TOIMENPIDEALOITE 31/2007
vp
TPA 31/2007
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Työmatkakulujen vähentäminen
Eduskunnalle
Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi selvittää mahdollisuudet
työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän
yksinkertaistamiseksi. Elinkeinoelämän tulevaisuuden
haasteita tulee olemaan erityisesti ammattitaitoisen työvoiman
saatavuus suurien ikäluokkien poistuessa vähitellen
työmarkkinoilta. Haasteita työvoiman saatavuudelle
parhaillaan aiheuttaa myös se, etteivät elinkeinoelämän
ja yhteiskunnan työvoimatarpeet sekä koulutusmäärät
kohtaa. Erilaisista ammattiin valmistavista oppilaitoksista ja korkeakouluista
valmistuu joko liian vähän tai liian paljon uusia työntekijöitä yritysten
ja julkisten organisaatioiden tarpeisiin. Jotta työvoiman
saatavuutta voitaisiin parantaa ja työvoiman joustavaa
liikkumista edistää, työmatkakulujen
verovähennysjärjestelmää on
yksinkertaistettava sekä myös oman auton käytön
mahdollisuutta helpotettava.
Työssäkäyntialueet ovat yhä laajempia,
ja useat ammatit asettavat isoja haasteita ajankäytölle.
Suurten ikäluokkien ikääntyessä ja
työvoimapulan kasvaessa työssäkäyntialueet
laajenevat entisestään. Matkakuluvähennysten
tulee vastata todellisia välttämättömiä matkakuluja,
ja niiden tulee taata kansalaisten tasapuolinen sekä oikeudenmukainen
verotuskohtelu. Lain tulisi mahdollistaa oman auton käyttö kodin
ja työpaikan välisessä työmatkaliikenteessä silloin,
kun omaa autoa tarvitaan myös työpisteestä toiseen siirryttäessä ja
kun oman auton käyttö selkeästi kohtuullistaa
työmatkaan käytettyä aikaa. Nykyinen
työmatkakulujen verovähennysjärjestelmä on
epätäsmällinen, aiheuttaa tarpeetonta byrokratiaa
eikä kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Työmatkalaiset
joutuvat käyttämään paljon aikaa
työmatkakulujen vähennysasioiden selvittämiseen
veroilmoituksessaan. Kansalaisten tasavertainen kohtelu ei ole edes
mahdollista tällä hetkellä. Tämä johtuu
verovirastojen paljonkin toisistaan poikkeavista työmatkavähennyksiin
liittyvistä laintulkinnoista.
Joissain kunnissa halutaan muun muassa pitää huolta
hyvin koulutettujen, hyvin palkattujen ihmisten säilymisestä kunnan
asukkaina. Heille saatetaan hyväksyä oman auton
käyttö löyhemmin perustein kuin joillekin
toisille toisella paikkakunnalla. Lisäksi eräät
työnantajat suovat työntekijöilleen mahdollisuuden
pitää näennäistä työpaikkaa
kotikunnassaan tai lähellä sitä todellisen
työpisteen ollessa kuitenkin etäämpänä toisella
paikkakunnalla. Näiden usein toistuvien matkojen kulut
voidaan sitten veloittaa työnantajalta kilometrikorvauksina.
Monet verovelvolliset kuitenkin saavat vähentää työmatkakulunsa vain
seutulipun tai muun vastaavan kuukausilipun hinnan mukaan, vaikka
oma auto on eräs tärkeimpiä työvälineitä tai
oman auton käyttö työpaikalle kuljettaessa
on ainoa kohtuullinen vaihtoehto nykyisten työajan vaihteluiden
ja vaadittujen joustojen takia.
Jotta työmatkakulujen vähentämisoikeuden myötä kansalaisia
kohdeltaisiin tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkialla Suomessa,
matkakuluvähennysten tulisi vastata todellisia matkakuluja
tarkoituksenmukaisimman ja joustavimman kulkutavan mukaisesti. Nykyajan
kovenevan työtahdin ja työelämän
kasvavien haasteiden vuoksi työmatkojen joustavuutta ei
voi vähätellä — työntekijöillä tulee
olla mahdollisuus viettää aikaa myös
perheensä ja läheistensä kanssa. Työmatkoihin
ei saa kulua aikaa kohtuuttomasti.
