Perustelut

Ydinenergialain 15 §:n mukaan valtioneuvoston tekemä periaatepäätös, jossa ydinlaitoksen rakentamisen on katsottu olevan yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, on valtioneuvoston viipymättä annettava eduskunnan tarkastettavaksi. Eduskunta voi kumota periaatepäätöksen sellaisenaan tai päättää, että periaatepäätös jää sellaisenaan voimaan.

Talousvaliokunta esittää, että periaatepäätös jää sellaisenaan voimaan.

Talousvaliokunta on pohtinut asiaa energiapoliittisen kokonaisuuden kannalta. Lisäksi talousvaliokunta on arvioinut periaatepäätöstä maan energiahuollon, teollisuuden kilpailukyvyn, työllisyyden ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. Talousvaliokunta on käsitellyt myös sellaisia näkökohtia, joita ei ole muiden valiokuntien lausunnoissa. Talousvaliokunta ei kommentoi muiden valiokuntien lausuntoja erikseen.

Sähkön tuotanto ja kulutus

Maaliskuun 2002 tilaston mukaan 12 viime kuukauden sähkön kokonaiskulutus oli 81,6 TWh. Kulutus kasvoi 1,8 prosenttia edellisestä kaudesta. Kotimainen tuotanto oli 70,5 TWh, josta vesivoimalla tuotettiin 16,3 prosenttia, tuulivoimalla 0,1 prosenttia, ydinvoimalla 26,8 prosenttia, yhteistuotannolla yhteensä 31,5 prosenttia ja lauhde- ym. voimalla 12,6 prosenttia. Sähkön nettotuonti oli 11 TWh, joka oli 13,5 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Sähköä tuotiin Ruotsista 4,8 TWh, Norjasta 0,037 TWh ja Venäjältä 7,6 TWh. Sähköä vietiin yhteensä 1,4 TWh, josta meni Ruotsiin 1,2 TWh ja Norjaan 0,2 TWh. Sähkön tuonti Ruotsista ja Norjasta laski 70 prosenttia ja Venäjältä nousi 69 prosenttia edelliseen kauteen verrattuna. Vuonna 2001 tuontienergialähteiden määrä yhteensä Suomessa oli 70,9 prosenttia kokonaiskulutuksesta.

Teollisuus käytti sähkön kokonaiskulutuksesta 53 prosenttia, eli vuonna 2001 43,2 TWh. Metsä-, metalli- ja kemianteollisuus ovat energiaintensiivisimpiä teollisuudenaloja. Näiden toimialojen osuus teollisuuden sähkön kulutuksesta oli 90 prosenttia, siitä metsäteollisuuden osuus oli 59 prosenttia. Pelkästään metallien jalostuksen osuus koko Suomen sähkönkulutuksesta oli 6 prosenttia eli 4,7 TWh. Äskettäin valmistuneiden ja meneillään olevien investointien johdosta sähkön käyttö kasvaa metallien jalostuksessa lähivuosina nykyisestä lähes 2 TWh:lla. Teollisuuden jalostusasteen nostaminen ja jalostusketjun piteneminen aiheuttavat energian lisätarvetta.

Kotitaloudet käyttävät kokonaiskulutuksesta 22 prosenttia. Kotien sähkölaitteiden varustetason kohotessa ja vapaa-ajan asuntojen sähköistyksen lisääntyessä sähkönkäyttö kasvaa. Siirtyminen sähköä vähemmän kuluttavaan laitteistoon vaikuttaa viiveellä. Kotitalouksien sähkönkäytöstä yli 10 prosenttia menee lämmitykseen. Sähköllä lämmitetään yli 580 000 asuntoa, joissa asuu lähes 1,6 miljoonaa ihmistä. Viime vuosina 60—70 prosenttiin uusista pientaloista on valittu sähkölämmitys.

Palvelut käyttävät kokonaiskulutuksesta 12 prosenttia. Palvelualan sähkönkäyttö on kasvanut suhteellisesti eniten alan laajetessa. Julkinen sektori käyttää sähköstä 6 prosenttia, maatalous 3 prosenttia ja häviöt ovat 4 prosenttia.

Sähköntuotantokapasiteetin tarve

Sähkön kokonaiskulutus oli vuonna 2000 79,1 TWh ja vuonna 2001 81,6 TWh. KIO2-skenaariossa, jossa ydinvoima on mukana, vuonna 2010 sähkön kokonaiskulutuksen arvioidaan olevan 89,8 TWh ja vuonna 2020 97,2 TWh. KIO1-skenaariossa, ns. maakaasuvaihtoehdossa, kulutusarviot ovat alhaisemmat. Ero johtuu siitä, että KIO2:ssa sähköntuotannon rakenne on kustannuksiltaan edullisempi kuin KIO1:ssä, mikä lisää kansantalouden toimeliaisuutta ja sen seurauksena sähkön kulutuksen arvioidaan olevan vuonna 2010 noin 1,5 TWh ja 2020 noin 2,5 TWh suurempi kuin KIO1:ssä. Muut kulutusarviot vaihtelevat huomattavasti KIO-skenaarioiden ylä- ja alapuolella arvioitsijasta riippuen.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen arvion mukaan vuonna 2010 tarvitaan uutta hankintakapasiteettia noin 3 000 MW korvaamaan lisääntyvää kysyntää ja käytöstä poistuvia vanhentuvia voimaloita. Vuonna 2020 lisätarve on 7 500 MW, ja kuilu kysynnän ja käytettävissä olevan kapasiteetin välillä kasvaa siitä eteenpäin joka vuosi. TVO:n lupahakemuksen mukaiselle 1 000—1 600 MW:n kokoiselle voimalaitosyksikölle on siten tilaa Suomen sähköjärjestelmässä.

Periaatepäätöksen taustaselvityksessä todetaan, että nykyiset ja rakenteilla olevat voimalaitokset eivät riitä kattamaan sähköenergian kotimaista kulutusta niin, että sähkön tuotantokustannukset säilyisivät kohtuullisina ja tuotetun sähkön hinta pysyisi markkinasähkön kanssa kilpailukykyisenä. Sähkön tuontimahdollisuudet Venäjää lukuun ottamatta ovat rajalliset. Omien selvitystensä mukaan Ruotsi ja Norja tuovat jatkossa yhä suuremman osan sähköstään. Kotimaan huoltovarmuuden turvaamiseksi Suomen ilmastostrategiassa on lähdetty siitä, että Venäjän tuonnin ei oleteta kasvavan oleellisesti nykytasosta. Skenaarioissa oletetaan, että sähkön tuonti Pohjoismaista Suomeen kääntyy laskuun ja että tuonti kokonaisuudessaan Pohjoismaista ja Venäjältä olisi tarkastelujakson lopulla noin 6 TWh.

Viimeisimmän 12 kuukauden tilaston mukaan tuonti pelkästään Venäjältä oli 7,64 TWh, mikä lähes vastaa Loviisan ydinvoimalaitoksen kahden yksikön sähköntuotantoa.

Ilmastostrategian taustaselvityksen perusteella arvioidaan, että ilman uusia voimalaitosinvestointeja muutaman vuoden sisällä sähkön hinnan voidaan olettaa nousevan merkittävästi sekä Suomen sähköntuotannon huoltovarmuuden heikentyvän nykyisestä tasosta.

Energiansäästö

Periaatepäätöksessä todetaan ilmastostrategian lähtökohtana olevan, että energiansäästöohjelma toteutetaan riippumatta siitä, rakennetaanko uutta perusvoiman tuotantokapasiteettia ydinvoiman vai maakaasun varaan. Energiansäästöohjelman tavoitteet voidaan saavuttaa sähköntuotantoon liittyvistä vaihtoehtoisista ratkaisuista riippumatta ohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden tehokkaalla toteuttamisella. Valtio tukee ohjelmaan kuuluvia toimia vuosittain talousarviossaan osoittamillaan määrärahoilla.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on solminut keskeisten toimialajärjestöjen kanssa pääosin vuoteen 2005 voimassa olevat sopimukset energiankäytön tehostamiseksi. Ensimmäiset sopimukset allekirjoitettiin vuoden 1997 loppupuolella. Järjestöt edustavat teollisuutta, energian tuotanto- ja jakelualaa, kuntia, kiinteistö- ja rakennusalaa sekä kuljetusalaa. Sopimuskäytäntöä on tarkoitus laajentaa asuinrakennuksiin. Energiansäästösopimusten tavoitteena on pienentää ominaiskulutusta sekä saattaa käytäntöön toimintamalleja, joiden ansiosta energiatehokkuudesta tulee osa yritysten ja yhteisöjen vakiintunutta toimintaa.

Keskeinen toimija energiansäästössä on Suomen valtion kokonaan omistama Motiva Oy. Motiva toteuttaa ilmastostrategiaa käytännön tasolla aktivoimalla energiansäästöä, energian tehokasta käyttöä ja uusiutuvien energialähteiden käytön markkinoita vapaaehtoisin keinoin. Yhtiön toiminnan taustalla ovat kansainväliset ilmastosopimukset, Suomen ilmastostrategia, uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelma ja energiansäästöohjelma. Motiva osallistuu kauppa- ja teollisuusministeriön ja eri toimialojen välisiin energiansäästöä ja uusiutuvan energian käyttöä edistävien sopimusten valmistelu-, tuki-, seuranta- ja toimeenpanotehtäviin. Lisäksi yhtiö tekee energiansäästöön tähtäävää työtä palvelualoilla, toimistojen energiankäytössä sekä kouluissa ja päiväkodeissa.

Energia-alan sopimuksen tarkoituksena on edistää energiansäästöä sähkön tuotannossa, siirrossa ja jakelussa sekä kaukolämpöalalla. Energia-alan säästösopimusten tavoitteena on ominaiskulutusten pienentäminen sekä energiatehokkuuden seuraaminen ja kehittäminen yritysten päivittäisessä toiminnassa.

Teollisuuden sähkönkäytön odotetaan kasvavan noin 51 TWh:iin vuonna 2010. Teollisuuden sähkönkäytön kasvu johtuu yritysten antamien tietojen mukaan pääosin tuotannon jalostusarvon nostosta ja osin laajennusinvestoinneista.

Teollisuuden energiansäästösopimukseen on liittynyt 116 yritystä, jotka edustavat noin 85 prosenttia teollisuuden energiankäytöstä. Säästösopimuksen tuloksista raportoidaan vuosittain yritysten antamien tietojen pohjalta. Vuoden 2000 raportissa todetaan, että sopimusjärjestelmän energiansäästövaikutuksia alkaa jo näkyä. Sopimuksessa mukana olevat yritykset käyttivät vuosina 1998—2000 säästömahdollisuuksien kartoittamiseen yhteensä lähes 6 miljoonaa euroa ja varsinaiseen säästöön yritykset panostivat yli 88 miljoonaa euroa. Investoinneilla säästettiin lämpöenergiaa runsaat 1,6 miljardia kWh ja sähköä lähes 0,4 miljardia kWh. Tämä vastaa 100 000 omakotitalon vuotuista energiankäyttöä. Teollisuus pitää kauppa- ja teollisuusministeriön energiansäästöohjelman perusvaihtoehtoa haasteellisena mutta realistisena.

