Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Työvoiman saatavuuden turvaaminen
Väestön ikääntymisen ja
työelämään tulevien ikäluokkien
pienentymisen seurauksena monille aloille arvellaan tulevan pulaa
työvoimasta jo tämän vuosikymmenen lopulla.
Jotta työvoiman riittävyys voitaisiin turvata,
on ensisijaisesti pyrittävä huolehtimaan siitä,
että kaikki käytettävissä olevat
työvoimaresurssit saadaan täysimääräisesti
työmarkkinoiden käyttöön. Tässä työssä työvoimaviranomaiset
ja julkisen työvoimapalvelun keinot ovat keskeisessä asemassa.
Työvoiman riittävyyden turvaamisessa keskeinen
merkitys on sillä, että töissä olevat
ikääntyvät työntekijät
jaksaisivat jatkaa nykyistä pitempään
työelämässä ennen eläköitymistään. Tämä edellyttää paitsi
eläkejärjestelmien muuttamista työssä jatkamista
kannustavammiksi ennen kaikkea työnantajien ja työnjohdon
asennemuutosta niin, että ikääntyvien
osaamista ja kokemusta arvostetaan ja heidän osaamisensa
kehittämiseen heille soveltuvalla tavalla panostetaan nykyistä enemmän.
Myös työvoimatoimistojen tulee olla entistä enemmän
mukana tässä työssä ja tarjota
asiantuntevaa apua saneeraustilanteessa tai -uhan alla oleville
yrityksille ja niiden työntekijöille, jotta ikääntyvien
työntekijöiden osaamista voidaan parantaa ja heidän
pysymisensä työmarkkinoilla voidaan turvata.
Työvoimaviranomaisten keskeisin tehtävä työvoiman
saannin turvaamisessa on työttömien saaminen takaisin
työmarkkinoiden piiriin. Suomessa oli lokakuussa 2002 edelleen
työttömänä yli 350 000 henkilöä,
joista työttöminä työnhakijoina
oli 277 000. Tukitöissä ja muiden
työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä oli
noin 80 000 työtöntä. Pitkäaikaistyöttömiä oli
noin 104 000, joista työttöminä työnhakijoina
oli reilut 75 000 ja erilaisissa toimenpiteissä noin 28
000. Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä noin
45 000, joista työttöminä työnhakijoina
oli 33 000.
Pitkäaikaistyöttömien joukossa on
monia, jotka työllistämistoimenpiteiden sijasta
tarvitsevat joko pitkällisen kuntoutuspolun tai eläkeratkaisun.
Yhteistyötä sosiaali- ja terveysviranomaisten
kanssa tuleekin edelleen tiivistää näiden
henkilöiden tilanteen ratkaisemiseksi. Samalla vapautetaan
työvoimatoimiston resursseja muiden työttömien
työllistämisen tukemiseen.
Jotta työmarkkinoille haluavat ja kykenevät pitkäaikaistyöttömät
saadaan takaisin työelämään,
tarvitaan työvoimaviranomaisilta yksilöllisten
ratkaisujen etsimistä, monialaista osaamista, työllistämis-
ja koulutusmahdollisuuksien tuntemusta sekä hyvää yhteistyötä alueen
yritysten, kuntien ja valtion laitosten kanssa. Hyviä kokemuksia
on saatu eri viranomaisten yhteistyöstä yhteispalvelupisteissä, joissa
eri hallinnonalojen osaaminen ja niiden käytettävissä olevat
keinot on voitu yhdistää ja etsiä yhdessä asiakkaan
kanssa hänelle parhaiten sopiva toimenpidevalikoima.
Niin perinteisten kuin maahanmuuton myötä syntyneiden
etnisten vähemmistöryhmien piirissä työttömyysaste
on huomattavasti valtaväestöä korkeampi.
Heidän työllistämismahdollisuuksiensa
parantamiseen tuleekin panostaa huomattavasti nykyistä enemmän
muun muassa palkkaamalla työvoimatoimistoihin näiden
ryhmien edustajia, jotka tuntevat kyseistä kulttuuria ja
voivat näin auttaa sopivien työllistämis-
ja koulutuspalvelujen kehittämisessä ja
yhteyk-sien luomisessa työmarkkinoille.
Tulevaisuuden työvoimatarjonnan turvaamisessa on tärkeää ottaa
huomioon myös vammaiset sekä muut vajaakuntoiset
henkilöt, jotka haluavat olla mukana työelämässä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että vajaakuntoisten henkilöiden työllistämiseen
kiinnitetään erityistä huomiota työvoimatoimistojen
työssä. Lakiehdotuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevalle
voidaan laatia työnhakusuunnitelma ja hänet voidaan
sijoittaa tukitöihin, jos työvoimatoimiston arvion
mukaan hänen työllistymistään
voidaan siten tuloksellisesti tukea.
Valiokunta on vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden
työllistymistä edistävästä lainsäädännöstä antamassaan
lausunnossa (TyVL 14/2001 vp) painottanut työvoimaviranomaisten
keskeistä vastuuta vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden
työllistämisessä. Valiokunta korosti
lausunnossaan muun muassa työllistämistukien kehittämistä vastaamaan
paremmin vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymisen
edistämistarpeita. Valiokunta toistaa lausunnossa esittämänsä ja
katsoo, että vammaisia ja vajaakuntoisia henkilöitä työllistettäessä työllistämistukien
kestoa tulee lisätä ja räätälöidä palveluja
ja työllistämistukia palvelukokonaisuuksiksi esimerkiksi
yhdistämällä työkokeiluja ja
työllistämistukia. Valiokunta korostaa, että vammaisten
henkilöiden pääsy yleisille työmarkkinoille
on tärkeää sekä vammaisten henkilöiden
itsensä että koko yhteiskunnan kannalta. Työllistämisen
alkuvaiheessa mahdollisesti tarvittava tavallista suurempi panostus
esimerkiksi työolosuhteiden järjestelyjen ja järjestelytukien muodossa
voi tulla yhteiskunnalle monin kerroin takaisin säästyvinä eläke-
ja sairaskuluina, jos työllistäminen onnistuu
hyvin ja johtaa vammaisen henkilön pysyvämpään
työllistymiseen.
