TALOUSARVIOALOITE 201/2013 vp

TAA 201/2013 vp - Jari Leppä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 perusparantamiseen Mäntyharjulla välillä Hurus—Hietanen

Eduskunnalle

Valtatie 5 on yksi Suomen kaikkein vilkkaimmista ja tärkeimmistä pääväylistä, jonka liikenne kasvaa jatkuvasti. Valtatien 5 Lusi—Mikkeli-välin perusparantaminen valmistui vuonna 2011 Koirakiven ja Huruksen välisellä tieosuudella.

Vuonna 2010 hyväksytyn tiesuunnitelman mukaisesti valtatien 5 väli Hurus—Hietanen on syytä perusparantaa kolmikaistaiseksi keskikaideväyläksi vuonna 2013.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 4 000 000 euroa valtatien 5 perusparantamiseen välillä Hurus—Hietanen Mäntyharjulla.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Jari Leppä /kesk
  • Kaj Turunen /ps
  • Katri Komi /kesk