Perustelut

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Hallituksen esityksessä on yhdistetty perinteisesti kahtena erillisenä esityksenä annetut veroasteikkoa ja tuloverolakia koskevat vuodenvaihteen muutosehdotukset. Esitys muodostaa nyt kokonaisuuden, joka nojautuu keskeisten ehdotusten osalta vallitsevaan suhdannetilanteeseen ja talouden näkymiin. Tämä koskee erityisesti veronkevennysten ajoitusta; koska taloudessa on pitkään jatkuneen nopean kasvun myötä ylikuumenemisen merkkejä, esityksessä on pidättäydytty mittavista veronkevennyksistä ensi vuodeksi. Veronkevennyksillä poistetaan lähinnä ansiotason noususta muutoin aiheutuva verotuksen kiristyminen. Hallituskaudelle kaikkiaan kaavaillut 1,1 miljardin euron suuruiset työn verotusta keventävät toimet on tarkoitus mitoittaa ja ajoittaa niin, että suhdannetilanne pysyy mahdollisimman vakaana.

Esitykseen sisältyvällä uudella asuntovähennyksellä on silläkin liittymä talousnäkymiin; sen avulla pyritään edistämään työvoiman liikkuvuutta ja ehkäisemään osaltaan niitä kapeikkoja, joita on syntymässä työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä ja jotka yhä selvemmin uhkaavat muodostua talouskasvun rajoitteeksi.

Esitys sisältää lisäksi kaksi merkittävää muutosehdotusta, joilla ei ole edellä kuvatuin tavoin suoranaista yhteyttä vallitsevaan taloustilanteeseen mutta jotka ovat perusteltuja muista syistä. Ensimmäinen näistä koskee eläkeläisten verotusta. Tarkoitus on näet varmistaa se, että eläkeläisten veroaste ei ole millään tulotasolla korkeampi kuin palkansaajien. Valtionverotuksen eläketulovähennykseen tämän vuoksi ehdotetuilla muutoksilla pyrittäisiin näin turvaamaan yhdenvertainen verokohtelu eläkeläisten ja palkansaajien kesken. — Toinen ehdotus koskee lahjoitusvähennystä, johon esitetään merkittäviä korotuksia säännöstä selkeyttävien muiden muutosten lisäksi.

Valiokunta pitää esitystä tasapainoisena ja hyvin perusteltuna. Tämä koskee myös sitä tapaa, jolla veronkevennykset on tarkoitus toteuttaa osin progressiivisen tuloveroasteikon muutoksina ja osin kasvattamalla kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä. Menettely olisi tältä osin siis sama kuin vuosina 1996—2005. Vähennystä kohdennettaisiin lisäksi nykyistä selvemmin pieni- ja keskituloisille. Viime vuonna käyttöön otettua valtionverotuksen ansiotulovähennystä ei sen sijaan muutettaisi tänä vuonna lainkaan.

Paluuta viime vuotta edeltäneeseen käytäntöön perustellaan valtionverotuksen ansiotulovähennystä koskevilla ongelmilla. Niistä merkittävin liittyy siihen, että vähennyksestä johtuvat negatiiviset osuudet on tulkittu valtion tueksi. Niiden tulisi näkyä sen vuoksi valtion talousarviossa menoina budjetin täydellisyysperiaatteen edellyttämin tavoin.

Valiokunta pitää perusteltuna sitä, että nämä ongelmat selvitetään, ennen kuin vähennyksen soveltamisalaa laajennetaan nykyisestä. Valittu menettely ei heikennä kuntien asemaa, koska verotuottomenetykset tullaan kompensoimaan kunnille täysimääräisesti aikaisempien vuosien tapaan. Kompensaatio toteutettaisiin korottamalla sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia.

Veroperusteiden muutosten vaikutus kuntien veropohjaan ja verotulomenetysten kompensointi kunnille on kokonaisuutena kysymys, joka on luontevaa ratkaista osana kuntien rahoitus- ja palvelurakenteen uudistamistyötä. Samassa yhteydessä voidaan selvittää myös erilaisia malleja, joilla pienten ja keskituloisten verotusasemaa voidaan keventää tavalla, joka olisi kuntien verotulojen kokonaiskertymän kannalta neutraali.

