Perustelut
Yleistä
Käsillä oleva selonteko kansallisesta energia-
ja ilmastostrategiasta on luonteeltaan päivitys vuoden
2008 ilmasto- ja energiastrategiaan. Selontekoon sisältyy
yhteensä 120 strategista linjausta. Ne koskevat muun muassa
Suomen kantoja EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaan vuoden 2020
jälkeen, energiatehokkuutta, varautumista kasvihuonekaasupäästöjen
lisävähennyksiin, uusiutuvan energian edistämisen
edellyttämiä lisätoimia, kuluttajatoimien
ohjausta, reagointia eurooppalaiseen ja kansalliseen energiamarkkinakehitykseen,
sähkönhankinnan omavaraisuuden turvaamista ja
kaukolämpöön liittyviä kysymyksiä.
Strategiassa on linjattu myös vuoteen 2035 saakka ulottuvia
puhtaan energian toimenpiteitä, joilla voidaan edelleen
vähentää energiantuotannon
ja asumisen sekä liikenteen päästöjä sekä samalla
luoda uutta teknologiavientiä.
Selonteosta käy ilmi, että vuoden 2008 strategia-asiakirjan
mukaisten päälinjojen toteuttamista on tarkoitus
jatkaa. Vuoden 2008 selontekoa käsitelleessään
valiokunta on painottanut valittavien ohjauskeinojen koordinointia
ja niiden kustannustehokkuutta.
Päivittämisen keskeisinä tavoitteina
on varmistaa vuodelle 2020 asetettujen kansallisten tavoitteiden
saavuttaminen sekä valmistella tietä kohti EU:n
pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteita.
Uuden tiekartan laadinta energiatehokkuuden nostamiseksi ja uusiutuvien
energiamuotojen käytön tehostamiseksi on käynnistynyt
kuluvan vuoden aikana. Tämän parlamentaarisen
energia- ja ilmastokomitean tehtävänä on valmistella
energia- ja ilmastotiekarttaa vuoteen 2050. Siinä arvioidaan
keinot ja kustannukset vähähiilisen yhteiskunnan
rakentamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämiseksi 80—95 prosentilla vuoden
1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Talousvaliokunta on
tässä mietinnössään
keskittynyt niihin teemoihin, joihin komitean toivotaan
kiinnittävän huomiota vuoden 2050 tiekartan valmistelussa.
Talousvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan lausunnossaan
esittämään kannanottoon, jonka mukaan
tiekartan valmistelua tulisi kiirehtiä. Valmistelun tulee
tapahtua avoimesti, ja tavoitteiden tulee olla kunnianhimoiset.
Samalla pitää kuitenkin huolehtia Suomen ja koko
Euroopan elinkeinoelämän kilpailukyvystä.
Selonteko jättää vesivoiman valitettavan
vähälle huomiolle. Vesivoima on kotimainen, uusiutuva
ja päästötön sekä erityisesti
säätöominaisuuksiensa kannalta erinomainen
sähköntuotannon muoto. Myös energian
verotuksesta olisi selonteossa voinut olla pohdintaa.
Toimintaympäristö.
Pitkittynyt talouden taantuma ja rakennemuutoksen jatkuminen
ovat muuttaneet toimintaympäristöä tavalla,
joka ei ollut ennakoitavissa tavoitteiden asettamishetkellä. Tästä lähtökohdasta
johtuen näyttää siltä, että Suomi
tulee saavuttamaan sille asetetut päästövähennystavoitteet
vuoteen 2020 mennessä, joskin päästökaupan
ulkopuoliseen sektoriin liittyy epävarmuustekijöitä.
Talousvaliokunta toistaa vuoden 2008 selontekoa käsittelevässä mietinnössään
esittämänsä kannanoton, jonka mukaan arvioidun
ja toteutuneen kehityskulun välinen ero edellyttää laskelmien
päivittämistä ja mahdollisten lisätoimenpiteiden
tarpeen arviointia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Vuoden
2008 strategiassa arvioitiin sähkön kokonaiskulutuksen
vuonna 2020 olevan 98 TWh. Talouden suhdannekehitys, rakennemuutoksen jatkuminen
sekä jo tehdyt energiasektoriin vaikuttavat päätökset
ovat vaikuttaneet siten, että sähkönkulutuksen
uusi arvio tuolle vuodelle on 94 terawattituntia. Ennuste on kuitenkin
epävarma, koska teollisuus on voimakkaassa rakennemuutoksessa.
Suomi tarvitsee uusteollistamista, mikäli haluamme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme.
Selonteon puutteeksi voidaan lukea myös lausuntovaliokuntien
merkille panema toimintaympäristön muutoksen analysoinnin
ohuus. Selonteossa ei tuoda riittävästi esiin
energiamarkkinoiden muutosta. Esimerkiksi epätyypillisten hiilivetyjen
(liuskekaasun ja liuskeöljyn) ja nesteytetyn maakaasun
voimakas markkinoille tulo on jo muuttanut energiamarkkinoita merkittävästi.
Useiden valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan energiasektori
tulee edelleenkin olemaan suurten rakenteellisten muutosten kohteena.
