Perustelut
Konfliktien ennalta ehkäisy ja kriisinhallinta
Suomi toimi kertomuksen mukaan vuonna 2001 aktiivisesti EU:n
sotilaallisen ja siviilikriisin-hallintakyvyn kehittämiseksi.
Kriisinhallintaelimet — poliittisten ja turvallisuusasioiden
komitea, sotilaskomitea ja sotilasesikunta — vakinaistettiin.
Suomen edustaja valittiin sotilaskomitean johtoon. Laekenin huippukokouksessa unioni
julistautui osittain toimintakykyiseksi kriisinhallintaoperaatioissa.
Marraskuussa pidetyssä toisessa voimavarakonferenssissa
Suomi laajensi tarjoustaan EU:n joukkopooliin. Suomi pyrki EU:n
siviilikriisinhallinnan valmiuksien kehittämiseen poliisitoimessa,
oikeusvaltion ja julkishallinnon kehittämisessä ja
pelastustoimessa. Valiokunta tukee hallituksen tavoin rinnakkaista
etenemistä sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallintakyvyn
kehittämisessä.
Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa
todettiin, että konfliktinesto ja kriisinhallinta säilyvät
jatkossakin keskeisessä asemassa kansainvälisen
turvallisuuden edistämisessä. Ennaltaehkäisyn
todettiin edellyttävän tehokasta ennakkovaroitusjärjestelmää,
riittävää keinovalikoimaa ja yhteistä arviota
tilanteeseen puuttumisesta. Selonteon mukaan konfliktien ennaltaehkäisyyn
on paneuduttava aiempaa painokkaammin.
Valiokunta totesi turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa
koskeneessa lausunnossaan (UaVL 6/2001 vp),
että Suomi voi aktiivisella panoksella ja tehokkaalla kansallisella koordinaatiolla
kyetä vaikuttamaan merkittävästikin siviilikriisinhallinnan
ja konfliktien ehkäisyn kehittämiseen eri kansainvälisissä järjestöissä.
Valiokunta korosti, että Suomen on paneuduttava erityisenä painopistealueena
konfliktien ennaltaehkäisyyn. Tämä edellyttää valiokunnan mielestä jatkuvaa
tiivistä yhteistyötä YK:n sekä alueellisten
järjestöjen, kuten ETYJin ja Euroopan neuvoston
kanssa.
Hallituksen toimintakertomuksessa ei tule selvästi
esille, millä tavalla konfliktien ennaltaehkäisyä pyritään
koordinoimaan kokonaisvaltaisesti valtionhallinnon toimesta. Valiokunta katsoo,
että kokonaisvaltaisen koordinaation ja toiminnallistamisen
kautta Suomen kokonaispanoksen tehokkuutta voitaisiin lisätä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että EU:n Sevillassa sovittujen konfliktin ennaltaehkäisyn
painopisteiden määrittäminen osaltaan
terävöittää EU:n toimintaa tällä alueella
ja tehostaa käytännössä myös
Suomen toimintaa. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä myös
Pohjoismaiden neuvoston teettämään selvitykseen
konfliktien ennaltaehkäisystä (Dokument 12; Pohjoismaiden
neuvoston 53. istunto 2001) ja Pohjoismaiden yhteistoiminnan tärkeyteen
tällä alalla.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kiinnitti valtioneuvoston vuoden
2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta antamassaan lausunnossa
huomiota pyrkimyksiin kehittää Suomen siviilikriisinhallintaa
koskevan yhteistyön koordinaatiota eri viranomaisten välillä. Valiokunta
totesi, että siviilikriisinhallintaa koskevalle yhteistyölle
tulisi osoittaa valtion talousarviossa määrärahoja
samalla tavoin kuin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseksi.
Valiokunta pitääkin edistyksenä,
että sisäasiainministeriön asettaman
työryhmän selvitys siviilikriisinhallinnan kotimaan
koordinaation järjestämisestä on saatu
valmiiksi ja työnjakoa on sen mukaisesti pyritty selventämään.
