Perustelut
Talousvaliokunta esittää, että valtioneuvoston Teollisuuden
Voima Oyj:n ydinvoimalaitosyksikön rakentamista, Fennovoima
Oy:n ydinvoimalaitoksen rakentamista ja Posiva Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen
loppusijoituslaitoksen rakentamista laajennettuna koskevat periaatepäätökset jäävät
voimaan.
Lähtökohdat
Periaatepäätösten hyväksymisen
kannalta on olennaista arvioida, tarvitaanko esitettyä lisäkapasiteettia,
ja jos tarvitaan, onko ydinvoiman lisärakentaminen oikea
keino täyttää tarve. Mikäli
vastaukset ovat myönteisiä, tulee harkittavaksi,
täyttävätkö esitetyt hankkeet
periaatepäätösvaiheen edellytykset. Yhteiskunnan
kokonaisedun arviointi perustuu tähän kokonaisharkintaan,
jolle ilmastotavoitteet asettavat tiukat reunaehdot.
Kuten valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto-
ja energiastrategiassa (VNS 6/2008 vp) todetaan,
on ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta tullut aikamme suurimpia
haasteita koko ihmiskunnalle. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavista
kasvihuonekaasupäästöistä noin
80 prosenttia on peräisin energian tuotannosta ja kulutuksesta
mukaan lukien liikenne. Tästä syystä ilmasto-
ja energiapolitiikka ovat viime vuosina kietoutuneet tiiviisti toisiinsa.
Valtioneuvosto on toukokuussa 2010 tehnyt energiasektorin jatkokehittämistä koskevan
kokonaisratkaisunPääministerin ilmoitus eduskunnalle
hallituksen energiaratkaisusta 11.5.2010, jonka keskeisiä osia
ovat energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian merkittävä lisääminen
sekä nyt käsiteltävänä oleva ydinvoiman
lisärakentaminen.
Energiaratkaisu on vastaus eduskunnan hyväksymille
(EK 19/2009 vp, TaVM 9/2009
vp) pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa linjatuille
tavoitteille, joista keskeisimpiä ovat energian loppukulutuksen
kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen
laskuun sekä uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden
lisääminen. Sähköenergiaan liittyen
strategiassa todetaan, että sähkönhankintamme
lähtökohtia ovat riittävän ja
kohtuuhintaisen sähkön saaminen hyvällä toimitusvarmuudella
siten, että sähkönhankinta samalla tukee
muita ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita. Oman tuotantokapasiteetin
tulee pystyä kattamaan huipunaikainen kulutus ja mahdolliset
tuontihäiriöt. Oman kapasiteetin rakentamisessa
etusijalle asetetaan kasvihuonekaasuja päästämättömät
tai vähäpäästöiset
laitokset. Strategiassa todetaan, että sähköenergian
riittävyyden kannalta tarvitaan ydinenergialain mukainen
periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisesta,
jolloin päästöjä aiheuttavaa lauhdutusvoimakapasiteettia
korvataan päästöttömällä kapasiteetilla
ja samalla kohennetaan sähkön hankinnan omavaraisuutta.
Periaatepäätöstä harkittaessa
on lähdettävä siitä, ettei ydinvoimaa
rakenneta maahamme sähkön pysyvää vientiä silmällä pitäen.
Eduskunnan hyväksymät linjaukset ovat ohjanneet
periaatepäätösten valmistelua. Niiden lähtökohtana
on, että energiaratkaisuin voidaan taata sähköomavaraisuus
ilmastotavoitteita edistävällä tavalla.
Perusvoimaa (ml. ydinvoimaa) ei mitoiteta kattamaan kulutuspiikkejä,
vaan niihin varaudutaan huippu- ja säätövoiman
(eli kaasuturbiinien, vesivoiman ja lauhdevoiman) avulla. Lisäksi
ylläpidettäisiin varavoimaa. Näin voidaan
välttää tilanne, jossa ydinvoimaa valmistettaisiin
pysyvästi vientiin.
Talousvaliokunta toteaa, että energian kohtuullinen
hinta, riittävyys ja saatavuus ovat tärkeitä talouskasvun
ja kilpailukyvyn edellytyksiä. Kyse on keskeisestä huoltovarmuus-
ja elinkeinoelämän kilpailukykytekijästä,
jolla on merkittävä vaikutus koko taloutemme vakauteen. Sähkön
toimitusvarmuus ja kohtuullinen hinta antavat hyvän pohjan
kotimaisille ja ulkomaisille investoinneille ja sijoituksille Suomeen
ja tätä kautta yrittäjyydelle, työllisyyden
kasvulle ja kansalaistemme hyvinvoinnin lisääntymiselle.
Energiaratkaisuja tehtäessä on otettava huomioon
pitkä suunnittelujänne. Ydinvoimalaitokset rakennetaan
60 vuoden käyttöä varten. Laitoksen käyttöönottoa
edeltää pitkä suunnittelu- ja rakentamisaika.
Mikäli nyt käsiteltävänä olevat
hankkeet etenevät, saataisiin uudet laitokset käyttöön
aikaisintaan vuonna 2020. On kyettävä arvioimaan
ja punnitsemaan eri vaihtoehtoja useita kymmeniä vuosia
eteenpäin.
Tulevaan, useamman vuosikymmenen kehitykseen vaikuttavat useat
tekijät, kuten ilmastonmuutoksen vastaiset toimet, uuden
energiateknologian kehittäminen ja käyttöönotto, energiaraaka-aineiden
riittävyys, mahdolliset kansainväliset konfliktit
ja erityisesti EU:n piirissä sähkömarkkinoiden
integraatiokehitys. Kansallisesti joudumme ennustamaan, miten kansantaloutemme
ja tuotantorakenteemme kehittyvät. Ennustettava aikaväli
on pitkä ja muuttujia on paljon, minkä vuoksi
myös saadut asiantuntija-arviot ovat vaihdelleet merkittävästikin esimerkiksi
sähkön kokonaiskulutusennusteiden ja sähkön
hinnan kehittymisarvioiden osalta.
Yhteiskunnan kokonaisetua arvioidessaan valiokunta on tarkastellut
periaatepäätöksiä laajasti energia-
ja ilmastopoliittisesta sekä kokonaistaloudellisesta näkökulmasta.
Harkinnassaan valiokunta on ottanut huomioon muilta erikoisvaliokunnilta
saadut lausunnot, joiden pääkohtiin viitataan
jäljempänä eri asiayhteyksissä.
Ilmastotavoitteet
Nyt tehtävien päätösten
tavoitteena on turvata maamme sähkönsaanti siten,
että se on linjassa ilmastonmuutoksen hillintää koskevien
tavoitteiden kanssa. Päätösten tulee
edistää siirtymistä kohti vähähiilistä taloutta.
Kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisesta
ja uusiutuvan energian lisäämisestä on
sovittu EU-tasolla. Sen mukaisesti Suomen tulee vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen
2020 mennessä 20 %:lla vuoteen 1990 verrattuna.
Suomi on myös sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian osuuden
38 %:iin energian kokonaiskulutuksesta vuoteen
2020 mennessä. Samoin unioni on päättänyt
ohjeellisesta 20 %:n energiatehokkuuden lisäämistavoitteesta.
Eduskunnan käsiteltävänä olevassa
valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (VNS 8/2009
vp) linjataan Suomen tavoitteeksi leikata kansallisia
päästöjä vähintään 80 %:lla
vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
Ympäristövaliokunnan tapaan talousvaliokunta
katsoo, että ilmastotavoitteet asettavat raamit valittaville
toimille. Noudatettavan energiapolitiikan kannalta tavoitteiden
saavuttaminen edellyttää, ettemme sulje mitään
päästötöntä tai vähäpäästöistä energiantuotantomuotoa vaihtoehtojen
ulkopuolelle. Kuten talousvaliokunta on aiemminkin todennut, nousee
energiatehokkuuden kasvattaminen yhdeksi keskeisimmistä keinoista.
Valtioneuvoston toukokuinen energiapaketti noudattaa hyvin näitä linjoja. Tarvetta
on erityisesti uusiutuvan energian lisäämiselle
ja energiatehokkuuden parantamiselle mutta myös ydinvoiman
lisärakentamiselle.
Ydinenergian tuotannosta ei aiheudu kasvihuonekaasu- eikä pienhiukkaspäästöjä.
Sen sijaan se jossain määrin jopa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Määrän on tältä osin
arvioitu vaihtelevan noin 2—11 miljoonan hiilidioksiditonnin
välillä riippuen siitä, missä määrin
ydinvoimatuotanto korvaa hiililauhdetuotantoa. Kuten ympäristövaliokuntakin
toteaa, periaatteessa lisäydinvoima vähentää fossiiliseen
polttoaineeseen perustuvaa lauhdetuotantoa EU:n päästökauppa-alueella,
koska ydinvoima on edullisempaa kuin hiilivoima ja laitoksia ajetaan
kustannusjärjestyksessä.
Talousvaliokunta katsoo, että jo olemassa olevat
ja mitä ilmeisimmin tiukentuvat ilmastotavoitteet edellyttävät,
että Suomessa käytetään laajasti
ja mahdollisimman kustannustehokkaasti hyväksi kaikki päästöttömät
ja vähäpäästöiset energian tuotantotavat
sekä panostetaan energiatehokkuuteen. Ydinvoima, uusiutuva energia
ja energiansäästö eivät ole
toisiaan poissulkevia, vaan täydentävät
toisiaan tavoiteltaessa vähähiilistä yhteiskuntaa.
Päästöttömänä energiamuotona ydinvoima
tarjoaa merkittävän potentiaalin tuottaa
päästötöntä perusvoimaa
ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Ydinenergialaki
Periaatepäätöksiin liittyvää harkintaa
säätelee ydinenergialaki (990/1987).
Sen lähtökohtana on (6 §), että ydinenergian
käytön tulee olla turvallista eikä siitä saa
aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai
omaisuudelle.
Ydinenergian lisärakentamiseen liittyvästä periaatepäätösmenettelystä on
säädetty ydinenergialain 11—15 §:ssä.
Periaatepäätös on ensimmäinen
askel kolmiportaisessa ja vaatimuksiltaan asteittain tiukentuvassa
lisärakentamisen lupamenettelyssä. Myönteisen
periaatepäätöksen saanut ydinvoimahanke
edellyttää toteutuakseen vielä rakentamisluvan
ja käyttöönottoluvan. Periaatepäätösmenettelyä edellyttää aina paitsi
varsinaisen ydinvoimalaitoksen (lämpöteho yli
50 MW) rakentaminen myös ydinjätteiden
loppusijoituslaitoksen rakentaminen.
Ydinenergialain mukaisesti periaatepäätösvaiheessa
tulee tarkastella, täyttyvätkö lisärakentamisen
ennakkoedellytykset. Mikäli esitetty ydinlaitoksen sijaintipaikkakunta
vastustaa hanketta tai jo hankkeen periaatepäätösvaiheessa
ilmenee seikkoja, jotka osoittavat, ettei ydinlaitoksesta voi tulla
turvallista, on hankkeen eteneminen pysäytettävä jo
tässä vaiheessa. Mikäli ennakkoedellytykset
täyttyvät, kuten nyt esillä olevissa
tapauksissa, tulee harkittavaksi, onko ydinvoimahanke yhteiskunnan
kokonaisedun mukainen. Hallituksen esityksen (HE 16/1985 vp)
yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 30/II) todetaan,
että kokonaisetua harkittaessa tulee erityisesti ottaa
huomioon ydinlaitoshankkeen tarpeellisuus maan energiahuollon kannalta, ydinlaitoksen
sijaintipaikkakunnan sopivuus ja ympäristövaikutukset
sekä ydinpolttoainehuollon ja ydinjätehuollon
järjestäminen.
Ydinenergia-asetuksen (161/1988) 4 luvussa on säädetty
niistä selvityksistä, joita hakijan tulee liittää periaatepäätöshakemukseen.
Ydinenergialain lähtökohtana on, että periaatepäätösvaiheessa
suhteellisen pääpiirteittäisten suunnitelmien
pohjalta arvioidaan, onko hankkeella etenemismahdollisuuksia. Koska
investoinnit ovat erittäin suuria, on laissa nimenomaisesti
haluttu estää (15 § 2 mom.)
hakijaa ryhtymästä pidemmälle meneviin
valmistelutoimiin, ennen kuin eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston myönteisen
periaatepäätöksen. Näin on haluttu taata
päätöksentekijöille mahdollisuus
vapaasti päättää hankkeen hyväksymisestä tai
hylkäämisestä ilman, että päätöksentekoon
vaikuttaisivat mahdollisesti jo pitkälle edenneet valmistelutoimet
ja niihin sitoutuneet taloudelliset panokset. Tällä on
toisaalta vaikutusta siihen, ettei hakijalta voida edellyttää hyvin
yksityiskohtaisia suunnitelmia hankkeesta. Vaihtoehtoisia tapoja
edetä voi olla periaatepäätösvaiheessa
vielä useita. Yksityiskohtaisten selvitysten aika tulee,
mikäli hanketta pidetään lähtökohdiltaan
yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena ja hanke etenee rakentamis-
ja käyttöönottolupavaiheisiin.
Mikäli eduskunta pitää hanketta yhteiskunnan
kokonaisedun mukaisena ja hyväksyy valtioneuvoston periaatepäätöksen,
eduskunta antaa samalla hakijalle luvan aloittaa tarkemmat selvitykset
lisärakentamisen eteenpäin viemiseksi.
Sähkömarkkinat
Sähkömarkkinat yhdentyvät yhä tiiviimmin
keskenään. Markkinoiden integraatio merkitsee
jo nyt, että sähkö liikkuu siirtoyhteyksien
niin salliessa vapaasti maasta toiseen.
Siirtokapasiteetti Ruotsista (2 000 MW), Venäjältä (1 400 MW)
ja Virosta (350 MW) Suomeen on yhteensä noin 3 750 MW.
Vuonna 2011 Suomen ja Ruotsin välillä käyttöönotettava
Fennoskan 2 ja vuonna 2014 Suomen ja Viron välillä käyttöönotettava
Estlink 2 nostavat siirtotehoa edelleen.
Pohjoismaissa integraatiokehitys on edennyt jo pitkälle.
Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhteisen tukkusähkömarkkinan.
Markkina-alueen yhteenlaskettu vuosittainen sähkönkulutus
on noin 400 TWh, josta Suomen osuus on vaihdellut noin
välillä 80—90 TWh. Tukkusähkömarkkinoilla
sähkön markkinahinta muodostuu sähköpörssissä (Nord
Pool). Siellä myydyn sähkön osuus on
noin 70 % (vuosi 2008) kulutetusta sähköstä.
Sähköpörssissä noteerataan spot-kaupassa
osto- ja myyntitarjousten perusteella sähkön markkinahinta
seuraavan päivän jokaiselle tunnille. Koko markkina-alueella
on sama hinta, elleivät siirtoyhteyksien pullonkaulat muodosta
esteitä sähkön siirrolle. Vähäisessä määrin
käydään myös vuorokauden sisäistä Elbas-kauppaa.
Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden merkittävimpänä puutteena
voidaan pitää sitä, että niin Suomessa
kuin muissakin Pohjoismaissa sähkön tuotanto on
melko keskittynyttä. Kolmen suurimman pohjoismaisen tuottajan
osuus pohjoismaisesta sähköntuotannosta on lähes
puolet. Suomessa Fortum Oyj:n osuus tuotannosta on noin 40 % ja
Pohjolan Voima Oy:n noin 25 %. Fennovoima Oy:n
tulo uutena sähköntuottajana markkinoille uuden
ydinvoimalayksikön kautta lisää kilpailua
ja parantaa siten sähkömarkkinoiden toimivuutta.
Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat mallina EU:n
sähkömarkkinoiden integraatiolle. Euroopan yhtenäisilläkin
markkinoilla lähdetään siitä, että kukin
jäsenmaa kantaa omalta osaltaan vastuun energian riittävyydestä ja
kapasiteetin rakentamisesta. Tällä hetkellä vain
Suomi ja Luxemburg ovat kapasiteetin osalta tuontiriippuvaisia.
Negatiivinen tehotase altistaa Suomen sähkömarkkinat
tuonnista aiheutuville häiriöille.
EU:n sähkömarkkinoiden integraatiota säätelee
ns. kaasun ja sähkön sisämarkkinoiden
III lainsäädäntöpaketti- Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/72/EY,
annettu 13 päivänä heinäkuuta
2009, sähkön sisämarkkinoita koskevista
yhteisistä säännöistä ja
direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta - Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/73/EY,
annettu 13 päivänä heinäkuuta
2009, maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja
direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta -
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 713/2009,
annettu 13 päivänä heinäkuuta
2009, energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston
perustamisesta - Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 714/2009, annettu
13 päivänä heinäkuuta 2009,
verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat
ylittävässä sähkön
kaupassa ja asetuksen (EY) N:o 1228/2003 kumoamisesta
-
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 715/2009,
annettu 13 päivänä heinäkuuta
2009, maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista
edellytyksistä ja asetuksen (EY) N:o 1775/2005
kumoamisesta. Sääntely tulee asteittain voimaan
siten, että se on kokonaisuudessaan sovellettavissa 3.3.2011
mennessä. Sääntelyn voimaantulon myötä markkinoiden
oletetaan vähitellen integroituvan. Parhaillaan kehitetään
yhteistä sääntelyä ja teknistä kapasiteettia.
Unionin laajuisesti valmistellaan kymmenvuotinen verkon kehittämissuunnitelma,
joka ei kuitenkaan sido jäsenmaita. Suunnitelma tarkastetaan joka
toinen vuosi, ja se sisältää sähkön
eurooppalaisen tuotannon riittävyysarviot. Integraation
myötä toimitusvarmuus paranee, energialähdejakauma
moninaistuu ja kilpailu lisääntyy vakauttaen samalla
markkinoita ja ehkäisten nopeita hinnanmuutoksia. Integraation
edellyttämät investoinnit infrastruktuuriin ovat
kuitenkin kalliita ja yhdentyminen hidasta. Osaltaan sitä hidastavat
eri jäsenmaiden avoimuudeltaan hyvin erilaiset markkinat.
Alueelliset markkinat, ja niiden mukana myös pohjoismainen
sähköpörssi, tullevat vielä suhteellisen
pitkään toimimaan nykyisellä tavalla.
Oheiset tilastot kuvaavat osaltaan integraation nykytilaa
osoittamalla, kuinka merkittävästi sähkön
hinta vielä vaihtelee EU-maiden välillä.
Tilastoista voi myös päätellä,
että markkinoiden yhdentyessä Suomessa myydyn
sähkön hintaan kohdistuu korotuspaineita.
(Kuvat vain mietinnön pdf-versiossa)
Talousvaliokunta toteaa, että sähkömarkkinoiden
integraatio lisää pidemmällä aikavälillä toimitusvarmuutta,
mutta todennäköisesti aiheuttaa samalla paineita hinnan
nousulle Suomessa. Integraatiokehitys ei poista omavaraisuuden tarvetta.
Kansallisessa intressissämme on tarve turvata sähkön
huoltovarmuus sekä teollisuuden ja kotitalouksien kohtuuhintaisen
sähkön saanti.
Tarve
Sähkön kysyntä
Strategian käsittelyn yhteydessä valiokunta
arvioi, että yhteiskunnan sähköistymisen
myötä voidaan olettaa sähkön
suhteellisen osuuden energian kokonaiskulutuksesta kasvavan, vaikka
energian kokonaiskulutus saataisiinkin käännettyä laskuun.