Ilmastostrategiassa ja siihen liittyvässä energiansäästöohjelmassa on vapaaehtoisilla energiansäästösopimuksilla keskeinen asema energiatehokkuuden parantamisessa. Tavoitteena on pysäyttää Suomen energian kokonaiskulutuksen kasvu 10—15 vuoden kuluessa. Sähkön kulutuksen kasvu kuitenkin jatkuu edelleen, koska sähköllä korvataan polttoaineiden käyttöä, palvelut laajenevat, toimistot ja kotitaloudet teknistyvät edelleen ja sähköistetty liikenne kasvaa. Energiansäästön tehostamisella ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisellä arvioidaan voitavan kattaa suurin piirtein puolet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistarpeesta vuoteen 2010 mennessä.

Energian säästämiseksi tehdään arvokasta työtä ja siihen uhrataan pääomia. Tulokset alkavat näkyä. Energiansäästön tehostamisen tulee olla jatkuva prosessi. Talousvaliokunnan mielestä tiukan energiansäästöohjelman toteuttamista tulee käytettävissä olevin keinoin nopeuttaa. Tästä valiokunta on liittänyt mietintöön lausumaehdotuksen (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Energian tuotantovaihtoehdot

Päävaihtoehdot sähköntuotannon kapasiteettivajeen kattamisessa ovat ydinvoima ja maakaasu. Hiilivoima ei tule käytännössä kyseeseen päästöjensä vuoksi. Hiilivoima on pahin hiilidioksidin ja pienhiukkasten tuottaja. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi hiilivoiman käytöstä on ennen pitkää luovuttava. Hiilivoimasta luopuminen tulee toteuttaa korvaavien päästöttömien tai vähempipäästöisten tuotantomuotojen lisärakentamisella, jolloin vanhentuneet hiilivoimalat voidaan jättää varavoimaksi tai poistaa käytöstä luontaisen poistuman kautta. Näin vältetään mahdollisesti lainsäädännöllisestä rajoittamisesta aiheutuvat korvausvaateet. Valiokunta on liittänyt mietintöön lausuman kivihiilen käytön hallitusta rajoittamisesta (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Pelkästään sähkön tuottaminen maakaasulla ei ole nykyisellä kaasun hinnalla kannattavaa. Maakaasu on yli kaksi kertaa kalliimpi polttoaine kuin kivihiili.

Uudella ydinvoimalaitosyksiköllä voidaan kattaa enintään puolet tulevasta sähköntarpeesta yksikön koosta riippuen. Tämän lisäksi on toteutettava säästöohjelma ja uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelma. Teollisuus on sitoutunut omalta osaltaan toteuttamaan ohjelman bioenergian lisäystavoitteen. Maakaasulla tulee korvata kivihiiltä sähkön ja lämmön tuotannossa. Ydinvoima erillisessä sähköntuotannossa ja maakaasu lämmön ja sähkön yhteistuotannossa täydentävät toisiaan. Maakaasun käytön lisäämiseen vaikuttaa merkittävästi kaasuputkiston jatkaminen Lounais-Suomeen. Ydinvoiman merkitys hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä on keskeinen. Kaavailtu uusi ydinvoimalaitosyksikkö vastaa noin puolta Suomen kasvihuonekaasujen rajoittamistarpeesta. Ydinvoimaa lisätessään Suomi voi osaltaan saavuttaa ilmastosopimuksen tavoitteet ja turvata kohtuuhintaisen sähkön saannin. Ydinvoiman ja uusiutuvien energialähteiden avulla hiilidioksidivapaan sähkön osuus nousee lähes 70 prosenttiin Suomen sähköntuotannosta.

Sähköä voidaan tuottaa yhdistetyllä sähkön ja lämmön tuotannolla ja erillisellä sähköntuotannolla. Yhdistetyssä tuotannossa tuotetaan kaukolämpöä, teollisuuden tarvitsemaa lämpöä ja prosessihöyryä sekä sähköä. Yhdistetty tuotanto on edullista korkean hyötysuhteen vuoksi. Tämän tuotantomuodon kasvua rajoittaa nykyisin jo suhteellisen korkea lämmön käyttöaste. Yhdistetyn tuotannon keskeiset polttoaineet ovat puubiomassa sekä turve ja jätteet. Niiden kanssa kilpailevat maakaasu ja kivihiili.

Loput sähkön tarpeen kasvusta on tyydytettävä erillisenä sähkön tuotantona. Tärkein tuotantotapa on lauhdutusvoima. Sen tuottamisessa keskeisin on ydinvoima, jonka kanssa kilpailee hinnalla ainoastaan kivihiili.

Lauhdutussähkön lisäksi pieniä kasvumahdollisuuksia on vesivoimassa ja tuulivoimassa.

Uudet energiamuodot ovat tärkeitä tutkimuksen ja kehityksen kohteita, mutta niissä ei ole valmiita vaihtoehtoja laajamittaiseen energian tuotantoon. Vetytalouteen siirtymisen estävät käytännössä vedyn korkeat tuotantokustannukset. Käyttökelpoisin tapa tuottaa vetyä kohtuullisilla kustannuksilla on ydinvoimaan perustuva tuotanto.

Ydinvoima

Suomessa on ydinvoimasta 25 vuoden kokemus. Voimalaitokset ovat olleet turvallisia, ja niiden käyttöaste on ollut korkea. Niistä ei ole aiheutunut vahinkoja ihmisille, ympäristölle eikä omaisuudelle. Kun laitosyksiköt pidetään jatkuvasti ajanmukaisina ja hyväkuntoisina, ne toimivat turvallisesti ja niiden tekninen käyttöikä on pitkä. Turvallisuutta varmistaa myös hyvin koulutettu asiantunteva henkilökunta. Voimalaitokset tuottavat sähköä, jonka hinta on edullinen, vakaa ja ennakoitavissa. Tuotettu energia on teollisuudelle keskeinen tuotannontekijä ja tärkeä kustannustekijä. Uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen lisää sähköntuotannon omavaraisuutta ja edistää sähkömarkkinoiden vakautta. Ydinvoima varmistaa osaltaan energiajärjestelmämme säilymisen monipuolisena. Se tukee kotimaisten polttoaineiden käyttömahdollisuuksia alueellisessa yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa.

Sähköntuotannossa tulee ottaa huomioon kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamistarve. Toisin kuin poltosta ydinvoimasta ei synny ilmaan haitallisia päästöjä. Lisäydinvoima sähköntuotannossa korvaisi vanhojen kivihiilivoimalaitosten tuotantoa.

Uusi ydinvoimalaitosyksikkö turvaa osaltaan metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä, mikä on tärkeää myös puun energiakäytön lisäystavoitteiden saavuttamiseksi. Vakaa sähkön saatavuus ja sen kohtuullinen, ennustettavissa oleva hinta ovat tärkeimpiä tuotannon edellytyksiä metsäteollisuudelle kuten myös terästeollisuudelle. Terästeollisuuden mahdollisuudet omien hiilidioksidipäästöjensä vähentämiseen ovat vähäiset, koska 95 prosenttia päästöistä syntyy teräsprosessin raaka-aineista. Päästöjen alentaminen on mahdollista vain tuotantoa vähentämällä, mikä pääomavaltaisessa terästeollisuudessa on kilpailukyvyn kannalta mahdotonta. Siksi terästeollisuudelle onkin tärkeää, että energiaratkaisu toteutetaan lisäämättä hiilidioksidipäästöjä Suomessa.

Suunnitellusta ydinvoimalaitosyksiköstä aiheutuvat välittömät ja välilliset vaikutukset ihmisille, luonnolle ja rakennetulle ympäristölle on arvioitu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisesti Loviisan ja Olkiluodon laitospaikoille. Eristysperiaatteen huolellisen noudattamisen vuoksi ydinvoimalaitoksen käytönaikaiset radioaktiivisuuspäästöt ovat niin vähäisiä, että niillä ei ole vaikutusta ympäristöön tai ympäristön asukkaisiin. Myös onnettomuustilanteissa, joita ei voida sulkea kokonaan pois, päästöt jäävät niin pieniksi, että ympäristövaikutukset jäävät vähäisiksi eivätkä estä ympäristön normaalia käyttöä. Uusi voimalaitosyksikkö on sijoitettavissa nykyiselle ydinvoimalaitospaikkakunnalle ilman, että jäähdytysvedet aiheuttavat kohtuutonta haittaa vesistölle. Uusi laitosyksikkö ei myöskään olennaisesti muuta nykyisen laitospaikan maisemallista luonnetta.

Maakaasu

Maakaasu tulee Suomeen yhdestä suunnasta, Venäjältä. Ydinvoima vähentää energian tuontiriippuvuutta, ja maakaasu ja ydinvoima täydentävät toisiaan. Yhteyksistä Manner-Euroopan putkiverkostoon ja Barentsin meren maakaasuvarojen hyödyntämisestä on vain suunnitelmia. Äskettäin, 29.4.2002, julkistettiin Pohjolan Voima Oy:n ja EU:n yhteistyönä tehty selvitys maakaasuputkiyhteydestä Norjasta Ruotsin kautta Suomeen. Teknisestikään putkiyhteyden toteuttaminen ei ole selvä, sillä muun muassa Norjan vuoriston ylitys ja jäätyvän Pohjanlahden alitus vaativat lisää tutkimusta. Rakentamislupa-asioita ei ole vielä ollenkaan selvitetty. Myös kaupallisesti tämän suunnan putkeen liittyy ongelmia, koska määrät ovat pienet ja putken rakentaminen on kallista. Vesi- ja ydinvoimavaltaisessa Ruotsissa kaasulle ei ole käyttäjiä. Suomessa putkiyhteys palvelisi kuutta länsirannikon merkittävää voimalaitosta, joista vain yksi on yhteistuotantolaitos ja muut ovat kivihiiltä tai öljyä polttavia lauhdelaitoksia. Suomalaisia hiilivoimalaitoksia ei kannata muuttaa kaasulle, vaan niitä korvaamaan olisi rakennettava uudet laitokset.

Nykyisessä vuoteen 2014 voimassa olevassa hankintasopimuksessa maakaasun hinta on kytketty öljyn ja kivihiilen hintaan sekä kotimarkkinoiden hintakehitykseen. Maakaasun hinta seuraa niiden hintakehitystä. Kivihiilen hinta on pysynyt suhteellisen vakaana, joten maakaasun hintaan vaikuttaa etenkin öljyn hinnan heilahtelu. Kaasun hinta onkin noussut merkittävästi siitä arviosta, jota käytettiin ilmastostrategian laskelmissa. Hankintasopimuksessa ei ole sovittu kaasutoimituksista ja hinnoittelusta erillisen sähköntuotannon eli lauhdevoiman tarpeisiin. Nykyisillä kaasun ja sähkön hinnoilla uusia lauhdevoimalaitoksia ei kannata rakentaakaan.

Maakaasun käyttö lisääntyy lähitulevaisuudessa merkittävästi, kun uusi putkiyhteys rakennetaan Lounais-Suomeen. Kaasun käyttö korvaa kivihiiltä yhdistetyssä lämmön ja sähkön tuotannossa, jossa se on kilpailukykyistä hyvän hyötysuhteen vuoksi. Niin kauan kuin kaasua saadaan ainoastaan yhdestä suunnasta, toimittajia ei voida kilpailuttaa. Maakaasutuotannossa polttoaineen osuus lopputuotteen hinnasta on 67 prosenttia, joten maakaasun hinnan nousulla on keskeinen merkitys maakaasusähkön käytön kannattavuuteen.

Euroopan maakaasumarkkinoilla on näköpiirissä kysynnän ja tarjonnan epätasapaino ja harvojen tuottajien hallinnassa oleva määräävä markkina-asema, joiden oletetaan johtavan maakaasun hinnan nousuun.

