TALOUSARVIOALOITE 232/2013 vp

TAA 232/2013 vp - Markus Mustajärvi /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Tilaajavastuulain noudattaminen Metsähallituksessa

Eduskunnalle

Metsähallitus käyttää ulkomaalaista työvoimaa vastoin suomalaista sopimusjärjestelmää ja työehtoja. Kun Metsähallitus on kilpailuttanut urakoita, niihin on valikoitunut yrityksiä, jotka eivät hoida velvoitteitaan tai maksa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Myös työn laadussa on ollut vakavia puutteita.

Suoritetuissa tarkastuksissa on havaittu ongelmia, joihin ei ole puututtu. ELY -keskusten tekemissä tarkastuksissa on havaittu selviä rikkomuksia työehdoissa. Puuliitto on ryhtynyt saartoon kyseisiä yrityksiä kohtaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2014 talousarvioon luvun  30.63 perusteluihin lausuman ,että eduskunta edellyttää Metsähallituksen noudattavan kaikissa alihankinnoissaan tilaajavastuulain periaatteita ja valvovan asianmukaisten työehtojen noudattamista ja että työehtojen noudattaminen ja niiden toteennäyttäminen on ehto alihankintasopimuksen tekemiselle.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Markus Mustajärvi /vr