Perustelut
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Hallituksen esityksessä täsmennetään
arvonlisäverolain oman käytön verotusta
koskevia säännöksiä niin, että niiden
piiriin ei kuuluisi enää jatkossa käypää arvoa
huomattavasti alempaa vastiketta vastaan tehdyt luovutukset. EY-oikeudessa
on edellytetty, että tällaiset luovutukset verotetaan
myyntinä, jolloin niiden ensisijainen veron peruste olisi
todellinen vastike ilman veron osuutta.
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen tältä osin.
Arvonlisäverolakiin on tarkoitus sisällyttää lisäksi
säännökset, joiden nojalla veron peruste voitaisiin
korottaa eräissä tapauksissa käypään markkina-arvoon.
Tätä poikkeavaa menettelyä voitaisiin
soveltaa vain laissa säädettävien edellytysten
täyttyessä. Menettely on arvonlisäverodirektiivin
sallima, ja sen tarkoituksena on estää hinnoittelun
avulla tapahtuvaa veronkiertoa. Säännökset
sisältyisivät uusiin arvonlisäverolain
73 c—73 e §:iin.
Soveltamisedellytyksenä olisi ensinnäkin se, että peritty
vastike on huomattavasti käypää markkina-arvoa
alempi ja että myyjän ja ostajan välillä on
laissa määritelty etuyhteys. Lisäksi edellytettäisiin,
että ostajalla ei olisi oikeutta vähentää hankintaan
sisältyvää veroa täysimääräisesti.
Säännöstä ei sovellettaisi näissäkään
olosuhteissa, jos myyjän ei olisi suoritettava veroa kyseisen
tavaran tai palvelun vastikkeettomasta luovutuksesta omaan käyttöön
ottamista koskevien säännösten perusteella.
Veron perustetta ei korotettaisi myöskään
silloin, kun alihintaisuuteen on markkinaehtoinen, perusteltu syy.
Valiokunta käsittelee seuraavassa vielä uusien
säännösten ja arvonlisäverolain
yleisen veronkiertonormin välistä suhdetta sekä uutta 73 d §:n
5 kohtaa.
73 c §:n suhde arvonlisäverolain
yleiseen veronkiertonormiin
Ehdotettu uusi sääntely olisi ensisijainen
arvonlisäverolain 181 §:ssä olevaan
yleiseen veronkiertonormiin nähden. 181 §:n
2 momentissa on säädetty kuitenkin myös
sen tilanteen varalta, että tavaran tai palvelun myynnistä saatava
vastike on sovittu tai määrätty kohtuullisena
pidettävää pienemmäksi ilmeisesti
siinä tarkoituksessa, että maksettavan veron määrä vähentyisi. Tällöin
veron peruste voidaan vahvistaa arvion mukaan.
Valiokunta pitää perusteltuna sitä,
että nyt ehdotettujen erityissäännösten
ohella laissa on yleinen veronkiertonormi, jossa on otettu huomioon
myös hinnoitteluun liittyvät veronkiertomahdollisuudet.
Säännösten keskinäinen soveltamisjärjestys on
selvä, ja se ilmenee myös hallituksen esityksestä.
Jos olosuhteet ovat sellaiset, etteivät arvonlisäverolain
73 c—73 e §:ssä säädetyt
kaikki erityisedellytykset täyty, ilmeiseen veronkiertoon
voitaisiin siis puuttua yleissäännöksen
nojalla. Tällainen tilanne voisi syntyä etuyhteystilanteessakin
esimerkiksi, jos tavara tai palvelu on hankittu huomattavaan alihintaan
vähennykseen oikeuttavaan käyttöön
ja siirretty sitten myöhemmin vähennykseen oikeuttamattoman liiketoiminnan
tai muun kuin liiketoiminnan käyttöön.
Yleistä veronkiertonormia voitaisiin soveltaa, jos toimenpiteelle
ei voida osoittaa liiketaloudellista perustetta ja on ilmeistä,
että toimenpiteeseen on ryhdytty siinä tarkoituksessa, että maksettavan
veron määrä vähentyisi.
73 d §:n 5 kohdan soveltamisalasta
Uudessa 73 d §:ssä säädettäisiin
olosuhteista, joiden vallitessa laissa tarkoitettu etuyhteys olisi
olemassa. Säännös on soveltamisalaltaan
laaja ja vastaa arvonlisäverodirektiivin 80 artiklan 1 kohtaan
sisältyvää määritelmää.
Tällä tavoin on haluttu turvata menettelyn veronkiertämistä estävä vaikutus.Säännöksen
1—4 kohdissa on tarkennettu joukko erityistilanteita, joissa
etuyhteys olisi olemassa. Etuyhteys olisi olemassa lisäksi
5 kohdan perusteella myös silloin, kun ostaja ja myyjä ovat
muutoin läheiseen henkilökohtaiseen suhteeseen
tai johto-, omistus- jäsenyys-, rahoitus- tai oikeussuhteeseen
perustuvassa läheisessä yhteydessä.
Valiokunta pitää sääntelyä perusteltuna
ja verovelvollisten oikeusturvan kannalta riittävän täsmällisenä.
Veronkiertosäännösten tulee olla ylipäänsä riittävän
väljiä, jotta niitä voidaan soveltaa
alati muuttuviin talouden olosuhteisiin. Laissa ei voida määritellä täsmällisesti,
millaiset henkilökohtaiset tai johtoon, omistukseen, rahoitukseen
tms. lakiehdotuksessa mainittuun seikkaan perustuvat suhteet voivat
olla yksittäistapauksessa vaikuttimena veronkiertämiselle. Uusien
säännösten soveltaminen edellyttää joka tapauksessa
aina, että kaikki säädetyt eritysedellytykset
täyttyvät eikä toimenpiteelle voida osoittaa
liiketaloudellista syytä. Kysymys on siten tyypillisestä veronkiertotarkoitusta
koskevasta näytön arvioinnista yksittäistapauksessa.
Uusien säännösten soveltamisala on
määritelty direktiivin sallimissa puitteissa siten,
että se vastaa mahdollisimman pitkälti nykyisen
oman käytön verotuksen soveltamisalaa. Tätä on
pidetty perusteltuna mm. siksi, että huomattavasti käypää markkina-arvoa
alempaa vastiketta vastaan tapahtuvien myyntien tarkoituksena saattaa olla
vastikkeettomiin luovutuksiin sovellettavan oman käytön
verotuksen välttämistarkoitus.
Huomattavaa on myös, ettei oman käytön verotuksen
soveltamisalaan ole säädetty etuyhteysedellytystä.
Laajaa sääntelyä puoltaa lisäksi
myös yhteisöoikeudellinen näkökulma.
Jos lakiehdotuksen 73 c—73 e §:ssä tarkoitettu
menettely otettaisiin käyttöön suppeampana
kuin direktiivi mahdollistaa rajoittamalla etuyhteyttä,
olisi yhteisöoikeudellisesti epäselvää,
voitaisiinko lain 181 §:n 2 momenttia
soveltaa veronkiertämisen estämiseen tilanteissa,
jotka kuuluvat arvonlisäverodirektiivin 80 artiklan soveltamisalaan.