Selonteko olisi ollut oivallinen paikka identifioida epävarmuustekijöitä sekä arvioida
vaihtoehtoisia skenaarioita. Laajemmat analyysit tavoitteiden ja
keinojen yhteensopivuudesta ja niiden epäsuorista ja pitkän
aikavälin vaikutuksista valtiontalouteen puuttuvat. Raportoitavuuden
ja politiikkatoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnin suhteen
seurannan toteuttaminen olisikin tässä yhteydessä keskeistä. Kustannustehokkaiden
ohjauskeinojen kehittämisen ja valinnan tulisi voida perustua
huolellisiin selvityksiin eri vaihtoehtojen vaikutuksista tulojen
muodostukseen, alueellisiin vahvuuksiin, kokonaistaloudelliseen
tehokkuuteen ja muiden politiikkatavoitteiden toteutumiseen, esimerkiksi
luonnon monimuotoisuuden toteutumiseen sekä harvaan asuttujen
alueiden kehittämiseen. Talousvaliokunta korostaa energiamarkkinoiden
murroksen huomioon ottamista vuoden 2050 tiekartan laatimistyössä.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on usealta taholta
nostettu esiin huoli, joka koskee eri energianlähteiden
maailmanmarkkinahintojen epäsuotuisaa vaikutusta ilmasto-
ja energiatavoitteiden saavuttamiseen. Kivihiilen hinta on ollut
poikkeuksellisen alhainen jo pitkään, mikä on
lisännyt sen käyttöä maailmanlaajuisesti.
Päästöjen kannalta juuri kivihiili on yksi
haitallisimmista polttoaineista, minkä vuoksi tämän
energiamuodon edullisuus muodostuu erityisen hankalaksi. Nämä haitalliset vaikutukset
näkyvät myös Suomen markkinoilla.
Kansalliset tavoitteet ja energiaomavaraisuus.
Maantieteellisten ja ilmastollisten seikkojen vuoksi kohtuuhintaisen
energian toimitusvarmuus on kriittinen tekijä Suomen toimintakyvylle.
Kun Suomen teollisuus on energiaintensiivistä ja yli kaksi
kolmasosaa energiantarpeestamme on tuonnin varassa, Suomi on erittäin
haavoittuvainen energian maailmanmarkkinoiden häiriöille.
Kohtuuhintaisen energian toimitusvarmuus, myös kulutushuippujen
aikaan, edellyttääkin omavaraisuusasteemme nostamista
ja energiatehokkuuden parantamista. Tällä hetkellä energian
toimitus- ja huoltovarmuuden eräs merkittävä kivijalka
on energiantuotantomme hajautuminen eri tuotantomuotojen välillä. Vaikka
tämä on osoittautunut erittäin hyväksi toimintamalliksi,
tuonnin osuutta pitää silti pyrkiä vähentämään;
tuonnin suuri suhteellinen osuus paitsi lisää toimitusvarmuuteen
liittyviä epävarmuustekijöitä myös
rasittaa vaihtotasetta. Nykytilan voidaan arvioida jatkuvan ainakin siihen
saakka, kunnes Olkiluoto 3 -voimalaitosyksikkö käynnistyy.
Senkin jälkeen tehoriittävyys on heikompi kuin
eurooppalaiset tavoitteet edellyttäisivät. Suomi
lähestynee sähköntuotannon omavaraisuutta
vasta 2020-luvulla, kun periaatepäätösluvat
saaneet ydinvoimalayksiköt käynnistyvät
ja uusiutuvan sähkön tuotanto lisääntyy.
EU-sääntely
Energiaan ja ilmastoon liittyvät ongelmat ovat koko
maailman yhteisiä, ja siten myös ratkaisujen on
oltava globaaleja. Vaikka Suomen kansalliset ja EU-tasoiset tavoitteiden
saavuttamiset osaltaan vaikuttavat maailman ilmasto- ja energiakysymyksiin,
on selvää, että tavoiteohjelmia tulisi
laatia kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisessä kilpailussa
toimivien yritysten näkökulmasta tehokkain ohjauskeino
olisi maailmanlaajuinen järjestelmä, jossa päästöille
muodostuisi tasapuolinen markkinahinta, jonka yritykset maksaisivat
sijainnistaan riippumatta.
Asetettaessa energia- ja ilmastopoliittisia tavoitteita vuoden
2020 jälkeiselle ajalle joudutaan päättämään,
kuinka paljon ollaan valmiita tekemään satsauksia
yksipuolisesti muista maista riippumatta. Vuoden 2020 tavoitteet
ovat EU:n omia, kansainväliseen, kaikkia velvoittavaan
sopimukseen perustumattomia. Laaja-alainen kansainvälinen
sopimus olisi kiistatta tehokkain tapa päästä asetettuihin
tavoitteisiin, mutta sellainen on vaikeasti saavutettavissa. Erityisesti
nykyisessä taloudellisessa tilanteessa EU joutuu harkitsemaan
tavoitetasoaan teollisuutensa kilpailukyvyn kannalta.
Tavoitteet.
