Perustelut

Valtioneuvoston kirjelmistä U 26/2011 vp 16.8.2011 ja U 27/2011 vp 19.8.2011 tulee ilmi kokonaan uusi rahoitustukijärjestelmä. Se laajentaa euromaiden rahoitusvakausjärjestelmien (ERVV ja EVM) toimintavaltuuksia ja mahdollisuuksia mm. siten, että kriisin torjunnan varjolla se voi ottaa osaltaan vastuulleen tehtäviä, jotka nyt ovat EKP:llä, ja mahdollistaa määräenemmistöpäätökset useissa tärkeissä kysymyksissä. Näin ollen asiakokonaisuus sisältää erittäin oleellisia, Suomen vastuita voimakkaasti lisääviä ja Suomen vaikutusvaltaa kaventavia muutoksia verrattuna aiempaan sopimustilanteeseen, mutta tällä kertaa eduskunnalta ei valtioneuvoston käsityksen mukaan enää tarvittaisi hyväksyntää ERVV-muutoksiin (U 26/2011 vp). Perussuomalaiset katsoo, että tämä tulkinta on vastoin perustuslain 94 §:n 1 momenttia, jonka mukaan eduskunta hyväksyy paitsi valtiosopimukset myös muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia. Lainsäädännöstämme on huomattava laki 668/2010 (Laki Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtion takauksista), jossa on muun muassa 7,92 miljardin euron enimmäismäärä. Näiltä osin viittaamme professori Juha Raition asiantuntijalausuntoon 31.8.2011.

Sopimusluonnoksessa uusiksi väliaikaisen vakuusrahaston toimintamuodoiksi linjataan ns. rahoitustukijärjestelmä, joka on paljon laajempi kokonaisuus kuin aiemmin sovittu. Rahoitustukijärjestelmä sisältää kolme kohtaa: ensimmäiseksi ennakollisen tuen antamisen maille, jotka uhkaavat joutua rahoituskriisiin. Toiseksi se mahdollistaa aiemmin sovitun kaltaisesti lainan antamisen, mutta nyt myös valtiolle, jolla ei ole voimassa olevaa talouden sopeutusohjelmaa, jos kyseessä on laina rahoituslaitosten pääomittamista varten. Kolmanneksi sopimusmuutos antaa rahastolle oikeuden ostaa valtioiden joukkovelkakirjalainoja, liikkeellelaskun lisäksi myös jälkimarkkinoilta, mikäli EKP sen sallii.

Ensimmäisessä kohdassa kriisin uhkaamat maat voivat saada tukea jo ennen kuin joutuvat kriisiin. Toisen kohdan pankkien pääomittamisen mallissa kriisipankkien omistajiksi tulevat kaikki euromaat ERVV:n kautta, eivätkä suoraan yksittäiset jäsenmaat, kuten perinteisessä tukipakettimallissa. Kolmas kohta taas tarkoittaa sitä, että ERVV:n kontolle siirtyy osa EKP:n vastuista, varsinkin velkakirjojen oston lisäämän inflaatioriskin sekä pankkien pääomituksen riskien osalta. Nämä yhdessä tarkoittavat käytännössä sitä, että ERVV:stä voi tulla roskapankki, EU:n arsenal, joka syytää kriisin aikana rahoitusta, ja sen jälkeen kun kriisimaat eivät voi maksaa velkojaan, tappiot jaettaisiin kaikkien kesken.

Velkakirjalainojen tukiostot käytännössä lisäävät inflaatioriskiä. EKP on sellaisia pienessä mitassa tehnyt, vaikkei se niin saisi tehdä. Euron tukeminen velkakirjaostoin eli inflaatiovetoisesti onnistuu sopimusmuutoksen jälkeen ERVV:n kautta ilman EKP:tä. Sama on asianlaita paketin pankkituen eli pankkien julkisen pääomittamisen suhteen. Kriisimaiden velkakirjoista ja riskipankeista tulevat tappiot voidaan siirtää ERVV:n ja veronmaksajien vastuulle, eivätkä ne näy EKP:n taseissa. Tältä osin järjestely vaikuttaa takaovelta, jonka kautta EKP voi pelastua konkurssilta, kun kriisimaat kaatuvat syliin.

Merkille pantava on muutos, että ERVV voi ostaa joukkovelkakirjalainoja myös jälkimarkkinoilta. Tämä on piilotettua pankkitukea ja tarkoittaa rahaston luonteen vahvistamista EU:n ja EKP:n roskapankkina, sillä se saa EKP:n hyväksynnällä ostaa niitäkin velkakirjoja, joista yksityiset pankit ja muut sijoittajat haluavat eroon. Tämä on siis osa tappioiden sosialisointia, riskien siirtoa yksityisiltä julkiselle instanssille.

Perussuomalaiset haluaa lisäksi muistuttaa, että Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen SEUT 125 artikla (No Bailout -klausuuli) joka kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastatakseen toisen jäsenmaan velkaongelmista.

Sopimusluonnos sisältää myös ylitakauksen. Luottoluokitusten vahvistamiseksi eli niiden pitämiseksi keinotekoisesti korkealla lainat ylitaataan tarvittaessa jopa 65 prosenttiin asti. Ylitakauksen määrä on siksi korkea, että koko varainhankinnan varsinaisen summan kattaisivat tällöin parhaan luottoluokituksen omaavien maiden takaukset. Käytännössä pään tullessa vetävän käteen koko kriisivastuu kaatuu AAA-maiden niskaan. Enää luokituksen parantamiseksi ei käytetä myöskään käteispuskureita.

