Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Hallituksen esityksen tarkoituksena on perustaa talousvyöhyke,
joka korvaisi nykyiset kalastusvyöhykkeen ja mannerjalustan.
Talousvyöhyke on Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa
(SopS 49—50/1996, jäljempänä merioikeusyleissopimus)
määritelty alue, joka sijoittuu aluemeren ja aavan
meren väliin. Ehdotettu talousvyöhyke ulottuisi
Suomenlahdella ja Pohjanlahdella ns. keskiviivaan eli siihen rajaan
saakka, josta on sovittu valtiosopimuksin asianomaisten naapurivaltioiden
kanssa. Kyseinen alue on nykyisin Suomen mannerjalustaa ja lähes
kokonaisuudessaan Suomen kalastusvyöhykettä.
Talousvyöhyke kattaa sekä vesialueen että merenpohjan.
Talousvyöhyke ei — toisin kuin aluemeri — kuulu
Suomen valtion alueeseen. Merioikeusyleissopimuksen mukaan rantavaltion
toimivalta talousvyöhykkeellä on rajoitettua. Rantavaltiolla
on täysivaltaiset oikeudet talousvyöhykkeen ja
sen luonnonvarojen taloudelliseen hyödyntämiseen
ja tutkimiseen sekä toimivalta ryhtyä eräisiin
meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskeviin
toimenpiteisiin samoin kuin toimivalta valvoa meritieteellistä tutkimusta.
Rantavaltiolla on myös oikeus rakentaa talousvyöhykkeelle
tekosaaria ja muita rakennelmia. Merioikeusyleissopimuksesta johtuvin
rajoituksin rantavaltiolla on toimivaltaa myös talousvyöhykkeellä purjehtiviin
ulkomaisiin aluksiin nähden.
Ulkoasiainvaliokunta viittaa lakivaliokunnan lausuntoon (LaVL
13/2004 vp), jossa todetaan, että Suomen
talousvyöhykkeestä säädettävällä lailla
(talousvyöhykelaki) perustettavalle vyöhykkeelle
ulotetaan Suomen lainkäyttövaltaa niissä rajoissa,
joissa se kansainvälisten sopimusten mukaan on mahdollista.
Lakivaliokunta pitää valittua perusratkaisua,
jonka mukaan ehdotetulla talousvyöhykelailla laajennetaan
osin Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa, havainnollisena ja tarkoituksenmukaisena.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy myös ympäristövaliokunnan
lausuntoon (YmVL 19/2004 vp), jossa
todetaan, että talousvyöhykkeen perustaminen on
yksi keskeisistä lainsäädännöllisistä toimenpiteistä Itämeren
suojelun ja merenkulun turvallisuuden parantamiseksi. Talousvyöhykkeen
perustamisella Suomi voi ulottaa lainkäyttövaltansa
meriympäristön suojelussa aluevesiensä ulkopuolelle
merioikeusyleissopimuksen mahdollistamissa puitteissa. Talousvyöhykkeen perustaminen
vahvistaa siten Suomen mahdollisuuksia ryhtyä meriympäristön
suojelua koskeviin toimiin. Ympäristövaliokunta
toteaa lausunnossaan, että mahdollisuus tehokkaamman alusliikenteen
valvonnan toteuttamiseen vähentää tahallisten
pilssivesipäästöjen laskemista mereen,
kun Suomen viranomaiset saavat valtuudet toimia myös talousvyöhykkeellä.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 11/I) todetaan,
että talousvyöhykkeen perustamisen yhteydessä ei
ole tarkoitus muuttaa lainsäädäntövallan
jakamista talousvyöhykkeellä valtakunnan ja Ahvenanmaan
maakunnan välillä. Asiasta on valtakunnan ja Ahvenanmaan
maakunnan välillä Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991)
2 §:n 2 momentin ja sen perusteluiden mukaisesti neuvoteltu.
Valiokunnan saaman selvityksen ja esityksen perustelujen mukaan Ahvenanmaan
maakunnalla ei nykyisin ole toimivaltaa Suomen kalastusvyöhykkeellä tai
mannerjalustalla, joista Suomen talousvyöhyke pääosin
alueellisesti muodostuisi. Ulkoasiainvaliokunta pitääkin
perusteltuna hallituksen esityksen linjausta, jonka mukaan lainsäädäntövalta talousvyöhykkeellä
kuuluu
valtakunnalle.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki Suomen talousvyöhykkeestä
6 ja 7 §.
