Perustelut
Johdanto
Mietintö pohjustaa 11.4.2012 pidettävää täysistuntokeskustelua
"Luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö".
Samalla se on eduskunnan kahdeksan valiokunnan valmistelema
kannanotto YK:n kestävän kehityksen
konferenssiin Rio de Janeirossa 20.—22. 6.2012 (ns. Rio+20). Laaja
valmistelu heijastaa eduskunnan kestävän kehityksen
edistämiselle antamaa painoarvoa ja sen monitahoisuutta.
Lausuntojen perusteella käytännön toimenpiteisiin
on ryhdyttävä nyt, mikäli todellista
muutosta halutaan.
Konferenssi on jatkoa vuodesta 1972 lähtien järjestetyille
kestävän kehityksen sekä kehitys- ja
ympäristökonferensseille. Lausunnon antaneiden
valiokuntien tavoin ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä,
että Suomi on Rio+20 valmisteluissa tukenut johdonmukaisesti
kestävän kehityksen kokonaisvaltaisuutta,
eli taloudellista, ympäristöllistä ja
sosiaalista ulottuvuutta. Suomen kärkihankkeet ovat vesikumppanuudet sekä uudet
mittarit kestävälle kehitykselle.
Suomella on ollut mahdollisuus vaikuttaa korkeimmalla tasolla
kestävän kehityksen edistämiseen.
YK:n pääsihteeri Ban Ki Moonin asettaman
korkean tason paneelin rinnakkaispuheenjohtajana
on toiminut presidentti Tarja Halonen.
Paneelin raporttiResilient People, Resilient Planet: A future
worth choosing http://www.un.org/gsp/launch-report-resilient-people-resilient-planet-future-worth-choosing-secretary-generals-high-level on
osa Rio+20-konferenssin valmisteluja. Paneelin
mukaan kestävästä kehityksestä on
tehtävä osa talousjärjestelmää.
Talouskasvun hyödyt olisi tuotava kaikkien saataville ja
niin tuotanto kuin kulutuskin muutettava kestävälle
pohjalle. Samanaikaisesti on hillittävä ilmastonmuutosta
ja kunnioitettava planeetan kestokyvyn rajoja. Tekemisen ja tekemättä jättämisen
taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristökustannukset
tulisi tehdä näkyviksi, niille tulisi asettaa
hintalappu.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa Rio+20-konferenssin merkitystä todellisen
edistyksen aikaansaamisessa. Kilpailu luonnonvaroista
kasvaa, ja maailmantalouden ja poliittisten valtasuhteiden muutokset
ovat tuoneet neuvotteluihin uusia haasteita ja jännitteitä.
Kehitys- ja teollisuusmaiden väliset näkemyserot
konferenssin tavoitteista ovat edelleen suuret ja liittyvät
maiden välisiin kehityseroihin ja taloudellisiin intresseihin.
Kehitysmaille talouskasvun vahvistaminen on ensisijaista. Kehitysmaat
pitävät ympäristöongelmia ensisijassa
teollisuusmaiden aikaansaamina. Valiokunta on huolestunut
valmistelujen etenemisestä. Vaaditaan huomattavaa poliittista
tahtoa ja asennemuutosta, jotta Rio+20-konferenssissa päästään
tuloksiin. Tulevaisuuden haasteet ovat yhteisiä,
ja kestävät ratkaisut voivat olla vain globaaleja.
Kestävän kehityksen rahoittaminen vaatii mittavia
uusia pääoman lähteitä sekä yksityisistä että julkisista
lähteistä. Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi toimii aktiivisesti yhdessä muiden
EU-maiden kanssa oikeudenmukaisen ja tuloksellisen ratkaisun aikaansaamiseksi.
Vihreä talous ja resurssitehokkuus on konferenssin
keskeinen teema. Taloutta voidaan kutsua vihreäksi,
kun se toimii luonnon sieto- ja kantokyvyn rajoissa ja turvaa ekosysteemipalvelujen
toiminnan. Tämä edellyttää merkittäviä muutoksia
koko yhteiskunnassa, elämäntavoissa,
tuotannossa ja markkinoilla. Globaalit haasteet on otettava osaksi
arkipäivää. Vihreä talous avaa
uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön kehitysmaiden
kanssa. Vihreän talouden molemminpuolinen hyöty
on uskottavaa vain, jos köyhyyden vähentämistä tuetaan
merkittävästi mm. helpottamalla uuden teknologian
ja innovaatioiden käyttöönottoa kehitysmaissa.
Investointien IPR-suojasta on huolehdittava, sillä se on
edellytys innovaatioiden kehittymiselle ja osaamisen sekä hyvien
käytäntöjen leviämiselle.
Valiokunta korostaa, että tulosten aikaansaaminen Rio+20-konferenssissa
edellyttää, että köyhyyden ja
kestävän kehityksen välinen keskinäisriippuvuus
otetaan aidosti huomioon. Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen
on välttämätöntä kestävämpään
kehitykseen pyrittäessä. Konkretisoimalla vihreän
talouden edellyttämät toimenpiteet voidaan laatia
kokonaisvaltainen globaalihallintaan perustuva suunnanmuutos.
Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää perusteltuna,
että Rio+20-konferenssissa luodaan edellytykset
kehittää ns. vuosituhattavoitteita (Millennium
Development Goals) laajemmat kestävän kehityksen
tavoitteet (Sustainable Development Goals). Tavoitteiden tulisi
olla mitattavissa ja koskea niin teollisuus- kuin kehitysmaitakin.
Valiokunta keskittyy mietinnössään
luonnonvarojen kestävään ja tehokkaaseen
käyttöön, eikä käsittele
Rio+20-konferenssin toista keskeistä teemaa, kestävän
kehityksen hallinnon uudistamista.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa johdonmukaisuuden vahvistamista
ja tukee valtioneuvoston kantaa kestävän
kehityksen hallintorakenteiden kehittämisessä. Valiokunta
pitää tärkeänä, että myös kansallisesti
yhteistyötä eri ministeriöiden välillä vahvistetaan
kestävän kehityksen kysymyksissä. Valiokunta
viittaa aikaisempaan kantaansa (
UaVM 13/2010 vp)
ja pitää YK:n ympäristöohjelman (UNEP)
vahvistamista ja sen muuttamista YK:n erityisjärjestöksi
perusteltuna.
Luonnonvarojen käyttö ei ole kestävää — eikä tehokasta
Maailman luonnonvarojen käyttö on kestämättömällä tasolla
ja kysyntä kiihtyy edelleen. Noin 60 prosenttia ihmisen luonnosta
saamista aineellisista ja aineettomista hyödyistä (ns.
ekosysteemipalveluista) on uhattuna.Millennium Ecosystem Assessment;
YK:n aloitteesta tehty 1 360 tieteellisen asiantuntijan arvio maailmanlaajuisesti
kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n toimintamallin mukaisesti
toteutettuna http://www.maweb.org/en/index.aspx
Ilmastonmuutos on yksi näkyvimmistä merkeistä siitä,
että ihmiskunta elää yli luonnonvarojen. Ihmiskunnan
suureneva hiilijalanjälkiHiilijalanjälki
on tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana syntyvien kasvihuonekaasujen
määrä. muodostaa suurimman osan
niin sanotusta ekologisesta jalanjäljestä. Maailman
luonnonsäätiön (WWF) mukaan ihmiskunnan
ekojalanjälki ylittää maapallon kestokyvyn
25 prosentilla. Suomalaisten ekologinen jalanjälki henkilöä kohden
laskettuna on maailman suurimpia, myös eurooppalaisessa
vertailussa.
Globaalisti suurimmiksi ympäristöongelmiksi
on todettu ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin vähenemisen
lisäksi ravinnekuormitus (typpi ja fosfori), valtamerten
happamoituminen, yläilmakehän otsonikato, makean
veden niukkuus ja kestämättömät
maankäytön muutokset. Kestävyyden rajat
on jo ylitetty ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin ja typpikuormituksen
osalta.
OECD:n tuoreen ympäristökatsauksenOECD
Environmental Outlook to 2050 : The Consequences of Inaction mukaan
toimimattomuuden kustannukset ovat moninkertaiset kasvihuonekaasujen
päästöjen vähentämiskustannuksiin
verrattuna. Katsauksen mukaan nopeasti toimittaessa olisi vielä mahdollista,
että maailman keskiarvolämpötilan nousu
voitaisiin rajoittaa 2°C:een. OECD:n mukaan hiilelle määritettävä maailmanlaajuinen
hinta voisi vähentää vuoden 2050 kasvihuonekaasupäästöjä lähes
70 prosenttia vertailukohdan mukaisesta tilanteesta ja rajoittaa
kasvihuonekaasupitoisuuden 450 ppm:äänppm= Parts
per million, ilmaisee, kuinka monta miljoonasosaa jokin on jostakin.
