Kuntatalouden heikkeneminen jatkui viime vuonna, tosin
edellisvuotta lievempänä. Toimintakulut kasvoivat
5 prosenttia, verorahoituksen lisäys jäi 3,5 prosenttiin
ja kuntien yhteenlaskettu vuosikate supistui 12 prosentilla. Edellisenä vuonna
vuosikatteet supistuivat 37 prosentilla. Kuntayhtymiä talouden
kiristyminen ei koskenut, vaan niiden vuosikatteet pysyivät
edellisen vuoden tasolla. Nämä ilmenevät
Tilastokeskuksen julkaisemista kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston
tiedoista.
Tilinpäätösten mukaan kuntien toimintakulut kasvoivat
1,1 miljardilla ja toimintatuotot 300 miljoonalla eurolla. Toimintakatteiden
800 miljardin euron heikkenemisestä voitiin verotulojen lisäyksellä kattaa
170 miljoonaa, valtionosuuksien kasvulla 450 miljoonaa
sekä osinko- ja muiden rahoitustulojen kasvulla runsaat
30 miljoonaa euroa, joten vuosikatteiden vähennykseksi tuli
145 miljoonaa euroa. Kuntien yhteenlaskettu vuosikate oli 1 098
miljoonaa ja kuntayhtymien 331 miljoonaa euroa.
Talouden heikkeneminen koski taajaan asuttuja kuntia ja maaseutumaisia
kuntia. Kaupunkimaisten kuntien yhteenlaskettu vuosikate kasvoi parin
prosentin verran. Kaupunkimaisissa kunnissa vuosikate oli 295 euroa
asukasta kohti ja taajaan asutuissa kunnissa ja maaseutumaisissa kunnissa
72 euroa asukasta kohti. Kaupunkimaisissa kunnissa vuosikate kattoi
92 prosenttia poistoista ja taajaan asutuissa kunnissa 38 prosenttia
sekä maaseutumaisissa kunnissa 42 prosenttia. Kuntayhtymien
vastaava luku oli 115 prosenttia. Kun vuosikate jää poistoja
pienemmäksi, kunnan on otettava velkaa, myytävä omaisuuttaan
tai vähennettävä toimintapääomaansa pitääkseen
palvelujen tuotantovälineet toimintakunnossa.
Kaikkiaan 137 kunnan ja 26 kuntayhtymän vuosikate jäi
miinukselle. Negatiivisten katteitten summa oli -75 miljoonaa euroa.
Vuotta aiemmin tällaisia kuntia oli 64 ja kuntayhtymiä 23,
ja niiden vuosikatteitten summa oli -41 miljoonaa euroa.
Tuloslaskelmien mukaan kuntien toimintakulut olivat vuonna 2004
yhteensä 23,6 miljardia euroa ja toimintatuotot 6,2 miljardia
euroa. Verotuloja kunnat saivat 13,6 miljardia ja valtionosuuksia
4,7 miljardia euroa. Kuntayhtymien toimintakulut olivat 6,9 miljardia
ja toimintatuotot 7,3 miljardia euroa.
Investointeihin kunnat ja kuntayhtymät käyttivät
viime vuonna 3,2 miljardia euroa, joka on yhtä paljon kuin
vuotta aiemmin. Käyttöomaisuutta myytiin 590 miljoonalla
eurolla. Tämä on 80 miljoonaa euroa vähemmän
kuin vuonna 2003.
Kunnat ja kuntayhtymät lyhensivät pitkäaikaisia
lainojaan runsaalla 0,8 miljardilla eurolla ja ottivat uutta lainaa
lähes 1,8 miljardia euroa. Vuoden lopussa lainakanta oli
asukasta kohti kaupunkimaisissa kunnissa 1 229 euroa, taajaan asutuissa
kunnissa 1 098 euroa ja maaseutumaisissa kunnissa 1 063
euroa. Koko maan keskiarvo oli 1 173 euroa asukasta kohti.
Kaupunkimaisia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään
90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku
on vähintään 15 000.
Taajaan asuttuja ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään
60 % mutta alle 90 % asuu taajamissa ja suurimman
taajaman väkiluku on vähintään 4 000
mutta alle 15 000.
Maaseutumaisia ovat kunnat, joiden väestöstä alle
60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku
on alle 15 000, sekä kunnat, joiden väestöstä vähintään
60 % ja enintään 90 % asuu taajamissa
ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000.
Valtio ei voi välttyä vastuusta, kun arvioidaan avoimesti
syitä, jotka ovat johtaneet kunnat talousvaikeuksiin.
Valtionosuuksien indeksitarkistukset on jätetty tekemättä,
ja ansiotulovähennykset on otettu kuntien pussista.