EU:n energia- ja ilmastopolitiikalla on kolme tavoitetta vuodeksi
2020: kasvihuonekaasupäästöjä halutaan
vähentää 20 prosentilla sekä uusiutuvan
energian määrää nostaa keskimäärin
20 prosenttiin ja energiatehokkuutta 20 prosenttia paremmaksi perusuraan
verrattuna. Tällä hetkellä näyttää siltä,
että nämä tavoitteet tullaan saavuttamaan.
Näin monen erillisen tavoitteen yhdistelmä on
kuitenkin koettu hankalasti toteutettavaksi kokonaisuudeksi. Useissa asiantuntijalausunnoissa
on tuotu esille, että yhden tavoitteen järjestelmä olisi
kustannustehokkaampi ja ohjaisi investointeja johdonmukaisemmin.
Useamman sitovan tavoitteen ongelmana on, että ne voivat
johtaa päällekkäisiin tai ristikkäisiin
ohjausvälineisiin, jotka mitätöivät
toistensa tehoa ja lisäävät kustannuksia.
Näin ei myöskään synny riittävästi
taloudellisia kannustimia vähähiilisiin investointeihin.
Päästökauppajärjestelmä.
Päästökauppajärjestelmä käynnistyi
EU:ssa vuoden 2005 alussa. Järjestelmän tavoitteena
on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä siellä,
missä se on kustannustehokkainta. Päästökauppajärjestelmä kattaa
noin 45 prosenttia koko EU:n kasvihuonekaasupäästöistä ja
Suomessa runsaat puolet kasvihuonekaasupäästöistä.
Tarkoituksena on, että järjestelmään
kuuluvien toimialojen päästöt pysyvät
ennalta asetetun päästökaton rajoissa.
Vuoden 2013 alusta alkoi kolmas, vuodet 2013—2020 kattava
päästökauppakausi. Tällä ajanjaksolla on
järjestelmän piiriin kuuluvan sektorin vähennettävä päästöjään
21 prosenttia vuoden 2005 tasosta.
Päästöoikeuden hinta on ollut korkeimmillaan
yli 30 euroa. Taloudellisen toimeliaisuuden hidastuminen EU:ssa
on tuonut esille järjestelmän rakenteellisia ongelmia,
joiden poistamiseksi tarvitaan koko systeemin laajuista uudistusta.
Ensisijaisesti taloustilanteesta johtuvan tuotannon ja päästöjen
alenemisen vuoksi hinta on laskenut alle viiteen euroon. Hinnan
alhaisuudesta huolimatta päästöt alittivat
jaetut päästöoikeudet ja käyttämättömät
oikeudet siirtyvät 3. kaudelle (2013—2020), minkä vuoksi
komission arvioiden mukaan myös 3. kausi olisi kokonaisuudessaan
ylijäämäinen. Päästökauppa
ei siten toimi toivotulla tavalla: alhainen hinta ei anna riittävää kannustinta
vähähiilisille investoinneille. Komissio onkin
tehnyt aloitteita parantaa päästöoikeuksien
tarjonnan ja kysynnän välistä tasapainoa.
Marraskuussa 2012 komissio antoi kertomuksen Euroopan hiilimarkkinoiden tilasta.
Raportissa tarkastellaan päästöoikeusmarkkinoiden
tilaa, huutokauppa-aikataulujen tarkistamista lyhyen aikavälin
toimenpiteenä vaikuttaa 3. kauden ensimmäisten
vuosien ylitarjontaan sekä rakenteellisia vaihtoehtoja
korjata päästöoikeuksien tarjonnan ja
kysynnän välistä tasapainoa.
Useiden valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan päästökauppa
on silti edelleen paras ja yhteiskunnan kannalta edullisin keino vähentää päästöjä,
kunhan se toimisi markkinaehtoisesti. Päästöoikeuden
hinnan olisi oltava nykyistä merkittävästi
korkeampi, jotta investoinnit päästöttömään
tuotantoon etenisivät. Ennen muuta järjestelmään
tarvitaan sellaisia rakenteellisia muutoksia, joilla parannetaan
ennustettavuutta ja markkinamekanismin toimintaa. Päästökatto
olisi määritettävä pitkäjänteisesti,
ja järjestelmän laajentamista uusille sektoreille
on syytä selvittää. Tärkeää olisi
myös luoda järjestelmään kysyntää ja
tarjontaa säätävä mekanismi,
joka muun muassa talouden laskusuhdanteissa estäisi hinnan
romahtamisen. Tällöin järjestelmää ei
tarvitsisi toistuvasti korjata.
Uusiutuva energia
Metsähake.
Metsähakkeen käyttöön on
kohdistettu suuria odotuksia. Hakkeen käytöllä aiotaan täyttää suurin
osa uusiutuvan energian velvoitteestamme, koska se on varsin kustannustehokas
keino. Metsähakkeelle asetettu käyttötavoite
voidaan saavuttaa yhdistetyssä sähkön-
ja lämmöntuotannossa sekä erillisessä lämmöntuotannossa.
