Perustelut
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Hallituksen esityksessä on yhdistetty perinteisesti
kahtena erillisenä esityksenä annetut veroasteikkoa
ja tuloverolakia koskevat vuodenvaihteen muutosehdotukset. Esitys
muodostaa nyt kokonaisuuden, joka nojautuu keskeisten ehdotusten
osalta vallitsevaan suhdannetilanteeseen ja talouden näkymiin.
Tämä koskee erityisesti veronkevennysten ajoitusta;
koska taloudessa on pitkään jatkuneen nopean kasvun
myötä ylikuumenemisen merkkejä, esityksessä on pidättäydytty
mittavista veronkevennyksistä ensi vuodeksi. Veronkevennyksillä poistetaan lähinnä
ansiotason
noususta muutoin aiheutuva verotuksen kiristyminen. Hallituskaudelle
kaikkiaan kaavaillut 1,1 miljardin euron suuruiset työn
verotusta keventävät toimet on tarkoitus mitoittaa
ja ajoittaa niin, että suhdannetilanne pysyy mahdollisimman
vakaana.
Esitykseen sisältyvällä uudella asuntovähennyksellä on
silläkin liittymä talousnäkymiin; sen avulla
pyritään edistämään
työvoiman liikkuvuutta ja ehkäisemään
osaltaan niitä kapeikkoja, joita on syntymässä työvoiman
kysynnän ja tarjonnan välillä ja jotka
yhä selvemmin uhkaavat muodostua talouskasvun rajoitteeksi.
Esitys sisältää lisäksi
kaksi merkittävää muutosehdotusta, joilla
ei ole edellä kuvatuin tavoin suoranaista yhteyttä vallitsevaan
taloustilanteeseen mutta jotka ovat perusteltuja muista syistä. Ensimmäinen
näistä koskee eläkeläisten verotusta.
Tarkoitus on näet varmistaa se, että eläkeläisten
veroaste ei ole millään tulotasolla korkeampi
kuin palkansaajien. Valtionverotuksen eläketulovähennykseen
tämän vuoksi ehdotetuilla muutoksilla pyrittäisiin
näin turvaamaan yhdenvertainen verokohtelu eläkeläisten
ja palkansaajien kesken. — Toinen ehdotus koskee lahjoitusvähennystä,
johon esitetään merkittäviä korotuksia
säännöstä selkeyttävien
muiden muutosten lisäksi.
Valiokunta pitää esitystä tasapainoisena
ja hyvin perusteltuna. Tämä koskee myös
sitä tapaa, jolla veronkevennykset on tarkoitus toteuttaa
osin progressiivisen tuloveroasteikon muutoksina ja osin kasvattamalla
kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä. Menettely
olisi tältä osin siis sama kuin vuosina 1996—2005. Vähennystä kohdennettaisiin
lisäksi nykyistä selvemmin pieni- ja keskituloisille.
Viime vuonna käyttöön otettua valtionverotuksen
ansiotulovähennystä ei sen sijaan muutettaisi
tänä vuonna lainkaan.
Paluuta viime vuotta edeltäneeseen käytäntöön
perustellaan valtionverotuksen ansiotulovähennystä koskevilla
ongelmilla. Niistä merkittävin liittyy siihen,
että vähennyksestä johtuvat negatiiviset
osuudet on tulkittu valtion tueksi. Niiden tulisi näkyä sen
vuoksi valtion talousarviossa menoina budjetin täydellisyysperiaatteen
edellyttämin tavoin.
Valiokunta pitää perusteltuna sitä,
että nämä ongelmat selvitetään,
ennen kuin vähennyksen soveltamisalaa laajennetaan nykyisestä.
Valittu menettely ei heikennä kuntien asemaa, koska verotuottomenetykset
tullaan kompensoimaan kunnille täysimääräisesti
aikaisempien vuosien tapaan. Kompensaatio toteutettaisiin korottamalla
sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia.
Veroperusteiden muutosten vaikutus kuntien veropohjaan ja verotulomenetysten
kompensointi kunnille on kokonaisuutena kysymys, joka on luontevaa
ratkaista osana kuntien rahoitus- ja palvelurakenteen uudistamistyötä.