Maakaasua poltettaessa syntyy hiilidioksidia noin puolet siitä mitä hiilivoimaloissa, mutta ei synny rikkiä, pölyä ja raskasmetalleja. Perusvoimakapasiteetin lisäyksen perustuessa maakaasuun hiilivoimasta jouduttaisiin luopumaan, mikä saattaisi aiheuttaa vaikeasti ratkaistavia kalliita korvausongelmia. Maakaasun tuotannon yhteydessä kaasukentillä syntyy metaanipäästöjä. Kasvihuonekaasujen päästötavoitteiden mahdollinen kiristyminen vuoden 2012 jälkeen tullee vaikuttamaan maakaasun hyödyntämismahdollisuuksiin.

Maakaasun varastointivelvollisuus määrätään korvaavana polttoaineena. Nykyinen varautuminen maakaasun osalta perustuu valtaosin julkisen sektorin toimiin. Huoltovarmuuskeskuksen arvion mukaan 1 600 MW:n sähköntuotantoa vastaavan maakaasukapasiteetin viiden kuukauden varapolttoainevarastojen vaatimat investoinnit nykyisellä hintatasolla olisivat noin 400 miljoonaa euroa. Tällainen varautuminen johtaisi merkittävään julkisten kustannusten nousuun, mikäli viiden kuukauden huoltovarmuustaso haluttaisiin toteuttaa. Ydinvoimalaitoksilla on käytännössä aina vähintään vuoden kulutusta vastaavat polttoainevarastot osana normaalia toimintaa, joten siitä ei aiheudu erillisiä varautumiskustannuksia.

Uusiutuva energia

Periaatepäätöksessä todetaan, että valtio toteuttaa uusiutuvan energian edistämisohjelman energianhankintavaihtoehdosta riippumatta. Valtio tukee uusiutuvan energian käyttöä sekä investointiavustuksin että veroratkaisuin. Energiantuotantoympäristössä tapahtuneiden muutosten johdosta tuen painopistealueiksi ovat tulleet uusiutuvat energialähteet, energiatehokkuus ja säästö sekä tehokkaat tuotantotavat, kuten yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto sekä kaukolämpö. Kauppa- ja teollisuusministeriön investointitukea saavat sellaiset yritysten ja yhteisöjen uusiutuvien energialähteiden kohteet, jotka eivät ole itsestään taloudellisesti kannattavia, eli tuulivoima, bioenergia, aurinkoenergia ja pienvesivoima. Bioenergiahankkeet ovat lähimpänä kannattavuutta, ja niissä valtion tukirahalla saadaan tuntuvimmat vaikutukset kasvihuonekaasujen vähentämiseen ja huomattavan myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia. Valtio tukee myös metsätalouden rahoituslaissa tarkoitetuista nuoren metsän leimikkokohteista tapahtuvaa energiapuun korjuuta ja haketusta. Valiokunnan mielestä bioenergian logistiikkakustannusten alentamiseen tulee hakea uusia ratkaisuja. Korkeasta tukitasosta huolimatta tuulivoimalla on vaikeuksia kilpailluilla markkinoilla.

Kauppa- ja teollisuusministeriö myöntää energiatukea valtionavustuksena energiatalouden kehittämiseen ympäristömyönteisemmäksi, uuden teknologian käyttöönoton edistämiseen sekä energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden lisäämiseen. Talousvaliokunta toteaa, että muun muassa Pohjolan Voima Oy kehittää teknologiaa, jolla lajiteltu jäte voitaisiin hyödyntää energiaksi ympäristöystävällisesti.

Puulla ja turpeella tuotettiin vuoden 2001 ennakkotietojen mukaan 25,9 prosenttia Suomen energian kokonaiskulutuksesta. Puuenergian käytön tavoiteltu huomattava lisääminen vaatii puun rinnalle turvetta tukipolttoaineena, kun tavoitteena on polton tasaisuus, lämpöarvon nostaminen ja huoltovarmuuden turvaaminen kaikissa oloissa. Puuperäisten polttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja turpeen yhteiskäyttö on ratkaisevaa tavoiteltaessa biopolttoaineiden käytön lisäämistä. Viime vuosikymmenen loppupuolella turpeen käyttö laski tuntuvasti muun muassa vuoden 1997 veroratkaisun vaikutuksesta. Viime vuonna palattiin turpeen käytössä huippuvuosien kulutusmääriin, kun käynnistettiin uusia suuria voimalaitoksia ja sähkömarkkinoiden tilanne oli myönteinen. Teollisuuden mukaan kansallisen metsäohjelman tavoite lisätä metsähakkeen käyttöä viisinkertaiseksi 5 miljoonaan kuutiometriin (10 TWh) vuoteen 2010 mennessä on kova mutta realistinen. Talousvaliokunnassa on esitetty haasteellisempiakin lukuja.

Ydinvoiman lisärakentaminen helpottaisi merkittävästi turpeen lisäkäyttöä metsähakkeen seospolttoaineena, koska ydinvoima ei tuota hiilidioksidipäästöjä, joita turpeen poltossa syntyy. Puun ja turpeen yhteiskäytössä hiilidioksidipäästöjä syntyy jopa vähemmän kuin maakaasun käytössä. Valiokunnan mielestä on tärkeää turvata turpeen verotuksellinen kilpailukyky energiaverotuksen kehittämisessä.

Talousvaliokunta tukee tavoitteita kotimaisen uusiutuvan energian edistämiseksi. Erityisesti bioenergia työllistää merkittävästi alueellisesti, tukee yrittäjyyttä ja vahvistaa teknologian vientiä. Taloudellinen hyöty bioenergiasta jää kokonaan kotimaahan.

Puu on ilmastovaikutuksiltaan neutraali polttoaine. Uusiutuvien energialähteiden kehittäminen sopii hyvin lisäydinvoiman rakentamiskokonaisuuteen, koska pelkästään lisäydinvoimalla ei kyetä kattamaan kuin enintään puolet sähkön lisätarpeesta. Vastaavasti pelkästään uusiutuvilla energialähteillä ei pystytä taloudellisin ja saatavuusperustein kattamaan kuin osa energiavajeesta. Suomi on johtava maa turve- ja puuenergiatekniikassa. Uusiutuvien energiateknologioiden vienti kasvaa voimakkaasti ja työllistää suomalaisia. Ydinvoima rakennetaan kokonaan yksityisellä rahoituksella, mikä antaa paremmat mahdollisuudet tukea ja kehittää uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä julkisin varoin.

Eduskunta on aiemmin linjannut ilmastostrategian, uusiutuvan energian edistämisohjelman ja kansallisen metsäohjelman kautta uusiutuvan energian edistämistoimia ja rahoituskehyksiä. Valiokunnan mielestä, jotta haasteellisiin tavoitteisiin päästään, tarvitaan nykyisten edistämiskeinojen tehostamista sekä uusia muun muassa veropolitiikan keinoja sekä lisäresursseja.

Nykyisin erilainen verokohtelu vääristää kilpailutilannetta puupolttoaineen hankinnassa sähkön ja erillisen lämmön tuotannossa. Sähköntuotannon verotuen turvin sähköntuottajan kannattaa maksaa puusta enemmän kuin pelkän lämmöntuottajan. Puu ei ole kilpailukykyinen polttoaine erillisessä lämmöntuotannossa, vaikka puuta olisi saatavissa aivan käyttöpaikan lähettyviltä. Talousvaliokunta pitääkin tärkeänä selvittää, voidaanko puun käytön verotuet yhtenäistää siten, että puun käyttöä sähkön ja erillisen lämmön tuotannossa kohdellaan tasavertaisesti, ja näin edistää puun käyttöä erillisessä kaukolämmön tuotannossa. Valiokunnan mielestä puusähkön ja tuulisähkön yhtäläinen verokohtelu on perusteltua.

Valtio tukee budjettivaroin nuoren metsän hoitoa ja energiapuun korjuuta. Energiapuun korjuulla tarkoitetaan nuoren metsän hoidon yhteydessä kaadettavan ja energiakäyttöön luovutettavan puun kasausta ja metsäkuljetusta. Tästä tuesta koituu hyötyä myös lämmöntuotannossa. Valiokunta pitää tarpeellisena, että nuoren metsän hoidon ja haketustuen tarpeen kasvaessa huolehditaan riittävästä rahoituksesta. Asiantuntijakuulemisessa tuli esille tiettyjä ongelmia pienten sähköntuottajien jakeluverkkoon pääsystä. Tämä saattaa muodostaa esteen pienimuotoisen sähköntuotannon käynnistymiselle. Ongelma tulisi selvittää ja etsiä siihen ratkaisumahdollisuuksia yhdessä sähköntuottajien ja viranomaisten kesken.

Valiokunta on liittänyt mietintöön lausuman biomassan käytön tehostamisesta (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Esimerkiksi biokaasujen ja peltojen biomassojen osalta talousvaliokunta viittaa maa- ja metsätalousvaliokunnan perusteelliseen lausuntoon.

Kierrätyspolttoaineet

Kierrätyspolttoaineilla tarkoitetaan yhdyskuntien ja yritysten polttokelpoisista, kuivista, kiinteistä ja syntypaikoilla lajitelluista jätteistä valmistettua polttoainetta. EU:n jätteenpolttodirektiivi tulee voimaan 28.12.2002. Jätteiden polttoa ryhdytään säätelemään vuoden 2006 alusta direktiiviin pohjautuvilla kansallisilla säännöksillä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että kansallisia säännöksiä valmisteltaessa otetaan huomioon Suomen kansalliset ominaispiirteet täysimääräisesti direktiivin sallimissa rajoissa, jotta päästäisiin yhdyskuntajätteiden hyödyntämisessä tiukkoihin tavoitteisiin. Vuonna 1998 hyväksytyssä valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa on yhdyskuntajätteiden hyötykäyttötavoitteeksi asetettu 70 prosentin asteen saavuttaminen vuoteen 2005 mennessä. Vuonna 2001 se oli noin 40 prosenttia. Valtakunnallisen jätehuoltosuunnitelman tarkistuksessa hyötykäyttötavoitetta ei ole tarkoitus ehdottaa muutettavaksi, mutta keskeisiä ohjauskeinoja ehdotetaan parannettaviksi ja vahvistettaviksi.

Kierrätyspolttoaineiden ja yhdyskuntajätteiden käytön edistäminen edellyttää kauppa- ja teollisuusministeriön ja ympäristöministeriön hyvää yhteistyötä.

Vesivoima

Vuonna 2001 Suomessa tuotetusta sähköstä tuotettiin vesivoimalla 16,3 prosenttia. Kuivan ja runsasvetisen vuoden välinen ero Suomen vesivoimatuotannossa on noin 5 TWh eli yli 6 prosenttia sähkön kokonaistarpeesta. Suomen käytettävissä oleva vesivoimakapasiteetti on lähes kokonaan rakennettu. Rakennuskelpoista vesivoimaa on Pohjois-Suomen joissa. Jos jo valjastetut joet rakennetaan loppuun ja vireillä olevat allashankkeet toteutuvat, vesivoimalla voitaisiin tuottaa vuosittain lisää noin 1,5 TWh säätösähköä sähkönkulutuksen vaihteluihin. Vapaata vesivoimakapasiteettia on eniten suojelluissa joissa, mutta niissä vesivoiman hyödyntäminen ei ole mahdollista. Rajajoissa vesivoimaa voidaan hyödyntää pienimuotoisesti. Hyödyntämiskelpoisen lisävesivoiman rakentamiseen valiokunta suhtautuu myönteisesti.