Eniten metsähakkeen käyttöä voidaan lisätä yhdyskuntien
CHP-laitoksissa ja kivihiiltä käyttävissä CHP-laitoksissa.
Metsäpohjaisen biomassan käytön edistämiseksi
tarvitaan kuitenkin nykyistä enemmän tutkimustietoa
sekä toimitusketjujen ja logistiikan kehittämistä.
Metsähakkeen hankinnan tärkeimmät kehitystarpeet
liittyvät korjuukustannusten alentamiseen, ammattitaitoisen
työvoiman saatavuuden turvaamiseen ja korjuun integrointiin. Kehitystarvetta
on myös materiaalin varastoitavuuden parantamisessa ja
kuljetustehokkuuden lisäämisessä. Metsänomistajien
aktivoiminen energiapuukauppaan samoin kuin kestävyys-
ja seurannaisvaikutusten huomioiminen energiapuun korjuussa ovat
myös nousseet esiin. Hakkeen puutteellista toimitusvarmuutta
ja laatua on parannettava. Vaarana on, että jos metsäteollisuus
supistaa toimintaansa Suomessa, teollisen puunkorjuun vähetessä metsähakkeen
käytön kehittäminen vaikeutuu.
Kiinteiden biopolttoaineiden kestävyyskriteerien laajentaminen
koskemaan kaikkia kiinteitä biomassoja vaarantaisi tällä hetkellä energiakäyttöön
korjattavan metsäbiomassan kestävyyden. Suomen
tulee kaikessa kansainvälisessä ilmastopolitiikassaan
korostaa puun hiilineutraaliutta ja erityisesti RES-direktiiviä koskevissa jatkoneuvotteluissa
varmistaa, että kaikki metsä- ja energiateollisuuden
nykyään käyttämä puuaines
on hyväksyttävää raaka-ainetta
riippumatta sen käyttötarkoituksesta. Suomen on
varmistettava metsäbiomassojen käytettävyys
jatkossakin.
Tuulivoima.
Tuulivoimakapasiteettia on mahdollista lisätä merkittävästi.
Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 163 voimalaa ja niiden yhteenlaskettu
teho oli 288 megawattia. Nämä tuottavat noin 0,7
prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä.
Vuoden 2008 strategiassa asetettiin tavoitteeksi tuulivoimalla tuotetun
sähkön osuuden nostaminen kuuteen terawattituntiin
vuoteen 2020 mennessä. Selonteossa on uudeksi tavoitteeksi
vuodelle 2025 määritelty noin 9 TWh. Tämä tarkoittaa
tuotantokapasiteetin nostamista noin 2 000 MW:iin
kyseisenä ajanjaksona. Tavoitteeseen pääsemiseksi
tuulivoimaa tuetaan takuuhintajärjestelmällä (syöttötariffi):
sähkön pörssihinnan ollessa matalampi
valtio maksaa takuuhinnan ja pörssisähkön
välisen erotuksen.
Tuulivoiman kehittämisen haasteina ovat tuulivoimaloiden
erityisluonteesta aiheutuvat haitat lähiympäristölle,
ja toiminnan käynnistämisen edellytyksenä onkin
monikerroksisen lupaprosessin läpikäyminen. Lupaprosesseissa
ovat yhdeksi ongelmalliseksi pullonkaulaksi muodostuneet tuulivoimalayksiköiden
tuottamaa melua koskevat määräykset.
Alan toimijat ovat kokeneet lupaviranomaisten käytäntöjen
hajanaisuuden merkittävänä investointipäätöksiin liittyvänä epävarmuustekijänä.
Talousvaliokunta korostaa, että tuulivoimaloiden luvituskäytäntöjen
tulee olla yhtenäiset koko maassa eikä eri toimialoja
saa asettaa epätasa-arvoiseen asemaan määriteltäessä toiminnan
melurajoja.
Lisäksi tuuliolosuhteiltaan suotuisia alueita on maassamme
rajallisesti, ja usein näiden alueiden aikaisempi käyttö estää tai
vaikeuttaa tuulivoiman rakentamista. Ristikkäisiä alueidenkäytön
intressejä on ilmennyt muun muassa puolustusvoimien tarpeiden
kanssa. Tutkavaikutusten arviointi ja niiden mahdolliset kompensaatiotoimet
vaikuttavat merkittävästi tuulivoimahankkeiden
etenemisaikatauluihin. Tuulivoima on olosuhteille herkkä energian
tuotantomuoto myös siinä mielessä, että tuulivoimalle
epäsuotuisat, tai suotuisat, meteorologiset olosuhteet ovat
usein yhtäläiset laajan maantieteellisen alueen
kaikille tuulivoimayksiköille. Tämä merkitsee,
että tuulivoima ei voi olla ainoa energian lähde,
vaan sen lisäksi tarvitaan aina säätövoimaa.
Tuulivoiman rakentamista on pyritty edistämään
muun muassa erillislaeilla (490/2013 ja HE 84/2013 vp).
Alan toimijoiden mukaan suurin yksittäinen este tuulivoimalayksiköiden
lisäämiselle on kuitenkin lupamenettelyjen monikerroksisuus
ja käytänteiden vaihtelevuus eri puolilla maata.
