhteessa hänelle riittämättömiä kuntoutuspalveluja yleisen järjestelmän puitteissa, joka ei ole ensisijaisesti tarkoitettu ja mitoitettu vaikeavammaisten tarpeiden mukaisesti. Tilanteessa tarvittaisiin nimenomaan julkiselle vallalle kuuluvia positiivisia erityistoimenpiteitä.

On perustuslain vastaista ottaa ikä ensisijaiseksi päätöksenteon perusteeksi sen sijaan, että päähuomio olisi vammassa ja siitä aiheutuvassa toiminnanrajoituksessa. Vaikeavammaisuus on usein pysyvää ja elinikäistä, jolloin se ei poistu tai merkittävästi vähene iän myötä. Päinvastoin vaikeavammaisuus aiheuttaa iän myötä enenevässä määrin vaikeavammaisuuden liitännäisongelmia, jotka edellyttävät intensiivisen lääkinnällisen kuntoutuksen toimenpiteitä.

Yleisen elintason ja odotetun eliniän nousu on vaikuttanut myös vaikeavammaisten ihmisten eliniän kasvuun. Näin ollen tulevaisuudessa ja lähivuosina tulee olemaan kasvavassa määrin sellaisia esimerkiksi polion tai cp-vamman vammauttamia vaikeavammaisia, joiden elämänlaadulle tärkeän liikkumiskyvyn turvaamiseksi tai edistämiseksi annettu kuntoutus on soveltamiskäytännön mukaan edelleenkin tarpeellista kuntoutusta. Tilanne on näiltä osin siis erilainen kuin vielä vuosikymmen aiemmin. Nykytilannetta, jossa oikeus Kansaneläkelaitoksen järjestämään vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen päättyy 65-vuotiaana ja vaikeavammainen henkilö siirtyy julkisen terveydenhuollon vastuulle, ei voida pitää perusteltuna. Julkisen terveydenhuollon resurssit ovat huonosti pystyneet vastaamaan vanhuuseläkeikäisten vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeeseen. Kuinka siis voidaan olettaa, että julkinen terveydenhuolto pystyisi ottamaan vastatakseen laajamittaisesti ja laadukkaasti myös työikäisten vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta?

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että lakiehdotus hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisena paitsi 9 § muutettuna seuraavasti:

Vastalauseen muutosehdotus:
9 §

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen

Vaikeavammaisella vakuutetulla, joka ei ole julkisessa laitoshoidossa, on oikeus saada työ- tai toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeellista lääkinnällistä kuntoutusta, jos hän saa:

(1 ja 2 kohta kuten StVM)

3) kansaneläkelain (347/1956) 30 a §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua hoitotukea (poist.); taikka

(4 kohta kuten StVM)

Lääkinnällistä kuntoutusta järjestettäessä vakuutettua pidetään vaikeavammaisena, jos:

1) hänellä on sairaudesta, viasta tai vammasta aiheutuva yleinen lääketieteellinen ja toiminnallinen haitta, josta aiheutuu vähintään vuoden kestävä kuntoutustarve; (poist.)

2) 1 kohdassa tarkoitettu haitta on niin suuri, että hänellä on sen vuoksi huomattavia vaikeuksia tai rasituksia selviytyä jokapäiväisistä toimistaan kotona, koulussa, työelämässä ja muissa elämäntilanteissa julkisen laitoshoidon ulkopuolella; ja

3) hänen selviytymistään voidaan tukea tässä pykälässä tarkoitetuilla kuntoutustoimenpiteillä. (Uusi)

(3 ja 4 mom. kuten StVM)

_______________

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2005

  • Eero Akaan-Penttilä /kok