Samalla valiokunta toteaa, että vajaakuntoisten henkilöiden
työllistymisen tiellä olevat lainsäädännölliset
esteet tulee pikaisesti poistaa. Tällainen este on esimerkiksi
viimeisen työnantajan vastuu työkyvyttömyyseläkettä myönnettäessä.
Valiokunta on kiirehtinyt tämän esteen poistamista
kuntoutusta koskevasta lainsäädännöstä antamassaan
lausunnossa (TyVL 14/2002 vp).
Asiakaslähtöinen lähestymistapa
Nykyisen työvoimapalvelulain mukaan työvoimapalvelut
on järjestettävä niin, että ne
perustuvat asiakkaan tarpeisiin ja vapaaseen valintaan sekä tukevat
hänen työllistymistään ja pysymistään
vapailla työmarkkinoilla. Valiokunta korostaa työnhakijan itsemääräämisoikeuden
kun-nioittamisen
tärkeyttä ja katsoo, että työvoimapalvelujen
järjestämisessä tulee pitää lähtökohtana
perustuslain suojaamia yksilön oikeuksia, joita ovat muun
muassa oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla sekä valita asuinpaikkansa.
Valiokunta toteaa, että työvoimapalvelujen kehittämisessä on
viime vuosina edetty yhä pitemmälle asiakkaiden
kontrollin ja sanktioilla ohjaamisen suuntaan. Tämä on
pahimmillaan voinut johtaa työvoimatoimistojen virkailijoiden
ja asiakkaiden välisen suhteen vääristymiseen.
Esimerkiksi työnhakusuunnitelman toteuttamiseen liitettyjen
sanktioiden seurauksena hyvästä työvälineestä on
voinut tulla avoimen vuorovaikutuksen ja asiakkaalle parhaiten soveltuvan
ratkaisun etsimisen este. Asiakkaat ovat tulleet epäluuloisiksi
ja varovaisiksi omien tarpeidensa ja ajatustensa esille tuomisessa,
kun työnhakusuunnitelmaan kirjattuina kaikkia heidän toiveitaan
on voitu alkaa käyttää heitä vastaan
tilanteissa, joissa he eivät ole syystä tai toisesta pystyneet
niitä toteuttamaan.
Valiokunta katsoo, että työttömät
tarvitsevat kontrollin sijasta räätälöityjä yksilöllisiä työllistymissuunnitelmia
sekä aitoa tukea ja kannustusta suunnitelmiensa toteuttamiseen.
Valiokunta korostaa asiakaslähtöistä lähestymistapaa
ja katsoo, että työttömän tulee
voida tulla työvoimatoimistoon saamaan hänelle
kuuluvia palveluja luottaen siihen, että häntä kuunnellaan,
hänen tarpeensa ja toiveensa otetaan huomioon ja hänen
oikeuksiaan kunnioitetaan. Tämän korostamiseksi
valiokunta ehdottaa julkisesta työvoimapalvelusta annetun
lain 1 luvun 3 §:ään lisättäväksi
säännöksen, jossa todetaan palvelujen perustuvan
asiakkaan tarpeisiin ja vapaaseen valintaan.
Yksilöllinen palveluote edellyttää välttämättä inhimillisiä voimavaroja,
asiakastyön ammattilaisia, joilla on vankkaa työelämän,
ihmisen koulutettavuuden ja kehittymisen reunaehtojen ymmärrystä ja
hyviä vuorovaikutustaitoja. Vaikka työttömyys
on määrällisesti vähentynyt
1990-luvun laman vaikeimmista vuosista, työvoimaviranomaisten
toimenpiteiden kohteena olevaan ryhmään on samalla
valikoitunut yhä vaikeammin työllistettävää väkeä,
joiden palvelemisessa ja työllistymispolun löytämisessä tarvitaan
yhä enemmän henkilökohtaista palvelua.
Tästä syystä valiokunta korostaa erityisesti
työvoimatoimistojen henkilöstöresurssien
turvaamisen tärkeyttä. Työllistämis-
ja koulutusmäärärahojen ohella varoja
tulee nyt suunnata myös työvoimatoimistojen henkilöstön
palkkaukseen, jotta työvoimatoimistot pystyvät
säilyttämään ja rekrytoimaan
vaativaan asiakaspalvelutyöhön perehtyneitä ja
osaavia työntekijöitä ja jotta kaikkien työvoimatoimistojen
mahdollisuudet tarjota yksilöllisiä palveluja
voidaan turvata tarvittaessa myös lisähenkilöstöä palkkaamalla.
Yksilölliset palvelut ja räätälöidyt
työllistymispolut ovat edellytys sille, että työllisyysmäärärahoilla
järjestetyllä koulutuksella ja tukityöllä voidaan saada
aikaan todellisia pysyviä työllisyysvaikutuksia.
Valiokunnan käsityksen mukaan yksilöllisten palvelujen
antaminen on pystytty turvaamaan keskimääräistä paremmin
pienissä työvoimatoimistoissa, joissa tunnetaan
niin työttömät kuin alueen työmarkkinat
ja niiden toimijat. Valiokunta pitää tärkeänä,
että pienten, hyvin toimivien työvoimatoimistojen
asema turvataan, samalla kun pyritään löytämään
keinoja, joilla palvelut myös suurissa työvoimatoimistoissa
saadaan nykyistä yksilöllisemmiksi.
Nuorten työllistäminen
Nuorisotyöttömyys on työttömyyden
kaikkien huolestuttavin muoto. Jokainen koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyvä nuori
on liikaa niin inhimillisestä näkökulmasta
nuoren oman ja hänen läheistensä elämänlaadun
kannalta kuin yhteiskunnalle aiheutuvina kustannuksina ja saamatta jäävänä työpanoksena.