Strategian perusurassa sähkön kulutuksen arvioitiin
kasvavan 103 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä. Tavoiteurassa
tavoitteeksi asetettiin 98 TWh eli sama, johon on päädytty
myös periaatepäätösten taustaoletuksissa ja
joka on lähellä teollisuuden arviota tulevasta tarpeesta.
Tavoiteuran saavuttaminen edellyttää, että energiatehokkuuden
myötä sähkön kulutusta kyetään
energiatehokkuustoimikunnanTEM, Energiatehokkuustoimikunnan
mietintö 9.6.2009 esitysten mukaisesti leikkaamaan
5 TWh:lla.
Periaatepäätöksissä todetaan,
että kustannustehokkainta on tuottaa tarvittava sähkö edullista energiaa
tuottavissa, päästö- yms. normit täyttävissä perusvoimalaitoksissa.
Lisäksi sähköhuolto on turvattava huippukysynnän
aikana. Jotta teollisuuden tarpeet voidaan tyydyttää,
tulee sähkökapasiteetin riittävyys perustaa
oletukseen tavoitteellisesta talouskehityksestä.
Talouden taantuma johti sähkönkulutuksen nopeaan
laskuun vuonna 2009. Alustavien tietojen mukaan sähkön
kokonaiskulutus romahti tuolloin n. 81 TWh:iin. Viimeisten
tietojen mukaan sähkön kulutus on kääntynyt
kuluvana vuonna nopeaan nousuun. Tämänhetkisenä arviona
on, että kokonaiskulutus kasvaa vuoden lopussa noin 84 TWh:iin.
(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)
Teollisuuden osuus kokonaissähkönkulutuksestamme
on noin puolet. Tämän osuuden kehittyminen muodostaa
näin ollen merkittävän osan kulutusennustetta.
Strategiaa käsiteltäessä oli epäselvää,
miten metsäteollisuuden sähkönkulutus
tulee kehittymään. Massa- ja paperiteollisuus
on teollisuuden toimialoistamme merkittävin sähkön
käyttäjä, joskin myös merkittävä uusiutuvan
energian tuottaja. Suurimmillaan vuonna 2006 sen sähkönkäyttö oli
lähes 27 TWh. Sektorin sähkönkulutus
laski voimakkaasti taantuman myötä, ja osa tuotantolaitoksista
on poistunut lopullisesti käytöstä. Alalla
arvioidaan, että tehtaiden sulkeminen on vähentänyt
sähkön vuotuista käyttöä pysyvästi
noin 3,5 TWh. Suomessa toimii edelleen 50 sellu-, paperi-
ja kartonkitehdasta sekä 240 teollisen mittakaavan puutuoteyritystä.
Alalla arvioidaan, että alan sähkönkulutus
tulee palautumaan taantumaa edeltävälle tasolle
eli 27—28 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä.
Perinteisten tuotteiden tuotannon elpymisen lisäksi sähkönkulutuksen
lisääntymiseen tulevat vaikuttamaan vireillä olevat
biojalostamoinvestoinnit (noin 1,5—2,5 TWh:n lisäys
sähkönkulutukseen) sekä muiden uusien
metsäteollisuuden tuotteiden tuotanto. Tällaisiksi
tuotteiksi mainitaan biopolttoaineiden lisäksi mm. kemikaalit, nanosellujohdannaiset,
terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja uudet puutuoteratkaisut. Myös
puurakentamisen toivotaan nopeasti lisääntyvän.
Erittäin energiaintensiivinen metallinjalostusteollisuus
arvioi, että sähkön tarve Suomessa sijaitsevilla
tehtailla kasvaa vuodelle 2010 arvioidusta noin 5,8 TWh:sta
vuoteen 2020 mennessä 7,8 TWh:iin. Vuonna 2030
sähkönkulutuksen arvioidaan olevan jo 8,3 TWh.
Outokumpu Oyj:n kesäkuussa 2010 julkistama ferrokromitehtaan
laajentamista koskeva investointipäätös
osoittaa osaltaan sähkönkysynnän kasvavaa trendiä.
Metallinjalostusteollisuuden sähköintensiteettiä kuvaa
se, että esimerkiksi ferrokromin tuotannossa sähkön
osuus tuotantokustannuksista on yli 30 %.
Uusi teknologia, kuten sähköautot ja lämpöpumput,
kasvattaa osaltaan sähkönkulutusta. Samoin tulee
varautua kasvussa olevan palvelusektorin sähkönkulutuksen
lisääntymiseen.
Sähkönkulutuksen kasvua ja kapasiteetin lisäystarvetta
pyritään hillitsemään lisäämällä energiatehokkuutta
ja energian säästöä. Nämä toimet
muodostavat olennaisen osan hallituksen energiaratkaisua. Strategian
mukaisesti tavoitteena on, että energian loppukulutusta
vähennetään vuoteen 2020 mennessä noin
37 TWh:lla perusuraan verrattuna. Pääpaino
on lämmönsäästössä.
Sähkön säästötavoite
on 5 TWh. Tavoitteiden täytäntöönpano
on jo käynnissä (esimerkiksi hehkulamppujen poistuminen,
aiempaa energiatehokkaampien sähkölaitteiden markkinoilletulo,
LED-valaistuksen yleistyminen jne.).
Suomessa yritykset ovat jo pitkään solmineet vapaaehtoisuuteen
perustuvia energiatehokkuussopimuksia, joiden avulla on saatu hyviä tuloksia
aikaan. Teollisuuden suuret energiankäyttäjät
ja merkittävä joukko pienempiä yrityksiä ovat
olleet sopimusten piirissä jo toistakymmentä vuotta.
Nyttemmin toimintaa on laajennettu yhä suuremmalle yritysjoukolle
ja uusille toimialoille, kuten kauppaan sekä matkailu-
ja ravintolapalveluihin.
Lisäpotentiaalia sähkön energiatehokkuuden lisäämiseen
tuovat aikanaan teknologian kehitys ja tuotteiden saatavuus kohtuulliseen
hintaan. Esimerkiksi jo nyt saatavissa olevien ja energiatehokkuutta
lisäävien taajuusmuuttajien hinta ei nykyisellään
ole kilpailukykyinen edistääkseen teknologian
laajamittaisempaa käyttöä.
Kulutuskysyntää voidaan jossain määrin
pyrkiä ajoittamaan siten, että kuormitus jakautuu mahdollisimman
tasaisesti. Sähkönkulutuksessa on jo nyt markkinaehtoista
kysyntäjoustoa, jota tällä hetkellä lähinnä vain
osa teollisuudesta hyödyntää. Monet sähköyhtiöt
tarjoavat jo nyt tunnittaiseen spot-hintaan perustuvia tuotteita, mutta
jakeluyhtiöiden tietojärjestelmät eivät vielä pysty
käsittelemään tuntimittaustietoja. Työ-
ja elinkeinoministeriön asettaman sähkötehotyöryhmän
loppuraportissa (31.3.2010) todetaan, että markkinaehtoinen
kysyntäjousto soveltuu käyttövarmuuden
ylläpitoon huippukulutustuntien aikana, jolloin kysyntäjousto
parantaa tehotasapainoa. Joustolla voidaan vaikuttaa myös
huippukulutustuntien aikaiseen sähkön hintaan.
Pidemmällä aikavälillä kysyntäjousto voisi
tarjota pysyvän vaihtoehdon tai lisän tuotantokapasiteettiin
perustuvalle tehoreservijärjestelmälle.
Ottaen huomioon, että lisäkapasiteettia rakennetaan
usean vuosikymmenen käyttöä varten, talousvaliokunta
katsoo, että kulutusennusteissa on kyettävä arvioimaan
sähkön kulutustarvetta huomattavasti 2020-lukua
pidemmälle. Vaatimatonkin talouskasvu (esim. 1,7 %/vuosi)
johtaa bruttokansantuotteen kaksinkertaistumiseen vuoteen 2050 mennessä ja
lähes viisinkertaistumiseen vuoteen 2100 mennessä.
Arviota voi pitää maltillisena, sillä viimeiset
150 vuotta Suomen talous on kasvanut keskimäärin
noin 2 % vuodessa. Korrelaatiota talouskasvun
ja sähkönkulutuksen välillä kuvaa
se, että bruttokansantuotteen kolminkertaistuessa viimeisten
40 vuoden aikana sähkönkulutus nelinkertaistui.
Vaikka talouden kasvun voi perustellusti olettaa muuttuvan vähemmän
energiaintensiiviseksi, talousvaliokunta ei pidä todennäköisenä,
että sähkönkulutus vähentyisi
samaan aikaan kuin kokonaistuotannon määrä moninkertaistuu.
Sähkönkulutuksen kasvuun tulee näin ollen
varautua myös 2020- ja 2030-lukujen jälkeen.
Vaikka kokonaisenergiankulutuksen arvioidaan
vähenevän, tulee sähkön suhteellinen
osuus kasvamaan. Ottaen huomioon erityisesti teollisuuden sähkön
kulutuksen kasvuennusteet, omavaraisuuden saavuttamistavoitteet
ja siihen liittyen vanhentuvan kapasiteetin, hiililauhdesähköntuotannon
voimakkaan alasajon ja tuonnin korvaamisen talousvaliokunta pitää arviota
98 TWh:n sähkönkulutustasosta vuonna
2020 perusteltuna samoin kuin arviota siitä, että sähkönkulutus
tulee edelleen kasvamaan.
Sähkön tarjonta
Tärkeimmät sähköntuotannon
energianlähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu, puupolttoaineet,
turve ja tuulivoima. Lisäksi sähköä tuodaan
naapurimaista (noin 5—20 % kokonaiskulutuksesta).
Sähkönkulutus on 2000-luvulla vaihdellut välillä 80—90 TWh.
(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)
Strategian mukaisesti uusi kapasiteetti tulee rakentaa omavaraisuuden
ja mahdollisimman päästöttömän
energiantuotannon varaan. Tämä tarkoittaa, että tuontiriippuvuudesta
täytyy päästä eroon ja luopua
hiililauhteen käytöstä perusvoiman tuotannossa.
Vuosina 1999—2009 sähkön nettotuonti
Suomeen on ollut vuosittain noin 5—17 TWh eli noin
6—20 % kokonaiskulutuksestamme. Suurimmillaan
laskennallinen tuontitarve on ollut noin 1 800 MW.
Toteutuneiden kulutushuippujen aikana sähköä on
tuotu enimmillään noin 2 000—3 000 MW.
(Kuvat vain mietinnön pdf-versiossa)
Sähkön hankinnasta vajaa kolmasosa on tuotettu
sähkön ja lämmön yhteistuotannon
(CHP) avulla, jossa olennaisena raaka-aineena on uusiutuva
energia. Suomi on sitoutunut EU:n energiapaketissa uusiutuvien energialähteiden osuuden
nostamiseen 38 %:iin energian kokonaiskulutuksesta
vuoteen 2020 mennessä. Talousvaliokunta on strategiasta
antamassaan mietinnössä tarkastellut yksityiskohtaisesti
uusiutuvan energian lisäyspotentiaalia paitsi tuotantomuodoittain
myös käyttökohteittain. Valiokunta katsoo,
että uusiutuvan energian lisääminen on ilmastonmuutoksen
vastaisten toimenpiteiden olennainen osa. Se luo samalla pohjaa
uudelle vihreälle teknologialle ja uudelle vientisektorille.
Myös ympäristövaliokunta sekä maa-
ja metsätalousvaliokunta ovat lausunnoissaan painottaneet
uusiutuvan energian merkitystä. Maa- ja metsätalousvaliokunta
katsoo, että 38 %:n uusiutuvan
energian osuutta tulee pitää minimitavoitteena.
Hallituksen suunnittelemalla uusiutuvan energian paketilla on
tarkoitus tuottaa energiaa metsähakkeella 25 TWh,
tuulivoimalla 6 TWh, biokaasulla 0,7 TWh, pelleteillä 2 TWh,
lämpöpumpuilla 8 TWh ja kierrätyspolttoaineilla 2 TWh.
Lisäksi on tarkoitus lisätä vesivoimaa
ja nostaa liikenteen polttoaineiden biopolttoaineiden osuus 7 TWh:iin.
Kokonaisuutena lisäystavoite on 38 TWh. Tavoite
perustuu energian loppukulutusarvioon 327 TWh vuonna 2020,
josta uusiutuvaa olisi 124 TWh. Hallituksen arvion mukaan
kustannukset näistä toimista olisivat noin 341
miljoonaa euroa vuodessa viimeistään vuonna 2020.
Kokonaissummasta tuulivoiman ja biokaasun syöttötariffin
hinta olisi noin 200 miljoonaa euroa vuodessa sähkön
markkinahinnasta riippuen. Tämän lisäksi
muiden kuin tuulivoiman, biokaasusähkön ja metsäenergian
tukemiseen tarvitaan investointitukia arviolta noin 50—70
miljoonaa euroa vuodessa. Teollisen mittaluokan biodiesellaitosten
rahoitukseen varataan noin 100 miljoonaa euroa. Talousvaliokunta
edellyttää, että eduskunta saa uusiutuvaa energiaa
koskevat lainsäädäntö- ja rahoitusesitykset
käsiteltävikseen kuluvan vuoden loppuun mennessä (Valiokunnan
lausumaehdotus 3).
Valiokunta on todennut, että uusiutuvan energian lisäämisen
edellyttämien ohjauskeinojen tulee olla yhdensuuntaisia
ja hyvin koordinoituja. Ohjauskeinojen tulee myös olla
teknologianeutraaleja sekä mahdollisimman kustannustehokkaita
ja markkinaehtoisia kilpailunvääristymien ehkäisemiseksi.
Ohjaustoimissa on varauduttava myös globaaliin tukikilpailuun.
On tärkeää huolehtia, että Suomessa
tuotettu uusiutuva energia auttaa Suomea saavuttamaan uusiutuvan
energian lisäämistavoitteensa.
Sähkön lisäkapasiteetti turvaa mm.
metsäteollisuuden tuotantoedellytyksiä globaalissa
kilpailussa ja samalla uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia
Suomessa. Metsäteollisuuden tuotannon sivutuotteena syntyy
jo nykyisin 70 % uusiutuvasta energiastamme, ja
esimerkiksi edellä kuvatut biojalostamohankkeet lisäävät tuotantopotentiaalia
entisestään.
Vaje ja sen kattaminen
Ilmasto- ja energiastrategia edellyttää, että sähkön
hankinta tulee ensisijaisesti perustaa omaan kapasiteettiin ja tämän
kapasiteetin tulee pystyä kattamaan huipun aikainen kulutus
ja mahdolliset tuontihäiriöt. Tämä edellytys
ei nykyisin täyty, vaan kotimaisen kulutuksen ja tuotannon
välinen epätasapaino on jopa 2 000 MW.
Edellä todettu sähkön kulutuskysynnän
kasvu lisää vajetta.
Fingridin arvion mukaan Suomen tuotantokapasiteetti on nykyisellään
13 120 MW. Määrään sisältyy
tehoreservijärjestelmän piiriin kuuluva 600 MW:n
voimalaitoskapasiteetti (lauhdevoimaa). Suurimmillaan laskennallinen
tehovaje oli talvikaudella 2006—2007 noin 1 800 MW. Vuonna
2007 kulutus ylitti kotimaisen tarjonnan yhteensä 379 tunnin
ajan. Talven 2009—2010 aikana kulutus ylitti käytettävissä olevan kapasiteetin
240 tunnin aikana.
Suomen energiamarkkinoiden toiminnasta vastaavan viranomaisen
eli Energiamarkkinaviraston arvion mukaan kapasiteettitilanne korjaantuu,
kun OL3-laitos otetaan käyttöön olettaen,
että tuolloin on vuositasolla käytössä myös 7 TWh
uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköä ja
ettei 600 MW:n tehoreserviin kuuluvaa lauhdevoimakapasiteettia
ole poistettu käytöstä. Edellytyksenä on
myös, että vanhentuvat CHP-laitokset on korvattu
uusilla vastaavan tehoisilla laitoksilla. Näin laskien
virasto arvioi, että kulutushuippuina Suomi muuttuu tuontiriippuvaiseksi
jälleen vuonna 2015.
Kapasiteettitarpeeseen vaikuttavat paitsi kulutuskysynnän
kasvu ja tuontiriippuvuudesta irtautuminen myös tarve korvata
käytöstä poistuvaa kapasiteettia. IE-direktiivinDirektiiviehdotus
teollisuuslaitosten päästöistä KOM(2007)844
(21.12.2007) voimaantulon myötä perusvoimantuotannosta
arvioidaan poistuvan noin 2 100 MW lauhdevoimaa.
Vuoden 2020 lopulla arvioidaan käytöstä poistuvan
yhteensä noin 500 MW ydinvoimaa ja Suomi on jälleen
sähkön nettotuoja.
(Kuva vain mietinnön pdf-versiossa)
Energiatehokkuustoimilla pyritään vähentämään
erityisesti lämmönkulutusta. Kuten edellä on
todettu, tämä saattaa samalla vähentää CHP-tuotannosta
saatavan sähkön määrää,
sillä yhteistuotanto on kannattavaa vain, jos sekä sen tuottama
lämpö että sähkö pystytään
hyödyntämään tehokkaasti. CHP-sähkön
määrää saattaa vähentää myös
se, että samalla lämpökuormalla saadaan
vähemmän sähköä, kun
siirrytään maakaasusta kiinteisiin polttoaineisiin
ja jätevoimaloiden käyttöön.
Vanhenevien maakaasuvoimaloiden määrä on
kuitenkin suhteellisen pieni. Laitosten uusiminen, jota IE-direktiivi
tulee osaltaan edellyttämään, parantaa
laitosten tehoa.
Sähköä tulee olla verkossa joka
hetki kysyntää vastaava määrä.
Arvioitaessa tätä turvaavan sähkön
tuotantokapasiteetin kokonaistarvetta ja laatua on otettava huomioon,
että käytettävissä on oltava
eri tarkoituksiin varattua tuotantokapasiteettia. Tarvitaan sekä perus-,
säätö-, huippu- että varavoimaa.
Perusvoima on sähköä, jota tarvitaan
keskeytymättömästi ympäri vuorokauden
ja jolla tyydytetään suurin osa sähköntarpeesta.
Tyypillisesti perusvoimaa tuotetaan hiili-, vesi- ja ydinvoimalaitoksissa.
Säätövoimalla tasataan sähkönkulutuksen
vuorokausivaihteluja. Joustavinta säätövoimaa
on vesivoima, jota voidaan säätää nopeasti.
Sitä tarvitaan myös mm. tuulisähkön
tuotantovaihteluja kompensoimaan. Todettakoon, että Ranskassa
on myös ydinvoimaa käytetty hyvin tuloksin säätövoimana.
Huippuvoimaa tarvitaan sähkönkulutuksen äkillisten
kulutushuippujen aikana eli erityisesti kovilla pakkasilla. Huoltovarmuussyistä pidetään
myös varavoimaa, joka otetaan käyttöön varsinaisten
voimaloiden ollessa poissa käytöstä.
Kun oletuksena on, että vuonna 2020 sähkönkulutus
on energiankulutuksen tehostamistoimenpiteet huomioon ottaen 98 TWh,
on laskennallinen huippukulutus noin 16 300 MWvrt.
v. 2006—2007 kulutuksen ollessa noin 90 TWh laskennallinen
huippukulutus oli noin 15 000 MW. Omavaraisuustavoitteen
täyttäminen edellyttää, että erilaisin
voimaratkaisuin pystymme kansallisesti täyttämään
tämän kapasiteettitarpeen. Kun otetaan huomioon
2020-luvun alkupuolelle mennessä poistumassa oleva kapasiteetti
ja tuontiriippuvuudesta pääseminen ja toisaalta
uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden täyttäminen samoin
kuin erityisesti lämmitysenergian käyttöön
liittyvä energiatehokkuuden lisääntyminen,
olemme tilanteessa, jossa kahden nyt esitetyn ydinvoimalaitoksen
käyttöönoton jälkeenkin huipunaikainen
kapasiteetti olisi ilman tavanomaista lauhdevoimaa noin 16 200 MW.
