Yleisperustelut

Talousvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotukset hyväksytään sähkömarkkinalakiin tehdyin muutoksin.

Esitys perustuu osittain sähkön sisämarkkinadirektiivin täytäntöönpanoon ja osittain kansallisiin muutostarpeisiin. Lakiin tehtävien muutosten tavoitteena on turvata kilpailukykyinen sähkön hinta ja hyvä sähkön toimitusvarmuus suomalaisille kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille. Tavoitteisiin pyritään tehostamalla valvontaa, edistämällä kilpailua sähkön tuotannossa ja myynnissä yritysrakennevaatimuksilla sekä turvaamalla sähkön tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa viranomaisten toimintamahdollisuuksia parantamalla. Samalla korjataan nykyisten säännösten soveltamisessa käytännössä esiintyneitä epäkohtia ja ongelmia.

Sähköverkon rakentaminen

Voimassa olevan sähkömarkkinalain 17 §:n mukaan jakeluverkonhaltijalla on yksinoikeus rakentaa jakeluverkkoa vastuualueellaan. Muut saavat rakentaa vastuualueelle jakeluverkkoa, jos 1) kysymyksessä on sähkönkäyttäjän liittymisjohto; 2) kysymyksessä on kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäinen verkko; tai 3) verkonhaltija antaa toiselle suostumuksen verkon rakentamiseen.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pykälän 1 kohtaa siten, että muut saavat rakentaa vastuualueelle jakeluverkkoa, jos kysymyksessä on liittymisjohto, jolla sähkönkäyttöpaikka tai sähköntuotantolaitos liitetään vastuualueen jakeluverkonhaltijan tai muun verkonhaltijan sähköverkkoon.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan liittymisjohdon rakentamista helpotettaisiin siten, että jatkossa liittymisjohdon saisi jakeluverkonhaltijan verkonrakennusoikeuden estämättä rakentaa myös vastuualueen ulkopuoliseen jakeluverkkoon tai muuhun alueella sijaitsevaan sähkömarkkinalain tarkoittamaan sähköverkkoon. Liittymisjohdon rakentamisoikeus koskisi myös voimalaitosten liittymisjohtoja. Liittymisjohtojen rakentamisen helpottaminen parantaisi sähkönkäyttäjien oikeusasemaa suhteessa verkonhaltijoihin. Ehdotuksesta syntyisi myös kustannussäästöjä niille sähkönkäyttäjille, jotka pystyisivät hyödyntämään tätä mahdollisuutta taloudellisesti kannattavasti. Tämä mahdollisuus koskisi kuitenkin pientä osaa sähkönkäyttäjistä.

Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on todettu, että hyväksyttynä muutos synnyttäisi tilanteita, joissa yksittäinen sähkönkäyttäjä hyötyisi muutoksesta, mutta samanaikaisesti suurelle joukolle sähkönkäyttäjiä syntyisi lisäkustannuksia. Tämä ilmenisi erityisesti silloin, kun sähkönkäyttäjä sijaitsee lähellä kahden verkkoyhtiön rajaa, sanoo irti verkkosopimuksensa ja liittyy toisen, siirtotariffeiltaan edullisemman, jakeluverkkoyhtiön verkkoon. Pistehinnoittelun vuoksi jakeluverkonhaltijalla ei ole mahdollisuutta kilpailla sähkönkäyttäjästä, koska pistehinnoittelun mukaan koko jakeluverkkoalueella on tasahinnoittelu.

Ehdotettu sääntely saattaisi johtaa siihen, että olemassa olevaa siirtokapasiteettia jäisi käyttämättä, samalla kun rakennettaisiin uutta verkkoa. Sähkönkäyttäjien siirtyessä toiseen jakeluverkkoon hämärtyisivät jakeluverkonhaltijoiden toimialueiden rajat.

Talousvaliokunta on muuttanut 17 §:n 1 kohtaa niin, etteivät sähkönkäyttäjät ja verkonhaltijat joutuisi keskenään eriarvoiseen asemaan.