Valiokunta käsittelee seuraavassa eräitä eläketulon verotukseen, työasuntovähennykseen ja lahjoitusvähennykseen liittyviä näkökohtia. Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen siltä osin kuin siinä on esitetty useita teknisluonteisia, nykytilaa säilyttäviä tai selkeyttäviä muutoksia tuloverolakiin. Verotusmenettelylakiin ja rajoitetusti verovelvollisten verottamisesta annettuun lakiin ehdotetut pienet täsmennykset ovat nekin asianmukaisia ja perusteltuja, eivätkä ne kaipaa lisäkommentteja.

Eläketulon verotuksen keventäminen

Valtion eläketulovähennystä on siis tarkoitus muuttaa siten, että se takaisi kaikilla tulotasoilla enintään samantasoisen veroasteen kuin vastaavan suuruisella palkkatulolla. Vertailu tehtäisiin yksinäisen eläkkeensaajan veroasteen ja 53 vuotta täyttäneen palkansaajan veroasteen välillä. Kansaneläkejärjestelmästä lähtökohtaisesti aiheutuvaa veroasteen eroa yksinelävän ja puolisoiden väliltä ei sen sijaan poistettaisi. Näin tehty vertailu merkitsee korjaustarvetta tulovälillä 13 000—31 000 euroa, jolla yksinäisen eläkkeensaajan veroaste on korkeampi kuin palkansaajan. Esityksellä poistettaisiin tämä epäsuhta. Muutos alentaisi verotuloja vuosittain noin 205 miljoonaa euroa ja lisäisi ennen kaikkea keskituloisten eläkeläisten käytettävissä olevia tuloja.

Eläkkeiden ja palkkojen erilainen verotus on pitkälti tahaton seuraus työntekoon kannustavasta politiikasta. Työntekoon on kannustettu myös verotuksen keinoin niin, että veronkevennykset on toteutettu merkittäviltä osin vain aktiivituloon kohdistuvan ansiotulovähennyksen avulla. Kun eläketulovähennystä ei ole muutettu samassa suhteessa, ero palkansaajien ja eläkeläisten kesken on kasvanut. Tämä on heijastunut erityisesti keskituloisten eläkeläisten asemaan, koska pienimpien eläkkeiden verotus on ollut ja on yhä huomattavasti kevyempää kuin palkansaajien verotus. Suuret eläkkeet ovat hyötyneet puolestaan valtion tuloveroasteikon tarkistuksista. Valiokunta puoltaa esitystä. Se yhdenmukaistaa eläkkeensaajien ja palkansaajien verotusta hallitusohjelmassa tarkoitetuin tavoin ja lisää verotuksen oikeudenmukaisuutta. Muutoksilla voidaan lisäksi parantaa noin 610 000 eläkeläisen suhteellista asemaa muuhun väestöön nähden.

Valiokunta pitää lisäksi vertailussa käytettyjä rajauksia asiallisina, vaikka ne saattavat synnyttää ajan myötä uudenlaisia tarkistamistarpeita. Veroasteeseen on myös syytä lukea vakiintuneeseen tapaan verojen lisäksi myös ne lakisääteiset veronluonteiset maksut, joita ansiotuloista peritään, vaikka ne poikkeavat palkka- ja eläketulojen kesken. Veronluonteiset maksut pienentävät joka tapauksessa verojen lailla käteen jäävää määrää. Luontevaa on myös vertailla eläkkeen veroastetta yli 53 vuotta täyttäneen palkansaajan veroasteeseen, koska valtaosa eläkeläisistä on tämän iän täyttäneitä.

Työasuntovähennys

Uuden työasuntovähennyksen tarkoituksena on edistää työn vastaanottamista myös silloin, kun varsinainen työpaikka sijaitsee kaukana henkilön vakituisesta asunnosta. Uudella vähennyksellä katettaisiin osaksi niitä lisääntyneitä elantokustannuksia, joita tällaisissa tilanteissa yleensä syntyy. Vähennyksen kustannusvaikutuksiksi arvioidaan 30 miljoonaa euroa vuosittain.