Työ- ja elinkeinoministeriön arvioiden mukaan
kulutushuippujen kattaminen omalla tuotannolla edellyttää,
että vuoteen 2020 mennessä tulee tuotantokapasiteettia
lisätä noin 2 000—3 200 MW
ja vuoteen 2030 mennessä 4 500—5 500 MW
(ml. Loviisan ydinvoimalaitoksen nykyisten yksiköiden korvaaminen).
Tarvetta on sekä perus- että huippuvoimakapasiteetille.
Laskelmissa on oletettu, että CHP-laitokset korvataan vastaavan
tyyppisillä uusilla laitoksilla ja että osaa tavallisista
lauhdevoimaloista voidaan käyttää huippuvoimantuotannossa
vuoden 2023 loppuun asti, vaikka IE-direktiivi edellyttää asteittaisia
uudistuksia jo vuodesta 2016 lukien. Arviona on, että sähköä pikemminkin
viedään Viroon kuin tuodaan sieltä. Samoin
oletetaan, että tuonti Venäjältä jatkuu.
Nykyteknologian avulla uusiutuvan energian suurin käyttömahdollisuus
vesivoimaa lukuun ottamatta kohdistuu lämmöntuotantoon.
Sähköntuotannossa merkittävin on tuulivoimapotentiaali,
jota vuonna 2020 arvioidaan saatavan 6 TWh. Kapasiteettitarpeen
laskennassa tuulivoimapotentiaalin osuus on kuitenkin rajallinen,
sillä tuuliolosuhteiden vaihtelun vuoksi vain noin 6—10 % tuulivoimasta,
eli nykyisten lisäämissuunnitelmien puitteissa
maksimissaan noin 200 MW, voidaan laskea mukaan tehotarkasteluun.
Vesivoiman tehostamismahdollisuudet ovat noin 100 MW. CHP-tuotantoon
arvioidaan tulevan lisää hajautettua energiantuotantoa,
mutta yksiköt tulevat olemaan siinä määrin pieniä,
ettei niillä ole vaikutusta tehotarkasteluun. Älykkäät
sähköverkot ja kysyntäjousto voivat tasoittaa
kulutuspiikkejä ja näin vähentää kalliin
huippuvoiman käyttöä. Perusvoiman tuotantotarpeeseen
ne eivät kuitenkaan merkittävästi vaikuta.
Kustannustehokkainta päästötöntä perusvoimaa
on vesivoiman- ja ydinvoiman tuotanto. Vesivoiman lisärakentaminen
ei nykyisen sääntelyn puitteissa ole laajamittaisemmin
mahdollista. Yhteistuotannon mittava lisääminen
ei puolestaan ole kustannustehokasta, koska näin syntyvälle
lämpökuormalle ei arvioida löytyvän
riittävää kysyntää.
Perusvoiman lisäystarve on näin ollen täytettävä joko
ydinvoimalla tai hiililauhteella. Hiililauhteen käytön
laajamittainen jatkaminen, puhumattakaan sen lisäämisestä,
ei ole ilmastotavoitteiden mukaista.
Sähkönkulutuksen, tuotannon ja pitkän
aikavälin strategian tavoitteiden täyttäminen
muodostaa muuttujajoukon, jossa tavoitteet ovat selvät,
mutta muut tekijät epävarmoja. Täyttä varmuutta
ei ole siitä, miten sähkönkulutus lopulta kehittyy,
eikä siitä, miten ja kuinka nopeasti eri energian
tuotantoteknologiat ja energiatehokkuutta lisäävät
teknologiat kehittyvät. Uusien energialähteiden
merkitys on tällä hetkellä suuri erityisesti
lämmöntuotannossa. CHP-tuotantoa ei kuitenkaan
voida kustannustehokkaasti nostaa, sillä näin
syntyvälle lämpökuormalle ei löydy
käyttöä mm. lämpöpumppujen
yleistymisen ja talojen energiatehokkuuden lisääntymisen myötä.
Perusvoimantuotannon tulee perustua toimitusvarmaan ja kustannustehokkaaseen
lähteeseen. Kokemukset nykyisten suomalaisten ydinvoimalaitosten
toimintavarmuudesta ovat erinomaiset. Kaikkien neljän toiminnassa
olevan laitoksen keskimääräinen vuotuinen
käyttökerroin on ollut lähes poikkeuksetta
yli 90 prosenttia vuodesta 1983 lähtien.
Talousvaliokunta katsoo, että vuoden 2020 jälkeen
emme kykene täyttämään ilmasto-
ja energiastrategiassa asetettuja tavoitteita ilman uutta
sähkön tuotantokapasiteettia. Uuden kapasiteetin
tarve on vuoteen 2020 mennessä noin 2 000—3 200 MW
ja vuoteen 2030 mennessä noin 4 500—5 500 MW.
Perusvoimantuotannossa ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta
kustannustehokkain ja toimitusvarmin lisäkapasiteetin tuotantotapa
on ydinvoima. Kapasiteettivaje huomioon ottaen tarvetta on kummallekin
valtioneuvoston esittämälle ydinvoimalaitokselle, joiden
rakentaminen lisäisi sähkön tuotantokapasiteettia
yhteensä maksimissaan 3 600 MW.
Vaikutukset
Taloudelliset vaikutukset
Esillä olevat ydinvoimainvestoinnit on tarkoitus toteuttaa
markkinaehtoisesti, eikä ydinvoimarakentamisesta koidu
yhteiskunnalle suoria kustannuksia. Kyseessä ovat erittäin
merkittävät investointihankkeet, joiden välittömät
ja välilliset positiiviset vaikutukset ovat kansan- ja
kuntataloudellisesti huomattavat.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) arvioiden mukaan
noin 1 700 MW:n ydinvoimainvestointi nostaisi
kansantalouden kokonaisinvestointeja 2—3 % hankkeen
rakennusaikana ja lisäisi myös pysyvästi
investointitasoa. Hankkeilla olisi selvä vaikutus kokonaisinvestointeihin
ja sitä kautta kansantuotteeseen. Kahden laitoksen rakentaminen
kaksinkertaistaisi rakennusaikaiset investointivaikutukset, mutta
pysyvät vaikutukset eivät suhteellisesti nousisi
samalle tasolle kuin ensimmäisen voimalan kohdalla. Bruttokansantuotteen
arvioidaan pidemmällä aikavälillä kasvavan
noin puolella prosentilla investointien ja sähkön
alhaisemman hinnan vaikutuksesta. Työllisyyden kasvu lisää kansantaloutta
ja yksityistä kulutusta. Turun kauppakorkeakoulun vuonna
2008 tekemän selvityksen mukaan Olkiluoto 3 -rakennushankkeen
vaikutus on enimmillään ollut lähes 2 % Suomen
bruttokansantuotteesta.
Kuten edellä on todettu, määräytyy
Suomessa kulutetun sähkön markkinahinta tulevaisuudessa
yhä selvemmin eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla.
Yli puolet EU-alueella tuotetusta sähköstä tuotetaan
vielä nykyisin fossiilisilla polttoaineilla, lähinnä kivihiilellä.
Sähkön tuotanto kuuluu päästökauppasektorin
piiriin, joten päästöoikeuden hinnalla
tulee olemaan suuri merkitys EU-alueen sähkön
hintaan olettaen, ettei fossiilisiin polttoaineisiin pääosin
perustuvasta sähköntuotannosta kyetä nopeasti
erkaantumaan. Valiokunta olettaa, että päästöoikeuden
hinta saattaa merkittävästi nostaa sähkön
markkinahintaa unionin alueella. Tämä saattaa
energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailullisesti kestämättömään
tilanteeseen, mikäli vientiteollisuutemme joutuu tulevaisuudessa
maksamaan sähköenergiastaan EU-alueen ulkopuolella
olevia kilpailijoitaan huomattavasti korkeampaa hintaa. Kansainväliset
ilmastosopimusneuvottelut, jotka tulokseen päästessään
tasoittaisivat kilpailuolosuhteita, ovat edenneet erittäin
hitaasti, eikä varmuutta lopputuloksesta ole. Komissio puolestaan
valmistelee päästötavoitteiden yksipuolisia
lisätiukennuksia EU-maiden osalta. Tätä taustaa
vasten arvioiden on teollisuuden omakustannusperiaatteella saatava
kohtuuhintainen sähkö välttämätön
edellytys energiavaltaisen teollisuuden säilymiselle Suomessa.
Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut,
että kaikki hakijat kykenevät rahoittamaan hankkeensa.
Sekä Teollisuuden Voima Oyj että Fennovoima Oy
toimivat kaupallisella periaatteella ja ovat vakuuttuneita hankkeittensa
kannattavuudesta. Päästöoikeuden hinta
ei rasita ydinvoimalla tuotettua sähköä,
mutta saattaa parantaa ydinsähkön kilpailukykyä,
mikäli sähkön markkinahinta päästökaupan
seurauksena nousee. Kustannuksia lisäävät
erittäin suuret investointikustannukset, joita kansainvälisesti
laajentunut kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseen saattaa
vielä nostaa. Ydinvoiman kokonaiskustannuksista investoinnin
osuus on OECD/NEA-arvioiden mukaan noin 60 %,
käyttö ja kunnossapito 25 % ja
ydinpolttoaineen kierto 15 %, josta raakauraanin
osuus noin kolmannes. Kustannuksia lisäävät
myös ydinjätehuollon kustannuksista vastaaminen
sekä ydinvastuulain mukaisesta vastuuvakuutuksesta koituvat
kustannukset. Nämä kustannukset jäävät
kuitenkin kokonaisinvestointiin verrattuna suhteellisen pieniksi.
Kuluttajahinnan kannalta on olennaista, että mitä enemmän
sähköpörssiin tulee muuttuvilta kustannuksiltaan
kivihiililaudetta halvempaa, tasaiseen tuotantomäärään
perustuvaa sähköä, sitä suuremmalla
todennäköisyydellä markkinahinnan määräävä lauhdesähkö syrjäytyy
ja sähkön hinta alenee. Hintavaikutusten arviointi
on kuitenkin erittäin vaikeaa, sillä muuttujia
on muitakin kuin vain ydinsähkön tuotantomäärä. Koska
osakkaina esillä olevissa hankkeissa on useita paikallisia
energialaitoksia, hyötyvät kuluttajat osin suoraan
myös osakkuussähköstä.
Mikäli markkinahinta laskisi, lisäisi se uusiutuvan
energian tukitarvetta. Kuten edellä on todettu, kohdistuu
sähkömme hintaan pikemminkin integraatiokehityksen
ja päästökaupan mukanaan tuomia korotuspaineita.
Myös sähköverkon rakennuskustannukset
nostavat sähkön lopullista hintaa kohoavien siirtohintojen
muodossa.
Samoin on tuotu esille epäily, että ydinvoiman
lisärakentamiseen investoiminen vähentää mahdollisuuksia
investoida uusiutuvaan energiaan. Valiokunta toteaa, että kyseessä ovat
suuruudeltaan (yhtiöiden arvioiden mukaan yhteensä 7—10
miljardin euron) ja kansantaloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävät
investointihankkeet, eikä esille ole tullut, että hankkeiden
mahdollisesti kariutuessa vastaavat investoinnit tehtäisiin
uusiutuvaan energiaan tai johonkin muuhun Suomessa sijaitsevaan
kohteeseen. Sen sijaan esimerkiksi metsäteollisuus katsoo
ydinvoiman lisärakentamisen nimenomaisesti mahdollistavan
lisäinvestoinnit uusiutuvaan energiaan.
Ydinvoiman lisärakentamisesta ei koidu suoria taloudellisia
kustannuksia yhteiskunnalle. Ydinvoimalaitoksen haltija vastaa niin
rakentamis-, käyttö- kuin jätekustannuksistakin.
Myös säteilyturvaviranomaisen (STUK) toiminnasta aiheutuvat
kustannukset katetaan yritysten toimesta. Yhteiskunnan vastuulla
ovat viranomaistoiminnot, kuten poliisi- ja pelastustoimen mitoittaminen
ydinvoimalaitosten toiminnan edellyttämällä tavalla.
Välillisiä kustannuksia syntyy myös
kantaverkon vahvistamisesta ja siirtoyhteyksien luomisesta Ruotsiin.
Näillä toimilla pyritään estämään
Suomen kantaverkon ruuhkautuminen. Uudet ydinvoimayksiköt
samoin kuin tuulivoiman lisääminen 2 000 MW
edellyttävät verkon kehittämistä.
Tarvitaan siirtoyhteys Pohjois-Suomen ja Ruotsin sekä Etelä-Suomen
ja Ruotsin välille samoin kuin maan sisällä pohjois—eteläsuuntaisen
verkon vahvistamista. Kustannuksia aiheutuu myös tarpeesta
lisätä varavoimaa. Lähtökohtana
on, että häiriöreservi mitoitetaan suurimman
tuotantoyksikön tai vakavimman verkkovian mukaan. Fingrid
on suunnitelmissaan varautunut kahden uuden ydinvoimalaitoksen edellyttämiin
muutostöihin. Kustannusten osalta on jo ennakoitu yhden
uuden ydinvoimalan (OL3:n lisäksi) ja yhteensä 2 500 MW:n tuulivoimakapasiteetin
edellyttämät lisäykset. Tästä aiheutuvat
kustannukset arvioidaan 1,6 miljardin euron suuruisiksi. Kahden
suuren ydinvoimayksikön lisärakentaminen merkitsee investointiohjelman
kasvattamista 1,8 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Varavoimatarve kasvaa Olkiluoto 3 -ydinvoimayksikön valmistuessa
1 300 MW:iin. Tuotantoyksikkö on kooltaan
1 600 MW, mutta varavoiman tarvetta pienennetään
300 MW teollisuuskuorman samanaikaisella irtikytkemisellä.
Lisäydinvoiman rakentaminen nostaa varavoiman tarpeen 1 600 MW:iin.
Varavoimakapasiteetti lisääntyy, kun Forssaan
valmistuu vuoden 2012 aikana 240 MW:n suuruinen kaasuturbiinilaitos
varavoimalaitokseksi. Valtio on tällä hetkellä vähemmistöomistajana
(12 %) Fingrid Oyj:ssä. Suurimmat omistajat
ovat Fortum Power and Heat Oy ja Pohjolan Voima Oy (25 % kummallakin).
Institutionaaliset sijoittajat omistavat 38 % yhtiöstä.
EU:n sääntely tulee edellyttämään
muutoksia omistusrakenteeseen siten, että jakelu- ja tuotantoyhtiöiden
omistus erotetaan toisistaan.
Hallitus on ilmaissut valmiuden nostaa omistusosuuttaan Fingrid
Oyj:ssä. Myös eduskunta on hyväksyessään
ilmasto- ja energiastrategiaa koskevan selonteon edellyttänyt
lausumassaan (EK 19/2009 vp), että hallitus
varautuu lisäämään omistusosuuttaan
yhtiössä. Talousvaliokunta pitää omistusosuuden
lisäämistavoitetta myönteisenä omistajapolitiikan
linjauksena.
Mankala-periaate
Esitettyjen ydinvoimalaitosten on tarkoitus toimia ns. Mankala-periaatteella.
Mankala-periaatteesta puhutaan sellaisten yhtiöjärjestysten
yhteydessä, joissa yhtiön kukin osakas
on velvollinen omistuksiensa suhteessa maksamaan yhtiön toiminnasta
aiheutuneet kustannukset. Osakkaat saavat vastikkeeksi vastaavassa
suhteessa sähköä, prosessihöyryä tai
lämpöä. Mankala-yhtiö ei tavoittele
voittoa. Osakkaat kantavat toiminnan riskit ja saavat osingon sijasta
yhtiön valmistamaa tuotetta omakustannushintaan. Järjestelmä on
veroneutraali, sillä osakkaan eteenpäin myymä sähkö tai
tuote, johon osakkuussähköä on käytetty,
verotetaan myyntihetkellä.
Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Mankala-periaate
saattaa alentaa myös sähkön tuotantokustannuksia,
koska sähkövoimalaitos nähdään
ensi sijassa osakkaita palvelevana osuuskuntana, jolloin siihen
sijoitetulle pääomalle ei haeta yhtä suurta
tuottoa kuin osakkaiden varsinaiseen liiketoimintaan sitoutuneelle pääomalle.
Laitos ei myöskään muodosta suurta riskikeskittymää yhdenkään
osakkaan taseessa. Näin ollen voimalaitoksen rahoitukseen
liittyvät riskit ja samalla myös rahoittajien
vaatima riskipreemio saattavat olla alemmat kuin tilanteessa, jossa
riskinkantajia olisi vähemmän.
Mankala-periaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran
1960-luvulla suurien vesivoimarakennustöiden yhteydessä,
ja sen jälkeen sitä on käytetty lämmöntuotannossa,
ydinvoimahankkeissa ja nyttemmin tuulipuistohankkeissa. Mankala-periaatteen
avulla pienet ja keskisuuret yritykset ovat voineet osallistua suuriin
energiainvestointeihin. Noin 42 % Suomessa tuotetusta
sähköstä tehtiin vuonna 2008 osakkuusvoimalaitoksissa.
Lisäksi voimalat tuottivat runsaasti kaukolämpöä,
teollisuuden prosessihöyryä ja teollisuuslämpöä.
Tuotanto jakaantui seuraavasti:
Taulukko: Osakkuusvoimalaitosten osuus Suomen sähköntuotannosta
tuotantomuodoittain vuonna 2008 (Lähde: Energiateollisuus
ry 2010)
|
Suomi 2008
|
Osuusvoimalat
|
% koko tuotannosta |
TUOTANTOSÄHKÖ GWH |
74475 |
31183 |
41,9 % |
Vesivoima |
16909 |
8418 |
49,8 % |
Tuulivoima |
261 |
136 |
52,1 % |
Ydinvoima |
22050 |
14380 |
65,2 % |
Lämpövoima |
35 255 |
8249 |
23,4 % |
- Yhteistuotanto |
26476 |
2743 |
10,4 % |
--kaukolämpö |
14591 |
1163 |
8,0 % |
--teollisuus |
11885 |
1580 |
13,3 % |
- Erillistuotanto |
8779 |
5506 |
62,7 % |
Luvut osoittavat, että Mankala-periaate on laajasti
käytössä eri energian tuotantomuotojen
yhteydessä. Lämpövoiman osalta Mankala-periaatetta
käytetään kaikissa Suomessa käytössä oleviin
energialähteisiin (puu, turve, hiili, maakaasu, öljy
ja jopa vety) perustuvissa tuotantomuodoissa.
Periaatteen oikeudellista pitävyyttä on selvitetty
kansallisesti 1960-luvulla, jolloin korkein hallinto-oikeus hyväksyi
sen kahdessa ratkaisussaan vuosina 1963 ja 1968 (KHO 1963 I 5 ja KHO
1968 B II 521). Toinen ratkaisuista koski Oy Mankala Ab:tä,
josta periaate on saanut nimensä. Valiokunnassa asiasta
kuullut asiantuntijat eivät ole nähneet periaatteessa
kilpailua vääristäviä elementtejä.