Monet ovat jopa joutuneet luopumaan työpaikastaan,
koska työssäkäynnin kustannukset ovat nousseet
liian korkeiksi suhteessa saatuun palkkaan: he ovat asuneet huonojen
liikenneyhteyksien takana, mutta eivät kuitenkaan
ole saaneet vähentää oman auton käyttöä verotuksessa.
Monen kohdalla tilanne on ollut sellainen, että työmatka
on pakosta pitkä, kun asuinpaikan läheltä ei
löydy koulutusta vastaavaa työtä. Moni
heistä on valittanut eri oikeusasteisiin saadakseen korjausta
tilanteeseen. Useissa tapauksissa päätös
on ollut kielteinen. Päätöksissä on
hyvistä selvityksistä huolimatta kyseenalaistettu
työn luonne ja joustavuuden tarve työtehtävien
hoitamisessa. Jossain päätöksessä on
evätty oman auton käyttö vedoten siihen,
ettei avioparilla ole yhteisiä lapsia ja näin
ollen heillä ei olisi perusteluja oman auton käytölle.
Kaikki nämä tietooni tulleet tapaukset
kertovat kansalaisten epäoikeudenmukaisesta ja epäjohdonmukaisesta
kohtelusta.
Tuloverolain 93 § määrittelee
vähennyskelpoisiksi ansiotulon hankkimisesta aiheutuneiksi menoiksi
matkakustannukset asunnon ja työpaikan välillä.
Kyseisellä lainkohdalla on ainoastaan yksi vakiintunut
tulkintatapa, jota tukee muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisu vuodelta 1979. Lainkohdan tulkinnan mukaan matkakustannukset
voidaan vähentää ainoastaan
julkisten kulkuneuvojen maksujen suuruisina. Ainoastaan siinä tapauksessa,
että Verohallituksen erikseen antamissa ohjeissa mainitut
julkisten kulkuneuvojen odotusajat ylittyvät, oman auton
käytön voi verotuksessa vähentää.
Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 1979 antama ratkaisu (KHO:1979-B-II-561)
on ennakkotapaus, jota on käytetty tulkintamallina. Sen mukaan
oman auton tarvitseminen työpisteestä toiseen
liikuttaessa ei ole peruste vähentää oman auton
käyttöä asunnon ja työpaikan
välillä. Kyseinen ratkaisu ei ollut edes yksimielinen,
vaan syntyi tiukan äänestyksen (3—2)
jälkeen kahden tuomarin vastustaessa tulkintaa. Yli kaksikymmentä vuotta
vanhan äänestyksen jälkeen syntyneen
ratkaisun käyttäminen ennakkotapauksena vaatii
muutosta tuloverolain 93 §:ään,
jotta se vastaisi todellista tilannetta. Nyky-yhteiskunnassa työssäkäynti
on hyvin erilaista kuin tuohon aikaan, ja elinkeinoelämän
ja yhteiskunnan toiminta edellyttääkin laajempia
työssäkäyntialueita ja työvoiman
parempaa liikkuvuutta.
Tuloverolain 93 §:ää tulisi
muuttaa siten, että se mahdollistaisi laajemmalti matkakuluvähennyksen
oman auton käytöstä. Matkakuluvähennys
tulisi myöntää henkilöille,
jotka voivat osoittaa tarvitsevansa omaa autoa työtehtäviensä asianmukaiseen
suorittamiseen, sekä niille verovelvollisille, joille oman
auton käyttö selvästi kohtuullistaa työmatkoihin
käytettävää aikaa. Tuloverolain
tulisi myös ehdottomasti varmistaa kansalaisten oikeudenmukainen
ja tasapuolinen kohtelu riippumatta siitä, minkä veropiirin alueella
kukin asuu.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy välittömästi
toimenpiteisiin työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän
selkeyttämiseksi sekä oman auton nykyistä laajemman
käytön sallimiseksi ja että hallituksen
tulee toimenpiteillään varmistaa kansalaisten
oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu vähentämällä kohtuutonta
byrokratiaa sekä suurta tulkinnanvaraisuutta työmatkakulujen
vähentämisoikeudessa.
Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta
2007