Tuulivoima

Uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman mukaan tuulivoiman osuus maamme sähköntuotannosta kymmenkertaistettaisiin nykyisestä 0,1 prosentista 1,1 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Tämä merkitsisi 500 MW:n tuulivoimatehon rakentamista.

Tuulivoiman tuotantokapasiteetti oli Suomessa vuoden 2001 lopussa noin 40 MW. Tuulivoimaa tuotettiin 64 laitosyksikössä noin 70 miljoonaa kilowattituntia, mikä vastaa noin 3 500 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista energiantarvetta.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tuulivoiman tuottajan näkökulmasta asetettu tavoite on nykyisellä tuulivoiman tuotantokustannus- ja tukitasolla varsin kova. Myös monia teknisiä ja lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä on ratkaistava, jotta tavoitteiden mukainen määrä tuulivoimaa olisi toteutettavissa.

Tuuliolosuhteista johtuen tuulivoimapotentiaali on rannikolla ja Lapissa. Merituulivoiman hyödyntämisessä on vielä muun muassa jääolosuhteista johtuvia ratkaisemattomia ongelmia. Sisämaassa tuulivoiman hyödyntäminen ei ole lähitulevaisuudessa taloudellisesti kannattavaa. Suuri pääomatarve ja pitkät takaisinmaksuajat ovat tuulivoimainvestointien keskeinen ongelma. Vaikka tuulivoimaloiden tekniikan kehitys alentaa tulevaisuudessa tuotantokustannuksia, tuulivoiman tuotannon nopea kasvattaminen on Suomessa mahdollista vain julkisella tuella.

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan tuulivoiman tuottajan näkökulmasta perusvoimaratkaisulla ei ole oleellista vaikutusta tuulivoimalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Tuulivoiman teho vaihtelee nollan ja laitoksen nimellistehon välillä, joten se ei ole energiaintensiivisen teollisuuden edellyttämää perusvoimaa. Tuulivoiman lisääntyessä se korvaa markkinoilla ensisijaisesti kalleinta lauhdetuotantoa.

Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että tuulivoimaa puhtaana, täydentävänä sähköntuotantomuotona edistetään sen mukaan kuin se on taloudellisesti järkevää. Laitoksen rakentamiseen sitoutuu suuri määrä materiaalia, jonka tuottamiseen on tarvittu energiaa ja raaka-aineita. Rakennettava tuulivoimalaitos on varsin massiivinen verrattuna siihen energiamäärään, jonka se tuottaa.

Talousvaliokunnan mielestä kuitenkin muun muassa tuulivoimaloiden rakentamislupien myöntämisen helpottamista tulee selvittää. Tuulivoimaloiden komponenttien valmistus työllistää ja tuo vientituloja merkittävästi, mikä on varsinaista energiantuotantoa merkittävämpää. Tuulivoimaloiden sarjatuotanto on alkamassa Suomessa. Ennakkotietojen mukaan kuluvana vuonna on määrä rakentaa 5— 7 voimalaa, jotka ovat 80-prosenttisesti kotimaisia. Kotimaisella tuulivoiman rakentamisella voidaan edistää vientiä.

Sähkön hintavertailut

Periaatepäätöksen liitteessä 3 on esitetty tulokset tuotantokustannusvertailusta, jossa on suuntaa antavasti tarkasteltu sellaisen uuden lauhdutusvoimalaitoksen tuotantokustannuksia, joka rakennettaisiin Suomeen. Yhteenvetona todetaan, että ydinvoima näyttäisi Suomessa tehtyjen laskelmien perusteella kilpailukykyiseltä kaasu- ja kivihiilivoimaan verrattuna, kun laskentakorkona pidetään 5 prosentin tasoa. Sen sijaan 10 prosentin laskentakoron tasolla kaikkien kolmen tuotantomuodon kustannukset olisivat lähellä toisiaan vuotuisen käyttöajan ollessa 6 000 tuntia.

Talousvaliokunnan saamassa Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa tehdyssä kannattavuusvertailussa on käsitelty vain pelkkää sähköä tuottavia voimalaitosvaihtoehtoja. Ydin-, maakaasu-, kivihiili- ja turvevoiman lisäksi tarkasteluun oli otettu mukaan myös puuvoima ja tuulivoima.

Ydinsähkön hinnaksi muodostui 2,4 senttiä/kWh, mikä on edullisinta. Kaasusähkön hinnaksi saatiin 3,0 senttiä/kWh, kivihiili- ja turvesähkön hinnaksi 3,2 senttiä/kWh, puusähkön hinnaksi 4,0 senttiä/kWh sekä tuulisähkön hinnaksi 5,0 senttiä/kWh.

Ydinsähkön tuotantokustannuksia laskettaessa lähtökohtana pidettiin 8 000 tunnin vuotuista käyttöaikaa, mikä vastaa nykyisten ydinvoimalaitosten käyttökokemuksia. Ydinvoimalaitosten huippukäyttöajat ovat yltäneet jopa 8 400 tuntiin vuodessa. Vertailulaskelman tasapuolisuuden vuoksi hiili-, kaasu-, turve- ja puulaitoksille käytettiin ydinvoiman mukaista 8 000 tunnin huippukäyttöaikaa, vaikka vuotuiset käyttöajat jäisivät käyttötaloudellisista syistä lyhyemmiksi. Tuulivoiman huippukäyttöaika vaihtelee luonnonolosuhteista riippuen vajaasta 2 000 tunnista 2 500 tuntiin. Laskelmissa on käytetty Suomen olosuhteita vastaavaa keskimääräistä 2 200 tunnin käyttöaikaa.

Laskelmissa on käytetty marraskuun 2001 hintatasoa ja laskettu sähkön veroton omakustannushinta todellisten tuotantokustannusten perusteella. Tarkastelussa ei ole otettu huomioon energiantuotannosta johtuvia välillisiä seurannaiskustannuksia esimerkiksi terveyshaitoista.

Talousvaliokunnan saamien laskelmien mukaan nykyiset ydinvoimalaitokset ovat olleet omistajilleen varsin kannattavia investointeja. Olkiluodon kahdelle yksikölle tehdyt jälkilaskelmat vuosille 1980—1999 osoittavat, että sähköntuotannon omakustannushinta oli 1,85 senttiä/kWh. Vuosittainen hinta on riippuvainen poistojen määrästä. Ilman pääomakustannuksia Olkiluodon tuotantokustannus nykyisin on noin 1 sentti/kWh.

Investointikustannusten osuus sähkön tuotantokustannuksista on ydinvoimalla noin 60 prosenttia, kivihiilellä vajaat 30 prosenttia ja maakaasulla runsaat 15 prosenttia.

Ydinsähkön tuotantokustannuksista polttoainekustannusten osuus on 12 prosenttia. Raakauraanin osuus tuotantokustannuksista on noin viisi prosenttia. Muu osuus koostuu polttoaineen valmistukseen liittyvistä muista vaiheista, jotka ovat tavanomaista teollista tuotantoa ja joiden kustannukset ovat luotettavasti ennakoitavissa. Ydinsähkön tuotantokustannusten riippuvuus polttoaineen hinnan ja valuuttakurssien vaihteluista on vähäinen, koska polttoaineen osuus koko tuotantokustannuksista on pieni.

Polttoainekustannusten osuus sähköntuotannossa maakaasulla on runsaat 50 prosenttia ja kivihiilellä 45 prosenttia. Polttoaineen hinnan nousu esimerkiksi 50 prosentilla vaikuttaisi moninkertaisesti maakaasulla ja kivihiilellä tuotetun sähkön hintaan. Erityisesti kaasusähkölle polttoaineen hinnan nousu aiheuttaa kannattavuusriskin.

Metsätähde on osoittautunut halvimmaksi puupolttoaineen muodoksi. Tehokkaalla tuotantotekniikalla ja logistiikalla sen hinta on saatu lähelle turpeen hintaa, joten metsätähdehakkeen käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina. Nykyisin sitä poltetaan turpeen seassa yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannossa. Pelkän metsätähdehakkeen poltossa on vielä teknisiä ongelmia, joiden ratkaiseminen vaatii tutkimusta ja kehitystä.

Terveysvaikutukset

Riskitöntä ja haitatonta tapaa tuottaa energiaa ei ole, mutta eri tuotantomuodoissa on eroja siinä, aiheutuvatko riskit ja haitat pääasiassa energian tuotannosta, onnettomuuksista, rakentamisesta tai ekologisista haitoista.

Talousvaliokunnalle esitetyn tiedon mukaan viime aikojen tutkimukset ovat varsin yksiselitteisesti osoittaneet tärkeimmiksi terveyttä uhkaaviksi saasteiksi pienet hiukkaset, otsonin ja typen oksidit. Rikkidioksidin pahimpia vaikutuksia ovat sen sijaan luonnon happamoituminen ja kasvillisuusvauriot. Pienet hiukkaset lisäävät selvästi välitöntä kuolleisuutta ja sairastuvuutta. Otsoni vaikuttaa hengityselinsairastuvuuteen. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut tutkimusten perusteella, että ilmansaasteet, ennen muuta pienet hiukkaset, aiheuttavat Euroopassa 100 000—400 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman vuodessa ja että ne lyhentävät elinikää keskimäärin vuodella. Mikäli arviot pitävät paikkansa, ilmansaasteet ovat yksi pahimmista terveyteen vaikuttavista tekijöistä Euroopassa. Suomen Ympäristöterveystoimikunta arvioi mietinnössään, että ilmansaasteet aiheuttavat Suomessa 200—400 ylimääräistä kuolemantapausta vuodessa. Lisääntyneeseen kuolleisuuteen liittyy vielä suurempi lukumäärä sairastumisia ja esimerkiksi hengityselinsairauksien oireiden pahenemista. Suomessa poltosta aiheutuvien päästöjen ohella liikenne on merkittävä terveyshaittojen aiheuttaja.

Eri energiatuotantomuotojen ympäristö- ja terveysvaikutusten vertaaminen on vaikeaa, koska haitat ovat erilaisia ja vaikeasti toisiinsa verrattavia. Polttoon perustuvat energiantuotantomuodot ovat selvästi oma ryhmänsä terveysvaikutusten suhteen. Kaikki palaminen tuottaa hiilidioksidia, häkää, hiukkasia ja typen oksideja. Näiden lisäksi kivihiili ja puhdistamattomat öljyt tuottavat rikkidioksidia. Perushavainto tutkimusten mukaan on, että erityisesti kiinteiden polttoaineiden pienimääräinen polttaminen tuottaa erittäin runsaasti häkää, hiukkasia ja syöpää aiheuttavia aineita. Isossa laitoksessa päästöt pystytään hallitsemaan paremmin polttoprosessilla ja savukaasujen puhdistuksella. Terveydellisesti erityisen haitallista olisi hajautettu pienpoltto taajamissa.

Maakaasun haitallisia terveysvaikutuksia pidetään selvästi vähäisempinä kuin kivihiilen. Öljy on niiden välissä. Maakaasun terveysvaikutukset ovat merkittävimmät kaasuntuotannon alkulähteillä. Maailmalla on tapahtunut myös tuhoisia, runsaasti ihmishenkiä vaatineita kaasuräjähdyksiä.

Uusiutuvista energiantuotantomuodoista eli vesi-, tuuli- ja aurinkovoimasta ei aiheudu päästöjä sen jälkeen, kun tuotanto on rakennettu valmiiksi. Rakentamis- ja käyttövaiheessa lähinnä vesi- ja tuulivoiman tuotantoon liittyy onnettomuusriski.