Lakivaliokunta käsittelee lausunnossaan (LaVL
13/2004 vp) ehdotettua talousvyöhykelain
16 §:ää, joka sisältää tiettyihin
talousvyöhykelain rikkomuksiin sovellettavat säännökset.
Pykälän 2 kohdan mukaan rangaistaan sitä,
joka tahallaan tai huolimattomuudesta toimii vastoin 6 tai 7 §:ssä tarkoitetussa
päätöksessä määrättyjä ehtoja.
Ehdotetussa 7 §:ssä ei kuitenkaan ole nimenomaista
toimivaltuutta liittää siinä tarkoitettuun
päätökseen mitään ehtoja. Tällöin
ehtojen rikkomisen kriminalisointi muodostuu lakivaliokunnan mukaan
ongelmalliseksi. Jos 7 §:n mukaiseen päätökseen
on tarkoitus liittää joitakin ehtoja, siitä on
lakivaliokunnan mielestä tarpeen ottaa pykälään
nimenomainen säännös, vastaavaan tapaan
kuin on 6 §:n 3 momentissa. Tosin viimeksi
mainittu säännöskään ei
vaikuta lakivaliokunnan mielestä täysin onnistuneelta
täsmällisyysvaatimuksen kannalta, koska mahdollisesti
asetettavien ehtojen asiallinen ala on siinä määritelty
varsin väljästi viittaamalla vain siihen, että niiden
tulee olla välttämättömiä "turvallisuuden
ja yleisen edun kannalta". Lakivaliokunnan mielestä säännöstä olisi
tarpeen pyrkiä täsmentämään
esimerkiksi rajaamalla se ehtoihin, jotka ovat välttämättömiä valtakunnan
turvallisuuden kannalta tai valtion talousvyöhykelain
mukaisten oikeuksien turvaamiseksi.
Ulkoasiainvaliokunta ehdottaa talousvyöhykelain 6 §:n
3 momenttia ja 7 §:n 3 momenttia täydennettäväksi
siten, että niissä viitataan ehtoihin, jotka ovat
välttämättömiä turvallisuuden tai
valtion talousvyöhykelain mukaisten oikeuksien turvaamiseksi.
Valiokunta toteaa, että talousvyöhykelain
6 ja 7 §:n perustelujen mukaan välttämättömiä ehtoja
arvioitaessa olisi muiden seikkojen ohella kiinnitettävä huomiota
myös mahdollisiin Suomen alueellisen koskemattomuuden valvontaan
ja turvaamiseen liittyviin näkökohtiin.
11 §.
Lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 13/2004
vp) viitataan edelleen talousvyöhykettä koskevan
lakiehdotuksen 11 §:ään, jossa
säädetään talousvyöhykkeellä tehdyistä ympäristörikoksista.
Pykälän 1 momentissa on viittaus rikoslain 48
luvun 1—5 §:ään eli ympäristön
turmelemista, törkeää ympäristön
turmelemista, ympäristörikkomusta, tuottamuksellista
ympäristön turmelemista ja luonnonsuojelurikosta koskeviin
tunnusmerkistöihin. Pykälän 2 momentissa
viitataan puolestaan ympäristönsuojelulain rikkomista,
jäterikkomusta ja luonnonsuojelurikkomusta koskeviin asianomaisten
aineellisten lakien säännöksiin.
Pykälän 3 momentin mukaan kaikkiin pykälässä mainittuihin
rikoksiin sovelletaan, mitä rikoslaissa säädetään
oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Lakivaliokunnan mielestä oikeushenkilön
rangaistusvastuuta koskevien yleisten periaatteiden mukaista ei
ole, että tällainen vastuu ulotetaan pykälän
2 momentissa mainittuihin, pelkästään
sakolla rangaistaviin rikoksiin. Tämän vuoksi
lakivaliokunta esittää lakiehdotuksen 11 §:n
3 momentin poistamista sekä oikeushenkilöiden
rangaistusvastuuta koskevan viittauksen lisäämistä saman pykälän
1 momentin loppuun. Ulkoasiainvaliokunta esittää näiden
tarkennusten tekemistä.
18 §.
Pykälä koskee viranomaisten alueellista toimivaltaa.
Ympäristöministeriö on kirjallisessa
lausunnossaan kiinnittänyt valiokunnan huomiota siihen,
että merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan mukaan meriympäristön
suojelu ja säilyttäminen talousvyöhykkeellä kuuluu
rantavaltion toimivaltaan. Ehdotettavan talousvyöhykelain
mukaan talousvyöhykkeellä sovellettaisiinkin keskeisiä ympäristölakeja.
