Perustelut

1. Laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä laajentaa yksityisen eläkevakuutuksen verotukea

Ehdotus uudeksi laiksi sidotusta pitkäaikaissäästämisestä ja tuloverolain muuttamisesta siten, että vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen perustuvan eläkesäästämisen verotuki laajennettaisiin koskemaan myös uudessa laissa tarkoitettuja säästösopimuksia, on oikeudenmukaisen veropolitiikan ja lakisääteisen eläketurvan kehittämisen kannalta ongelmallinen.

Esityksen ongelmat koskevat sitä, että verotuki eläkemaksuihin antaa hyvätuloisille runsaan veroedun ja suosii verotuksessa hyvätuloisia pienituloisten kustannuksella.

Ehdotus pitkäaikaissäästösopimusten uudesta verotuesta säästäjille on epäsuorasti julkinen tuki myös säästökohteita tarjoaville rahoituslaitoksille, joiden markkinoita ehdotus vauhdittanee. Toisessa hallituksen esityksessä todetaan, että ehdotettu laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä, varsinkin jos pitkäaikaissäästämiseen sovelletaan samoja verokannusteita kuin eläkevakuutuksiin, lisäisi talletuspankkien, sijoituspalveluyritysten ja rahastoyhtiöiden palveluvalikoimaa ja vaikuttaisi siten suotuisasti niiden liiketoimintaan. Lisäksi kilpailun lisääntyminen olisi omiaan yleisesti tehostamaan markkinoiden toimintaa (HE 158/2009 vp).

Tältä osin julkisilla varoilla ylläpidetyn valtion finanssivalvonnan hallintotyöt lisääntyvät.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä. Laissa säädettäisiin oikeudesta tarjota laissa tarkoitettuja pitkäaikaissäästämissopimuksia, sopimusten sisällöstä, asiakkaan ja palveluntarjoajan oikeuksista ja velvollisuuksista säästämissopimusta tehtäessä ja sen voimassaoloaikana sekä säästövarojen sijoittamisesta ja niiden oikeudellisesta asemasta. Laissa tarkoitetun pitkäaikaissäästämisen verokohtelusta ja mahdollisista verokannusteista säädettäisiin erikseen verolaeissa. Laki ei koskisi vakuutussäästämistä, vaan siitä säädettäisiin vakuutussopimuslaissa ja vakuutusyhtiölaissa.

Ehdotetussa laissa tarkoitetulle pitkäaikaissäästämissopimukselle olisi ominaista, että säästövarat saataisiin nostaa vasta, kun säästövaroihin oikeutettu saavuttaa määrätyn iän tai kun muu ehdoissa mainittu säästövaroihin oikeutetun elämäntilanteeseen liittyvä erityinen nostoperuste täyttyy. Nostoperusteita ei määriteltäisi laissa tarkemmin, vaan ne jäisivät käytännössä riippumaan siitä, mitä pitkäaikaissäästämisen verokannusteista säädetään verolaeissa. Säästämissopimuksen voisi tehdä vain luonnollinen henkilö. Säästämissopimusta koskevat säännökset olisivat pääosin pakottavia.

2. Nykyisen lakisääteisen eläketurvan ja sen tason kehittäminen

Suomessa on lakisääteinen, kattava työeläketurva ja lähes kaikki palkkatyö kerryttää eläkettä. Lisäksi lakisääteinen eläketurva on ulotettu myös yrittäjiin. Tällä hetkellä yksityisten ja yritysten työntekijöilleen maksamalla lisäeläketurvalla on Suomessa suhteellisen pieni merkitys, vaikka vapaaehtoisten eläkevakuutusten lukumäärä on kasvussa. Nykyisessä lakisääteisessä eläkejärjestelmässä on varauduttu tulevaisuuden muutoksiin väestön ikärakenteessa.

Mielestäni jatkossakin pitäisi keskittyä työeläketurvan tason ja rahoituksen takaamiseen. Yksityisen eläkesäästämisen verotuen laajentaminen lisää kansalaisten eriarvoisuutta.

3. Verotuen laajentaminen uusiin säästösopimuksiin lisää eriarvoisuutta

Lisäeläkkeen säästövaiheessa verotuesta hyötyvät eniten hyväosaiset. Tutkimukset osoittavat, että kahdessa ylimmässä tulokymmenyksessä väestöä yksilöllinen eläkevakuutus on selvästi yleisempi kuin tätä alemmissa tulonsaajaryhmissä. Valiokunnan mietinnössä hyväksytyn esityksen toteuttaminen tukee hyväosaisten verosuunnittelua.