Ydinvoiman riskit liittyvät uraanin kaivostoimintaan, voimalaitosonnettomuuteen ja ydinjätteiden loppusijoitukseen.

Uraanin kaivostoiminnan riskit ovat hyvin samantapaiset ja samansuuruiset kuin muunkin kaivostoiminnan, ja ne perustuvat osittain samaan asiaan, kaivosten radonpitoisuuteen. Kanadalaisessa uraanikaivoksessa työntekijöiden raja-arvo on 20 mSv vuodessa. Kaivostyöntekijöiden kaivoksessa saama keskimääräinen säteilyannos on 1,7 mSv vuodessa ja maksimiannos alle 10 mSv vuodessa. Muiden työtekijäryhmien keski- ja maksimiarvot ovat huomattavasti pienemmät. Australiassa uraanikaivoksen aiheuttamaksi keskimääräiseksi annoslisäksi väestölle on arvioitu enimmillään 0,02 mSv vuodessa. Luonnon taustasäteily alueella on normaalisti 1,5 mSv vuodessa.

Säteilyturvakeskuksen mukaan suomalaiset saavat vuosittain keskimäärin 4 mSv:n säteilyannoksen. Siitä 2 mSv tulee sisäilman radonista, 1 mSv muusta luonnon säteilystä ja 1 mSv säteilystä lääketieteellisissä diagnooseissa ja hoidoissa. Annokset vaihtelevat laajasti erityisesti asuinpaikan ja asumistavan mukaan. Useimpien suomalaisten vuotuinen annos on välillä 1—15 mSv.

Ydinvoimalaitoksen lähiympäristön asukkaille aiheuttama säteilyannos lasketaan teoreettisesti päästön perusteella olettaen, että henkilö asuu voimalaitoksen vieressä ja syö runsaasti paikallisesti tuotettua ravintoa sekä merestä pyytämäänsä kalaa. Säteilyturvakeskuksen mukaan kukaan ei käytännössä saa näin suurta annosta. Viime vuosina kertyvä annos on ollut noin 0,1 mikroSv vuodessa. Suomessa ei ole kyetty osoittamaan ydinvoiman käytön aiheuttaneen terveysvaikutuksia.

Maailman ydinvoimalaitokset ovat käyneet yhteensä yli 10 000 vuotta. Tänä aikana on sattunut kaksi vakavaa reaktorivauriota: Harrisburgissa vuonna 1979 ja Tsernobylissä vuonna 1986. Harrisburgissa ei aiheutunut sanottavia päästöjä eikä varsinaisia henkilövahinkoja. Sen sijaan Tsernobylissä päästöt olivat suuret ja vahingot laajat. Osittain vahinkoja suurensi pelastus- ja suojautumistoimien huono hallinta. Suomalaisissa voimalaitoksissa Tsernobyl-tyyppinen onnettomuus ei ole edes teoriassa mahdollinen. Länsimaisissa voimalaitoksissa pahimmassa mahdollisessa reaktorionnettomuudessa henkilövahinkoriski mukaan lukien säteily koskisi vain laitoksen työntekijöitä eikä ulkopuolista väestöä.

Ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuutta ei voida sulkea pois kokonaan, mutta todennäköisyys sen tapahtumiseen on pieni korkeatasoisella länsimaisella turvallisuustekniikalla ja osaamisella. Merkittävin onnettomuudesta aiheutuva terveysriski on syöpäriski, joka kuitenkin on pienempi kuin polttoon perustuvasta energiantuotannosta aiheutuva syöpäriski. Merkittävä ero on siinä, että energiantuotanto fossiilisilla polttoaineilla aiheuttaa riskiä koko normaalin toimintansa ajan mutta ydinvoima vain onnettomuuden sattuessa. Ydinlaitoksen haltija vastaa ydinvahingoista ja jätteistä aiheutuvista kustannuksista. Sen sijaan fossiilisten polttoaineiden päästöhaitat jäävät yhteiskunnan vastattaviksi.

Säteilyturvakeskus on todennut, että esiin ei ole tullut seikkoja, joiden mukaan käytettyä polttoainetta ei voitaisi käsitellä ja loppusijoittaa turvallisesti. Talousvaliokunta viittaa mietintöihinsä TaVM 6/2001 vp ja TaVM 10/2002 vp, joissa käsitellään loppusijoitusta.

Terveysvaikutuksiltaan fossiilisten polttoaineiden käyttö on haitallisin vaihtoehto. Ydinvoiman odotettavissa olevat terveysvaikutukset eivät poikkea muista jäljellejäävistä vaihtoehdoista lukuun ottamatta suuronnettomuuden pientä mahdollisuutta. Energiantuotanto on teollistuneen maailman elintason ylläpitämisessä keskeinen. Terveys riippuu elintasosta, joten mahdollisimman haitaton energiantuotanto on välttämätöntä terveyden ylläpitämiseksi.

Kansanterveyslaitos katsoo, että terveydelliseltä kannalta ei ole esteitä ydinvoiman lisärakentamiseen. Ydinvoimasta aiheutuvat riskit ovat pienempiä kuin vastaavasta polttoon perustuvasta energiantuotannosta. Normaalisti toimiva ydinvoimala parantaa kiistatta kansanterveyttä, jos se korvaa fossiilista energiantuotantoa ja vähentää sen aiheuttamia päästöjä. Ydinvoiman käyttö rajoittuu lauhdevoimantuotantoon, ja sen rinnalla voidaan yhdistetyssä lämmön ja sähkön tuotannossa terveydelliseltä kannalta lisätä maakaasun ja biomassan käyttöä.

Työllisyysvaikutuksista

Koko Suomen ja erityisesti alueiden kannalta energiapoliittisten päätösten ratkaisevat työllisyysvaikutukset näkyvät nimenomaan niissä työpaikoissa, jotka ovat riippuvaisia kohtuuhintaisen energian varmasta saannista. Energian hinta vaikuttaa keskeisesti energiavaltaisten yritysten ja koko kansantalouden kilpailukykyyn. Energiavaltaisen teollisuuden laajennus- ja korvausinvestoinnit edellyttävät riittävää varmuutta edullisen energian saatavuudesta pitkällä aikavälillä. Näillä investoinneilla luodaan jopa kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja ja ylläpidetään satojatuhansia olemassa olevia työpaikkoja.

Energiavaltaisen prosessiteollisuuden tehtaat sijaitsevat monestakin syystä useimmiten kasvukeskusten ulkopuolella. Ne ovat nyt ja tulevaisuudessa tärkeä vastapaino yleensä kasvukeskuksiin ja korkeakoulujen lähituntumaan hakeutuville uuden teknologian yrityksille. Alueellisen elinvoiman ja tasa-arvon turvaajana sekä työtilaisuuksien tarjoajana tämä savupiipputeollisuudeksikin kutsuttu taloutemme tukijalka on korvaamattoman tärkeä erityisesti haja-asutusalueille.

Tällä hetkellä tehdasteollisuudessamme työskentelee noin 450 000 ihmistä, joista energiavaltaisessa prosessiteollisuudessa reilut 100 000. Tämän teollisuuden kilpailukyky vaikuttaa myös monen muun suomalaisen teollisuus- ja palveluyrityksen menestykseen. Energiavaltainen teollisuus työllistää itse asiassa välillisesti huomattavasti enemmän kuin suoraan.

Esimerkiksi metsäteollisuuden noin 60 miljoonan kuutiometrin vuosittainen puun hankinta työllistää varovaisestikin arvioiden noin 12 000 ihmistä metsätalouden kaikkiaan noin 28 000 työntekijästä. Metsäteollisuuden hyvinvointia luova vaikutus ulottuu lähialueen työllistämisen ja sen kerrannaisvaikutusten lisäksi puunhankinta-alueiden myötä laajemmallekin maakuntiin. Kasvava puun kysyntä jättää kantohintoina vaurautta metsänomistajille.

Energiasektori työllistää maassamme suoraan noin 21 000 ihmistä. Heistä noin 3 000 työskentelee öljynjalostuksessa ja maakaasualalla ja 16 000 sähkön ja kaukolämmön tuotannossa ja jakelussa. Loput, eli noin 2 000 ihmistä, työskentelevät kotimaisen puu- ja turve-energian hankinnassa. Kotimaisen energian tuotannossa voidaan luoda arviolta runsas tuhat uutta työpaikkaa, kun sille asetetut kasvutavoitteet toteutetaan. Tämä työllisyysvaikutus on joillakin alueilla erittäin tärkeä, mutta koko valtakunnan tasolla energiatuotannon suorat työllisyysvaikutukset eivät ole ratkaisevia.

Energiapuun hankinta työllistää nyt vain noin 500 ihmistä. Vaikka puuenergian käyttöä lisätäänkin voimakkaasti, on selvää, että jatkossakin puuta käytetään ensisijaisesti metsäteollisuuden raaka-aineena. Vain kilpailukykyinen metsäteollisuus takaa nykyisen puunkäytön ja mahdollistaa sen lisäämisen. Tarvittaisiin mittavia tukitoimia, jos puun energiakäytöllä haluttaisiin korvata metsäteollisuuden raaka-ainepuun käytön väheneminen. Energiapuun korjuu on metsänhoidollinen toimenpide, joka kannattaa tehdä, jos ainespuulle on kysyntää. Mitä enemmän metsien ainespuuta hyödynnetään teollisuuden käyttöön, sitä enemmän metsistä on korjattavissa energiapuuta. Ydinvoima ja puun energiakäyttö siis täydentävät toisiaan.

Hakijayhtiö Teollisuuden Voima Oy

Teollisuuden Voima Oy (TVO) on ydinvoimaan erikoistunut Pohjolan Voima Oy:n tytäryhtiö. Se tuottaa sähköä omistajilleen omakustannushintaan. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön osakkailla on oikeus saada yhtiön voimalaitoksilla kulloinkin kehitettävissä olevaa tai yhtiön hankkimaa sähköä omistamansa osakemäärän suhteessa. Osakas vastaa omistamansa osakemäärän suhteessa yhtiön kiinteistä vuosikustannuksista riippumatta siitä, onko ottanut oman osuutensa tuotettavissa olevasta sähköstä tai ei. Muuttuvista vuosikustannuksista, pääasiassa polttoainekustannuksista, osakas vastaa siinä suhteessa kuin on käyttänyt yhtiön tuottamaa sähköä. TVO:n tuottamasta sähköstä noin puolet toimitetaan teollisuuden käyttöön ja toinen puoli menee kotitalouksien käyttöön ja julkiseen kulutukseen.

Sähköä tuotetaan Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa. Meri-Porin kivihiilivoimalaitoksesta TVO saa käyttöönsä 45 prosentin osuutta vastaavan määrän laitoksen tuottamasta sähköstä. Olkiluodon voimalaitos tuotti vuonna 2001 sähköä yli 14 TWh, mikä kattoi noin viidenneksen Suomessa tuotetusta sähköstä. Laitosyksiköiden yhteenlaskettu käyttökerroin oli 96,3 prosenttia.

TVO:n toiminta-ajatuksen mukaan yhtiön päätehtävänä on huolehtia Olkiluodon nykyisten laitosyksiköiden taloudellisesta, turvallisesta ja ympäristöystävällisestä sähköntuotannosta osakkailleen siten, että tuotanto on mahdollisimman suuri ja laitosyksiköiden käyttöikä mahdollisimman pitkä. Tavoitteena on pitää laitosyksiköt ajanmukaisina ja hyväkuntoisina sekä huolehtia henkilökunnan asiantuntemuksen kehittymisestä.