Ympäristöministeriö toteaa lausunnossaan, että hallituksen
esityksen valmisteluvaiheessa oletettiin, että luonnonsuojelulain
yleiset määräykset lain valvonnasta
kattaisivat myös talousvyöhykkeen. Ministeriö toteaa
myöhemmän tarkastelun osoittaneen, että asiasta
olisi tarkoituksenmukaista nimenomaisesti säätää talousvyöhykelaissa.
Ympäristöministeriö on esittänyt
ulkoasiainvaliokunnalle teknisenä tarkennuksena, että talousvyöhykelain
18 §:ään lisättäisiin
ympäristönsuojelulain, vesilain ja jätelain
ohella viittaus myös luonnonsuojelulakiin. Ulkoasiainvaliokunta
kannattaa muutosta.
21 §.
Lakivaliokunnan lausunnossa käsitellään lisäksi
lakiehdotuksen 21 §:ää, joka
sisältää viittaussäännöksen
talousvyöhykelaissa tarkoitettujen, talousvyöhykkeellä tehtyjen
rikosten johdosta käytettäviin pakkokeinoihin.
Kuten esityksen perusteluista (s. 25/I) ilmenee,
meriyleisoikeussopimuksen 230 artiklan 1 kappaleessa olevan määräyksen
mukaan ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehdystä meriympäristöä pilaavasta
teosta voidaan määrätä vain
sakkorangaistus. Jotta rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käyttömahdollisuus
ulkomaisten alusten osalta ei esitutkinnassa tämän
seuraamusta koskevan rajoituksen vuoksi tarpeettomasti supistuisi,
hallituksen esityksessä (s. 33/I) ehdotetaan
aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun
lakiin (300/1979) lisättäväksi
uusi 28 b §. Siinä mahdollistetaan
tällaisissa tapauksissa pakkokeinojen käyttö rikoslain
48 luvun 1—4 §:ssä säädettyjen
rangaistusasteikkojen perusteella. Lakivaliokunta pitää ehdotettua
ratkaisua perusteltuna. Lainsäädännön selkeyden
ja informatiivisuuden kannalta olisi kuitenkin aiheellista, että tällaisen
pakkokeinojen käyttöä koskevan poikkeussäännöksen
olemassaolo kävisi ilmi jo itse talousvyöhykelaista.
Tämän vuoksi lakivaliokunta esittää lain 21 §:n
muuttamista. Ulkoasiainvaliokunta ehdottaa tehtäväksi
lakivaliokunnan esittämän muutoksen.
23 §.
Toimivaltaista tuomioistuinta koskeva sääntely
sisältyy lakiehdotuksen 23 §:ään.
Sen mukaan talousvyöhykelaissa tarkoitetut rikosasiat
käsiteltäisiin aina Helsingin käräjäoikeudessa.
Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan tällaisia asioita
voidaan vuosittain arvioida olevan muutamia kymmeniä. Lakivaliokunta
ei lausunnossaan pidä ehdotettua oikeuspaikkasäännöstä tarkoituksenmukaisena,
kun otetaan huomioon käsiteltävien asioiden odotettavissa oleva
määrä ja talousvyöhykkeen laajuus.
Valiokunnan mielestä nämä seikat puoltavat
sitä, että toimivaltaisia tuomioistuimia
on useampia. Tällöin esimerkiksi meriympäristön
pilaantumista aiheuttaneen teon seuraukset ovat tuomioistuinten
paremmin arvioitavissa, koska tapahtumapaikka ja sen ympäristö saattavat
olla jo muista asioista tuttuja. Rikosoikeudellisesti arvioitava teko
voi myös liittyä tapahtumasarjaan, jonka perusteella
on annettava merilaissa (674/1994) tarkoitettu meriselitys.
Lakivaliokunnan mielestä merilain 21 luvussa tarkoitettuina
merioikeuksina toimivat käräjäoikeudet
ovatkin alueellisesti soveliaita oikeuspaikkoja käsittelemään
myös talousvyöhykelaissa tarkoitettuja rikosasioita.
Näiden käräjäoikeuksien keskinäinen
toimivalta on puolestaan tarkoituksenmukaista ratkaista soveltaen,
mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 4 luvun 1 §:ssä säädetään
rikoksen tekopaikan määrittämisestä.
Muilta osin näiden käräjäoikeuksien
keskinäistä toimivaltaa koskeviin erityiskysymyksiin,
esimerkiksi useiden rikosten tai rikokseen osallisten tapauksiin,
voidaan lisäksi soveltaa, mitä mainitussa 4 luvussa säädetään.