Vähennys myönnettäisiin lähtökohtaisesti verovelvolliselle, joka on vuokrannut käyttöönsä asunnon varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi. Edellytyksenä olisi lisäksi se, että verovelvollisella olisi yli 100 kilometrin päässä työasunnosta sijaitseva vakituinen asunto, jossa hän asuu puolisonsa tai alaikäisen lapsensa kanssa. Yksinasuva ei olisi siis vähennykseen oikeutettu. Vähennys olisi 250 euroa kuukaudessa, enintään kuitenkin maksetun vuokran määrä, ja se tehtäisiin ansiotuloista. Vähennys myönnettäisiin vastaavin perustein myös luontoisetuasunnon perusteella.

Uusi vähennys täydentää niitä keinoja, joilla viime vuosina on pyritty lisäämään työvoiman liikkuvuutta. Tätä edeltäneessä muutoksessa asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten enimmäismäärää korotettiin 4 700 eurosta 7 000 euroon tämän vuoden alusta.

Valiokunta puoltaa esitystä myös tältä osin ja pitää siinä olevia rajauksia perusteltuina niin vähennyksen tarkoituksen saavuttamiseksi kuin verovalvonnan kannalta. Koska eräät rajaukset ovat herättäneet muutosvaatimuksia tai epäselvyyttä valiokunnan asiantuntijakuulemisessa, valiokunta toteaa vielä seuraavaa:

Työasuntovähennys yksinasuvalle.

Työasuntovähennys voidaan myöntää yksin asuvalle vain poikkeustapauksessa eli silloin, kun hänellä on kaksi asuntoa sen vuoksi, että hän työskentelee kahdella eri paikkakunnalla. Vähennystä ei siis myönnetä silloin, kun henkilö asuu yksin yhdellä paikkakunnalla ja on vuokrannut itselleen työasunnon toiselta paikkakunnalta, vaikka vähennysoikeuden muut edellytykset täyttyisivätkin. Perusteena on se, ettei yksin asuva ole yhtä lailla sidottu asuinpaikkaansa kuin esimerkiksi perhe, jonka muiden jäsenten työt ja koulut sijaitsevat kotipaikkakunnalla. Yksin asuva voi muuttaa perhettä helpommin uudelle paikkakunnalle ja tarpeen tullen vaikkapa vuokrata vanhan asuntonsa esimerkiksi määräaikaisen työn vuoksi. Tuen tarve ja yhteiskuntapoliittinen perusteltavuus eivät siten ole samanlaisia kuin perheellisellä.

Rajaukseen liittyy lisäksi tärkeä verovalvonnallinen näkökohta. Mikäli puolisoa tai lapsia koskevasta edellytyksestä luovuttaisiin, verovelvollisen oman ilmoituksen varaan jäisi se, miten vakituista asuminen toisella paikkakunnalla on. Verottaja ei pystyisi asiaa käytännössä valvomaan, eikä se olisi tarkoituksenmukaista voimavarojen käyttöä muutoinkaan.

Rajaus on myös linjassa nykyisen ns. viikonloppumatkojen vähennysoikeuden kanssa. Viikonloppumatkoilla tarkoitetaan sitä, että perheellinen voi vähentää verotuksessa matkakulunsa, kun hän työskentelee vieraalla paikkakunnalla ja käy viikonloppuisin perheensä luona. Oikeus- ja verotuskäytännössä on katsottu vakiintuneesti, ettei yksin asuva voi vähentää näistä matkoista aiheutuvia kuluja.

Useampi työasuntovähennys.

Vähennys myönnettäisiin samaan perheeseen vain yhteen kertaan. Perusteena on osin se, että työasuntovähennyksessä on lähtökohtaisesti kysymys vähennyskelvottomista elantomenoista, joita ei ilman eri sääntelyä voitaisi yleensä vähentää lainkaan verotuksessa. Viime kädessä kysymys on siitä, miten yhteiskunnan tuki on mielekästä suunnata tämäntyyppisissä valintatilanteissa. Suoraviivainen yhdenvertaisuusajattelu ei ole siten valiokunnan mielestä yksin riittävä peruste.