Ansiotulovähennykset ovat leikanneet kuntien
verotuloja kovalla kädellä. Efektiivinen tuotto
on käytännössä keskimäärin
14 prosenttia. Vuosina 1997—2004 toteutetuista
verotulokevennyksistä kunnille on jäänyt
kompensoimatta yli 800 miljoonaa euroa.
Myös valtionosuuksien romahdus vuodesta 1993 lukien
on vaikeuttanut oleellisesti kuntien tehtävien rahoitusta.
Ennen kuntien syöksymistä lamaan vuonna 1993 valtionosuudet
kunnille olivat yhteensä 6,91 miljardia euroa ja vuonna
2004 yhteensä 5,92 miljardia euroa. Rahoitusvajeesta olisi
saatettu jotenkin selvitä, ellei samaan aikaan olisi
valtiolta sälytetty runsaasti uusia tehtäviä ja subjektiivisia
oikeuksia kuntien maksettaviksi. Näitä lisätehtäviä on
kertynyt lähes 30.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uusista tehtävistä aiheutunut
menolisäys on ollut 1,5 miljardia euroa, josta kunnille
on sälyttynyt yli miljardi euroa. Opetuspuolen osalta ei
ole ollut käytettävissä vastaava laskelmaa,
mutta useista sadoista miljoonista euroista joka tapauksessa kuntien osalta
puhutaan. Lisäksi kustannustason nousun edellyttämät
indeksitarkistukset vuosien 2001—2005 aikana
ovat jääneet valtiolta puolitiehen. Menetykset
kunnille ovat olleet yhteensä 920 000 euroa.
Suomen ja sen kuntien tulevaisuuteen vaikuttavia vahvoja signaaleja
ovat alueellinen erilaistuminen, globaali talous, ikääntyminen
ja muuttoliike, päihdehaittojen voimakas kasvu, työvoiman
tarjonta ja työvoimapula. Oma merkityksensä on
myös EU:n alueella tapahtuva verotuksen harmonisointi,
joka Suomelle merkitsee kansalaisten verotuksen kevenemistä,
mutta kunnille verotulojen supistumista, koska tuskin valtio niitä kompensoi.
Suomi on todennäköisesti jäämässä muun
Euroopan kanssa altavastaajaksi maailmantalouden kasvun painopisteen
siirtyessä yhä vahvemmin Kiinaan ja tulevaisuudessa
Intiaan. Tuotannollinen työ siirtyy sinne, missä kasvukin
tapahtuu, lähelle asiakasta. Yhdysvaltain kaksoisvaje muodostaa
ison riskin. Venäjä on Suomelle toisaalta iso
mahdollisuus.
Vähemmän julkishallintoon perehtynyt voi perustellusti
ihmetellä, miksi valtakunnallisen kasvukeskuksen ydinkunnat
tuskailevat talousongelmiensa kanssa. Pääosin
ongelmat ovat ulkoisten tekijöiden aiheuttamia, mutta niissä on myös
sisäsyntyistä tehottomuutta, päällekkäisyyttä ja
turhaa byrokratiaa. Myös ylihuolehtiminen, avuttomuuteen
kannustaminen ja epäolennaisten tarpeiden tyydyttäminen
syö resursseja.
Valtion suunnalta tuskin on odotettavissa myönteisiä signaaleja.
Verotulojen kasvukaan ei muodostu pelastukseksi. Kilpailukykymme
kehittäminen edellyttääkin panostusten
voimakasta supistamista, niiden osin uudelleen kohdentamista ja
osuvuuden parantamista, mikä onnistuu vain vahvasti sitoutuneen,
johdonmukaisen ja päämäärätietoisen
politiikan tekemisen kautta.
Maailman muutos pakottaa arvioimaan uudelleen myös
kuntien tehtäviä ja tuotantotapoja. On voitava
vastata kysymykseen, miten turvata kuntalaisille enemmän
yhä laadukkaampia kuntapalveluita ja samalla pitää kuntien
menojen kasvu hallinnassa.
Viimeaikainen keskustelu on kuitenkin ajautunut sivuraiteille.
On syntynyt kilpailu siitä, kuka keksii esittää suurempia
kuntakokoja, kun uudet kuntarajat piirretään
kartalle. Esillä on ollut useita vaihtoehtoja, mm. 40,
70 ja 100 kuntaa. Tällaiset "peruskuntamallit" tuntuvat
nimenä turvalliselta, mutta samalla se tarkoittaisi yli
300 kunnan häviämistä ja lähidemokratian
heikentymistä. Tämä ei ole oikea tie.