Lakivaliokunnan lausunnossaan esittämä ratkaisu
on tarkoitettu koskemaan vain käräjäoikeuksien
alueellista toimivaltaisuutta, eikä siitä näin
ollen sinänsä seuraa, että talousvyöhykelaissa
tarkoitetut rikosasiat olisi kyseisissä käräjäoikeuksissa
käsiteltävä merilain mukaisessa erityiskokoonpanossa.
Ulkoasiainvaliokunta kannattaa lakivaliokunnan esittämää lain
23 §:n muuttamista.
9. Laki kalastuslain muuttamisesta
Lakivaliokunta viittaa lausunnossaan ehdotettuun kalastuslain
113 §:ää koskevaan muutokseen, jossa
säädettäisiin toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi
Helsingin käräjäoikeus. Pykälää koskevissa
hallituksen esityksen perusteluissa (s. 35/II) viitataan
tältä osin talousvyöhykelain 23 §:ssä ehdotettuun
ratkaisuun. Lakivaliokunta esittää lausunnossaan
kalastuslain 113 §:ää muutettavaksi samalla
tavalla kuin valiokunta ehdottaa lausunnossaan muutettavaksi talousvyöhykelain
23 §:ää. Ulkoasiainvaliokunta
yhtyy ehdotukseen.
10. Laki rikoslain muuttamisesta
48 a luvun 7 §.
Rikoslain 48 a lukuun ehdotetaan lisättäväksi
uusi 7 §, jossa säädetään
ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehdystä kalastusrikoksesta
ja kalastusrikoksella saadun laittoman saaliin kätkemisestä.
YK:n merioikeusyleissopimuksen 73 artiklan 3 kappaleen sisältämän
määräyksen mukaisesti rangaistukseksi
tällaisesta rikoksesta voidaan tuomita vain sakkoa, jollei
Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen perusteella ole
toisin säädetty. Koska tämän
sakkorikoksen vanhentumisesta ei ehdoteta erikseen säädettäväksi,
se vanhenee rikoslain 8 luvun 1 §:ssä olevan yleisen
säännön mukaan kahdessa vuodessa. Ilman
ehdotettua 7 §:ään sisältyvää erityissäännöstä kalastusrikoksesta
voitaisiin tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta,
jolloin rikos vanhenisi viidessä vuodessa. Laittoman saaliin
kätkemisen vanhentumiseen 7 §:n erityissäännös
ei sen sijaan vaikuta, koska siinä enimmäisrangaistus
on kuusi kuukautta vankeutta.
Lakivaliokunnan mielestä kahden vuoden vanhenemisaika
saattaa kalastusrikoksen tutkinnan ja syytteeseen saattamisen kannalta
osoittautua lyhyehköksi. Tämän vuoksi
olisi perusteltua, että myös 48 a luvun 7 §:ssä tarkoitetun
rikoksen vanhentumisajaksi säädettäisiin
kolme vuotta. Koska pykälän mukaan kansainvälisessä velvoitteessa
voidaan myöhemmin sopia myös vankeusrangaistuksen
soveltamisesta joissakin tapauksissa, tulee säännöksessä kuitenkin
mainita, että kyseessä on nimenomaan lyhin mahdollinen
vanhentumisaika. Lakivaliokunta esittää, että rikoslain
48 a luvun 7 §:ssä tarkoitetun rikoksen vanhentumisaika
olisi kolme vuotta. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy ehdotukseen.
11. Laki metsästyslain muuttamisesta
Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan (YmVL
19/2004 vp), että hallituksen esitykseen ei
metsästyslain osalta sisälly kalastuslakiehdotuksen
99 §:ää vastaavaa, lähinnä tulliviranomaisten
valvontavaltaa koskevaa ehdotusta toimivallan ulottamisesta talousvyöhykkeelle.
Tullin valvontatoimivalta olisi tämän johdosta
metsästyslain osalta kalastuslakia suppeampi, mikä saattaisi
johtaa tietyissä tilanteissa epäjohdonmukaisuuksiin
tullin harjoittaessa valvontatehtäviään.
Ympäristövaliokunta esittää tullin
toimivaltaa koskevan lisäyksen tekemistä metsästyslain
88 §:ään. Myös maa- ja metsätalousministeriö on
ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa esittänyt
samaa muutosta. Ulkoasiainvaliokunta ehdottaakin tämän
tullin toimivaltaa koskevan täydennyksen tekemistä metsästyslain
88 §:n 1 momenttiin.