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/torjuminen.html.
Tämä hidastaisi talouskasvua keskimäärin
0,2 prosenttiyksikköä vuodessa ja maksaisi
vuonna 2050 noin 5,5 prosenttia maailmanlaajuisesta BKT:sta. Vaikka
vihreään talouteen siirtyminen tulee edellyttämään
taloudellisia panostuksia, koituisi kustannuksia myös siitä,
jos ei tehtäisi mitään. Toimimattomuuden
kustannukset voisivat olla jopa 14 prosenttia maailman keskimääräisestä kulutuksesta
henkeä kohden mitattuna. Asiantuntijoiden arvio on, että luonnon
monimuotoisuuden köyhtyminen heikentää maailman
bruttokansantuotetta vuoteen 2050 mennessä jopa 7 prosenttia.
Maailman väkiluvun on arvioitu kasvavan 9 miljardiin
seuraavan 35 vuoden kuluessa ja markkinoille on tulossa noin kolme
miljardia keskiluokkaista kuluttajaa. Energian kulutus kasvanee
45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Väkiluvun
kasvusta johtuen luonnonvarojen kysyntä kasvaa
ja käytön tehostamisen hyödyt hupenevat
kasvavaan tarpeeseen. Ympäristöongelmien
hallintaa ei voida tarkastella pelkästään
kansallisella tasolla, sillä pitkät tuotanto-
ja kulutusketjut välittävät sekä ostopäätösten
että niitä ohjaavien poliittisten päätösten
vaikutukset hyvinkin kauas.
Ympäristövaliokunta muistuttaa, että luonnon
monimuotoisuuden väheneminen on vakava ylikulutukseen liittyvä haaste.
Monimuotoinen luonto kestää paremmin siihen kohdistuvia
paineita. Suomessa on saatu paljon aikaan vesistöjen tilan
parantamisessa ja monissa muissa ympäristötavoitteissa.
Luonnon monimuotoisuuden osalta kielteistä kehityksen suuntaa
ei kuitenkaan ole vielä kyetty kääntämään
Suomessakaan, sillä luontotyypeistämme joka toinen
ja lajeistamme joka kymmenes on arvioitu uhanalaisiksi.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa
ja katsoo, että Rio+20-konferenssin yhteydessä tulisi ottaa
huomioon Nagoyan kokouksessa vahvistettu kansainvälisen
biodiversiteettisopimuksen mukainen strategia vuosille
2011—2020 luonnon monimuotoisuuden vähenemisen
pysäyttämiseksi.
Kestävää luonnonvarapolitiikkaa
vihreän talouden keinoin
Vähemmästä on saatava enemmän
irti, ainevirroista on päästävä ainekiertoon.
Täysistuntokeskustelun teema liittyy kiinteästi
vihreän talouden edistämiseen. Vihreässä taloudessa
luodaan kasvua, työtä ja hyvinvointia hyödyntämällä kestävästi
luonnonvaroja ja ympäristöä. Valiokunta
korostaa, että ympäristöhaittojen hallinta
ja resurssitehokkuuden lisääminen tarjoavat mahdollisuuden
parantaa kansantalouden tuottavuutta ja kilpailukykyä. Talous-
ja ympäristöongelmat voidaan ratkaista samanaikaisesti,
kun taloutta rakennetaan tavalla, joka vähentää päästöjä ja
säästää luonnonvaroja. Kansainvälisesti
tarkasteltuna esimerkiksi aurinkoenergia, jossa Suomella on huippuosaamista,
on nopeasti kasvava sijoituskohde. Sijoittajat ja kuluttajat seuraavat
yhä useammin yritysten luonnonvaratasetta. Ulkoasiainvaliokunta
viittaa sekä ympäristö- että talousvaliokunnan
kantoihin (YmVL 5/2012 vp, TaVL 11/2012
vp) ja korostaa, että vihreä talous
on nähtävä mahdollisuutena ja uutena
kilpailukykyä parantavana tekijänä.
Suomella on runsaat luonnonvarat sekä vahvaa ympäristöosaamista,
korkean teknologian vientipotentiaalia ja hyvät edellytykset
kestävän luonnonvarapolitiikan edelläkävijäksi.
Metsiin, vesihuoltoon ja energiaosaamiseen liittyvän biotalouden
osaamisen ympäristöliiketoiminta voi hyödyttää Suomea
kansantaloutena ja edesauttaa globaalia kestävää kehitystä.
Vihreä talous voisi olla Suomen tulevaisuuden visio. Suomen luonnonvarapolitiikkaan
liittyvät strategiat ja tutkimusohjelmat ovat ajanmukaisia.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella niiden toimeenpano
vaatisi nyt kokonaisvaltaista koordinaatiota ja johtamisen
selkeyttämistä sekä konkreettisen toimintaohjelman
laatimista.
Talousvaliokunnan mukaan vihreä talous merkitsee panostamista
uusiutuviin luonnonvaroihin, ekosysteemipalveluihin, puhtaaseen teknologiaan
ja innovaatioihin sekä kulutus- ja tuotantotapojen muutoksia.
Asiantuntijoiden mukaan luonnonvarojen kestävää käyttöä voitaisiin
edistää merkittävästi, jos niille
määritettäisiin rahallinen arvo. Toteuttajiksi
tarvitaan niin valtioita, yrityksiä kuin kuluttajiakin.
Kansalliset toimet ovat osa globaalihallintaa. Ympäristövaliokunta
on lausunnossaan nostanut Uudenkaupungin työllisyyden myönteisen
kehittymisen Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeessa yhdeksi
esimerkiksi paikallisen toiminnan tärkeydestä ja
mahdollisuuksista.
Ympäristövaliokunta painottaa, että uusiutuvien
luonnonvarojen käytön voimakas lisääminen
fossiilisista luonnonvaroista luopumiseksi muodostaa haasteen luonnon
monimuotoisuuden säilymisen ja yleensä kestävän
kehityksen tavoitteiden kannalta. Toiminta edellyttää osallistavaa
suunnittelua, jolloin voidaan vähentää mm.
maankäytöllisesti ristiriitaisia paineita. Kansalliset
ja paikalliset intressit on otettava huomioon luonnonvarojen hyödyntämisessä.
Resurssitehokkuuden oleellinen parantaminen on ympäristövaliokunnan
mukaan välttämätöntä.
Suomen taloudessa energian ja luonnonvarojen kokonaiskulutus on
kasvanut talouden kasvua hitaammin eli on tapahtunut suhteellista irtikytkeytymistä.
Asiantuntijoiden mukaan täydellinen irtikytkeytyminen on
käytännössä erittäin
vaikeaa.
Toimintatapojen muutosta voidaan nopeuttaa uusilla innovaatioilla
ja investoinneilla. Rio+20-prosessilta odotetaan ratkaisuja
myös erilaisten kumppanuus- ja yhteistyöhankkeiden
toteuttamiselle. Pk-yritykset tarvitsevat tukea erityisesti kansainvälistymisessä
voidakseen
osallistua näihin hankkeisiin.
Talousvaliokunnan tavoin myös ulkoasiainvaliokunta
painottaa vihreän talouden haasteiden erilaisuutta. Teollisuusmaissa
ongelmana on talouden hiili-intensiivisyys ja kehitysmaissa kasvava
energia- ja materiaalikysyntä sekä alhainen
energiatehokkuus. Vähiten kehittyneet maat ovat erittäin
riippuvaisia luonnonvaroista ja haavoittuvia ilmastonmuutokselle.
Niiden perusinfrastruktuuri on puutteellista ja julkinen hallinto
kehittymätöntä. Kun teollisuusmaissa pohditaan
luonnonvarojen mahdollisimman tehokasta käyttöä,
myydään kehitysmaissa luonnonvarat usein jalostamattomina
kehittyviin maihin. OECD on arvioinnut kattavasti erilaisia politiikkatoimia
vihreän talouden kasvua rajoittavien tekijöiden
poistamiseksi. Talousvaliokunnan tavoin ulkoasiainvaliokunta katsoo, että OECD:n
osaamista tulisi hyödyntää myös Rio+20-prosessissa.
