TALOUSARVIOALOITE 167/2013 vp

TAA 167/2013 vp - Esko Kiviranta /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen 4H-toimintaan

Eduskunnalle

4H-toiminnassa on mukana lähes 70 000 jäsentä, mikä tekee 4H-järjestöstä Suomen suurimman nuorisojärjestön. 4H-yhdistyksiä on 250 ympäri Suomea. 4H-yhdistysten tavoitteena on tukea lasten ja nuorten elämänhallintaa sekä opettaa tärkeitä käytännön- ja kädentaitoja. Yhdistykset tarjoavat lapsille ja nuorille monipuolista harrastustoimintaa järjestämällä 4H-kerhoja sekä kursseja ja leirejä.

Harrastustoiminnan lisäksi 4H-yhdistysten tärkeänä painopistealueena on nuorten työelämävalmiuden edistäminen ja yrittäjyyskasvatus. Monelle nuorelle järjestö on antanut ensikosketuksen työelämään, sillä 4H-yhdistykset palkkaavat nuoria erilaisiin töihin. Vuosittain 4H-yhdistykset työllistävät yli 8 000 nuorta. Lisäksi nuoret voivat perustaa omia yrityksiä 4H-toiminnan kautta. Viime vuonna nuorten omia 4H-yrityksiä oli noin 300.

Ensi vuoden talousarviossa 4H-toiminnan määrärahoihin tehtävät leikkaukset supistavat jo ennestäänkin niukkaa rahoituspohjaa. 4H-järjestöjen rahoitus on turvattava, sillä yhdistykset tekevät arvokasta nuorisotyötä. Järjestöllä on myös merkittävä rooli nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Paikallisesti toimivilla 4H-yhdistyksillä on suuri merkitys etenkin haja-asutusalueiden lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien ja työelämävalmiuksien turvaamisen kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  30.10.55 lisäyksenä 600 000 euroa 4H-toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Esko Kiviranta /kesk