Valtioneuvosto periaatepäätöksessään katsoo, että saatujen lausuntojen ja arviointien perusteella TVO:lla on edellytykset hakemuksen mukaisen ydinvoimalaitosyksikön rakentamiseen. TVO:n mukaan selvitykset osoittavat, että suunniteltu ydinvoimalaitosyksikkö on muihin tuotantomuotoihin nähden taloudellisesti edullisin vaihtoehto perusvoiman tuotannossa. Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitospaikoilla jo käytössä olevia laitosyksiköitä palvelevan infrastruktuurin hyödyntäminen parantaa merkittävästi hankkeen taloudellista kannattavuutta.

Uusi yksikkö on tarkoitus rakentaa yksityisellä rahoituksella ilman julkista tukea. Valtioneuvosto toteaakin, että tämän periaatepäätöksen perusteella valtioneuvosto ei katso velvollisuudekseen osallistua hankkeen taloudelliseen tukemiseen.

Säteilyturvakeskuksen, joka kantaa päävastuun ydinturvallisuuden valvonnasta sekä ydinjätteiden ja -materiaalien valvonnasta, tuosta valvonnasta aiheutuneet kulut katetaan kokonaisuudessaan voimayhtiöiltä perittävillä valvontamaksuilla.

Ydinvoima maailmalla ja Suomen lähialueilla

Maailmalla oli vuoden 2000 lopussa käytössä 438 ydinvoimalaitosta 32 maassa. EU-maissa on 145 voimalaitosta. EU-maihin valmistui 1990-luvulla 11 uutta voimalaitosta, viimeksi pari vuotta sitten uudenaikaisimmalla tekniikalla Ranskaan. Tällä hetkellä EU:ssa ei ole rakenteilla uusia ydinvoimalaitoksia, mutta käytössä olevia laitoksia on modernisoitu ja tehoja korotettu siten, että niiden tuotanto on kasvanut yli 20 prosenttia. Maailmalla on rakenteilla 31 voimalaitosta ja suunnitteilla suunnilleen saman verran. Eniten lisäydinvoimaa rakennetaan Aasiaan. Ydinvoimalla tuotetaan 35 prosenttia EU-maiden sähköstä.

Talousvaliokunnan saaman tiedon mukaan Ranskassa vuoden 2002 kansalliskokousvaalien jälkeen haetaan uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamislupaa. Rakentaminen aloitetaan, jos siihen saadaan poliittinen hyväksyntä.

Ruotsissa on käytössä neljällä laitoksella yhteensä 11 ydinreaktoria. Ydinvoimakapasiteetti on Ruotsissa noin nelinkertainen Suomeen verrattuna, ja sillä katetaan noin puolet Ruotsin sähköntarpeesta. Ruotsin valtiopäivät teki 1980-luvulla periaatepäätöksen ydinvoimasta luopumisesta. Yksi reaktoriyksikkö suljettiin vuoden 1998 lopulla, ja toinen yksikkö tullaan näillä näkymin sulkemaan aikaisintaan vuoden 2003 aikana. Sulkemisen ehtona on, että laitoksen tuottaman sähkön määrä voidaan korvata energiansäästöllä tai käytössä on korvaavaa uusiutuviin energiamuotoihin perustuvaa kapasiteettia.

Venäjällä on tällä hetkellä käytössä yhdeksällä ydinvoimalaitoksella yhteensä 29 reaktoria, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti ylittää reilusti Suomen koko sähköntuotantokapasiteetin. Ydinvoiman osuus koko Venäjällä on noin 13 prosenttia ja Euroopan puoleisessa osassa noin 30 prosenttia.

Venäjän energiankulutus kasvoi vuonna 1999 ensimmäistä kertaa noin 15 vuoteen, ja kasvun odotetaan jatkuvan. Maan ydinvoimaohjelmassa on tavoitteena ydinvoimakapasiteetin lisääminen. Rakenteilla on neljä reaktoria, minkä lisäksi tavoitteena on nykyisten laitosten tuotannon kasvattaminen lähinnä käytettävyyttä parantamalla ja reaktoreiden elinikää pidentämällä. Vuosien 2005—2010 välille on suunniteltu yhdeksän vanhimman reaktorin sulkeminen. Niiden joukossa on 1970-luvun alkupuolella rakennetut, Suomea lähinnä olevat reaktorit Kuolassa ja Sosnovyi Borissa Pietarin lähistöllä. Viimeksi mainitussa voimalassa on Tsernobyl-tyyppinen RMBK-reaktori. Venäjä on saanut ydinturvallisuusparannuksiin huomattavaa kansainvälistä taloudellista tukea.

Liettuassa on käytössä yksi, Ingalinan ydinvoimalaitos, jossa on kaksi vuosina 1983 ja 1987 valmistunutta Tsernobyl-tyyppistä RMBK-reaktoria. Ydinvoimalaitoksen nettosähköteholla katetaan yli 70 prosenttia koko maan sähkönkulutuksesta. Voimalaitosta ei rakennettu alun perin tyydyttämään ainoastaan Liettuan sähköntarvetta vaan osaksi Luoteis-Neuvostoliiton energiajärjestelmää.

Osana Liettuan EU-jäsenyysneuvotteluja päätettiin Ingalinan ydinvoimalaitoksen ennenaikaisesta sulkemisesta. Päätöksen mukaan 1-reaktori suljetaan viimeistään vuonna 2005 ja 2-reaktorin sulkemisesta päätetään vuoteen 2004 mennessä. Länsimaiden kanssa käydään neuvotteluja korvaavien laitosten rakentamisen rahoittamisesta, koska Liettualla ei ole tällä hetkellä siihen omia taloudellisia mahdollisuuksia.

Julkisuudessa on esitetty näkemyksiä, että Suomen maine kärsii, jos tänne rakennetaan lisää ydinvoimaa. Suomessa on jo neljä luotettavasti toimivaa ydinvoimalaitosyksikköä. Ydinvoimaa rakennetaan maailmalla lisää, eikä minkään maan maine tai vientituotanto ole kärsinyt siitä, että osa sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Uusi ydinvoimayksikkö nostaisi Suomessa ydinvoiman osuuden EU:n keskitasolle, noin kolmannekseen sähköntuotannosta.

Polttoainehuolto

TVO toteaa hakemuksessaan, että uuden ydinvoimalaitosyksikön polttoainehuolto on toteutettavissa luotettavasti ja hajautetusti useasta hankintalähteestä vastaavin järjestelyin kuin nyt käytössä olevilla laitosyksiköillä.

Maailman uraanivarat ovat runsaat, ja uraanin saatavuus ei ole esteenä ydinvoiman hyödyntämiselle. Toisin kuin öljy- ja maakaasuvarat uraanivarat sijaitsevat melko tasaisesti eri puolilla maailmaa. Tunnetut, kohtuullisin kustannuksin hyödynnettävät uraanivarat riittävät nykyisellä käytöllä lähes 50 vuodeksi. Köyhempien esiintymien hyödyntäminen kaksinkertaistaisi louhintakustannukset nykytasosta ja nostaisi hyödynnettävät uraanivarat noin kymmenkertaisiksi.

TVO hankkii uraania pääasiassa pitkäaikaissopimuksilla Australiasta ja Kanadasta, jotka tuottavat yli puolet maailman uraanista. Molemmissa maissa kaivoksen avaaminen on luvanvaraista. Luvan saaminen edellyttää, että selvitetään hankkeen ympäristövaikutukset sekä laaditaan ja hyväksytään ympäristöraportti, jonka yhteydessä kuullaan alueen asukkaita. Kaivosluvassa on ehtona myös kaivos- ja rikastamojätteen asianmukainen hoitaminen. Kaivostoimintaa harjoittavan yhtiön on osoitettava varat kaivos- ja rikastamoalueen saattamiseen lupaehtojen mukaiseen tilaan kaivostoiminnan päätyttyä.

Suurin osa kartoitetuista uraanivaroista on erämaissa. TVO:n Australiasta hankkima uraani tulee kuparikaivoksen sivutuotteena Olympic Dam -kaivokselta. Uraanilla ei ole muuta käyttöä, joten se jäisi kaivosjätteeksi. Australiassa kaivosalueen lähettyvillä ei ole vanhoja asutustaajamia. Lähin aboriginaalien asuinalue sijaitsee noin 200 kilometrin päässä kaivoksesta. Noin 16 kilometrin päässä kaivoksesta sijaitsee pieni taajama, jonka asukkaat ovat pääosin kaivoksen työntekijöitä.

Kanada on suurin uraanin tuottaja. Sielläkin käytössä olevat uraanikaivokset (Mc Arthur River) sijaitsevat erämaassa, eikä kaivosten lähellä sijaitse asuintaajamia. Lähimmät kyläyhteisöt sijaitsevat yli 100 kilometrin päässä.

Kaivos- ja rikastamotyöntekijöiden saamat säteilyannokset ovat vähäisiä. Ne vastaavat ydinvoimalaitostyöntekijöiden annoksia ja ovat huomattavasti alle säteilyannosrajan. Työntekijöiden saamaa säteilymäärää valvotaan henkilökohtaisilla mittareilla. Lisäksi yrityksillä on työterveystarkastus- ja -seurantaohjelmat. Kanadan ja Australian valvontaviranomaisten selvityksissä ei ole todettu uraanituotannon lisäävän työntekijöiden tai muun väestön terveysriskejä. Edellä Terveysvaikutukset-otsikon alla on selostettu kaivostyöntekijöiden saamia säteilyannoksia.

Talousvaliokunnan saaman asiantuntija-arvion mukaan uraanin kaivostoiminnan terveysvaikutukset ovat verrattavissa kivihiilen kaivostoiminnan terveysriskeihin. Kummassakin suurimmat riskit perustuvat kaivoksissa olevaan radoniin. Erot riippuvat enemmän kaivosten olosuhteista kuin siitä, kaivetaanko uraania vai kivihiiltä. Kuljetettavat massat ydinpolttoainetta ovat paljon pienempiä, mikä pienentää kuljetusriskejä.

Ydinjätehuolto

Uuden ydinvoimalaitosyksikön tuottaman käytetyn polttoaineen kanssa on tarkoitus menetellä samoin kuin nykyisistäkin laitoksista kertyvän käytetyn polttoaineen sijoittamisessa. Polttoaine sijoitetaan pysyvästi kallioperään siten, että radioaktiivisten aineiden leviäminen loppusijoituspaikasta takaisin ympäristöön on luotettavasti estetty riittävän pitkäksi ajaksi.

Loppusijoituksen toteuttaa Fortumin ja TVO:n yhteisyritys Posiva Oy. Eduskunta on 18.5.2001 päättänyt, että valtioneuvoston periaatepäätös Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta jää voimaan (TaVM 6/2001 vp). Kun talousvaliokunta esittää, että valtioneuvoston periaatepäätös uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta jää voimaan, valiokunta samalla esittää, että myös periaatepäätös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta laajennettuna uudesta yksiköstä syntyvää polttoainetta varten jää voimaan (TaVM 10/2002 vp). Talousvaliokunta viittaa molempien mietintöjensä perusteluihin.

Säteilyturvakeskus on todennut, ettei ole tullut esiin sellaisia teknisiä seikkoja, jotka estäisivät uuden ydinvoimalaitosyksikön käytöstä syntyvän käytetyn polttoaineen turvallisen käsittelyn tai loppusijoittamisen siten kuin nykyisten laitosten käytetylle polttoaineelle on suunniteltu tehtävän.