Valiokunta kiinnittää huomiota liittymismaksujen merkitykseen monien yritysten toiminnan kannalta. Liittymismaksut vaikuttavat osaltaan myös verkkoon liitettävän sähkön pientuotannon kannattavuuteen. Valiokunta korostaa maksujen kohtuullisuuden valvonnan tärkeyttä.

Sähköliiketoimintojen eriyttäminen

Oikeudellinen eriyttäminen.

Lakiehdotuksen 7 luvussa säädetään sähköliiketoimintojen eriyttämisvelvollisuudesta. Sähkömarkkinoilla toimivan yrityksen on eriytettävä sähköverkkotoiminta muista sähköliiketoiminnoista sekä sähköliiketoiminnot muista yrityksen harjoittamista liiketoiminnoista, jollei sähköliiketoiminta ole määrältään tai suhteessa yrityksen harjoittamiin muihin liiketoimintoihin verrattuna vähäistä. Sähkön tuotanto ja myynti kuuluvat molemmat kilpailun piiriin, joten hallituksen esityksen mukaan niitä ole enää tarvetta eriyttää toisistaan kuten voimassa olevan lain mukaan tulee tehdä. Eriyttämisellä tarkoitetaan sähkömarkkinalaissa sitä, että eriytettäville liiketoiminnoille on laadittava tilikausittain tuloslaskelma ja tase. Kirjanpidollinen eriyttäminen koskee myös sähköliiketoimintaa harjoittavaa kunnallista laitosta. Ehdotettu sähköverkkotoiminnan eriyttämisvelvoite muista sähköliiketoiminnoista perustuu sähkön sisämarkkinadirektiiviin. Sähköverkkotoiminta on sähkömarkkinalailla säänneltyä.

Edellä mainitun luvun uudessa 34 a §:ssä säädetään sähköverkkotoiminnan oikeudellisesta eriyttämisestä. Jos kantaverkonhaltijaa tai muuta verkonhaltijaa, jonka 400 voltin sähköverkossa siirretty vuotuinen sähkömäärä on ollut kolmen viimeisen kalenterivuoden aikana vähintään 200 gigawattituntia, toimii osana sähköntuotantoa tai sähkönmyyntiä harjoittavaa yritystä tai saman osapuolen määräysvallassa olevaa yritysryhmää, tulee verkonhaltijan olla oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan ja päätöksenteoltaan riippumaton yrityksen tai yritysryhmän sähköntuotanto- ja sähkönmyyntitoiminnoista.

Oikeudellinen eriyttäminen käytännössä tarkoittaa sitä, että muut sähköliiketoiminnot on eriytettävä verkkotoiminnasta tai verkkotoiminta muista sähköliiketoiminnoista. Verkonhaltija voisi jatkaa toimintaansa esimerkiksi kunnallisena liikelaitoksena, jos liikelaitoksen sähköntuotanto- ja sähkönmyyntitoiminnot yhtiöitettäisiin kunnasta erillisen oikeushenkilön hoidettavaksi.

Sähkön sisämarkkinadirektiivissä säädetään jakeluverkonhaltijan ja muiden sähköliiketoimintojen oikeudellisesta eriyttämisestä. Vaikka direktiivin sanamuoto on tulkinnanvarainen, EU:n komission tulkintaohjeen mukaan direktiivillä on tarkoitettu nimenomaan erillisen oikeushenkilön muodostamista. Verkkoyrityksen oikeudellinen muoto on kuitenkin vapaasti valittavissa. Myöskään sähkömarkkinalakiesityksessä ei edellytetä, että verkonhaltijan tulee toimia tietyssä yhtiömuodossa. Näin ollen verkkotoimintaa voitaisiin harjoittaa esimerkiksi kunnallisena liikelaitoksena, jos sähkön tuotanto ja myynti olisivat kunnasta erillisen itsenäisen oikeushenkilön liiketoimintaa. Kunta on yksi itsenäinen oikeushenkilö. Sen sijaan verkkotoimintaa ja muita sähköliiketoimintoja ei voitaisi harjoittaa kahdessa erillisessäkään liikelaitoksessa, koska liikelaitokset ovat osa kunnan organisaatiota eivätkä itsenäisiä oikeushenkilöitä. Kuntalaissa säädetään kuntayhtymän oikeustoimikelpoisuudesta. Kuntayhtymä itsenäisenä oikeushenkilönä voisi hoitaa joko verkkotoimintaa tai muita sähköliiketoimintoja.