Työskentelypaikkakunnalta tehdyt työmatkat.

Työasuntovähennystä ei myönnettäisi esityksen mukaan mm. silloin, kun henkilö on saanut toisella paikkakunnalla asumiseensa liittyviä verovapaita korvauksia tai etuisuuksia. Tarkoitus on estää samaa kohdetta koskevat päällekkäistuet. Kotitalousvähennys ei kuitenkaan estäisi työasuntovähennyksen myöntämistä.

Asiantuntijakuulemisessa on syntynyt jossain määrin epäselvyyttä siitä, estyykö vähennysoikeus sen vuoksi, että verovelvollinen tekee varsinaiselta työpaikaltaan tilapäisen työmatkan, josta hänelle maksetaan verovapaita korvauksia. Valtiovarainministeriö on korostanut lausunnossaan sitä, että verovapaat korvaukset eivät liity tällaisessa tilanteessa toisella paikkakunnalla asumiseen, vaan siellä työskentelyyn. Työasuntovähennys voidaan siis myöntää näissä tilanteissa.

Valiokunta katsoo näillä perusteilla, että vähennysoikeus on riittävän selvä, eikä sääntely edellytä muutoksia.

Lahjoitusvähennys

Lahjoitusvähennyksen ylärajaa on tarkoitus yhdenmukaistaa tieteen, taiteen ja suomalaisen kulttuuriperinteen osalta ja nostaa se 250 000 euroon. Nykyinen yläraja 25 000 euroa koskee vain tiedettä ja taidetta. Suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistäville rahalahjoituksille ei sitä vastoin ole nykyisin ylärajaa lainkaan.

Yhteisöt saisivat siis vähentää jatkossa yhtenäisin perustein 250 000 euroon saakka ne rahalahjoitukset, jotka tehdään tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen. Edellytyksenä on, että saajana on valtio, yliopisto, korkeakoulu tai näiden yhteydessä oleva yliopistorahasto ja että lahjoitus on vähintään 850 euroa.

Yhteisöt voisivat vähentää lisäksi enintään 50 000 euron suuruiset rahalahjoitukset, jotka tehdään samoja tavoitteita palveleviin tarkoituksiin Verohallituksen nimeämälle yhdistykselle, säätiölle tai tällaisen yhteydessä olevalle rahastolle. Sääntely koskisi yhtä lailla kaikkia Euroopan talousalueella olevia, edellytykset täyttäviä saajia.

Esityksellä on haluttu tehdä mahdolliseksi nykyistä suuremmat yksityiset tuet näihin yhteiskunnan kannalta arvokkaisiin kohteisiin. Esitys liittyy tältä osin myös suunnitteilla olevan huippuyliopiston rahoitukseen, ja sen edellyttämät mahdolliset muutokset on tarkoitus selvittää vielä erikseen, kun itse yliopistoa koskevat valmistelut ovat edenneet.

Valiokunta pitää esitystä kaikin osin perusteltuna. Se myös selkiinnyttää nykykäytäntöä monin osin, kuten hallituksen esityksessä on seikkaperäisesti tuotu esiin. Ylärajaa on perusteltua korottaa myös rahanarvon muutosten vuoksi — nykyiset enimmäismäärät ovat peräti vuodelta 1982.

Valiokunta toteaa lopuksi vielä selvyyden vuoksi, että voimassa olevan lahjoitusvähennyksen korkeakoulukäsite käsittää vakiintuneesti myös ammattikorkeakoulut. Ammattikorkeakoululle tehdyt rahalahjoitukset voidaan siis vähentää vastaisuudessa samoin edellytyksin kuin yliopistoille ja korkeakouluille tehdyt lahjoitukset.

Eduskunta-aloitteet

Valiokunta on päätynyt käsittelemiensä eduskunta-aloitteiden suhteen kielteiselle kannalle.