Kansainvälisesti ei ole kyetty luomaan yhteistä näkemystä ja
tavoitteita luonnonvarojen kestävälle käytölle
tai resurssitehokkuudelle. Rio+20-konferenssin keskeinen
haaste on sopia globaalisti vaikuttavista konkreettisista toimista,
jotka edistävät vihreään talouteen
siirtymistä. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä,
että pyritään yhteisiin pelisääntöihin,
joissa otetaan huomioon maiden eri kehitysasteet, mutta
joilla voidaan samalla varmistaa yksityissektorin tasavertainen kohtelu.
Kulutus- ja tuotantotapojen muutos on välttämätön
- arjen valinnat vaikuttavat
Elämäntavoilla on suurempi vaikutus kuin väestönkasvulla.
Valiokuntien lausunnoissa on peräänkuulutettu
politiikkatoimia vihreän talouden perustan rakentamiseksi
ja investointien ohjautumiseksi resurssitehokkuutta edistäviin
teknologioihin ja konsepteihin. Valiokunnan saamassa selvityksessä on
painotettu, että siirtyminen resurssitehokkaaseen
ja luonnonvaroja säästävään
yhteiskuntaan on tehtävä sekä ymmärrettäväksi
ja haluttavaksi että kansalliseksi päämääräksi. Arkielämän
kulutuksen suhde luonnonvarojen vähenemiseen on tehtävä näkyväksi
ja ymmärrettäväksi.
Ympäristövaliokunta painottaa, että vihreä talous
tarkoittaa ennen kaikkea kulutus- ja tuotantojärjestelmiemme
rakenteiden, kuten energiantuotantojärjestelmät,
liikkuminen, ruuantuotanto ja asuminen, muuttamista kestäviksi.
Kysymys on siten kuluttajien, meidän kaikkien, valinnoista
ja toimintatavoista. Tarvitaan politiikkaa, joka tarjoaa tavallisille
kansalaisille ja yrityksille positiivisia toiminnan vaihtoehtoja
sekä työtä ja hyvinvointia.
Suomen aloitteen hyväksyminen kestävästä kulutuksesta
ja tuotannosta oli yksi keskeisimmistä Johannesburgin huippukokouksen
(2002) tuloksista. Alueellisia ja kansallisia aloitteita tukevan
kehysohjelman tavoitteena on tukea sosiaalista ja taloudellista
kehitystä luonnon kantokyvyn puitteissa ja vähentää taloudellisesta
kasvusta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Teollistuneilla
mailla on suurin vastuu tämän tavoitteen
toteutumisesta.
Suomi on lisännyt viime vuosien aikana voimakkaasti
julkista innovaatiorahoitusta luonnonvara-, energia- ja ympäristösektorille
sekä energiatehokkuuteen. Talousvaliokunta muistuttaa,
että monilla bio- ja vesiosaamisen sekä mineraaliteknologian
aloilla Suomi on maailman johtavia maita. Sekä Suomen että kansainvälisen
yhteisön kannalta on tärkeää,
että ympäristö-, luonnonvara- ja energiateknologian
vientiponnisteluja tehostetaan entisestään.
Talousvaliokunta on käsitellyt laajasti luonnonvarojen
käyttöä valtioneuvoston luonnonvaraselonteosta
antamassaan mietinnössä (TaVM
47/2010 vp). Selonteossa keskeisenä lähtökohtana
on, että luonnonvaratalous ja siihen yhdistyvä osaaminen
ja palvelut muodostavat merkittävän arvonlisän
ja hyvinvoinnin lähteen. Tulevaisuusvaliokunta on mietinnössään (TuVM
1/2010 vp, Tulevaisuuspoliittinen julkaisu 1/2011)
käsitellyt kestävää kehitystä ja Suomen
tulevaisuuden toimintamahdollisuuksia kattavasti. Lausuntovaliokuntien
lausunnoista käy ilmi eduskunnan pitkäaikainen
huoli kestävän kehityksen toimeenpanon hitaasta
etenemisestä.
Suomen kannalta on tärkeää hyödyntää rajallisia
luonnonvarojamme kestävästi. Niiden jalostusarvo
tulee nostaa mahdollisimman korkealle ja tuotteet olisi pyrittävä jatkojalostamaan
mahdollisimman pitkälle Suomessa. Myös Rio+20-konferenssiin
kokoukseen liittyen esille noussut hanke EU:n ja Kiinan välisestä ns.
vesikumppanuudesta tarjoaa suomalaiselle osaamiselle uusia vientimahdollisuuksia.
Ympäristöliiketoiminnan osalta kilpailu maailmanmarkkinoilla
on tiukkaa. Kilpailu edistää alan nopeaa kehittymistä edellyttäen,
että toimijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet
osallistua kilpailuun. Mahdollisimman avoin ja tasapuolinen kansainvälinen
kauppa edistää ekotehokkaiden tuotteiden, teknologioiden
ja toimintamallien nopeaa leviämistä. Ympäristöteknologian
kaupan vapauttamiseen liittyvät tavoitteet, joita pyritään
edistämään mm. WTO:n käynnissä olevalla
neuvottelukierroksella, ovat keskeisiä nopean kehityksen
turvaamiseksi.
Talousvaliokunnan tavoin ulkoasiainvaliokunta
katsoo, että vihreään talouteen siirtyminen
on nähtävä välttämättömänä globaalina
kehitysaskeleena, joka tarjoaa paljon positiivisia mahdollisuuksia.
Suomen tulee hyödyntää vahvuutensa
ja olla aktiivisesti kehittämässä toimivia
kansainvälisiä markkinoita.
Naisten asema
Tasa-arvon edistäminen on paitsi oikein, myös järkevää kestävän
hyvinvoinnin saavuttamiseksi.
YK:n kestävän kehityksen paneelin keskeinen
huolenaihe on tasa-arvon puute. Raportin mukaan naisten kyvyt ja
voimavarat ovat edelleen suurelta osin käyttämätön
resurssi.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
korostaa, että sukupuolten välinen tasa-arvo on
yksi sosiaalisesti kestävän kehityksen
tärkeimmistä osatekijöistä (TyVL
5/2012 vp). Ulkoasiainvaliokunta yhtyy näkemykseen,
jonka mukaan Suomen tulee toimia sen puolesta, että naisten aseman
parantaminen on kattavasti esillä Rio+20-konferenssissa
ja että sukupuolten tasa-arvo nousee läpileikkaavaksi
teemaksi kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia
käsiteltäessä.
Naisten syrjäytyminen koulutuksesta, työstä ja
taloudellisesta ja poliittisesta päätöksenteosta merkitsee
globaalisti valtavaa resurssien hukkaamista. Kestävän
kehityksen edistämiseksi tulee naisten oikeutta perhesuunnitteluun
ja seksuaaliterveyspalveluihin parantaa. Naisten oikeuksien
ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen on kustannustehokas
tapa edistää globaalisti perheiden ja
yhteisöjen hyvinvointia.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että naisten yhdenvertainen
mahdollisuus harjoittaa maanviljelyä voi parantaa maatalouden
tuottavuutta ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla
ja pienentää merkittävästi maailman
nälkäongelmaa.
Köyhyyden vähentäminen ja kehityspolitiikka
Pääosa maailman köyhimmistä ihmisistä elää luonnonvaroiltaan
runsaissa maissa.
Kehitysmaiden integroituminen maailmantalouteen vahvistuu. Talouskasvu
ja kehitysmaiden välisen kaupan ja investointien lisääntyminen
luovat uusia kasvun edellytyksiä. Afrikan arvioidaan olevan
seuraava kehityksen moottori. Taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntymisen
haasteet ovat kuitenkin merkittäviä. Äärimmäisessä köyhyydessä (alle 1,25 US-dollaria
päivässä) elää noin
1,3 miljardia ihmistä, joista suurin osa keskituloisissa kehitysmaissa.
Demokratia on puutteellista ja korruptio on merkittävä ongelma
useissa kehitysmaissa. Arvioiden mukaan luonnonvarojen hyödyntäminen
ei välttämättä vähennä köyhyyttä vaan
jopa lisää epätasa-arvoa.
Kehitysmaiden oma politiikka on ensisijaista kestävän
kehityksen turvaamiseksi. Ympäristö tai ilmastonmuutos
ei ole painopiste monessakaan kehitysmaassa, vaikka asiantuntijoiden mukaan
ilmastonmuutos rajoittaa jo nyt monien yhteisöjen elinmahdollisuuksia
ja uhkaa toimeentuloa.