Vaikeimmin hoidettavaan niin sanottuun nuorisotyöttömyyden
kovaan ytimeen arvellaan kuuluvan tällä hetkellä noin
15 000 nuorta. Myös heidän työpanostaan tarvitaan
kipeästi tulevaisuuden työmarkkinoilla. Jokaisen
nuoren yksilölliseen ohjaamiseen koulutukseen ja työhön
kannattaa panostaa, jotta kaikki tämän päivän
nuoret ovat tulevaisuudessa työmarkkinoilla luomassa hyvinvointia yhteiskuntaamme
omalla työpanoksellaan.
Valiokunta korostaa, että jokaisen nuoren yksilölliseen
urasuunnitteluun ja ohjaamiseen hänelle sopivaan koulutukseen,
työharjoitteluun tai muulle hänelle soveltuvalle
työllistymispolulle tulee suunnata riittävästi
voimavaroja. Erityisen tärkeää on, että nuorten
kanssa työskentelemiseen on käytettävissä riiittävästi
ammattitaitoista, pysyvää henkilökuntaa,
jolla on aikaa nuoren yksilölliseen palveluun ja tarvittavat vuorovaikutustaidot.
Valiokunta kiinnitti työttömyysturvalakiesityksestä antamassaan
lausunnossa (TyVL 20/2002 vp) huomiota nuorten työmarkkinatuen saantiedellytyksiin
ja korosti, että työmarkkinatuen epääminen
ei saa johtaa nuoren jäämiseen työvoimatoimiston
palvelujen ulkopuolelle. Valiokunnan käsityksen mukaan
vaikeasti työllistyvien ja syrjäytymisvaarassa
olevien sekä etnisiin vähemmistöihin
kuuluvien nuorten sijoittumista työmarkkinoille ja koulutukseen
tulee tukea muun muassa edistämällä nuorten
elämänhallintataitoja ja vakinaistamalla nuorten
työpajatoiminta, josta on saatu hyviä kokemuksia.
Valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi
lausuman, jonka mukaan tulee tehostaa toimenpiteitä niin, että jokaiselle
alle 25-vuotiaalle työttömälle työnhakijalle
etsitään oma väylä kohti työelämää muun
muassa oppilaitosten, työvoimatoimistojen, työpajojen,
kuntoutuksen ja yksilövalmennuksen sekä nuorisotyön välineitä käyttämällä (Valiokunnan
lausumaehdotus).
Alueellisen työllisyyspolitiikan kehittäminen
Työllisyystilanne on hyvin erilainen eri puolilla maata,
ja eriytymiskehitys näkyy selvästi myös maakuntien
sisällä. Myös suurten kaupunkien sisällä on
asuma-alueita, joissa työttömyysaste nousee huomattavasti
maan keskimääräistä työttömyysastetta
korkeammaksi.
Lakiehdotukseen ehdotetaan siirrettäviksi työllisyyslain
säännökset, joiden mukaan valtion, kuntien
ja yritysten tulee yhteisin talous- ja työllisyyspoliittisin
toimin huolehtia alueellisesti tasapainoisesta työllisyydestä niin,
ettei minkään työssäkäyntialueen
työttömyys olennaisesti ylitä maan keskimääräistä tasoa.
Olennainen ylittäminen on talousarvioesityksen perusteluissa
määritelty vuosittain siten, että minkään
työssäkäyntialueen työttömyys
ei saa ylittää vuositasolla 80 prosentilla maan
keskimääräistä tasoa, ja tämän
rajan ylittämisen estämiseksi määrärahojen käyttö voidaan
aloittaa työttömyyden ylittäessä 60
prosentin tason.
Valiokunta on valtion vuoden 2003 talousarvioesityksestä antamassaan
lausunnossa (TyVL 18/2002 vp) todennut, että säännöksistä huolimatta
esimerkiksi Sallan kunnassa työttömyys on ylittänyt
80 prosentilla maan keskitason keskeytyksettä vuodesta
1996 lähtien. Valiokunta toistaa lausunnossa esittämänsä ja
pitää tärkeänä, että hallitus
selvittää, millä alueilla työttömyys
ylittää työllisyyslaissa ja talousarvioperusteluissa
määritellyn enimmäistason ja mistä ylitys
aiheutuu, sekä ryhtyy välittömästi
toimenpiteisiin tilanteen saamiseksi lain edellyttämälle tasolle.
Valiokunta korostaa työttömyyden hoidon alueellistamisen
merkitystä ja katsoo, että työvoimapolitiikan
toteutuksessa alueille tulee antaa merkittävästi
lisää päätäntävaltaa
toimenpiteiden suuntaamisessa alueiden omien mahdollisuuksien ja
tarpeiden mukaisesti. Tämä edellyttää muun
muassa työvoimahallinnon tulosohjausjärjestelmän
kehittämistä siten, että alueellisen
päätöksenteon mahdollisuudet paranevat.
Työllisyysmäärärahojen käyttöä tulee joustavoittaa
niin, että määrärahojen käytön
pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus paranevat
ja samalla pystytään varmistamaan, että niitä ei
jää käyttämättä.
Syrjäseutujen työllisyyden hoidossa olennainen
merkitys on työvoiman kysynnän lisäämisellä,
jossa valtion ja kuntien työllistämistoimet ovat
keskeisiä. Kysynnän lisäämisessä tärkeitä välineitä ovat
myös työllisyysperusteiset investointiavustukset,
joilla voidaan tukea alueiden elinkeinoelämän
kannalta tärkeitä kehittämishankkeita.
