TALOUSARVIOALOITE 99/2013 vp

TAA 99/2013 vp - Reijo Hongisto /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Koskenvarrentielle välille Alajärven keskusta—Väärämäentie

Eduskunnalle

Koskenvarsi on vireä kylä Alajärven kaupungissa. Uudisrakentaminen on ollut ja on vilkasta. Lapsia ja nuoria on kaikissa ikäluokissa runsaasti. Väki on kuntoliikuntaa harrastavaa. Lapset ja nuoret kulkevat koulumatkojensa lisäksi paljon erilaisissa harrastuksissa käyttäen tietysti matkoillaan kapeaa, mutkaista, pimeää ja vaarallista Koskenvarrentietä 7115. Koskenvarrella on teollisuutta, maan merkittävimpiin kuuluva käytettyjen traktoreiden myyntipiste, sahatavaraliikkeitä ja jätevedenpuhdistamo. Sesonkiaikoina alueella on myös huomattavaa mansikanviljelytoimintaa. Hiekkarekkoja ja puutavarayhdistelmiä kulkee Koskenvarren läpi paljon. Edellä olevaan viitaten ehdotan, että Alajärvellä aloitetaan pikaiset toimet kevyen liikenteen väylän saamiseksi Alajärven kaupungin keskustasta Koskenvarren suuntaan, ensi vaiheessa ainakin niin, että tehtävä kevyen liikenteen väylä ulottuu ainakin Väärämäentien risteykseen saakka. Kevyen liikenteen väylän pituudeksi tulisi em. osuudella noin 3,3 kilometriä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 100 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamisen aloittamiseen Koskenvarrentielle 7115 välille Alajärven keskusta—Väärämäentie.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013

  • Reijo Hongisto /ps