Suomen kehityspolitiikan painopisteitä ovat ihmisoikeuksia
edistävä, demokraattinen ja vastuullinen yhteiskunta;
osallistava ja työllistävä vihreä talous;
luonnonvarojen kestävä hallinta ja ympäristönsuojelu
sekä inhimillinen kehitys. Toiminnassa huomioidaan kolme
läpileikkaavaa periaatetta, joita ovat sukupuolten tasa-arvon
edistäminen, ilmastokestävyyden edistäminen
ja eriarvoisuuden vähentäminen. Valiokunta pitää näitä painopisteitä perusteltuina.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kritiikki länsimaiden
kehityspolitiikan ehdollisuutta kohtaan on vahvistumassa useissa
kehitysmaissa. Samanaikaisesti esimerkiksi Kiina on lisäämässä suoria
investointeja erityisesti Afrikkaan turvatakseen raaka-aineiden
saannin. Valiokunta korostaa, että luonnonvarojen
kestävän käytön avulla kehitysmaat
pystyvät edistämään kehitystä ja
hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että EU- ja OECD-maat vahvistavat yhteistyötä ja
dialogia kehittyvien maiden, erityisesti Kiinan, kanssa yhteisten
toimintamuotojen edistämiseksi.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa luonnonvarasektorilla toimivien
yritysten toiminnan vastuullisuuden, avoimuuden ja läpinäkyvyyden tärkeyttä.
Tätä edistävät muun muassa EU:n
laittomien hakkuiden torjuntaan tähtäävä ja
hyvää hallintoa edistävä FLEGT-ohjelma
sekä kansainvälinen EITI-aloite (Extractive Industries Transparency
Initiative), joita Suomi tukee.
Energiansaantia voidaan lisätä kestävästi
erityisesti edistämällä energiatehokkuutta
ja uusiutuvien energialähteiden laajamittaista ja kestävää käyttöä.
Tämä edellyttää hyvää hallintoa
ja avunantajien tukea, jotta kehitysmaat saavat uutta teknologiaa
ja yksityisen sektorin investointeja sekä ympäristö-
ja energiateknologiaosaamista.
Maailman väkiluku kasvaa vuosittain 80 miljoonalla
ihmisellä, ja 90 prosenttia tästä kasvusta
tapahtuu köyhissä maissa. Vuosituhattavoitteiden
päätavoitteissa on tapahtunut globaalia edistymistä,
pois lukien odottavien äitien terveyden parantaminen, jossa
olla selvästi jäljessä. Sosiaaliseen
ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittyvät tavoitteet,
kuten naisten aseman parantaminen, koulutus ja lisääntymisterveydenhuollon
kehittäminen, ovat välttämättömiä väestönkasvun
hillitsemiseksi kestävälle tasolle. YK arvioi
väestönkasvun taittuvan vuoden 2050 tienoilla,
mikä helpottaa kestävän kehityksen toteutumista.
Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että laadittaessa uusia kestävän
kehityksen tavoitteita ja niiden mittaamista tulee ottaa huomioon sellaisia
tekijöitä, joilla voidaan konkreettisesti seurata
kehitysmaiden sosiaalista kehitystä. Yksi tällainen
mittari on lasten tervyeydenhuolto ja lasten aliravitsemuksen
taso.
Kestävä kaupungistuminen on entistä tärkeämpi
tavoite, koska jo puolet maailman väestöstä asuu
kaupungeissa. Kaupungistuminen tulee olemaan voimakkainta
kehitysmaissa, joissa asukasmäärän arvioidaan
kasvavan noin kahdella miljardilla kolmen vuosikymmenen kuluessa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on korostanut köyhyyden
vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen
merkitystä kestävän kehityksen turvaamisen
kannalta (StVL 3/2012 vp). Luonnonvaroja tuhoavan
aineellisen kulutuksen kestävä vähentäminen
on käytännössä mahdollista vähentämällä samanaikaisesti
köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Tämä liittyy
sukupuolten tasa-arvon, koulutusmahdollisuuksien ja perusterveydenhuollon kautta
saatavaan elintason nousuun ja tiedon lisäämiseen.
Kehitysmaiden terveydenhuollossa äitiyshuollon ja lisääntymisterveyden
edistäminen sekä vesi- ja sanitaatio-ongelmien
vähentäminen ovat tärkeitä.
Kehitysmaiden kansalaisten oikeus ihmisarvoiseen työhön
on tärkeä osa köyhyyden vähentämistä ja
sosiaalisesti kestävän hyvinvoinnin vahvistamista.
Ihmisarvoisen työn vaatimuksen ja muiden sosiaalisten
kustannusten sisällyttäminen tuotteiden
ja palveluiden hintoihin edistää kilpailukykyä ja
hyvinvointia myös kehittyneissä maissa. Työelämä-
ja tasa-arvovaliokunta muistuttaa, että vuoteen
2025 mennessä työmarkkinoille on tulossa 1,3 miljardia
alle 30-vuotiasta nuorta. Koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien
tarjoaminen nuorille on merkittävä haaste yhtä lailla
teollistuneissa maissa kuin kehitysmaissakin.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan
kantaan, jonka mukaan kehityspoliittinen ohjelma tukee hyvin Rio+20-prosessin
tavoitteita. Valiokunta katsoo, että resurssitehokas ja demokraattinen
luonnonvarojen hallinta (ml. toimiva kansalaisyhteiskunta ja media)
edesauttaa luonnonvaroista saadun hyödyn jakautumista tasapuolisemmin
väestön hyväksi.
Uusia mittareita kehityksen mittaamiseen
Kansainvälisesti talouskasvun mittarina käytetään
pääsääntöisesti BKT-lukuaKatso
BKT:n laskentatavasta esim http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/tlkt/02/11/index.html (bruttokansantuote).
Se on tarkoitukseensa käytettynä toimiva talouden
mittari, mutta se ei ole yksinään riittävä mittaamaan
kestävää kehitystä ja hyvinvointia.
Kehitystä ja hyvinvointia tulee kyetä arvioimaan
myös ympäristövaikutusten sekä sosiaalisten
tekijöiden kannalta, jotta saadaan aineistoa politiikkatoimien
vaikuttavuuden arvioimiseksi ja päätöksenteon
pohjaksi kestävämpiä toimintalinjauksia
laadittaessa. Myös YK:n korkeantason paneeli
esitti, että BKT:n rinnalle luotaisiin uusi bruttokansantuotetta
laajempi tapa mitata kehitystä.
Vaihtoehtoisia mittaamistapoja on tuotu esiin, mutta konkreettiset
edistysaskeleet ovat jääneet vähäisiksi.
Valtiovarainvaliokunnan lausunnossa (VaVL 7/2012
vp) mittareiden puutteen on arvioitu vaikuttaneen hidastavasti
kestävän kehityksen toimeenpanoon.
YK:n ns. TEEB-hanke (The Economics of Ecosystems and Biodiversity)
arvioi biologisen monimuotoisuuden ja sen ylläpitämisen
hyötyjä eli ekosysteemipalvelujen taloudellista
merkitystä kansantalouksille. Pohjoismaiden ministerineuvoston
tilaama selvitysTEEB Nordic http://www.ieep.eu/work-areas/biodiversity/valuing-biodiversity-and-ecosystem-services/2011/02/initiating-a-teeb-assessment-for-the-nordic-countries arvioi
luonnon taloudellista roolia ja yhteiskunnallista merkitystä Pohjoismaissa.
Ekosysteemipalveluiden käsite korostaa yhteiskunnallisen
suunnittelun, päätöksenteon ja tutkimuksen
kokonaisvaltaista tarkastelua. Arvioinneissa korostuvat ihmiselle
koituvat hyödyt ja taloudellinen näkökulma.
Tämä lähestymistapa selventää luonnon
taloudellista merkitystä yhteiskunnalle ja voi siten vahvistaa ympäristöpolitiikan
yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä kansalaisten
keskuudessa.
Suomessa kansallisia kestävän kehityksen indikaattoreita
on julkaistu vuodesta 2000 alkaen ja niitä on
käytössä 35 kappaletta. Suomi on osallistunut
aktiivisesti YK:n, EU:n, OECD:n ja Pohjoismaiden neuvoston puitteissa
toteutettuihin kehityshankkeisiin. Ympäristövaliokunnan
mukaan tavoitteena tulee olla ympäristökustannusten
saaminen näkyväksi, jolloin syntyy kannustimia
haittojen ennakoimiseksi ja vähentämiseksi.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ympäristö-
ja materiaalivirtojen tilinpitoa ollaan kehittämässä osaksi
kansallista kansantalouden kirjanpitojärjestelmää.