Suurten kaupunkiseutujen sisältä löytyy
hyvinkin väkirikkaita työttömyys- ja
köyhyystaskuja, joissa työttömyysaste
on huomattavasti korkeampi kuin aluevelvoitteelle asetettu raja. Nämä alueet jäävät
kuitenkin
työssäkäynti-alueittain tapahtuvassa
tarkastelussa vaille huomiota. Työllisyyspoliittista välineistöä tulisikin valiokunnan
käsityksen mukaan kehittää niin, että myös
nämä kaupunkien sisäiset työttömyyskeskittymät
voidaan ottaa erityistoimenpiteiden kohteeksi.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että alueellisten työttömyyserojen kaventamiseksi
niin koko maassa kuin suurten kaupunkien sisällä lisätään alueellista
päätösvaltaa ja joustavuutta työvoimapolitiikan
välineiden käytössä sekä tehostetaan
valtion ja Euroopan unionin erityistoimenpiteitä korkean
työttömyyden alueilla.
Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus
Suurimpia työllistymisen esteitä on työttömän riittämätön
tai vanhentunut ammattitaito. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen
tavoitteena on parantaa aikuisväestön ammattitaitoa
ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikka sekä edistää ammattitaitoisen
työvoiman saantia. Valiokunta on lausunnossaan (TyVL 18/2002
vp) käsitellyt työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen
hankintaa ja sille asetettuja tavoitteita. Valiokunta korostaa lausunnossaan erityisesti
koulutuksen laatua ja vaikuttavuutta, kunkin alueen työmarkkinoiden
osaamistarpeiden huomioonottamista koulutusta hankittaessa sekä yhteistyössä alueen
yritysten kanssa järjestettävän koulutuksen
merkitystä.
Lakiehdotuksen mukaan työvoimapoliittista aikuiskoulutusta
koskeviin säännöksiin ei enää sisällytettäisi
rajoitusta, jonka mukaan yleissivistävänä koulutuksena
ei voida hankkia lukio-opintoja eikä korkeakouluopintoja.Valtioneuvoston
asetuksella säädettäisiin yliopisto-
tai ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tai lukio-opintojen
hankintaan liittyvistä edellytyksistä. Perustelujen
mukaan työvoimapoliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja kansalaisten
yhdenvertaisuuden turvaaminen edellyttää koulutuksen
hankintakäytäntöjen yhdenmukaistamista.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoitus on, että korkeakoulututkintoon
johtavaan työvoimakoulutukseen osallistuisi noin 2 000—3 000
henkilöä vuosittain. Soveltamisalan laajentaminen
ei lisäisi korkea-asteen koulutuksen määrää ja
osuutta ammatillisessa työvoimakoulutuksessa vaan parantaisi sen
laatua. Aiemman lisä-, täydennys- ja muuntokoulutuksen
sijasta hankittaisiin tutkintoon johtavaa koulutusta, joka parantaa
merkittävästi koulutukseen osallistuvien asemaa
työmarkkinoilla, koska he saavat tutkintotodistuksen osoitukseksi
pätevyydestään. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan soveltamisalan laajennus ei tule nostamaan työvoimakoulutuksen
keskihintaa.
Valiokunta pitää työvoimapoliittisen
aikuiskoulutuksen laajentamista edellä esitetyllä tavalla
tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, jotta kullekin työttömälle
voidaan hankkia juuri hänen työllistymistään
parhaiten edistävää koulutusta. Samalla
valiokunta korostaa, että työhallinnon ja opetushallinnon
tulee toimia kiinteässä yhteistyössä ja
seurata tarkoin uudistuksen vaikutuksia sekä ryhtyä välittömästi
toimenpiteisiin, jos ei-toivottuja seuraus- ja ohjausvaikutuksia
ilmenee.
Työvoimatoimikunnat
Paikallista yhteistyötä varten työvoimatoimiston
yhteydessä toimii työvoimatoimikunta, jonka tehtävänä on
lakiehdotuksen mukaan seurata julkisen työvoimapalvelun
toimeenpanoa sekä tarvittaessa tehdä esityksiä sen
kehittämiseksi. Työvoimatoimikunnan työttömyysturvan
saantiin liittyvistä tehtävistä säädetään
työttömyysturvalaissa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Helsingin työvoimatoimikunta
antoi vuonna 2001 yli 13 000 työvoimapoliittista
lausuntoa. Jokaisessa kokouksessa käsiteltiin keskimäärin noin
250—300 tapausta. Vastaavasti Tampereen työvoimatoimikunnan
kokouksessa käsiteltiin keskimäärin 75
tapausta vuonna 2001. Saadun selvityksen mukaan suurten kaupunkien työvoimatoimikunnilla
ei lausuntomenettelyn aiheuttaman työmäärän
johdosta ole ollut mahdollisuutta hoitaa työvoimapalvelujen
seurantaan ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä.
Valiokunta on työttömyysturvalainsäädännöstä antamassaan
lausunnossa (TyVL 20/2002 vp) esittänyt selvitettäväksi,
miten työttömyysturvan työvoimapoliittisia
edellytyksiä voidaan selkiyttää ja siten
vähentää niiden täyttämisen
selvittämisestä aiheutuvaa työtä,
jotta työvoimatoimistoissa ja työvoimatoimikunnissa
jäisi enemmän aikaa itse työnvälitystoiminnan
kehittämiseen.
Valiokunta toistaa edellä lausumansa ja pitää tärkeänä,
että työministeriö yhdessä sosiaali-
ja terveysministeriön kanssa ryhtyy toimenpiteisiin työttömyysturvajärjestelmän
selkiyttämiseksi ja kehittämiseksi valiokunnan
esittämään suuntaan.
Työvoimatoimikunnan nimittää TE-keskus paikallisesti
edustavimpien työmarkkinajärjestöjen
esityksestä. Lakiehdotuksen mukaan työvoimatoimikuntaan
tulee nimetä sekä naisia että miehiä.
Säännös poikkeaa tasa-arvolain 4 §:n
2 momentin säännöksestä, jonka
mukaan naisia ja miehiä on pääsääntöisesti
oltava kumpiakin vähintään 40 prosenttia.
Tasa-arvolain säännöksestä poikkeavaa
säännöstä on perusteltu sillä,
että pienillä paikkakunnilla toimikunnan työskentelyn
edellyttämää paikallisten olosuhteiden
ja työelämän tuntemusta ei ole muuten
aina mahdollista saada.