Talousvaliokunta pitää oikeansuuntaisena selonteossa
esitettyä linjausta, jonka mukaan näihin haasteisiin
voitaisiin vastata rakentamalla tuulivoimaloita nykyistä suuremmiksi
kokonaisuuksiksi yksittäisten tai pienten tuulivoimalaryhmien
sijasta.
Biokaasu.
Biokaasutekniikalla voidaan hyödyntää bakteerien
luonnollista kykyä tuottaa orgaanisesta aineksesta metaania.
Biokaasulaitoksessa tämä prosessi toteutetaan
hallitusti siten, että metaani saadaan talteen käytettäväksi
uusiutuvana polttoaineena. Biokaasua tuotetaan nykyään
jätevedenpuhdistamojen biokaasulaitoksilla, kiinteän
yhdyskuntajätteen biokaasulaitoksilla sekä maatilojen
biokaasulaitoksilla. Lisäksi biokaasua kerätään
kaatopaikoilta biokaasupumppaamoilla. Biokaasua voidaan tuottaa
mädättämällä lähes
kaikesta orgaanisesta jätteestä paitsi puusta.
Talousvaliokunta katsoo maa- ja metsätalousvaliokunnan
tapaan, että selonteossa ei ole riittävästi
määritelty tavoitteita biokaasun lisäämiselle.
Pienimuotoinen biokaasutuotanto lisäisi hajautettua energiantuotantoa,
korvaisi fossiilisen energian käyttöä ja
lisäisi energiaomavaraisuutta. Tällä hetkellä biokaasulaitoksilla
on kannattavuusongelmia muun muassa aloitusinvestointien hinnan
vuoksi. Erityisesti pienimuotoisissa biokaasulaitoksissa kiinteät
investointi- ja käyttökustannukset syövät
laitosten kannattavuudesta suhteettoman suuren osuuden.
Turve.
Turpeella on merkittävä rooli biomassan tukipolttoaineena.
Valiokunta tukee selonteon linjauksia turpeen käytöstä.
Soiden ja turvemaiden käytön ja ennallistamisen
ilmastovaikutuksiin liittyvää tutkimusta, seurantaa
sekä vaikutusten arviointia on jatkettava ja tehostettava,
jotta voidaan vähentää turvemaihin liittyviä päästö-
ja hiilinieluepävarmuuksia. Lisäksi on selvitettävä mahdollisuuksia
ohjata energiaturpeen käytön vähentämistä erityisesti
suurimmat elinkaaripäästöt tuottavaan
turpeeseen ilman, että energiantuotannolle syntyy merkittäviä teknis-taloudellisia
lisähaittoja. Joka tapauksessa hallitusohjelmassa on linjattu,
että turpeen energiakäyttöä on
vähennettävä suunnitelmallisesti siten,
ettei se korvaudu kivihiilellä. Turvetuotanto on kohdennettava
valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävän
ja vastuullisen käytön periaatepäätöksen
mukaisesti.
Jätteiden hyödyntäminen.
Selonteossa on todettu, että jätteen poltto
tulee lisääntymään nykyisestä kaatopaikkasijoittamiseen
liittyvien rajoitusten vuoksi. Jätteiden hyödyntäminen
energiaksi onkin kannatettavaa, jos verrokiksi otetaan
jätteiden kaatopaikoille sijoittaminen. Polttaminen kuitenkin
heikentää yritysten mahdollisuuksia hyödyntää jätteitä uudelleenkäytön
ja kierrätyksen uusiomateriaalina. Jätteen massapolton
sijasta Suomesta olisikin kehitettävä jätteen
hyötykäytön edelläkävijämaa.
Tukijärjestelmät.
Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteiden saavuttaminen
perustuu osittain keinoihin, jotka ovat vielä tällä hetkellä tutkimus-
tai kehitysvaiheessa. Energiapoliittisten tavoitteiden saavuttaminen
edellyttääkin onnistumista kehitystyössä.
Julkisella tutkimus- ja kehitysrahoituksella on merkittävä kannustava
vaikutus erityisesti vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa:
laskusuhdanteen pitkittyessä yritykset kokevat kehitystyön
riskit suuriksi.
Talousvaliokunta toteaa, että energiasektorin tukijärjestelmä on
joka tapauksessa nykyisellään varsin monimutkainen.
Eri tukimuotoja hallinnoidaan kolmella hallinnonalalla (työ-
ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö,
maa- ja metsätalousministeriö), ja ne ovat monessa
suhteessa yhteismitattomia tilastoinnin kannalta. Selonteon liitteenä on
kuvattu (taulukko 7-1) energia- ja ilmastorahoituksen summia vuosina 2011—2013,
mutta taulukko ei ole täysin kattava eivätkä luvut
ole yhteismitallisia. Talousvaliokunta muistuttaa, että energiantuotannon
perustuminen julkisiin tukijärjestelmiin ei voi olla kestävää pitkällä aikavälillä.
Sen vuoksi olisikin otettava käyttöön
sellaisia mekanismeja, joissa julkisyhteisöt voisivat muutoin
kuin suorin tuin edistää tiettyjä energiantuotantotapoja.