Euroopassa ollaan vähitellen etenemässä resurssikirjanpitoon.
Yritystasolla kestävän kehityksen raportointijärjestelmä on
käytössä monissa maailmanlaajuisesti toimivissa
yrityksissä Global Reporting Initiative -ohjeiden mukaisesti.
Suomeen on esitetty perustettavaksi avoimeen tietoon perustuva alusta
luonnonvaratiedon ja resurssitehokkuuden todentamiseksi.
Tällainen järjestelmä voisi toimia alustana
yritysten resurssikirjanpidolle, siihen liittyville palveluille
ja kansalliselle päätöksenteolle.
Ottaen huomioon Suomen tietotaidon ja teknologiakehityksen
ulkoasiainvaliokunta pitää perusteltuna, että Suomen
kansalliseksi kärkihankkeeksi konferenssivalmisteluissa
on otettu uusien mittareiden kehittäminen kestävälle
kehitykselle. Ulkoasiainvaliokunta viittaa valtiovarainvaliokunnan
kantaan ja korostaa, että uusien, yhtenäisten
mittareiden tulisi kattaa tasapainoisesti kaikki kestävän kehityksen
kolme pilaria.
Ilmasto
Globaalissa maailmassa ongelmat ovat globaaleja.
Globaaleista ympäristöongelmista ilmastonmuutos
uhkaa erityisesti kehitysmaita. Köyhimmät kehitysmaat
ovat riippuvaisia maanviljelystä, ja suuren haavoittuvuutensa
vuoksi niiden sopeutumiskyky on heikko. Ilmastonmuutoksen vaikutukset
kohdistuvat siten voimakkaimmin köyhimpiin alueisiin ja
väestönosiin. Ilmastonmuutoksen ja kehityspolitiikan
integroiminen osaksi kestävän kehityksen politiikkaa
edellyttää köyhien maiden sopeutumiskyvyn
vahvistamista ja vähähiilisen kestävän
kehityksen edistämistä samalla kun yhteiskuntien
rakenteita vahvistetaan.
Suomi on kansainvälisiä ympäristösopimuksia
koskevissa neuvotteluissa pyrkinyt varmistamaan kehitysmaiden osallistumista
ja valmiuksien tukemista koskevien päätöksien
hyväksymisen ja toimeenpanon. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä edistää naisten
asemaa kansainvälisessä ilmastopolitiikassa ja
kehitysmaiden ympäristöosaamisen ja
-kapasiteetin vahvistamista. Suomen tulee jatkossakin tukea YK:n metsäpoliittista
prosessia mm. osallistumalla YK:n metsäfoorumin toimintaan
ja edistää oikeudellisesti sitovien
metsiä koskevien normien luomista.
Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää tuntuvaa
rahoitusta. Ilman länsimaiden tukea kehittyvissä maissa
ei kyetä käynnistämään
merkittäviin päästövähennyksiin
johtavia rakenteellisia uudistuksia. Arvioiden mukaan länsimaiden osuus
ilmastorahoituksesta tulee kasvamaan vuoden 2020 ilmastorahoituksen
mobilisoinnille sovitun 100 miljardin yleistavoitteen pohjalta.
Valiokunta on korostanut, että ilmastonmuutoksen torjuntaan
on osoitettava uutta määrärahaa (UaVL
8/2009 vp, UaVM 2/2010 vp).
Valiokunta katsoo, että riittävän ilmastorahoituksen turvaamiseksi
tarvitaan innovatiivisia rahoitusmekanismeja. Suomen tulisi olla
aktiivisesti mukana kehittämässä niitä kansainvälisessä yhteistyössä.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarinen
yleiskokous kiinnitti kertomuskaudella 2010 huomiota kehitysmaiden
asemaan ja kehotti jäsenmaita tukemaan vuosituhattavoitteiden
toimeenpanoa määräaikaan mennessä.
Ruokaturva
Oikeus ruokaan on osa oikeutta ihmisarvoiseen elämään.
Valiokunta nostaa ruokaturvan yhdeksi keskeisimmäksi
luonnonvarojen kestävän hallinnan keinoksi ja
käsittelee sitä kattavasti. Ruokaturvaan liittyvät
monet luonnonvarojen käytön ja kansainvälisen
yhteistyön tulevaisuuden haasteet ja johdonmukaisemman
politiikan tärkeys. Mikäli ruokaturvaan liittyviin
haasteisiin saataisiin Rio+20-konferenssissa yhteisesti
sovittu globaali toimintaohjelma, helpottaisi se monien muiden kestävän
kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Yli kaksi kolmasosaa äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä asuu
maaseudulla. Maatalous on pääelinkeino suurimmalle
osalle maaseudun ihmisistä. Kasvavan väestön
ruokkimiseksi maataloustuotannon tulee arvioiden mukaan
kasvaa 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vaurastumisen
myötä väestön elintarvikkeiden
kysynnän kasvu ja kulutustottumukset suuntautuvat voimakkaasti
liha- ja maitotuotteisiin. Tämä lisää luonnonvarojen
käyttöä, koska kasvipohjaisen ravinnon
tuottaminen vaatii muihin vaihtoehtoihin verrattuna murto-osan peltopinta-alaa,
energiaa ja vettä. Lisäksi on huomattava, että useat
kasvipohjaiset elintarvikkeet eivät vaadi kylmäsäilytystä ja
niiden säilyvyysaika on pitkä. Urbanisoitumiskehitys
on väestönkasvuun ja demografiseen kehitykseen
läheisesti liittyvä tekijä. Vuonna 2050
kaupunkiväestön osuus on jo noin 70 prosenttia
koko maailman väestöstä. Markkinoista
täysin riippuvaiset kaupunkien köyhät
ovat kaikkein haavoittuvimpia esimerkiksi elintarvikkeiden hinnan
nousun suhteen.
Maatalous käyttää 80 prosenttia maailman makean
veden kulutuksesta. Veden riittävyys tulee olemaan
tulevaisuuden keskeisiä haasteita. Ruuantuotannossa veden
kulutus koko ruokaketjussa tulisi ottaa paremmin huomioon. Ilmastonmuutoksen
torjuntaan tähtäävillä toimenpiteillä,
kuten kasvipohjaisten biopolttoaineiden tuotannolla, voi olla heikentävä vaikutus
ruokaturvaan. Metsien häviämisellä on
tuhoisat vaikutukset niin luonnon monimuotoisuuteen kuin ilmastonmuutokseenkin
ja miljoonien ihmisten elämään. Euroopan
turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön
parlamentaarisessa yleiskokouksessa korostettiin kertomusvuonna
2010 ruuan tuotannon ekologisuutta.
Valiokunta viittaa aikaisempiin kantoihinsa (UaVM 13/2010
vp) sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan
lausuntoon (MmVL 4/2012 vp) ja painottaa,
että globaalissa ruokaturvassa on perimmiltään
kyse köyhyydestä ja köyhyyden vähentämisestä.
Elintarvikkeiden ja maataloushyödykkeiden hintojen nousu
on pysyvä kehityssuunta. Hintavaihteluihin vaikuttavat
muun muassa ilmastonmuutos, bioenergian tuotanto, energian
hinta, demografiset tekijät sekä vähäiset
investoinnit maatalouteen viimeisten vuosikymmenien aikana. Hintojen
nousu koettelee rajuimmin haavoittuvia ja vähiten kehittyneitä maita,
jotka ovat elintarvikkeiden nettotuojia. Hinnannousu on johtanut
useissa köyhissä maissa poliittiseen levottomuuteen
ja väkivaltaisuuksiin. Viimeisin ruuan hintahuippu vuosina 2010—2011
ajoi arviolta 70 miljoonaa ihmistä köyhyyteen.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan mukaan ruokakriiseihin pitää pyrkiä valmistautumaan
paremmin esimerkiksi tuotantoa kestävästi
lisäämällä ja elintarvikkeiden
varastointia kehittämällä.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat maapallon eri osiin
eri tavalla. Maatalouden kehittäminen
osana vihreää taloutta tarjoaa mahdollisuuksia
ilmastonmuutoksen torjuntaan. Valiokunta korostaa, että kehitysmaissa
tuotettavan biomassan tuotanto-olosuhteiden hyväksyttävyys
ympäristön ja sosiaalisen näkökulman kannalta
on varmistettava samoin kuin se, että biopolttoaineiden
raaka-ainetuotantoon sovelletaan asianmukaisia vähimmäisvaatimuksia — tuotantopaikasta
riippumatta.