Myös resursseja on jonkin verran lisätty uusia
koordinaatiotehtäviä varten. Saadun selvityksen
mukaan uusienkin voimavarojen puitteissa voidaan kuitenkin hoitaa
vain pieni osa uusista tehtävistä. Valiokunta
toivoo, että perustettu hallintojenvälinen ohjausryhmä ja
EU-asioiden komitean alaisuudessa toimiva valmistelun yhteensovittamista
hoitava siviilikriisinhallintajaosto voi konkreettisella tavalla
edistää hallinnon sisäistä koordinaatiota,
niin että Suomen kokonaispanoksen yhdenmukaisuus ja painoarvo
nousevat.
Kansallisen koordinaation tiivistämiseksi tulisi valiokunnan
mielestä pyrkiä luomaan säännöllinen
yhteistyöverkosto ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön
ja puolustusministeriön välille, jotta varmistetaan
yhdenmukainen ja suunnitelmallinen politiikka ja toiminta konfliktien
ennaltaehkäisyssä ja kriisinhallinnassa konfliktialueilla.
Yhteistyöverkoston avulla voitaisiin valmistella myös
alueellisia strategioita, joissa otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon Suomen
kehitys-, kauppa- ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä kansalaisjärjestöjen
toiminta. Tällaisista yhteistyömuodoista on valiokunnan
saaman selvityksen mukaan rohkaisevia kokemuksia muun muassa Isossa-Britanniassa
ja Kanadassa.
Kehitysyhteistyö
Valiokunta korostaa, että kehitysyhteistyö on kiinteä osa
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Valiokunta pitää periaatepäätöstä kehitysmaapolitiikan
tavoitteiden toiminnallistamisesta merkittävänä edistysaskeleena
Suomen kehitysyhteistyössä, jotta kehitysyhteistyön
poliittiset linjaukset ohjaavat ja vaikuttavat konkreettisesti kahden-
ja monenvälisen kehitysyhteistyön sisältöä.
Valiokunta pitää edelleen tärkeänä vuoden
2000 hallituksen toimenpidekertomuksen käsittelyn yhteydessä (UaVM
8/2001 vp) esittämäänsä kantaa,
jonka mukaan valtioneuvoston tulisi esittää eduskunnan
hyväksyttäväksi ohjelma, jonka mukaisesti
kehitysyhteistyön määrärahojen
kasvulle asetetut tavoitteet saavutettaisiin. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä valtioneuvos Harri Holkerin
johtaman Kehitysavun taso ja laatu -ryhmän toimintaa. Ryhmän
on tarkoitus valmistella esitys siitä, miten Suomi saavuttaa
kehitysyhteistyömäärärahoissaan
YK:n edellyttämän 0,7 prosentin tason.
Kertomuksen mukaan periaatepäätöksessä esitettiin
toimenpiteitä yhteistyön kehittämiseksi
selkeyttämällä yhteistyömaiden
valintaperusteita, yhteistyöinstrumentteja sekä Suomen
tavoitteita ja vaikutuskeinoja kansainvälisissä järjestöissä.
Periaatepäätöksen mukaisesti kehitysyhteistyössä pyrittiin
kahdenvälisen, EY:n ja monenkeskisen yhteistyön
entistä parempaan johdonmukaisuuteen ja täydentävyyteen.
Yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena
oli köyhyyden vähentäminen.
Valiokunta totesi mietinnössään
vuoden 2000 hallituksen kertomuksesta, että osana kansainvälisten
kehitysrahoituslaitosten seurantaa valiokunta aikoo jatkossa kiinnittää erityistä
huomiota
YK:n sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston
väliseen yhteistyöhön. Tällä yhteistyöllä voidaan
osaltaan tehostaa kehitysrahoituksen tuloksia.