Eräs tällainen ei-rahallisen tuen muoto voisi
olla esimerkiksi julkisten hankintojen suuntaaminen siten, että uusiutuvan
energian tuotannon innovaatiot saisivat kasvupohjaa ja referenssejä julkisyhteisöjen
asiakkuuksista.
Kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet
Kuluttajat.
Energian kuluttajahinnan nousu ja tietoisuus ilmastonmuutoksen
etenemisestä ovat lisänneet kansalaisten kiinnostusta
energiatehokkuuteen. Neuvonnalla ja ohjeistuksella voidaan tukea
kansalaisten halukkuutta vaikuttaa omilla valinnoillaan energiankulutukseen.
Valiokunta on jo aiemmassa mietinnössään (TaVM 9/2009 vp)
korostanut, että kansalaisille tulee antaa konkreettisia
välineitä kestävän kulutuksen
helpottamiseksi. Esimerkiksi rakentamisen sääntelyllä on
kauaskantoinen vaikutus kansalaisten mahdollisuuksiin vaikuttaa
asumisensa energiajalanjälkeen.
Uusissa rakentamismääräyksissä uudisrakennuksille
lasketaan kokonaisenergian käyttöä määrittelevä E-luku
eli energialuku. Mitä pienempi E-luku on, sitä energiatehokkaampi
rakennus on kyseessä. E-luku lasketaan rakennukseen ostettavan
energian ja energiamuotojen kertoimien tulona. Laskennassa huomioidaan
rakennuksen lämpöhäviöiden lisäksi
myös lämmitystapa ja sen käyttämän
energian tuotantomuoto. Jos rakennuksen tarvitsemasta sähköenergiasta
osa tuotetaan itse, samalla kiinteistöllä esimerkiksi
auringon tai tuulen avulla, tämä tuotto hyvitetään
laskennassa, mikä alentaa ostettavan energian tarvetta
ja E-lukua. Laskennassa suositaan uusiutuvaa energiaa. E-lukua on lisäksi
mahdollista pienentää lämmöneristyksellä,
lämmön talteenotolla sekä rakennuksen
kokoa ja kerroslukua koskevilla valinnoilla. Talousvaliokunta katsoo,
että älykkäiden sähköverkkojen
avulla tulee olla mahdollista alentaa E-lukua myös niissä tapauksissa,
kun uusiutuva energia hankitaan kohteena olevan kiinteistön ulkopuolelta.
Lisäämällä puun käyttöä rakentamisessa päästäisiin
merkittäviin ympäristöhyötyihin; puulla
voidaan korvata rakentamisessa energiaintensiivisiä materiaaleja
siten, että hiili sitoutuu pitkäaikaisesti puutuotteisiin.
Koska uusista rakennusteknisistä ratkaisuista
ei ole vielä käyttöönoton hetkellä pitkäaikaista
kokemusperäistä tietoa, tulisikin olla rohkeutta
muuttaa ohjeistusta ja sääntelyä siltä osin
kuin ne osoittautuvat käytännössä toimimattomiksi.
Pientuotanto.
Pientuotannolla tarkoitetaan tyypillisesti maalämpöä,
aurinkovoimaa, pienvesivoimaa tai pientuulivoimaa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
on tullut esille, että erityisen tehokkaita ratkaisuja
saadaan yhdistämällä useamman uusiutuvan
energianlähteen tuotto (hybridiratkaisut). Esimerkkinä tällaisesta
voidaan mainita maalämmön ja aurinkoenergian yhteiskäyttö.
Tukipolitiikka ei ole ohjannut investointeihin, ja verkkoyhtiöt
ovat olleet hitaita avaamaan mahdollisuuksia syöttää pientuottajien
sähköä verkkoon. Muutoksen ajureiksi
tarvitaan maankäytön ohjausta, investointi- ja
tukipolitiikan selkeyttä ja pitkäjänteisyyttä sekä pientuotannon
verkkoonpääsyn helpottamista. Pientuotannon teknologian
kehittämisessä on paikallisen energian toimitusvarmuuden
parantamisen lisäksi valtava vientipotentiaali. Energiankulutuksen
kasvu on siirtymässä nouseviin talouksiin, joissa
suuri osa väestöstä elää sähköverkon
ulottumattomissa. Teknologian ja referenssikohteiden kehittäminen
kotimarkkinoilla edesauttaisi vientiä kansainvälisille
markkinoille.
Liikenne.
Suomi on harvaan asuttu maa, jossa etäisyydet ovat
pitkiä. Kansantaloutemme kilpailukyvyn kannalta onkin erittäin
tärkeää, että elinkeinoelämän
logistiikan kustannukset pysyvät kohtuullisina tästä moniin
kilpailijamaihimme verrattuna epäedullisesta lähtöasetelmasta huolimatta.