Talousvaliokunta toteaa, että käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuudesta annetun valtioneuvoston päätöksen mukaan loppusijoituslaitoksen käytöstä ei saa aiheutua laitoksen henkilöstön tai muiden ihmisten terveyttä vaarantavaa säteilyaltistusta eikä vahinkoa ympäristölle tai omaisuudelle. Loppusijoitus tulee suunnitella siten, että pitkäaikaisturvallisuuden varmistaminen ei edellytä loppusijoituspaikan valvontaa ja että loppusijoitustila on avattavissa, mikäli kehittynyt tekniikka tekee sen tarkoituksenmukaiseksi. Päätöksessä säädetään yksityiskohtaisesti turvallisuusvaatimuksista.

Ydinlaitoksen haltija vastaa teknisesti ja taloudellisesti käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta. Se maksaa valtion ydinjätehuoltorahastoon varoja etukäteen sen mukaan kuin varastoitavaa jätettä syntyy. Rahaston varat vastaavat ajantasaisesti varastoitavan jätteen loppusijoittamisesta aiheutuvia kustannuksia.

TVO:n maksut ydinjätehuoltorahastoon ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana olleet suurimmillaan noin 15 miljoonaa euroa. Yhtiön ydinvoimalaitosten tuottaman sähkön hintaan tämän suurimman maksun vaikutus on ollut noin 0,2 senttiä/kWh.

Talousvaliokunta toteaa vielä, että Suomen ydinvoimalaitosten käytetty polttoaine ei sovellu ydinasemateriaaliksi.

Ydinvahinkovastuut

Vastuut nykyisin

Ydinvahingosta aiheutuvasta vastuusta säädetään ydinvastuulaissa. Säännökset perustuvat Pariisin yleissopimukseen vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla ja Brysselin lisäyleissopimukseen, joilla luotiin laitoksenhaltijan vastuuta sekä sopimusvaltioiden keskinäistä lisävastuuta koskeva järjestelmä. Pariisin yleissopimuksen osapuolina ovat Läntisen Euroopan OECD-maat ja Turkki. Viimeksi sopimukseen on liittynyt Slovenia. Pariisin yleissopimuksen osapuolista Portugali, Kreikka, Turkki ja Slovenia eivät kuulu Brysselin lisäyleissopimukseen.

Keskeisimpien periaatteiden mukaan vastuu ydinvahinkotapahtumasta kolmannelle aiheutuneesta vahingosta on kanavoitu laitoksenhaltijalle, eikä tämä voi vapautua vastuusta vetoamalla siihen, että vahingon oikea aiheuttaja on esimerkiksi viallisen laitteen toimittaja. Laitoksenhaltijalla on ankara, tuottamuksesta riippumaton vastuu. Vastuu on rajoitettu tiettyyn enimmäismäärään, jonka katteeksi on hankittava hyväksyttävä vakuutus.

Vastuujärjestelmä on kolmiportainen. Pariisin yleissopimuksessa on määrätty laitoksenhaltijan ydinvastuuvakuutuksen tai muun vakuuden vähimmäismäärä. Vahinkojen ylittäessä vastuussa olevan laitoksenhaltijan vastuumäärän laitoksenhaltijan sijaintivaltio vastaa siihen saakka, kunnes molempien varoista on korvattu yhteensä 175 miljoonaa erityisnosto-oikeutta. Vahinkojen ylittäessä tämän määrän vastaavat Brysselin lisäyleissopimukseen liittyneet valtiot yhdessä välillä 175—300 miljoonaa erityisnosto-oikeutta. Viimeksi mainittu määrä on sopimuksiin perustuva korvauskatto. Kansallisella lailla voidaan säätää korkeammasta korvauksesta. Vastuumäärät vaihtelevatkin sopimusvaltioissa huomattavasti. Suomessa laitoksenhaltijan ydinvastuuvakuutuksen määrän on vastattava Pariisin yleissopimuksen edellyttämää laitoksenhaltijan ja valtion enimmäismäärää, 175 miljoonaa erityisnosto-oikeutta eli noin 246 miljoonaa euroa, joten laitoksenhaltijan vakuutus kattaa myös valtion vastuun. Ydinlaitoksen haltijan vastuuvakuutus on aina ensisijainen. Sopimusvaltioiden yhteisvastuu toteutuu, kun vahingot ylittävät laitoksenhaltijan vakuutuksen määrän.

Nykyisten sopimusten perusteella korvataan ydinvahingosta kolmansille osapuolille aiheutuneet henkilö- ja omaisuusvahingot, joita ovat myös viranomaisen määräyksestä toteutetusta evakuoinnista aiheutuneet kulut. Voimassa olevan lainsäädännön ja nykyisten vakuutusehtojen mukaan terroriteoista aiheutuneet ydinvastuuvahingot korvataan ydinvastuuvakuutuksesta. Sen sijaan vahingot, jotka aiheutuvat sodasta, avoimesta selkkauksesta, vihollisuuksista, sisällissodasta tai kapinasta taikka epätavallisesta luonnonmullistuksesta, jäävät vakuutuskatteen ulkopuolelle. Tällä hetkellä vakuutuksesta ei korvata myöskään ympäristö- ja varallisuusvahinkoja.

Yhdysvalloissa ydinlaitoksen haltijan lakisääteisen maksullisen ydinvastuuvakuutuksen määrä on 200 miljoonaa dollaria, noin 227 miljoonaa euroa. Edellä mainitun määrän lisäksi ydinvoimalaitoksen haltijoilla on 88 miljoonan dollarin suuruinen keskinäinen vastuu omistamaansa reaktoria kohti. Jos vahinko ylittää ensisijaisen vakuutuksen rajan, tarvittava lisämäärä kerätään ydinvoimalaitosten haltijoilta takautuvasti tasaerinä 10 vuoden aikana toteutuneen vahingon korvausvelvollisuuteen suhteutettuna, kuitenkin korkeintaan 88 miljoonaa dollaria reaktoria kohti.

Sopimusten uudistaminen

Sopimusvaltiot ovat vuoden 2001 lopulla päässeet sopimukseen korvausjärjestelmän uudistamisesta. Vastuujärjestelmä säilytetään kolmiportaisena. Ydinlaitoksen haltijan, jolla on ensisijainen vastuu vahingoista, vastuuvakuutuksen määrän tulee olla vähintään 700 miljoonaa euroa. Valtio, jonka alueella ydinlaitos sijaitsee, isäntävaltio, vastaa välillä 700—1 200 miljoonaa euroa. Kansallisessa laissa olisi edelleen mahdollista säätää, että isäntävaltion vastuuosuus katetaan laitoksenhaltijan vastuumäärästä, joka silloinkin on vakuutettava tai hankittava sille muu vakuus. Vahinkojen ollessa edellistäkin suuremmat sopimusvaltiot yhdessä vastaavat niistä välillä 1 200—1 500 miljoonaa euroa. Suomen valtion vastuuosuus olisi 1,99 prosenttia. Kunkin sopimusvaltion maksuvelvoitteesta 35 prosenttia määräytyisi sopimusvaltioiden bruttokansantuotteiden suhteessa ja 65 prosenttia niissä sijaitsevien asennettujen reaktoreiden tehojen suhteessa. Sopimuksessa mainitaan nykyisestä poiketen myös mahdollisuus laitoksenhaltijan rajoittamattomasta vastuusta.

Vakuutussuoja laajennetaan koskemaan myös ympäristö- ja varallisuusvahinkoja. Tarkoituksena on korvata ympäristön ennalleen saattamisesta aiheutuvat kustannukset, mikäli ne eivät ole vähämerkityksellisiä, ja ympäristölle aiheutuneista vahingoista seuranneet tulonmenetykset niissä tapauksissa, joissa ympäristön käyttöön liittyvä taloudellinen intressi kärsii ympäristön merkittävän huonontumisen vuoksi. Myös yksittäisen kansalaisen omaehtoisesti suorittamat ennalta ehkäisevät toimet ovat korvattavia vahinkoja, vaikka ydintapahtumaa ei satukaan, kunhan kyseessä on tapahtumasarja, joka aiheuttaa vakavan ja välittömän uhan ydinvahingon sattumisesta.

Vahingonkärsijöiden kanneaika henkilövahingoissa pidennetään nykyisestä 10 vuodesta 30 vuoteen. Muissa vahingoissa kanneaika on edelleen 10 vuotta.

Ydinvastuutoimikunta

Kauppa- ja teollisuusministeriö on asettanut 22.8.2001 toimikunnan arvioimaan nykyisen ydinvastuujärjestelmän uusimistarpeita. Toimikunnan tulee antaa mietintönsä 31.5.2002 mennessä. Sen tehtävänä on selvittää, onko nykyinen järjestelmä perusperiaatteiltaan asianmukainen ja toimiva sekä mitä muutoksia nykyjärjestelmään tulisi tehdä ottaen huomioon Suomen asema eurooppalaisessa sopimusjärjestelmässä (Pariisin ja Brysselin yleissopimukset).

Työryhmässä on jo tässä vaiheessa todettu, ettei vastuun kanavoinnin, ankaran vastuun ja vakuuttamisvelvollisuuden keskeisistä periaatteista kansainvälisten sopimusten voimassa ollessa voida poiketa. Myös vastuumäärät on korotettava, vahinkokäsite laajennettava ja erityisesti henkilövahinkoja kärsineiden kanneaika pidennettävä kansainvälisten sopimusten mukaisiksi. Sen sijaan toimikunta tulee pohtimaan laitoksenhaltijan vastuun rajoittamista tiettyyn määrään.

Tehdessään periaatepäätöksen uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta valtioneuvosto liitti päätökseen lausuman, jonka mukaan valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin ydinvahinkovastuun ylärajan nostamiseksi.

Suomen Atomivakuutuspooli

Suomen Atomivakuutuspooli on perustettu hoitamaan suomalaisten ydinlaitosten vastuu- ja esinevakuutuksia. Samanlaisia pooleja toimii maailmalla yleisesti. Kaikki suomalaiset vahinkovakuutusyhtiöt ovat liittyneet atomipooliin. Poolissa on tällä hetkellä 13 jäsentä. Jäsenyhtiöt ovat sitovan poolisopimuksen perusteella ja etukäteen ilmoittamansa vakuutuskapasiteetin puitteissa valtuuttaneet atomipoolin merkitsemään suomalaisia ydinlaitoksia koskevia ensivakuutuksia sekä muiden poolien tarjoamia, ulkomaisia ydinlaitoksia koskevia jälleenvakuutusosuuksia. Atomipoolin oman kapasiteetin ylittävät osuudet suomalaisista ensivakuutuksista jälleenvakuutetaan ulkomaisissa pooleissa.

Kansainvälisellä poolijärjestelmällä on pyritty luomaan mahdollisimman turvallinen ja luotettava, kansainvälisesti kattava vakuutuskapasiteetti. Poolin jäsenillä on keskinäinen solidaarinen vastuu.