Eriyttämisen tavoitteena on edistää verkonhaltijoiden neutraalia toimintaa verkkoon pääsyn järjestämisessä sekä ehkäistä monopolitoimintojen ja kilpailtujen liiketoimintojen välistä ristiin subventointia. Eriyttämisvelvoitteen odotetaan parantavan sähkömarkkinoiden toimivuutta ja asiakkaiden asemaa.

Oikeudellinen eriyttäminen on sähkön sisämarkkinadirektiivin 15 artiklan mukainen pääsääntö, josta voidaan tehdä kansallisesti poikkeus jakeluverkonhaltijoiden osalta. Jäsenvaltio voi päättää, ettei oikeudellisen eriyttämisen vaatimuksia sovelleta alle 100 000 asiakkaan jakeluverkonhaltijoihin. Hallituksen esityksessä on ehdotettu eriyttämisrajaksi kolmen peräkkäisen kalenterivuoden aikana vähintään 200 gigawattitunnin vuosittaista sähkön siirtomäärää, mikä merkitsee runsasta 18 000 asiakasta. Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotettu eriyttämisraja perustuu Suomen jakeluverkkojen rakenteeseen. Suomessa on lukumääräisesti paljon jakeluverkonhaltijoita, joiden asiakasmäärä kuutta suurinta verkonhaltijaa lukuun ottamatta alittaa direktiivin vähimmäisvaatimuksen. Valiokunta pitää ehdotettua rajaa perusteltuna.

Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa oikeudellisen eriyttämisen piiriin vain suuret ja keskisuuret toimijat mutta siirretty energia valtaosin. Hallituksen esityksessä ehdotettu kynnysarvo merkitsee sitä, että velvoitteen piirissä olisi 32 yritystä 91:stä (35 %) mutta 85 % jakeluverkoissa siirretystä sähköstä. Pienimmillä velvoitteen piiriin kuuluvilla yrityksillä olisi mainitut runsaat 18 000 asiakasta. Velvoitteen ulkopuolelle jäisi siis 59 kynnysrajan alittavaa yritystä.

Toiminnallinen eriyttäminen.

Lakiehdotuksen 34 c §:ssä säädetään oikeudellisesti eriytetyn verkonhaltijan toiminnallisesta eriyttämisestä. Toiminnallinen eriyttäminen koskee verkonhaltijaa, jolla on vähintään 50 000 asiakasta. Velvoitteen piiriin kuuluvat suuret yhtiöt (15 yhtiötä 91:stä), joiden siirtomäärä on yli 500 gigawattituntia vuodessa. Tällaisen verkonhaltijan johtoon kuuluva henkilö ei saa toimia sähkön tuotannosta tai myynnistä vastaavan yrityksen toimitusjohtajana taikka hallituksen tai sitä vastaavan toimielimen jäsenenä, jos verkonhaltija ja yritys ovat saman osapuolen määräysvallassa. Pykälän säännökset täydentävät oikeudellista eriyttämistä koskevia riippumattomuusvaatimuksia.

(Kuva vain pdf-motoisessa asiakirjassa.)

Lähde: Energiamarkkinavirasto

Sähköverkkotoiminnan valvonta

Sähkön sisämarkkinadirektiivi edellyttää, että sääntelyviranomaisen eli Energiamarkkinaviraston on etukäteen hyväksyttävä menetelmät verkkopalvelumaksujen määrittämiseksi. Sähkömarkkinalakia ehdotetaankin muutettavaksi niin, että Energiamarkkinaviraston jälkikäteinen sähköverkkotoiminnan valvonta muuttuu osittain etukäteiseksi.

Sähkömarkkinalain 14 §:ssä säädetään verkkopalvelujen myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevista yleisistä säännöksistä. Verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille. Pykälän 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista. Kohtuullisuudella tarkoitetaan sitä, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Monopolihinnoittelua arvioitaessa otetaan huomioon yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksillä olisi tosiasialliset mahdollisuudet. Hinnoittelun tulisi turvata riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus, kattaa sähköverkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sijoitetulle pääomalle kohtuulliseksi katsottava tuotto.

