TALOUSARVIOALOITE 425/2013 vp

TAA 425/2013 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tullilaitoksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Tullilaitoksella on kasvava merkitys Suomen ja myös muun EU-alueen kannalta kansainvälistyvän ja monipuolistuvan ns. rajat ylittävän rikollisuuden ja harmaan talouden torjunnassa.

Talousarvioesityksessä 2014 ei ole asianmukaisella tavalla huomioitu yllä sanottua tullilaitoksen monipuolisen tehtäväkentän laadullista ja määrällistä kasvua. Toimintojen tyydyttävä taso saati kehittäminen ovat vaarantumassa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  28.10.02 lisäyksenä 5 000 000 euroa tullilaitoksen toimintamenoihin.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps