TALOUSARVIOALOITE 121/2014 vp

TAA 121/2014 vp - Inkeri Kerola /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen E8-tien korjaukseen välillä Liminka—Kalajoki

Eduskunnalle

Valtatien E8 varsi on tasaisesti asutettu. Valtatien E8 varren vilkas teollinen toiminta ja työmatkaliikenne sekä satamien läheisyydessä raskaan liikenteen osuus, joka voi olla paikoin jopa 35 % liikennevirrasta, kuormittavat erityisesti tieosuutta Liminka—Kalajoki. Raskaan liikenteen suuri osuus liikennevirrassa kasvattaa vakavan onnettomuuden riskiä.

Valtatie 8 on yksi tärkeimmistä suurten erikoiskuljetusten väylistä, mikä kertoo sen statuksesta elinkeinoelämän reittinä. Se viestii myös länsirannikon elinkeinoelämän vireydestä. Pyhäjoelle, E8-tien varrelle, sijoittuu myös suunnitteilla oleva ydinvoimalatyömaa, minkä johdosta erityisesti rakennusaikainen liikenne kuormittaa ko. valtatietä entisestään.

Suurimpien länsirannikon kaupunkien, Turun, Porin, Vaasan ja Oulun, liikenneverkko ruuhkautuu työmatkaliikenteen vuoksi erityisesti kaupunkikeskustojen kohdalla. Ruuhkautuneimpia tieosuuksia valtatiellä E8 on mm. Raahen ja Oulun seutu aina Kemiin asti. Oulun ja Kokkolan välisellä tieosuudella kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu vuosittain. Siksi myös turvallisen työmatkaliikenteen vaaliminen on ensiarvoisen tärkeää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 30 000 000 euroa E8-tien korjaukseen välillä Liminka—Kalajoki.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2014

  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk

​​​​