TOIMENPIDEALOITE 43/2008 vp

TPA 43/2008 vp - Janne Seurujärvi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Mopoautoa koskevan lainsäädännön muuttaminen

Eduskunnalle

Mopoauto on kevyt nelipyörä, jonka suurin sallittu ominaispaino on 350 kilogrammaa ja sallittu maksiminopeus 45 kilometriä tunnissa. Mopoautoa saavat ajaa M-kortin eli niin sanotun mopokortin haltijat. Mopokortin saaminen edellyttää vähintään 15 vuoden ikää sekä teoriakokeen ja lääkärintarkastuksen läpäisemistä. Pakollisia ajotunteja kortin saamiseksi ei vaadita.

Vuonna 2006 kevyitä nelipyöriä oli rekisteröity koko maassa noin 1 300, viime vuonna jo 4 000. Kevyisiin nelipyöriin kuuluvat myös mönkijät, mutta valtaosa uusista rekisteröinneistä on mopoautoja. Tänä vuonna mopoautojen lisääntyminen on alkanut näkyä myös onnettomuustilastoissa. Vuoden alusta elokuun puoliväliin mopoauto oli viime vuonna osallisena 20 onnettomuudessa koko maassa. Tänä vuonna vastaava luku oli jo 49. Suurin osa mopoautojen onnettomuuksista johtuu siitä, ettei kuljettaja hallitse ajoneuvoaan.

Mopoautojen sekä mopojen voimakkaasti lisääntynyt kasvu liikenteessä 2000-luvulla on osaltaan aiheuttanut sen, että liikenteen riskikuljettajien profiili on muuttunut entistä nuoremmaksi. Liikenteen seassa ajotaitojaan harjoittava kuljettaja on huomattava turvallisuusriski paitsi itselleen myös muulle liikenteelle, mistä kertovat kasvaneet onnettomuustilastot. Mopoauton ajo-oikeuden saaminen pelkästään hyväksytysti suoritetulla teoriakokeella ei ole taannut nuorten mopoautoilijoiden turvallisuutta ja liikenneosaamista. Tämän vuoksi tarvitaan nyt lainsäädännöllisiä toimenpiteitä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy liikenneturvallisuuden parantamiseksi toimenpiteisiin uudistaakseen mopoautojen ajo-opetusta ja ajokortin suorittamista koskevaa lainsäädäntöä.

Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

  • Janne Seurujärvi /kesk