Kilpailuvirasto toteaa arviossaan, että lähtökohtaisesti
sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, jotka
merkittävästi estävät, rajoittavat
tai vääristävät kilpailua, ovat
kiellettyjä (kilpailunrajoituslaki 4 §, SEUT
101(1) artikla). Mankala-periaatteen kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa
on otettava huomioon myös se, ettei kilpailusäännösten
tarkoituksena ole kuitenkaan estää markkinoiden toimivuutta
edistäviä hankkeita, jotka eivät ole toteutettavissa
ilman yhteistyötä. Yritysten on kyettävä osoittamaan
yhteistyön välttämättömyys.
Vaikka toiminnan tulkittaisiinkin olevan kilpailua rajoittavaa,
saattaa siihen soveltua kilpailunrajoituslain 5 § (SEUT
101(3) artikla), jossa on säädetty poikkeuksista
edellä mainittuun 4 §:ään.
Poikkeussäännöksen mukaisesti 4 §:n
kielto ei koske sopimuksia, joiden edut ylittävät
kilpailunvastaiset vaikutukset. Virasto pitää Mankala-periaatteen
keskeisenä etuna sitä, että se mahdollistaa
pienille toimijoille tuotantokapasiteetin rakentamisen, vaikka niillä ei yksin
olisi siihen mahdollisuutta. Viraston tiedossa ei ole seikkoja,
jotka olisivat antaneet aiheen käynnistää Mankala-yhteistyöhön
kohdistuvat kilpailunrajoituslaissa tarkoitetut selvitystoimet.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Mankala-periaatetta on
arvioitu useaan otteeseen myös EU:n komissiossa, eikä se
ole nähnyt tarvetta puuttua periaatteen soveltamiseen.
Parhaillaan komissiossa on vireillä asiaan liittyvä kantelu
ja kahden europarlamentaarikon tekemä kirjallinen kysymys.
Talousvaliokunta toteaa, että Mankala-periaate on mahdollistanut
investointikustannuksiltaan suurten energiainvestointien toteuttamisen ja
pienten toimijoiden pääsyn mukaan energiahankkeisiin
sekä laajentanut näin energiamarkkinoilla toimivien
tuottajien määrää. Sillä on
ollut myös vaikutusta Suomen eurooppalaiseen keskiarvoon
verrattuna edulliseen sähkön hintaan. Valiokunta
katsookin, ettei saadun selvityksen perusteella ole tullut esille
seikkoja, jotka saattaisivat estää Mankala-periaatteen
käytön tulevissa energiahankkeissa ja joilla saattaisi
olla vaikutusta esillä olevia periaatepäätöksiä koskevaan
harkintaan.
Työllisyysvaikutukset
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on arvioinut, että pidemmällä aikavälillä
ydinvoimainvestoinnit
kasvattavat kansantuotetta suoran työllistävyyden
ja toisaalta kilpailukykyvaikutusten avulla.
Periaatepäätöksissä on arvioitu,
että investoinnit kasvattavat työllisyyttä erityisesti
rakennusaikana, mutta myös pidemmällä aikavälillä työllisyys
paranee. Yhden ydinvoimayksikön rakennusaikaisen työllisyysvaikutuksen
arvioidaan olevan noin 30 000 henkilötyövuotta,
josta kuitenkin ulkomaisen työvoiman osuus saattaa olla
huomattava. Pysyvä kotimaisen työllisyyden lisäys
olisi kerrannaisvaikutukset mukaan lukien noin 10 000 henkilötyövuotta.
On myös esitetty arvioita, joiden mukaan rakennusaikaiset
työllisyysvaikutukset olisivat merkittävästi
suuremmat, jos vastaava sähkön tuotantokapasiteetti
tuotettaisiin millä tahansa vaihtoehtoisella tavalla. Talousvaliokunta
kuitenkin toteaa, etteivät työllisyysvaikutukset
ole kokonaistaloudellisesti verrannollisia keskenään,
koska uusiutuvan energian tuotanto edellyttää vielä merkittävää yhteiskunnan
tukea.
Teollisuuden Voima Oyj:n YVA-selostuksen mukaan rakentamisvaiheessa
syntyisi noin 22 000—28 000 henkilötyövuoden
kokonaisvaikutus työllisyyteen, josta välillinen
vaikutus olisi noin 10 000—13 000 henkilötyövuotta.
Fennovoima Oy:n selvityksessä kokonaisvaikutus on noin
25 000 henkilötyövuotta, josta välillinen
vaikutus on noin 10 000 henkilötyövuotta.
Turun kauppakorkeakoulun tekemän selvityksen mukaan
Olkiluoto 3 -rakennushankkeen työllistävä vaikutus
on enimmillään ollut lähes 0,7—1,2 % kaikista
työllisistä. Satakunnan alueella kokonaistyöllisyyden
lisäys vastaa noin 5 %:a alueen kokonaistyöpanoksesta.
Merkittävimmät kerrannaisvaikutukset ovat rakennustoiminnassa
sekä koneiden ja laitteiden valmistuksessa. Suomalaisia
eri alojen yrityksiä on ollut hankkeessa mukana lähes
800. Noin 40 % yrityksistä on sijainnut
Länsi-Suomessa.
OL3-hankkeen rakentamiseen osallistuu paljon ulkomaalaisia työntekijöitä.
Heidän osuudekseen arvioidaan noin 2/3 henkilötyövuosista. Teollisuuden
Voima Oyj ja Fennovoima Oy ovat arvioineet hankkeidensa kotimaisuusasteeksi noin
35—45 %. Työelämä-
ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan todennut, että vaikka
ulkomaalaisen työvoiman runsas käyttö pienentää hankkeiden
työllistävää vaikutusta, on
ulkomaisella työvoimalla kuitenkin aluetaloudellisia kokonaiskysyntävaikutuksia.
Tällaisia välillisiä vaikutuksia syntyy
mm. ulkomaisen työvoiman asunnontarpeen, ravintolapalvelujen
kysynnän sekä koulutus- ja muiden kunnallisten
palvelujen tarpeen kasvun myötä. Myös
hankkeeseen liittyvillä hankinnoilla samoin kuin hankkeeseen
rekrytoitujen työntekijöiden yksityisillä hankinnoilla
on oma välillisesti työllistävä vaikutuksensa,
joka ei rajoitu voimalaitoksen lähialueeseen.
Talousvaliokunta painottaa, että positiivisia työllisyysvaikutuksia
tulee arvioida laajemmin kuin pelkästään
ydinvoiman rakentamisen ja voimaloiden käytön
edellyttämän työvoiman kannalta. Perusvoiman
merkittävän lisärakentamisen avulla voidaan
turvata energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailuedellytyksiä ja
näin ollen myös työllistämismahdollisuuksia.
Esimerkiksi metsäteollisuuden voidaan laskea työllistävän
suoraan tai välillisesti noin 200 000 henkilöä Suomessa.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
toteaa lausunnossaan, että ulkomaalaisten työntekijöiden maksamat
verot ovat vaikuttaneet myönteisesti Eurajoen ja Rauman
kuntatalouteen. Fennovoiman hankkeen myötä syntyisi
kokonaan uusi laitos, joka toisi työpaikkoja Pohjois-Suomeen
ja tasapainottaisi siten alueellista kehitystä.
Talousvaliokunta yhtyy työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan näkemykseen, jossa pidetään
tärkeänä, että ydinvoimaloiden rakentamisvaiheessa
käytetään mahdollisimman paljon kotimaisia
yrityksiä ja suomalaista työvoimaa. OL3-työmaalta kertynyttä tietotaitoa
tulee hyödyntää tehokkaasti. Tähän
liittyen valiokunta korostaa tilaajan ja kotimaisten yrittäjien verkostoitumisen
merkitystä, jotta urakoista päätettäessä mahdollisimman
monella suomalaisella yrityksellä on todellinen mahdollisuus
osallistua tarjouskilpailuihin.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
kiinnittää huomiota myös ulkomaisen työvoiman
käytön valvontaan. Talousvaliokunta toteaa, että ulkomaisen
työvoiman käyttöä ja suomalaisen
lainsäädännön sekä työehtojen
ja -olojen valvontaa tulee tehostaa niin ydinvoimatyömailla
kuin muillakin työpaikoilla muun muassa harmaan talouden
vähentämiseksi. Tasapuolisten työmahdollisuuksien
takaamisen lisäksi näin turvataan osaltaan myös oikeudenmukaisen
verotuksen toteutuminen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että viranomaisvalvonnan
riittävistä resursseista huolehditaan. (Valiokunnan lausumaehdotus
4)
Terveysvaikutukset
Säteilyturvakeskuksen mukaan ydinvoimalaitosten käyttöön
liittyvät säteilyhaitat ovat olleet saatujen kokemusten
mukaan erittäin vähäiset niin Suomessa
kuin muissakin maissa. Säteilyannokset laitosten lähiympäristössä asuville henkilöille
ovat olleet jokaisena vuoden pituisena ajanjaksona samaa luokkaa
kuin annos, jonka jokainen suomalainen saa jokaisen tunnin kuluessa
elämänsä aikana. Tämä säteilyannos
on peräisin ihmisen omassa kehossa olevista luonnon radioaktiivisista
aineista, maaperästä tulevasta säteilystä ja
kosmisesta säteilystä.
Elin- ja työympäristön kemiallisten
ja fysikaalisten altisteiden aiheuttamia ennenaikaisia kuolemia
ja syöpiä koskevan uuden tutkimuksenTerveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Säteilyturvakeskuksen
yhteisselvitys, Ympäristö ja Terveys -lehti 3/2010 mukaan
suurimmat ympäristöstä aiheutuvat riskit
johtuvat liikenteen, puun pienpolton, energialaitosten ja muiden
lähteiden pienhiukkasista, sisäilman radonista
ja auringon ultraviolettisäteilystä. Elinympäristön
merkittävimpiä altisteita ovat ulkoilman pienhiukkaset
(1 800 ennenaikaista kuolemaa ja syöpää vuosittain), passiivinen
tupakointi (lähes 300 tapausta), sisäilman radon
(280 tapausta), auringon ultraviolettisäteily, ympäristömelu
sekä kotien kosteusvauriot. Työympäristössä merkittävimpiä olivat työtapaturmat,
pölyjen ja kemikaalien aiheuttama ihotautien ja astmariskin
lisääntyminen sekä altistuminen työmelulle,
kvartsipölylle, dieselpakokaasuille ja hitsaushuuruille.
Työntekijöiden säteilysuojausta on
kehitetty sitä mukaa kuin teknologia on kehittynyt. Säteilyaltistusten
seurannassa kirjattujen annosten vertailu osoittaa, että ydinvoimalaitoksilla
työskentely oli vuonna 2009 säteilyn suhteen vähemmän
vaarallista kuin esimerkiksi suomalaisen lentohenkilöstön
työ.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan tarkastellut
terveysriskejä ja todennut, että kaikki energian
tuottamisen muodot sisältävät tuotantoketjun
varrella jonkinlaisia terveysriskejä. Ydinvoimaloiden terveyshaittojen
on osoitettu olevan pienempiä kuin fossiilisten polttoaineiden
käytöstä aiheutuvat haitat. Normaalikäytössä ydinvoimalaitos
on terveyden kannalta lähes riskitön. Riskit liittyvät
polttoaineen eli uraanin hankintavaiheeseen, mahdollisiin voimalaitosonnettomuuksiin
sekä käytetyn polttoaineen käsittely-
ja varastointivaiheeseen. Louhinnan osalta valiokunta toteaa, että riskit
vastaavat muusta kaivostoiminnasta aiheutuvia riskejä.
Ydinpolttoainetta tarvitaan määrällisesti huomattavasti
vähemmän kuin esimerkiksi kivihiiltä,
mikä vähentää polttoaineen kuljetuksia
ja sitä kautta terveysriskejä. Myöskään
polttoaineen välivarastoinnista ei aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä eikä
kerry
suuria jätemääriä. Uraanin ja
ydinpolttoaineen elinkaarivaikutuksiin palataan jäljempänä käsiteltäessä ydinvoiman
ympäristövaikutuksia
Merkittävät riskit liittyvät mahdolliseen
ydinvoimaonnettomuuteen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta painottaa
tarvetta suojata ympäristön asukkaita ja varmistaa,
että heidän säteilyaltistuksensa jää vaaratilanteessa
mahdollisimman vähäiseksi. Uuden teknologian myötä vaaraa laajamittaisesta
ydinonnettomuudesta on kyetty pienentämään.
Ympäristövaikutukset
Ydinvoiman tuotannosta ei aiheudu kasvihuone- eikä pienhiukkaspäästöjä,
joten tuotantomuotona se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Periaatepäätösten mukaisten hankkeiden
ympäristövaikutuksia on tarkasteltu laajasti kunkin hankkeen
ympäristövaikutusarvioinneissa (YVA), ja lisäselvitykset
jatkuvat edettäessä seuraaviin lupavaiheisiin.
Näihin kysymyksiin palataan jäljempänä käsiteltäessä yksittäisiä periaatepäätöksiä.
Yleisempinä ympäristökysymyksinä otetaan
tässä esille erityisesti ydinvoiman rakentamiseen
liittyvät maankäytölliset vaikutukset,
laitoksen käytön vesistövaikutukset sekä uraanin
ja ydinpolttoaineen ympäristövaikutukset.
Maankäyttö.
Maankäytöllisesti ydinvoiman rakentaminen
edellyttää varsinaisen laitospaikan ja ydinjätteiden
sijoituspaikan lisäksi sähkön siirtoverkon
rakentamista. Edellä on jo tuotu esille tarve rakentaa
uusia voimajohtoja paitsi ydinvoimaloiden myös tuuli- ja
biovoimaloiden läheisyyteen ja jakeluverkoiksi, joten energiavarmuuden
lisäämisestä aiheutuvat maankäytölliset
vaikutukset ovat pelkkää ydinvoimarakentamista
laajemmat.
Fingridin suunnitelmien mukaisesti voimajohdot tullaan sijoittamaan
ensisijaisesti vanhan johdon paikalle tai viereen. Näin
kyetään rakentamaan suurin osa eli noin 85—90 % tarvittavista
johtokaduista. Talousvaliokunta toteaa, että kaikkien osapuolten
intressissä on pitää rakentamisesta aiheutuvat
maankäytölliset vaikutukset mahdollisimman pieninä.
Täysin niitä ei kuitenkaan voida välttää.
Rakentaminen edellyttää sujuvaa yhteistyötä kantaverkkoyhtiön,
lupaviranomaisten ja maanomistajien välillä. Myös
ympäristövaliokunta sekä maa- ja metsätalousvaliokunta
ovat painottaneet tätä lausunnoissaan. Rakentamisaikataulu
huomioon ottaen on toivottavaa, että tarvittavat maankäytölliset
kysymykset kyetään mahdollisimman pitkälle
hoitamaan ennakkosopimisella. Viime kädessä lunastustoimituksessa
määritetään maasta maksettava
korvaus. Korvauksen maksaminen perustuu lunastuslakiin
(603/1977), jonka mukaisesti maanomistajille on pakkolunastustilanteessa maksettava
korvaus käyvän hinnan mukaan.
Maa- ja metsätalousvaliokunta viittaa lausunnossaan
lunastuslain mukaisten ja erityislainsäädännössä omaksuttujen
lunastussäännösten välisiin
eroihin ja esittää, että lunastuslain
korvaussäännökset otetaan välittömästi
tarkasteluun niiden uudistamiseksi ja samassa yhteydessä pyritään
yhtenäistämään eri laeissa olevat korvaussäännökset.
Talousvaliokunta yhtyy tähän näkemykseen.
Vesistö.
Ydinvoimaloiden jäähdytysvesien vesistövaikutukset
tunnetaan varsin hyvin. Lämpötilan nousu purkualueella
kiihdyttää eliöiden aineenvaihduntaa
ja lisää biologista tuotantoa sekä ympäristöstä eliöille
aiheutuvaa stressiä pohjoiselle Itämerelle tyypillisissä oloissa,
joissa eliöstö on niukkaa ja sopeutunut alhaisiin lämpötiloihin.
Jäähdytysveden vaikutukset meriveden lämpötilaan
ovat huomattavimmat talvella. Lämminvesipäästöt
vaikuttavat jääolosuhteisiin voimalaitosten lähialueilla,
joten kasvukausi pitenee molemmista päistä. Kasvukauden
piteneminen ja talvehtimisajan häiriintyminen olosuhteissa,
joissa eliöstö on tottunut selvään
lepovaiheeseen talvella, aiheuttaa merkittävimmät
lämpökuormituksesta johtuvat ympäristövaikutukset.
Lisäksi vedenvaihdolla ja ravinnepitoisuudella on todettu
olevan ratkaiseva merkitys ympäristövaikutuksen
kannaltaYdinvoimalaitosten radioaktiivisten aineiden ja lämminvesipäästöjen
ympäristövaikutukset pohjoisen Itämeren
murtovesiolosuhteissa, Erkki Iluksen väitöskirja
25.9.2009. Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan,
että lämminvesipäästöjen
biologiset vaikutukset ovat olleet tutkimusten mukaan merkittäviä jäähdytysvesien
purkupaikkojen
läheisyydessä, mutta vaikutusalue on suhteellisen
rajoittunut.
Ydinpolttoaine.
Vaikka Suomeen tuodaan vain valmista ydinpolttoainetta, on aiheellista
tarkastella koko ydinpolttoaineen tuotantoketjun ympäristövaikutuksia.
Ydinpolttoaineen raaka-aineena oleva uraani on raskasmetalli
ja siten kemiallisesti myrkyllinen. Malmimineraalit ovat pelkistävissä oloissa vaikealiukoisia,
mutta hapettuessaan uraani voi muodostaa kompleksiyhdisteitä ja
joutua vesiliuoksiin. Tämä tulee erityisesti ottaa
huomioon ydinpolttoaineen loppusijoittamista suunniteltaessa.
Radioaktiivisuuden kannalta ongelmallisin on luonnonuraaniin sisältyvä isotooppi
U-238,
jonka puoliintumisaika on hyvin pitkä (noin 4,5 miljardia
vuotta). Tänä aikana sen aktiivisuus on vähentynyt
puoleen alkuperäisestä. Tytärnuklidien
puoliintumisajat ovat lyhyempiä, 250 000 vuodesta
muutamiin sekunteihin.
Uraanin tuotantoketjussa ympäristön kannalta
huomioon otettavia vaiheita ovat malminetsintä, malminlouhinta,
jalostus ja väkevöinti, kuljetukset, ydinpolttoaineen
valmistus, välivarastointi, ydinpolttoaineen jälleenkäsittely
ja loppusijoitus. Kaikkien näiden vaiheiden turvallisuus
on erityisesti varmistettava uraanin haitallisten ominaisuuksien
vuoksi.
Radioaktiivisia aineita sisältäviä ydinjätteitä syntyy
lähes ydinpolttoainekierron kaikissa vaiheissa. Suomessa
ei ole polttoainekierron alkupään teollisuutta,
vaan kansallisesti joudumme hoitamaan ainoastaan polttoaineketjun
loppupään eli reaktorien käytöstä aiheutuvien
keski- ja matala-aktiivisten laitosjätteiden, korkea-aktiivisen
käytetyn polttoaineen sekä laitosten käytöstä poistamisen
edellyttämät varastointi-, kuljetus- ja loppusijoitustoimet.
Ympäristövaliokunnan tapaan talousvaliokunta toteaa,
että vaikka Suomessa ei olekaan uraanikaivostoimintaa tai
ydinpolttoaineen valmistusta tai jälleenkäsittelyä,
tulee Suomen kantaa vastuuta siitä, millaisissa oloissa
täällä käytettävä ydinpolttoaine
tuotetaan.
