TALOUSARVIOALOITE 200/2013 vp

TAA 200/2013 vp - Jari Leppä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Koirakiven ja Pertunmaan välisen paikallistien parantamiseen Mäntyharjulla

Eduskunnalle

Koirakiven ja Pertunmaan välisen paikallistien 15076 päällystäminen ja parantaminen kirkonkylältä valtatien 5 risteykseen on oleellisen tärkeää tien turvallisuuden vuoksi. Tie on vilkkaasti liikennöity, ja sitä käytetään työ- ja asiointiliikenteen lisäksi koululaiskuljetuksiin ja puutavarakuljetuksiin. Tien varrella sijaitsee myös Pöylinniemen lomakeskus ja useita loma- ja vuokramökkejä, jotka lisäävät matkailuliikennettä tiellä.

Tie on tällä hetkellä molemmista päistä päällystetty, ja välissä on noin 4 kilometrin päällystämätön osuus. Tämän vuoksi tien kunnossapito on hankalampaa ja kalliimpaa kuin jos tie olisi kokonaan päällystetty.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 700 000 euroa Koirakiven ja Pertunmaan välisen paikallistien 15076 parantamiseen Mäntyharjulla.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Jari Leppä /kesk