Valiokunta korostaa, että yhteistyön tiivistämisen
tulee alkaa kansallisella tasolla. Siksi on tärkeää selvittää,
miten Monterreyn kehitysrahoituskokouksen päätösten
valossa Suomessa on valtioneuvoston sisäistä ja
eri viranomaisten välistä yhteistyötä tiivistetty
ja miten sitä on tarkoitus edelleen kehittää.
Valiokunta pitää hyvänä, että saadun
selvityksen mukaan ulkoasianministeriön ja valtiovarainministeriön
välille on perustettu johtoryhmä käytännön
yhteistyön tiivistämiseksi.
Valiokunta on tarkastellut myös EU:n koordinaation
ja yhteistyön toimivuutta erityisesti kehitysrahoituskysymyksissä.
Saadun selvityksen mukaan kansainvälisissä rahoituslaitoksissa käytössä olevan äänestysryhmäjärjestelyn
johdosta EU ei ole sellainen yhtenäinen toimija, joka voisi
vaikuttaa painoarvonsa mukaisesti. Valiokunta on jo aikaisemmin
kiinnittänyt huomiota siihen, että esimerkiksi
G 7 -ryhmä on tiivistänyt yhteistyötä erityisesti
talouskysymyksissä ja asiantuntijalausuntojen mukaan tämä on osaltaan
kaventanut EU:n vaikutusvaltaa.
Saadun selvityksen mukaan suurimmilla EU-mailla on useimmissa
rahoituslaitoksissa oma johtokuntaedustajan paikka. Keskisuuret
ja pienemmät EU-maat ovat rahoituslaitosten johtokunnissa
tai vastaavissa hallintoelimissä edustettuina usean maan
muodostamien äänestysryhmien kautta. Äänestysryhmien
kokoonpano vaihtelee. Suomi on esimerkiksi Maailmanpankki-ryhmässä (hoitovastuu
VM ja UM) ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa
(IMF) (hoitovastuu VM ja Suomen Pankki) osa Pohjoismaiden sekä Baltian
maiden äänestysryhmää. Koordinaatiota
tulisi valiokunnan mielestä paitsi tiivistää myös
virtaviivaistaa sekä vahvistaa ulkoasiainministeriön
asemaa näissä kysymyksissä. IMF-asioista
vastuullisten tahojen (yleensä keskuspankkien) kesken on
lisätty koordinaatiota. Yhteisen eurovaluutan ryhmällä on
yhteisiä etuja ja ongelmia myös kansainvälisellä tasolla. Tämä on
johtanut epäviralliseen EU-yhteistyöhön
IMF:ssä, mikä ei saadun selvityksen mukaan voi
olla vaikuttamatta muihin rahoituslaitoksiin ja niissä tehtäviin
päätöksiin, sekä myös koordinaatiotarpeeseen
muissakin rahoituslaitoksissa.
Valiokunta pitää kestämättömänä tilannetta, jossa
EU koordinoi käytännössä kaikki
merkittävät asiakysymykset YK:n puitteissa, mukaan
lukien talous- ja sosiaalisektorin kysymykset, mutta ei juuri lainkaan
toimintaansa käsiteltäessä samoja kysymyksiä kehitysrahoituslaitoksissa.
Myös kansallisen politiikan yhdenmukaistamista on valiokunnan
edellä esittämien näkökohtien
valossa tarpeen parantaa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että valtioneuvosto selvittää, millaisia
lyhyellä aikavälillä toteuttamiskelpoisia keinoja
yhteistyön tiivistämiselle kehitysrahoituslaitoksissa
käsiteltävien asioiden suhteen on niin kansallisella
kuin EU-tasolla.
Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö
Edellä mainitun kehitysmaapolitiikan tavoitteiden toiminnallistamista
koskevassa periaatepäätöksessä selkeytettiin
kertomuksen mukaan myös monenkeskistä rahoitusta,
tukea eräille pienille erillisrahastoille karsittiin sekä keskeisten
YK-järjestöjen osalta pyrittiin monivuotisiin
rahoitussitoumuksiin. Kansalaisjärjestöjen kanssa
alettiin kehittää uudenlaisia kehitysyhteistyön
toteutustapoja. Sen vuoksi valiokunta haluaa kiinnittää erityistä huomiota
kansalaisjärjestöjen toimintaan ja sen rahoitukseen.
Kansalaisjärjestöistä on muodostunut
kiinteä osa globaalia kehityspolitiikkaa. Hallituksen
uuden kehitysmaapoliittisen linjauksen mukaan järjestöjen
roolia lisätään myös toiminnan
toteuttamisessa. Tässä yhteydessä on
valiokunnan mielestä myös syytä kiinnittää huomiota
toimijoiden monilukuisuuteen ja kansalaisyhteiskunnan kokonaispanoksen
tehokkuuteen. Valiokunta pitää tärkeänä,
että tuki kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyölle
varmistetaan myös tulevaisuudessa. Tämä yhteistyö on
tullut yhä tarpeellisemmaksi kohdemaiden taloudellisen
ja sosiaalisen vakauden tukemisessa. Valiokunta korostaa kehitysmaiden
omien kansalaisjärjestöjen tärkeää roolia
kehitysavun suunnittelussa ja toimeenpanossa.
Järjestöjen kehitysyhteistyötoiminta
on kasvanut nopeasti ja kansalaisjärjestöistä on
tullut julkisin varoin rahoitettavien projektien toimeenpanijoita.
Järjestöt on luokiteltu valmiuksien mukaisesti
eri luokkiin: kehysjärjestöt, kansalaisjärjestöt,
YK-järjestöt ja järjestöjen
palvelujärjestö Kepa. Valtion avustusten jakoperiaatteet
määräytyvät luokan mukaan. Kehitysprosessi
on vaikuttanut kansalaisjärjestöjen omaan rahoitusrakenteeseen
ja toimintakulttuuriin. Perinteisen kansalaistoiminnan rinnalle
on syntynyt hankkeiden ja palveluiden tuottaminen ja toteuttaminen.
Kehysjärjestelmään kuulumattomat yhteensä 153
järjestöä ovat toteuttaneet lähes
kolmesataa hanketta projektirahoituksella.
Valiokunta pitää huolestuttavana kehitystä, että rahoittajatahojen
omat vuosittain määritellyt intressit saattavat
myös ohjata kansalaisjärjestön toimintoja.
Saadun selvityksen mukaan kansalaisjärjestöillä ei
ole riittäviä resursseja vaativien projektien
suunnitteluun ja toteuttamiseen. Riittämättömin
resurssein suunnitellut hankkeet ja projektiperusteinen rahoitus
saattavat myös vaarantaa emojärjestön
normaalin kansalaistoiminnan. Kehitys voi johtaa siihen, että kansalaisjärjestöistä
tulee
julkisen vallan käyttäjiä ja jatkeita
ja että niiden itsenäinen kansalaistoiminta tulee
riippuvaiseksi erillisrahoitteisista projekteista.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että ulkoasiainministeriö valmistelee,
kansalaisjärjestöjä konsultoiden, selvityksen
kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoituksen kehittämisestä.
Selvityksestä tulisi käydä ilmi käytettävissä olevat
tukimuodot ja niiden jakautuminen eri järjestöille. Sen
tulisi sisältää kansalaisjärjestöjen
toimintaa ja sen vaikuttavuutta koskeva analyysi, josta voitaisiin
erotella järjestöjen varsinainen hanke- ja tiedotustoiminta
ja toisaalta liiketoimintaperiaatteella järjestetty palveluiden
tuotanto. Selvityksen tulisi esittää ratkaisuja,
miten kotimaiseen suunnitteluun ja toteutukseen voidaan varata riittävät
resurssit ja miten kansalaisjäsrjestöjen omaehtoinen
ja itsenäinen hankesuunnittelu varmistetaan eri rahoitusvaihtoehdoissa.