Ydinvastuuvakuutuksen riskit

Vakuutusyhtiöiden toiminta perustuu siihen, että ne ottavat vakuutuksenottajien riskit kannettavikseen vakuutusmaksua vastaan. Mikäli riskin suuruus ylittää vakuutusyhtiön kantokyvyn suhteutettuna vakavaraisuuspääomaan, riski hajautetaan jälleenvakuuttamalla. Jotta yhtiön jatkuvuus ja vakavaraisuus voidaan turvata pidemmällä aikavälillä, joudutaan jokainen vakuutusyhtiön kannettavaksi siirretty riski arvioimaan perusteellisesti. Atomipooli on arvioinut perusteellisesti suomalaisten ydinlaitosten ydinvastuuvakuutuksiin liittyvät riskit. Ydinvoimalaitoksen ympäristön ohella analyysien perustana ovat olleet kansainvälisten poolien oma yhteinen vahinkotilasto, YK:n ydinenergiajärjestön IAEA:n ja muiden järjestöjen yli 10 000 reaktorikäyttövuoteen perustuvat käyttö- ja häiriötilastot sekä laajat todennäköisyyslaskentapohjaiset yksittäisiä laitoksia koskevat turvallisuusarviot.

Edellä mainitun tietoaineiston pohjalta Suomen Atomivakuutuspooli on arvioinut, että uudistetun Pariisin yleissopimuksen edellyttämä ydinlaitoksen haltijan lakisääteinen vastuuvakuutusmäärä 700 miljoonaa euroa riittää Suomen olosuhteissa kattamaan kaikki jollakin äärellisellä todennäköisyydellä odotettavissa olevat ydinvastuuvahingot. Katastrofiskenaarioiden mukaisissa ydinvahingoissa, joiden todennäköisyys uusissa länsimaisissa ydinvoimaloissa on pienempi kuin kerran 10 miljoonaa reaktorivuotta kohti, voi vahingon määrä ylittää vakuutusmäärän. Atomivakuutuspoolin mukaan näin harvinaisia tapahtumia ei kuitenkaan ole mielekästä eikä mahdollista vakuuttaa.

Ainoa suurempi ydinvastuuvahinko atomivakuutuspoolien tilastoissa on vuonna 1979 Harrisburgissa sattunut TMI 2 -laitoksen vahinko. Tällöinkin ydinvastuuvakuutuksen perusteella maksetut korvaukset rajoittuivat 70 miljoonaan dollariin. Korvaukset johtuivat lähinnä evakuoinnista aiheutuneista kustannuksista. Varsinaisia henkilövahinkoja ydinvahinko ei aiheuttanut.

Vuonna 1986 Tsernobylissä sattuneen ydinvahingon aiheuttamat seurausvahingot olivat suuret. Atomivakuutuspoolin mukaan Tsernobylin laitos ei turvallisuusmielessä millään lailla vastaa uudenaikaista länsimaista ydinvoimalaitosta. Länsimaisten atomipoolien yhteistyöryhmä onkin todennut Tsernobyl-tyyppiset RMBK-reaktorit vakuutuskelvottomiksi.

Säteilyturvakeskuksen mukaan mikään muu tapahtuma millään ydinvoimalaitoksella ei ole aiheuttanut ympäristön säteilytason nousua yli luonnonsäteilyn normaalin vaihtelun.

Ydinvoimalaitosonnettomuuden mahdollisuus otetaan eri tavoin huomioon voimalaitoksen suunnittelussa. Onnettomuusmahdollisuutta ei voida täysin poistaa. Suomen turvallisuuskulttuuri on kuitenkin maailman parhaimpia ja laitosten turvallisuussuunnittelussa on varauduttu ennakoitaviin turvallisuusuhkiin mukaan lukien terrorismi. Asiantuntijoiden mukaan pahimman onnettomuuden vaikutukset rajautuvat alle 20 kilometriin voimalasta.

Lakisääteisen ydinvastuuvakuutuksen kustannusvaikutus ydinvoimalla tuotetun sähkön hintaan

Suomen Atomivakuutuspoolin mukaan Suomen ydinvastuulain edellyttämä vastuuvakuutusmäärä on 175 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, noin 246 miljoonaa euroa, vahinkoa kohti ja 210 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, noin 294 miljoonaa euroa, vakuutuskautta kohti. Edellä mainitun vakuutusmäärän perusteella ydinvastuuvakuutuksen aiheuttama kustannuslisä ydinvoimalla tuotetun sähkön hintaan on 0,003—0,004 senttiä/kWh.

Kun Pariisin yleissopimuksen uudet ehdot ja vastuumäärät on ratifioitu ja sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön, lakisääteinen vastuuvakuutusmäärä noussee 700 miljoonaan euroon. Ydinvastuuvakuutuksen kokonaisvaikutus tuotetun sähkön hintaan tulisi korotuksen jälkeen olemaan 0,005—0,008 senttiä/kWh.

Lausumat

Talousvaliokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi neljä lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotukset 1—4), jotka liittyvät kokonaisuuteen valtioneuvoston periaatepäätöksen jäädessä voimaan. Siinä tapauksessa, että periaatepäätös kumotaan, kokonaisuus muuttuu ja tulevaisuuden tilanne täytyy arvioida uudelta pohjalta. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että lausumat raukeavat, jos periaatepäätös kumotaan.

Yhteenveto

Elinkeinopolitiikan tärkeimpiä tavoitteita on vakaan talouskasvun ja myönteisen työllisyyskehityksen turvaaminen maassamme. Kohtuuhintaisen energian saannin varmistaminen on tärkeää paitsi yritystemme toimintaedellytysten kannalta myös kansalaisten elinkustannusten kannalta. Energia on välttämättömyyshyödyke ja energiakustannukset muodostavat Suomen kylmässä ilmastossa kotitalouksille suuren menoerän. Toimiva sähköhuolto on tärkeää myös aluepoliittisesti ja maaseudun elinvoimaisuuden kannalta. Myös maataloudessa huoltovarman ja hinnaltaan vakaan sähkön merkitys on entisestään kasvamassa tuotannon automatisoinnin myötä.

Kestävä kehitys sisältää kolme elementtiä: ympäristöllisen, taloudellisen ja sosiaalisen elementin. Valiokunnan mietinnön mukaiset keinot eli energian säästö, uusiutuvien energialähteiden edistäminen ja ydinvoiman lisärakentaminen muodostavat kokonaisuuden, jotka ottavat huomioon kaikki kestävän kehityksen elementit. Kaikkia keinoja tarvitaan, jotta energia- ja ympäristöpoliittiset tavoitteet voidaan saavuttaa. Jos yksikin keino suljetaan pois, ympäristö- ja huoltovarmuusvaatimuksia ei ole mahdollista täyttää.

Energian kulutus ja hyvinvointi ovat toisistaan riippuvaisia. Pitkälle kehittyneessä teollistuneessa yhteiskunnassa bruttokansantuote voi kasvaa ilman kokonaisenergiankäytön lisäystä. Samaan aikaan sähkön osuus kokonaisenergian kulutuksesta kuitenkin kasvaa.

Kehitysmaissa energian käyttö kasvaa enemmän kuin niiden bruttokansantuote nousee. Kehitysmaiden elintason parantaminen edellyttää energiankäytön lisäystä. Käytännössä kehitysmaat joutuvat tuottamaan energiansa pääosin pienimuotoisilla paikallisilla ratkaisuilla, lähinnä biomassalla, kivihiilellä ja öljyllä, joten ne tuottavat lisää hiilidioksidipäästöjä. Ydinvoimaa voidaan käyttää pääasiassa vain teollistuneissa maissa.

Kansakunnan hyvinvoinnin ja perustarpeiden tyydyttäminen edellyttää kansantalouden kasvua. Kotimaisen teollisuuden toimintaedellytykset ja kilpailukyky tulee turvata huolehtimalla riittävästä sähkön saannista kohtuulliseen, ennustettavissa olevaan hintaan ja sähkön omavaraisuudesta, mikä on välttämätöntä myös Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden epävarmuustekijöiden ja tuontiriippuvuuden hallinnan kannalta.

Tehdasteollisuudessa työskentelee noin 450 000 ihmistä, joista energiavaltaisessa prosessiteollisuudessa yli 100 000 ihmistä. Energiavaltaiset teollisuuslaitokset ovat useimmiten sijoittuneet kasvukeskusten ulkopuolelle. Ne turvaavat alueellista tasapainoa, voivat hyödyntää alueen tuotantopanoksia ja tuovat työtä. Viime aikoina perinteinen teollisuus on osoittanut vakautensa ja vahvuutensa. Kilpailu investointien sijoittautumisista on maailmanlaajuista, joten investoinneille tulee olla suotuisat edellytykset myös Suomessa.

Lopputuloksena talousvaliokunta toteaa, että sähkön tuotannon tulevaa kapasiteettivajetta katetaan parhaiten uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisella. Suomessa on jo neljä tehokkaasti toimivaa, turvallista ydinvoimalaitosyksikköä. Ydinvoiman lisärakentamisen ansiosta energiantuotannon monipuolisuus säilyy, mikä on Suomen vahvuus. Näin parannetaan myös sähköntuotannon omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Ydinvoimalla tuotetun sähkön tuotantokustannukset ovat muita vaihtoehtoja alhaisemmat, ydinvoiman riskit ovat pienet, ydinvoimasta ei synny päästöjä ilmaan ja ympäristöhaitat muutoinkin jäävät vähäisiksi. Ydinvoima on kansantalouden ja energiatalouden kannalta edullisin tapa vahentää hiilidioksidipäästöjä. Suunnitellut sijaintipaikat Olkiluoto ja Loviisa, joissa molemmissa jo toimii kaksi ydinvoimalaitosyksikköä, ovat sopivia uuden yksikön sijaintipaikaksi. Uuden yksikön polttoaine- ja ydinjätehuolto on järjestettävissä toiminnassa olevien yksiköiden vastaaviin järjestelyihin tukeutuen.

Valiokunta toteaa myös, että jos viidennelle ydinreaktorille ei myönnetä rakennuslupaa, ollaan täysin uudessa energiapoliittisessa tilanteessa. Ainoa vaihtoehtoinen tapa turvata tarvittava sähkön lisäkapasiteetti olisi maakaasun käytön kasvattaminen. Tämän seurauksena maakaasun tuonti kasvaisi siten, että Venäjän osuus maamme sähkönhuollosta nousisi 40 prosenttiin. Fossiilisen polttoaineen käytön voimakas kasvattaminen johtaisi hiilidioksidipäästöjen kasvuun ja kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Tällöin tavoite kestävästä kehityksestä myös energiantuotannon alueella kokisi vakavan takaiskun. Yhdeltä toimittajalta hankitun kaasun todennäköinen hinnan nousu johtaisi energiapolitiikan ja perusteollisuuden suureen epävarmuuteen. Myös huoltovarmuusriski kasvaisi. Kaasusähkö nostaisikin selvästi sähkön hintaa, eikä siihen investointia pidetä nykyhinnoillakaan kannattavana. Valtion suorat tuki- ja muut menot energiasektorilla kasvaisivat merkittävästi, jolloin mahdollisuudet uusiutuvien energiamuotojen tukemiseen heikkenisivät.

Yhteenvetona valiokunta toteaa tiivistäen, että edellä kuvatut kehityspiirteet eivät voi miltään osin olla yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia. Tästä syystä vain maakaasun lisäkäyttöön perustuvaa ratkaisua ei voi käytännössä pitää todellisena vaihtoehtona lisäydinvoiman rakentamisen sallimiselle. Valiokunta korostaakin sitä, että ratkaisun tulee lähteä siitä, että kaikkia sähkön nykyisiä tuotantomuotoja ja energiansäästöä käytetään kapasiteetin turvaamiseen.

Jotta voitaisiin varmistaa, että ympäristötavoitteet etenisivät nopeasti ja että uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön mahdollisuudet tulevat täysimääräisesti hyödynnetyiksi, talousvaliokunta esittää kolmea lausumaehdotusta näille alueille suunnattujen toimenpiteiden vahvistamiseksi.