Voimassa olevan lain mukaan Energiamarkkinavirasto on jälkikäteen tapauskohtaisesti, tutkimuspyynnön perusteella tai oma-aloitteisesti, tutkinut verkkopalvelujen hinnoittelun kohtuullisuutta. Valvonta on kohdistunut vain osaan yrityksiä. Jos Energiamarkkinavirasto on todennut ylihinnoittelua olleen, yritys on velvoitettu jatkossa hinnoittelemaan verkkopalvelunsa kohtuullisesti. Energiamarkkinavirasto ei ole voinut määrätä maksujen palautuksista, vaan halutessaan yksittäiset asiakkaat ovat voineet saattaa asian oikeudessa käsiteltäväksi.

Ehdotettujen uusien säännösten mukaan Energiamarkkinaviraston tulee vahvistaa etukäteen ne palvelujen ehdot ja palvelujen hinnoittelua koskevat menetelmät, joiden perusteella sähköverkkopalvelujen hinnoittelu muodostuu kohtuulliseksi. Verkkotoimintaa harjoittavat yritykset tietävät verkkopalvelumaksujen asettamisessa käytettävät reunaehdot etukäteen, mikä helpottaa liiketoiminnan, talousarvion ja tariffien suunnittelua. Annetuissa rajoissa yritykset päättävät itse omat tariffinsa ja yksittäiset verkkopalvelumaksunsa. Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätös on voimassa neljän vuoden pituisen valvontajakson ajan. Useamman vuoden valvontajaksolla pyritään tasaamaan eri syistä mahdollisesti johtuvia vuosittaisia vaihteluita. Valvontajakson päätyttyä viraston tulee velvoittaa verkonhaltija alentamaan seuraavalla jaksolla siirtopalvelumaksujaan määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa ylittänyt kohtuullisen tuoton. Verkonhaltijalla on mahdollisuus korottaa maksujaan, jos kohtuullinen tuotto on alittunut.

Sähkömarkkinalakiin ehdotetun uuden 38 a §:n nojalla Energiamarkkinavirasto vahvistaa toistaiseksi tai erityisestä syystä määräajaksi verkonhaltijan liittämispalvelun ehdot ja menetelmät liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi. Sähkömarkkinalain 9 §:n mukaan verkonhaltijan tulee pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää verkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttöpaikat ja sähköntuotantolaitokset toiminta-alueellaan. Liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla tasapuolisia ja syrjimättömiä, ja niissä on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimat ehdot. Verkonhaltijan tulee antaa liittyjälle tämän pyynnöstä kattava ja riittävän yksityiskohtainen arvio liittymiskustannuksista. Lain 14 §:n mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista. Kohtuullisuuden vaatimus koskee mm. liittämismaksuja. Liittämismaksu on asiakaskohtainen riippuen sähkönkäyttöpaikan verkkoon liittämisen teknisistä vaatimuksista. Sähkömarkkinalain 9 ja 14 §:ää ei ehdoteta muutettavaksi käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä.

Energiamarkkinavirasto on valmistellut ja julkaissut verkkopalvelujen hinnoittelua koskevat suuntaviivat, joissa on määritelty ne periaatteet, joiden mukaan hinnoittelu muodostuu kohtuulliseksi.

Sähkömarkkinoiden valvonta

Sähkömarkkinalain yleinen ohjaus ja seuranta kuuluvat kauppa- ja teollisuusministeriölle. Ministeriö valvoo myös maan rajan ylittävien sähköjohtojen rakentamista sekä sähkön tuontia ja vientiä.

Kilpailuvirasto harjoittaa kilpailunrajoituslain nojalla yleistä kilpailuvalvontaa. Sähköverkkotoiminnan ja toimitusvelvollisen sähkönmyynnin valvonnassa sillä on rinnakkainen toimivalta Energiamarkkinaviraston kanssa. Kilpailun piirissä olevat sähkön tuotanto, tukkumyynti ja kilpailtu vähittäismyynti kuuluvat Kilpailuviraston valvontaan, eikä Energiamarkkinavirastolla ole niihin toimivaltaa, ellei sitä ole erikseen säädetty.