Uraanin väkevöinnissä eli isotooppirikastuksessa
sen pitoisuus nostetaan 4 prosenttiin. Laitoksia on Ranskassa, Isossa-Britanniassa,
Saksassa, Hollannissa, Venäjällä, USA:ssa,
Japanissa ja Kiinassa. Ydinpolttoaineen valmistuslaitoksessa kaasumainen
uraaniyhdiste muunnetaan uraanioksidijauheeksi, josta puristetaan polttoainetabletteja,
ladataan sauvoiksi ja koostetaan nipuiksi. Näitäkin
laitoksia on useimmissa ydinenergiamaissa. Suomeen tuotava uraani on
tässä muodossa. Siitä ei aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä.
Välivarastointitekniikka perustuu perinteisesti vesialtaisiin
(esimerkiksi Loviisassa ja Olkiluodossa), mutta uudemmat tekniikat
perustuvat kuivavarastointiin. Välivarastointivaiheessa
ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia, eikä siitä aiheudu
merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä.
Suomessa syntynyt käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan.
Teoriassa se voitaisiin myös jälleenkäsitellä.
Jälleenkäsittelyssä ydinpolttoaineesta
erotetaan uraani ja plutonium ydinreaktoreiden polttoaineena uudelleenkäytettäväksi.
Noin
96 % polttoaineesta on jälleenkäsittelykelpoista.
Jäljelle jää 3 % jätettä ja
1 % plutonium-239:ää. Edellä mainittu
jäljelle jäävä korkea-aktiivinen
neste kiinteytetään lasiin. Kaikesta tähän
mennessä kertyneestä polttoaineesta vajaa kolmannes
on jälleenkäsitelty. Laitoksia on Ranskassa, Isossa-Britanniassa,
Japanissa ja Venäjällä. Jälleenkäsittelyyn
ei nykyteknologialla liity merkittäviä ympäristövaikutuksia.
Riskit ovat turvallisuuspoliittisia, koska jälleenkäsittelyä voidaan
käyttää myös plutoniumiin perustuvan
ydinaseen valmistukseen. Toiminta pyritään tämän
vuoksi pitämään ydinasevaltioiden hallinnassa
ja tiukassa kansainvälisessä valvonnassa.
Ydinjätteiden loppusijoitukseen liittyviä kysymyksiä käsitellään
jäljempänä ydinjätehuoltoa koskevassa
kohdassa.
Uraani
Ydinsulkusopimus ja muut kansainväliset velvoitteet
säätelevät uraanintuotantoa ja kauppaa. Lisäksi
kaivosteollisuus on omaehtoisesti kehittänyt nykyaikaisia
toimintaohjeita. Uraanikaivosteollisuuden oma järjestö World
Nuclear Association on vastaavasti kehittänyt
uraanikaivostoimintaan ohjelman "WNA Uranium Stewardship",
johon tärkeimmät kaupalliset yhtiöt ovat
sitoutuneet.
Uraanivarojen arvioidaan tällä hetkellä riittävän
vähintään 80 vuodeksi. Hinnan noustessa köyhempiäkin
esiintymiä hyödynnetään, jolloin nykyinen
kulutus jo tiedossa olevien esiintymien puitteissa voidaan
kattaa arvioiden mukaan 100—200 vuodeksi. Hyötyreaktoreiden käyttöönoton
myötä uraanivarat riittävät
huomattavasti tätä pidemmäksi aikaa.
Markkinoilla on pitkään ollut tuotantoa suurempi
kysyntä, joten uraanin hinta on noussut 2000-luvulla. Maailman
nykyinen tuotanto on noin 50 000 t/v ja
voimaloiden tarve 68 000 t/v. EU:n voimaloiden
tarve on noin 20 000 t/v (Suomessa noin 500 t/v).
Kahdeksan maata tuottaa 90 % uraaniraaka-aineesta.
Tuottajamaista vain Kanadassa, Venäjällä ja
USA:ssa on omaa ydinvoimatuotantoa. Japani, USA ja EU-maat Suomi
mukaan luettuna ovat riippuvaisia uraanin tuonnista. Suomen tunnetut
uraanivarannot ovat niukat, mutta geologista potentiaalia taloudellisesti
käyttökelpoisten uraanimalmiesiintymien olemassaololle kallioperässämme
on.
Osana aseistariisuntaa ydinaseisiin alun perin tarkoitettua
uraania on jo vuosia käytetty laimennettuna ydinpolttoaineena
lähinnä USA:ssa. Koko globaalista ydinvoimalaitosten
uraanitarpeesta tämä venäläinen
ydinaseuraani on vastannut jopa 30—40 %.
Uraania on tämän seurauksena louhittu viime vuodet
vain noin 60 % siitä määrästä,
jota sähköntuotannossa on tarvittu.
Turvallisuus
Ydinenergian käyttö on tarkassa kansainvälisessä valvonnassa.
Kansainväliset järjestöt (IAEA, OECD/NEA
ja Euratom) valvovat ydinpolttoainekiertoon liittyvien
sopimusten noudattamista sekä ohjaavat ja opastavat ydinvoiman
rauhanomaisessa käytössä. IAEA ylläpitää uraanikaivostoiminnan
Best Practice -ohjeistusta ja pyrkii aktiivisesti edistämään
alan osaamista ja tietotaitoa kehitysmaissa. Ohjeistuksella pyritään
antamaan yhteiset perusteet jäsenmaiden turvallisuusvaatimuksille
ja harmonisoimaan niitä. IAEA:n valmistelema Käytetyn
polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon
turvallisuutta koskeva yleissopimus on tullut Suomessa voimaan vuonna
2001. OECD:n ydinenergiajärjestön NEA:n tavoitteena
on tukea jäsenmaidensa keskinäistä yhteistyötä radioaktiivisten jätteiden
ja materiaalien huoltoon liittyen ja myötävaikuttaa
kansallisten ja kansainvälisten ydinjätehuoltostrategioiden
ja viranomaiskäytäntöjen kehittämiseen.
EU:ssa ydinenergia-alaa yhdistää Euratom-sopimus
ja kansallisten ydinalan sääntelyviranomaisten
korkean tason ryhmä ENSREG.
Ydinenergialain 6 §:n mukaan ydinenergian käytön
on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua
vahinkoa ihmisille, ympäristölle ja omaisuudelle.
Ydinlaitokset rakennetaan viimeisimmän teknisen tiedon
mukaisesti, ja niitä parannetaan ja huolletaan säännöllisesti
käyttöiän aikana. Säteilyturvakeskuksen
mukaan ydinvoimalaitoksen turvallisuusriskit ovat normaalissa käytössä vähäiset,
mutta onnettomuuden mahdollisuutta ei voida täysin sulkea
pois.
Säteilyturvakeskuksella on keskeinen asema ydinenergian
käytön turvallisuuden sekä turva- ja
valmiusjärjestelyjen valvonnassa ja sääntelyn kehittämisessä.
Ydinenergialain 55 §:ssä luetellaan tehtävät,
joista Säteilyturvakeskuksen on erityisesti huolehdittava.
Lain 10 luvussa annetaan Säteilyturvakeskukselle laajat
valtuudet velvoittaa luvanhaltija tekemään välttämättömät
muutokset ydinlaitoksen rakenteessa ja käytössä sekä poistamaan
puutteellisuudet ja epäkohdat. Niiden tehosteena voidaan
käyttää uhkasakkoa. Säteilyturvakeskus
voi keskeyttää toiminnan tai rajoittaa sitä,
jos puutteellisuudesta tai epäkohdasta aiheutuu tai jos
muutoin on perusteltua syytä epäillä toiminnasta
aiheutuvan välitöntä vaaraa. STUKin apuna
turvallisuuskysymyksiä käsittelee ydinturvallisuusneuvottelukunta
ja ydinalan turvajärjestelyjen neuvottelukunta. Näiden
ohella valmistelutyötä tehdään myös
ydinturvallisuustutkimusohjelmiin (SAFIR ja KYT) liittyvissä johtoryhmissä.
STUK omaa kansainvälisestikin arvioituna merkittävää asiantuntemusta
ydinvoiman rakentamisen ja turvallisen käytön
saralla. Tätä osoittaa mm. se, että muun
Euroopan ydinvoimalaitoksia koskeva turvallisuussäännöstö on
kehittymässä suomalaisten vaatimusten mukaiseksi. Talousvaliokunta
pitää erittäin tärkeänä,
että STUKin voimavarat turvataan ja tässä yhteydessä otetaan
huomioon mahdollisesti samanaikaisesti käynnistyvien laitosten
rakentamishankkeiden edellyttämät lisäresurssitarpeet.
Vuonna 2009 ydinturvallisuusvalvonnasta Säteilyturvakeskukselle
aiheutuneet kustannukset olivat 16 miljoonaa euroa. Se sai valvonnasta
tuloja vastaavan määrän.
Suomen nykyisillä ydinvoimalaitoksilla on tehty niiden
käyttöönoton jälkeen parannuksia, joilla
varmistetaan reaktorin suojarakennuksen säilyminen ehjänä myös
mahdollisen reaktorin sulamisen jälkeen. Parhaillaan rakennettavassa OL3-yksikössä
on
maailman ensimmäinen EPR-reaktori eli eurooppalainen painevesireaktori. Siinä on
nelinkertainen jäähdytysjärjestelmä. EPR-reaktorissa
on varauduttu myös tilanteeseen, jossa jäähdytys
varotoimista huolimatta epäonnistuu. Näiden tilanteiden
varalle reaktorin alle rakennetaan jäähdytettävä "sydänsieppari",
jonka avulla sula, radioaktiivinen polttoaine pystytään
pitämään hallinnassa ja eristyksissä ympäristöstä.
Uusien laitosten turvallisuusvaatimuksia on tiukennettu entisestään.
Niiden tulee mm. kestää suuren matkustajakoneen
törmäyksestä koituvat vauriot ilman ydinonnettomuuden vaaraa.
Säteilyturvakeskuksen antaman lausunnon mukaan Suomen uusien
ydinvoimalaitosten suunnittelussa lähdetään
siitä, että niiden turvallisuus on selkeästi
ja todistettavasti parempi kuin nykyisin käytössä olevien
laitosten.
Ydinenergialaki säätelee paitsi ydinvoimalaitoksen
käytön turvallisuutta myös laitosalueen turvallisuutta.
Lain 2 a luku asettaa tiukat määräykset
noudatettavista turvallisuusperiaatteista sekä varautumisesta
ja puuttumisesta havaittuihin epäkohtiin. Turvallisuutta
säätelee myös ydinvoimalaitosten turvallisuudesta
annettu valtioneuvoston asetus (733/2008). Sääntelyn
mukaisesti ydinlaitoksen turvallisuussuunnittelun tulee kattaa kaikki
muut tilanteet paitsi varautuminen sotatoimiin. Ydinvoimalaitosten
turvallisuutta on arvioitava rakentamislupaa ja käyttölupaa
haettaessa, laitosmuutosten yhteydessä sekä määräajoin
laitoksen käytön aikana. Inhimillisten virheiden
välttämiseen, havaitsemiseen ja korjaamiseen on
kiinnitettävä erityistä huomiota suunnittelun,
rakentamisen, käytön ja kunnossapidon aikana.
Onnettomuuksien ennaltaehkäisemisessä ja seurausten
lieventämisessä on noudatettava toiminnallista
syvyyssuuntaista turvallisuusperiaatetta. Radioaktiivisten aineiden
leviäminen ydinreaktorin polttoaineesta ympäristöön
on estettävä peräkkäisillä esteillä,
joita ovat polttoaine ja sen suojakuori, ydinreaktorin jäähdytyspiiri
ja suojarakennus. Suojautumisessa ulkoisilta tapahtumilta on otettava
huomioon ainakin poikkeukselliset sääolosuhteet,
seismiset ilmiöt ja muut ympäristöstä tai
ihmisen toiminnasta johtuvat tekijät.
Ympäristövaliokunta on viitannut lausunnossaan
Olkiluoto 3 -hankkeen rakentamisessa ilmenneisiin ongelmiin ja pitänyt
näitä yhtenä perusteena olla kannattamatta
lisäydinvoiman rakentamista. Talousvaliokunta toteaa tähän
liittyen, että esille tulleet ja läpinäkyvästi
käsitellyt ja ratkaistut ongelmat osaltaan osoittavat,
että STUK valvoo erittäin tarkasti ja tinkimättömästi
turvallisuusnormien noudattamista. Suomessa noudatettava tiukka
turvallisuuskulttuuri on hakijoiden tiedossa, ja yritykset myös
vastaavat tästä mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista.
OL3-hankkeen yhteydessä saadut opit ovat hyödynnettävissä jatkohankkeissa.
Talousvaliokunta ei pidä uusien hankkeiden hylkäämistä ympäristövaliokunnan
esittämin kriteerein perusteltuna.
Hallintovaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota
erityisesti turvallisuusjärjestelyihin, huoltovarmuuteen
ja onnettomuustilanteisiin varautumiseen. Valiokunta tuo esille
turva- ja pelastussuunnittelun sekä alan viranomaisten
roolin ydinvoiman suunnittelun, rakentamisen ja käytön
eri vaiheissa. Valiokunta katsoo, että poliisilla tulee
olla toimintaryhmät jo rakennusaikaisia operatiivisia erityistilanteita varten.
Paikallispoliisin ja valtakunnallisten yksiköiden ja muiden
turvallisuusviranomaisten on yhdessä varauduttava yleisen
järjestyksen ylläpitoon. Valiokunta toteaa, että rakennusluvan hyväksymisharkintaa
tehtäessä tulee edellyttää, että pelastustoimen
resurssit on turvattu sekä rakennusvaiheen että varsinaisen
käytön aikaiseen toimintaan. Valiokunnan näkemyksenä on, ettei
ydinvoimapaikkakuntien poliisin resurssitarpeita ole otettu riittävästi
huomioon jaettaessa voimavaroja poliisilaitoksille.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että ydinvoimapaikkakuntien turvallisuus- ja pelastustoimen
resurssien riittävyys eri turvatilanteissa varmistetaan
ja niitä tarvittaessa täydennetään.
Ydinjätehuolto
Ydinenergiatuotannon yhteydessä syntyy vähä- ja
keskiaktiivista jätettä sekä käytettyä polttoainetta.
Jätehuoltovelvollinen on vastuussa näiden säteilyltään
ja vaarallisuudeltaan eriasteisten jätteiden varastoinnista
ja siitä aiheutuvista kustannuksista.
Sääntely.
Ydinenergialain 6 a §:n mukaisesti Suomessa
syntyvät ydinjätteet on käsiteltävä, varastoitava
ja sijoitettava pysyvästi Suomeen. Lain 6 b §:ssä säädetään
puolestaan ydinjätteiden tuonnin kieltämisestä.
Lainkohdan mukaisesti ydinjätteitä, jotka ovat
syntyneet muualla kuin Suomessa tapahtuneen ydinenergian käytön
yhteydessä tai seurauksena, ei saa käsitellä, varastoida
tai sijoittaa pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomeen.
Poikkeuksen muodostavat vain vähäiset määrät
lähinnä tutkimustarkoituksiin käytettyä jätettä.
Suomen lisäksi kansallinen ydinjätteen tuontikielto
on voimassa ainakin Ranskassa ja Ruotsissa. EU:n perustamissopimuksissa
tai sekundäärilainsäädännössä ei
ole nimenomaisia määräyksiä ydinjätteen
viennistä tai tuonnista. EU-sääntelyn
mahdollisia vaikutuksia kansalliseen päätöksentekoon
on arvioitu mm. vuonna 2001, jolloin eduskunta hyväksyi
Posivan ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta koskevan periaatepäätöksen
(TaVM 6/2001 vp). Tuolloin todettiin,
ettei EU voi ilman jäsenmaan omaa suostumusta velvoittaa
tätä ottamaan vastaan muiden jäsenmaiden
ydinjätteitä. Vuonna 2001 annetun päätöksen
jälkeen on tullut voimaan (16.6.2001) kansainvälinen
ydinjätesopimus (SopS 36/2001), jonka johdanto-osan
xii-kohdassa sopimuspuolet "tunnustavat, että jokaisella
valtiolla on oikeus kieltää vieraassa valtiossa
tuotetun käytetyn polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen tuonti
omalle alueelleen". EU-jäsenvaltioiden lisäksi
myös Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom)
on liittynyt sopimuksen osapuoleksi. Ydinjätteiden siirtoja
säännellään myös vuonna 2006
annetussa radioaktiivisen jätteen ja käytetyn
ydinpolttoaineen siirtojen valvonnasta ja tarkkailusta annetussa
direktiivissä (2006/117/EURATOM). Direktiivi
on luonteeltaan tekninen. Sen johdanto-osassa (7. ja 8. kappale)
todetaan kuitenkin selkeästi, ettei direktiivillä saa
velvoittaa jäsenvaltiota hyväksymään siirtoja
loppusijoittamista varten eikä heikentää jäsenvaltioiden
voimassa olevia oikeuksia kieltää sellaisten jätteiden
siirtoa, joiden siirto edellyttää jäsenvaltion
hyväksyntää. Samoin direktiivin 9 artiklan
2 b -alakohdassa säädetään jäsenvaltion
oikeudesta evätä ydinjätteiden siirto kansallisen,
unionin tai kansainvälisen lainsäädännön
perusteella. Parhaillaan komissiossa valmistellaan uutta ydinjätedirektiiviä,
joka on tarkoitus antaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Saadun
tiedon mukaan direktiivin tarkoituksena on velvoittaa jäsenmaat
laatimaan suunnitelmat ydinjätehuollon toteuttamiseksi.
Sen lisäksi direktiivissä mahdollisesti kielletään
ydinjätteen vienti EU:n ulkopuolelle.
Edellä olevan perusteella talousvaliokunta katsoo,
ettei kansainvälisestä eikä unionisääntelystä voida
johtaa velvoitetta, jonka mukaisesti Suomen tulisi vastoin tahtoaan
ottaa vastaan ydinjätettä muista maista. Pikemminkin
voi todeta, että sääntely turvaa valtioiden
suvereenia päätöksenteko-oikeutta tältä osin.
Todettakoon, että vuosina 2001 ja 2002 annetut loppusijoitusta
koskevat periaatepäätökset on tarkoin
rajattu koskemaan vain päätöksissä nimetyistä ydinlaitoksista
tulevaa, maksimimäärältään
sitovasti määrättyä käytetetyn
ydinpolttoaineen erää. Näin on esitetty
tehtäväksi myös nyt käsiteltävänä olevassa
periaatepäätöksessä.
Ydinenergialaki säätelee niitä velvoitteita, jotka
jätehuoltovelvollisen eli ydinvoimalaitoksen käyttöön
luvan saaneen yrityksen tulee täyttää.
Sen mukaisesti velvollisen on huolehdittava kaikista tuottamiensa
jätteiden ydinjätehuoltoon kuuluvista toimenpiteistä ja
niiden asianmukaisesta valmistelemisesta sekä vastattava
kaikista kustannuksista. Kustannuksiin lasketaan mukaan myös
ydinvoimalaitosten poisto käytöstä ja purkujätteiden
loppusijoitus. Jätehuoltovelvollisen on laadittava suunnitelma
ydinjätehuollon toteuttamisesta. Suunnitelma on esitettävä toiminnan
kestäessä säännöllisesti
kolmen vuoden välein. Siihen on sisällytettävä myös
yleispiirteinen suunnitelma seuraaville kuudelle vuodelle. Säännöllisesti
kuuden vuoden välein on esitettävä suunnitelma
myös ydinlaitoksen käytöstä poistamiseksi.
Työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa vuosittain
ydinjätehuoltosuunnitelmien perusteella jätehuoltovelvollisten
ydinjätehuoltoa koskevat vastuumäärät
ja rahastotavoitteet. Varoja on kerättävä niin,
että ydinjätehuoltoon tulevaisuudessa tarvittavat
toimenpiteet voidaan varmuudella kaikissa olosuhteissa hoitaa.