Samassa yhteydessä voidaan selvittää myös
erilaisia malleja, joilla pienten ja keskituloisten verotusasemaa
voidaan keventää tavalla, joka olisi kuntien verotulojen
kokonaiskertymän kannalta neutraali.
Valiokunta käsittelee seuraavassa eräitä eläketulon
verotukseen, työasuntovähennykseen ja lahjoitusvähennykseen
liittyviä näkökohtia. Valiokunnalla
ei ole huomautettavaa esitykseen siltä osin kuin siinä on
esitetty useita teknisluonteisia, nykytilaa säilyttäviä tai
selkeyttäviä muutoksia tuloverolakiin. Verotusmenettelylakiin
ja rajoitetusti verovelvollisten verottamisesta annettuun
lakiin ehdotetut pienet täsmennykset ovat nekin asianmukaisia
ja perusteltuja, eivätkä ne kaipaa lisäkommentteja.
Eläketulon verotuksen keventäminen
Valtion eläketulovähennystä on siis
tarkoitus muuttaa siten, että se takaisi kaikilla tulotasoilla enintään
samantasoisen veroasteen kuin vastaavan suuruisella palkkatulolla.
Vertailu tehtäisiin yksinäisen eläkkeensaajan
veroasteen ja 53 vuotta täyttäneen palkansaajan
veroasteen välillä. Kansaneläkejärjestelmästä lähtökohtaisesti aiheutuvaa
veroasteen eroa yksinelävän ja puolisoiden väliltä ei
sen sijaan poistettaisi. Näin tehty vertailu merkitsee
korjaustarvetta tulovälillä 13 000—31 000
euroa, jolla yksinäisen eläkkeensaajan veroaste
on korkeampi kuin palkansaajan. Esityksellä poistettaisiin
tämä epäsuhta. Muutos alentaisi verotuloja
vuosittain noin 205 miljoonaa euroa ja lisäisi ennen kaikkea
keskituloisten eläkeläisten käytettävissä olevia
tuloja.
Eläkkeiden ja palkkojen erilainen verotus on pitkälti
tahaton seuraus työntekoon kannustavasta politiikasta.
Työntekoon on kannustettu myös verotuksen keinoin
niin, että veronkevennykset on toteutettu merkittäviltä osin
vain aktiivituloon kohdistuvan ansiotulovähennyksen avulla.
Kun eläketulovähennystä ei ole muutettu samassa
suhteessa, ero palkansaajien ja eläkeläisten kesken
on kasvanut. Tämä on heijastunut erityisesti keskituloisten
eläkeläisten asemaan, koska pienimpien eläkkeiden
verotus on ollut ja on yhä huomattavasti kevyempää kuin
palkansaajien verotus. Suuret eläkkeet ovat hyötyneet puolestaan
valtion tuloveroasteikon tarkistuksista. Valiokunta puoltaa
esitystä. Se yhdenmukaistaa eläkkeensaajien ja
palkansaajien verotusta hallitusohjelmassa tarkoitetuin tavoin ja
lisää verotuksen oikeudenmukaisuutta. Muutoksilla
voidaan lisäksi parantaa noin 610 000 eläkeläisen
suhteellista asemaa muuhun väestöön nähden.
Valiokunta pitää lisäksi vertailussa
käytettyjä rajauksia asiallisina, vaikka
ne saattavat synnyttää ajan myötä uudenlaisia
tarkistamistarpeita. Veroasteeseen on myös syytä lukea vakiintuneeseen
tapaan verojen lisäksi myös ne lakisääteiset
veronluonteiset maksut, joita ansiotuloista peritään,
vaikka ne poikkeavat palkka- ja eläketulojen kesken. Veronluonteiset
maksut pienentävät joka tapauksessa verojen lailla
käteen jäävää määrää.
Luontevaa on myös vertailla eläkkeen veroastetta
yli 53 vuotta täyttäneen palkansaajan veroasteeseen,
koska valtaosa eläkeläisistä on tämän
iän täyttäneitä.
Työasuntovähennys
Uuden työasuntovähennyksen tarkoituksena on edistää työn
vastaanottamista myös silloin, kun varsinainen työpaikka
sijaitsee kaukana henkilön vakituisesta asunnosta. Uudella
vähennyksellä katettaisiin osaksi niitä lisääntyneitä elantokustannuksia,
joita tällaisissa tilanteissa yleensä syntyy.