Liikenteen informaatioteknologian hyödyntäminen
ja älykkään liikenteen palvelujen kehittyminen
tarjoavat uusia mahdollisuuksia logistiseen tehokkuuteen sekä päästöjen
ja kustannusten vähentämiseen. Liikenne- ja viestintävaliokunta
on lausunnossaan (LiVL 19/2013 vp)
arvioinut, että keskeiset toimenpiteet liikenteen päästöjen
vähentämiseksi ovat ajoneuvojen energiatehokkuuden
parantaminen, siirtyminen vähähiilisiin energiamuotoihin,
siirtyminen joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn
edistämiseen ja liikennejärjestelmän
kokonaisuuden tehostaminen. Talousvaliokunta yhtyy tähän
näkemykseen.
Suomessa on biopolttoaineiden kehittämiseen ja jalostamiseen
sekä raaka-aineita että korkean tason osaamista.
Nestemäisten biopolttoaineiden käytön
lisääminen ei myöskään
edellyttäisi merkittäviä muutoksia nykyiseen
jakeluverkkoon. Talousvaliokunta yhtyy liikenne- ja viestintävaliokunnan
näkemykseen, jonka mukaan selonteon esitykset kotimaisen
biopolttoaineen, lentoliikenteen biokerosiinin ja kotimaisen
biokaasun tuotannon ja käytön edistämiseksi
ovat erittäin kannatettavia. Suomi on kaksinkertaistanut
EU:n liikenteen polttoaineille asetettavan uusiutuvan energian 10
prosentin velvoitteen päättämällä tavoitteen
nostosta 20 prosenttiin. Tavoitteen toteutuminen on varmistettu biopolttoaineiden
jakeluvelvoitetta koskevalla lainsäädännöllä.
Kansainväliseen liikenteeseen kohdistuvan ympäristöpolitiikan
kiristyminen on haaste Suomen tulevan talouskehityksen kannalta.
Meriliikenteen kustannusten nousu vaikuttaa välittömästi
suomalaisten vientiyritysten toimintaan. Laivaliikenteen toimintaympäristöön
tulevat lähiaikoina vaikuttamaan ainakin rikkidirektiivin voimaantulo
ja uhkana mahdollisesti typpidirektiivi ja päästökaupan
alan laajentaminen. Tämän takamatkan kompensoimiseksi
Suomen tulisi pystyä olemaan ympäristöteknologian
etujoukoissa, jotta ympäristövelvoitteista johtuva
liikennöitsijöiden tarve teknologiansa uusimiseen kääntyisi
suomalaisen meriteollisuuden liiketoiminnaksi. LNG:n lisääntyvä käyttö Suomessa luo
osaltaan uusia mahdollisuuksia, minkä vuoksi on tärkeää,
että infrastruktuuria rakennetaan siten, että se
pystyy vastaamaan uusiin tarpeisiin.
Maatalous.
Elintarviketuotannon huoltovarmuuden turvaaminen on keskeisellä sijalla
ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Ilmastopolitiikkamme tuleekin
olla yhdenmukainen kotimaisen maataloustuotannon turvaamisen kanssa.
Peltojen käytön tarkastelun lähtökohtana
tulee olla ruoantuotannon kotimaisen raaka-aineen saannin
varmistaminen. Globaali kehitys muodostanee jo lähivuosikymmeninä kasvavan
paineen ruoantuotantomme lisäämiselle. Haasteisiin
vastaaminen edellyttää muutoksia ruoan alkutuotannossa,
varastoinnissa, käsittelyssä ja jakelussa. Ilmastonmuutos
tuo mukanaan muutoksia lämpötilaan ja sademäärään,
jotka vaikuttavat sadon määrään
ja maan sopivuuteen viljelykselle. Ilmaston lämpenemisen
odotetaan tuovan paitsi hyödyllisiä muutoksia
lauhan vyöhykkeen ruokatuotannolle myös ongelmia.
Sään ääri-ilmiöiden
yleistyminen heikentää hyötyjä,
joita saadaan viljelysmaaksi sopivien alueiden laajenemisesta, satokauden
pituuden kasvamisesta ja viljalajien paremmasta tuotosta.
Elintarvikesektorilla mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutokseen
liittyvät kansalaisten kulutustottumuksiin ja ruokaketjun
hävikkiin vaikuttamiseen. Ruokaketjussamme on Suomessa
10—15 %:n suuruinen hävikki,
jonka pienentäminen vähentäisi välittömästi
myös kasvihuonekaasupäästöjä.
Myös maa- ja metsätalousvaliokunta on selontekoa
koskevassa lausunnossaan korostanut ruokahävikin vähentämisen merkitystä.
Syötävän ruoan valinta vaikuttaa
kasvihuonekaasupäästöihin. Saman kalorimäärän
tai ravintoarvon omaavat ruoka-annokset saattavat erota toisistaan
kasvihuonekaasupäästöjen osalta merkittävästikin.
Eläinkunnan tuotteet ja eräät paljon
tuotantoresursseja kuluttavat kasvituotteet erottuvat muista korkeiden
kasvihuonekaasupäästöjensä takia.