Kehitysmaiden oma ruuantuotanto ja maatalouden merkitys on keskeinen
osa nälkäongelman kestävää ratkaisua.
Ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt maataloutta ja ruokaturvaa
osana kansainvälistä yhteistyötä ja
turvallisuuden vahvistamista (UaVM 13/2010 vp, UaVL
6/2010 vp, UaVM 8/2008 vp).
Valiokunta korostaa tehokasta yhteistyötä ruokaturvan
globaalin ulottuvuuden huomioimiseksi. Suomen osalta valiokunta pitää tärkeänä,
että ulkoasiainministeriön, ympäristöministeriön,
työ- ja elinkeinoministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön
välistä yhteistyötä tiivistetään
entisestään toimintalinjojen johdonmukaisuuden
varmistamiseksi. Ulkoasiainvaliokunta viittaa aikaisempaan
esitykseensä (UaVM 13/2010 vp)
ja pitää hyvänä, että kehityspoliittisen
ohjelman mukaan johdonmukaisuutta vahvistetaan EU-koordinoinnin osana
ja ruokaturvan vahvistamiseen liittyen toteutetaan
pilottihanke.
Ruokaa tuotetaan maapallolla sinänsä riittävästi,
mutta ruokaturvaongelmia aiheuttavat erityisesti köyhyys
ja ruuan haaskaus. Ruokahävikki ja ruuan haaskaaminen ovat
eräiden arvioiden mukaan kasvaneet globaalisti lähelle
50 prosenttia koko maapallon ruuantuotannosta. Koko ruokaketjua
tulisi kehittää erityisesti ruokahävikin
vähentämisen näkökulmasta. Maa- ja
metsätalousvaliokunta korostaa, että kasvanut
hävikki on tuhlausta ja luonnonvarojen väärinkäyttöä ja
se aiheuttaa turhia kasvihuonekaasupäästöjä.
Arvioiden mukaan ruokahävikin estäminen
on ympäristön kannalta 10 kertaa tehokkaampaa
kuin ruokajätteen käsittely.
Maataloustuotteiden osuus maailmankaupasta on suhteellisen alhainen
(keskimäärin noin 15 prosenttia). Pyrkimykset
maatalouskaupan monenväliseen vapauttamiseen
WTO:n puitteissa eivät ole toistaiseksi johtaneet tuloksiin,
mutta kahdenväliset kauppasopimukset ovat lisääntyneet.
Paikallisella tuotannolla on siten edelleen merkittävä rooli
ruuantuotannossa. Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että eräät
ruokakriisin torjumiseksi tehdyt toimenpiteet itse asiassa syventävät
kriisiä. Vientirajoitukset kiristävät entisestään
tilannetta kansainvälisillä maataloustuotteiden
markkinoilla erityisesti elintarvikkeiden tuonnin varassa olevien
kehitysmaiden vahingoksi. Kansainvälisen ruoka-avun antaminen
tulee järjestää siten, ettei se heikennä paikallisia
tuotantomahdollisuuksia tai häiritse markkinoiden toimintaa.
Kehitysmaiden maaseudun elinkelpoisuutta ja elinkeinojen monipuolistumista
on tärkeää vahvistaa tukemalla tutkimusta,
koulutusta ja neuvontapalveluja sekä yksityissektoria.
Pientuotannon ja paikallisten markkinoiden toimintaedellytysten
parantaminen lievittää köyhyyttä.
Se ei kuitenkaan ole ratkaisu globaaliin ruuan tuotannon
vahvistamiseen. Valiokunta pitää tärkeänä,
että kehitysyhteistyön rahoitusta maatalouteen
ollaan kasvattamassa. Sijoitusten tulee olla pitkäjänteisiä,
jotta niillä voidaan puuttua tuotannon rakenteisiin. Yksityiset
investoinnit kehitysmaiden maataloussektorin kehittämiseen ovat
lisääntyneet. Valiokunta pitää Maailman ruokajärjestön
(FAO) puitteissa maaliskuussa 2012 neuvoteltua sijoittamista sääntelevää ohjesääntöä
tärkeänä edistysaskeleena
ja korostaa, että sijoituksiin kaivattaisiin lisää avoimuutta, jotta
voitaisiin arvioida niiden molemminpuolinen hyöty ja vaikutus
kehitysmaille.
Naisilla on huomattava merkitys ruuan tuotannossa. Suomen tulisi
vahvistaa EU:n kehityspolitiikassa naisten aseman parantamista mukaan
lukien oikeus maanomistukseen sekä koulutukseen ja neuvontaan.
Rio+20-konferenssin loppuasiakirjan luonnos korostaa
useiden eri toimintasektoreiden yhteyttä ruokaturvan
toteutumiseen. Maatalousvaliokunta korostaa aiheellisesti ongelmien kokonaisvaltaisen
ratkaisemisen tarvetta. Ulkoasiainvaliokunta viittaa aikaisempiin
kannanottoihinsa (UaVM 13/2010 vp) ja toteaa, että EU:n maatalous-,
kalastus-, kauppa- ja kehityspolitiikat liittyvät läheisesti
toisiinsa. Kehitysmaiden ruokaturvan parantamisen kannalta näitä sektoreita
tulee käsitellä kokonaisuutena. Kyse on ruokaturvasta,
ei ruuan tuotannon omavaraisuudesta. Ulkoasiainvaliokunta pitää EU:n
yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista erittäin tärkeänä.
EU:n tulee maatalouspolitiikan keinoin vahvistaa sekä maailmanlaajuista
ruokaturvaa että EU:n alueellisen tuotannon säilyttämistavoitetta.
Suomen tulee toimia aktiivisesti, jotta maatalouden tukeminen EU:ssa
ei vaikuta haitallisesti kehitysmaiden maataloustuotantoon tai markkinoillepääsyyn.
Valiokunta huomauttaa, että Euroopan unionilla
on useita eri keinoja globaalin ruokaturvan edistämiseksi,
eikä sen pidä tyytyä tarkastelemaan kysymystä vain
hätäavun ja kehityspolitiikan kautta.
Ruokaturvaa ja kestävää maataloutta
on ehdotettu yhdeksi vuoden 2015 jälkeen mahdollisesti
käyttöön otettavaksi kestävän
kehityksen tavoitteeksi. Ulkoasiainvaliokunta katsoo maatalousvaliokunnan tavoin,
että Suomen tulisi toimia aktiivisesti niin, että ruokaturva
ja kestävä maatalous saataisiin yhdeksi kestävän
kehityksen tavoitteeksi.
Energia ja energiaturvallisuus
Luonnonvarojen kestävä hallinta kytkeytyy läheisesti
tulevaisuuden energiansaannin ja energiaturvallisuuden varmistamiseen.
Kansainvälisen energiajärjestön (International
Energy Agency, IEA) vuoteen 2035 saakka ulottuvan arvionWorld
Energy Outlook 2011(OECD) http://www.oecd-ilibrary.org/energy/world-energy-outlook-2011_weo-2011-en mukaan
maailman energian kysyntä kasvaa yli kolmanneksen riippumatta
siitä, miten ilmaston lämpenemistä koskeviin
haasteisiin vastataan. Tästä kasvusta noin 50
prosentin arvioidaan tulevan yksinomaan Kiinan ja Intian lisääntyvästä energiankäytöstä.
Kiinasta on arvioitu tulevan suurin tuontiöljyn
kuluttaja vuonna 2020. Intian on arvioitu ohittavan Kiinan hiilen
suurimpana tuontimaana. Arviot fossiilisten polttoaineiden kasvavasta
kulutuksesta ovat uhkaavia erityisesti maapallon ilmaston kannalta.
Suomi ja Euroopan unioni ovat vahvasti riippuvaisia tuontienergiasta.
Euroopan omat raakaöljy- ja maakaasuvarat ovat lähivuosikymmenten
aikana hupenemassa. Tulevaisuuden omia energialähteitä edustavat
lähinnä uusiutuvat energialähteet ja
kivihiili. Kannustimia energiatehokkuuden ja omavaraisuuden lisäämiselle syntyy
siten markkinoiden paineesta. Valiokunta korostaa, että energiaturvallisuus
edellyttää ilmaston ja energian toimitusvarmuus-
ja kilpailukykytavoitteiden yhteensovittamista. Avainkysymyksiä ovat
energian vakaa saatavuus, energialähteiden ja -toimittajien
hajauttaminen, markkinoiden yhdistäminen ja yhteistyövaraiset järjestelyt
energiaverkkojen ja -varastojen yhteen liittämiseksi.