Vähennyksen kustannusvaikutuksiksi arvioidaan 30 miljoonaa
euroa vuosittain.
Vähennys myönnettäisiin lähtökohtaisesti verovelvolliselle,
joka on vuokrannut käyttöönsä asunnon
varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi. Edellytyksenä olisi
lisäksi se, että verovelvollisella olisi yli 100
kilometrin päässä työasunnosta
sijaitseva vakituinen asunto, jossa hän asuu puolisonsa
tai alaikäisen lapsensa kanssa. Yksinasuva ei olisi siis
vähennykseen oikeutettu. Vähennys olisi 250 euroa
kuukaudessa, enintään kuitenkin maksetun vuokran
määrä, ja se tehtäisiin ansiotuloista.
Vähennys myönnettäisiin vastaavin perustein
myös luontoisetuasunnon perusteella.
Uusi vähennys täydentää niitä keinoja,
joilla viime vuosina on pyritty lisäämään
työvoiman liikkuvuutta. Tätä edeltäneessä muutoksessa asunnon
ja työpaikan välisten matkakustannusten enimmäismäärää korotettiin
4 700 eurosta 7 000 euroon tämän
vuoden alusta.
Valiokunta puoltaa esitystä myös tältä osin
ja pitää siinä olevia rajauksia perusteltuina
niin vähennyksen tarkoituksen saavuttamiseksi
kuin verovalvonnan kannalta. Koska eräät rajaukset ovat
herättäneet muutosvaatimuksia tai epäselvyyttä valiokunnan
asiantuntijakuulemisessa, valiokunta toteaa vielä seuraavaa:
Työasuntovähennys yksinasuvalle.
Työasuntovähennys voidaan myöntää yksin
asuvalle vain poikkeustapauksessa eli silloin, kun hänellä on kaksi
asuntoa sen vuoksi, että hän työskentelee kahdella
eri paikkakunnalla. Vähennystä ei siis myönnetä silloin,
kun henkilö asuu yksin yhdellä paikkakunnalla
ja on vuokrannut itselleen työasunnon toiselta paikkakunnalta,
vaikka vähennysoikeuden muut edellytykset täyttyisivätkin. Perusteena
on se, ettei yksin asuva ole yhtä lailla sidottu asuinpaikkaansa
kuin esimerkiksi perhe, jonka muiden jäsenten työt
ja koulut sijaitsevat kotipaikkakunnalla. Yksin asuva
voi muuttaa perhettä helpommin uudelle paikkakunnalle ja
tarpeen tullen vaikkapa vuokrata vanhan asuntonsa esimerkiksi määräaikaisen
työn vuoksi. Tuen tarve ja yhteiskuntapoliittinen perusteltavuus
eivät siten ole samanlaisia kuin perheellisellä.
Rajaukseen liittyy lisäksi tärkeä verovalvonnallinen
näkökohta. Mikäli puolisoa tai lapsia koskevasta
edellytyksestä luovuttaisiin, verovelvollisen oman ilmoituksen
varaan jäisi se, miten vakituista asuminen toisella paikkakunnalla
on. Verottaja ei pystyisi asiaa käytännössä valvomaan,
eikä se olisi tarkoituksenmukaista voimavarojen käyttöä muutoinkaan.
Rajaus on myös linjassa nykyisen ns. viikonloppumatkojen
vähennysoikeuden kanssa. Viikonloppumatkoilla
tarkoitetaan sitä, että perheellinen voi vähentää verotuksessa
matkakulunsa, kun hän työskentelee vieraalla
paikkakunnalla ja käy viikonloppuisin perheensä luona.
Oikeus- ja verotuskäytännössä on
katsottu vakiintuneesti, ettei yksin asuva voi vähentää näistä matkoista
aiheutuvia kuluja.
Useampi työasuntovähennys.
Vähennys myönnettäisiin samaan perheeseen
vain yhteen kertaan. Perusteena on osin se, että työasuntovähennyksessä on
lähtökohtaisesti kysymys vähennyskelvottomista
elantomenoista, joita ei ilman eri sääntelyä voitaisi
yleensä vähentää lainkaan verotuksessa.