Lakiehdotuksen 2 luvun 4 §:n mukaan julkista työvoimapalvelua
tarjottaessa, kehitettäessä sekä siitä tiedotettaessa
on pyrittävä aktiivisesti edistämään sukupuolten
välistä tasa-arvoa. Ottaen huomioon työvoimatoimikunnan
tärkeän tehtävän ja merkityksen
työvoimapalvelun toimeenpanon seuraamisessa ja kehittämisessä sekä yksittäisen
työttömän toimeentuloon liittyvien lausuntojen
antamisessa valiokunta pitää ensiarvoisen tärkeänä,
että työvoimatoimikuntien kokoonpanossa ovat tasapuolisesti
edustettuina kummankin sukupuolen edustajat. Tästä syystä valiokunta
ehdottaa lakiehdotusta muutettavaksi siten, että työvoimatoimikuntien
nimittämisessä noudatetaan tasa-arvolakia.
Yksityiskohtaiset perustelut
1 luku Yleiset säännökset
3 §. Julkisen työvoimapalvelun tavoitteet.
Viitaten edellä yleisperusteluissa esitettyyn valiokunta
ehdottaa, että pykälään lisätään
uusi 2 momentti, jonka mukaan julkisen työvoimapalvelun
tarkoituksena on auttaa työnhakijaa saamaan haluamaansa,
hänelle soveltuvaa työtä ja koulutusta
sekä työnantajaa hankkimaan tarvitsemaansa työvoimaa.
Työnhakija-asiakkaalle tarjottavien työvoimapalvelujen
tulee perustua asiakkaan tarpeisiin ja vapaaseen valintaan sekä tukea
hänen työllistymistään ja pysymistään
vapailla työmarkkinoilla.
6 §. Lain toimeenpano.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi
työllisyyskertomuksen antamista koskeva säännös,
joka vastaa työllisyyslain 6 §:ää.
Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaisesti pykälän
2 momentista ehdotetaan asetuksenantovaltuudet poistettaviksi. Pykälän
3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi terminologinen
muutos, joka liittyy työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmästä annetun
lain nimikkeeseen eduskuntakäsittelyn yhteydessä tehtyyn
muutokseen. Vastaavat terminologiset muutokset ehdotetaan tehtäväksi
1 luvun 7 §:n 3 kohtaan sekä 3 luvun 5 §:n
1 momenttiin.
2 luku Julkisessa työvoimapalvelussa noudatettavat
periaatteet
5 §. Maksuttomuus.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan kielellistä tarkistusta.
3 luku Työvoimatoimiston palvelujen perusteet
2 §. Palvelutarpeen arviointi ja palvelujen tarjoaminen.
Yleisperustelujen yhteydessä esittämäänsä viitaten
valiokunta korostaa vajaakuntoisten henkilöiden tasavertaista
kohtelua ja heidän työllistymismahdollisuuksiensa
parantamisen tärkeyttä. Valiokunta ehdottaa pykälän
2 momenttiin lisättäväksi uuden 4 kohdan,
jonka mukaan palveluja tarjotaan siten, että niillä edistetään
vajaakuntoisten henkilöiden tasavertaista kohtelua työmarkkinoilla
parantamalla heidän mahdollisuuksiaan saada työtä ja
pysyä työssä. Perustuslakivaliokunnan
kannanoton mukaisesti pykälän 3 momentista ehdotetaan
poistettavaksi asetuksenantovaltuudet.
5 §. Työnhakijaksi rekisteröityminen.
Pykälän 1 ja 3 momenttiin ehdotetaan kielellisiä tarkistuksia.
6 §. Työhakemuksen voimassaolo.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota työhakemuksen voimassaolon lakkaamista koskevaan
sääntelyyn ja katsonut, että sääntelyä on
välttämätöntä täydentää kuvauksilla
siitä, mitä työvoimatoimiston työhakemuksen
voimassapitämiseksi määräämät
toimet voivat olla. Samalla perustuslakivaliokunta on korostanut, että hallinnon
suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sääntelystä tulee
näkyä, että hakemuksen voimassaolon lakkaaminen
liittyy vain vakaviin laiminlyönteihin. Säännöksessä on
välttämätöntä säätää myös
siitä, milloin lakannut työhakemus saadaan uudelleen
voimaan.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan selkeytettäväksi
muuttamalla sen 2 kohtaa ja lisäämällä siihen
uusi 3 ja 4 kohta, jolloin hallituksen esityksessä oleva
3 kohta siirtyy uudeksi 5 kohdaksi. Ehdotetuilla muutoksilla selvennetään
periaatetta, jonka mukaan työnhaun lakkaaminen voi olla seurauksena
työvoimatoimistossa tehtävien toimenpiteiden laiminlyönnistä.
Edellytyksenä työnhaun katkaisemiselle muutoin
kuin työnhakijan omasta pyynnöstä on
aina, että työnhakijaa on etukäteen informoitu
tällaisen menettelyn johtamisesta työnhaun päättymiseen.
Ehdotetun 2 kohdan mukaan työnhaku päättyy,
jollei sitä uusita työvoimatoimiston edellyttämällä tavalla
ja sen antamana aikana. Uusiminen voidaan nykyiseen tapaan edellyttää tehtäväksi
henkilökohtaisesti, postitse, puhelimitse tai sähköisesti.
Käytännössä työttömältä työnhakijalta
edellytetään useimmiten työnhaun henkilökohtaista
uusimista. Henkilökohtaiseen uusimiseen voidaan liittää osallistuminen
työvoimatoimistossa järjestettävään
haastatteluun tai ryhmäpalveluun, esimerkiksi informaatiotilaisuuteen.
Uusimisaika voidaan asettaa etukäteen viimeistään
tietyksi kalenteripäiväksi, tai uusiminen voi
tapahtua työvoimatoimiston erillisestä kutsusta.
Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi
uudella 3 momentilla, jossa säädettäisiin,
miten voimassaololtaan lakannut työhakemus voidaan saada uudelleen
voimaan. Nykyistä käytäntöä vastaavasti
työnhaku tulee uudelleen voimaan, kun henkilö uudelleen
rekisteröityy. Työnhaun voimassaolo alkaa tällöin
uudelleen pykälän 1 momentin mukaisesti sinä päivänä,
kun rekisteröintiä on 3 luvun 5 §:n 1
momentin mukaisesti pyydetty. Jos työnhaun voimassaolo
on päättynyt pykälän 2 momentin
5 kohdan perusteella, edellytyksenä työnhaun voimaantulolle
uudelleen on, että henkilöasiakas sitoutuu osallistumaan työkyvyn
ja työkunnon selvittämiseen liittyviin toimenpiteisiin.
Pyytäessään rekisteröintiä henkilön
tulee 3 luvun 5 §:n 1 momentin ja menettelytavoista annettavan
valtioneuvoston asetuksen mukaan antaa ilmoittautumislomakkeella
lainkohdassa tarkoitetut tiedot ja selvitykset ammatillisesta osaamisestaan,
työkokemuksestaan, koulutuksestaan ja työkyvystään.
Jollei työnhakijalla tällöin ole kirjallisia
tai muita luotettavia selvityksiä esimerkiksi koulutuksestaan
ja työhistoriastaan, hänelle varataan määräaika
niiden toimittamiseen työvoimatoimistolle. Momentin 3 kohdan mukaan
tällaisten julkisen työvoimapalvelun tarjoamisen
kannalta tarpeellisten selvitysten antamatta jättäminen
johtaisi edellä sanotuin edellytyksin työhakemuksen
voimassaolon päättymiseen.
8 §. Työnhakijan informointi.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan kielellisiä tarkistuksia.
4 luku Työnvälityspalvelut
5 §. Työnhakuhaastattelut.
Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi
sana pääsääntöisesti.
Valiokunta ehdottaa säännöstä muutettavaksi
siten, että työtön työnhakija
kutsutaan kuukauden kuluessa työnhakijaksi rekisteröinnistä työnhakuhaastatteluun,
jollei se hänen tilanteensa huomioon ottaen ole tarpeetonta.
Tällainen tilanne voi valiokunnan käsityksen mukaan
olla esimerkiksi silloin, jos työnhakijan opiskelu alkaa
pian kuukauden määräajan täytyttyä.
6 §. Työnantaja-asiakkaan maksulliset erityispalvelut.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan kielellistä tarkistusta.
7 §. Työnantaja-asiakkaan palveluiden rajoitukset.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten pykälään
ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka
mukaan työvoimatoimiston on evätessään työnantajalta
palvelun 1 tai 2 momentin tai 3 luvun 10 §:n 2 momentin
nojalla annettava asiasta kirjallinen päätös.
Vastaavasti ehdotetaan 13 lukuun lisättäväksi
säännökset siitä, miten päätökseen
voi hakea muutosta.
5 luku Työnhakusuunnitelma
1 §. Työnhakusuunnitelman laatiminen.
Oikeus työnhakusuunnitelmaan on esityksen mukaan työttömillä työnhakijoilla,
joiden työttömyysjakso on kestänyt vähintään
viisi kuukautta. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut,
että tätä laajempaan henkilöpiiriin
ulottuva oikeus työnhakusuunnitelmaan olisi paremmin sopusoinnussa
julkisen vallan velvollisuuden kanssa edistää työllisyyttä ja
pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.
Erityisen perusteltua olisi ulottaa oikeus ainakin sellaisiin henkilöihin,
joita uhkaa työttömyys.
Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen
ja toteaa, että pykälän 1 momentin säännös
suunnitelman laatimisesta viimeistään työttömyyden
kestettyä yhdenjaksoisesti viisi kuukautta säätää ainoastaan
minimitason ja tarkoitus on, että työnhakusuunnitelma
laaditaan pääsääntöisesti
jo ennen sitä. Säännös ei myöskään
estä laatimasta työnhakusuunnitelmaa esimerkiksi
työttömyysuhan alaisille työnhakijoille.
4 §. Työttömän työnhakijan
yhteistyövelvollisuus.
Työtöntä työnhakijaa, joka
on ollut yhdenjaksoisesti työttömänä työnhakijana
vähintään viiden kuukauden ajan, koskee
yhteistyövelvollisuus. Käytännössä edellä sanotun
ajan kestää kaikista työttömyysjaksoista
alle 20 prosenttia. Olennaisesta laiminlyönnistä toteuttaa
työnhakusuunnitelmaa seuraisi työttömyysturvalakiesityksen
2 luvun 20 §:ssä tarkoitettu korvaukseton määräaika.
Tällainen laiminlyönti ei johda työnhaun
voimassaolon lakkaamiseen. Yhteistyövelvollisuuden toteuttamisesta
työtön työnhakija antaa 2 momentin mukaan
tiedot ja mahdolliset muut selvitykset työnhakusuunnitelmaansa
kirjatulla tavalla. Tällaisen tietojen- ja selvitystenantovelvollisuuden
laiminlyönnin seurauksena olisi nykytilaa vastaavasti
3 luvun 6 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan työhakemuksen
voimassaolon päättyminen. Pykälän
3 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi
siten, ettei sekä työnhaun voimassaolon päättyminen että työttömyysturvalain
2 luvun 20 §:n mukainen korvaukseton määräaika
voi olla seurauksena samasta menettelystä.
6 luku Ammatillisen kehittymisen palvelut
8 §. Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet.
Viitaten siihen, mitä jäljempänä 13
luvun perusteluissa on lausuttu, valiokunta ehdottaa pykälän
2 momenttia muutettavaksi siten, että siinä mainitaan
myös muutoksenhaku koulutuspalvelun tuottajan päätökseen.
9 §. Koulutuksen keskeyttäminen.