EU:n tuontienergiasta noin puolet kaasusta ja neljännes öljystä on
peräisin Venäjältä. Venäjän kyky
lisätä vientiä EU-alueelle sen oman energiankulutuksen
kasvaessa on rajallinen. Venäjän energiaviennistä suuntautuu
2 prosenttia Kiinaan, mutta osuuden arvioidaan kasvavan 20 prosenttiin
vuoteen 2035 mennessä. Suomen tulee tukea EU:n
yhteistä energiaulkopolitiikkaa. EU:n energian tuonti on
jatkossakin riippuvainen myös Lähi-idän
maiden energiatuotannosta. Alueen turvallisuustilanteen kehitys
vaikuttaa myös Eurooppaan ja Suomeen laajan turvallisuuden
kontekstissa. Kaspianmeren alueen strateginen merkitys kasvaa alueen
hiilivetyvarantojen ansiosta, mutta energiavarojen siirtäminen
kuluttajille on haasteellista.
Eurooppa-neuvoston vuonna 2007 määrittämät
tavoitteet vähentää päästöjä 20
prosenttia, parantaa energiatehokkuutta 20 prosenttia ja lisätä uusiutuvien
energialähteiden käyttö 20 prosenttiin
vahvistavat kestävää kehitystä ja lisäävät
energiaturvallisuutta.
Talousvaliokunta korostaa, että Rio+20-konferenssi
antaa mahdollisuuden saada aikaan konkreettisia muutoksia energiasektorilla.
YK:n pääsihteeri on laatinut tähän
liittyvän aloitteen (Sustainable energy for all), jonka
kunnianhimoisena tavoitteena on turvata kestävä energiansaanti
kaikille ihmisille vuoteen 2030 mennessä ja kaksinkertaistaa
energiatehokkuus ja uusiutuvan energian osuus globaalitasolla. Talousvaliokunta
muistuttaa, että IEA:n laskelman mukaan uusiutuvan energian
osuuden arvioidaan nykytoimien puitteissa kasvavan nykyisestä 13
prosentista vain 18 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä,
edellyttäen, että uusiutuvan energian tuet kasvavat
nykyisestä 66 miljardista 250 miljardiin US-dollariin vuoteen
2035 mennessä.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy talousvaliokunnan kantaan, jonka
mukaan edistymistä voidaan saada aikaan poistamalla haitallisia
tukia ja muuttamalla toimintatapoja. IEA:n selvitysten mukaan fossiilisten
polttoaineiden käyttöä tuettiin
vuonna 2010 yhteensä 409 miljardilla US-dollarilla
eli moninkertaisesti uusiutuvan energian tukeen verrattuna.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarinen
yleiskokous käsitteli sekä energia- että ympäristökysymyksiä kertomuskaudella
2010. Päätöslauselmissa tuomittiin energiavarojen
väärinkäyttö ja ydinturvallisuuteen
liittyen jäsenvaltioita kehotettiin ryhtymään
toimenpiteisiin joukkotuhoaseiden leviämisen ehkäisemiseksi.
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous käsitteli
kertomuskaudella 2010 biodiversiteettiä ja ilmastonmuutosta
sekä metsien kestävää hoitoa
ja peräänkuulutti tehokkaampia seurantamekanismeja.
Uudistuvan energian muodoista käsiteltiin geotermistä energiaa,
jota käytetään jo 90 maassa. Päätöslauselmassa
suositeltiin geotermisen energian käyttöä ilmastonmuutoksen
torjumisessa. Parlamentaarinen yleiskokous suositti myös
nesteytetyn maakaasun laajempaa käyttöä.
Turvallisuus
Köyhyys lisää konflikteja ja konfliktit
köyhyyttä.
Maailman valtioista lähes 50 luokitellaan hauraiksi,
ja yli 1,5 miljardia ihmistä asuu valtioissa,
jotka kärsivät väkivallasta ja konflikteista.
Köyhyyden vähentäminen kestävästi
on tehokkainta konfliktinestoa. Konfliktien ja köyhyyden
taustatekijät ovat luonnollisesti laajemmat, ja ne vaihtelevat
eri tilanteissa. Kestävän kehityksen
ja turvallisuuden suhdetta voidaan lähestyä myös
seuraavista lähtökohdista.
Väestön ja kulutuksen kasvu ovat lisänneet luonnonvarojen
kulutusta ja ympäristöongelmia johtaen maailmanlaajuiseen
kilpailuun luonnonvaroista. Samaan aikaan uusien resurssien löytäminen
vaikeutuu ja tuotanto kallistuu. Kilpailu luonnonvaroista ja nousevien
maiden taloudellinen asema muuttaa geopoliittisia voimasuhteita. Jotkin
tärkeät mineraalit riittävät
kymmenestä vuodesta muutamaan kymmeneen vuotta. Liikakulutus
ja ekosysteemin vaarantuminen voivat tuoda voimakkaita rajoituksia
elintärkeiden luonnonvarojen käytölle.
Harvinaisten mineraalien, joita käytetään
monien strategisten tuotteiden valmistukseen, osalta on jo nyt toimeenpantu
vientirajoituksia. Arvioiden mukaan rajoitukset ovat liittyneet
myös ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tarkoitusperiin.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia on analysoitu myös
turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Ulkoasiainvaliokunnan
saaman selvityksen mukaan suoria syy-yhteyksiä on kuitenkin
vaikea osoittaa, ja siksi johtopäätösten
vetämisessä tulee olla varovainen. Ympäristön
ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyy niin paljon
epävarmuustekijöitä, että niiden
huomioiminen turvallisuuspolitiikan suunnittelussa ei ole hyödyllistä eikä se
tuota lisäarvoa. Poliittis-taloudelliset tekijät
ovat edelleen merkittävämpiä esim. erilaisten
uhkakuvien skenaarioissa. Ympäristö- ja ilmastotekijät
on kuitenkin perusteltua huomioida taustatekijöinä,
jotka yhdessä muiden tekijöiden kanssa vaikuttavat
globaaliin turvallisuusympäristön kehitykseen.
Vesivaroihin kohdistuvat paineet kasvavat. Maailman väestöstä 40
prosenttia asuu kansainvälisten vesistöjen alueilla
ja vuonna 2040 noin 50 prosenttia asuu korkean vesipulan alueella. Vesi
on keskeinen tekijä monelle yhteiskunnan sektorille. Suurin
osa vedestä kuluu ruuan tuotantoon. Vuosittain 1,8 miljoonaa
ihmistä kuolee veden levittämiin sairauksiin.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vesi tai muut luonnonvarat
ovat harvoin avoimen konfliktin laukaiseva tekijä,
mutta ne liittyvät usein jännitteiden syntyyn
ja niiden pitkittymiseen erityisesti sisäisissä konflikteissa.
Vesivarojen tasapuolinen ja kokonaisvaltainen hallinta on edellytys vesien
eri käyttötarpeiden suojelun sekä ihmisten
hyvinvoinnin turvaamiseksi. Toisaalta vesivarojen yhteinen hallinnointi
on asiantuntijoiden mukaan jopa yhteistyötä luova
tekijä. Oikeudenmukainen vedenkäytön
hallinta voi edesauttaa konfliktin ehkäisyä niin
maiden välillä kuin niiden sisälläkin.
Valiokunnan mielestä vesitehokkuus tulisi nostaa keskeisesti
esille Rio+20-konferenssissa.
Asiantuntijakuulemisissa on todettu, että valtioiden
välinen kilpailu luonnonvaroista heijastaa usein suvereniteettiin
liittyviä tavoitteita.
Valiokunta korostaa luonnonvarojen läpinäkyvän
hallinnoinnin merkitystä ja yhteisesti sovittuja sääntöjä luottamuksen
ja vakauden lisäämiseksi.
Arktiset alueet
Maapallon pohjoisilla alueilla on käynnissä ympäristöllinen,
taloudellinen ja geopoliittinen muutos, jonka seurauksena arktisten
alueiden merkitys tulee lähivuosikymmenten aikana nopeasti
muuttumaan. Muutoksen painopisteet liittyvät ilmaston lämpenemisen
vaikutusten ohella alueen luonnonvaroihin ja liikenneyhteyksiin
liittyviin mahdollisuuksiin. Muiden rantavaltioiden ja Arktisen
neuvoston jäsenmaiden kannalta lisääntyvä kansainvälinen
kiinnostus arktisen alueen käyttöä kohtaan
merkitsee sitä, että arktinen ulottuvuus
painottuu niiden ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Ulkoasiainvaliokunta on tarkastellut arktisen alueen
kysymyksiä mietinnöissään (UaVM 7/2010
vp
UaVM 12/2009 vp) ja niiden
johdosta laaditun Suomen arktisen alueen strategian seurannassa.