Viime kädessä kysymys on siitä, miten
yhteiskunnan tuki on mielekästä suunnata tämäntyyppisissä valintatilanteissa.
Suoraviivainen yhdenvertaisuusajattelu ei ole siten valiokunnan
mielestä yksin riittävä peruste.
Työskentelypaikkakunnalta tehdyt työmatkat.
Työasuntovähennystä ei myönnettäisi
esityksen mukaan mm. silloin, kun henkilö on saanut toisella
paikkakunnalla asumiseensa liittyviä verovapaita korvauksia
tai etuisuuksia. Tarkoitus on estää samaa kohdetta
koskevat päällekkäistuet. Kotitalousvähennys
ei kuitenkaan estäisi työasuntovähennyksen
myöntämistä.
Asiantuntijakuulemisessa on syntynyt jossain määrin
epäselvyyttä siitä, estyykö vähennysoikeus
sen vuoksi, että verovelvollinen tekee varsinaiselta työpaikaltaan
tilapäisen työmatkan, josta hänelle maksetaan
verovapaita korvauksia. Valtiovarainministeriö on
korostanut lausunnossaan sitä, että verovapaat
korvaukset eivät liity tällaisessa tilanteessa
toisella paikkakunnalla asumiseen, vaan siellä työskentelyyn. Työasuntovähennys
voidaan siis myöntää näissä tilanteissa.
Valiokunta katsoo näillä perusteilla, että vähennysoikeus
on riittävän selvä, eikä sääntely edellytä muutoksia.
Lahjoitusvähennys
Lahjoitusvähennyksen ylärajaa on tarkoitus yhdenmukaistaa
tieteen, taiteen ja suomalaisen kulttuuriperinteen osalta ja nostaa
se 250 000 euroon. Nykyinen yläraja 25 000
euroa koskee vain tiedettä ja taidetta. Suomalaisen kulttuuriperinteen
säilyttämistä edistäville rahalahjoituksille
ei sitä vastoin ole nykyisin ylärajaa lainkaan.
Yhteisöt saisivat siis vähentää jatkossa
yhtenäisin perustein 250 000 euroon saakka ne
rahalahjoitukset, jotka tehdään tiedettä,
taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään
tarkoitukseen. Edellytyksenä on, että saajana
on valtio, yliopisto, korkeakoulu tai näiden yhteydessä oleva
yliopistorahasto ja että lahjoitus on vähintään
850 euroa.
Yhteisöt voisivat vähentää lisäksi
enintään 50 000 euron suuruiset rahalahjoitukset,
jotka tehdään samoja tavoitteita palveleviin tarkoituksiin
Verohallituksen nimeämälle yhdistykselle, säätiölle
tai tällaisen yhteydessä olevalle rahastolle.
Sääntely koskisi yhtä lailla kaikkia
Euroopan talousalueella olevia, edellytykset täyttäviä saajia.
Esityksellä on haluttu tehdä mahdolliseksi nykyistä suuremmat
yksityiset tuet näihin yhteiskunnan kannalta
arvokkaisiin kohteisiin. Esitys liittyy tältä osin
myös suunnitteilla olevan huippuyliopiston rahoitukseen,
ja sen edellyttämät mahdolliset muutokset on tarkoitus
selvittää vielä erikseen, kun itse yliopistoa
koskevat valmistelut ovat edenneet.
Valiokunta pitää esitystä kaikin
osin perusteltuna. Se myös selkiinnyttää nykykäytäntöä monin
osin, kuten hallituksen esityksessä on seikkaperäisesti
tuotu esiin. Ylärajaa on perusteltua korottaa myös
rahanarvon muutosten vuoksi — nykyiset enimmäismäärät
ovat peräti vuodelta 1982.
Valiokunta toteaa lopuksi vielä selvyyden vuoksi, että voimassa
olevan lahjoitusvähennyksen korkeakoulukäsite
käsittää vakiintuneesti myös
ammattikorkeakoulut. Ammattikorkeakoululle tehdyt rahalahjoitukset
voidaan siis vähentää vastaisuudessa
samoin edellytyksin kuin yliopistoille ja korkeakouluille tehdyt
lahjoitukset.
Eduskunta-aloitteet
Valiokunta on päätynyt käsittelemiensä eduskunta-aloitteiden
suhteen kielteiselle kannalle.