Tuhon tie olisi myös lähteä ajamaan maakunnan
kattavaa aluekuntamallia. Sen alapuolelle jäisi joukko
kuntia, joiden tehtävänä olisi lähinnä päättää maitolaitureiden
ja matonpesupaikkojen sijainnista sekä tanhukurssien ja
kahvinkeiton järjestelyistä. Mitä tehtävää tällaisilla
"leikkikunnilla" on, kun niillä ei olisi lailla määrättyjä tehtäviä tai
verotusoikeutta? Mistä oikein saataisiin rahat
lähikuntien kehittämiseen?
Jähmettymättä esitettyihin kolmeen
keskusteluvaihtoehtoon olisi avoimesti katsottava, mitkä jokaisen
kunnan vastuulla olevista tehtävistä voitaisiin
siirtää koko maakunnan tasolla hoidettaviksi.
Erikoissairaanhoito, koko toisen asteen koulutus, monet sosiaalitoimen
tehtävät, psykiatrinen sairaanhoito ja osa muustakin
perusterveydenhoidosta ovat muutamia esimerkkejä palveluista, joiden
järjestämisvastuun tulisi olla maakuntatasolla
eikä kunnilla. Eihän niihin nytkään
yksityinen kunta voi juurikaan vaikuttaa. Menettely tarjoaisi
parempia mahdollisuuksia palvelutuotannon kilpailuttamiseen, parantaisi
tuottavuutta ja säästäisi kuntakentän
menoja.
Taloudeltaan ja toiminnoiltaan terveiden kuntien yhteneväisyyttä on
vaikea löytää esimerkiksi kunnan koosta
tai asukasmäärästä. Suomesta löytyy
lukuisia hyvin menestyviä pienkuntia, jotka ovat olleet
valmiita avoimeen yhteistyöhön muiden kuntien
kanssa ja samalla järjestäneet monia kuntalaisten
tarvitsemia palveluita ja niiden tuotantoa taloudellisesti järkevälle
pohjalle.
Miten tulisi sitten toimia niiden kuntien kanssa, jotka painivat
vuodesta toiseen samojen taloudellisten ongelmien kanssa
ja joissa kiihtyvällä tahdilla otetaan lisää syömävelkaa?
Tällaisissa kunnissa vaikuttaa poliitikoiltakin kadonneen tulevaisuuden
ja toivon näköalat, eikä ole valmiuksia
tehdä rakenteellisia uudistuksia. Niinpä valtion
tulisi kannustaa taloudellisesti esimerkiksi ns. porkkanarahoilla
vuosikausia toisensa perään vuosikatteeltaan heikkoja
kuntia tekemään rakenneuudistuksia ja hakemaan
yhteistyötä lähikuntien kanssa eri hallinnonaloilla.
Samalla kuntien yhdistymisavustukset tulee lopettaa, koska niiden
merkityksenä on ollut vain pelkkä harhautus lisärahan
toivossa tapahtuviin kuntaliitoksiin, joissa vanhat rakenteet jäävät
uuden yhdistyneen kunnan pysyväksi rasitteeksi.
Kuntarakennekeskustelun rauhoittamiseksi tulee turha keskustelu
kuntien määrästä ja niiden oikeasta
koosta lopettaa ja antaa toimintakykyisille kunnille ja niiden päättäjille
mahdollisuus hoitaa kuntansa asioita menestyksekkäällä ja
parhaalla mahdollisella tavalla.
Vuosikatteeltaan toistuvasti negatiivisia kuntia on velvoitettava
lainsäädännön kautta käymään
läpi kaikki mahdollisuudet palvelutuotannon uudelleen järjestämiseen.
Jos palvelutuotannon osalle ei voida löytää rakenteellisia
ratkaisuja ja tilanne on edelleen toivoton kunnan tulevaisuuden
osalta niin, että kunnan kassatilanne ja maksukyky ovat
kriisiytyneet pysyvästi, on kunta otettava toistaiseksi
valtion haltuun. Valtion tulee nimetä riippumaton selvitystyöryhmä,
joka osoittaa tällaiselle kunnalle riittävät
toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi.
Kunnallista päätöksentekoa ja päätöksentekijöiden
vastuullisuutta koskevaa lainsäädäntöä tulee
myös uudistaa siten, että edesvastuuttomien päätösten
estämiseksi ja vastuuvelvollisuuden varmistamiseksi tulee
ennakkoon laatia aiheellinen korvausvelvollisuuspykälä.
Jos kunnassa, jonka vuosikate on ollut pitkään
negatiivinen, tehdään vähemmän
välttämättömiä investointeja,
tulee nämä päättäjät
ja päätösten toimeenpanijat saattaa henkilökohtaisesti
niistä vastuuseen.