Ruokatuotantoon liittyy läheisesti maankäyttö — metsien
muuntaminen pelloiksi ja laitumiksi. Maankäyttö vaikuttaa
ilmakehän koostumukseen, ekosysteemeihin sekä paikallisesti
ilmastoon muuttamalla veden kiertoa. EU:ssa onkin ryhdytty sääntelemään
muun muassa biopolttoaineiden käytön lisääntymisestä aiheutuvia
epäsuoria maankäytön muutoksia ja niistä johtuvia
kasvihuonekaasupäästöjä, joita
katsotaan syntyvän, kun EU:n kestävyysvaatimusten mukainen
biopolttoainetuotanto valtaa viljelyalaa perinteiseltä ruoan
tuotannolta, jota taas siirtyy uusille alueille aiheuttaen esimerkiksi metsien
tai kosteikoiden raivausta viljelymaaksi. Talousvaliokunta on ottanut
kantaa maankäytön epäsuorien vaikutusten
sääntelyyn viimeksi lausunnoissaan TaVL 7/2013 vp ja TaVL 37/2013 vp.
Lopuksi
Uudet kasvualat suunnannäyttäjinä.
Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli
uusien innovaatioiden edistämisessä ja ekologisen
kestävyyden lisäämisessä. Julkisen
sektorin pitäisi toimia edelläkävijänä uuden
teknologian käyttöönotossa; kysyntää suuntaamalla
se pystyy vaikuttamaan markkinoilla olevaan tarjontaan.
Cleantech on yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista toimialoista.
Tällä hetkellä kotimarkkinat eivät
mahdollista riittävässä määrin
biotalouden kokeiluja, demonstraatioita ja referenssilaitoksia.
Lupamenettelyjen hajauttaminen ja säädösviitekehyksen
heikko ennustettavuus on tunnistettu toimialan kehittymistä haittaaviksi tekijöiksi.
Tulevaisuusvaliokunta on selontekoa koskevassa lausunnossaan korostanut
erityisesti älymittarointiin liittyvän osaamisemme
kaupallistamisen ja viennin mahdollisuuksia. Talousvaliokunta pitää näitä avauksia
erittäin tervetulleina. Alan osaamista voitaisiin hyödyntää paitsi älykkäissä sähköverkoissa
myös liikenteessä ja rakentamisessa. Infrastruktuurin
ja palveluiden automatisoituminen luo älymittarointiin
liittyvälle osaamiselle monipuolisia sovellusmahdollisuuksia.
Energiatehokkuus.
Energiatehokkuus on hyvä ja kustannustehokas keino
vähentää päästöjä. Suomella
on tälläkin sektorilla paljon osaamista ja vientimahdollisuuksia;
teollisuudessa on jo laajasti käytössä energiatehokkuussopimuksia.
Julkishallinnon rooli.
Kuten edellä on useamman asiakokonaisuuden yhteydessä todettu, uusien
kehityshankkeiden alkuvaiheessa julkisen tuen rooli voi olla ratkaisevan
tärkeä. Pitkällä tähtäimellä kehitettävien
ratkaisujen tulee kuitenkin olla kannattavia ilman tukiakin. Tältä osin
valiokunta yhtyy strategiassa esitettyyn näkemykseen, jonka
mukaan ympäristötavoitteiden täyttäminen
vientiä tukevien kotimarkkinamekanismien avulla on paras
keino alentaa ympäristösyistä luotujen
mekanismien kustannusvaikutuksia ja kääntää ne
positiivisiksi. Energia- ja ympäristöteknologian
kehittämiseen tulee suunnata merkittäviä panostuksia
ja huolehtia innovaatioiden tuotteistamisesta ja vienninedistämisestä.
Ilmastonsuojelua ei tule nähdä vain taakkana,
vaan myös mahdollisuutena suomalaiselle teknologiaosaamiselle
(TaVM 9/2009 vp ja TaVM 8/2006 vp).
Asiantuntijalausunnoissa on kautta linjan tullut ilmi, että sekä tuotannollinen
että energiateollisuus kaipaisivat pitkäjänteisempää ja
johdonmukaisempaa energiapolitiikkaa. Lyhytjänteinen tai
epäjohdonmukainen säädösympäristö ei
kannusta investointeihin eikä tuotekehitykseen. Ohjauskeinojen
on oltava yhdensuuntaisia ja hyvin koordinoituja. Ohjauksen on kohdistuttava
tuotannon vaikutuksiin eikä sovellettavaan teknologiseen
ratkaisuun. On tärkeää, että valittavat
ohjauskeinot ovat kustannustehokkaita ja markkinaehtoisia. Keinoja
valittaessa on lisäksi kiinnitettävä huomiota
niiden yhteisvaikutuksiin.
Parhaillaan EU:ssa pohditaan energia- ja ilmastopolitiikan uusia
linjauksia. Suomen tulee olla aktiivinen ja aloitteellinen tässä valmistelu- ja
päätöksentekoprosessissa, jotta sääntelyssä tulisivat
riittävällä tavalla huomioiduiksi Suomen
muusta Euroopasta poikkeavat lähtökohdat. Suomen
on systemaattisesti tuotettava päätöksenteon
taustaksi pohjoisen metsävyöhykkeen metsien kasvuun
ja energiakäyttöön liittyvää tutkimus-
ja tilastotietoa.