Jätehuoltovelvollisen vastuu päättyy
viimeistään, kun loppusijoitus ja ydinlaitoksen
käytöstäpoisto on suoritettu loppuun
Säteilyturvakeskuksen hyväksymällä tavalla.
Vastuu siirtyy tällöin valtiolle. Valtiolla on
oikeus ja velvollisuus ryhtyä loppusijoituspaikalla kaikkiin
niihin toimenpiteisiin, joita ydinjätteen tarkkailu ja
valvonta sekä ydinjätteiden loppusijoituksen turvallisuuden
varmistaminen edellyttävät.
Loppusijoitus.
Matala- ja keskiaktiiviset voimalaitosjätteet loppusijoitetaan
Suomessa laitosalueen kallioperään rakennettaviin
tiloihin. Olkiluodossa tällainen loppusijoituslaitos on
ollut käytössä vuodesta 1992. Loviisan
loppusijoituslaitos otettiin käyttöön
vuonna 1998. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamista
tutkitaan edelleen. Lähtökohtana on sijoittaa
jäte kapseloituna syvälle kallioperään.
Ennen loppusijoitusta käytettyä ydinpolttoainetta
jäähdytetään käytetyn
polttoaineen välivarastoissa usean vuosikymmenen ajan.
Käytetty ydinpolttoaine on vaarallisinta ensimmäiset
600 vuotta. Sen jälkeen säteily polttoaineen sisältävän
kapselin pinnalla on vähentynyt jo niin pieneksi, että oleskelu
sen välittömässä läheisyydessä ei
aiheuttaisi niinkään suurta säteilyaltistusta
kuin matkustaminen lentokoneella. Kun loppusijoituksesta on kulunut 10 000
vuotta, ovat maan pinnalla saatavat säteilyaltistukset
missä tahansa tutkitussa onnettomuusskenaariossa pienempiä kuin
luonnosta saatava säteily.
Kuten edellä on todettu, hakijan ei tarvitse vielä ydinvoimalaitoksen
rakentamisen periaatepäätösvaiheessa
tarkoin kuvata jätteiden loppusijoitustapaa. Jätteiden
loppusijoittamisesta tehdään aina oma periaatepäätöksensä,
joka tullessaan hyväksytyksi valtioneuvostossa etenee normaaliin
tapaan eduskuntakäsittelyyn, jolloin eduskunta voi sen
joko hyväksyä tai hylätä. Ydinvoimalaitoksen
käyttöönotto ei ole mahdollista, ennen
kuin loppusijoittamisesta on annettu luotettava selvitys.
Eduskunta on vuosina 2001 ja 2002 hyväksyessään
Olkiluotoon rakennettavan käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitosta
ja sen rakentamista laajennettuna koskevat periaatepäätökset hyväksynyt
loppusijoitustavaksi jätteiden kapseloinnin ja sijoittamisen
syvälle kallioperään. Näin on
tarkoitus hoitaa nykyisin käytössä olevista
ydinvoimalaitoksista syntyvän jätteen loppusijoitus.
Tällä teknologialla jätteitä loppusijoitettaessa
turvallisuuden tärkeimpänä perustana
pidetään ydinpolttoainenippujen pakkaamista kapseleihin,
joiden korroosio on loppusijoitusolosuhteissa äärimmäisen
vähäistä. Kapselit sijoitetaan savivaipan
sisään olosuhteisiin, jotka vähentävät
tehokkaasti korroosioriskiä. Kapselit kestävät
tutkimusten mukaan moninkertaisesti sen ajan, joka tarvitaan jätteen
muuttumiseksi vaarattomaksi. Vaikka kapseli murtuisi, ei se merkitsisi
jätteen suoraa pääsyä ympäristöön. Jäte
on tiukasti sitoutunut kiinteisiin keraamisiin polttoainenappeihin,
ja radioaktiivisia aineita lähtisi liikkeelle vasta sen
jälkeen, kun tämä keraaminen aine alkaisi
hitaasti liueta ympäröivään
pohjaveteen.
Loppusijoitus on varmistettava siten, ettei noin 100 000
vuoden sykleissä toistuva jääkausi vahingoita
kapseleita. Loppusijoituspaikka on Olkiluodossa, peruskalliossa
yli 400 metrin syvyydessä. Syvälle kallioon sijoittamisen
tarkoituksena on varmistaa, ettei jääkaudenaikainen ikirouta
yllä varastointitilaan ja vahingoita kapseleita. Näin
pyritään myös estämään
se, etteivät tulevat sukupolvet sattumalta joutuisi tekemisiin
radioaktiivisen jätteen kanssa. Tähän
liittyen pohditaan myös mahdollista tarvetta merkitä siilot
varoitusviestein. Ainoa reitti radioaktiivisten aineiden pääsylle
ympäristöön olisi kulkeutuminen pohjaveden
mukana, jos jätekapselit menettäisivät
eheytensä. Tietyt radioaktiiviset aineet voisivat kulkea
pohjaveden mukana maan pinnalle asti, mutta useimmat aineet kiinnittyisivät
matkalla kemiallisesti kallioperään eivätkä enää sen
jälkeen liikkuisi mihinkään.
Suomen kallioperää pidetään
erittäin vakaana. Se on läpikäynyt 100 000
vuoden jääkausisyklin jo noin 19 000
kertaa. Peruskallio on kovaa, vakaata ja ehjää ja
sisältää vain hyvin hitaasti liikkuvaa
pohjavettä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä valittua
lähtökohtaa, jonka mukaisesti loppusijoittaminen
ratkaistaan Suomessa siten, ettei se estä tulevia sukupolvia
päätymästä esimerkiksi uudenlaisten
teknologioiden myötä toisenlaiseen ratkaisuun.
Aikaa muillekin ratkaisuille on, sillä tämänhetkisen
arvion mukaan loppusijoituspaikaksi tarkoitettu luolasto suljettaneen
lopullisesti vasta 2100-luvulla. Käytetyn polttoaineen
loppusijoittamisen pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomen
kallioperään on arvioitu olevan parempi
lähtökohta ydinjätteistä huolehtimiseksi
kuin muut nykyisin tiedossa olevat vaihtoehdot. Jälleenkäsittely
ei ole Suomessa käytännössä mahdollista,
koska se on taloudellista vasta, jos tarvetta on loppusijoittaa kymmenien
ydinvoimalaitosyksiköiden käytetty polttoaine.
Jälleenkäsittelykin edellyttää korkea-aktiivisen
jälleenkäsittelyjätteen loppusijoittamista.
Pitkäaikainen välivarastointi puolestaan vaatii
jatkuvaa huolenpitoa. Valiokunta kuitenkin painottaa, että lähtökohdaksi
valittuun kapselointiratkaisuun ja varastointisyvyyteen mahdollisesti
liittyviä ongelmia samoin kuin mahdollisia uusia loppusijoitusvaihtoehtoja,
kuten syväkairausta, tutkitaan tehokkaasti edelleen.
Ydinjätehuoltorahasto.
Jätehuoltovelvollisen on varauduttava tuleviin kustannuksiin
maksamalla vuosittain maksuja valtion talousarvion ulkopuoliseen
Valtion ydinjätehuoltorahastoon. Varoja käytetään
ydinjätehuoltoon siinä tapauksessa, ettei jätehuoltovelvollinen
itse täytä laissa säädettyä huolehtimisvelvollisuutta.
Valtion ydinjätehuoltorahastolla on ydinjätehuollosta aiheutuvien
kustannusten kattamiseen tarkoitettu Varautumisrahasto. Lisäksi
rahasto hallinnoi Ydinturvallisuustutkimusrahastoa ja Ydinjätetutkimusrahastoa.
Vuoden 2009 lopussa Varautumisrahastossa oli varoja noin 1 818
miljoonaa euroa. Jätehuoltovelvollisten Fortum Power and Heat
Oy:n rahasto-osuus oli noin 786 miljoonaa euroa, Teollisuuden Voima
Oyj:n noin 1 026 miljoonaa ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen
noin 6 miljoonaa euroa. Periaatepäätöksen
mukaan Olkiluodon ja Loviisan käytössä olevien
ydinvoimalaitosyksiköiden yhteenlaskettu vastuumäärä vuoden
2010 alussa oli runsaat 2 miljardia euroa, joka on arvioitu siihen mennessä syntyneen
ydinjätteen määrän perusteella.
Vastuumäärän ja rahastoon jo talletettujen
varojen erotuksen osalta voimayhtiöt ovat luovuttaneet
valtiolle vakuudet. Jätehuoltovelvollisella on oikeus saada
turvaavia vakuuksia vastaan Varautumisrahastosta lainaa määräajaksi.
Vakuutena ei voi käyttää ydinlaitosta.
Talousvaliokunnan saaman arvion mukaan nykyisten ydinvoimalaitosten
ydinjätehuollon kokonaiskustannukset ovat noin 6 miljardia euroa.
Siitä noin 3 miljardia euroa käytetään ydinjätteen
loppusijoituslaitoksen rakentamiseen ja jätteen loppusijoittamiseen,
noin 1,5 miljardia euroa ydinvoimalaitosten purkukustannuksiin,
jätteiden käsittelyyn, alueen puhdistukseen ja
laitoksen käytöstä poistoon liittyviin muihin
kustannuksiin sekä loput noin 1,5 miljardia euroa muihin
kustannuksiin. Vuoden 2009 lopussa varautumiskustannukset ydinjätehuoltoon,
mukaan lukien laitosten käytöstäpoisto, olivat
2 074 miljoonaa euroa.
Talousvaliokunta toteaa edellä laajasti kuvattuihin
ydinvoiman lisärakentamisen vaikutusarvioihin viitaten,
ettei esille ole tullut mitään sellaista periaatteellista syytä,
jonka voisi katsoa estävän ydinvoiman lisärakentamisen.
Taloudellisiin ja ilmastovaikutuksiin viitaten valiokunta pitää ydinvoiman
lisärakentamista yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena.
Ydinvastuu
Ydinvastuulain (484/1972) 6 §:n mukaan
ydinlaitoksen haltija on velvollinen korvaamaan omistamassaan ydinlaitoksessa
sattuneesta ydintapahtumasta johtuneen vahingon. Laitoksenhaltijalla
on ydintapahtuman aiheutumisen syystä riippumaton ns. ankara
vastuu. Lain 18 §:n mukaan Suomessa sijaitsevan
ydinlaitoksen haltijan vastuun enimmäismäärä samasta
ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista on 175 miljoonaa Kansainvälisen
valuuttarahaston erityisnosto-oikeutta (SDR) eli noin 210 miljoonaa euroa
(1 SDR = 1,20 euroa 16.6.2010). Ydinlaitoksen haltijalla
on oltava tämän määrän
kattava vakuutus. Jos vahingot nousisivat suuremmiksi kuin edellä mainittu
laitoksenhaltijan vastuu, Brysselin lisäyleissopimukseen
liittyneet valtiot (kansainvälinen korvausyhteisö)
vastaisivat yhdessä vahingoista 125 miljoonaan SDR:ään
eli noin 150 miljoonaan euroon asti.
Eduskunta on vuonna 2005 hyväksynyt ydinvastuulain
muutoksen ja Pariisin yleissopimukseen perustuvat uudet vastuumäärät
(HE 2/2005 vp — TaVM
8/2005 vp). Sopimusmääräysten voimaan
saattamisesta annettujen lakien ja ydinvastuulain muutoksen voimaan
saattamisista säädetään asetuksilla.
Lait on vahvistettu 23.6.2005, mutta toistaiseksi voimaantuloasetuksia
ei ole annettu sopimusvaltioiden ratifiointien puuttumisten vuoksi.
Pariisin yleissopimusta täydentävä pöytäkirja tulee
voimaan, kun vähintään kaksi kolmasosaa sopimusvaltioista
(vähintään 11 valtiota 16:sta) on ratifioinut
sen, ja Brysselin lisäyleissopimusta täydentävä pöytäkirja,
kun kaikki ovat sen ratifioineet. Talousvaliokunnan saaman lausunnon
mukaan ratifiointia ovat hidastaneet ongelmat kattavuudeltaan ja
kestoltaan laajentuvien vastuiden vakuuttamisessa. Vakuuttamisongelma
koskee erityisesti henkilö- ja ympäristövahinkoja.
Henkilövahinkojen kanneaika on nostettu 10 vuodesta 30
vuoteen. Korvausvastuun alaa on laajennettu ympäristövahinkoihin,
joissa kanneaika on 10 vuotta.
Hyväksytyn mutta voimaan saattamattoman lainsäädännön
mukaan ydinlaitoksen haltija vastaa vahingoista 700 miljoonaa euroa.
Vastuidensa kattamiseksi laitoksenhaltijalla on oltava tämän
määrän kattava vakuutus. Jos vahingot
nousisivat korkeammiksi, isäntävaltio vastaa niistä enintään
500 miljoonaa euroa eli 1 200 miljoonaan euroon asti. Vahinkojen
noustessa vielä tätäkin korkeammiksi
kansainvälinen korvausyhteisö vastaa vahingoista
1 500 miljoonaan euroon asti. Tätäkin
suuremmista Suomessa syntyneistä vahingoista laitoksenhaltija
vastaa rajattoman vastuunsa perusteella. Laitoksenhaltijan rajoittamaton
vastuu perustuu kansalliseen sääntelyyn.
Suomi oli ensimmäinen jäsenvaltio, joka saattoi
kansallisen lainsäädäntönsä vastaamaan
kansainvälisten sopimusten mukaista ydinvastuuta. Talousvaliokunnan
saaman tiedon mukaan jäsenmaat ovat 17.—18.6.2010
pidetyssä EU-kokouksessa keskustelleet Pariisin yleissopimusta ja
Brysselin lisäyleissopimusta täydentävien pöytäkirjojen
ratifiointitilanteesta. Ratifioinnit eivät ole edenneet,
eikä pöytäkirjojen voimaantulosta näin
ollen ole tarkempaa arviota. Komissiossa ei kuitenkaan vaikuta olevan
valmiuksia muutoksiin, eikä asian arvioida etenevän
ainakaan kuluvan vuoden aikana.
Voimassa olevan sääntelyn puitteissa valtioneuvosto
voi vapauttaa vakuuttamisvelvollisuudesta laitoksenhaltijan, joka
asettaa muun yhtä turvaavan taloudellisen takuun vastuidensa
varalta.
Kunkin sopimusvaltion maksuosuus lasketaan siten, että 35
prosenttia maksuosuudesta määräytyy sopimusvaltion
bruttokansantuotteen perusteella ja 65 prosenttia sen reaktoreiden lämpötehon
perusteella. Vuonna 2005 Suomen valtion korvausosuudeksi laskettiin
noin 5,8 miljoonaa euroa (HE 2/2005 vp).
Talousvaliokunnan saaman tiedon mukaan Olkiluoto 1:n ja 2:n
ydinvastuuvakuutusten maksut yhteensä ovat runsaat 500 000
euroa vuodessa. Vakuutusten kustannusosuus ydinsähkön
hinnassa on noin 0,15 prosenttia. Vakuutusmaksujen noususta OL3:n
ja mahdollisesti OL4:n vakuutusmaksujen määrästä ja
niiden vaikutuksesta sähkön hintaan ei ole tällä hetkellä tarkkaa
tietoa, mutta niiden suhteellisen osuuden sähkön
tuotantokustannuksista arvioidaan olevan suunnilleen samaa tasoa.
Ydinvoimalaitosten haltijoiden vastuut ja vakuutusten kattamat
vastuut vaihtelevat maailmalla huomattavasti. Esimerkiksi Ruotsissa
voimassa olevan lain mukainen laitoksenhaltijan vastuu on noin 360
miljoonaa euroa (300 miljoonaa SDR), joka on katettava vakuutuksella. Ruotsin
valtiopäivät on hyväksynyt 17.6.2010 uuden
lain, jossa säädetään vastuista
ja korvauksista onnettomuustapauksissa. Uudella lailla saatetaan
Ruotsissa voimaan Pariin yleissopimuksen ja Brysselin lisäyleissopimuksen
pöytäkirjoissa sovitut vastuumäärät
sillä poikkeuksella, että laitoksenhaltijan vastuu
reaktorionnettomuuksissa on 1 200 miljoonaa euroa ja muissa ydinlaitoksissa,
mm. ydinaineiden ja ydinjätteiden käsittely- ja
loppusijoituslaitoksissa, tapahtuneissa onnettomuuksissa 700 miljoonaa euroa. Laitoksenhaltijan
on otettava näille vastuumäärille vakuutus
tai annettava muu turvaava vakuus. Muilta osin Ruotsin uusi lainsäädäntö vastaa
Suomessa vuonna 2005 hyväksyttyä ydinvastuulakia.
Ruotsin uusi laki tulee voimaan hallituksen määräämänä ajankohtana.
Saksassa laitoksenhaltija kattaa vahingot 250 miljoonaan euroon
asti vakuutuksilla. Siitä eteenpäin laitoksenhaltijat
(yhteensä 17 reaktoria) vastaavat yhteisesti vahingoista
2,5 miljardiin euroon asti. Tätäkin suuremmista
vahingoista laitoksenhaltija vastaa rajoittamattomasti. Sveitsissä laitoksenhaltijan
vastuu on rajoittamaton ja vakuutuksella katettava määrä noin
727 miljoonaa euroa (1 miljardi CHF). Ranskassa laitoksenhaltijan vastuu
on 91,5 miljoonaa euroa ja tälle määrälle on
otettava vakuutus. Tämän lisäksi valtion
vastuu on noin 110 miljoonaa euroa (91,1 miljoonaa SDR) ja kansainvälisen
korvausyhteisön noin 150 miljoonaa euroa (175 miljoonaa
SDR). Venäjä on liittynyt Wienin yleissopimukseen. Laitoksenhaltijoiden
korvausvastuusta ei ole säännelty laissa, eikä OECD/NEA
ole saanut Venäjältä vakuuttamistietoja.
Vastuumäärät, vakuutettavat vastuut,
valtion vastuut ja muut järjestelyt vaihtelevat maailmalla
huomattavasti.
Pohjoismainen Ydinvakuutuspooli.
Pohjoismaisessa Ydinvakuutuspoolissa on jäseninä 42
Suomessa tai Ruotsissa vakuutusliikettä harjoittavaa yhtiötä.
Poolin tarkoituksena on kattaa ydinlaitoksen omistajan, käyttäjän,
suunnittelijan tai toimittajan sekä ydinpolttoaineen tai
ydinjätteen valmistukseen, kuljetukseen, varastointiin, jälleenkäsittelyyn
ja loppusijoitukseen liittyvien toimittajien ja alihankkijoiden
vakuutustarve. Poolin jäsenyhtiöillä on
solidaarinen vastuu.
Maailmalla toimii 27 ydinvakuutuspoolia, jotka kattavat lähes
koko maailman ydinvoimavaltiot. Pooleihin kuuluu lähes
300 vakuutusyhtiötä. Poolit jakavat riskit keskenään,
ja kaikki poolit ovat riippuvaisia koko poolijärjestelmän riskinkantokyvystä.
Riskinkantokykyyn vaikuttaa merkittävästi asiakkaan
vakuutusturvan kattavuus.
Ydinlaitoksille on olemassa kolmentyyppisiä vakuutuksia:
vastuuvakuutus, esinevakuutus ja keskeytysvakuutus. Vastuuvakuutuksella
katetaan kolmannelle osapuolelle aiheutuneita vahinkoja, jotka ovat
aiheutuneet ydinlaitoksella tai kuljetuksen aikana sattuneen ydintapahtuman
seurauksena. Esinevakuutus kattaa itse laitokselle sekä radioaktiiviselle
aineelle kuljetuksen aikana sattuneet vahingot. Keskeytysvakuutus
korvaa kustannukset, jotka syntyvät ostettaessa
korvaavaa energiaa laitoksen asiakkaille tuotannon katkoksen aikana.
