TOIMENPIDEALOITE 83/2002
vp
TPA 83/2002
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Terveysalan ammattikorkeakoulun käytännön opetus
Eduskunnalle
Anu Räisäsen tuore väitöskirja
osoittaa, etteivät vuonna 1999 ammattikorkeakouluista valmistuneet
sairaanhoitajat osanneet hoitaa potilaitaan yhtä hyvin
kuin vuonna 1992 vanhamuotoisista sairaanhoitajaopistoista valmistuneet.
Hoitoalan korkea-asteen opetus on opiskelijoiden mielestä liian
teoreettista, eikä teoria nivoudu kunnolla tulevaan käytännön
työhön.
Ammattikorkeakoulusta valmistuvat eivät kokeneet hallitsevansa
mitään osa-aluetta paremmin kuin opistoasteelta
valmistuvat. Suurin ero oli kuitenkin käytännön
hoitotyön osaamisessa. Ammattikorkeakouluista työelämään
siirtyvät hoitajat pitivät kädentaitojaan
riittämättöminä, koska niitä ei
ehtinyt kunnolla harjoitella opiskeluaikana. Samaa viestiä on
kuulunut myös sairaaloista ja terveyskeskuksista, joista
kerrotaan, et-teivät uuden koulutuksen saaneet hoitajat
aina osaa laittaa tiputusta, valmistella potilasta leikkaukseen
tai laskea lääkeannoksia oikein.
Myös Korkeakoulujen arviointineuvosto totesi vuonna
1998 ammattikorkeakoulujen opetuksessa runsaasti käytännön
työtä haittaavia puutteita. Työelämän
tarpeet olivat jääneet liikaa teorian varjoon,
ja koulujen itse laatimat opetusohjelmat olivat kovin kirjavia.
Opiskelijoiden taidot ja itseluottamus kärsivät,
kun työn vaativuus lisääntyi, maksulliseksi
muuttunutta harjoittelua vähennettiin eikä kesä-
tai viikonlopputöitä ollut laman vuoksi tarjolla.
Näin käytännön työn
ja ihmisten kohtaamisten vähentyessä etäännyttiin myös
ihmisen hoitamisesta ja kaikesta siitä, mitä inhimillisyys
ja ihmisen arvon kunnioittaminen hoitotyössä edellyttävät.
Opetusta on viime vuosina pyritty kohentamaan, ja arviointineuvoston
seuranta viime vuonna osoittikin useiden ammattikorkeakoulujen lisänneen
sekä käytännön opetusta ja harjoittelua
että yhteistyötä työnantajien
kanssa puutteiden korjaamiseksi. Myös opetussuunnitelmia on
pyritty yhtenäistämään. Silti
parantamisen varaa on yhä runsaasti. Ammattikorkeakoulujen
välillä on suuria eroja valmistuneiden käytännön työn
taidoissa. Sama taso täytyy saavuttaa kaikissa oppilaitoksissa,
jotta saisimme käytännön hoitotyön
ammattilaisia hyvän hoidon takaamiseksi terveydenhuollon
asiakkaille. On oleellisen tärkeää, että esimerkiksi
sairaanhoitajiksi valmistuvat hallitsevat kaikki keskeiset hoitotyön
toiminnot riippumatta tutkinnosta tai koulutuksesta.
Ammattikorkeakouluissa opetustunteja on vähemmän
kuin opistoasteella, ja henkilöstön vähyyden
vuoksi kaikkea suunniteltuakaan ei aina ehditä opettaa.
Sen sijaan, että opettajat opettaisivat, opiskelijat etsivät
tietonsa aiempaa itsenäisemmin tekemällä esseitä,
seminaaritöitä ja projekteja. Riittävästi
ei ole kuitenkaan mietitty, sopiiko tällainen opetustapa
käytännönläheiselle hoitoalalle.
Yhteen muottiin pakotettu ammattikorkeakouluopetus voi estää eri
aloille ominaisten tavoitteiden saavuttamisen. Kädentaitoja, vuorovaikutusta
ja teknologiaa ei opita vain kirjallisilla tehtävillä ja
teoriaopinnoilla, vaan käytännönläheistä ja
käytännössä tapahtuvaa opetusta
on oltava riittävästi terveysalan opiskelijoiden käytännön
taitojen opettamiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin terveysalan
ammattikorkeakoulujen opintojen kehittämiseksi käytännön
taitojen osalta.
Helsingissä 2 päivänä toukokuuta
2002