Eduskunnan lausumat
Lainsäädännön muuttaminen
Suomen solmimaa kansainvälistä sitoumusta vastaavaksi
Valiokunta hyväksyy kertomuksesta (s. 113) ilmenevin
perusteluin Suomen ja Länsi-Euroopan unionin välisen
turvallisuusopimuksen eräiden määräysten
hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen (HE
179/1997 vp) käsittelyn yhteydessä hyväksytyn
lausuman poistamisen. Laki turvallisuusselvityksistä on
tullut voimaan 1 päivänä syyskuuta 2002
(177/2002).
Pakolaishakemusten käsittely ja YUTP-asioiden saattaminen
ulkoasiainvaliokunnan tietoon (HE 245/1997 vp)
Hallituksen kertomukseen ei sisälly selvitystä pakolaishakemusten
käsittelystä. Vuoden 2000 kertomuksessa (K
5/2001 vp) todetaan, että Amsterdamin
sopimuksen tultua voimaan Suomi noudattaa sopimuksen julistukseen
sisältyvää mahdollisuutta käsitellä muista
EU-maista tulleet turvapaikkahakemukset yksilöllisen menettelyn
kautta ja lähtökohtaisesti ilmeisen perusteettomina.
Toisen jäsenvaltion kansalaisen jättämästä turvapaikkahakemuksesta
ilmoitetaan EU:n neuvoston pääsihteeristölle,
ellei ulkomaalaisvirasto katso kyseisen valtion olevan hakijalle
turvallinen alkuperämaa ja ratkaise asiaa ulkomaalaislain
33 c §:n mukaisesti.
Valiokunta toteaa, että perustuslain 97 §:n
nojalla valiokunnalle toimitettavien selvitysten suhteen valtioneuvoston
tulee jatkuvasti kiinnittää huomiota tiedon toimittamisen
oikea-aikaisuuteen sekä tiedon kattavuuteen.
Valiokunta hyväksyy mainitun lausuman poistamisen kertomuksesta.
Kehitysapu vähiten kehittyneille maille
Valiokunta toteaa vuoden 2000 toimintakertomuksen käsittelyn
yhteydessä esittämänsä lausuman
(UaVM 8/2001 vp) olevan edelleen ajankohtainen.
Valiokunta esitti muun muassa Suomen edellyttävän,
että hallitus mahdollisimman pikaisesti toteuttaa asettamansa
tavoitteen nostaa vähiten kehittyneille maille osoitettu
kehitysapu 0,15 prosenttiin bruttokansantulosta. Vähiten
kehittyneille maille osoitettu osuus säilyi kehitysyhteistyökertomuksen
mukaan vuonna 2000 entisellään eli 0,08 prosentissa
bruttokansantulosta.
Ottaen huomioon köyhyyden vähentämisen merkityksen
Suomen kehitysyhteistyön keskeisenä tavoitteena
valiokunta pitää tärkeänä,
että keskeisissä kehitysyhteistyömäärärahojen
käyttöä koskevissa päätöehdotuksissa,
kuten valtion talousarvioesityksessä sekä kehitysyhteistyön myöntö-
ja sopimusvaltuuksia koskevissa päätöksissä,
selvitetään erikseen vähiten kehittyneille
maille osoitettavan kehitysavun osuus Suomen kehitysavusta.
Valiokunta pitää mainittuun lausumaan sisältyvän
tarttuvien tautien huomioimista Suomen kehitysyhteistyössä koskevan
kannan huomioon ottaen hyvänä, että ulkoasiainministeriö on
kertomuksen mukaan tammikuussa 2002 laatinut erityisen HIV/AIDS-linjauksen,
jonka avulla HIV/AIDS pyritään ottamaan
paremmin huomioon kaikkien sektori- ja makrotalouden ohjelmien suunnittelussa
ja osana köyhyyden vähentämisohjelmia.