Viitaten siihen, mitä jäljempänä 13
luvun perusteluissa on lausuttu, valiokunta ehdottaa pykälän
2 momenttia tarkennettavaksi siten, että kyseessä on
koulutuksen hankkinut työvoimaviranomainen.
15 §. Tukitoimenpiteitä koskeva asetuksenantovaltuus.
Pykälään ehdotetaan kielellistä tarkistusta.
7 luku Työllistymisen edistäminen työllisyysmäärärahojen
avulla
6 §. Alueelliset näkökohdat ja aluevelvoite.
Aluevelvoitteen soveltamisessa käytettävä työmarkkina-alue
määriteltäisiin lakiehdotuksen mukaan
työministeriön asetuksella. Perustelujen mukaan
työmarkkina-alueet määritellään asetuksella
samoin periaattein kuin tähänastiset työministeriön
määräyksellä vahvistetut työssäkäyntialueet.
Työmarkkina-alueet muodostuisivat kokonaisista kunnista.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momenttia muutettavaksi
siten, että työmarkkina-alueet vahvistetaan valtioneuvoston
asetuksella. Valiokunnan käsityksen mukaan aluevelvoitteen
soveltamisessa käytettävät työmarkkina-alueet
tulee pääsääntöisesti
määritellä kuntakohtaisesti ja useampi
kuin yksi kunta voi kuulua samaan työmarkkina-alueeseen
vain tilanteissa, joissa työssäkäynti
suuntautuu merkittävässä määrin
toisen kunnan alueelle, kuten kehyskuntien tilanteessa. Valiokunta
korostaa, että aluevelvoitteen sisältöä ei
tule mitätöidä laajentamalla työmarkkina-alueen
määritelmää siten, että eri
kuntien väliset erot työllisyydessä eivät
enää tule esiin.
9 luku Koulutustuki
2 §. Koulutustuki.
Tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun liittyen hallitus on esittänyt
työttömyysturvalakiesitystä muutettavaksi
siten, että työttömyyspäivärahan
korotetun ansio-osan enimmäiskesto muutetaan 130 päivästä 150
päiväksi. Tätä tarkoittava tekninen
muutos ehdotetaan tehtäväksi pykälän
2 momenttiin.
11 luku Toimeenpanoon liittyvä yhteistyö
3 § Työvoimatoimikunta.
Viitaten edellä yleisperusteluissa esitettyyn pykälän
3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työvoimatoimikuntia
nimettäessä noudatetaan tasa-arvolain 4 §:n
2 momenttia, jonka mukaan naisia ja miehiä on pääsääntöisesti
oltava kumpiakin vähintään 40 prosenttia.
Valiokunta katsoo, että TE-keskuksen tulee pyytäessään
työmarkkinajärjestöjä tekemään
esityksensä työvoimatoimikunnan jäseniksi
edellyttää, että järjestöt
esittävät sekä naisia että miehiä,
jotta toimikunnan kokoonpano saadaan lain edellyttämällä tavalla
tasapuoliseksi.
5 §. Yhteistyö yksityisten työvoimapalveluiden kanssa
ja niiden valvonta.
Pykälän 2 momentin säännösviittaus
ehdotetaan korjattavaksi.
6 §. Tiedonsaanti.
Lakiehdotuksen säännöksiä tiedonsaantioikeudesta
ehdotetaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten muutettaviksi niin,
että tietojen saanti kohdistuu pelkästään säännöksessä tarkoitetun
julkisen työvoimapalvelun toimeenpanon sekä etuuksien
valvonnan ja kehittämisen kannalta välttämättömiin
tietoihin.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta korostaa, että kyseinen
tiedonsaantioikeus on tarkoitettu ainoastaan suunnittelutiedon sekä viranomaisten
ja etuuden maksajien toiminnan valvontaan tarvittavan tiedon maksuttomaan saantiin.
Tästä syystä tietojensaantioikeus ei ulotu
arkaluontoisiin tai muutoin salassa pidettäviin tietoihin.
Työvoimaviranomaisen oikeus saada yksityisestä henkilöstä tietoja hänen asiansa
käsittelyä varten perustuu työttömyysturvalakiesityksen
13 luvun 1 §:ään, johon esityksessä laiksi
julkisesta työvoimapalvelusta viitataan koulutustuen ja
ylläpitokorvausten osalta (12 luvun 4 §:n 1 momentti).
Muun tuen tai avustuksen saajan ja hakijan osalta tiedonsaantioikeus
määräytyy 12 luvun 1 §:n viittauksen
perusteella valtionavustuslain mukaan.
12 luku Tukien, avustusten ja etuuksien toimeenpanoa koskevat
säännökset
1 §. Valtionavustuslain soveltaminen.
Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi
siten, että kyseistä lakia sovelletaan myös
tukien, avustusten ja etuuksien maksamiseen ja takaisinperintään.
13 luku Muutoksenhaku
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti lakiesityksen 13
lukua ehdotetaan muutettavaksi ja täsmennettäväksi.
Muutoksenhakukieltoja ei sovellettaisi päätöksiin,
jotka koskevat 3 luvun 10 §:n 2 momentissa ja 4 luvun 7 §:ssä säädettyjä työnantajan
palvelujen rajoituksia tai 6 luvun 9 §:ssä tarkoitettua
työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen keskeyttämistä.
Lisäksi toimivaltainen työvoimaviranomainen yksilöitäisiin
6 luvun 9 §:ssä. Sen mukaan päätöksen
koulutuksen keskeyttämisestä tekisi koulutuksen
hankkinut työvoimaviranomainen, silloin kun koulutuspalvelujen
tuottaja ei ole julkisen valvonnan alainen.
Muutoksenhausta työnantajapalvelujen epäämispäätökseen säädettäisiin 13
luvun uudessa 3 §:ssä ja muutoksenhausta
koulutuksen keskeyttämiseen sen uudessa 4 §:ssä.