Pohjoismaisen Ydinvakuutuspoolin talousvaliokunnalle antaman
lausunnon mukaan maailmanlaajuisen poolijärjestelmän
riskikapasiteetti on kasvanut eikä hyväksytyssä ydinvastuulaissa säädetty
700 miljoonan euron vastuun vakuuttaminen ole määrällisesti
ongelmallinen.
Pooli on toistanut sen, mitä se on lausunut aiemminkin,
että uudessa ydinvastuulaissa säädetyn
koko riskin kattaminen vakuutuksella ei ainakaan toistaiseksi ole
mahdollista. Ongelmat liittyvät ympäristövahinkojen
korvaamisen tulkinnanvaraisuuteen ja henkilövahinkojen
30 vuoden kanneaikaan. Voimassa olevassa ydinvastuulaissa henkilövahinkojen
kanneaika on 10 vuotta, eikä siinä säädetä ympäristövahinkojen korvaamisesta.
Pooli on todennut, että jos vakuutuksen kattavuudesta
rajattaisiin ympäristövahingot ja yli 10 vuoden
kanneaika pois, uuden ydinvastuulain mukaisesta vakuutuksesta maksettavan
vakuutusmaksun taloudelliset vaikutukset ydinlaitoksen haltijalle
tai sähkönkuluttajalle olisivat pienet.
Viimeisimmänkään tiedon mukaan
ydinvastuualan kansainvälisten sopimusten ratifiointi ei
ole etenemässä, eikä hyväksyttyjä sopimuksia
ja ydinvastuulain muutosta Suomessa voida vielä saattaa
sellaisinaan asetuksella voimaan. Tämän vuoksi
talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että hallitus ryhtyy välittömästi
valmistelemaan ydinvastuulain muuttamista hyväksytyn lainsäädännön
suuntaisesti niin, että Suomen alueeseen rajautuville vastuille
saadaan kattavampi kansallinen ydinvahinkoturva. (Valiokunnan lausumaehdotus
1)
Tutkimus- ja kehitystyö sekä osaaminen
Ydinteknologia on käytössä 32 maassa.
Kaikkiaan toiminnassa on 439 reaktoria, joiden lisäksi
parhaillaan rakennetaan 57:ää reaktoria ja suunnitteilla
on 151 laitosta. Luvut osoittavat osaltaan, että ydinvoiman
käyttö on kasvusuunnassa. Kiinnostus ydinvoimaa
kohtaan ylläpitää myös teknologista
kehitystä. Osa parhaillaan rakennettavista laitoksista
on jo ns. kolmannen sukupolven reaktoreita, ja neljännen
sukupolven fissioreaktorityypit ovat kehitteillä. Fuusiovoiman
hyötykäyttöön arvioidaan päästävän
aikaisintaan 50 vuoden kuluttua.
Ydinvoima-alan osaamista pidetään myös Suomessa
eri tavoin yllä. Nykyisellään ydinenergia-alalla
arvioidaan olevan noin 1 000 kansallista asiantuntijaa.
Alaan liittyvää korkeakouluopetusta annetaan mm.
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Korkeakoulu-
ja ammattikorkeakouluopintojen lisäksi on viranomaistahojen,
korkeakoulujen ja voimayhtiöiden yhteistyönä järjestetty
ydinturvallisuuskursseja. Sen on läpikäynyt jo
350 ydinvoima-alan osaajaa. Ydinjätetekniikan osalta on
järjestetty vastaavia kursseja, ja kuluvana vuonna on myös
teollisuudelle räätälöity omia
kursseja. Niistä on vastannut Finnuclear-niminen useiden
organisaatioiden yhteenliittymä, joka pyrkii kehittämään
suomalaista ydinalan teollisuutta.
Tutkimuksen puolella on erotettavissa toisaalta julkiset kansalliset
ydinturvallisuustutkimusohjelmat (nyt käynnissä SAFIR2010
ja KYT2010) ja toisaalta ydinvoimayhtiöiden ja viranomaisten
omat tutkimukset, jotka liittyvät käyvien tai
uusien laitosten ja ydinjätehuollon valvonnan tai luvituksen
piiriin.
Vuonna 2007 käynnistyi SAFIR2010-nimellä (SAfety
of nuclear power plants — FInnish national Research
programme) kulkeva ydinvoimalaitosten nelivuotinen tutkimusohjelma,
joka seurasi aiempia vastaavia tutkimusohjelmia. SAFIR2010-ohjelman
hankkeet voivat liittyä esimerkiksi ydinlaitosten ikääntymiseen,
teknisiin uudistuksiin eri tekniikan alueilla sekä alueella
tapahtuviin organisaatiomuutoksiin. Ohjelman on ylläpidettävä osaamista
myös niillä alueilla, joilla ei suuria muutoksia
ole mutta joiden valpas tutkimustoiminta on ydinvoiman turvallisen
käytön edellytys.
Vuonna 2006 käynnistyi myös uusi kansallinen
ydinjätehuollon tutkimusohjelma KYT2010 (2006—2010).
Ohjelmassa rahoitetaan teknisluonnontieteellistä tutkimusta.
Tarkoituksena on taata ja luoda niitä yleisiä perusvalmiuksia,
joita maassamme tarvitaan ydinjätehuollon ratkaisuihin
ja niiden toteutukseen. Keskeisenä osa-alueena
ohjelmakokonaisuudessa ovat käytetyn polttoaineen geologisen
loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuutta edistävät
tutkimukset ja nykyisen Posivan ohjelman vaihtoehtojen tutkimus.
Olennaista on osallistuminen myös kansainväliseen
tutkimustyöhön. Tärkeitä yhteistyötahoja
ovat pohjoismainen ydinturvallisuusohjelma NKS, EU:n eli Euratomin
fissiotekniikan tutkimusohjelma, OECD-järjestön
ydinenergiatoimiston NEA:n ohjelmat sekä IAEA:n tutkimusohjelmat.
Olkiluoto 3:n myötä on suomalaisilla ollut vahva
asema ydinturvallisuusalan tutkimuksessa ja varsinkin eri maiden
viranomaisten yhteistyössä.
Kansallisten ohjelmien rahoituksesta vastaavat ydinenergia-alalla
toimivat keskeiset organisaatiot. Valtion ydinjätehuoltorahasto
(VYR) on toiminut vuoden 2004 alusta merkittävänä kansallisen
ydinturvallisuustutkimuksen rahoittajatahona. Tuolloin
voimaan tulleen ydinenergialain muutoksen mukaisesti niillä,
joilla on lupa rakentaa tai käyttää yleiseltä merkitykseltään huomattavaa
ydinlaitosta, tai sillä, jolle valtioneuvosto on antanut
myönteisen periaatepäätöksen
sellaisen laitoksen rakentamiseen ja eduskunta päättänyt,
että periaatepäätös jää voimaan,
on velvollisuus maksaa Ydinturvallisuustutkimusrahastoon maksu tutkimustoiminnan
rahoittamiseksi. Rahaston tarkoituksena on varmistaa, että Suomen
viranomaisten ja muiden tarvitsijoiden käytettävissä on
korkeatasoista ja nopeasti saatavissa olevaa ydinturvallisuutta koskevaa
asiantuntemusta. Varat kerätään voimayhtiöiltä ydinvoimatehon
ja ydinjätteen tuotannon mukaan.
Esimerkiksi SAFIR2010-ohjelman rahoitukseen vuonna 2010 rahastolla
oli käytettävissään noin 3,0
miljoonaa euroa koko ohjelman rahoituksen ollessa noin 7 miljoonaa
euroa, ja KYT2010-ohjelman rahoitukseen rahastolla oli noin 1,7
miljoonaa euroa koko ohjelman ollessa hieman suurempi. Nyt eduskunnassa
olevilla periaatepäätöksillä on
molemmilla noin miljoonan euron korottava vaikutus vuodesta 2011
lähtien, jos ne hyväksytään.
Lisäksi valtion viranomaiset käyttävät
vuosittain joitakin miljoonia euroja erityisesti fissiotutkimukseen.
Suurin osa (noin 70 %) ydinturvallisuustutkimukseen
vuositasolla sijoitettavasta yhteensä noin 50 miljoonan
euron kokonaisbudjetista liittyy voimayhtiöiden omaan tutkimustyöhön.
Talousvaliokunta painottaa tarvetta ylläpitää ja
kehittää kansallista ydinvoimalan tutkimusta ja
osaamista. Saman tarpeen on nostanut lausunnossaan esille myös
työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Lähiajan
haasteena valiokunta näkee tähän liittyen
toisaalta uusien hankkeiden myötä kasvavan osaajien
kysynnän kasvun ja toisaalta samanaikaisesti eläköitymisen
myötä alalta tapahtuvan poistuman.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että korkeatasoisen ydinvoimaosaamisen taso säilytetään
Suomessa. Valiokunta edellyttää, että nykytilanne
kartoitetaan ja tarvittaessa ryhdytään toimiin
asiantuntijoiden saannin ja korkeatasoisen tutkimustyön
jatkumisen turvaamiseksi.
Hakijayhtiöt
Jäljempänä käsitellään
kunkin hakijayhtiön periaatepäätökseen
sisältyviä hakijakohtaisia keskeisiä kysymyksiä ja
arvioidaan, täyttävätkö hakemukset
periaatepäätöksen hyväksymisen
edellytykset.
Harkinnassa otetaan lähtökohtana huomioon, että ydinenergialain
edellyttämissä viranomaiskannanotoissa (Säteilyturvakeskus
ja ympäristöministeriö) ei ole nähty
esteitä hyväksyä hakemuksia. Tekemissään
turvallisuusarvioinneissa STUK on mm. todennut, että kummankin
ydinvoiman lisärakentamishankkeen osalta esitellyt laitosvaihtoehdot
ovat toteutettavissa, vaikkakin edellyttävät muutoksia.
Myös ehdotetut sijaintipaikkakunnat ovat antaneet suostumuksensa
hankkeille.
Valiokunnan muilta erikoisvaliokunnilta saamissa lausunnoissa
ei ole pääsääntöisesti
otettu kantaa yksittäisten periaatepäätösten
hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta.
Tulevaisuusvaliokunta on todennut lausunnossaan yleisesti, että vaikka
ydinvoiman tuotantoon, kuten kaikkeen energiantuotantoon, liittyy
etujen ohella ongelmia, voidaan ydinvoimaa pitää käytettävissä olevan
tiedon perusteella yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena. Ympäristövaliokunta
on puolestaan lausunnoissaan puoltanut Posiva Oy:tä koskevan
periaatepäätöksen hyväksymistä ja
kummankin ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen
hylkäämistä.
Teollisuuden Voima Oyj
Lähtökohdat.
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on
hyväksytty Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) hakemus sellaisenaan.
Päätös raukeaa, mikäli yhtiö ei
ole hakenut laitoksen rakentamislupaa viiden vuoden kuluessa siitä,
kun eduskunta on päättänyt periaatepäätöksen
voimaan jättämisestä.
Hakemuksen mukaisesti rakennettava laitosyksikkö (OL4)
on lämpöteholtaan enintään 4 600 MW:n
kevytvesireaktori (nettosähköteho 1 000—1 800 MW)
ja sen sijoituspaikkana on Olkiluodon voimalaitosalue, jossa on
toiminnassa kaksi laitosta (OL1 ja OL2) ja rakenteilla yksi laitos
(OL3). Käytetty polttoaine on tarkoitus loppusijoittaa
OL1—3-laitosten jo hyväksytyn suunnitelman mukaisesti
Posiva Oy:n suunnittelemaan loppusijoituslaitokseen Olkiluodossa. Tähän
liittyvää Posiva Oy:n hakemusta käsitellään
jäljempänä.
TVO on vuonna 1969 perustettu yksityinen osakeyhtiö,
joka kuuluu Pohjolan Voima -konserniin. TVO:n omistus on osakeyhtiöiden
kautta jakautunut monille eri yhtiöille. TVO:n tuottamasta
sähköstä noin puolet toimitetaan teollisuuden
käyttöön omistajien 65 teollisuuslaitokseen
40:lle eri paikkakunnalle ja toinen puoli kotitalouksiin, maatalouteen
ja palvelusektorille. Yhteensä 140 suomalaista kuntaa omistaa
Pohjolan Voiman kautta TVO:n ydinvoimalaitosta. Nämä kunnat
omistavat niitä kymmeniä energiayhtiöitä,
jotka ovat näin välillisesti mukana TVO:n voimalaitoshankkeissa.
Talousvaliokunta toteaa, että kattava omistuspohja
on omiaan hyödyttämään laajasti
suomalaista elinkeinoelämää ja kotitalouksia.
Sijoituspaikka.
Periaatepäätöksen käsittelyn yhteydessä on
tuotu erityisesti esille huoli siitä, että sähköntuotanto
keskittyisi hakemuksen hyväksymisen myötä liiaksi
samaan paikkaan. Tämän on arvioitu lisäävän
sähköntuotannon haavoittuvuutta mahdollisessa
häiriötilanteessa.
Saadun selvityksen perusteella talousvaliokunta katsoo, ettei
sähköntuotannon keskittämisestä hakemuksessa
kuvatulla tavalla arvioida aiheutuvan vaaraa huoltovarmuudelle.
Järjestelmän haavoittuvuutta kyetään
estämään mm. erottelemalla laitosyksiköiden
tärkeimmät järjestelmät toisistaan
ja sijoittamalla laitosyksiköt fyysisesti erilleen siten,
että kullakin laitoksella on omat, noin 100 km:n etäisyydellä olevat
kantaverkkoyhteydet, sekä huolehtimalla polttoaineen
varmuusvarastoinnista. Lisäksi Fingrid varautuu varavoimaratkaisulla
turvaamaan kansallisesti suurimman tuotantoyksikön toimintakatkoksen.
Myös Huoltovarmuuskeskus on lausunnossaan todennut, että esitetyt
turva- ja valmiusjärjestelyt täyttävät
periaatepäätösvaiheessa edellytettävät
kriteerit.
Valiokunta toteaa, että keskittämisestä koituu myös
merkittäviä etuja. Resurssit kyetään
käyttämään tehokkaasti ja esimerkiksi
palo- ja pelastustoimeen liittyvät tarpeet voidaan järjestää keskitetysti.
Ympäristövaliokunta on lausunnossaan viitannut
tarpeeseen ottaa erityisesti merenpinnan mahdollinen poikkeuksellinen
nousu huomioon määritettäessä laitoksen
sijoituskorkeutta. Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että sijoituskorkeutta arvioidaan tarkasti rakentamisluvan
antamista harkittaessa.
Ympäristövaikutukset.
Merkittävimpien käytönaikaisten ympäristövaikutusten
arvioidaan aiheutuvan jäähdytysveden
käytöstä. Myös ympäristövaliokunta
viittaa lausunnossaan näihin kysymyksiin.
Ympäristövaikutusten täsmentämiseksi
hakemusvaiheessa on teetetty erillisselvitys lisärakentamisen
vaikutuksista Rauman saariston Natura 2000 -alueen luontoarvoihin.
Tässä selvityksessä arvioidaan, ettei
uuden yksikön toiminta yhdessä voimalaitoksen
jo olemassa olevien yksiköiden kanssa todennäköisesti
aiheuta merkittäviä muutoksia Natura-alueen luontoarvoihin.
Talousvaliokunta katsoo, että ympäristövaikutusten
mallinnuksiin liittyy epävarmuutta, koska vielä rakenteilla
olevan OL3-yksikön aiheuttaman lämpökuorman
todelliset vaikutukset eivät ole tiedossa. Olkiluodon alueella
on kuitenkin jo 1970-luvulta lähtien tehty kattavia ympäristöselvityksiä,
joten pohjatietoa on ollut tavanomaista enemmän. Tehdyt
selvitykset viittaavat siihen, että jäähdytysvesien
vaikutusalue on suhteellisen rajoittunut. Vaikutuksia lieventänee
myös se, että Olkiluodon alue sijaitsee avoimen
vesialueen äärellä. Valiokunta pitää tärkeänä,
että selvityksien täsmentämistä jatketaan
prosessin jatkovaiheen yhteydessä, mutta katsoo, ettei
nyt ole tullut esille mitään sellaista syytä,
jonka perusteella hankkeen eteenpäin vieminen pitäisi
ympäristövaikutusten vuoksi estää.
Ydinjätehuolto.
OL4-yksikön ydinjätehuolto on tarkoitus toteuttaa
samalla tavoin kuin jo periaatepäätöksillä hyväksyttyjen
OL1—3-yksiköiden.
Talousvaliokunnalla ei ole huomautettavaa suunnitelman osalta.
Edellä on tuotu esille tarve hyväksyä periaatepäätös
ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden täyttämiseksi.
Samoin on todettu, että myös muut seikat, kuten merkittävät
kansantaloudelliset vaikutukset, puoltavat hankkeen hyväksymistä. Talousvaliokunta
katsoo, että yhtiön hakemus täyttää periaatepäätösvaiheessa edellytettävät
kriteerit, ja pitää yhteiskunnan kokonaisedun
kannalta perusteltuna, että valtioneuvoston myönteinen
periaatepäätös jää voimaan.
Posiva Oy
Lähtökohdat.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen
mukaisesti loppusijoitustiloja voidaan laajentaa enintään
sille määrälle käytettyä ydinpolttoainetta
kuin edellä Teollisuuden Voima Oyj:n uuden ydinvoimayksikön
kulloinkin voimassa olevan käyttöluvan perusteella
arvioitu loppusijoitustarve edellyttää, kuitenkin
yhteensä enintään 2 500:aa tonnia
uraania vastaavalle määrälle. Päätös
on voimassa 19.5.2016 asti samoin edellytyksin kuin yhtiön
vuosina 2000 ja 2001 saamat myönteiset periaatepäätökset.
Päätös kuitenkin raukeaa, mikäli
periaatepäätös Teollisuuden Voima Oyj:n
esittämän uuden ydinvoimayksikön rakentamisesta
raukeaa.
Posiva Oy on perustettu vuonna 1995. Sen päätehtävänä on
suunnitella ja toteuttaa omistajiensa eli Teollisuuden Voima Oyj:n
ja Fortum Power and Heat Oy:n Suomessa käynnissä ja
rakenteilla olevien sekä Suomeen suunnittelemien uusien
ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus.
Hakemuksen arviointi.
Posiva on vuonna 2001 saadun periaatepäätöksen
jälkeen jatkanut käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen
valmisteluun liittyvää tutkimus-, kehitys- ja
suunnittelutyötä. Toiminta on keskittynyt Eurajoen
Olkiluotoon, jossa rakennetaan maanalaista tutkimustilaa, Onkaloa.
Onkalossa tehdään rakentamisen aikana loppusijoituksen
toteutukseen ja turvallisuuteen liittyvää tutkimustyötä.
Kuluvan vuoden aikana tutkimuksia ja loppusijoitustekniikan demonstrointia
on tehty varsinaisella loppusijoitussyvyydellä.
OL4-yksikön käytettyä polttoainetta
on tarkoitus välivarastoida, kunnes se loppusijoitetaan
aikavälillä 2075—2120. Jo voimassa olevien
periaatepäätösten nojalla loppusijoitustiloihin
voidaan sijoittaa enintään noin 6 500
tonnia käytettyä ydinpolttoainetta. Loppusijoituslaitoksen
laajentaminen Olkiluoto 4 -yksikön polttoainetta
varten merkitsee, että loppusijoitettavan polttoaineen
määrä kasvaa noin kolmanneksella eli
yhteensä 9 000 tonniin. Tämä määrä käytettyä ydinpolttoainetta
syntyy voimaloiden käyttöiän ollessa
60 vuotta.