Energiamarkkinavirastolla on sähkömarkkinalain nojalla toimivalta valvoa kilpailun ulkopuolella olevaa sähköverkkotoimintaa ja toimitusvelvollista sähkönmyyntiä. Energiamarkkinavirasto valvoo erityisesti sähköverkkopalvelujen hinnoittelun kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta.

Kuluttajavirasto valvoo kuluttajansuojalain ja sähkömarkkinalain kuluttajansuojasäännösten perusteella kuluttaja-asiakkaiden tekemien sähkönmyynti- ja verkkosopimusten sopimusehtojen lainmukaisuutta.

Kuluttajavalituslautakunta käsittelee kuluttaja-asiakkaiden sähkösopimuksiin liittyviä riita-asioita ja antaa niistä ratkaisusuosituksia.

(Kuva vain pdf-motoisessa asiakirjassa.)

Lähde: Energiamarkkinavirasto

Sähkön hinnan muodostus

Kotitalousasiakkaan sähkölasku koostuu siirtopalvelun ja sähköenergian hinnasta sekä veroista. Näistä sähköenergian hinta on kilpailun piirissä, eli asiakas voi kilpailuttaa sähköenergiaa myyviä yhtiöitä. Sähkön siirtopalvelu on ostettava siltä verkonhaltijalta, jonka verkkoon asiakas on liittynyt. Kilpailun piirissä olevan sähköenergian myynnin osuus kotitalousasiakkaan sähkölaskusta on keskimäärin 39 prosenttia. Tämä muodostuu pääosin sähkön tuotantokustannuksista sekä sähkön myyjän omista kustannuksista ja tuotosta.

Sähkön siirtoa asiakas ei voi kilpailuttaa. Verkonhaltijan asiakkaalta laskuttama sähkön siirtohinta on sama riippumatta siitä, onko asiakas kilpailuttanut sähkön myyjäänsä. Sähkön siirron osuus kotitalousasiakkaan sähkölaskusta on keskimäärin 35 prosenttia.

Loput 26 prosenttia kotitalousasiakkaan sähkölaskusta koostuu arvonlisä- ja sähköverosta sekä huoltovarmuusmaksusta.

Keskisuuren teollisuusasiakkaan kilpailutettavissa oleva sähkön myynnin osuus on keskimäärin 53 prosenttia sähkölaskun loppusummasta.

Sähkön siirron (monopoli) osuus tällaisen teollisuusasiakkaan sähkölaskusta on keskimäärin 22 prosenttia. Teollisuusasiakkaan siirtomaksua pienentää kotitalousasiakkaaseen verrattuna se, että teollisuusasiakas on liittynyt sähköverkkoon 20 kilovoltin jännitteellä omistaen itse muuntajan.

Verojen osuus teollisuusasiakkaan sähkölaskusta on keskimäärin 25 prosenttia.

Energiamarkkinaviraston ylläpitämän sähkön hintavertailun avulla voidaan vertailla eri jakeluverkonhaltijoiden sähkön siirtohintoja sekä ns. toimitusvelvollisten sähkön vähittäismyyjien julkisia myyntihintoja tyypillisiä sähkön käyttäjiä kuvaavien ns. tyyppikäyttäjien avulla. Vertailun hinnat perustuvat kyseisten sähköyhtiöiden julkisiin hinnastoihin, jotka ovat voimassa yleensä vain kyseisen verkonhaltijan alueella. Vertailussa ei ole mukana kyseisten yhtiöiden tarjoushintoja eikä muiden kuin toimitusvelvollisten sähkönmyyjien hintoja.

