TALOUSARVIOALOITE 491/2014 vp

TAA 491/2014 vp - Maria Tolppanen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Merenkurkun liikenteen kehittämiseen

Eduskunnalle

Vaasan ja Uumajan seuduilla toimii todella suuri, kasvava teollisen osaamisen keskittymä. Alue työllistää runsaat 300 000 työntekijää, ja sillä toimivien yritysten liikevaihto on vajaat 10 miljardia euroa.

Vaasa—Uumaja-väylää Merenkurkussa liikennöivällä rahtilaivalla liikkui viime vuonna noin 13 000 henkilöautoa, ja matkustajia oli yhteensä vajaat 50 000 henkilöä. Nykyinen matkustajapotentiaali on nelinkertainen. Rahtitavaramäärä on noin 250 000 tonnia vuodessa, ja rahtikuljetukset ovat valtioiden välisen toimivan elinkeinoelämän ehdoton edellytys.

Merenkurkun liikenteen infrastruktuurin kohentaminen on välttämätöntä alueen meriliikenteen ylläpitämiseksi ja etenkin kasvavan teollisuuden viennin ja tuonnin tarpeisiin. Huomioitavaa on, että nykyinen valtioilta saatava tuki on riittämätön väyläliikenteen ylläpitämiseen ja uudistamiseen tavalla, joka tukisi teollisuuden kasvua. Hankkeeseen tarvitaan ehdottomasti lisää varoja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon momentille  31.30.63 lisäyksenä 1 500 000 euroa Vaasan ja Uumajan välisen meriliikenteen kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2014

  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps

​​​​