Useiden valiokunnissa kuultujen talousasiantuntijoiden (Nyberg ja Taimio 31.8.2011) mukaan ehdotetut muutokset rahoitusvakausjärjestelmään ovat kyseenalaisia. Näkemyksemme mukaan lama tulee joka tapauksessa. Tällöin on tärkeää, että Suomi on mahdollisimman riippumaton muiden maiden päätöksistä ja ongelmista, kuten näiden maiden pankkien pystyssä pysymisestä. Perussuomalaisten mielestä, jos koskaan niin silloin, on tärkeää pitää päätösvalta omassa maassa.

Perustelut

Pienten euromaiden ajautuessa velkakriisiin keväällä 2010 maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkimainingeissa euroalueen valuviat tulivat päivänvaloon. Talouden toimintakulttuuriltaan eriytynyt euroalue oli tarjonnut eräille euromaille sateenvarjon suojaa yli varojen elämiseen ja velkaantumiseen. Ensimmäisenä kriisi iski Kreikkaan. Kohta markkinoiden epäluulo kohdistui myös kahden muun pienen euromaan, Irlannin ja Portugalin, kykyyn selvitä velkavastuistaan.

Muiden euromaiden mukana keskustajohtoinen hallitus piti perusteltuna löytää ratkaisu, joilla ongelmien laajempi leviäminen estettäisiin. Olimme siksi valmiita osallistumaan yhteisiin päätöksiin, joilla Kreikan akuuttia kriisiä pyrittiin lievittämään lainaohjelmalla. Näköpiirissä olleiden Irlannin ja Portugalin ongelmien kärjistymiseen varauduttiin perustamalla väliaikainen Euroopan rahoitusvakausväline, ERVV.Jäsenmaiden takausvastuulla olevan ERVV:n luototusmahdollisuudet mitoitettiin niin, että niillä kyettäisiin rajaamaan kriisi sanottuihin pieniin euromaihin.

Voimassa olevan ERVV:n toimintamuodot ovat kapeat ja tarkoin rajatut. Se voi luotottaa vain suoraan velkaohjelmaan tulevaa maata. Luototuksen ehtona on tiukka sopeutusohjelma. Tilapäinen järjestelmä katsottiin tarkoituksenmukaiseksi korvata 1.7.2013 lähtien Euroopan vakausmekanismilla, EVM:llä.

Kevään ja kesän 2011 aikana on käynyt selväksi, ettei velkaongelma helpota kaikissa tuen piiriin jo tulleissa maissa. Erityisesti Kreikka ei ole onnistunut kääntämään talouttaan sopeutusohjelman edellyttämään suuntaan. Myös Portugalilla on ongelmia. Aivan uuden uhkan euroalueen velkakriisiin on tuonut markkinoiden epäluottamus Italian ja Espanjan kykyyn selviytyä velkavelvoitteistaan.

Euroalueen päämiesten ja valtiovarainministereiden vastaus kesän kuluessa on ollut:

• liki kaksinkertaistaa euromaiden vastuulla olevat takaukset väliaikaiselle kriisirahastolle ja antaa ERVV:lle mahdollisuudet kokonaan uusien toimintamuotojen käyttöön
• antaa ERVV:lle oikeus ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta
• antaa ERVV:lle mahdollisuus ennakollisen tuen antamiseen valtioille, joilla ei ole vahvistettua talouden sopeutusohjelmaa
• antaa ERVV:lle mahdollisuus rahoituslaitosten pääomittamiseen.

Samoja sopimusmuutoksia esitetään myös pysyvälle Euroopan vakausmekanismille.

Emme hyväksy edellä olevia esityksiä. Jatkuva lisärahoituksen pumppaaminen velkakestävyyttään parantamaan kykenemättömien maiden ongelmiin on väärä tie. Tämä menettely johtaa euroalueen yhteisvastuullisten taakkojen valtavaan kasvuun ja taakankantajien samanaikaiseen vähenemiseen sitä mukaa kuin uudet maat joutuvat turvautumaan ERVV:n rahoitukseen. Nykyinen toimintapa johtaa pakottavan vallan lisätarpeeseen ja kriisien kautta etenevään liittovaltiokehitykseen.

Pidättäytymällä uusista satojen miljardien eurojen yhteisvastuista ja monista uusista tukimuodoista voidaan nopeuttaa mahdollisten hallittujen velkasaneerausten toteutumista. Se tarkoittaisi käytännössä holtittomasti velkaa jakaneille rahoitusinstituutioille menetyksiä ja alaskirjauksia ja pankkien pääomittamistarvetta näiden omien maiden hallitusten toimesta. Samalla se antaa velkamaalle uuden mahdollisuuden irrottautua eurosta.

Haluamme kiinnittää vakavaa huomiota myös siihen, että EKP ja eurojärjestelmä ovat lähteneet kriisimaiden velkapapereiden jälkimarkkinaostoihin. Tosiasiassa myös nämä EKP:n toimet merkitsevät euromaiden, myös Suomen, veronmaksajien vastuiden merkittävää kasvua. Mielestämme EKP:n tulisi pidättäytyä sen päätehtävään hintavakauden vaalimiseen, rahapoliittisiin eikä finanssipoliittisiin toimiin.

Keskustajohtoisen hallituksen linja euron vakauttamisessa perustui tiukkaan ehdollisuuteen, kansallisen suvereniteetin säilyttämiseen ja siihen, että ongelmiin ajautuneet maat noudattavat talouspolitiikassaan sopeutusohjelmia tuen vastineeksi.

On lisäksi todettava, että Suomella ei ole varmuutta konkreettisten täysien vakuuksien saamisesta, vaikka se on ollut Suomen keskeinen neuvottelutavoite.

Mielestämme kunkin jäsenvaltion on ensi sijassa itse kannettava vastuuta oman kansantaloutensa kestävyydestä.