Vaikka eläkesäästäminen on lisääntynyt viime vuosina myös pieni- ja keskituloisten kotitalouksissa, niin niiden saama verotuki jää kuitenkin vähäiseksi. Selvitysten mukaan yli 50 prosentilla uusista eläkesäästäjistä kuukausimaksu on 50 euroa tai tätä pienempi. Suurituloisilla eläkesäästäjillä eläkevakuutusmaksut ovat yleensä verotuen ylärajoilla (5 000 euroa/vuosi).

Myönteistä esityksessä on se, että yksityistä eläkettä voidaan sopimuksen mukaan maksaa työeläkelakien mukaisesta eläkeiästä lukien. Sama vaatimus koskisi myös pitkäaikaissäästämissopimukseen perustuvien maksujen vähennysoikeutta.

4. Verokohtelun neutraalisuusvaatimus ja säästösopimusten kustannusten alentaminen

Yksityisen eläkesäästämisen eri säästömuotojen neutraali verokohtelu tulisi toteuttaa luopumalla vapaaehtoisten eläkevakuutusten verotuesta. Verotuen laajentaminen uusiin eläkesäästömuotoihin ei poista verotuksen neutraliteettiongelmaa, koska tuen ulkopuolelle jää edelleen tiettyjä säästökohteita. Näin verotuksen neutraalisuusongelman rajaa vain siirretään toisaalle.

Kilpailun tehostaminen yksilöllisessä eläkevakuuttamisessa voidaan toteuttaa verotuen laajentamisen sijasta muun muassa parantamalla tuotteiden vertailtavuutta ja toteuttamalla eläkevakuutuksen säästöpääoman siirtomahdollisuus.

Perustelut

Pitkäaikaissäästämisen verohelpotusten laajentaminen lisää epäoikeudenmukaisuutta. Uudistuksesta hyötyisivät eniten varakkaimmat suomalaiset, sillä yksilöllinen eläkevakuuttaminen on yleisintä ylimmissä tuloluokissa. Sen sijaan monella pienituloisella ei yksinkertaisesti jää varoja säästämistä varten. Varakkaimpien säästämisen tukemisen sijasta on vahvistettava lakisääteistä työeläkettä saavien asemaa ja parannettava pieniä työeläkkeitä.

Esityksen vaikutuksia eläkeikään voidaan pitää marginaalisina. Esitys ei myöskään tue eläkeajan toimeentuloa parhaalla mahdollisella tavalla. Uudistuksen pohjalta eläkesäästäjän ostovoima on korkeimmillaan eläkeiän varhaisimpina vuosina, jolloin terveyspalvelujen tarve on pieni. Jotta pidemmän eliniän kulutustarpeisiin voi varautua, tulee kansalaisen olla kattavan eläkevakuutuksen piirissä. Jatkossa pitäisi keskittyä lakisääteisen työeläketurvan tason ja rahoituksen takaamiseen eikä uusien eriarvoisuutta ja hallintokustannuksia lisäävien järjestelmien rakentamiseen.

Ehdotetut muutokset korostavat pankkien roolia entisestään pankkikeskeisessä suomalaisessa säätämisessä. Ehdotetut muutokset pakottavat finanssialaa rakenteellisesti samanlaiseen muottiin. Pitkäaikaissäästämisen tavoitteena tulee olla eläkkeensaajan ja veronmaksajan etu.

Nykyinen hallitus on rapauttanut nopeasti veropohjaa tekemällä erilaisia verohelpotuksia. Käsittelyssä oleva esitys pienentää valtion verotuloja vuodessa 14 miljoonaa euroa. Julkisen talouden näkökulmasta voidaan kysyä, onko nyt monilukuisten veronkevennysten aika. Sosialidemokraattien mielestä nyt ei ole sopiva aika, vaan pitäisi ryhtyä toimiin, jotka päinvastoin vahvistaisivat veropohjaa. Verotuen laajentaminen rahoitetaan nykyoloissa velkarahalla.

Suomen eläkepolitiikkaa ollaan linjaamassa ns. eläkeneuvotteluryhmässä sekä ns. työelämätyöryhmässä. Verotuksen kehittämistä pohditaan vuorostaan valtiovarainministeriön verotyöryhmässä. Työryhmissä pyritään tekemään muutoksia, jotka vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Sen vuoksi olisi ollut hyvä, että hallitus olisi odottanut työryhmien tuloksia ja antanut pitkäaikaissäästämistä koskevan esityksen vasta näiden jälkeen.

Esitys on jo aiheuttanut ja aiheuttaa kalliita järjestelmämuutosvelvoitteita henkivakuutusyhtiöille. Uudistus lisää kohtuuttomasti yhtiöiden henkilökunnan työtaakkaa eikä lisää yhtiön maksutuloa ja menestymistä markkinoilla. Kaikkien, myös aikaisempien vuosien, verolainsäädännön muutosten kulut siirtyvät suoraan asiakkaiden maksettaviksi.