Energiamarkkinavirasto on käynnistänyt yhdessä kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston, Kilpailuviraston ja Kuluttajaviraston kanssa hankkeen, jolla tehostetaan sähkön pienkäyttäjämarkkinoiden kilpailun toimivuutta ja sähkönkäyttäjien mahdollisuutta saada hintatietoja. Hankkeen lähtökohtana on, että kuluttajalle tulee tarjota entistä parempaa tietoa sähkön markkinahinnasta ja hintatarjouksista sekä luoda helppo ja yksikertainen tapa, jolla sähkön käyttäjät, erityisesti kotitalouskuluttajat, voisivat tarkistaa luotettavasti parhaimmat sähkötarjoukset.

Kauppa- ja teollisuusministeriön näkemyksen mukaan kuluttajien mahdollisuuksia saada keskitetysti riittävän kattavaa hintainformaatiota tulee lisätä viivyttelemättä. Hintatiedon puute on ollut keskeinen ongelma markkinoiden toimivuudelle, kun olemassa olevat palvelut eivät ole täyttäneet kuluttajien tiedontarvetta. Ministeriön mukaan sähkömarkkinalakiin tehtävien muutosten tarkoituksena on tämän epäkohdan korjaaminen. Tavoitteena on luoda edellytykset sähkön vähittäismyyntitarjousten hintaseurannalle, jonka avulla sähkönkäyttäjät saisivat keskitetysti tietoa vähittäismyyjien yleisesti tekemistä määrämuotoisista sähkönmyyntitarjouksista. Vastaavasti sähkön vähittäismyyjät tavoittaisivat tehokkaasti tarjouksia pyytävät sähkönkäyttäjät.

Talousvaliokunta pitää kuluttaja-asiakkaan kannalta tärkeänä hankkeen toteuttamista. Kuluttajalle tulee tarjota tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa kuluttajan päätöksenteon kannalta olennaisista tekijöistä.

Sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta annetun lain (1129/2003) 11 §:ssä säädetään sähkön alkuperän ilmoittamisesta sähkölaskussa ja myynninedistämisaineistossa. Sähkönkäyttäjille suunnatuissa sähkölaskuissa ja myynninedistämisaineistossa sähkönmyyjän tulee ilmoittaa sähkönmyyjän edellisen kalenterivuoden aikana myymän sähkön tuottamiseen käytettyjen energialähteiden osuudet suhteessa myydyn sähkön kokonaismäärään. Energialähteitä koskevan tiedon lisäksi sähkölaskussa on ilmoitettava julkiset tietolähteet, joissa on saatavilla tietoja sähkönmyyjän edellisen kalenterivuoden aikana myymän sähkön energialähteistä syntyneistä hiilidioksidipäästöistä ja radioaktiivisista jätteistä. Pykälässä säädetyistä velvoitteista on annettu tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella sähkön alkuperän varmentamisesta (1357/2003). Lailla on pantu kansallisesti täytäntöön sähkön sisämarkkinadirektiivin 3 artiklan 6 kohta.

Markkinaoikeuden resurssit

Energiamarkkinaviraston sähkömarkkinalain nojalla antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Vastaavanlainen muutoksenhakuoikeus on maakaasumarkkinalaissa.

Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvat monet asiat on ratkaistava kiireellisesti. Kun markkinaoikeudessa käsiteltävien asioiden määrä kasvaa entisten lisäksi uusilla asiaryhmillä, se edellyttää vastaavasti resurssien lisäämistä, jotta markkinaoikeus pystyy käsittelemään asiat kohtuullisessa ajassa. Valiokunta huomauttaa, että Energiamarkkinaviraston sähkömarkkinalain ja maakaasumarkkinalain nojalla antamaa päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei Energiamarkkinavirasto päätöksessään toisin määrää. Hallituksen tulee huolehtia markkinaoikeuden resursseista, ettei asioiden käsittely viivästy ja asianosaisten oikeusturva kärsi. Lain mukaan markkinaoikeuden asiantuntijajäseniltä tullaan edellyttämään muun muassa, että he ovat perehtyneet energiamarkkinoihin.

Lausumaehdotus

Talousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee antaa talousvaliokunnalle selvitys syyskuun 2006 loppuun mennessä sähkömarkkinalakiin tehtyjen muutosten vaikutuksista sähkömarkkinoihin sekä kuluttajien ja yrittäjien asemaan sähkömarkkinoilla.