Päätöksiin voisi hakea valittamalla muutosta
hallintolainkäyttölain mukaisesti. Lakiesityksen
3 ja 4 § siirtyvät 5 ja 6 §:ksi.
Muutoksenhaku koulutuspalvelujen tuottajan nimettyä opiskelijaa
koskevaan muuhun kuin koulutuksen keskeyttämistä koskevaan
päätökseen, jolla on päätetty
6 luvun 8 §:n 2 momentissa luetelluista oikeuksista ja
velvollisuuksista, määräytyisi kyseistä oppilaitosta
koskevan yleislainsäädännön
mukaisesti. Koska työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena
järjestetään voittopuolisesti ammatillista
koulutusta, muutoksenhakuoikeus tältä osin perustuisi
käytännössä useimmiten ammatillisesta
koulutuksesta annetun lain 44 §:ään,
jota on ehdotettu eräiltä osin muutettavaksi eduskunnan
käsiteltävänä olevassa hallituksen
esityksessä (HE 205/2002 vp).
Esityksen mukaan valittaminen on kielletty työvoimatoimiston
päätöksestä, joka koskee työllistämistuen
myöntämistä. Vastaavasti hallituksen
esityksen HE 115/2002 vp mukaan valittaminen on kielletty
työnantajalle maksettavan työmarkkinatuen myöntämistä koskevista
päätöksistä. Perustuslakivaliokunta
on katsonut, että perustuslaista johtuvista syistä on
vakavasti harkittava valituskiellon poistamista tältä osin. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan työministeriön tarkoituksena
on asettaa työryhmä, jossa pikaisella aikataululla
arvioidaan paitsi mainittuihin muutoksenhakukieltoihin liittyvät
seikat myös työvoimapolitiikan toimeenpanoon liittyvä muutoksenhakujärjestelmä ja
sen tarkoituksenmukaisuus kokonaisuudessaan.
1 §. Muutoksenhaku työvoimaviranomaisen etuuspäätökseen.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi
siten, että 1 momentti jaetaan kahdeksi momentiksi ja siitä poistetaan
viittaus mahdollisuuteen säätää oikaisun
hakemisen kieltämisestä jäljempänä toisin.
Pykälän uudeksi 3 momentiksi ehdotetaan lisättäväksi
säännös, jonka mukaan oikaisua ei saa
hakea TE-keskuksen tekemään investointiavustuspäätökseen
tai päätökseen työllisyysmäärärahan
osoittamisesta valtion laitokselle eikä myöskään
työvoimatoimiston työllistämistuen myöntämispäätökseen
tai sijoitusta valtion työtehtäviin koskevaan
päätökseen.
3 §. Muutoksenhaku työnantajapalvelujen epäämisestä koskevaan
päätökseen.
Viitaten edellä lukuperusteluissa esitettyyn valiokunta
ehdottaa lakiin lisättäväksi uuden
pykälän muutoksenhausta työnantajapalvelujen
epäämistä koskevaan päätökseen.
Koska työnantajapalvelujen epäämistä koskevien
päätösten tarkoituksena on suojella työnhakijaa
muun muassa syrjinnältä ja häirinnältä,
pykälän 2 momentin mukaan epäämispäätöstä olisi
noudatettava, vaikka se ei ole lainvoimainen, ellei valitusviranomainen
päätöksen toimeenpanoa erikseen kiellä.
4 §. Muutoksenhaku koulutuksen keskeyttämistä koskevaan
päätökseen.
Viitaten edellä lukuperusteluissa esitettyyn valiokunta
ehdottaa lakiin lisättäväksi uuden pykälän
muutoksenhausta koulutuksen keskeyttämistä koskevaan
päätökseen. Koulutuspalvelun tuottajan
koulutuksen keskeyttämistä koskevaan päätökseen
haettaisiin muutosta valittamalla kuten valtion hallintoviranomaisen
päätökseen. Päätökseen,
jolla työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen opiskelijan koulutus
on keskeytetty, saisi hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta.
Hallinto-oikeuden päätöksestä saa
valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos päätös
kumotaan, opiskelijalla on oikeus jatkaa opintojaan. Pääsääntönä on,
ettei päätöstä saa panna täytäntöön, ennen
kuin se on lainvoimainen. Painavien syiden perusteella päätös
voidaan kuitenkin panna täytäntöön,
ennen kuin se on lainvoimainen. Tällaisista painavista
syistä säädetään hallintolainkäyttölain
31 §:n 2 momentissa. Valitusviranomainen voi kuitenkin
tällöin määrätä täytäntöönpanon
keskeytettäväksi.
6 §. Muutoksenhakuoikeuden rajoitukset.
Viitaten edellä lukuperusteluissa esitettyyn valiokunta
ehdottaa pykälän otsikkoa muutettavaksi ja pykälän
1 momentin 1, 3 ja 5 kohdat poistettaviksi.
14 luku Voimaantulosäännökset
3 §. Siirtymäsäännökset.
Eduskunnan käsiteltävänä on
hallituksen esitys työttömyysetuuksien rahoituksesta
annetun lain muuttamisesta (HE 243/2002 vp). Esitykseen
ei sisälly säännöksiä työvoimapoliittisen
aikuiskoulutuksen koulutustuen ja ylläpitokorvausten rahoituksesta,
josta on säädettävä lailla.
Lisäksi ansiotukena maksettavan koulutustuen ennakkojen
maksamismenettelyssä on tarkoitus siirtyä työttömyyspäivärahojen
osalta noudatettavaan käytäntöön
vuoden 2004 alusta. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta
ehdottaa, että pykälän otsikko muutettaisiin
siirtymäsäännöksiksi ja siihen
lisättäisiin uusi 1 momentti, jonka mukaan vuoden 2003
ajan opintososiaalisten etuuksien ja muiden Kansaneläkelaitoksen
ja työttömyyskassan maksamien ylläpitokorvausten
rahoittamiseen sovelletaan työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain nykyisen 30 §:n mukaista rahoitusmenettelyä.