Kun loppusijoitus on päättynyt, kapselointilaitokseen
käytön aikana kertyneet radioaktiiviset jätteet
sekä kapselointilaitoksen ja loppusijoituslaitoksen purettujen
rakenteiden radioaktiivinen materiaali sijoitetaan niitä varten
rakennettavaan loppusijoitustilaan. Lopuksi loppusijoituslaitos
suljetaan pysyvästi. Nämä vaiheet kestävät
noin 10 vuotta, joten loppusijoitustoiminta Olkiluodossa päättyy
kokonaisuudessaan noin vuonna 2130.
Valiokunta on edellä käsitellyt yleisellä tasolla
jätehuoltoon liittyviä kysymyksiä. Siinä yhteydessä on
tuotu esille myös erilaisia epävarmuustekijöitä,
joita loppusijoittamiseen liittyy. Ydinjätteiden loppusijoittamista
Posiva Oy:n esittämällä tavalla on tutkittu
jo useita vuosia. Tehdyt tutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä,
että valitun ratkaisun avulla kyetään
täyttämään turvallisuusvaatimukset
hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Koska tutkittava aikajänne
on erittäin pitkä, on teoriassakin mahdotonta
saavuttaa täyttä varmuutta valitun keinon täydellisestä turvallisuudesta.
Olkiluodossa tähän mennessä tehdyt
kallioperätutkimukset ovat keskittyneet alueeseen, josta loppusijoitustilan
rakentaminen ja varsinainen loppusijoittaminen on tarkoitus aloittaa.
Periaatepäätöshakemuksen aineistosta
ilmenee, että käytössä ja rakenteilla
olevien ydinvoimalaitoksien käytetty ydinpolttoaine tulee
täyttämään suurimman osan (80—95 %)
hyvin tunnetusta ja käytettävissä olevasta
Olkiluodon kallioperästä. Laitoksen suunniteltu
laajennus tapahtuisi hakemuksissa esitetyn mukaan todennäköisesti
nykyiseltä tutkimusalueelta itään olettaen,
että myös sen alueen kallioperä soveltuu
loppusijoittamiseen.
Saadun selvityksen perusteella talousvaliokunta katsoo, että Posivan
esittämä ja eduskunnan Suomessa käytössä olevien
ydinlaitosten käytetyn polttoaineen loppusijoitusratkaisuksi jo
periaatepäätöstasolla hyväksymä menetelmä on
paras tällä hetkellä tiedossa oleva tapa
hoitaa loppusijoittaminen. Menetelmä mahdollistaa, että teknologian
kehittyessä tulevat sukupolvet voivat päätyä myös
toisenlaiseen ratkaisuun. Loppusijoituspaikan lopulliseen sulkemiseen
on aikaa vielä yli 100 vuotta. Edellä oleva ei
poista tarvetta jatkaa tutkimustyötä. Sitä tulee
tehdä tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä.
Samaa ongelmaa yrittävät ratkaista kaikki ydinvoimaa käyttävät
maat.
Suomessa on kansallisesti päätetty, että täällä syntyvä ydinjäte
loppusijoitetaan Suomeen. Posiva Oy:n hakemus vastaa eduskunnan
jo hyväksymissä periaatepäätöksissä valittua
loppusijoitusmallia, eikä esille ole tullut seikkoja, joiden
perusteella ratkaisun jatkokehittämisestä valitulla
menetelmällä tulisi luopua. Talousvaliokunta katsoo,
että yhtiön hakemus täyttää periaatepäätösvaiheessa edellytettävät
kriteerit, ja pitää hanketta yhteiskunnan kokonaisedun
mukaisena. Edellä olevan perusteella valiokunta pitää perusteltuna,
että valtioneuvoston myönteinen periaatepäätös
jää voimaan.
Fennovoima Oy
Lähtökohdat.
Valtioneuvosto on periaatepäätöksessään
hyväksynyt yhtiön hakemuksen osittain siten, että haetun
kahden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisen sijasta ydinvoimalaitos
voidaan rakentaa Pyhäjoen tai Simon voimalaitospaikalle
niin, että laitos koostuu yhdestä ydinvoimalaitosyksiköstä,
jonka lämpöteho voi olla enintään
4 900 MW, ja voimalaitoksen vähä-
ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen loppusijoituslaitoksesta.
Periaatepäätös raukeaa, mikäli yhtiö ei
ole hakenut laitoksen rakentamislupaa viiden vuoden kuluessa siitä,
kun eduskunta on päättänyt periaatepäätöksen
voimaan jättämisestä.
Periaatepäätös sisältää ehtoja
myös ydinjätehuollon järjestämisen
osalta. Periaatepäätöksen mukaisesti
Fennovoima Oy:n tulee antaa rakentamislupahakemuksen yhteydessä selvitys
täsmennetyistä suunnitelmistaan ydinjätehuollon järjestämiseksi.
Lisäksi Fennovoima Oy:n on kehitettävä käytetyn
polttoaineen loppusijoitusta koskevaa suunnitelmaansa siten, että kuuden vuoden
kuluessa ydinvoimalaitoksen periaatepäätöksen
vahvistamisesta eduskunnassa sen on esitettävä työ-
ja elinkeinoministeriölle joko sopimus periaatepäätöshakemuksessa
esitetyn kaltaisesta ydinjäteyhteistyöstä nykyisten
jätehuoltovelvollisten kanssa tai ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun
lain (468/1994) mukainen Fennovoima Oy:n oman käytetyn polttoaineen
loppusijoituslaitosta koskeva ympäristövaikutusten
arviointiohjelma. Mikäli Fennovoima Oy laiminlyö tämän
ehdon noudattamisen, ei ydinenergialain 18 §:n
mukaista rakentamislupaa voida myöntää hankkeelle.
Mikäli rakentamislupa myönnetään
ennen mainitun kuuden vuoden määräajan
päättymistä eikä Fennovoima
ole lupaa myönnettäessä esittänyt
mainittuja asiakirjoja, valtioneuvosto asettaa sitä koskevan
ehdon rakentamislupaan.
Hakemuksen mukaisesti rakennettava laitosyksikkö olisi
tyypiltään kevytvesireaktori ja sähköteholtaan
maksimissaan 1 800 MW.
Fennovoima Oy on uusi, ydinvoimahanketta varten perustettu yhtiö,
jolla on kaksi pääosakasta. Pääosan
yhtiöstä (66 %) omistaa Voimaosakeyhtiö SF
ja vähemmistöosakkaana (34 %) on
E.ON Kärnkraft Finland AB. Voimaosakeyhtiön osakkaina
on 48 paikallista energiayhtiötä ja 15 teollisuuden
ja kaupan yritystä.
Talousvaliokunta toteaa, että uutena toimijana Fennovoima
Oy:n hanke edistäisi kilpailua sähkömarkkinoilla.
Yhtiön kattava omistuspohja on omiaan hyödyttämään
laajasti suomalaista elinkeinoelämää ja
kotitalouksia. Valiokunta pitää olennaisena myös
tietoa, jonka mukaisesti suomalaisten osakkaiden enemmistöomistus Fennovoima
Oy:ssä on turvattu osakassopimuksin.
Fennovoima Oy on tuonut hakemuksessaan esille myös
mahdollisuuden hyödyntää laitoksen toiminnassa
syntyvää hukkalämpöä.
Talousvaliokunta toteaa, että tuotantoprosessissa syntyvän
lämmön hyödyntäminen nostaisi
merkittävästi ydinvoimatuotannon hyötysuhdetta.
Valiokunta puoltaa tähän liittyvien jatkoselvitysten tekemistä.
Sijoituspaikka.
Yhtiöllä on kaksi vaihtoehtoista laitospaikkaa,
jotka kumpikin sijaitsevat Pohjois-Suomessa. Sijainnilla arvioidaan
olevan merkittäviä positiivisia aluetaloudellisia
vaikutuksia. Toisaalta myös valiokuntakäsittelyn aikana
esille tulleet kriittiset näkökohdat ovat pääosin
liittyneet juuri laitospaikkojen valintaan. Pyhäjoen Hanhikiven
niemen laitospaikkaa on vastustettu vetoamalla erityisesti alueen merkittäviin
luontoarvoihin. Simon Karsikkoniemen erityisongelmana on pidetty
suunnitellulla suojavyöhykkeellä olevaa asutusta.
Säteilyturvakeskus sekä Lapin pelastuslaitos ovat
Karsikkoniemen osalta todenneet, että siihen liittyy sijaintipaikkana
piirteitä, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota
laitoksen suunnittelussa, valmius- ja pelastussuunnittelussa sekä luvanhakijan
ja viranomaisten välisessä yhteistyössä.
Näiden seikkojen ei kuitenkaan ole katsottu olevan esteenä periaatepäätöksen
hyväksymiselle. Säteilyturvakeskus on todennut,
että minkään vaihtoehtoisen sijaintipaikan
olosuhteissa ei ole sellaisia piirteitä, jotka olisivat
esteenä uuden ydinvoimalaitoksen ja hakemuksessa mainittujen
siihen liittyvien ydinlaitosten rakentamiselle turvallisuusvaatimusten
mukaisesti tai turva- ja valmiusjärjestelyjen toteuttamiselle.
Ympäristövaikutukset.
Molemmat ehdotetut sijoituspaikat ovat rakentamattomia ja pitkälle luonnontilaisia
alueita. Kumpaankin liittyy myös luontoarvoja, jotka mahdollisen
rakentamisen yhteydessä tulee ottaa tarkoin huomioon. Ympäristövaliokunta
on lausunnossaan tuonut esille rakentamisen mahdolliset vaikutukset
vesistöön, vaelluskaloihin ja kutualueisiin sekä muihin
luontoarvoihin. Täysin rakentamisesta aiheutuvia vaikutuksia
ei voida estää, mutta YVA-menettelyn yhteydessä tehdyt
selvitykset samoin kuin sen jälkeen tehdyt lisäselvitykset antavat
selkeät viitteet siitä, että vaikutukset
jäävät suhteellisen pieniksi ja niitä voidaan
edelleen rajata ottamalla luontoarvot tarkoin hankkeen suunnittelussa
huomioon. Todettakoon myös, että kaikki luonnonsuojelualueet
ja lailla suojellut luontokohteet on rajattu kaavoituksen ulkopuolelle.
Ydinjätehuolto.
Periaatepäätös kattaa rakennettavan
ydinlaitoksen vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen
loppusijoituslaitoksen rakentamisen. Säteilyturvakeskus
on katsonut, ettei kummallakaan laitospaikalla ole tullut esille
sellaisia kallioperän tai pohjaveden ominaisuuksia, jotka
estäisivät loppusijoitustilan turvallisen toteutuksen.
Ydinpolttoaineen loppusijoittamisen osalta hakemuksessa esitetään
vaihtoehtoisia toteutustapoja. Fennovoima Oy:n ensisijaisena vaihtoehtona
on ratkaista ydinpolttoaineen loppusijoitus yhteistyössä Suomen
muiden ydinjätehuoltovelvollisten kanssa. Toissijaisena
vaihtoehtona on rakentaa oma loppusijoituslaitos, jonka toteuttamiseen
on aikaa noin 40 vuotta. Yhtiön mukaan Suomen kallioperän
alustavat tutkimukset osoittavat, että maaperän
puolesta on löydettävissä useita kriteerit
täyttäviä loppusijoituspaikkoja.
Yhtiö toteaa, että yhtenäinen kansallinen
loppusijoitusratkaisu olisi ydinenergialain hengen mukainen. Yhtiö viittaa
ydinenergialain 29 §:ssä säädettyyn
pakolliseen jätehuoltoyhteistyöhön. Lainkohdan
mukaisesti ministeriö voi määrätä eri
jätehuoltovelvolliset hoitamaan jätehuoltotoimenpiteitä yhteisesti,
jos siten voidaan lisätä turvallisuutta tai pienentää merkittävästi
kustannuksia tai jos muut painavat syyt sitä vaativat. Samalla
on tarvittaessa määrättävä yhteisesti suoritettavista
toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten jakamisesta. Säännöksen
yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 16/1985 vp, s. 42/I) todetaan
muun muassa, että "esimerkiksi yhden yhteisen loppusijoitustilan
rakentaminen saattaa olla sekä taloudellisesti edullisempaa
että myös turvallisempi ratkaisu kuin usean erillisen
loppusijoitustilan perustaminen". Säännöstä ei
ole koskaan jouduttu soveltamaan, ja saadun selvityksen mukaan on
jossain määrin epäselvää, missä rajoissa
sitä voidaan käytännössä soveltaa ottaen
huomioon, ettei säännöstä ole
säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä.
Ottamatta tässä vaiheessa kantaa säännöksen soveltamisalaan
talousvaliokunta katsoo, että kaikkien osapuolien kannalta
on suotavampaa löytää toimiva kansallinen
ratkaisu yhteisesti sopimalla. Tämä kattaa myös
tarpeen selvittää, olisiko yhteinen, Olkiluodossa
sijaitseva ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisu edes teoriassa mahdollinen (Valiokunnan
lausumaehdotus 2).
Talousvaliokunta toteaa, että periaatepäätöksessä on
asetettu tiukat ehdot ydinjätehuoltoon liittyvien suunnitelmien
jatkovalmistelusta. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että loppusijoitustavan
ja -paikan hyväksyminen tulee erikseen eduskunnan ratkaistavaksi
oman periaatepäätöksen muodossa. Tämän
perusteella valiokunta pitää Fennovoima Oy:n antamaa
selvitystä ydinjätehuollon järjestämisestä tässä vaiheessa
riittävänä.
Edellä on tuotu esille tarve hyväksyä periaatepäätös
ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden täyttämiseksi.
Myös kansantaloudelliset vaikutukset ja tarve lisätä kilpailua
sähkömarkkinoilla puoltavat hankkeen hyväksymistä.
Talousvaliokunta toteaa, että suunnitelmat edellyttävät
monilta osin lisäselvityksien tekemistä jatkoprosessin
aikana. Periaatepäätösvaiheessa edellytetyt
hyväksymiskriteerit huomioon ottaen saatua selvitystä voidaan
pitää riittävänä ja
hanketta yleisen edun mukaisena. Valiokunta katsoo, että valtioneuvoston
myönteinen periaatepäätös tulee
jättää voimaan.
Johtopäätökset
Sähkön saatavuuden ja kohtuullisen hinnan
turvaaminen on Suomen kansantalouden ja kansalaisten hyvinvoinnin
kannalta välttämätöntä. Kyseessä on
keskeinen tuotantotekijä, joka luo investointi- ja sijoitusmahdollisuuksia
Suomeen sekä ylläpitää yrittäjyyttä ja
työllisyyttä. Kansantaloutemme on riippuvainen
vientiteollisuutemme tuottavuudesta, sillä tavaraviennin
osuus muodostaa lähes 40 % bruttokansantuotteestamme.
Energiaintensiivisen teollisuutemme osuus tästä on
lähes puolet. Tuotantorakenteemme osalta ei ole näköpiirissä nopeita
muutoksia. Kansantaloutemmekin kannalta on erittäin toivottavaa,
että yhteiskuntamme muuttuu entistäkin energiatehokkaammaksi.
Samalla on kuitenkin myönnettävä, että myös
vihreä talous tarvitsee sähköä.
Sähkön saatavuudesta ei saa muodostua kehityksen
pullonkaulaa.
Talousvaliokunta on edellä seikkaperäisesti arvioinut
tulevaa sähkön tarvetta ilmasto- ja energiastrategian
asettamat tavoitteet huomioon ottaen. Selvitysten pohjalta valiokunta
pitää perusteltuna olettaa, että sähkönkulutus
kasvaa valtioneuvoston olettamalla tavalla vuoteen 2020 mennessä ja
että kulutus jatkaa kasvua myös tämän
jälkeen. Kysynnän kasvun kompensoimiseksi, tuontiriippuvuuden
poistamiseksi ja vanhentuvan kapasiteetin korvaamiseksi Suomen tulee
merkittävästi lisätä sähköntuotantokapasiteettiaan.
Tarve ylittää pidemmällä aikavälillä määrän,
joka vastaa kummassakin periaatepäätöksessä hyväksyttäväksi
esitettyä lisäkapasiteettia. Sähköntarpeen
täyttäminen edellyttääkin perusvoimakapasiteetin
lisäämisen ohella sekä energiatehokkuuden
merkittävää lisäämistä että erityistä panostamista
uusiutuvaan energiaan ja siihen liittyvään teknologiaan.
Perusvoiman lisäystarve voidaan teoriassa kattaa joko
lisäämällä vesi-, tuuli- tai
ydinvoimaa taikka hiililauhteen tai CHP-tuotantoa. Vaihtoehtona
on myös lisätä sähkön
tuontia. Koska tavoitteena on sähkön tuontiriippuvuuden
poistaminen, ei tilannetta voida ratkaista sähkön
tuontia lisäämällä. Vesivoiman
merkittävä lisärakentaminen ei ole nykysääntelyn
puitteissa mahdollista. Ilmastotavoitteiden täyttämiseksi
hiililauhteen tuotannosta halutaan perusvoimana päästä kokonaan
eroon, ja tuulivoiman massiivinen lisääminen olisi
nykyteknologian puitteissa yhteiskunnalle erittäin kallista
ja vaatisi tuekseen merkittävää säätövoimakapasiteettia.
CHP-tuotannon huomattava lisääminen puolestaan
edellyttäisi ollakseen kustannustehokasta, että tuotannosta
syntyvälle lämmölle löytyy kysyntää.
Erityisesti lämmitykseen liittyvät energiatehokkuustoimenpiteet
huomioon ottaen talousvaliokunta ei pidä vaihtoehtoa realistisena.
Jäljelle jää ydinvoima, jonka ilmastovaikutukset
ovat positiiviset ja joka on sekä tuotantokustannuksiltaan
että toimitusvarmuudeltaan erittäin kilpailukykyinen
vaihtoehto. Jo pelkkinä investointeina hankkeilla on huomattava
kansantaloudellinen vaikutus puhumattakaan alueellisista
vaikutuksista niin työllisyyteen kuin talouteen laajemminkin.
Talousvaliokunta toteaa, että eri viranomaiset ovat
useissa selvityksissään katsoneet, että kaikkien
hakijoiden hakemukset täyttävät niiltä periaatepäätösvaiheessa
edellytetyt vaatimukset. Valiokunta on yhtynyt tähän
näkemykseen mutta toteaa, että asiantuntijakuulemisissa
on tullut esille edellä kuvattuja yksityiskohtia, jotka
tulee tarkoin ottaa huomioon edettäessä mahdollisen
rakennusluvan myöntämisvaiheeseen.
Posiva Oy.
Eduskunnan päätöksentekoa varten talousvaliokunta
viittaa valtioneuvoston Posiva Oy:tä koskevan periaatepäätöksen
voimassaoloa koskevaan määräykseen, jonka
mukaisesti Posiva Oy:n periaatepäätös
raukeaa, mikäli periaatepäätös
Teollisuuden Voima Oyj:n esittämän uuden ydinvoimalaitosyksikön
rakentamisesta raukeaa.
Edellä esille tuodun perusteella talousvaliokunta katsoo,
että valtioneuvoston Teollisuuden Voima Oyj:tä,
Posiva Oy:tä ja Fennovoima Oy:tä koskevat periaatepäätökset
ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia, ja esittää,
että ne jäävät voimaan muuttamattomina.