Erityisen suuri taloudellinen potentiaali liittyy alueen energiavaroihin,
joiden hyödyntäminen tulee olemaan haasteellista
ympäristön kannalta. Nykyisin arktinen alue vastaa
noin kymmenesosasta maailman öljyntuotannosta ja neljänneksestä maailman
kaasuntuotannosta. Arvioidaan, että maapallon vielä löytämättä olevista öljy-
ja kaasuvaroista neljännes sijaitsisi arktisilla alueilla. Öljyn
ja kaasun maailmanmarkkinahintojen kehitys vaikuttavat olennaisella
tavalla arktisella alueella sijaitsevien reservien käyttöönottamisen
aikatauluun.
Arktisten merialueiden luonnonvarat ovat pitkälti kartoittamatta,
mikä korostaa varovaisuusperiaatteen merkitystä arktisten
alueiden luonnonvarojen hyödyntämisessä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että alkuperäiskansojen asema otetaan huomioon
energiavaroja hyödynnettäessä. Alueen
energiavarantojen kestävä hyödyntäminen
edellyttää investointeja uuteen teknologiaan,
ml. ympäristönsuojelu, jota tarvitaan varsinkin
kaukana merellä sijaitsevien öljy- ja kaasukenttien
saamiseksi tuotantoon. Venäjän arktisten esiintymien
osalta teknologiayhteistyön tarve on ilmeinen ja sisältää mahdollisuuden
yhteistyön tiivistämiseen Venäjän kanssa.
Eri toimijoiden edut ja tavoitteet on onnistuttu sovittamaan
arktisella alueella yhteen tavalla, joka on vahvistanut alueen vakautta.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan
kantaan korostaen, että arktisen luonnon erityinen
haavoittuvuus on otettava huomioon pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämisessä.
Suomen tulee toimia aktiivisesti, jotta EU kehittää tehokkaan
arktisen politiikan pohjoista ulottuvuutta hyväksikäyttäen
ja tukee politiikkaa riittävin voimavaroin.
Itämeren alue
Itämeren valuma-alueella asuu lähes 85 miljoonaa
ihmistä. Päästöongelmia aiheuttavat
maatalous, teollisuus ja yhteiskuntajätteiden olematon tai
puutteellinen käsittely. Itämeren pahimpana ongelmana
pidetään typpi- ja fosforikuormituksen aiheuttamaa
rehevöitymistä ja sen seurauksena syntyvää happikatoa
syvänteissä. Valtameriin verrattuna
Itämeren ravintoketjut ovat yksinkertaisia ja sen eläin-
ja kasvikunta on herkkä ympäristön muutoksille.
Arvioiden mukaan laivaliikenteen tuomat vieraslajit sekä laiton
kalastus ja tiettyjen lajien liikakalastus muodostavat uhan Itämeren
ekosysteemille. Laivaliikenteen kasvun myötä meriturvallisuuteen liittyvät
riskit kasvavat erityisesti öljynkuljetuksen osalta.
Eduskunta on käynyt maaliskuussa 2012 kattavan keskustelun
Itämeren tilasta ja sen luonnonvarojen merkityksestä.
Ulkoasiainvaliokunta kiinnittääkin tässä yhteydessä huomiota
vain alueen valtioiden yhteistyön merkitykseen. Suomella
on erityinen intressi Itämeren alueen kehittämisessä.
Euroopan unionin ja Venäjän vuorovaikutus muodostaa
Itämeren alueen poliittis-taloudellisen dynamiikan
lähtökohdan. Venäjän mukanaolo
ja myötävaikutus Itämerta koskevien haasteiden
ja ongelmien ratkaisussa on ensiarvoisen tärkeää.
EU:n pohjoinen ulottuvuus edistää Euroopan unionin
ja Venäjän yhteistyön toimeenpanoa
esimerkiksi ympäristö-, ydinturva- tai sosiaali-
ja terveyskysymyksissä. Pohjoisen ulottuvuuden rahoitus
tulisi turvata jatkossakin. Yhteistyötä kehitetään
muun muassa sähköverkkojen rakentamisella ja meritilannekuvayhteistyöllä,
jolla voidaan parantaa Itämeren meriliikenteen ympäristöturvallisuutta.
Itämeren parlamentaarikkojen elokuun 2011 kokouksessa
korostettiin, että Itämeren alueella on tärkeää edistää kestävää kulutusta
ja tuotantoa, jätteiden käsittelyä sekä kaupunkien
ja maaseudun kestäviä kehittämisstrategioita.
Parlamentaarikot korostivat energiatehokkuuden parantamisen
ja uusien kannustimien merkitystä, esimerkiksi kestävyyden
asettamista arviointiperusteeksi julkisissa hankintamenettelyissä.
Luonnonvarojen käytöstä ja Rio+20konferenssista
Ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään
käsitellyt luonnonvarojen kestävää ja
tehokasta käyttöä kansainvälisen
foorumin esityksen mukaisesti 11.4.2012 pidettävää täysistuntokeskustelua
varten. Mietinnössä, samoin kuin pyydetyissä lausunnoissa,
on siten otettu suoraan kantaa vain joihinkin Rio+20-konferenssin
teemoihin.
Valiokunta toteaa, että konferenssin asialista on laaja
ja eduskunnan eri valiokunnat ovat osaltaan käsitelleet
asiaa aiemmin eri yhteyksissä, kuten lausunnoista ilmenee.
Valiokunnat ovat ottaneet kantaa Rio+20:een myös
EU-linjausten valmistelun yhteydessä eduskunnan
ministerikuulemisissa. On selvää, että mietinnön
luonnonvarojen käyttöä ja vihreän
talouden mahdollisuuksia koskevat kannat ovat ajankohtaisia myös
Rio+20-neuvotteluissa, ja valiokunta katsoo, että ne
tulisi ottaa huomioon valmistelussa.
Rio+20-konferenssiin liittyen valiokunta haluaa
lopuksi korostaa eräitä asiakokonaisuuksia aiemmin
mietinnössä mainittujen kysymysten lisäksi,
kuten kaikkien kolmen pilarin huomioonottaminen, kestävän
kehityksen tavoitteiden asettaminen, ml. ruokaturva, uusien
mittareiden kehittäminen ja kestävän
kehityksen hallinnon vahvistaminen.
Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä,
että Suomi nostaa Rio+20-konferenssin valmisteluissa
ja konferenssissa esille Suomen kannalta keskeisiä tavoitteita
ja alueita, joissa Suomella on osaamista ja annettavaa kansainvälisissä yhteyksissä.
Suomen osaaminen ympäristö-, luonnonvara- ja
energiateknologian alueella, mukaan lukien bio- ja vesiosaaminen
ja mineraaliteknologia, on korkeatasoista. Tähän
osaamiseen liittyy paljon vientipotentiaalia, joka hyödyttäisi
Suomen kansantaloutta ja mahdollistaisi uuden teknologian
käyttöönoton kehitysmaissa kestävän
kehityksen tukemiseksi.
Naisilla on merkittävä rooli, kun kehitetään kestäviä toimintatapoja
luonnonvarojen hallintaan. Naisten osallistumisen päätöksentekoon
ja naisten oikeuksien vahvistamisen, ml. seksuaali- ja terveysoikeudet
sekä maanomistusoikeudet, tulisi olla keskeinen tavoite
Rio+20-konferenssissa. Sukupuolten tasa-arvo
tulisi saada läpileikkaavaksi teemaksi kestävän
kehityksen eri ulottuvuuksia käsiteltäessä.
Kansainvälisissä neuvotteluissa arktisten alueiden
kysymykset jäävät usein vähälle
huomiolle. Arktisen luonnon erityinen haavoittuvuus ja alkuperäiskansojen
asema on otettava huomioon myös globaalitasolla osana kestävää kehitystä.
Kestävää kehitystä tulee
edistää kokonaisvaltaisesti niin, että luonnonsuojelu
on osa tätä kokonaisuutta. Luonnonvarojen
käyttö ja hyödyntäminen ei saa
vaarantaa luonnon monimuotoisuutta.