TALOUSARVIOALOITE 145/2013 vp

TAA 145/2013 vp - Johanna Karimäki /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Teknologian tutkimuskeskus VTT:n perusrahoitukseen

Eduskunnalle

VTT:n valtionrahoituksen osuus tänä vuonna on 91 miljoonaa euroa, mutta ensi vuoden talousarvioesityksessä sitä on leikattu, sillä rahoitusta esitetään vain 86 miljoonaa euroa. Tämä on iso leikkaus toimintamäärärahoissa, mikä johtaa tutkimusprojektien määrän vähenemiseen ja voi johtaa henkilökunnan irtisanomisiin. Tämä on nykyisessä haastavassa taloustilanteessa erittäin ongelmallista, sillä vaikeina aikoina pitäisi päinvastoin panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. VTT tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimuspalveluja yrityksille, yhteiskunnalle ja muille asiakkaille innovaatioprosessin tärkeimmissä vaiheissa ja siten edellytyksiä kasvulle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille. Järkevästi tutkimukseen sijoitetut eurot palautuvat korkoineen kansantalouteen. Lisäksi rahoitustilanteen heikentyminen lisää työntekijöiden tuntemaa epävarmuutta, heikentää työilmapiiriä ja sitäkin kautta heikentää tuloksellisen tutkimustyön toimintamahdollisuuksia.

Moderni yhteiskunta tarvitsee tieteellistä tutkimusta, uusia keksintöjä ja uuden tiedon soveltamista. Usein tiedettä ei osata arvostaa arkielämässä ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Me kaikki kuitenkin hyödymme tieteellisestä tutkimuksesta joka päivä. On sanomattakin selvää, että tieteellisillä tutkimuksilla on aina vaikutusta. Kansalaisten terveys, ympäristön tunteminen, yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitäminen, uuden kasvun synnyttäminen innovaatioiden kautta ja monet muut vastaavat asiat ovat vaatineet ja vaativat edelleen korkeatasoista tutkimusta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  32.20.02 lisäyksenä 20 000 000 euroa Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenoihin.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Johanna Karimäki /vihr